No description available.

No description available.

No description available.

No description available.

The main aim of this study is to make comprehensible the actual interactions or connections between the Student Nonviolent Coordinating Committee (SNCC) and the South African Student Organization (SASO) in their black freedom struggle between 1960-1977.The primary focus is on how broadly similar conceptualizations of black liberation by black students were modified or reinterpreted to suit local circumstances, and what occurred when similar ideologies were acted upon under conditions that were in some ways very different. There were cross-cultural links and mutual awareness between the freedom struggle of students in the United States and South Africa. For instance, in their condemnation of apartheid policy in South Africa during 1962, SNCC activists were confronting white power on behalf of black South Africans. In the same vein, SASO activists were inspired by the history of SNCC freedom struggle in the United States. They even employed SNCC and its Black Power language in their formulation of policies and ideology. This ideological congruence between SNCC and SASO manifested itself in a number of instances. First, students in both organizations confronted comparable questions on the methods to be used in their freedom struggle. The alternative in both cases was nonviolent resistance to challenge the status quo, and a revolutionary violence to overthrow the system. Although this similarity, per se, does not tell the whole story, evidence by SASO activists conclusively proves that SASO's moral idealism was largely influenced by SNCC. This is not, however, to suggest that SASO was a carbon copy of SNCC; yet the profound effect of SNCC and its Black Power variant on SASO’s particular language and slant must be recognized and acknowledged if the developments of the 1970s are to be understood in the total context of the black south African intellectual struggle. Another issue that arose in the context of students' discussions was the role of whites in the black struggle. In South Africa, this took place under the rubric of Black Consciousness; in the United States it was espoused under the slogan of Black power. How all these common ideological and tactical issues were debated and finally resolved, and how the theoretical and practical results of these deliberations affected the historical trajectory of the respective student struggles, is the main concern of this study.

