Tämän tutkielman tavoitteena on esittää määritelmä arkielämän energiatiedon lukutaidolle ja tutkia sitä empiirisesti. Tutkimuksessa selvitetään myös terveyskontekstiin luodun arkielämän terveystiedon lukutaidon seulontavälineen soveltuvuutta energiakontekstiin. Energialukutaito viittaa ihmisten kykyyn ymmärtää energiaan liittyviä asioita, ja siinä on erotettavissa useita tasoja, useimmin tiedollinen, tunneperäinen ja käyttäytyminen. Energiatiedon lukutaidon painopistealueet määräytyvät informaatiotutkimuksen näkökulmasta. Terveystiedon lukutaidon määritelmää soveltaen esitän energiatiedon lukutaidon määritelmäksi, että se on kyky tunnistaa energiatiedon tarve, tunnistaa tiedonlähteitä ja käyttää niitä tarpeellisen tiedon hankkimiseksi, arvioida tiedon laatua ja tilanteeseen sopivuutta, sekä analysoida, ymmärtää ja käyttää tietoa hyvien päätösten tekemisessä energiaan liittyvissä asioissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin verkkokyselyllä. Tutkimuksen kohteena ovat Oulun yliopiston lukuvuonna 2016–2017 (n=11381) läsnäolevaksi ilmoittautuneet opiskelijat (n=1390). Vastausprosentti oli 12,2 %. Analyysissa käytettiin ristiintaulukointia, eksploratiivista faktorianalyysia, faktorikeskiarvojen vertailua ja parametrisiä testejä (yksisuuntainen varianssianalyysi, t-testi). Energiatiedon lukutaidon seulontavälineen väittämien yhteispistemääristä muodostetun summamuuttujan pistemäärät noudattivat normaalijakaumaa. Faktorirakenne oli monitahoinen ja muistutti alkuperäistä terveystiedon lukutaidon seulontavälinettä. Faktoreita oli kolme: motivaatio etsiä tietoa (motivaatio), luottamus omiin kykyihin tiedonhankinnassa (luottamus) sekä kyky arvioida tietoa (arviointi). Faktorikeskiarvojen perustella vanhemmat opiskelijat olivat motivoituneempia, mutta arvioivat arviointitaitonsa heikommaksi kuin nuoremmat opiskelijat. Miehet luottivat omiin tiedonhankintataitoihinsa naisia enemmän, mutta naiset olivat miehiä motivoituneempia hankkimaan tietoa. Teknillisen tiedekunnan opiskelijat ja vastaajat, joiden opinnot liittyivät energia-alaan tai sähkömarkkinoihin, saivat korkeat faktorikeskiarvopisteet kaikilla kolmella faktorilla. Tulosten perusteella energiatiedon lukutaidon seulontavälineen soveltaminen tuo lisäarvoa energialukutaidon tutkimukseen. Ryhmien välisiä eroja energiatiedon lukutaidon osa-alueissa (motivaatio, luottamus, arviointi) voidaan hyödyntää energiaan liittyvän viestinnän kohdistamisessa. Tutkimus tuo uutta tietoa informaatiolukutaidon soveltamiseen energiakontekstiin ja tukee terveystiedon lukutaidon seulontavälineen jatkokehittelyä ja soveltamista eri konteksteihin. Tulosten yleistettävyyden kannalta energiatiedon lukutaitoa olisi tärkeää tutkia myös muissa kohderyhmissä.

