Tutkin pro gradu -tutkielmassani Yhdistyneiden kansakuntien (YK) turvallisuusneuvostossa käytyä keskustelua Espanjan kysymyksestä vuonna 1946. Espanjan kysymyksessä oli kyse Francon hallinnon muodostamasta uhasta kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Tutkimuksessani analysoin turvallisuusneuvoston sisällä käytyä keskustelua Espanjan mahdollisesti muodostamasta uhasta, ja siitä, miksi turvallisuusneuvosto ei päässyt yksimielisyyteen asiasta. Koska maailmanpoliittinen tilanne eli murroskautta toisen maailmansodan jälkeen, pyrin löytämään mahdollisia merkkejä tulevasta kylmän sodan eripuraisuuden ajasta. Tutkimukseni keskittyi tutkimaan turvallisuusneuvoston sisällä tapahtunutta keskustelua, mutta turvallisuusneuvoston luonteen vuoksi tutkimukseni sivusi maiden keskinäisiä suhteita ja aikaisempaa käytöstä Espanjaa kohtaan. Tutkimuksen lähdeaineistona toimivat YK:n turvallisuusneuvoston keskustelupöytäkirjat, joihin neuvostossa käydyt keskustelut on dokumentoitu sanatarkasti. Tutkimuksessani käsittelin keskustelupöytäkirjoja aikavälillä 10.4.–26.6.1948. Espanjan kysymys oli turvallisuusneuvoston asialistaa hallitsevana teemana huhtikuussa ja kesäkuussa. Olen käyttänyt turvallisuusneuvoston pöytäkirjojen englanninkielisiä versiota tutkimusta tehdessäni. Tutkimustehtäväni oli löytää syy sille, miksi turvallisuusneuvosto ei saanut yksimielistä päätöstä Espanjan muodostamasta uhasta. Tätä selvittääkseni tutkin ja analysoin turvallisuusneuvoston sisällä tapahtunutta keskustelua. Analysoinnin keskitin koskemaan keskustelujen aikana syntyneiden leirien muodostamia suhtautumisia Espanjan tilanteeseen. Nämä leirit ovat minun itseni muodostamia, ja yhdistävinä tekijöinä leirien mailla oli samansuuntainen suhtautuminen Espanjan tilanteeseen. Koska sekä YK:n turvallisuusneuvosto että maailmanpoliittinen tilanne ajautui Espanjan kysymyksen käsittelyn jälkeisinä vuosina epäluottamuksen ilmapiiriin, oli mielenkiintoista etsiä merkkejä tästä eripurasta jo puoli vuotta toisen maailmansodan jälkeen. Tämän vuoksi olen antanut erityistä painoarvoa Neuvostoliiton puheenvuorojen tutkimiselle. Puolan edustaja nosti Espanjan kysymyksen turvallisuusneuvoston asialistalle 10.4.1946, jonka jälkeisillä istuntokerroilla ensimmäinen leiri pyrki vakuuttamaan muun turvallisuusneuvoston Francon hallinnon aiheuttamasta uhasta. Ensimmäisen leirin maista varsinkin Neuvostoliitto piti Francon hallintoa selvänä uhkana. Toisen leirin maista Yhdysvallat ja Iso-Britannia eivät nähneet tilannetta kuin ikävänä asiana, mutta koska jokaisen maan hallinnon muoto oli maan sisäinen asia, ei turvallisuusneuvostolla ollut mahdollisuutta katkaista diplomaattisuhteita Espanjaan Puolan esityksen mukaisesti. Koska keskustelu ei onnistunut yhdistämään eri leiriä näkemyksiä, päädyttiin perustamaan alakomitea tutkimaan Espanjan tilannetta ja sen muodostamaa uhkaa. Alakomitea päätyi tutkimuksessaan siihen, että Espanja muodosti ainoastaan potentiaalisen uhan rauhalle ja tämän vuoksi turvallisuusneuvosto ei voinut katkaista diplomaattisuhteita. Alakomitean näki kuitenkin Espanjan tilanteen vakavana, ja suositteli turvallisuusneuvoston siirtävän asian käsittelyn yleiskokouksen harteille diplomaattisuhteiden katkaisemista suosittelevan ehdotuksen kanssa. Lähes koko turvallisuusneuvosto päätyi kannattamaan alakomitean suosituksia lukuun ottamatta Neuvostoliittoa. Moni muu maa oli valmis kannattamaan suosituksia, vaikka maat olivatkin eri mieltä suositusten kanssa. Syynä tälle oli halu saada aikaan yksimielinen päätös turvallisuusneuvostossa. Aloite kaatui Neuvostoliiton veton takia. Espanjan tilanteesta keskusteltiin vielä äänestyksen jälkeenkin, mutta yksimielisyyteen ei enää päästy. Suurimpana syynä yksimielisen päätöksen saavuttamattomuuteen näin olleen Neuvostoliiton haluttomuuden tulla vastaan muiden maiden näkemyksiä.