Abstract The aim of this study is to describe, evaluate and develope the pedagogical orientation in teacher education. Pedagogical orientation is defined by radical and sosioconstructivist orientations and its capacities to develope personal dimension of teacherhood. The study has two empirical phases and takes place in Kajaani Department of Teacher Education. In the quantitative phase a syrvey among class teacher students is used to describe pedagogical orientation in a holistic way. In the second qualitative phase theme interviews of class teacher students are used to understand and find solutions to the problems of pedagogical orientation, which were found in the quantitative phase. The main problems in pedagogical orientation and developing teachers’ personal dimension are the lack of dialogy, lack of participation in different parts of learning process and the detatchment of practice in studies. These problems are connected to mainly radically orientated, performance centered, poorly motivating and passivative pedagogical orientation. Radical constructivistic methods, like essays and exams, are experienced mainly superficial and meaningless performances. Despite their superficial interaction, sosioconstructivist methods, especially small learning groups, are the best ways to learn. Teaching methods should be used diversially, but in cohesive and deepening way. Teachers’ interactive role, enthusiasm and experience are meaningful, but difficult to carry out. Pedagogical orientation developes mostly the personal dimension of teacherhood. Problems in integrating theory and practice derive from the fewness of aim processing, instant reification of theory and concrete doing. The main prior experiences, perceptions and beliefs about teaching are explicated. Using experiences in learning is difficult due to the lack of teachers’ experiences, students’ passivity and diversity in atmosphere’s allowness. Constructivism as pedagogical orientation doesn’t have clear, holistic and coherent basis in teacher education, which has important role in constituting, modeling and transferring pedagogical ideologies. To update the pedagogy of educational system and educate competent teachers it’s crucial to develop especially dialogy, participation and practical side of constructivist orientation in pedagogy. / Tiivistelmä Tutkimuksessa kuvaillaan, arvioidaan ja kehitetään opettajankoulutuksen pedagogista orientaatiota. Pedagogista orientaatiota tarkastellaan yksilö- ja sosiokonstruktivististen orientaatioiden ja opettajuuden persoonallisen ulottuvuuden kehittämisen näkökulmista. Tutkimuksen kahden empiirisen vaiheen kohdejoukkona ovat Kajaanin opettajankoulutusyksikön luokanopettajaksi opiskelevat. Kvantitatiivisen tutkimusvaiheen kyselyllä kuvaillaan pedagogista orientaatiota kokonaisvaltaisesti. Kvalitatiivisella teemahaastatteluaineistolla pyritään ymmärtämään kyselyssä esiin tulleita pedagogisen orientaation ongelmia ja etsitään niihin ratkaisuja. Pedagogiikan konstruktivistisen orientaation ja opettajuuden persoonallisen ulottuvuuden kehittämisen ongelmat kiteytyvät dialogisuuden puutteisiin, opiskelijoiden osallisuuden vähyyteen oppimisprosessin eri vaiheissa sekä käytännön irrallisuuteen. Ongelmat liittyvät pedagogisen orientaation yksilö- ja suorituskeskeisyyteen, heikkoon motivoimiskykyyn ja passivoivaan luonteeseen. Yksilökonstruktivistiset tentit ja esseet koetaan pääosin pinnallisiksi ja merkitykseltään vähäisiksi suorituksiksi. Sosiokonstruktivistiset menetelmät, etenkin pienryhmät, ovat parhaita niiden vuorovaikutuksen pinnallisuudesta huolimatta. Menetelmien monipuolisuus, mutta samalla toisiinsa liittyvä ja oppimista syventävä luonne, on tärkeää. Opettajien vuorovaikutteinen rooli, innostuneisuus ja opettajakokemus ovat merkityksellisiä, mutta käytännössä vaihtelevasti toteutuvia tekijöitä. Pedagoginen orientaatio kehittää pääosin opettajan persoonallista ulottuvuutta. Teorian ja käytännön yhdistämistä vaikeuttavat tavoitteiden käsittelyn, teorian välittömän konkretisoinnin ja toiminnallisuuden vähäisyys. Aiempia opettajuuteen liittyviä kokemuksia, käsityksiä ja uskomuksia tehdään näkyväksi. Kokemusten käyttämistä oppimisessa vaikeuttavat opettajien kokemusten vähyys, opiskelijoiden passiivisuus ja ilmapiirin sallivuuden vaihtelevuus. Konstruktivismi pedagogisena orientaationa on vailla selkeää, yhtenäistä ja kokonaisvaltaista perustaa opettajankoulutuksessa, jolla on keskeinen rooli vallitsevan pedagogisen ideologian todentajana, mallintajana ja siirtäjänä. Koulutusjärjestelmän pedagogiikan ajanmukaistaminen ja kyvykkäiden opettajien kouluttaminen edellyttävätkin opettajankoulutuksen pedagogiikan konstruktivistisen orientaation kehittämistä etenkin dialogisuuden, osallisuuden ja käytännöllisyyden osalta.

