No description available.

Pro gradu -tutkielman aiheena on Helsingin Sanomien ja Urheilulehden suhtautuminen Suomen miesten jalkapallomaajoukkueeseen arvoturnauskarsinnoissa vuosina 1996–1997 ja 2006–2007. Tutkielma ajoittuu suomalaisen jalkapalloilun globalisoitumisen kaudelle. Merkkinä globalisoitumisesta miesten A-maajoukkueen päävalmentajaksi nimettiin kansainvälisesti arvostetut päävalmentajat vuosina 1995 ja 2005. Vuonna 1995 päävalmentajaksi nimitettiin tanskalainen Richard Möller Nielsen ja kymmenen vuotta myöhemmin tehtävään palkattiin englantilainen Roy Hodgson. Tutkimuksen päälähteinä toimivat Suomen suurin päivittäin ilmestyvä sanomalehti Helsingin Sanomat ja merkittävimpiin urheiluaiheisiin aikakauslehtiin laskettava kerran viikossa ilmestyvä Urheilulehti. Tutkimuksessa toteutettavan lähdeaineiston analyysin teoreettisen pohjan muodostaa diskurssianalyysi. Tutkimus on luonteeltaan siis pääosin historiallis-kvalitatiivista eli laadullista tutkimusta. Tutkittavien lehtien suhtautumisessa Richard Möller Nielseniin ja Roy Hodgsoniin oli havaittavissa paljon samanlaisia piirteitä. Molempia arvostettiin tutkittavissa lähteissä paljon, mikä näkyi muun muassa heistä käytettyinä positiivisina nimityksinä. Monipuolisemmin ja ahkerammin erilaisia nimityksiä käytti Urheilulehti, mikä korostui etenkin Roy Hodgsonin kohdalla 2000-luvulla. Urheilulehti oli britin kohdalla kannanotoissaan muutenkin Helsingin Sanomia rohkeampi, mikä näkyi esimerkiksi siten, että lehdessä myös kritisoitiin maajoukkueen päävalmentajaa. Kansainvälisen menestymättömyyden vuoksi suomalaispelaajiin suhtauduttiin tarkasteltavissa lehdissä 1990-luvun tarkasteluvuosina jopa vähättelevästi. Maajoukkueen tulevaisuus nähtiin kuitenkin lupaavana. Uutena asiana pelaajia koskevassa kirjoittelussa esiin nousi pelaajien ammattilaistuminen. 2000-luvun tarkasteluvuosina maajoukkue oli lähteiden mukaan saanut Jari Litmasen rinnalle muitakin maailmanluokan pelaajia, mutta tulevaisuuden näkymät eivät näyttäneet enää yhtä valoisalta. Urheilulehti uskalsi jopa epäillä arvokisapaikasta haaveilemisen realistisuutta lähitulevaisuudessa. Jalkapallokulttuurin osalta molempina tarkasteluajanjaksoina lehdissä esiin nousi vähäiset yleisömäärät. 1990-luvulla lajille haettiin vertailukohtaa jääkiekosta ja 2000-luvulla länsinaapuri Ruotsin jalkapallokulttuurista. Molemmissa tapauksissa suomalainen jalkapallo nähtiin vertailukohtaansa vähempiarvoisena. Kirjoitustyyleiltään lehdet muuttuivat 2000-luvun tarkasteluvuosina analyyttisempään suuntaan, mikä näkyi etenkin Urheilulehdessä, joka kirjoitti jalkapallosta myös määrällisesti huomattavasti enemmän jälkimmäisellä tarkastelujaksolla. Tutkimusta ja sen myötä saatuja tuloksia voidaan pitää tärkeinä, sillä vaikka niin jalkapalloa kuin urheilujournalismia käsittelevä tutkimus on viime vuosina lisääntynyt, on kummankin aiheen tutkimus Suomessa edelleen lapsenkengissä. Jalkapallon osalta myös lajin laajat kytkökset suomalaiseen yhteiskuntaan tarjoavat edelleen paljon tutkittavaa.