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani SMP:n nousua yhden miehen eduskuntaryhmästä viidenneksi suurimmaksi puolueeksi vuoden 1970 eduskuntavaaleissa. Hahmotan nousua ennen kaikkea SMP:n puolueohjelman sekä puolueen pää-äänenkannattajan Suomen Uutisten avulla. Tutkin sitä, miten puolue vetosi äänestäjiin vaalien alla. Lähteet ovat siinä mielessä perusteltuja, että ohjelma antaa kuvan puolueen tavoitteista ja lehti tavoitteiden viestimisestä. Suomen Uutiset oli SMP:n retoriikan ”syömähammas”, eikä se pyrkinyt uutisoinnissaan tasapuolisuuteen. Sen vuoksi lehteä voidaan tutkia retoriikan näkökulmasta. Puolueohjelman ja Suomen Uutisten retoriikka paljastaa, että puolue oli populistinen. Puolue vetosi kansaan ja se käytti antielitististä vaaliretoriikkaa. Puolueen käsitys kansasta ja kansan tahdosta noudattelee valistusfilosofi Jean-Jacques Rousseaun ajattelua. Puolueen vaaliretoriikkaan sisältyy myös antielitistisiä piirteitä. Puolue hyökkää esimerkiksi ”vanhoja puolueita” ja korruptoituneita vallanpitäjiä vastaan. SMP:n retoriikassa toistuu myös muita populismin elementtejä. SMP esittää arvo- ja kapitalismikritiikkiä. Se myös antaa siunauksen suoralle demokratialle. Sen sijaan SMP eroaa perinteisestä populismista kannanotoillaan korkeakoulutuksesta ja etnosentrisyydestä. Puolueen retoriikka eli ajassa ja se kohdistui hallituspuolueisiin. Tosin myös oppositiopuolue kokoomus saa osansa, sillä se edustaa ”rahan valtaa”. Puoluelehden määrällinen tarkastelu vahvistaa näkemystä, että SMP käytti hyväkseen marxilaista dialektiikkaa retoriikassaan. Hallituspuolueet edustivat sosialismia ja kokoomus kapitalismia, jolloin SMP:lle jäi poliittisessa keskustassa ”asioiden” ja ”ihmisten” hoitaminen. Puolueohjelman ja Suomen Uutisten lisäksi tutkin Kalevan sekä oululaisten puoluelehtien avulla sitä, miten populistiseen puolueeseen suhtauduttiin. Puoluelehdillä tarkoitan Keskustapuolueen Liittoa, SKDL:n Kansan Tahtoa ja SDP:n Pohjolan Työtä. Liitto kirjoittaa vähän SMP:stä ennen vaaleja, vaikka se oli Keskustapuolueen sisältä noussut hajotusliike. Liiton kirjoitusten sävy on kuitenkin tiukka. Kova kielenkäyttö ja vaikeneminen ovat saman asian kääntöpuolia. Suhtautuminen SMP:hen tuotti vaikeuksia Liitolle. Liitto aktivoitui kirjoituksessa vaalien jälkeen. Kansan Tahto kiinnittää puoluelehdistä eniten huomiota SMP:hen. Taustalla on osaltaan marxilainen maailmankuva, jossa poliittinen todellisuus jakautuu oikeistoon ja vasemmistoon. Puoluelehti pyrkii osoittamaan, että vennamolaisuus edustaa äärilaidan oikeistolaisuutta. Tässä mielessä se muistuttaa Pohjolan Työtä, joka pitää SMP:tä myös äärioikeistolaisena puolueena. Kaleva eroaa muista oululaisista lehdistä siinä, että se antaa vähän tilaa SMP:lle sekä vaaleja ennen että vaalien jälkeen. Se, ettei lehden linjassa tapahdu muutoksia vaalien jälkeen, voi selittyä Kalevan puolueettomuudella. Lehdellä ei ollut erityistä tarvetta kiinnittää huomiota SMP:n vaalivoittoon.