Abstract The use of mobile devices, including mobile phones and tablets, is a growing trend in education. The practice has been widely technology driven and often justified simply by the importance of using new technology in a classroom and by claiming such devices to be important in reaching something referred to, although not that well defined, as 21st century skills. This thesis is one answer to the challenge represented by this development. It brings together theoretical ideas of scaffolding learning with collaborative scripts and the use of mobile devices as cognitive tools in a real life educational settings. This thesis has constructivist grounds and aims at exploring how to support collaborative learning when students have ill-structured problems and their activities are supported with mobile technologies. The study consists of three case studies, which together form an example of how important it is to design, develop and deliver lightweight digital tools and activities for learners to construct knowledge. Overall, the results of three case studies in this thesis confirms that it is a dubious assumption that learners will automatically take appropriate and measured advantage of the affordances of mobile devices and other emergent technologies involved in cognitive activities: rather, these cognitive tools require deliberate attention and effort from learners to make use of the affordances of the tools. Furthermore, results from the case studies reveal that personal factors such as students’ prior knowledge and their metacognitive and collaborative skills, as well as contextual cues such as cultural compatibility and instructional methods, influence student engagement. / Tiivistelmä Mobiililaitteiden, kuten puhelinten ja tabletien, opetuskäyttö lisääntyy hyvää vauhtia. Aihepiiri on ollut teknologiavetoinen, opetuskäyttöä on perusteltu lähinnä tarkemmin määrittelemättömillä 2000-luvun kansalaistaidoilla (21th century skills) ja uuden teknologian hyödyntämisen tärkeydellä. Tämä väitöskirja on teoreettisesti ja metodologisesti perusteltu vastine tähän keskusteluun. Tutkimus yhdistää pedagogista vaiheistamista ja kognitiivisia työkaluja käsittelevän teoreettisen viitekehyksen kolmeen todellisissa oppimistilanteissa tehtyyn kokeiluun. Työ koostuu kolmesta tapaustutkimuksesta, jotka yhdessä muodostavat esimerkin kuinka mobiililaitteiden avulla tuettua opiskelua voidaan suunnitella ja toteuttaa erilaisissa konteksteissa. Ensimmäisessä tapaustutkimuksessa tutkittiin maantieteellisesti hajautuneen opetusta suunnittelevan yhteisön vuorovaikutusta. Toisessa tapaustutkimuksessa selvitettiin kuinka tukea luontopolkutyöskentelyä mobiilisovellusten avulla. Kolmannessa tapaustutkimuksessa tutkittiin yliopisto-opiskelijoiden opintojen tukemista mobiilin sosiaalisen median sovelluksia hyödyntäen. Kolme tapaustutkimusta osoittavat että oppilaiden ei voida olettaa automaattisesti osaavan hyödyntää uusinta teknologiaa ja pedagogisia menetelmiä opiskelunsa tukena. Päinvastoin, käyttäminen vaatii opiskelijoilta paljon päämäärätietoista ponnistelua. Henkilökohtaiset tekijät, kuten aiemmat kokemukset, opiskelutaidot, mutta myös tilannesidonnaiset tekijät kuten opetusmenetelmät vaikuttavat opiskelijoiden kykyyn hyödyntää uutta teknologiaa opiskelussa.