Tutkielmassa on selvitetty, kuinka paljon neljän puolueen pohjoisimmat äänenkannattajat kirjoittivat Kemin seudun saha- ja satamalakoista kesinä 1920 ja 1926. Lisäksi tutkielmassa on analysoitu kirjoitetusten sisältöä sekä selvitetty syitä, miksi lehtien sivuilla päätyivät kyseiset kirjoitukset. Tarkastelussa on ollut pääkirjoitusten lisäksi myös tapahtumauutiset sekä yleisönosastokirjoitukset. Eri tyyppisiä kirjoituksia lähestytään lähtökohtaisesti saman arvoisina, sillä kaikki lehtien sivuille päätyneet kirjoitukset julkaistiin lehdentekijöiden suostumuksella. Lehtien julkaisemista kirjoituksista on tutkielmassa tehty määrällinen analyysi, jossa ilmenee kirjoitusten määrän lisäksi niissä esiintyneet aiheet ja teemat. Aiheet on jaettu kolmeen ryhmään: lakon oikeutukseen, lakkoon liittyviin väkijoukkoihin ja muihin aiheisiin. Aiheet puolestaan on jaettu teemoihin. Lakon oikeutuksen kohdalla teemat ovat lakon näkeminen joko palkkataisteluna tai laittomana lakkona eli korpilakkona, jolla oli poliittisia tavoitteita. Väkijoukkokirjoitusten teemoina olivat lakkoilevat työläiset ja lakon aikana töitä tekevät ihmiset, niin värvätyt lakonmurtajat kuin värväämättömätkin. Ryhmä muut on jaettu neljään teemaan: taloutta, julkisen vallan käyttöä, ulkomaita sekä työnantajien muuta kuin lakkoon liittyvää toimintaa käsitelleisiin. Tutkielman sivumääristä suurin osa on käytetty kirjoitusten sisällölliseen analyysiin sekä kirjoituksissa esitettyjen asioiden kytkeytymisessä lakkojen ulkopuoliseen maailmaan, varsinkin poliittiseen ajatteluun. Sisällön tutkimisessa metodi on historiallis-kvalitatiivinen ja sidoksissa poliittisen historian tutkimuksen traditioon. Tarkastelun kohteena olevat sanomalehdet olivat puolueidensa pohjoisimpia äänenkannattajia. Kemissä ilmestynyt Pohjolan Sanomat oli Oulun pohjoisen vaalipiirin valtapuolueen, maalaisliiton äänenkannattaja. Tutkimusajankohtana niin Pohjan Kansan kuin Pohjan Voimankin nimellä ilmestynyt sanomalehti oli kommunistinen. Oulussa ilmestynyt lehti oli ilmoittautunut kulloisenkin laillisen, kommunistisen puolueen tai vaaliliiton äänenkannattajaksi. Tornion Lehti oli edistyspuolueen, Perä-Pohjolainen ja Perä-Pohja kokoomuksen äänenkannattajia. Pohjolan Sanomat suhtautui lakon osapuolista myötämielisemmin lakkoilijoihin kuin Kemi-yhtiöön ja muihin työnantajiin. Pohjolan Sanomien linjasta määräsi vahvasti lehden päätoimittaja Uuno Hannula, joka oli aatemaailmaltaan alkiolainen ja sijoittui maalaisliiton sisällä puoluevasemmistoon. Pohjolan Sanomat korosti molempina tarkasteluaikoina lakkojen palkkataisteluluonnetta. Pohjolan Sanomat asettui alkiolaisuuden hengessä köyhän asialle. Lisäksi Hannulan ja tärkeimmän työnantajan, Kemi-yhtiön välejä rasittivat Pohjolan Sanomien aikaisemmat kirjoitukset yhtiön kylmäkiskoisuudesta työntekijöitään kohtaan. Pohjolan Sanomat vastusti kuitenkin kommunismia. Vuoden 1926 lakon yhteydessä Pohjolan Sanomat vaati aktiivisesti valtion sovittelua. Vaatimus myös toteutui. Pohjolan Sanomat oli muita tutkittuja lehtiä kiinnostuneempi lakon taloudellisista vaikutuksista osapuoliin sekä ympäröivään yhteiskuntaan. Pohjan Kansan ja Pohjan Voiman näkemys työtaisteluista oli ymmärrettävästi vahvasti lakkoilijoiden puolella. Lehden uutiset ja muut kirjoitukset olivat usein vanhan työväenliikkeen perinteen mukaisia, puolueorganisaatiolla ei ollut mahdollisuuksia määrittää yksittäisten kirjoitusten sisältöä. Toimittajat joutuivat uutisoinnissaan itse tulkitsemaan kommunismia, kirjoittajien