Tämän tutkimuksen aiheena oli vaikutusten visualisointi terveysvaikutteisten tuotteiden televisiomainoksissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka tuotteiden vaikutusmenetelmät sekä käytön seuraukset oli esitetty visuaalisesti, sekä millä visualisoinnin ja audiovisuaalisen kerronnan keinoilla mainokset pyrkivät tekemään myymästään tuotteesta houkuttelevan katsojan silmissä. Tutkimuksen aineisto koostui televisiokanavilla MTV3 ja Nelonen 15.10–21.10.2017 niin kutsuttuun parhaaseen katseluaikaan klo 18–21 esitetyistä, terveyttä edistävien tuotteiden mainoksista. Tutkittavia mainoksia oli yhteensä 61. Tutkimus toteutettiin käyttämällä retorista analyysiä. Lähiluvun avulla tarkasteltiin vielä seitsemää yksittäistä mainosta. Mainoksissa itse tuotteen varsinainen vaikutusmekanismi oli visualisoitu harvoin, yleisempää oli esittää joko karkea graafinen yksinkertaistus tai tuotteen käyttäjän kokema muutos mielentilassa tai käytöksessä. Hallitsevana keinona oli tunteisiin vetoavuus, faktoilla tai tutkimustuloksilla argumentointi oli harvinaista. Mainosten käyttämän retoriikan mukaan tuotteiden käyttö aiheuttaa suuria positiivisia muutoksia käyttäjiensä mielentilassa ja käytöksessä, oleellinen jatkotutkimuksen aihe olisi käyttäjien kokemus näiden väitteiden toteutumisesta käytännössä. Tutkimukseni aineisto oli myös suppeahko, laajempi tilastollinen analyysi antaisi kattavamman ja tilastollisesti merkitsevän kuvan eri visualisoinnin keinojen käytöstä.

Tutkimukseni tavoitteena oli kartoittaa, millä tavoin suomalaiset yliopistot hyödyntävät viestinnässään kuvanjako- ja verkostoitumispalvelu Instagramia. Tutkimusaineistona käytin yliopistojen virallisia Instagram-profiileja ja niissä jaettuja julkaisuja, joita sisällönanalyysin menetelmin luokittelin, teemoittelin, tyypittelin ja kvantifioin. Tutkittavia julkaisuja oli yhteensä 447 kappaletta. Ajallisesti tarkastelu kattoi vuoden 2017 tammi- ja helmikuun. Tutkimuskysymykseni koskivat erityisesti Instagram-viestinnän aktiivisuutta, monipuolisuutta ja vuorovaikutteisuutta. Lisäksi kiinnitin huomiota tiedeviestinnän toteutumiseen, julkaisujen saamiin tykkäysmääriin sekä käyttäjäprofiileista saatuihin tietoihin, joiden perusteella arvioin viestinnän onnistumista ja esitin mahdollisia kehitysehdotuksia. Työni teoreettinen viitekehys rakentui aiemmista tutkittavaa aihetta sivuavista tutkimuksista ja teorioista, jotka kokosin kolmesta keskenään risteävästä tarkastelukulmasta: sosiaalisen median viestinnästä, populaarista tiedeviestinnästä sekä organisaatioviestinnästä. Tutkimusotteeltaan työni edusti empiiristä ja realistista näkökulmaa. Tutkimustulokset osoittivat suomalaisyliopistojen Instagram-viestinnän olevan määrällisesti aktiivista, mutta julkaisutahdiltaan epätasaista. Suurin osa julkaisuista perustui visuaaliselta sisällöltään still-kuviin videojulkaisujen osuuden jäädessä pieneksi. Asianmukaisia hashtageja suomalaisyliopistot hyödynsivät säännöllisesti, ja ne olivat tyypillisesti yliopistojen nimiin viittaavia aihetunnisteita. Sen sijaan toisten Instagram-käyttäjien tägääminen ja heidän tuottamansa sisällön repostaaminen jäivät Instagram-julkaisuissa vähäiseksi. Vaihtelua sisältöihin saatiin käyttämällä vierailevia sisällöntuottajia. Aihepiireiltään Instagram-julkaisut käsittelivät lähinnä yliopistojen omia tapahtumia, yliopiston fyysisiä puitteita ja yliopistossa opiskelua. Opiskelijaelämää ja opiskelijarekrytointia kuvaavat sisällöt jäivät niukaksi. Tieteellistä tutkimusta tai sen tuloksia käsitteli vain 2 % julkaisuista. Vastavuoroiseen keskusteluun rohkaisevat julkaisut jäivät aineistossa vähemmistöön, ja vain joka kymmenes suomalaisyliopistojen Instagram-tileillä esitetyistä kommenteista sai vastauksen. Suomalaisyliopistojen aktiivisempi osallistuminen dialogiin olisi perusteltua. Pystyäkseen vastaamaan yhteiskunnan haasteisiin tiedeorganisaatioiden on kyettävä hyödyntämään perinteisestä poikkeavia viestinnän muotoja. Instagram-viestinnän ydin on muiden sosiaalisen median kanavien tapaan läsnäolossa. Vahvin vaikutus syntyy seuraamalla toisia käyttäjiä, esittämällä heille kysymyksiä ja kehotuksia, vastaamalla heidän kommentteihinsa ja jakamalla edelleen muiden sisältöä sekä tuottamalla itse omia sidosryhmiä palvelevaa ja kiinnostavaa sisältöä, joka houkuttelee seuraamaan, kommentoimaan ja jakamaan edelleen.

