Abstract In this thesis, various meanings of representations of homeland and nation were explored from a view of symbolic anthropology and social constructionism. The main research material consists of interviews of 16 Norwegians and 21 Finns, including musicians and other active members of Black Metal and Folk Metal subcultures. The interviews were conducted in 2010–2012. In these subcultures, the most important symbols of homeland and nation were associated with the past and nature. Symbols were given meanings in different ways, also politically, although disagreements regarding politics at a subcultural cubcultural context. Political goals were, for example, resistance to immigration, nature conservation and promoting the home region. Although these subcultures positioned themselves as counterculture, they reproduced national meanings of the mainstream cultures. Members of the subcultures often identified themselves with 19th century National Romantics. According to them, National Romantic ideas had become suspect or forbidden in Finland and Norway after the Second World War. However, the views of the informants were radically different from each other and even some commonly shared ideas were strongly criticized in the subcultures. Based on the interview materials, level of commitment varied in the subcultures. For some informants, black metal was a comprehensive way of life. For others, it meant just good music or a chance to promote folklore. The most extreme statements came from Finnish Black Metal musicians and fans. Some of them even supported National Socialism. On the other hand, Finnish Folk Metal musicians were opposed to more extreme ideas. In general, Norwegian informants emphasized National Romanticism more than Finnish informants. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkasteltiin symbolisen antropologian ja sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta kotimaan ja kansakunnan representaatioiden moninaisia merkityksiä black metal- ja folk metal -alakulttuureissa. Tärkeimmän aineiston muodostavat 16 norjalaisen ja 21 suomalaisen muusikon tai muuten alakulttuureissa toimivan henkilön haastattelut, jotka toteutettiin vuosina 2010–2012. Keskeiset alakulttuureissa käytetyt kotimaan ja kansakunnan symbolit liittyvät esikristilliseen muinaisuuteen ja luontoon. Symboleita merkityksellistetään eri tavoin, myös poliittisesti, vaikka politiikan yhdistämistä alakulttuuriin myös vastustetaan. Poliittisia päämääriä olivat muun muassa maahanmuuton vastustaminen, luonnonsuojelu ja kotiseudun tunnetuksi tekeminen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että vaikka alakulttuurit asemoivat itsensä vastakulttuuriksi, niissä uusinnetaan valtakulttuurissa tuotettuja kansallisuuden merkityksiä. Monet haastatellut samaistuivat 1800-luvun kansallisromantikkojen ajatuksiin, joiden he kokivat muuttuneet arveluttaviksi ja kielletyiksi toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa ja Norjassa. Kuitenkin haastateltujen näkemyksissä oli suuria eroja, ja monet myös esittivät ankaraa kritiikkiä alakulttuureissa jaettuja käsityksiä kohtaan. Aineiston perusteella haastatellut ovat sitoutuneet alakulttuureihinsa hyvin eri tavoin. Toisille etenkin black metal edustaa kokonaisvaltaista elämäntapaa ja ideologiaa. Toisille metallimusiikki on pelkästään hyvää musiikkia tai keino tehdä kansanperinnettä tunnetuksi. Äärimmäisimpiä mielipiteitä esittivät suomalaiset blackmetalistit, joista osa tunnustautui kansallissosialismin kannattajiksi. Suomalaiset folkmetalistit osoittautuivat ääriajattelun vastustajiksi. Norjalaiset haastatellut korostivat kansallisromantiikan merkitystä enemmän kuin suomalaiset.