Pro gradu -tutkielman aiheena on Raahen alueen väestökehitys vuosina 1811–1871. Työn tutkimuskohde on Raahen alueen väestörakenne 1800-luvulla. Havainnollistan ja avaan väestörakennetta perhehistoriallisesta näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen oli Raahen alueen väestökasvu ja kuinka väestörakenne muuttui vuosina 1811–1871. Väestötutkimuksen lähteenä käytän hyödyksi Raahen ja Salon emäseurakunnan kirkonkirjoja. Tärkeimmät alkuperäislähteet ovat Raahen seurakunnan ja Salon emäseurakunnan kastettujen, vihittyjen ja kuolleiden luettelot. Näistä lähteistä selvitän väestörakenteen ja väestökasvun osalta syntyvyyttä, avioitumista ja kuolleisuutta. Keskiössä on Raahen alueen luonnollinen väestökasvu. Tutkimukseni metodina toimii kvantitatiivinen tutkimus. Lisäksi käytän työssäni hieman vertailevaa tutkimusta, jossa vertailun kohteena on koko Suomen väestön tunnusluvut. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa käytän otantamenetelmää. Otantamenetelmän käyttö mahdollistaa sen, että pystyn tutkimaan pitkän aika välin (60 vuoden) tietoja. Otantana on kolmen vuoden tasavälinen otanta alkaen vuodesta 1811 ja päättyen vuoteen 1871. Lisäksi otannan ulkopuolelta olen ottanut tutkimukseeni vuodet 1866 ja 1867, jolloin Suomessa oli suuret nälkävuodet. Suurten nälkävuosien aikana väestökasvu oli poikkeuksellista, jonka vuoksi on hyvä ottaa huomioon epätavallinen aika väestökasvun osalta. Erilaiset vapaamieliset ajatukset ja maailmalta virtaavat keksinnöt ja hyödykkeet muokkasivat Raahen väestöä. Raahea koetteli Oolannin sota, mutta myös suuret nälkävuodet. Raahen väestöön vaikutti eniten paikkakunnan sijainti, joka oli meren läheisyydessä. Sijainnilla oli merkitystä elinkeinorakenteessa, joka jo 1800-luvun alussa näyttäytyi vahvasti erilaisina merenkulkuun liittyvinä ammatteina. Poliittisissa uudistuksissa huomattiin metsien merkitys, jolloin merenkulku korostui entisestään, koska puutavaraa vietiin ulkomaille. Tämä ilmiö tuli esille tilastoissa, kun merenkulkuun liittyvien nimikkeiden määrä kasvoi. Raahessa väestönkasvu oli samansuuntaista kuin Suomen väestönkasvu samalla ajanjaksolla. Luonnollinen väestönkasvu oli koko ajanjakson huomioon ottaen positiivista eli syntyneitä oli enemmän kuin kuolleita. Väestönkasvu ei kuitenkaan suhteellisesti ollut niin suurta kuin koko Suomessa vaan kasvu selvästi hiipui. Otantavuosista paljastui erityisesti kaksi vuotta, joiden osalta väestönkasvu ei noudattanut ajalla vallitsevaa linjaa. Nämä vuodet olivat vuodet 1832 ja 1867. Nämä vuodet erosivat myös keskenään toisista eikä tutkimuksessa käynyt ilmi, minkä takia luonnollinen väestönkasvu oli näinä vuosina negatiivista. Samanlainen kannanotto käy ilmi myös tarkemmin Raahen alueen historiasta kirjoittaneen Nygårdin tutkimuskirjallisuudesta. Tämän vuoksi jää auki, että onko kyseessä vain poikkeavat vuodet, joille ei voi edes löytää selitystä? Raahen väestörakenne muuttui väestökasvun myötä. Raahelaisten palkollisten määrä lisääntyi. Merenkulun merkitys nousi 1800-luvun puolivälin jälkeen siten, että se näkyi avioitumistilastoissa miesten osalta. Väestörakenteen syntyneiden tarkastelu paljasti, että poikalapsia syntyi huomattavasti enemmän kuin tyttölapsia, joten sen perusteella väestörakenne oli miespainoitteinen. Tosin merenkulku toi mukanaan omat riskinsä, jonka vuoksi miespuolilla henkilöillä oli riski esimerkiksi kuolla merellä toisin kuin naisilla, joiden kontolle jäi tilan tai talon hoito maalla. Raahea voisi kuvailla väestökehityksen perusteella voimakkaasti merikaupungiksi. Tämä ei ollut tyypillinen kaupunki, kun otetaan huomioon kaikki Suomen kaupungit. Raahe kuitenkin muistutti tyypiltään esimerkiksi Oulua, joka oli myös merenkulkuun painottuva kaupunki. Merenkulku mahdollisti sen, että kaupunki pystyi vaurastumaan ja meri tarjosi työtä säätyihin katsomatta.