äärivasemmistolaisuudesta ei ollut epäilystäkään. Vuoden 1920 lakkojen aikaan Perä-Pohjolainen asettui vahvasti työnantajan näkemysten kannalle, sen mukaan palkankorotusvaatimukset olivat vain savuverho, jonka taakse häivytettiin todellinen, tavoite työläisten vaiktuksvallan kasvattaminen, jopa vallankumouksen valmistelu. Perä-Pohjolainen asettui repression, puhdistuksen linjalle, kun Pohjolan Sanomat kannatti integraatiota, kansakunnan eheyttämistä. Tornion Lehden rooli lakkokirjoittelussa jäi vähäiseksi. Lehti oli pääosin ulkopuolinen ja neutraali, ainoan kerran linjasta livetessään Tornion Lehti oli vahvasti työnantajan puolella. Sisällissodan jälkeinen aika, 1920-luku oli suomalaisessa sanomalehdistössä voimakkaimmin poliittista aikaa. Lehtien sitoutuminen oli aatteellista, puolueilla ei välttämättä ollut omistuksellista suhdetta äänenkannattajiinsa.

Pohjois-Pohjanmaan Liminka muodosti ainutlaatuisen merenkohoamisen seurauksena syntyneen niittytasangon. Sen ympärillä sijoittuivat laajat metsä- ja suoalueet, jotka ovat niittyjen lisäksi houkutelleet eränkävijöitä ja talonpoikaisasutusta. Tässä pro gradussa tutkimuskohteena on Limingan asutuksen synty keskiajalta 1600-luvulle rajoittuen keskiajalla syntyneiden kylien Limingan, Rantakylän ja Virkkulan asutukseen. Tutkimusmenetelminä käytetään historiallista ja nimistöhistoriallista metodia. Päätutkimuskysymyksinä tarkastellaan 1) ensimmäisiä varhaisimpia asuttajia ja liikkujia 2) pysyvän talonpoikaisasutuksen syntyä ja 3) eri asutushistoriallisten alkuperien vaikutusta, ikää ja syntyyn vaikuttaneita tekijöitä. Tärkein nimistöhistoriallinen tutkimuskohde on Liminka-nimen alkuperän selvittäminen. Tutkimusaineisto koostuu historiallisista asiakirjoista: kartoista, vero- ja oikeuslähteistä. Toinen tärkeä lähdeaineisto on Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimikokoelma, johon on kerätty Limingasta paikannimikokoelma ja Suomen ja sen lähialueiden yleiskokoelma 2,2 miljoonasta paikannimestä. Lisäksi hyödynnetään uudella tavalla maanmittauslaitoksen digitaalisia maastotietoja, kuten karttoja, ilmakuvia ja nimiaineistoja, joilla voidaan tutkia tarkemmin nimikohteita Limingassa ja vertailukohteissa. Liminkalaista paikannimistöä vertaillaan levikin perusteella muualla Suomesta ja sen lähialueilta löytyviin nimiin ja pyritään löytämään liminkalaisten nimien historiallinen alkuperä ja syntykonteksti. Limingan asutushistoriassa vanhin kerros on ohut saamelainen alkuperä. Vähäisesti tutkittu, mutta erittäin runsaslukuinen länsisuomalainen piirre on pystytty erottamaan yleissuomalaisesta nimistöstä. Länsisuomalainen nimistö osoittautui levikiltään varsin tarkkarajaiseksi, mutta nimistö syntyi pitkän ajan kuluessa. Tämä nimistö korostaa, että Liminka kuului länsisuomalaiseen asutushistoriallisen vaikutuksen alle. Asutushistoriallisen perustan runsaslukuisalla merkittävien paikkojen nimillä loivat hämäläis-yläsatakuntalainen laaja eräelinkeinoihin keskittynyt liikkuvuus Pohjanlahdenrannalla. Samalta aikakaudelta on löydettävissä myös ensimmäiset merkit syntyvästä talonpoikaisasutuksesta. Karjalaislähtöinen asutushistoriallinen kerrostuma syntyi puolestaan Novgorodin vallan lisääntymisestä 1200-luvulta alkaen. Itäinen vaikutus jatkui myöhemmin 1500- ja 1600-luvulla savolaisperäisenä uudisasutuksena. Suurin asutushistoriallinen liikehdintä tapahtui 1300-luvulta ja 1500-luvun alkuun mennessä, kun varsinaissuomalais-satakuntalainen talonpoikaisasutus otti haltuunsa varsinkin Liminganjoen alaosan. Samaan vanhat keskiaikaiset kylät Rantakylä ja Virkkula säilyivät taloluvultaan pieninä ja vakiintuneina. Limingan nimistö on nimilevikin perusteella varsin yhteneväinen Keski-Pohjanmaalta Oulujoelle sijoittuvan asutuksen kanssa, mutta sen pohjoispuolinen seutu poikkeaa alkuperältään Limingan asutushistoriasta. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rannikonasutuksen synty tarvitsee oman erityistutkimuksensa, jossa voidaan tarkastella tätä eroavaisuutta ja tutkia myös nyt esille tulleen hämäläisen vaikutuksen laajuutta, jota on aikaisemmin pidetty tällä alueella pienempänä.

Olen tutkinut pro gradu -tutkielmassani Helsingin ja Oulun työväen vapputilaisuuksia vuosina 1907–1982. Päälähteinä on tutkittu kaupunkien porvari- tai yleissanomalehtiä sekä vasemmistopuolueiden sanomalehtiä. Tutkimuksessa on käytetty laajasti myös arkistolähteitä. Tärkein tutkimustehtävä on ollut selvittää vapputilaisuuksien osallistujamäärien vaihtelevuuksien syitä ja vappupuheita työväen propagandassa. Vappuosallistumisen tutkimisessa on käytetty kvantitatiivista metodia, missä osallistujamäärien tarkastelu on ollut keskeistä. Kevään juhlapuheiden selvittämisessä on sovellettu diskurssianalyysia. Vappumielenosoituksia rajoittivat autonomian aikana ja itsenäisyyden ensivuosikymmeninä sorto- tai rajoitustoimenpiteet. Nämä kärjistyivät kommunistien kevätkokoontumisten kieltämiseen vuonna 1930. Tästä lähtien SDP ja SAK järjestivät ainoita työväen vapputilaisuuksia, jotka eivät innostaneet työväkeä äärivasemmiston vappujuhlien tapaan. Sosiaalidemokraatit järjestivät työväen vapputilaisuuksia sotavuosinakin, mikä on osoitus kevätjuhlien tärkeydestä työväelle. Propagandistiset tavoitteet olivat vahvimmin esillä alkuaikojen vappuretoriikassa. Etenkin kommunistien 1920-luvun vappupuheet olivat luonteeltaan hyökkääviä. SDP:n suuntautuminen parlamenttipolitiikkaan sai sosiaalidemokraattien retoriikan maltistumaan. Välirauhansopimus mullisti työväen vapunvieton sallimalla kommunistien julkisen toiminnan. Työväen kevätmielenosoituksia ei enää viranomaisten taholta rajoitettu. Työväenliikkeen yhdessä järjestämät vappujuhlat vuosina 1945–1947 olivat vappuhistorian yhdet suurimmista. Kommunistien vapputilaisuudet houkuttelivat vasemmiston kannatuksen suhteen myös maltillisemmassa pääkaupungissa selvästi suuremmat joukot. SDP:n vappujuhlinta oli tässä vaiheessa selvästi menettänyt aiemman merkityksensä. Vasemmiston vappuretoriikka oli kärjekästä, missä etenkin työväenliikkeen toinen osapuoli oli viholliskuvassa keskeinen. Hallitusvastuu maltisti vappupuheita, kun oppositiokausien retoriikka oli vahvasti hallitusta arvostelevaa. Vasemmiston suhteiden paraneminen 1960-luvulla sai aikaan retorisen muutoksen, minkä jälkeen vasemmisto arvosteli yhdessä etenkin porvaristoa. Perinteinen työväen vappu ei innostanut 1960-luvulla uutta kaipaavaa nuorisoa. Ylioppilaiden kevätjuhlissa oli sen sijaan aiempaa runsaammin yleisöä. Myös SAK:n hajaannus vuonna 1960 häiritsi onnistuneiden vapputilaisuuksien järjestämistä. Opiskelijoiden politisoituminen ja SAK:n eheytyminen 1960-luvun lopussa saivat työväen vapputilaisuudet virkoamaan viimeisen kerran. Helsingissä kukoistus kesti 1970-luvun puoliväliin saakka, minkä jälkeen alkoi hidas taantuma yhdessä aatteen kannatuksen kanssa. Oulussa vapun suosio jatkui aina 1980-luvun alkuun asti, jolloin järjestettiin kahtena vappuna myös vasemmiston yhteiset vappujuhlat. Tämän jälkeen myös pohjoisen työväen vappu menetti loistonsa.