Abstract My thesis focuses on the incorporation of Hyperboreans, a mythical classical race, into the prevailing Gothic or Geatic narrative of national history in seventeenth and eighteenth century Swedish historiography. The beatific Hyperboreans were identified with ancient Swedes to emphasise that the Gothic ancestors of Sweden’s rulers had not been mere mediaeval barbarians. The most extreme proponents of this Hyperborean research tradition claimed that a high culture had thrived in Sweden before classical antiquity. They asserted that traces of this highly-developed northern civilisation could be found in the Bible, classical writings and mediaeval historiography, as well as the domestic antiquities such as runestones and Old Norse writings. By close-reading published and unpublished writings of historians and antiquaries, I examined the overarching and shared distinctive features within this Hyperborean research tradition. This involved an analysis of the main content of this research tradition in its learned, mostly Western European historiographical setting. I focused especially on understanding the Hyperborean research tradition within the intellectual traditions of constructing fabulous pasts. The seventeenth century was a period of institutionalisation of historical and antiquarian research in Sweden and Europe. Hence, I also studied the role of specific politico-historical and institutional conditions in the emergence, development and decline of the Hyperborean research tradition. By combining these two approaches, I attempted to strike a balance between research on long-term intellectual traditions and short-term immediate situations in which the ideas about the Hyperboreans were developed and used. Ultimately my thesis illustrates that the Hyperborean research tradition was a fairly coherent tradition of research. It arose in the early seventeenth century as part of the political pursuits and problems of Swedish monarchs in the domestic front and the Baltics. The tradition dominated Swedish historiography during the period of Swedish absolutism (1690–1720), before gradually crumbling from 1730s onwards. The emergence, development and decline of the Hyperborean research tradition were all a result of complex historiographical and politico-institutional factors. / Tiivistelmä Keskityn väitöskirjassani 1600- ja 1700-lukujen ruotsalaisen historiankirjoituksen ilmiöön, jossa antiikin kirjoitusten myyttiset hyperborealaiset sisällytettiin niin kutsuttuun goottilaiseen historianarratiiviin. Tämä varhaismodernissa Ruotsissa suosittu historianarratiivi perustui näkemykseen Raamatun Maagogista sotaisten goottien sekä ruotsalaisten kantaisänä. Eurooppalaiset humanistit kuvasivat kuitenkin gootit keskiaikaisina barbaareina, minkä vastapainoksi oppineet Ruotsissa esittivät kotimaiset gootit sivistyneinä ja hurskaina hyperborealaisina. Hyperborealaisen tutkimusperinteen keskeisin tutkimuskohde oli muinaisen Ruotsin kulttuuri, jonka väitettiin levinneen Upsalasta aina Välimerelle saakka jo ennen kreikkalais-roomalaista antiikkia. Tukeakseen väitteitään oppineet käyttivät lähteinään antiikin kirjoitusten ohella Raamattua ja keskiajan historiantutkimusta. 1600-luvun mittaan he hyödynsivät kasvavassa määrin myös pohjolan alueen muinaismuistoja, kuten muinaisnorjalaisia kirjoituksia ja riimukiviä. Tutkimukseni lähdeaineisto muodostuu hyperborealaiseen perinteeseen kuuluneiden oppineiden julkaistuista ja julkaisemattomista kirjoituksista. Tarkastelen tutkimusperinteen yhtenäisyyttä analysoimalla sen keskeisimpiä yhdistäviä ja erottavia käsityksiä. Analyysini kattaa myös sen opillisten, lähinnä historiantutkimuksellisten puitteiden määrittämisen. Pyrin erityisesti ymmärtämään hyperborealaista tutkimusperinnettä osana varhaismodernille ajalle tyypillisiä historianarratiiveja tarunomaisesta kansallisesta muinaisuudesta. Ruotsalainen historian- ja muinaistutkimus institutionaalistui 1700-luvulla. Täten tarkastelen työn pääasiallisen tutkimusongelman ohella, kuinka poliittiset ja institutionaalisetolosuhteet myötävaikuttivat hyperborealaisen tutkimusperinteen kehittymiseen, vakiintumiseen ja asteittaiseen murenemiseen. Osoitan tutkimuksessani, että hyperborealainen tutkimusperinne syntyi 1600-luvun alussa liittyen Ruotsin kuninkaiden poliittisiin pyrkimyksiin sekä kotirintamalla että Itämerellä. Sen valtakausi sijoittui aikavälille 1685–1720, jolloin Ruotsin itsevaltiaat kuninkaat hyödynsivät hyperborealaisiin liitettäviä teemoja propagandassaan. Tutkimusperinteen vaiheittainen mureneminen tapahtui 1700-luvun puolivälissä. Sen taustalla oli useita poliittisia, institutionaalisia ja opillisia tekijöitä.