Pro gradu -tutkielmassani olen tutkinut syrjäseudulla 1930-luvulla syntyneiden elämää. Tutkimukseni aineisto koostuu tekemistäni haastatteluista, joiden kautta tarkastelen kolmen haastateltavani elämää. Haastatteluiden kokonaiskesto on noin 10 tuntia, ja tein haastatteluista analyysin helpottamiseksi sanatarkan litteroinnin. Käsittelin aineistoa kvalitatiivisen analyysin ja tulkinnan keinoin. Tutkimuksen keskiössä on ollut haastateltavien kokemusten selvittäminen heidän elämänsä aikana. Omaelämäkerrallisissa haastatteluissa korostuu muistellun elämän merkitykset. Pidän aineistoani luotettavana haastateltavieni kokemusten kartoittamisessa ja omaksuttujen toimintamallien paikantamisessa. Tutkimuksessani käy ilmi miten haastateltavien lapsuudessa omaksumat identiteetit säilyvät vahvoina läpi elämän. Haastateltavien elämänpolku sisältää suuren rakennemuutoksen, koulutuksellisen harppauksen sekä voimakkaan yhteiskunnallisen vaurastumisen kauden. Sivujuonteena tutkimuksessa tarkastellaan selviytyjäkansan myytin toteuttamista haastateltavien elämässä. Niukoista oloista lähteneille haastateltaville elämä muodostui osittaiseksi selviytymiskamppailuksi. Epävarmuutta oman pärjäämisen suhteen lisäsi koulutuksen vähäisyys. Koulutuksesta tuli heidän sukupolvestaan alkaen tae yhteiskunnallisen arvostuksen ja aseman vakiinnuttajana. Kun omaan koulutukseen ei ollut aikoinaan ollut mahdollisuutta, haastateltavat halusivat tarjota lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat tukemalla heidän kouluttautumistaan. Lasten kouluttautuminen herätti myös ristiriitaisia tuntemuksia, sillä se osoitti heille oman pienuutensa muuttuneessa yhteiskunnassa velkataakkoineen. Lasten koulumenestyksestä oltiin iloisia, mutta samalla oma turvattomuuden tunne lisääntyi lasten kasvan koulutuksen edessä. Selviytyjäkansan ajankohtaisuus nousee tutkimuksessa esiin selkeästi. Selviytyjäkansan tarinat kulkevat jokapäiväisessä historiassa vahvasti mukana. Tutkimuksen suurin anti on kokonaisen elämän mittaisten kokemusten säilymisen tarkastelussa. Tutkimus antaa lisäsyvyyttä historiallisen sosiologian makrotasojen tutkimusten rinnalle.

Tutkimukseni käsittelee Johan Ludvig Runebergin kirjoittamaa runokokoelmaa Vänrikki Stoolin tarinat propagandan näkökulmasta. Kahdesta runosarjasta koostuva teos keskittyy Suomen sotaan, joka käytiin 1808–1809. Nostan tekstistä esille esimerkkejä, joita tutkin propagandistisina tuotteina. Lähestyn teosta diskurssianalyysillä, jolloin runoilijan kielenkäyttö on mahdollista suunnata ympäröivään yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Tämä metodi avaa viestittäjän ominaisuuksia sekä yhteiskunnassa vallalla olevia valtasuhteita. Metodioppaana käytän ARJA JOKISEN, KIRSI JUHILAN JA EERO SUONISEN teosta Diskurssianalyysin aakkoset. Tutkimukseni esittää Runebergin propagandistina, joka tietoisesti alkoi luoda ajatusmallia Suomesta ja suomalaisuudesta. Propagandan keinoilla luodun ajatusmallin tarkoituksena oli synnyttää suomalainen identiteetti ja sytyttää lukijoissa kansallistunteen palo. Samalla Runeberg otti runoillaan kantaa poliittisiin kysymyksiin, jotka olivat vallalla Suomen suuriruhtinaskunnassa runosarjojen kirjoitushetkillä. Propagandan osalta tutkimuskirjallisuuteni koostuu JAMES A.C. BROWNIN kirjasta Techniques of Persuasion (1963), PHILIP M. TAYLORIN teoksesta Munitions of the mind, A history of propaganda from the ancient world to the present day (2003) ja GARTH S. JOWETTIN ja VICTORIA O’DONNELLIN tutkimuksesta Propaganda and persuasion (2015). Käytän Jowettin ja O’donnelin määritelmiä propagandasta. Tällöin suunnitelmallisuus ja tietoisuus propagandan tekemisestä nousevat merkittävään rooliin. Tutkimuskysymykseni olen kohdistanut seuraavasti: Mitä tyypillisiä propagandan piirteitä Vänrikki Stoolin tarinat sisältää? Mitä propagandan eri keinoja Runeberg käytti? Mitä tavoitteita tällä propagandalla oli? Tarinat sisältää propagandateksteille ominaisia piirteitä. Nämä piirteet voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään. 1. Viittaustasojen harmonisointi, 2. motivoiva logiikka ja 3. identifikaatioiden polarisointi luovat vankan pohjan, jonka päälle runoilija rakentaa propagandistisen kokonaisuuden Suomen sodasta. Runebergin lyriikka Suomen sodasta on muunneltua totuutta. Propagandan eri keinoja käyttäen, runoilija ohjaa lukijaansa haluttuun suuntaan. Muun muassa symboliikka, välikäsien käyttö, toisto, mallien luominen, informaation valinta, yleistäminen, nimittely ja ennen kaikkea asioiden henkilöityminen ovat kaikki läsnä Vänrikki Stoolin tarinoissa. Asioiden henkilöityminen korostuu etenkin tarinoiden naishahmojen kuvauksissa. Niistä on löydettävissä runoilijan ajatuksia Suomen valtiollisesta kehityksestä ja suuriruhtinaskunnassa vallalla olleista valtasuhteista. Runeberg loi miessuomalaisuuden lisäksi naissuomalaisuutta. Naishahmot asetetaan teoksessa eri subjektipositioihin, jotka kehittyvät runojen saatossa uhripositiosta aina sankaripositioon asti. Suomalaisen naisen esikuvaksi muodostui vahva, isänmaallinen ja aktiivinen naishahmo. Runebergin teos sisältää teemoiltaan itsenäisiä osia, jotka toisiinsa liittyen muodostavat toimivan propagandistisen kokonaisuuden. Runeberg loi Suomelle oman fyysisen tilan luontokuvauksillaan ja pyrki yhdistämään kansaa sukupuolesta, iästä, varallisuudesta ja äidinkielestä riippumatta. Runeberg esittäytyi korkean sivistystasonsa vuoksi kansan silmissä asiantuntijana, jonka väittämiin oli uskominen. Runoilija ohjasi lukijoitansa haluamaansa suuntaan, jonka päätepisteenä oli lopulta kansallinen herääminen.