Abstract Teaching of music, especially instrumental music, has rarely been the interest of researchers. This thesis explores the music teaching of a well known Finnish piano teacher and artist Matti Raekallio, describing his practical knowledge and theoretical tenets and their formation during the different phases in his life. The practical knowledge of a music teacher is experiential knowledge that takes shape in practical situations. It shows especially in the teaching-related interactions of music lessons. The teacher's practical knowledge manifests in his practical theory, which guides his teaching and includes his notions of the human being, learning and knowledge. The research tasks developed in the course of the research process and can be defined as follows: 1. What kind of shape do the elements of Raekallio's practical theory take in his life story? 2. What kind of teaching strategies and styles does he use in his piano lessons? 3. What kind of teaching stories are told in piano lessons? 4. How do the teacher and his students tell about their mutual relationships and their relations to music? The teaching of instrumental music is also approached from the viewpoint of the master–apprentice tradition it is usually connected with. And in addition to the actual research questions, the way in which this tradition is told in this research is also considered. The study is based on a narrative approach. Most of the data was collected by observing Raekallio's piano lessons and by interviewing both him and his students. This data was then analysed using content analysis and narrative methods of analysis. The results of this study broaden our conception of a music teacher's work. The teacher uses versatile teaching strategies, both verbal and nonverbal. Raekallio's teaching style includes his way of speaking, of being present and of giving feedback during his piano lessons. The exploration of teaching styles proved to be a fruitful starting point in the research of the moral dimension of music teaching. Examining teaching stories opened up the socialising significance that teaching has; through these stories future pianists and piano teachers are narrated into their cultural environment. These teaching stories show the teacher's pedagogical content knowledge as narrative knowing. With the help of narrative knowing, the teacher ties together knowledge that makes possible the production of a music performance, starting from notes and ending in a musical performance. The findings reinforce our conceptions of the teacher's significance in the teaching of instrumental music. In the stories of both students and the teacher, the significance of the teacher was clear during the different stages of development as a musician and especially during the stage of professional studies as a guide into the culture and practices of the field. The concepts and theory of educational sciences proved necessary and handy tools even in the research of music teaching. To popularise or model the contextual thinking of teaching related to the teaching of music, more descriptive research in the field is needed as well as descriptions of various everyday teaching events, the teaching of students of different ages, etc. The future challenges that this research points out include research of the narrative character of teachers' knowledge in general. How do teachers use storytelling in teaching, into what kind of stories are the things to be taught woven? / Tiivistelmä Soitonopetus on ollut harvoin tutkijoiden mielenkiinnon kohteena. Tässä työssä tarkastellaan tunnetun suomalaisen pianopedagogin ja -taiteilijan Matti Raekallion soitonopetusta, kuvaten hänen praktista tietoaan ja teoriaansa sekä sen muotoutumista elämän eri vaiheiden aikana. Soitonopettajan praktinen tieto on opettajan kokemuksellista tietoa, joka syntyy käytännön tilanteissa ja joka näkyy oppitunneilla etenkin opetuksen vuorovaikutustilanteissa. Opettajan praktinen tieto manifestoituu opettajan praktisessa teoriassa, joka ohjaa hänen opetustaan ja johon kuuluvat hänen käsityksensä ihmisestä, oppimisesta ja tiedosta. Tutkimustehtävät muotoutuivat prosessin aikana seuraaviksi: 1. Millaiseksi Raekallion praktisen teorian ainekset muotoutuvat hänen elämäntarinassaan? 2. Millaisia opetusstrategioita ja -tyylejä soittotunneilla käytetään? 