Abstract Focusing on women’s fiction in Finland, this thesis aims to show that, although long underrated by literary institutions, the contribution that this form of literature can make to contemporary discussion equals that of any other type of literature. As its starting point, this thesis uses novels written by two successful Finnish authors, Hilja Valtonen, who made her literary debut in 1926, and Aino Räsänen, who published her first novel in 1945. The thesis seeks to answer the following questions: How the novels of the two authors reflect their time? What do they reveal about gender relationships? And what do they tell about differences between women? In addition, the thesis explores how falling in love affects women and how the novels portray marriage. Also discussed are descriptions of emotions that women in the novels experience. Falling within the larger framework of Feminist Literature research, this study also investigates expressions of the patriarchal system and its consequences. Theories of intertextuality are then utilized to demonstrate the significance of intertextual connections for the content matter of the studied novels. Valtonen and Räsänen approach patriarchal use of power from very different perspectives. Employing irony and scathing criticism as vehicles, Valtonen shows how it places women in a subordinate position. For Räsänen, however, patriarchal control and the traditional female duties of house-keeping and motherhood provide a route toward national unity after a gruelling war. At the same time, the pure utopian world of her novel offers both solace and a promise of a better world to women who have endured many hardships. Finnish women’s fiction is traditionally divided into two categories: romantic fiction, which is Räsänen’s speciality, and humorous romance. Valtonen can be said to have pioneered humorous romance in Finnish literature, although her literary production actually breaks the traditional dicotomy in women’s fiction by introducing a third category, namely, the ostensibly humorous romance that comments on society, class, power and women’s position. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaista naistenviihdettä. Tavoitteena on osoittaa, että tämä pitkään kirjallisuusinstituutijoiden väheksymä kirjallisuudenlaji voi osallistua aikalaiskeskusteluun kuten mikä tahansa muu aikaansa kommentoiva kirjallisuus. Aihetta tarkastellaan kahden kotimaisen menestyskirjailijan, vuonna vuonna 1926 debytoineen Hilja Valtosen ja 1945 esikoisromaaninsa julkaisseen Aino Räsäsen teosten kautta: Miten Valtosen ja Räsäsen teokset kuvastavat aikaansa? Mitä teokset kertovat sukupuolten välisistä suhteista? Entä mitä ne kertovat naisten välisistä eroista? Lisäksi tarkastellaan, mihin rakastuminen teoksissa naisia kuljettaa ja millainen kuva niissä piirtyy avioliitosta. Kyse on myös naisten tunne-elämän kuvailun tarkastelusta. Tutkimus sijoittuu feministisen kirjallisuudentutkimuksen piiriin, ja siinä tutkitaan myös sitä, millä tavoin patriarkaalinen järjestelmä seuramuksineen romaaneissa näyttäytyy. Lisäksi tukeudutaan intertekstuaalisuuden teorioihin ja pyritään osoittamaan, mikä intertekstuaalisten kytkentöjen merkitys on teosten sisällölle. Patriarkaalinen vallankäyttö näyttäytyy Valtosen ja Räsäsen teoksissa eri tavoin. Valtonen osoittaa, ironiaa ja terävää kritiikkiä käyttäen, sen johtavan naisten alisteiseen asemaan. Räsäsen teoksessa patriarkaalinen järjestys ja naisten tehtävä kodin vaalijana ovat tie kohti kansan eheytymistä sodan jälkeisessä tilanteessa. Samalla hänen romaaninsa puhdas utopistinen maailma tarjoaa kovia kokeneille naisille lohtua ja tulevaisuudenuskoa. Suomalaisessa naistenviihteessä on perinteisesti ollut erotettavissa kaksi perustyyppiä: romanttinen rakkausviihde, joka on Räsäsen laji, ja leikillinen rakkausromaani. Valtonen on Suomessa leikillisen rakkausromaanin edelläkävijä, ja itse asiassa Valtosen tuotannossa suomalaisen naistenviihteen perinteinen jaottelu rikkoutuu: kolmas, Valtosen edustama laji on näennäisesti leikillinen, yhteiskuntaan, luokkaan, vallankäyttöön ja naisen asemaan kantaa ottava rakkausromaani.