Tämä pro gradu -tutkielma selvittää mitä saksalaislentäjät kirjoittavat muistelmiinsa taistelukokemuksistaan itärintamalla toisen maailmansodan ajalta. Tutkielmassa tarkastellaan kymmentä saksalaislentäjän muistelmaa. Muistelmat kirjoittaneet lentäjät jakaantuvat kolmeen eri lentäjäryhmään niin, että viisi heistä toimi sodan aikana hävittäjälentäjänä, kolme maataistelulentäjänä ja kaksi pommituslentäjänä. Työn aineistona ovat heidän sodan jälkeen kirjoittamansa muistelmat, joista havaitsin ja tulkitsin taisteluihin liittyviä osioita. Tutkielman tarkoitus on selvittää mitä saksalaislentäjät kirjoittavat muistelmissaan itärintaman taisteluista. Tarkemmin tutkielma tarkastelee sitä, miten taistelukokemukset eroavat ja ovat samankaltaisia lentäjäryhmien sisällä ja välillä. Analyysityökaluna on käytetty laadullisen tutkimuksen menetelmiä eli sisällönanalyysiä, diskurssianalyysiä ja vertailua. Tutkielma sisältää vertailua muistelmien kirjoittajien taistelukokemuksista itärintamalla, sekä analysoi kokemusten kuvausten sisältöä ja millaiset diskurssit taistelun kuvauksissa vallitsevat. Saatuja tuloksia verrataan muihin muistelmiin, mutta myös aikaisempaan muistitieto- ja ilmasotahistorian tutkimukseen. Muistelmista nousee keskeisiksi tutkimustuloksiksi kaksi päädiskurssia, joiden kautta itärintaman taistelukokemuksia muistellaan. Nämä diskurssit ovat menestys ja pelot, joita kuvataan tehtävien suorittamisen, taistelutovereiden ja vastustajien kuvaamisen sekä käytetyn kaluston kautta. Tutkielma kuvaa kirjoittajien taistelukokemusten muutosta menestyspainotteisesta itärintaman sodan alusta, aina sodan loppupuolella esiin nouseviin pelkoihin. Tulokseksi tutkielmassa nousee itärintaman sodan alussa korostettu Saksan armeijan menestys, mikä korvautuu oman henkilökohtaisen menestyksen korostamisella sodan loppupuolella. Kirjoittajat nostavat heille itselleen tärkeitä asioita esiin, kuten esimerkiksi heidän suhteestaan primääriryhmään eli heidän tärkeimpään sosiaaliseen ryhmään sotilasorganisaatiossa. Lentäjät kokevat tärkeäksi oman primääriryhmänsä menestyksen, mutta pelkäävät myös ryhmän hajoamista, kun taistelutoverit kaatuvat taisteluissa. Tutkielma valotta myös, millainen lentokonekaluston merkitys on lentäjien taistelukokemusten muistamisessa. Käytetty kalusto on lentäjien mielessä avain menestykseen, mutta jos kalusto ei ole odotetun laista. Se on uhka menestykselle ja hengissä selviämiselle, josta nousee kuoleman pelko. Nämä kaksi tulokseksi saatua diskurssia käsitellään päällekkäisinä kokonaisuuksina. Muistelmien kirjoittamiseen on voinut vaikuttaa monia ulkoisia tekijöitä, kuten kustantajan tai ympäröivän yhteiskunnan paine. Yleinen tapa muistaa sotaa yhteiskunnassa ja aiemmin kirjoitetut sotahistorialliset teokset vaikuttavat muistelmiin kirjoitettaviin asioihin ja näin ollen muokkaavat taistelukokemuksista kirjoitettavia teemoja.