Abstract This dissertation analyzes conceptions of the nature of the Treaty of Nöteborg, signed in 1323 between Sweden and Novgorod, especially in 19th and 20th century Finnish historical research and popular literature. The methodologies used are contextualization and the sociology of science. The treaty rose to great prominence in mid-19th century periodization of Finnish history. At the time, Finnish historiography considered the Crusade Period in Finland as a showdown between Sweden and Russia and emphasized the significance of interstate treaties. The treaty has maintained its status as a cornerstone of the periodization of Finnish history up to the present. It has symbolized the Christianization and Swedification of Finland and the nationalist myth of the birth of a unified Finnish people in medieval times. With the view of an era of Karelian disunity, symbolized by the treaty, an image of history was constructed in Finnish kinship ideology from the mid-19th century up to the end of World War II. This image was used in furthering the unification of Eastern Karelia with Finland. An image of the treaty as having confirmed an ancient Karelian position of power in Northern Finland was created with the view of the border as stretching to the Bay of Bothnia. This was important particularly in the 19th century, as various nations were constructing views of their own ancient dominance in the North Calotte region. Using these border conceptions, a nationalist image of Finns as having conquered Eastern Savo and Northern Finland for Sweden in late medieval times was also created. The conception of Northern Finland as a common was created in the 1960s. This view was partially based on the 19th century Swedish nationalist conception of the border as stretching to the Arctic Sea. Especially in Savo, views of the location of one’s own locality on the ancient borderline have been used in creating a local identity in the late 20th century. The conception of the border as a dividing line between modern Western and Eastern Finland arose in early 20th century Finnish ethnology based on dubious views of settlement history and geography. The hazy source material concerning borders has been interpreted based on various theoretical background assumptions, and it has been compatible with several different theories. / Tiivistelmä Tässä väitöskirjassa analysoidaan käsityksiä Ruotsin ja Novgorodin välillä vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan luonteesta erityisesti 1800- ja 1900-lukujen suomalaisessa historiantutkimuksessa ja populaarissa kirjallisuudessa. Metodeina käytetään kontekstualisointia ja tieteensosiologian metodeja. 1800-luvun keskivaiheilla Pähkinäsaaren rauha nousi merkittävään asemaan Suomen historian aikakausijaottelussa. Ajan suomalainen historiantutkimus piti Suomen ristiretkiaikaa venäläis-ruotsalaisena välienselvittelynä ja korosti valtioiden välisten sopimusten merkitystä. Rauha on säilyttänyt asemansa Suomen historian periodisoinnin kulmakivenä nykypäivään asti. Se on symboloinut Suomen kristillistymistä ja ruotsalaistumista sekä nationalistista myyttiä yhtenäisen Suomen kansan synnystä keskiajalla. Käsityksellä Pähkinäsaaren rauhan symboloimasta Karjalan hajanaisuuden ajasta rakennettiin 1800-luvun puolivälistä toisen maailmansodan loppuun heimoaatteessa historiakuvaa, jonka mukaan itäinen Karjala tulisi yhdistää Suomeen. Käsityksellä Pähkinäsaaren rauhan Pohjanlahdelle ulottuneesta rajasta luotiin 1800-luvulla kuvaa rauhan luonteesta muinaisen karjalaisvallan vahvistajana pohjoisessa Suomessa. Tällä oli merkitystä varsinkin 1800-luvulla, jolloin eri kansakunnat rakensivat näkemyksiä omasta muinaisvallastaan pohjoiskalotilla. Rajanäkemyksillä on myös rakennettu nationalistista näkemystä siitä, että suomalaiset valloittivat itäisen Savon ja pohjoisen Suomen Ruotsille myöhäiskeskiajalla. 1960-luvulla syntynyt näkemys piti Pohjois-Suomea yhteisalueena. Se perustui osittain 1800-luvun ruotsalaiseen nationalistiseen näkemykseen, jonka mukaan raja ulottui Jäämerelle. Erityisesti käsityksiä oman paikkakunnan sijainnista muinaisella rajalla on voitu käyttää etenkin Savossa paikallisen identiteetin rakentamisessa 1900-luvun lopulla. Käsitys rajasta Itä- ja Länsi-Suomen jakajana syntyi 1900-luvun alkupuolen suomalaisessa kansatieteessä kyseenalaisten maantieteellisten ja asutushistoriallisten näkemysten pohjalta. Rajoihin liittyvää epäselvää lähdemateriaalia on tulkittu useiden eri teoreettisten taustaoletusten pohjalta, ja se onkin ollut yhteensopiva useiden eri teorioiden kanssa.