Tutkimukseni tavoitteena on ollut selvittää Mannerheimin Lastensuojeluliiton Oulun osaston toiminta alkaen sen perustamisesta vuonna 1921. Päätän tutkimukseni vuoteen 1938, koska Talvisota katkaisi osaston toiminnan seuraavana vuonna. Tarkastelen osaston perustamista ja sen toiminnan liikkeelle lähtöä. Selvitän myös miten osasto toimi käytännön tasolla, miten se hankki varat toimintaansa, ja keistä muodostui Oulun osaston johtokunta. Keskeistä tutkimuksessani ovat osaston perustamien neuvoloiden ja kouluhoitajien työ. Tutkin myös miten lastensuojeluliiton toiminta vaikutti pienten lasten ja koululaisten hyvinvointiin Oulussa. Aineistona työssäni ovat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Oulun osaston arkistolähteet, joista hyödyllisimmiksi osoittautuivat osaston- sekä terveyssisarten vuosikertomukset. Materiaalissa olevia aukkoja täydensin sanomalehtien Kalevan ja Kaiun kirjoituksilla osaston toiminnasta. Lisäksi löysin materiaalia tutkimukseeni Oulun kaupungin kansakoulujen vuosikertomuksista, joissa kuvattiin lastensuojeluliiton kouluhoitajien yhdessä koululääkärin kanssa tekemää työtä. Pienten lasten säännölliset tarkastamiset ja neuvolatyö olivat uutta vielä 1920-luvun Suomessa. Mannerheimin Lastensuojeluliitto oli ensimmäinen koko maan kattava lastensuojelutyötä tekevä yhdistys, joka pyrki kohottamaan maan lasten ja nuorten hyvinvointia. Erityisesti korkeaan imeväisyyskuolleisuuteen ja koululaisten heikkoon terveyden tilaan haluttiin vaikuttaa. Lastensuojeluliiton koulutetut terveyssisaret alkoivat työskennellä Oulussakin. Näitä terveyssisarten työn tuloksia kirjattiin hyvin pitkälle numerotiedoin ja taulukoin. Niinpä työssäni korostuu kvantitatiivinen tutkimus. Lastensuojeluliiton Oulun osasto oli itsenäinen yhdistys, joka toimi kuitenkin liiton keskusjohdon luomien toimintakanavien mukaisesti. Oulun osaston johto koostui pääosin kaupungin yläluokkaan kuuluvista henkilöistä ja sen työn kohteena olivat kaupungin vähävaraiset lapsiperheet. Varat yhdistyksen toimintaan saatiin lahjoituksista, myyjäisistä ja jäsenmaksuista sekä kaupungilta. Oulun neuvolat ja kouluhoitajat saivat lapsia tarkastettavakseen ja hoidettavakseen ajan mittaan yhä suurempia määriä. Heidän työnsä tuloksena pienten lasten imeväiskuolleisuuden voi katsoa alentuneen kaupungissa. Myös koululasten hyvinvointi koululääkärin mukaan silminnähden parantui tehokkaamman kouluterveydenhuollon seurauksena.