Abstract The aim of the study was to open up, define and categorise the concept of equality as a value of nursing ethics research. The goal of the study was to acquire tools that would help to understand the background, meaning and possibilities of the concept of equality in nursing ethics research. The research was positioned in conceptual basic study of nursing ethics, and it followed a philosophical approach, which consisted of three phases: problematisation, explication and argumentation. During problematisation, a systematic review of literature was conducted to define the concept of equality and its theoretical starting points in previous nursing ethics research. This study characterised the concept of equality in previous nursing ethics research as monolithical liberalistic-individualistic privilegisation. Here, monolithical meant that in previous nursing ethics research, equality had been a key value that was argued through classical but fairly uniformly interpreted theoretical starting points. At times, the status of equality had been so self-evident that its theoretical starting points were sometimes accepted with very little critique and no explicit examination. Liberalistic-individualistic privilegisation manifested itself as emphasising the individual, emphasising the community and as internal conflict of the concept in terms of practical nursing. The theoretical frame of reference of the study, based on feminist moral philosophy, was defined during explication. It viewed equality as a changing and evolving ethical value, depicting interrelations between people, with different implications in different relationships. In this study, equality was described using the concept of trilogical equality. This means that in addition to monolithical liberalistic-individualistic privilegisation, equality in nursing ethics research calls for taking into account three dimensions defining equality, i.e. the concepts of difference, dependence and power. As a world order principle, difference meant diversity, in which it is significant and valuable in itself. Understanding differences lead to acknowledging the difference and the resulting dependence between individuals or groups. Through redefinition of difference and dependence, power obtained its new meanings, where focus was given to the asymmetry and lack of dominance connected with it. During argumentation, the concept of trilogical equality brought a range of concepts into the study of equality within nursing ethics research, through which the practical encounter of nursing and health care could be approached. The results of the study can be used to develop the range of concepts concerning equality in nursing ethics research and the ethical discussion on it, as well as to develop nursing ethics research and teaching. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli avata ja jäsentää tasa-arvon käsitettä hoitotyön etiikan tutkimuksen arvona. Tavoitteena oli lisätä ymmärrystä käsitteen taustoista ja näkökulmista. Tutkimus sijoittui hoitotieteen käsitteelliseen perustutkimukseen. Se noudatti filosofista tutkimustapaa, joka muodostui problematisoinnin, eksplikoinnin ja argumentoinnin vaiheista. Problematisoinnin vaiheessa tasa-arvosta rakennettiin viitekehys, jonka avulla analysoitiin aikaisemman hoitotyön etiikan tutkimuksen tasa-arvon käsite. Eksplikoinnin vaiheessa määritettiin feministiseen moraalifilosofiaan perustuva trilogisen tasa-arvon näkökulma. Tämän avulla jäsennettiin, syvennettiin ja kehitettiin edelleen aikaisempaa hoitotyön etiikan tutkimuksen tasa-arvon käsitettä. Argumentoinnin vaiheessa arviointiin trilogisen tasa-arvon näkökulman mahdollisuutta avata hoitotyön etiikan tutkimuksen tasa-arvon käsitettä. Tämän tutkimuksen mukaan aikaisemman hoitotyön etiikan tutkimuksen tasa-arvon käsite oli luonteeltaan monoliittinen, joka tarkoitti sitä, että tasa-arvo on keskeinen ja itsestään selvä universaaliin ihmisarvoon perustuva arvo. Käsitteelle määritettiin kaksi ulottuvuutta. Ensimmäistä eli teoreettista ulottuvuutta kuvasti liberalistis-individualistinen etuoikeutus. Tällä tarkoitettiin sitä, että yksilö asetetaan tasa-arvon tarkastelussa ensisijaiseen asemaan ja tuota asemaa pyritään turvaamaan distributiivisen tasa-arvon rakenteiden avulla. Toista eli toiminnallista ulottuvuutta kuvasi hajaannus. Hajaannuksella tarkoitettiin sitä, ettei tasa-arvon käsitteen teoreettinen ulottuvuus kyennytkään vastaamaan