Abstract Globalization, immigration and the multiculturalization of society have had a deep impact on Finland in the last few decades. But what effect did these altered cultural-societal circumstances have on literary life in Finland in the early 2000s? The object of research in this article-based dissertation is the transnationalization of literary life in Finland. This is investigated through what is called ’new transnational literature’ in this study by means of analyzing literature published by writers with migrant backgrounds during the first decade of the 20th century in Finland. The study analyzes the reception of debut novels by Ranya ElRamly, Umayya Abu-Hanna, Zinaida Linden and Alexandra Salmela. Furthermore, it considers how this reception has implicitly defined and canonized Finnish literature, and how transnational and cross-border writers are situated in the literary field in Finland. By problematizing how to approach the transnational in literary studies, this dissertation contributes to current debates on methodological nationalism. The research material consists of works of fiction as well as texts published on internet and print media that deal with the reception of the novels. These sources are examined within the framework of cultural studies, mainly from the perspectives of close reading and sociological criticism, media studies-oriented reception theory, and the history of literature, as well as transnational approach that goes beyond national framework. This research demonstrates that approximately 90 writers with migrant backgrounds, often writing in languages other than Finnish, Swedish or Sami, have published texts in Finland in the 2000s. Although many of them have been successful, most of them have continued working without due recognition hampered by prevailing monolingualism. New transnational literary works have been placed in rigid categories, and the reception has emphasized authors’ backgrounds and national borders, thus concealing the literary dimensions and qualities of their works. New transnational literature questions the understanding of literature as nation-bound. According to this study, Finnish literary life appears to be a transnational and multi-lingual space, in which writers simultaneously belong to both transnational and national literary cultures. The significance of gender is also evident, in that women writers and their books have had a pivotal role in the transnationalization of Finnish literature. / Tiivistelmä Globalisaatio, maahanmuutto ja yhteiskunnan monikulttuuristuminen ovat viime vuosikymmeninä luonnehtineet Suomea. Miten muuttunut kulttuuris-yhteiskunnallinen tilanne on vaikuttanut kirjalliseen elämään 2000-luvun alun Suomessa? Artikkeliväitöskirjassa tutkitaan suomalaisen kirjallisen elämän ylirajaistumista. Tätä hahmotellaan tarkastelemalla maahanmuuttajataustaisten kirjailijoiden julkaisemia tekstejä, joita kutsutaan tässä uudeksi ylirajaiseksi kirjallisuudeksi. Tutkimuksessa analysoidaan myös teosten vastaanottoa, vastaanoton sisältämää suomalaisen kirjallisuuden määrittelyä ja kanonisointia sekä ylirajaisten kirjailijoiden sijoittumista kirjalliselle kentälle Suomessa. Pohtimalla sitä, miten tutkia kirjallisuuden ylirajaisuutta, tutkimus osallistuu kansainväliseen keskusteluun metodologisesta nationalismista. Tutkimusaineisto koostuu kaunokirjallisuudesta, erityisesti Ranya ElRamlyn, Umayya Abu-Hannan, Zinaida Lindénin ja Alexandra Salmelan esikoisteoksista, sekä internetissä ja printtimediassa julkaistusta, kirjallisuutta käsittelevästä tekstimateriaalista. Aineistoa lähestytään tekstilähtöisen ja yhteiskunnallisen kirjallisuudentutkimuksen, mediatutkimuksellisesti painottuneen vastaanottotutkimuksen, kirjallisuushistoriallisen tutkimuksen sekä kansallisesta kehyksestä irtaantuvan ylirajaisen lähestymistavan suunnista. Tutkimus tuo esille sen, miten Suomessa on 2000-luvun mittaan julkaissut erilaisia tekstejä noin 90 maahanmuuttajataustaista ja usein muulla kuin suomen-, ruotsin- tai saamen kielellä työskentelevää kirjailijaa. Vaikka moni on menestynyt hyvin, edelleen suurin osa työskentelee näkymättömissä erityisesti kieleen liittyvien esteiden keskellä. Vastaanotossa aineiston kirjallisuutta on aseteltu jähmeisiin kategorioihin ja kirjailijoiden maahanmuuttajuutta on tuotu esille, mikä on korostanut kansallisia rajoja ja häivyttänyt teosten kaunokirjallisia ulottuvuuksia. Uusi ylirajainen kirjallisuus on horjuttanut käsitystä kansallisesta kirjallisuudesta. Suomalainen kirjallinen elämä näyttäytyy tutkimuksessa transnationaalisena ja monikielisenä tilana, jossa kirjailijat kuuluvat sekä ylirajaisiin kirjallisiin yhteisöihin että kansallisiin kirjallisuuksiin. Tutkimusaineisto havainnollistaa myös sukupuolen merkitystä. Kirjailijanaisilla ja heidän teoksillaan on keskeinen rooli kirjallisuuden ylirajaistumisessa ja neuvotteluissa suomalaisesta kirjallisuudesta.