Pro gradu -tutkielmani aihe on Yhdysvaltain suhtautuminen Japanin ulkoministerinä vuosina 1957–1960 toimineeseen Fujiyama Aiichirōon (1897–1985). Tutkin työssäni Japanin kannalta keskeisten yhdysvaltalaisvaikuttajien näkemyksiä ja mielikuvia Fujiyamasta koko tämän ministerikauden aikana. Työn pääpaino on Japanin ja Yhdysvaltain välisissä turvallisuussopimusneuvotteluissa 1958–1959. Tutkimukseni tarkoitus on osoittaa Fujiyaman olleen keskeisempi toimija Japanin ja Yhdysvaltain välisissä suhteissa, kuin mitä olemassa oleva tutkimuskirjallisuus antaa ymmärtää. Yhdysvaltain näkökulman kautta tarkastelen lisäksi Yhdysvaltain ulkoministeriön ja Tokion suurlähetystön välistä suhdetta kuvien muodostumisen tasolla. Päälähteenäni käytän ”Foreign Relations of the United States” (FRUS) -asiakirjakokoelman osia XXIII ja XVIII sekä ”Rearmament of Japan. Part 2. 1953–1963” -asiakirjakokoelmaa. Ne sisältävät valikoidun kokoelman Yhdysvaltain asiakirjamateriaalia 1950–1960-luvuilta. Tutkimukseni kannalta tärkeimpiä asiakirjoja ovat suurlähetystön ja ulkoministeriön väliset sähkeet. Tutkimusmenetelmäni on historiallis-kvalitatiivinen. Päälukujen yhteenvedoissa tarkastelen aihetta lisäksi historiallisen kuvatutkimuksen keinoin. Lähdeteoksenani käytän David Ratzin artikkelia ”Study of Historical Images” (Faravid 31/2007, s. 189–220) sekä Olavi K. Fältin johdantoa teoksesta ”Looking at the other. Historical study of images in theory and practise” (toim. Alenius, Fält & Jalagin, s. 7–11). Työssäni nousee esille kolme keskeistä tutkimustulosta. Ensimmäiseksi, Yhdysvaltain suhtautuminen Fujiyamaan oli sidoksissa pääministeri Kishi Nobusukeen, jonka USA-myönteinen linja toimi Yhdysvaltain Japanin-politiikan peruspilarina. Toiseksi, Fujiyaman toiminta mielipidevaikuttajana nähtiin Yhdysvalloissa hänen omana ansionaan, johon Kishi ei vaikuttanut. Kolmanneksi, Yhdysvaltain edustajien mielikuva Fujiyamasta oli jakautunut kahtia ja suurlähettiläs Douglas MacArthur II pyrki tietoisesti vaikuttamaan ulkoministeriön mielikuviin varmistaakseen neuvottelujen onnistumisen. Tämän seurauksena ulkoministeriön kuva Fujiyamasta oli yksinkertaistetun positiivinen, mutta Kishille alisteinen, kun taas suurlähetystössä Fujiyaman aktiivinen rooli sopimusneuvotteluissa tiedostettiin selkeämmin. Näiden tutkimustulosten valossa voin myös todeta Fujiyaman merkityksen turvallisuussopimuksen valmistumiselle olleen suurempi kuin aiemmasta tutkimuksesta ilmenee.