Tällä tutkimuksella kartoitettiin maaseutuelinkeinojen tutkinto-ohjelmassa opiskelevien eli agrologiopiskelijoiden opintoihin liittyvää tiedonhankintakäyttäytymistä. Kohderyhmänä olivat 2014 ja 2016 aloittaneet maaseutuelinkeinojen tutkinto-ohjelman päivä- ja monimuoto-opiskelijat Oulun ammattikorkeakoulusta (Oamk). Kvantitatiivisen tutkimuksen aineisto kerättiin lähettämällä kohderyhmälle avoin linkki verkkokyselyyn. Tutkimukseen vastasi 44 opiskelijaa eli 43,1 % ryhmien aktiivisista opiskelijoista. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Tulosten mukaan Oamkin kirjaston painettua aineistoa käyttävät päiväopiskelijat enemmän kuin monimuoto-opiskelijat. Painetuista kokoelmista oli lainannut vastanneista noin 80 % ja yhteistyökirjastoja oli käyttänyt 60 % vastaajista. Opiskelijat lukivat ammattilehtiä sekä kirjastossa että kotonaan. Google oli kuitenkin käytetyin ja tunnetuin tiedonlähde. Noin 90 % vastaajista käytti hakupalvelua joko aina tai erittäin usein. Monelle Google tai internet olivat pääasiallinen tiedonlähde. Luonnonvara-alan tiedonhakuopas ja verkkokirjapalvelu, joka sisältää kurssikirjoja, olivat kirjaston tarjoamista verkkopalveluista käytetyimpiä ja tunnetuimpia. Muita kirjaston hankkimia e-aineistoja käytettiin vähän ja merkittävä määrä vastaajista ei tuntenut niitä ollenkaan. Tutulta opiskelijalta kysyttiin usein neuvoa, kun etsittiin opintoihin liittyvää tietoa. Opettajien antamia neuvoja tiedonlähteiden käytössä ja erilaisista tiedonhaun tekniikoista pidettiin tärkeinä. Kirjaston perinteisen kasvokkain annetun neuvontaa pitivät vastaajat tärkeämpänä kuin verkossa tarjottuja palveluja. Tulosten luotettavuutta lisää tutkimuksen tekijän pitkä työura Oamkin kirjastossa ja siihen liittyvä toimintaympäristön tuntemus. Opetuksen ja kirjaston olisi tehtävä entistä enemmän yhteistyötä kirjaston palvelujen ja laadukkaan e-aineiston hyödyntämiseksi. Siitä hyötyy koko korkeakouluyhteisö ja etenkin opiskelijat.