Werewolf: The Images and Trials in France and Bedburg (1500–1610) is about the image of werewolves in the early modern society. The thesis aims at reconstructing the past and paving a new way for witchcraft studies. Five cases were selected from France and the Holy Roman Empire between 16th and 17th century in order to study the image of werewolf and its meaning. Werewolves were seen as sorcerers since they were said to have made a pact with the Devil. Given the tools or supernatural power, they were thought to be able to metamorphose themselves into werewolf and kill young children. Some of them were said to have attended to sabbats and committed incest. The notorious image of werewolf probably presented a mirror-image to the people that they should not behave in such ways. The series of murders probably worried the villagers who turned to local elites for help. The local elites and courts took the responsibility of investigation, and the interrogation procedures were adopted in both countries. New interrogation procedures were introduced and found in the trials. Evidence, witnesses’ testimonies and confessions of the accused were important to reach the verdict. After the accused was judged, the sentence would be sent to a higher court for the review. Although it was more commonly found in the French werewolf trials, this appellate tradition witnessed the breakthrough in the legal system.

Olen tutkinut pro gradu -tutkielmassani Terveydenhoitolehden antamaa ravitsemusvalistusta vuosina 1934–1961. Tutkimuksen kohteena on ollut sekä yksilötasolle suunnattu ravitsemusvalistus että Terveydenhoitolehdessä esitetyt kannanotot valtakunnallisiin ravitsemuspoliittisiin kysymyksiin. Lisäksi olen tutkinut, mitä ruoka-aineita Terveydenhoitolehti piti terveellisinä ja mitä epäterveellisinä. Tutkimus perustuu vuosien 1934–1961 Terveydenhoitolehtiin. Olen verrannut lehden ravitsemusvalistusta niin oman aikansa lääkärikirjan neuvoihin hyvästä ravitsemuksesta kuin nykypäivän ravitsemussuosituksiin. Tärkeänä lähdemateriaalina tutkimuksessa on ollut myös Kansanravitsemuskomitean mietintö vuodelta 1940. Tutkimuksessa ilmeni, että Terveydenhoitolehden ravitsemusvalistuksen ensisijaisin päämäärä oli terveyspoliittinen: kohentaa ja turvata yksittäisen ihmisen ja väestön terveyttä sekä vähentää ja ennaltaehkäistä sairauksia ruokavalion avulla. Yksilötasolle suunnatun valistuksen sisältö vaihteli yhteiskunnallisen ja väestön taloudellisen tilanteen mukaan. Erityishuomion saivat lapset ja raskaana olevat tai imettävät äidit. Ravitsemusvalistuksen keskeisin teema 1930-luvulla oli vitamiinien saanti. Sota-aika muutti valistuksen sisältöä ja luonnetta. Artikkeleissa pohdittiin paljolti sitä, miten säännöstelyn aikana voitaisiin turvata väestön riittävä ja monipuolinen ravinto. Säännöstelynajan jälkeisissä artikkeleissa 1950-luvulla oli nähtävissä työn keveneminen, autojen yleistyminen ja yhteiskunnan muuttuminen kohti kulutusyhteiskuntaa — näin varsinkin kaupungeissa. Ihmisillä oli aikaisempaa enemmän rahaa syömiseen. Terveydenhoitolehdessä päähuomion saivat rasvat ja lihavuus sekä sydän- ja verisuonitaudit. Artikkeleissa ilmaistiin selkeästi kovien rasvojen haitallisuus ja kasvisöljyjen terveellisyys. Terveydenhoitolehti suositteli ihmisiä miettimään suuhun pantavan ruuan laatua ja erityisesti määrää. Uutena ravitsemusvalistuksen muotona lehti esitteli vuonna 1961 ruokareseptit ruuan valmistusohjeineen. Terveydenhuoltolehdessä pidettiin maitoa ylivertaisena ravintoaineena. Myös perunaa ja muita kasvikunnan tuotteita suositeltiin. Sen sijaan sokerin ja kovien rasvojen kulutuksen kasvu aiheutti perusteltua huolta. Ravitsemuspoliittisissa kannanotoissa ilmeni Terveydenhoitolehden johdonmukainen linja terveyttä edistävän ruokavalion puolesta. Lehti tuki koulukeittoloiden perustamista, margariinin vitaminisointia, jodin lisäämistä suolaan sekä AIV-säilöntärehun käyttämistä karjan talviruokinnassa. Ne kaikki — joko suoraan tai välillisesti — paransivat väestön ravitsemusta ja turvasivat osaltaan ravinnollista tasa-arvoa. Terveydenhoitolehden ravitsemusvalistus oli linjassa muiden aikansa valistajien kanssa. Lehden näkemykset ravitsemuksesta sopivat hyvin myös nykypäivän suosituksiin.