3. Millaisia opetustarinoita soittotunneilla kerrotaan? 4. Millaiseksi opettaja ja opiskelijat kertovat suhteensa toisiinsa ja musiikkiin? Tarkastelen soitonopetusta myös siihen liitetyn mestari–kisälli-perinteen näkökulmasta ja varsinaisten tutkimustehtävien lisäksi pohdin, millaiseksi mestari–kisälli-perinne voidaan kertoa tämän tutkimuksen perusteella. Tutkimus on lähestymistavaltaan narratiivinen. Päätutkimusaineiston keräsin havainnoimalla Raekallion pitämiä soittotunteja sekä haastattelemalla häntä ja hänen oppilaitaan. Aineiston analysoin sisällönanalyysia ja narratiivisen tutkimuksen analyysitapoja käyttäen. Tutkimustulokset laajentavat käsitystämme soitonopettajan työstä. Opettaja käyttää monipuolisia opetusstrategioita, niin verbaalisia kuin nonverbaalisia. Raekallion opetustyylissä tulivat esille hänen puhetapansa sekä hänen tapansa olla läsnä soittotunneilla ja antaa palautetta. Opetustyylin tutkiminen näyttää olevan hedelmällinen lähtökohta opettajan työn moraalisen ulottuvuuden tutkimiseksi myös soitonopettajan työssä. Opetustarinoiden tutkiminen avaa opetuksen sosiaalistavaa merkitystä, sillä niiden kautta tulevat pianistit ja soitonopettajat kerrotaan kulttuuriseen yhteisöönsä. Niissä näkyy opettajan niin sanottu pedagoginen sisältötieto narratiivisena tietämisenä, jonka avulla opettaja sitoo yhteen tiedon, joka mahdollistaa kappaleen työstämisen nuottikuvasta alkaen aina kappaleen esitykseen saakka. Tutkimus vahvistaa käsityksiämme opettajan merkityksestä soitonopetuksessa. Opettajan ja oppilaiden kertomuksissa näkyi selvästi opettajan merkitys soittajataipaleen eri vaiheissa ja erityisesti ammattivaiheen opinnoissa johdattamassa alan kulttuuriin ja käytänteisiin. Tutkimuksessa käytetty kasvatustieteen käsitteistö ja teoria on osoittautunut tarpeelliseksi ja toimivaksi työkaluksi myös soitonopetuksen tutkimuksessa. Soitonopetukseen liittyvän opetustilanneajattelun yleistämiseksi tai mallintamiseksi tarvitaan lisää alan kuvailevaa tutkimusta ja kuvauksia erilaisista arkipäivän opetustapahtumista ja esimerkiksi eri-ikäisten opettamisesta. Tutkimuksen jatkohaasteena nähdään yleisestikin opettajan tiedon narratiivisen luonteen tutkiminen. Miten opettajat käyttävät kertomista opetuksessaan, esimerkiksi millaisiin tarinoihin opetettavat asiat kerrotaan?

Abstract This study focused on enriching collaborative learning through pedagogically scripted multiplayer games. Collaborative learning was examined in the synchronous discussions of small group problem-solving activities in face-to-face and virtual game settings. The theoretical approach is socio-cognitive and builds on the contextual and situated nature of learning. Interaction between group members in social situations is a key mechanism fostering students’ collaborative learning. In the field of Computer-Supported Collaborative Learning the underlying aim is to stimulate and structure socially shared construction of knowledge and development of shared understanding among the collaborators. This thesis consisted of three empirical studies. The first study focused on analysing the macro-level elements of teacher education students’ face-to-face discussions in a context of an international web-based course. The focus of the second and third empirical studies was on how distributed collaboration can be enriched by scripting multiplayer game environments. The game environments were developed and tailored as part of the empirical studies. The main aim was to analyse small-group micro-level interactions and activities taking place during the game. Moreover, the particulars of a 3D voice-enhanced multiplayer game context for small-group shared collaborative activities were investigated. The focus of the last empirical study was on aspects of collaborative game activity and shared problem solving described from the perspective of individual players. The results indicated that the synchronous small-group discussions, on the macro-level, consisted of explaining, sharing knowledge, providing critiques, reflection, and joint engagement. The micro-level elements of the players’ discussions during the game were questions, content statements, social statements, suggestions, instructions or orders, encouragements, and responses. Both macro and micro level elements varied in random