Kirjastojen merkitys on viime vuosikymmenen aikana kasvanut. Yhdysvaltalaistutkimuksen ”Perceptions of Libraries 2010” mukaan kirjasto on merkityksellinen palvelu etenkin niiden keskuudessa, joihin vuoden 2008 talouslama iski kaikkein ankarammin. Suomalaistutkimuksen ”Yleinen kirjasto kuntalaisten toimissa” mukaan kuva yleisestä kirjastosta kirjallisuuden, taiteen harrastamisen edistäjänä ja kulttuurin tarjoajana on myönteinen. Kirjastoilla voidaan sanoa olevan monimerkityksellisiä tarkoituksia, joita ne ovat palvelleet jo varhain ihmisten keskuudessa. Tutkimuskysymykset olen määritellyt seuraavasti: (1) Millaisia ovat käsitykset kirjastosta, eli miten kysymykset ja näkemykset kirjastosta instituutiona, paikkana ja palveluna näkyvät Kirjasto-lehden vuosien 2011–2016 vuosijulkaisujen teksteissä? (2) Millaisia ovat käsitykset kirjastonhoitajuudesta, eli miten kysymykset ja näkemykset kirjastonhoitajuuden käsitteeseen liittyvistä ulottuvuuksista, kirjastonhoitajuuden ammatillisesta identiteetistä sekä kirjastonhoitajuuden arvoista ja käytännöistä näkyvät Kirjasto-lehden vuosien 2011–2016 vuosijulkaisujen teksteissä? (3) Mitkä teoriani taustalla olevat käsitykset kirjastosta ja kirjastonhoitajuudesta korostuvat Kirjasto-lehden vuosien 2011–2016 vuosijulkaisujen teksteissä ja mitkä mahdollisesti eivät? Tutkimusmenetelmänä käytän sisällönanalyysia. Tutkimuksessani Kirjasto-lehden vuosijulkaisujen määrä on kuusi ja analysoitavien tekstien määrä on yhteensä 94. Tuloksien mukaan Kirjasto-lehden vuosien 2011–2016 vuosijulkaisuissa kirjoitetaan erilaisista kirjastoinstituutioista yleisistä kirjastoista merkittävästi enemmän kuin muista kirjastoista (tiedekirjasto, koulukirjasto, erikoiskirjasto, kansalliskirjasto). Teksteissä kirjoitetaan erilaisista yleisistä kirjastoista, kuten lähikirjastoista, kaupunginkirjastoista ja yleisistä kirjastoista ulkomailla. Kirjasto-lehden vuosijulkaisujen mukaan kirjastoilla on muitakin tehtäviä kuin niitä, jotka liittyvät aineistojen ja kokoelman ylläpitoon. Yleisiä kirjastoja suunnitellaan paikkoina sosiaalisen kirjastopaikan kontekstissa, joka korostaa kirjastoa paikkana, jossa voi kohdata ihmisiä ja harrastaa. Sosiaalinen kirjasto nähdään jopa paradigman muutoksena. Kirjoittajien kirjastomuistoihin liittyvät pääosin yleiset kirjastot ja fyysiset aineistot. Kirjaston aineistoihin liittyvissä teksteissä tuli useasti esille e-aineistojen käyttöön liittyvät tekijänoikeudelliset kysymykset. Tuloksissa tuli selville, että kirjastonhoitajalta odotetaan nykyaikaisen informaatioympäristön ja tekniikan tuntemusta sekä asiakaspalvelutaitoja. Kirjastonhoitajuuden tärkeimpänä arvona pidetään sananvapautta.