Laukka- ja metsästyshevosista on vuosisatojen aikana tullut osa brittiläistä kulttuuria. Brittien vaurastuminen mahdollisti näiden uudentyyppisten hevosten jalostamisen 1700-luvulla. Tuolloin Ison-Britannian ylä- ja keskiluokka ryhtyi jalostamaan hevosia laukka- ja metsästysurheiluun. Laukkakilpailujen ja ketunmetsästyksen suosio johti harrastehevosten jalostamiseen ja englannin täysiverisen kehittymiseen hevosrotuna. Ison-Britannian hevoskannan parantamiseen käytettiin tässä vaiheessa paljon Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tuotuja hevosia. Tässä Pro gradussa tarkasteltiin, kuinka britit käytännössä jalostivat laukka- ja metsästyshevosia 1700-luvulla, ja miksi näitä hevosia kasvatettiin ja hoidettiin juuri tietyllä tavalla. Tutkimuksen aineistona käytettiin kahtakymmentä 1700-luvun Isossa-Britanniassa julkaistua hevosenhoito-opasta. Hevosenhoito-oppaista tutkittiin niitä ohjeita, joita oppaiden kirjoittajat antoivat laukka- ja metsästyshevosista, etenkin siitoshevosten valitsemisesta ja hoitamisesta. Tutkimus kuului humanistisen eläintutkimuksen piiriin, ja se oli luonteeltaan teoreettinen ja laadullinen. Tunnetuimpia lähdeteoksia olivat Gervase Markhamin, Jaqcues de Solleyselin, William Cavedishin ja William Osmerin hevosenhoito-oppaat. Tutkimustulokset tarjoavat arvokasta lisätietoa hevosjalostuksesta ja brittiläisten hevosten kehityksestä 1700-luvulla. Tutkimuksessa selvisi, että britit jalostivat laukka- ja metsästyshevosia tietoisesti ja valikoiden jo 1700-luvulla. Britit halusivat laukka- ja metsästyshevostensa olevan kauniita ja terveitä, joten jalostustoiminta tähtäsi näiden ominaisuuksien saavuttamiseen. Hevosoppaiden kirjoittajat olivat tietoisia siitä, että tietyt piirteet periytyvät vanhemmilta jälkeläisille. Tammojen ternimaidon saannin rajoittaminen pikkuvarsoilta saattoi vaikuttaa siihen, että Isossa-Britanniassa kasvatetuilla hevosilla oli heikko vastustuskyky. Hevosoppaiden kirjoittajat pitivät hevosten huolellista kouluttamista tärkeänä kautta vuosisadan. Tutkimus osoitti, että hevoset nähtiin 1700-luvulla tuntevina ja jopa ajattelevina yksilöinä, jotka kehittyivät omaan tahtiinsa. Valistuksen aatteet vaikuttivat selvästi eläinkäsitykseen. Hevosoppaiden kirjoittajat myös tuomitsivat väkivallan eläimiä kohtaan. 1700-luvulla laukka- ja metsästyshevoset olivat ihmisten palvelijoita ja arvokasta omaisuutta. Hevosta pidettiin sekä jalona luontokappaleena että ihmisen uskollisena kumppanina, josta saatiin jalostamisen avulla yhä parempi.