order during the discussion, forming a base for small-group discussion and joint problem-solving efforts. Not all problem-solving situations in the game data were shared, indicating that if shared collaborative activity was pursued, the scripting of the game tasks must require equal participation and teamwork during the game. The 3D game environment created a strong shared context for the distributed groups by engaging the players and reinforcing individual participation through the avatar activity. The findings of this thesis contribute to the future development of serious games and highlight the potential of multiplayer games as tools for supporting the social aspects of distributed teamwork. / Tiivistelmä Väitöstutkimus tarkastelee yhteisöllisen oppimisen rikastamista pedagogisesti vaiheistettujen virtuaalipeliympäristöjen avulla. Tutkimuksessa on analysoitu pienryhmien sosiaalista vuorovaikutusta luokkahuonekeskusteluissa ja puhevälitteisissä peliympäristöissä. Teoreettisesti tutkimus pohjautuu sosiokognitiiviseen käsitykseen oppimisesta, jonka mukaan sosiaaliset tilanteet voivat käynnistää yksilöissä oppimisen kannalta keskeisiä mekanismeja, kuten esimerkiksi selittämistä ja tiedon jakamista. Yhteisöllisen oppimisen ytimeksi katsotaan jaetun ymmärryksen rakentaminen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, mitä tietokoneavusteisen yhteisöllisen oppimisen tutkimuslinjassa pyritään tukemaan vaiheistamalla oppimisympäristöjä. Tutkimus koostuu kolmesta eri osatutkimuksesta, joista ensimmäisessä analysoitiin korkeakouluopiskelijoiden pienryhmäkeskustelua luokkahuonetilanteessa. Lähitapaamiset toimivat kurssilla hajautetun kansainvälisen verkkotyöskentelyn tukena. Toisessa osatutkimuksessa tarkasteltiin, voiko hajautettua yhteisöllistä oppimista rikastaa puhevälitteisen monenpelaajan peliympäristön avulla. Pelin tehtävät suunniteltiin ja vaiheistettiin yhteisöllistä toimintaa vaativiksi sekä jaetun ymmärryksen rakentamista tukeviksi. Analyysi keskittyi korkeakouluopiskelijoiden pelinaikaisen keskustelun ja ongelmanratkaisutilanteiden tarkasteluun. Kolmannen osatutkimuksen tavoitteena oli tutkia, mitä osatekijöitä työelämäkontekstista tulleet osallistujat joutuivat hallitsemaan puhevälitteisessä monenpelaajan pelissä. Tutkimusten video- ja haastatteluaineistot analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimustulokset osoittivat, että pienryhmän vuorovaikutus koostuu makrotasolla mm. selittämisestä, tiedon jakamisesta ja reflektoinnista. Mikrotasolla mm. kysymykset, toteamukset, auttaminen ja ehdottaminen vaihtelivat puheenvuoroittain ja muodostivat yhteisen toiminnan pohjan pienryhmän pelaamisessa. Kaikki ongelmanratkaisutilanteet pelin aikana eivät kuitenkaan olleet jaettuja. Tulokset osoittavat, että kun tavoitellaan aidosti yhteisöllisiä tilanteita, pelin tehtävät täytyy vaiheistaa niin, että ne vaativat kaikkien osallistumista ja pitävät ryhmää virtuaalisesti yhdessä. Tässä tutkimuksessa käytetyt peliympäristöt muodostivat hajautetuille ryhmille vahvan jaetun tilan ja virtuaalisten ihmishahmojen eli avatarien kautta osallistuminen vahvisti yksilöiden toimijuutta pienryhmän osana. Tuloksia voidaan hyödyntää hajautetun tiimityön kontekstissa sekä käyttää tukena tulevaisuuden virtuaalisten tiimipelien suunnittelussa.

Abstract This study is about the meaning of education and the concept of meaning. The main aim is to develop a meta-theoretical object theory of education i.e. a theory about the research object of science of education, one which would be a valid reflection basis both for methodological and meta-theoretical questions of educational scientific research and for general pedagogical discussions. The development is based on the continental tradition of general pedagogy which acknowledges the pedagogical paradox by distinguishing between the concepts of educational influence and Bildung, and sees the need to unite them in the concept of pedagogical action. The basic ideas of general pedagogy are analyzed and explicated using the concepts developed in Greimassian semiotics. For example, the Greimassian core concepts like subject, competence, performance and manipulation offer good reasons for its use also in a pedagogical context. The semiotic theory is modified to make it more suitable for typical pedagogical