Tutkielma käsittelee yleistajuista, tieteellisestä tutkimuksesta kertovaa mediatiedotetta ja sen mediahyödynnettävyyttä eli uutisoitavuutta edesauttavia ominaisuuksia, kuten tiedotteen asiasisältöä ja kirjoittamistapaa. Tiedetiedotteen hyötyominaisuuksia tarkastellaan tiedeviestinnän ammattilaisten sekä väitöksestään tiedottaneiden henkilöiden näkemysten valossa. Tutkielman pääaineistoksi haastateltiin vuonna 2016 yhteensä 16 tiedeviestijää. Tavoitteena on selvittää, minkälainen on hyödyllinen tieteestä kertova mediatiedote ja mitä ominaisuuksia siltä edellytetään? Populaari tiedetiedote on välineenä relevantti tarkastelun kohde arvioitaessa tiedeaiheiden uutisoitavuutta mediassa, koska media saa tutkimuksesta tiedon useimmiten tiedotteen välityksellä. Tutkimusaiheen yleishyödyllisyys on merkittävä, koska tutkimus tuottaa tiedeviestijöille ajantasaista tietoa siitä, mitkä ovat tiedetiedotteen vahvuuksia ja mitä asioita toisaalta tulisi välttää niitä laatiessa. Tutkimusaineistoa tarkastellaan sisällönanalyysinä. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Sisällönanalyysi soveltui tutkimuksen metodiksi jouhevasti, koska tavoitteena oli tiivistää tiedetiedotteen hyötykriteereille merkityksiä viestijöiden kokemuspohjasta. Tutkimusta varten laadittiin esimerkkitiedote, jonka avulla oli mahdollista arvioida yhteenvetona tieteen mediatiedotteen keskeisiä sisällöllisiä kysymyksiä. Tiedetiedote on hyödyllinen silloin, kun se auttaa vastaanottajaa ymmärtämään tutkimustulosten merkityksen niin sanotun suuren yleisön kannalta. Populaarin tiedetiedotteen keskeisimmät hyötyominaisuudet ovat: 1.) yleistajuisuus, 2.) uutiskärjen sovellettavuus ajankohtaiseen ilmiöön ja ihmisten arkeen, 3.) sisällön tiiviys, 4.) selkeä rakenne ja 5.) hyvät yhteystiedot. Epähyödyllisenä, mediajulkisuuden saantia hidastavana ominaisuutena tiedotteessa tulee välttää muun muassa tieteenalan erikoissanastoa. Tutkimus esittää tieteen mediatiedotteelle perusmallin. Siinä tekstin tulee olla lähtökohtaisesti niin yleistajuista kuin vain mahdollista. Tieteen mediatiedotteen hyödyllisimmäksi sisällön järjestykseksi ehdotetaan seuraavaa: 1.) tulokset, 2.) väitteet, 3.) tekijät, 4.) aineisto sekä 5.) lisätietojen antajat. Tiedotteen tulee olla tiivis, jäsennelty, uutiskärjeltään ja viitekehykseltään selkeä kokonaisuus. Merkittävyys, uutuusarvo ja ymmärrettävyys koetaan tärkeiksi tiedetiedotteessa huomioitaviksi uutiskriteereiksi. Tutkimus osoitti, että tiedotteessa tehdyillä ratkaisuilla on mahdollista vaikuttaa tieteen huomioitavuuteen tutkija-tiedottaja-yhteistyön ja median välisessä tiedeviestintäprosessissa. Tieteen mediatiedotteessa uutismaisuus on kilpailuvaltti.

Tässä tutkimuksessa tulkitsen, millaisia merkityksiä kokemusasiantuntijat rakentavat laihduttamisessa onnistumiselle. Tutkimuksen tavoitteena on tulkita verkkokeskustelun kontekstissa, miten tiede ja sen asiantuntijuus näkyvät onnistumiseen liittyvissä puhetavoissa sekä kuvata, miten kokemusasiantuntijat muokkaavat yhteiskunnallista lihavuudesta eroon pääsyyn keskittyvää terveyspuhetta. Tulkintani kuvaa Kiloklubi -painonhallintapalvelun käyttäjien verkkokeskustelua vuosien 2010–2014 aikana. Olen analysoinut tekstejä, joissa kuvataan kahden- ja kolmenkymmenen kilon laihduttamiseen liittyvää onnistumista. Aineiston analyysin välineenä käytän diskurssianalyysiä. Jäsensin onnistumiskeskustelun neljäksi tulkintarepertuaariksi. Aineistossa vallitsevassa suoritusrepertuaarissa onnistuminen ulkoistuu mitattavissa olevaan lukemaan. Kontrollirepertuaarissa onnistumista kuvataan kurinalaisuuden noudattamisena. Vartalorepertuaarissa laihduttaminen rakentuu välineeksi saada tietynlainen kehonmuoto. Tässä kohtaa tuotetaan näkemystä, joka toisintaa yhteiskunnallista vartaloihannekeskustelua. Reflektiorepertuaarissa onnistumista merkityksellistetään omasta kokemuksesta oppimisena. Tutkimuksen perusteella tiede tarjoaa puheessa keinoja päästä suoritukseen. Laihdutusaiheinen verkkokeskustelu mahdollistaa kokemusasiantuntijuuden kehittymistä, kun omiin kokemuksiin liittyvä tieto yhdistyy ammattilaisen ja muiden verkkokeskustelijoiden tarjoamaan näkemykseen. Tutkimuksen tuloksia voivat hyödyntää niin laihduttajia valmentavat kuin terveysviestintää tekevät toimijat.