Pro gradu -tutkielmassani olen tutkinut vuosina 1940–1955-syntyneiden suomalaisten omaelämäkerrallisia tekstejä heidän nuoruudestaan. Tutkimukseni keskiössä on ollut heidän omat kokemuksensa, ajatuksensa ja käsityksensä siitä, mitä ja millaista on ollut olla nuori 1950–960-luvuilla. Tutkimukseni pohjautuu Nuorisotutkimusseuran, Nuoren Voiman Liiton ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 2010 järjestämään Oi nuoruus -kirjoituskilpailun ”Nuoruus eilen” -sarjan aineistoon. Kirjoituksia on kaikkiaan 274, joista olen rajannut vuosina 1940–1955-syntyneiden tekstit. Kaiken kaikkiaan tutkimukseeni sisältyy 86 kirjoittajaa, joista miehiä on 23 ja naisia 63. Otanta on huomattavan naisvoittoinen, mikä myös jossain määrin on vaikuttanut tutkimukseni muotoutumiseen ja tarkasteltaviin aihepiireihin. Tutkimukseni keskeinen menetelmä on omaelämäkerrallisten aineistojen kvalitatiivinen analyysi ja tulkinta. Omaelämäkertatekstit ovat haastava tutkimusaineisto, sillä muistelun ja muistiaineksen luotettavuutta voidaan aina kyseenalaistaa. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ollut luoda yhtä selkeää kertomusta eletystä nuoruudesta, vaan koota useiden erilaisten muistojen kautta monimuotoinen kokonaisuus, joka kattaisi kirjoittajien nuoruuteen liittämät piirteet. Samalla pyrin rakentamaan kirjoittajien muistojen välille avainkokemuksia, jotka yhdistävät kokonaista sukupolvea. Tutkimukseni keskeisimmät tulokset liittyvät nuoruuden rajoihin ja sisältöihin. Kouluinstituution piirissä vietetty aika nousee esiin keskeisimmäksi koko kirjoittajaotannan nuoruutta yhdistäväksi tekijäksi. Siirtymät koulujärjestelmässä muodostavat kirjoittajien nuoruudessa yhtenäisen ja yhdistävän, mutta myös jossain määrin erottavan matkan. Osallisuus laajenevasta koulutuksesta on merkittävä sukupolvea yhdistävä kokemus. Toinen keskeinen tutkimustulos liittyy niin ikään koulutukseen. Kirjoittajien nuoruusmuistoista nousee selkeästi esiin 1950–1960-lukujen suomalaisen yhteiskunnan selkeä luokkatietoisuus ja sosiaalisten taustojen merkitys. Koulumaailma näkyy erityisenä ympäristönä sosiaaliselle erottelulle. Kirjoittajille nuoruus oli kamppailua omaa, sosiaalisesti heikompaa taustaansa vastaan. Tässä koulutus osoittautui merkittäväksi väyläksi kohota sosiaalisessa arvostuksessa. Näin ollen omaelämäkertojen kirjoittajien nuoruudesta nousee keskeisenä esiin kokemus ”luokkaretkestä” ja selviämisestä muuttuvassa yhteiskunnassa. Näin ollen keskeisimmät kirjoittajien muistoja yhteen sitovat teemat liittyvät koulutukseen ja omiin sosiaalisiin lähtökohtiin ja niiden tuomiin haasteisiin.

Tutkimukseni aiheena oli tutkia ensimmäisen maailmansodan brittisotilaiden kokemuksia sodasta. Ensimmäistä maailmansotaa on tutkittu paljon historiatieteissä, mutta sotilaiden kokemuksia on tutkittu verrattain vähän lukuun ottamatta sotilasrunoilijoiden kokemuksia, joita on tutkittu kirjallisuuden tutkimuksessa. Tavoitteeni oli tutkia, millä tavalla sotilaat itse kokivat sodan ja miksi; millaisia eroja tai yhtäläisyyksiä kokemuksissa oli ja millaiset seikat vaikuttivat kokemuksiin, miten sotilaat itse käsittelivät kokemuksiaan. Tutkimukseni pääpaino oli sodan välittömissä kokemuksissa, eli siinä, miten sotilaat kokivat sodan sen aikana. Tutkimuskohteenani oli viisi länsirintamalla taistellutta sotilasta: James Cross, Harry Lamin, Fred Littler, Isaac Rosenberg ja Siegfried Sassoon. Tutkimusaineistoni koostui heidän jälkeensä jättämistä erilaisista kirjallisista aineistoista. Se sisälsi päiväkirjoja, kirjeitä ja runoja, jotka kertoivat välittömistä kokemuksista. Lisäksi minulla oli heidän kirjoittamiaan muistelma- ja proosateoksia, joita käytin tutkimukseni tukena. Valitsin mikrohistoriallisen lähestymistavan työhöni, sillä se antoi mahdollisuuden tutkia muutaman sotilaan kokemuksia pitkältä aikaväliltä, seuraten muun muassa kokemusten syntyä ja muuttumista. Lisäksi käytin soveltavaa runoanalyysia ja kriittistä diskurssianalyysia tekstien tulkitsemisen apuna. Pyrin myös jonkin verran vertailemaan sotilaiden kokemuksia keskenään. Tutkimani sotilaat kohtasivat