Historian pro gradu -tutkielmani aiheena oli tutkia millaisen kuvan suomalaiset lukion historian oppikirjat vuosilta 1982–2006 välittivät Yhdysvalloista. Tärkeimpänä tutkimusongelmanani oli selvittää, mitä ja millä tavoin Yhdysvaltojen historiasta kerrottiin ja miksi näin tehtiin. Keskeistä oli selvittää, miten maailmanhistorian suuret murrokset, kuten maailmansodat, kylmä sota ja kansainvälinen terrorismi heijastuivat oppikirjoihin. Päälähteeni muodostui kahden suuren kirjakustantamon Otavan ja WSOY:n lukion historian oppikirjoista. Tärkeä menetelmä oli myös vertailla edellä mainittujen kustantamoiden kirjojen käsittelytapaa keskenään. Oppikirjoissa kuvattiin Yhdysvaltojen kehitystä siirtomaasta talousmahdiksi ja suurvallaksi, sen roolia kylmän sodan toisena osapuolena sekä sen omapäistä toimintaa kansainvälisen terrorismin leimaamassa maailmassa. Kirjojen välittämä kuva oli pääsääntöisesti objektiivinen, joskin voimakkaan yksinkertaistettu johtuen niiden suppeudesta. Yhdysvaltojen historiasta välittyneessä kuvassa on havaittavissa tiettyjä, pitkään säilyneitä piirteitä, mutta myös muutoksia. Vanhemmat tapahtumat ovat joutuneet väistymään toisten, historian uudempien käänteiden tieltä. Yhdysvaltojen historian käsittelyyn vaikutti luonnollisesti maailmanhistorian murroskohdat. Eri vuosien oppikirjoissa painottuivat siten eri asiat. Kylmän sodan aikaisissa 1980-luvun oppikirjoissa kerrottiin verrattain paljon kahden supervallan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisestä suhteesta ja sen kehityksestä. Kylmän sodan päättymisen seurauksena oli nähtävissä muutos siinä, miten kirjat kuvasivat Yhdysvaltoja. Esille nousivat nyt kylmän sodan aikaisten konfliktien epäkohdat ja ongelmat, joita Yhdysvallat osaltaan aiheutti. Samalla käsiteltiin enemmän valtion sisäisiä tapahtumia, mutta vastaavasti Yhdysvaltojen varhainen historia ja supervaltasuhteet jäivät vähemmälle huomiolle. Epäkohtien ja ongelmien käsittelyn seurauksena välittyi erityisesti uusimmista oppikirjoista jopa negatiivinen kuva Yhdysvalloista ja sen harjoittamasta politiikasta. Opetussuunnitelmat ohjasivat vielä 1980-luvulla huomattavasti tarkemmin oppikirjojen sisältöä. Sen sijaan 1990-luvulta lähtien niistä tuli vain suuntaa antavia ohjeistuksia. Kirjoihin alettiinkin nostaa enemmän uusia tärkeinä pidettyjä teemoja, kuten populaarikulttuuria, ympäristöasioita ja ihmisoikeuksia.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee parisuhteen ja seksuaalisuuden suhdetta Jallu-lehden kirjoittelussa vuosina 1958–1968. Tarkastelen, millaisessa valossa parisuhteita käsiteltiin aikakauden johtavan suomalaisen miestenlehden kontekstissa, millaisia normeja ja ideaaleja niihin liitettiin, parisuhteen asemaa suhteessa seksuaalisuuteen sekä lehden kirjoittelun suhtautumista avioliiton ulkopuolisiin seksisuhteisiin, uskottomuuteen ja esiaviolliseen seksiin. Kuvaan myös sukupuolikäsityksiä, joille Jallussa esiintyneet parisuhde- ja seksuaalisuuskäsitykset perustuivat. Lisäksi käsittelen 1960-luvun puolivälissä suomalaislehdistössä käynnistyneen sukupuoliroolikeskustelun heijastumista Jallun teksteihin. Lähteenäni käytän Jallussa julkaistuja parisuhdetta käsitteleviä kirjoituksia vuosilta 1958–1968. Jallu ainoa tutkimallani aikavälillä yhtäjaksoisesti ilmestynyt suomalainen miestenlehti, ja 1960-luvun puolella myös levikiltään laajin alan julkaisu Suomessa. Metodina tutkimuksessani käytän kvalitatiivista analyysiä, jonka lisäksi hyödynnän sukupuolentutkimuksen näkökulmia. Vuosina 1958–1968 parisuhdetta ja erityisesti avioliittoa