toiminnallisen ulottuvuuden esiin nostamiin kysymyksiin. Toiminnallinen ulottuvuus jopa haastoi universaalin ihmisarvon ja tasa-arvoa turvaavien rakenteiden toteutumisen. Lisäksi hoitotyön kontekstuaalinen ja konkreettinen kohtaaminen toivat esille käsitteen rajapinnat eli tasa-arvon toiminnallista ulottuvuutta lähellä olevat käsitteet. Tutkimus tuotti näkökulman, jossa tasa-arvo ymmärrettiin siten, että se on muuttuva ja muuntuva ihmisten suhteita ja välejä kuvaava eettinen arvo. Lisäksi se saa eri suhteissa erilaiset merkitykset. Tätä kuvattiin eron, riippuvuuden ja vallan käsitteillä ja sitä kutsuttiin trilogisen tasa-arvon näkökulmaksi. Näkökulmassa ero merkitsi yksilöihin tai ryhmiin liittyvää itsessään arvokasta ja merkityksellistä epähierarkkista moninaisuutta. Ihmisten eroista ja erilaisuudesta johtuen ihmiset ymmärrettiin toisistaan väistämättä riippuvaisiksi. Riippuvuus ymmärrettiin myönteisenä olemisen perusedellytyksenä, johon sisältyvä valta oli luonteeltaan vastuullista, asymmetristä ja dominoimatonta. Trilogisen tasa-arvon näkökulma avasi tasa-arvon käsitettä sekä teoreettisen että toiminnallisen ulottuvuuden kautta. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää hoitotyön etiikan tutkimuksen tasa-arvoa koskevan käsitteistön ja siitä käytävän eettisen keskustelun kehittämiseen sekä hoitotyön etiikan tutkimukseen ja opettamiseen.

Abstract Sustainability is a catchword for contemporary concerns of environmental and societal vulnerability. Scholars, policymakers, designers, and educators alike find themselves knotted increasingly within fabrics of sustainability, approached as an object of concern in education and technoscientific projects. In relation, scholars drawing from posthuman and new materialist thinking have begun to re-imagine sustainability. Considering human subjectivity as part of the world in its ongoing, reiterative becoming has introduced new possibilities to rethink responsibility in and for sustainable change. This research is rooted in my engaged practices of participatory design and education on violence, violence prevention, and non-violence, which form the empirical research terrain of this study. This dissertation includes four articles that inquire into the practices in question by exploring possibilities for nurturing non-violence—and by scrutinising responsible participatory practices in design. This synopsis re-engages with the results presented in the articles mentioned and participates in calls to rethink sustainability. In order to reconsider sustainability in and for practices of sustainable change, I develop theoretical thinking based on response-ability and touch, as discussed by Karen Barad and Donna Haraway. Through a diffractive, affirmative engagement with sustainability in the engaged practices of change-making, I aim to unfold the affordances of feminist (new) materialist renegotiations of ethics and responsibility, in order to inform responsible participatory practices of change-making and, in particular, change towards non-violence. This research offers insight into the intricate ways sustainability reconfigures in and through practices of change-making in participatory design, education, and everyday engagements for non-violence. I begin by proposing a thinking and practice of response-able engagement. Then, through the idea of touchable matters, I foreground how the co-constituted conditions of ethically sustainable response become reconfigured in the designerly, the researcherly, the pedagogical, and other everyday practices, challenging for a shift to a new mode of entangled response-ability for sustainable change and towards non-violence. / Tiivistelmä Kestävyys on aikaamme läpileikkaava, sosiaalisiin ja ekologisiin epäkohtiin tarttuva haaste, joka yhdistää tutkijoita ja muita toimijoita moninaisina jaetun huolen ja interventioiden kohteina myös koulutuksellisissa ja teknotieteellisissä projekteissa. Posthumanistinen ja uusmaterialistinen ajattelu on haastanut ymmärryksiä kestävyydestä asettamalla inhimillisen toimijuuden erottamattomaksi osaksi maailman jatkuvia tulemisen ja tuottumisen prosesseja. Painopiste kestävyyden, muutoksen ja niihin liittyvien vastuullisuuksien tarkastelussa on siirtynyt arkisten käytänteiden moniulotteisiin kietoutuneisuuksiin. Väitöstutkimukseni sisältää neljä artikkelia, jotka perustuvat kahteen empiiriseen kokonaisuuteen. Työni aineisto on tuotettu tutkimalla työpaikkakiusaamiseen