sodassa useita samanlaisia haasteita, kuten vaikeat fyysiset olosuhteet, kuoleman käsitteleminen, suhteiden muodostaminen rintamalla ja ylläpitäminen kotimaassa sekä sodan merkillisyyden kokemukset. Jokainen kohtasi myös omia henkilökohtaisia haasteitaan. Sotilaat käsittelivät kokemuksiaan hyvin erilaisilla tavoin. Joillekin oli luonnollista kirjoittaa ahdistuksestaan ja antaa sille sanat, toisille taas yrittää työntää se syrjään ja jättää sanattomaksi. Erilaiset lähdetyypit antoivat vastauksia erilaisiin kysymyksiin ja toivat esiin erilaisia näkökulmia sotakokemuksista. Kirjeiden kautta myös sotilaiden läheiset saivat äänen, päiväkirjoissa puolestaan sotilaiden oma luonne korostui ja kaikkein vaikeimmat asiat ja tabut saivat äänen lähinnä sanataideteksteissä. Tutkimus antoi joitain vastauksia sotilaiden kokemuksista, mutta herätti myös uusia kysymyksiä esimerkiksi siitä, miten sotilaiden kokemukset sodasta muuttuivat sodan jälkeen ja miten he muistelivat sotaa ja omaa rooliaan siinä, ja miten tämä mahdollisesti erosi välittömistä sotakokemuksista. Tutkimus antaa myös pohjan vertailevalle tutkimukselle, jonka kohteena olisi laajempi ryhmä sotilaita.

Pro gradu -tutkimukseni ”Kunnioittakaamme lasta”. Lastenkasvatus Kotiliesi-lehden valossa vuosina 1923–1963, tarkoituksena on ollut valottaa lasten kasvatukseen liittyviä teemoja yhden aikansa merkittävimmän naistenlehden näkökulmasta. Olen käyttänyt lähteenäni suomalaisen Kotiliesi-lehden vuosikertoja vuoden 1923 tammikuusta, vuoden 1963 kesäkuun loppuun. Aikarajaukseni perustana on Alli Wiherheimon neljäkymmentä vuotta kestänyt ura lehden päätoimittajana. Kotilieden tavoitteena oli tarjota neuvoja perheenäidin tehtäviin, kuten lastenkasvatukseen liittyen, ja kohottaa kodissa tehty työ arvoiselleen paikalle yhteiskunnassa. Olen käyttänyt tutkimuksessani kvalitatiivista metodia. Olen pyrkinyt ymmärtämään tutkimaani ilmiötä aineistolähtöisesti, eli niiden ajatusten kautta, joita Kotiliedessä kasvatuksesta esitettiin. Olen antanut tilaa myös Kotiliedessä kirjoittaneille, ja nostanut heidän ajatuksiin ja kokemuksiaan esille. Tärkein tutkimuskysymykseni on ollut se, miten käsitys lasten kasvattamisesta ja siinä käytetyistä keinoista on muuttunut. Olen tarkastellut sitä, millaisena persoonana lapsi nähtiin ja miten häneen suhtauduttiin, sekä miten lapsen fyysiseen ja psyykkiseen kehitykseen yritettiin kasvatuksella vaikuttaa. Olen myös verrannut Kotiliedessä esiintyneitä kasvatusihanteita yleiseen vallalla olleeseen kasvatusihanteeseen. Näitä kysymyksiä olen tarkastellut lapsen kolmen elinpiirin näkökulmasta, jotka ovat nousseet esiin Kotiliedessä. Tärkein lapsen elinympäristö oli koti, toinen koulu, joka edustaa tutkimuksessani myös yhteiskuntaa yleensä, ja kolmas lapsen vapaa-aika ja harrastukset. Tärkein uutuus tutkimuksessani on se, että olen sitonut lasten kasvattamisessa tapahtuneet muutokset historialliseen kontekstiinsa. Olen tuonut esille, että taloudellisilla, poliittisilla ja kulttuurisilla muutoksilla on ollut vaikutuksensa myös lasten elämään. Olen käsitellyt kokonaisvaltaisesti kaikkia lapsen elämän osa-alueita kasvatuksen näkökulmasta. Lehdestä saamani kasvatusta käsittelevän aineiston perusteella olen pystynyt hahmottamaan kolme toisistaan erottuvaa ajanjaksoa. Ensimmäinen näistä oli 1920- ja 1930-lukujen kehollisuutta ja etupäässä fyysisestä terveyttä ihannoiva ajanjakso. Ihannelapsi oli vanhempiaan kunnioittava, terve ja liikkuva lapsi. 1940-luvulla korostui työtä tekevän ihmisen ihanne. Vaikea ja köyhä aika vaati kodin töiden osaamista. Kasvatuksessa tuli keskittyä fyysisen hyvinvoinnin lisäksi myös lapsen henkisen hyvinvoinnin edistämiseen. Sodan seurauksena avioerot ja naisten työssäkäynti lisääntyivät. Kotiliedessä korostettiin 1950-luvulta lähtien läheisten perhesuhteiden merkitystä. Perhekasvatusta tuli antaa sekä kotona että koulussa, jotta lapsista kasvaisi hyviä tulevaisuuden äitejä ja isiä. Psykologia tarjosi apukeinon lapsen sielunelämän ymmärtämiseen ja oikeaan kasvattamiseen. Iloinen ja onnellinen lapsi oli osoitus onnistuneesta kasvatustyöstä.