Suomalaisissa yleisissä kirjastoissa pyritään kohdentamaan palveluja kaikille ikäryhmille. Lastenkirjastotyöhön panostetaan, ja esimerkiksi ikääntyneille tarjotaan apua älylaitteiden haasteiden parissa. Tässä tutkimuksessa lähtöoletuksena on, että nuoret ovat kirjastoille haasteellinen kohderyhmä. Tutkimuksessa keskitytään kirjastossa käytettäviin keinoihin nuorten lukemaan innostamiseksi sekä kirjaston viestintäkanavien ja erityisesti sosiaalisen median hyödyntämiseen nuorten asiakkaiden tavoittamiseksi. Lisäksi tutkimuksessa kartoitetaan kirjaston henkilökunnan jäsenten näkemyksiä siitä, millä tavoin kirjastotyötä näiden kahden teeman osalta voisi kehittää. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat Jyväskylän kaupunginkirjaston yksiköiden henkilökunnan jäsenet. Tutkimusaineisto on kerätty syksyllä 2016 verkkokyselyn avulla. Tutkimusote on sekä kvantitatiivinen että kvalitatiivinen. Tärkeimmiksi kirjastossa hyödynnettäviksi lukemaan innostamisen keinoiksi osoittautuivat kouluyhteistyö, kirjavinkkaus, lukudiplomi ja kirjanäyttelyt. Myös viestintäkanavista tärkeimpänä pidettiin kouluyhteistyötä. Sosiaalista mediaa hyödynnetään viestinnässä jonkin verran. Tutkimuksen perusteella lukemaan innostaminen koetaan henkilökunnan keskuudessa tärkeäksi asiaksi, ja vaikka esimerkiksi kirjavinkkaukseen lukemaan innostamisen keinona ollaan tyytyväisiä, tarvetta uusien keinojen kehittämiselle ilmenee. Myös sosiaalisen median käyttöä tulisi vastaajien mukaan lisätä nuorten asiakkaiden tavoittamiseksi. Tutkimukseen osallistuneiden vastauksista käy kuitenkin ilmi, että aika- ja muut resurssit eivät välttämättä ole riittäviä kirjastotyön kehittämiseksi.

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on lisätä ymmärrystä kirjastojen opastusten ja opetustoiminnan merkityksestä ja tarpeellisuudesta. Opastusten vaikutuksia tarkastellaan asiakasnäkökulmasta. Tutkimuksessa selvitetään opastukseen osallistuneiden kokemuksia ja näkemyksiä opastusten vastaavuudesta odotuksiin, toiveisiin ja tarpeisiin, opastusten vaikutuksia osaamiseen sekä opastusten vaikutuksia kirjastopoliittisissa linjauksissa paljon esillä olleeseen osallisuuteen. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kirjastoissa opastuksiin liittyvien palvelutarpeiden tunnistamisessa sekä opastusten suunnittelussa ja kohdentamisessa asiakkaille. Empiirinen tutkimus toteutettiin haastattelemalla kymmentä HelMet-kirjastojen opastuksiin osallistunutta eläkkeellä olevaa kirjaston asiakasta. Haastattelut tehtiin kolmessa HelMet-alueen kirjastossa huhtikuussa 2016. Suurin osa opastuksista liittyy jollakin tavalla tieto- ja viestintätekniikkaan. Opastuksiin ja opastajiin ollaan pääasiassa varsin tyytyväisiä ja opastukset tuntuvat enimmäkseen vastaavan opastuksiin osallistujien toiveisiin ja tarpeisiin. Opastuksissa käyminen vahvistaa ja monipuolistaa osaamista ja niissä oppii päivittäistä elämää tukevia taitoja, kuten tieto- ja viestintäteknisten laitteiden käyttöä ja sähköisten informaatioresurssien hyödyntämistä. Uusien taitojen oppiminen sekä opastuksista