Tutkimukseni kohteena on tarkastella Syyrian presidentti Bashar al-Assadin narratiivia Syyrian sisällissodan kehityskulusta ja eri vaiheista vuosien 2011–2012 aikana. Päätutkimusaineistona käytän presidentti al-Assadin virallisten kotisivujen englanninkielistä versiota, josta löytyy runsaasti käännettyjä puheita, eri ajankohdilta ja eri yleisöille suunnattuna. Näihin puheisiin perustuen, pyrin selvittämään sen, minkälaisen totuuden al-Assad haluaa sodasta kertoa, miksi, ja mitkä syyt taustalla voivat toimia. Teoreettinen viitekehys tässä tutkimuksessa perustuu diskurssi-analyysiin, jonka kenttä ja tutkimusmenetelmät eivät ole vakiintuneet. Tämä vakiintumattomuus tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden käyttää useita erilaisia analyysityökaluja, ja verrata niiden tuloksia keskenään, jolloin saavutetaan laajempi kattavuus. Suurin painoarvo tutkimuksessani on David Flemingin mallilla, joka tarkastelee johtajan asemaa, ja narratiivin kautta johtamista muutostilanteissa. Fleming esittää, että narratiivilla on voima, jonka avulla voi vahvistaa johtajan ymmärrystä kulloisestakin tilanteesta (1. diagnoosi), näkemysten ja arvojen esilletuomista narratiivina (2. kommunikaatio), ja muutoksen käsittely narratiivina ja mukautuvaksi vertauskuvaksi muuttumiseen (3. mukautuminen). Tämä tutkimuksen keskeisiä havaintoja ovat, että näennäisen sisäpoliittisella kriisillä on selkeästi kriisimaan rajojen ulottuvia vaikutuksia, ja että ulkopuoliset vaikutteet voivat yhtä lailla vaikuttavaa kriisimaahaan. Paikallisesti vuorovaikutus tapahtuu Lähi-Idän alueella, sisältäen regionaalisia kipukohtia ja kysymyksiä. Laajemmalla mittapuulla taas Syyrian tapahtumista tulee osa suurvaltojen keskinäistä politiikkaa. Keskeiseksi havainnoksi nouseekin al-Assadin narratiivin nopeat muutokset, sekä se rooli, jonka hän antaa itselleen ja Syyrialle politiikan eri saroilla.