Pro gradu -tutkielmani aiheena on Suomen Veturimiesten Liiton Oulun osasto vuosina 1920–1970. Tutkielma kattaa ajallisesti monia Suomen historian käännekohtia, joiden mukana veturimiesten ammattiyhdistystoiminta on muotoutunut. Osaston toimintaa olen pyrkinyt tarkastelemaan kiinteänä osana ympäröivää yhteiskuntaa. Tutkielmassa on luotu katsaus näihin hyvinkin paljon toisistaan poikkeaviin vuosikymmeniin veturimieskunnan näkökulmasta katsottuna. Tutkielman primäärilähteenä on käytetty Suomen Veturimiesyhdistyksen Oulun osaston arkistoa, mikä sijaitsee Oulun maakunta-arkistosta. Täydentävänä lähteenä on ollut Veturimiesyhdistyksen julkaisema Veturimies-lehti, jonka numeroita löytyy Oulun Yliopiston Pegasus kirjastosta. Tutkimusmenetelmäni on historiallis-kvalitatiivinen analyysi. Lähdekriittisen ajattelun valossa olen koonnut kokonaiskuvan oululaisesta veturimiesten ammattiyhdistystoiminnasta 50 vuoden ajalta. Olen suorittanut vertailua toisiin vastaaviin veturimiesosastoihin ja keskusjärjestöön, mikä onkin tutkimuksen hedelmällisintä antia. Tutkielmassa selvitetään muun muassa miksi osasto perustettiin, millaisia toimintamuotoja ja vaikutuskanavia sillä oli ja ketkä olivat mukana toiminnassa. Tärkeää on ollut tuoda esille tapahtunut muutos: miten toiminta muuttui vuosien saatossa. Ammattiyhdistystoiminnan keskiöissä on jäsenistön etuuksien parantaminen. Tutkielmassa selvitetään, mihin toimiin osasto ryhtyi tavoitellessaan etuja. Osaston toiminta edunvalvonnallisissa kysymyksissä on tutkielmassani keskeisessä roolissa, mutta en ole unohtanut muuta yhdistyselämää. Merkittävimmät tutkimustulokset kuvaavat tapahtuneita muutoksia. Ennen toista maailmansotaa osaston toiminta oli varovaista ja tunnustelevaa. Sen olemassaolon oikeus varmistui vähitellen. Toinen maailman sota muodostui käännekohdaksi veturimiehille. Veturimiesten suhde muuhun ammattiyhdistykseen muuttui ja aikaisempi eristyneisyys päättyi. 1940-luvulla alkoi taistelu erilaisten edunvalvonnallisten kysymysten parantamiseksi. Nämä kysymykset veivät veturimiehet useisiin työtaisteluihin. 1960-luvun poliittinen ilmapiiri näkyi myös lisääntyneinä kiistoina veturimiesten piirissä. Radikalisoitumista ei veturimiehissä tapahtunut niin paljoa, että yhtenäisyys olisi ollut uhattuna. Tärkeää on ollut huomata, että osasto on ollut aktiivinen vetokaluston uusimiseen ja motorisointiin liittyvissä kysymyksissä. Lopuksi on syytä huomata, että Oulun osaston toiminta on seurannut hyvin tunnollisesti keskusjärjestön ja muiden samantapaisten osastojen kehityslinjoja. Vaikka osastossa on ollut eriäviä mielipiteitä, ovat sen rivit pysyneet tiiviinä tarpeen vaatiessa ja toiminta on jatkunut keskeytyksettä läpi vuosien. Pidemmän kehityskaaren saamiseksi olisi hyödyllistä tutkia osaston vaiheet vuodesta 1971 lähtien lähelle nykypäivää.