välittyvä rohkaiseva ilmapiiri vahvistaa itsenäistä toimintakykyä. Opastukseen osallistujista on profiloitavissa erilaisia kävijätyyppejä, joilla on tarve erilaisille opastuksille. Henkilökohtaiselle ja pitkäaikaiselle opastukselle on erityistä tarvetta, mutta myös vapaamuotoisille ryhmäopastuksille on kysyntää. Opastajilta toivotaan ymmärrettävän kielen käyttöä, rauhallista tahtia sekä ymmärtävää ja rohkaisevaa asennetta opastettavaa kohtaan. Opastusten tarjoaminen voi lisätä asiakaskäyntejä kirjastossa. Opastusten näkyväksi tekemisessä ja niistä tiedottamisessa on kirjastoilla vielä tehostamisen varaa. Opastuksiin osallistuminen tuottaa kokemusta osallisuudesta, joka ilmenee ensi sijassa tunteena omasta toimintakyvystä ja mahdollisuuksista, aktiivisuutena, pääsynä erilaisiin sähköisiin resursseihin sekä jossain määrin yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen lisääntymisenä. Tutkimuksen pienimuotoisuuden vuoksi tulosten yleistettävyyteen tulee suhtautua varauksella. Tulokset tarjoavat kuitenkin suuntaa antavaa näyttöä ja syventävät kirjaston opetuspalveluista kerättävää tilastollista tietoa.

Pro gradu -työni aihe on huumori tieteen yleistajuistajana. Tutkimuskohteena käytän Niko Kettusen Helsingin Sanomissa ilmestyvää Viikon eläin -palstaa, jossa tieteelliset faktat jostain eliölajista toimivat metaforana yhteiskunnalliselle, ajankohtaiselle ilmiölle — tai toisinpäin. Aineisto koostuu 70 artikkelista, jotka olen jakanut viiteen eri luokkaan sen perusteella, miten tiede ja yhteiskunnallinen ilmiö toimivat niissä toistensa metaforina. Työni teoreettinen viitekehys on metafora- ja huumoritutkimuksessa. Metaforan teoriaa ammennan erityisesti Iina Hellstenin vuonna 2002 ilmestyneestä väitöskirjasta The Politics of Metaphor, jossa Hellsten tarkastelee metaforan mahdollisuuksia tieteen ja journalismin kohtauspaikkana. Huumoritutkimuksesta hyödynnän Janne Zareffin vuonna 2012 ilmestynyttä väitöskirjaa Journalistinen komiikka, jossa Zareff tutkii, millaisia ehtoja inkongruentin komiikan on täytettävä, jotta se olisi journalistista. Keskeisiä tutkimuskysymyksiäni ovat: Miten humoristinen metafora toimii tieteen yleistajuistajana ja viihteellistäjänä? Toimiiko tiedejournalismin koominen metafora samoin kuin journalistinen komiikka? Aineiston luokittelun avulla pyrin tarkastelemaan eläimen ja yhteiskunnallisen ilmiön metaforista suhdetta sekä metaforan lähteen ja kohteen välistä liikettä eli muun muassa sitä, mitä verrataan ja mihin. Palstan journalistisuutta pohtiessani olen analysoinut sen käyttämiä komiikan keinoja ja genreä. Näiden pohjalta tein päätelmän, että ollakseen journalistista (yleistä ja ajankohtaista) palstan komiikka tarvitsee yhteiskunnallisen skriptin. Journalistisen komiikan käyttö pelkkää tiedettä yleistajuistettaessa on vaikeaa, koska tiede ei ole samalla tapaa tuttujen näkökulmien kehystämää ja ajankohtaisuuteen sidottua kuin journalismi. Komiikan vaikutus yleistajuistetun tieteen sisältöön ja oppimiseen sekä kiinnostuksen herättämiseen kaipaa kuitenkin mielestäni lisää tutkimusta.