questions. This is done by making the concept of meaning its basic concept. The aim is to make a dynamic and flexible theory which would better encapsulate an action which utilizes different semiotic systems and transfers from one system to another, like pedagogical action transfers from bio-semiotic communication to language and culture. The concept of meaning is approached firstly by relating it to the concepts of causality and structure. The analysis arrives at a result whereby, in spite of the close connections, the meaning relationship must be differentiated from causal relationships, and that only living beings can have meaning relationships. The meanings are based on the action of organisms and the semiotic competence of organisms is their precondition. Furthermore, the linguistic and cultural meanings of human beings must be distinguished as a special area with special features, like a partial or apparent detachment from immediate action and collectively binding semiotic systems which are changing historically because of people's action. Pedagogical action as a whole can be understood to be a meaningful object, with a deep structure that can be analyzed with semiotic concepts as a tension between the basic values of Nature and Culture. Following the semiotic theory of the generation of meaning, the structure of pedagogical action is analyzed as interaction of subjects who are trying to solve the tension between the basic values. The most important task for the follow-up studies is the continuation of the analysis to the empirical surface of the pedagogical action. / Tiivistelmä Tutkimus käsittelee merkityksen käsitettä ja kasvatuksen merkitystä. Tavoitteena on kehitellä kasvatustieteen metateoreettista kohdeteoriaa, eli sellaista teoriaa kasvatustieteen tutkimuskohteesta, joka voisi toimia pätevänä reflektiopohjana sekä kasvatustieteellisen tutkimuksen metateoreettisissa ja metodologisissa ongelmissa että yleisemminkin pedagogisissa keskusteluissa. Kehittelyn lähtökohdaksi valitaan mannermainen yleisen pedagogiikan perinne, jolle on ominaista ns. pedagogisen paradoksin tunnustaminen, eli kasvattavan vaikuttamisen ja sivistyksen käsitteiden erottaminen ja niiden yhdistämisen vaatimus pedagogisen toiminnan käsitteessä. Yleisen pedagogiikan perusnäkemyksiä pyritään analysoimaan ja täsmentämään Greimasilaisessa semiotiikassa kehitetyn käsitevälineistön avulla. Muun muassa keskeiset subjektin, kompetenssin, performanssin ja manipulaation käsitteet hyvin perustelevat Greimasilaisen semiotiikan valintaa myös pedagogiseen asiayhteyteen. Jotta semioottinen teoria paremmin sopisi pedagogiikalle tyypillisten ongelmien käsittelyyn, on sen teoreettista perustaa kehitetty lähtien merkityksen käsitteestä. Tavoitteena on entistä joustavampi ja dynaamisempi teoria, joka paremmin ylettyy käsittelemään sellaista toimintaa, joka käyttää erilaisia semioottisia järjestelmiä ja siirtyy semioottisesta järjestelmästä toiseen, kuten esimerkiksi pedagogiikassa siirrytään biosemioottisesta kommunikaatiosta kielelliseen ja kulttuuriseen. Merkityksen käsitettä lähestytään suhteuttamalla sitä ensin kausaalisuuden ja rakenteen käsitteisiin. Analyysissä päädytään siihen, että läheisistä yhteyksistä huolimatta merkityssuhde täytyy erottaa kausaalisuhteista ja että merkityssuhteita on olemassa ainoastaan elävillä olennoilla. Merkitykset perustuvat eliöiden toimintaan ja edellyttävät niiltä semioottista kompetenssia. Ihmisen kielelliset ja kulttuuriset merkitykset täytyy edelleen erottaa omaksi erityisalueekseen, jolle ovat ominaisia merkitysten osittainen tai näennäinen irtoaminen välittömästä toiminnasta ja kollektiivisesti sitovat semioottiset järjestelmät, jotka muuttuvat historiallisesti ihmisten toiminnan seurauksena. Pedagoginen toiminta kokonaisuudessaan voidaan ymmärtää merkitykselliseksi kohteeksi, jonka syvärakenteen perinteistä analyysiä voidaan tiivistää semioottisella käsitteistöllä Luonto vs. Kulttuuri -perusarvojen väliseksi jännitteeksi. Edelleen semioottista merkityksen generoitumisen teoriaa seuraamalla päästään analysoimaan pedagogisen toiminnan rakennetta subjektien välisenä vuorovaikutuksena mainitun perusarvojännitteen ratkaisemiseksi. Tärkeimmäksi jatkotutkimuksen aiheeksi jää analyysin eteneminen pedagogisen toiminnan pintarakenteen empiiriseen analyysiin.