kuvattiin Jallussa ongelmallisina, mutta toisaalta keskeisinä ja rikastuttavina elämän rakennuspalikoina. Jallu oli koko tarkastelemallani aikajaksolla sisällöltään voimakkaan heteronormatiivinen. Lehden parisuhdeartikkelien ideaalina esitettiin suomalaisen miehen ja naisen muodostama avioliitto, jossa sukupuoliroolit oli jaettu perinteisesti. Avioliittoa kuvattiin myös suositeltavimpana seksuaalisuuden toteuttamiskenttänä, mutta esiaviollisia suhteitakaan ei tuomittu jyrkästi. Uskollisuutta kumppanille pidettiin ihanteellisena, mutta suhtautuminen uskottomuuteen oli sukupuolisidonnaista: miehelle sallittiin enemmän poikkeamavaraa kuin naiselle. taustalla olivat lehdessä esitetyt sukupuolikäsitykset: nainen kuvattiin olemukseltaan sitoutuvana ja passiivisena, mies puolestaan liikkumatilaa kaipaavana ja aktiivisena. Sukupuolikäsitykseltään ja sukupuolirooleiltaan Jallu oli pitkälti konservatiivinen. Esimerkiksi naisten lisääntyvää kouluttautumista ja sukupuoliroolien laventamispyrkimyksiä lehdessä käsiteltiin ennemmin uhkina kuin mahdollisuuksina. Laajemman ja syvemmän kuvan saamiseksi tarvittaisiin lisää tutkimani aikavälin miestenlehtien tutkimusta. Koska suomalaisista lehdistä ei löydy varteenotettavaa vertailukohdetta, voisi Jallun kirjoittelua lähteä vertaamaan esimerkiksi ruotsalaisten miestenlehtien sisältöön.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Kokkolan rakentamista vuosina 1945–1976. Tutkielmassani tarkastelen Kokkolan kaupungin kaupunkisuunnittelun, asuntorakentamisen sekä julkisen rakentamisen kehittymistä. Tutkielman keskeisimmät lähteet ovat Kokkolan kaupunginvaltuuston pöytäkirjat sekä Keskipohjanmaa lehti. Tutkielma on tehty Kokkolan kaupungin käyttöön. Tutkielmani sijoittuu aikakauteen, jolloin Suomi kehittyi hyvinvointivaltioksi ja kaupunkien tehtävät kasvoivat huomattavasti. Suomi koki myös voimakkaan kaupungistumisen jatkosodan jälkeen, mikä entuudestaan lisäsi kaupungin kehittymisen haasteita. Tutkimusajanjakson aikana Kokkola kasvoi asukasluvultaan merkittävästi, mikä loi paineita asemaakaavoitukselle, asuntorakentamiselle ja julkiselle rakentamiselle. Kokkolassa kärsittiin tonttipulasta ja asuntopulasta pitkin tutkimusajanjaksoa. Asunto- ja tonttipulaan puuttuminen oli yksi kaupungin merkittävimmistä haasteista. Julkiseen rakentamiseen kohdistui paineita kasvaneen asukasluvun ja kuntien lisääntyneiden tehtävien seurauksena. Kokkolassa suurimmat julkisen rakentamisen hankkeet keskittyivät koulurakentamiseen. Kokkolan asemakaavoitettu alue kasvoi tutkimusajanjakson aikana huomattavasti. Asemakaavoitukseen vaikuttivat valtiollinen ohjaus, väestöpaineet sekä kaupunkisuunnittelun muuttuvat ihanteet. Suuren mittakaavan muutoksia tehtiin yleiskaavoilla, joiden läpivieminen oli haastavaa, mutta ne jäivät vähintäänkin vaikuttamaan kaupunkisuunnittelun taustalle. Kokkolaan kaavoitettiin lukuisia uusia asuinalueita kuten Tullimäki, Kiviniitty ja Koivuhaka. Asuntorakentaminen noudatti kaupunkisuunnittelun tavoin Suomen yleisiä trendejä. Rakentamisen merkittäviä muutoksia olivat aiempaa korkeammat kerrostalot ja tyyppipiirustusten käyttöönotto omakotirakentamisessa. Merkittävimmäksi rakennuskohteeksi nousi Koivuhaan asuinalue, jonka rakentaminen huipentui asuntomessuihin. Kokkola kasvoi ennen kaikkea teollisuuden ansiosta. Teollisuuden kasvun aiheuttama työvoiman tarve vaikutti vahvasti asuntopulaan. Asuntopula helpotti vasta Koivuhaan rakentamisen myötä. Tutkimusajanjakson aikana Kokkola kehittyi pienestä satamakaupungista merkittäväksi maakuntakeskukseksi.