The research will examine how The Times and The Scotsman newspapers have presented the Scottish National Party, its candidates and ideology, during British General Elections in 1970, 1997 and 2010. The analysis will focus on articles published one week before and one week after the British General Elections in 1970, 1997 and 2010. The lack of historical study of the image of the Scottish National Party in the media makes this particular research subject all the more relevant. The research will provide historical qualitative analysis on the image of the SNP with the help of linguistic tools and methods. The articles will be analysed through discourse analysis, and historical image research will offer a more comprehensive tool for the final synthesis of the analysis. The image of the Scottish National Party remained relatively unchanged in The Times. Throughout the time period, The Times maintained a considerable distance to the party and did not offer a lot of space for the party’s own formulation of their policies and ideology in the newspaper. This was explained by the relatively stable editorial line of the newspaper which relied on strong support for the existing establishment and the Union of Great Britain. The Scotsman’s stance towards the SNP changed clearly from 1970 to 1997 and 2010. In 1970 it was a modest supporter of the party, although it did not endorse its core policy of independence. By 1997 the paper was more critical of the party and saw it still as a minority party with policies that were too left-wing. In 2010, The Scotsman was very vocal against the SNP’s economic campaign, and the party was not presented as a serious player in the general election. This created a rather negative but shallow image of the party without no real substance in the debate. The change in The Scotsman’s image of the SNP was a clear indication of the change in its editorial stance towards pro-establishment credentials that were in stark contrast with its critical stance from 1970. / Tämän tutkimuksen kohteena on The Times ja The Scotsman -lehtien muodostama kuva Skotlannin kansallispuolueesta (the Scottish National Party) Britannian yleisvaalien aikana vuonna 1970, 1997 ja 2010. Aineisto koostuu artikkeleista, jotka on julkaistu viikko ennen ja viikko jälkeen kyseisten vaalien. Tutkimusaihe on ajankohtainen ja tärkeä, koska Skotlannin kansallispuolueen mediakuvaa ei ole aiemmin tutkittu kattavasti. Tämä historiallis-kvalitatiivinen tutkimus hyödyntää myös kielitieteiden metodeja puolueen kuvan tutkimuksessa. Artikkelit on tulkittu diskurssianalyysiin nojaten ja historiallinen kuvatutkimus tarjoaa työkalun loppusynteesin luomiseen. Skotlannin kansallispuolueen kuva säilyi lähes muuttumattomana The Times -lehdessä. Lehti säilytti etäisen suhtautumisen puolueeseen koko tarkasteluajanjaksolla, eikä tarjonnut merkittävästi tilaa puolueen oman ideologian ja ohjelman muotoilemiseen. Tähän oli syynä lehden päätoimituslinjan vakaus, ja sen vahva tuki Iso-Britannian unionin ja olemassa olevan järjestelmän säilymiselle. The Scotsman -lehti sen sijaan muutti asennoitumistaan puoluetta kohtaan merkittävästi vuodesta 1970 vuoteen 2010. Vuonna 1970 lehti suhtautui myönteisesti puolueen muihin tavoitteisiin, vaikka ei kannattanutkaan Skotlannin itsenäistymistä. Vuonna 1997 suhtautuminen oli muuttunut selkeästi kriittisemmäksi ja puolue esitettiin vähemmistöpuolueena, jonka ohjelma oli liian vasemmistolainen lehden mielestä. Lehti väheksyi puolueen talouspolitiikkaa ja vaalikampanjaa vuoden 2010 vaalien aikana. Tästä muodostuva kuva puolueesta oli negatiivinen ja melko pintapuolinen. Kuvan muutos osoitti selkeästi lehden päätoimituslinjan radikaalin muutoksen: aiemmin se oli suhtautunut kriittisesti vallitsevaan hallintojärjestelmään, mutta vuosina 1997 ja 2010 suhtautuminen oli jo selkeästi myönteinen.