Abstract This research explored professional singers’ pronunciation of German in Frauenliebe und Leben, a song cycle, composed in 1840 by Robert Schumann (1810–1856). Adopting a two-fold approach, the thesis examined pronunciation from the viewpoints of normative German pronunciation and vocal pedagogy, paying special attention to the relationship between the two sets of norms. Normative German pronunciation is based on ‘reine Hochlautung’ as defined by Theodor Siebs, as well as on his instructions to classical singers. Norms of pronunciation used in vocal pedagogy were derived from 11 German pronunciation manuals for classical singers. At the centre of this study were 11 elements of the German language: the phonemes /s/, /r/, /b/, /d/ and /g/, the suffix -ig, double consonants, connecting consonants, the letter combination ng, liaison and diphthongs in a melismatic setting. Twelve professional singers’ – Anne Sofie von Otter, Barbara Bonney, Brigitte Fassbaender, Elly Ameling, Elisabeth Grümmer, Irmgard Seefried, Janet Baker, Jessye Norman, Kathleen Ferrier, Soile Isokoski, Marjana Lipovšek, Tamara Takács – pronunciation of these elements was studied via their recording of Frauenliebe und Leben between 1950 and 1997. Both descriptive statistical analysis methods and hierarchical cluster analysis were applied to the data. A reliability analysis was conducted using intra-category correlations and relative frequencies. This analysis indicated a reasonable degree of reliability. Descriptive statistical analysis methods yielded the result that the actual pronunciation of the professional singers, as evidenced by their recordings, was considerably more varied than what could be expected on the basis of normative or pedagogical norms. Hierarchical cluster analysis, too, showed that the professional singers shared the same category to a moderate degree. We may conclude that vocal pedagogical theory needs to be further developed, because pedagogical norms for pronunciation proved partially confusing and difficult to grasp. In addition, specific attention must be given to source critique. The actual pronunciation of professional singers challenges singing instructors to reflect on how they teach German pronunciation and what they can do to help their students develop the skills required for a critical listening of recordings. / Tiivistelmä Eksperttilaulajien saksan kielen ääntämistä havainnoitiin Robert Schumannin (1810–1856) vuonna 1840 säveltämässä laulusarjassa Frauenliebe und Leben, ja ääntämistä tutkittiin suhteessa sekä saksan kirjakielen ääntämisnormistoon että pedagogiseen ääntämisnormistoon. Tutkimuksessa syvennyttiin myös ääntämisnormistojen välisen suhteen tarkasteluun. Saksan kirjakielen ääntämisnormisto perustui Theodor Siebsin reine Hochlautung -ääntämistapaan sekä Siebsin klassisen laulun ohjeistuksiin. Pedagoginen ääntämisnormisto eli klassisille laulajille osoitetut saksan kielen ääntämisen oppaat oli rajattu yhteentoista teokseen. Tutkittavana oli yksitoista saksan kielen elementtiä: konsonantit s, r, b, d, g, suffiksi -ig, kirjainyhdistelmä ng, kaksoiskonsonantit, konsonanttien yhdistäminen, vokaalien sitominen ja diftongit. Laulusarjan levyttäneitä eksperttilaulajia oli kaksitoista: Anne Sofie von Otter, Barbara Bonney, Brigitte Fassbaender, Elly Ameling, Elisabeth Grümmer, Irmgard Seefried, Janet Baker, Jessye Norman, Kathleen Ferrier, Soile Isokoski, Marjana Lipovšek ja Tamara Takács. Äänitteet olivat vuosien 1950 ja 1997 väliseltä ajalta. Tutkimuksessa käytettiin perinteisiä kuvailevia tilastollisia analyysimenetelmiä ja hierarkkista ryhmittelyanalyysia. Aineiston luotettavuutta tarkasteltiin reliabiliteettianalyysin avulla. Reliabiliteettianalyysi osoitti, että aineistolle saavutettiin kohtuullinen luotettavuus. Kuvailevien tilastollisten analyysimenetelmien tuloksena oli havainto, että eksperttilaulajien ääntäminen äänitteissä oli huomattavasti monimuotoisempaa kuin saksan kirjakielen ja pedagoginen ääntämisnormisto antoivat olettaa. Hierarkkinen ryhmittelyanalyysi puolestaan osoitti, että eksperttilaulajien sijoittuminen samaan ryhmään oli maltillista. Tutkimus vahvistaa käsitystä, että laulupedagogista teoriaa tulee tarkastella dynaamisena, alati muuttuvana ilmiönä. Tutkimuksen perusteella myös havaitaan, että eksperttilaulajien ääntäminen noudattaa laulupedagogiikassa käytettyjä ääntämisen ohjeistuksia vain osin. Eksperttilaulajien ääntämisen käytäntö täten haastaa laulupedagogit pohtimaan sitä, kuinka he itse opettavat saksan kieltä, ja sitä, kuinka he liittävät opetustyöhönsä äänitteiden kriittisen kuuntelemisen taidon ja lauluoppaiden kriittisen käytön.