liittyvän osallistuvan suunnittelun vastuullisia käytänteitä sekä väkivaltaa, väkivallan ehkäisemistä ja väkivallattomuutta käsittelevää akateemista koulutusta. Väitöskirjaan sisältyvissä artikkeleissa olen tarkastellut pyrkimyksiä kohti väkivallattomuutta sekä muutokseen sitoutuneita ja siihen moninaisesti kietoutuvia käytänteitä. Työni yhteenveto-osassa työstän artikkeleissa esitettyjä osallistumista, refleksiivisyyttä, välittämistä ja väkivallattomuutta käsitteleviä tuloksia diffraktiivisesti. Työstämisen teoreettis-käsitteellisenä kumppanina toimivat Karen Baradin ja Donna Harawayn kosketusta ja vastuullisuutta käsittelevät keskustelut. Yhteenvedon tavoitteena on tarkastella feministisen (uus)materialistisen ajattelun mahdollisuuksia tuottaa uutta ymmärrystä kestävyydestä osana vastuullisia osallistuvia toimintatapoja muutoksen – ja erityisesti väkivallattomuuteen pyrkivän muutoksen – jokapäiväisissä käytänteissä. Kestävän muutoksen ja väkivallattomuuden mahdollisuudet tuottuvat osallistuvan suunnittelun, koulutuksen ja arjen käytänteissä moninaisin tavoin. Vastuullisuutta tarkastellessani esitän ajatuksen ”koskettavista kudelmista”, mikä kutsuu tunnistamaan, kuinka eettisen kestävyyden ja suhteisuuden mahdollisuudet ”kanssatuottuvat” arkisissa kohtaamisissa. Samalla se haastaa rakentamaan uudenlaista, tähän eettis-ontologiseen kietoutuneisuuteen sitoutunutta vastuullisuutta jokapäiväisissä suunnittelun, tutkimuksen, koulutuksen ja arjen pyrkimyksissä kohti kestävää muutosta ja väkivallattomuutta.

Abstract Inspired by feminist standpoint theory, this doctoral thesis studies what the voices and silences about experiences of sexual violence tell us when voiced by adolescent girls who have been in residential care institutions. This group of girls evidently experience more sexual violence compared to their peers. This dissertation is based on four scientific Articles. In Article I, Erving Goffman’s theory is used to analyse the girls’ experiences of being in residential institutions and Articles II–IV focus on their sexual violence experiences. Data is generated in 2013 through semi-structured interviews with 11 girls aged 14–17 years old, and through interviews with one of these girls from 2013–2017. Data from Bulgaria, Catalonia and Italy regarding the violent experiences of 46 girls is also used in Article II. Qualitative content analysis (Articles I–III) and the Listening Guide method (Article IV) were used in data analysis. The Articles reveal that the girls have multiple vulnerabilities that affect on creating safe connections, as well as voicing their experiences. The majority of the girls did not voice their experiences of sexual violence as violence and based on the data it can be interpreted that the sense of being cared for by someone might impact on what was named and/or recognised as sexual violence. The phenomenon was named abusive illusion of care and proposed to be included in Jenny Pearce’s social model of abused consent. A new term was also suggested for the area of girls’ sexually risky behaviour, which is further developed in this compilation report as sexism-related internalised sexual violence. In this compilation report, the main results of the Articles are combined and re-read in the light of Carol Gilligan’s theorisations. Those findings confirm that girls’ voices and silences about their sexual violence experiences are a complex and multidimensional combination of self-silence and being silenced, connection and resistance. Sexual violence experiences should be considered as contextual, relational, contradictory and situational phenomena. It is suggested that violence prevention programmes be organised in a gender-responsible way for all from an early age. Furthermore, professionals should be educated to recognise the hidden aspects in sexual violence and conceptualisations of sexual violence needs to be developed further. / Tiivistelmä Feministisen standpoint-teorian inspiroimana tässä väitöskirjassa tutkitaan, mitä lastensuojelulaitoksissa asuneiden tyttöjen äänellisyydet ja vaikenemiset kertovat heidän kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta. Aiempi tutkimustieto osoittaa tämän tyttöryhmän kokevan vertaisiaan enemmän seksuaalista väkivaltaa. Väitöskirjaan sisältyy neljä tieteellistä artikkelia. Artikkeli I:ssa analysoidaan tyttöjen laitoskokemuksia Erving Goffmanin teorian avulla. Artikkeleissa II–IV keskitytään tyttöjen seksuaalisen väkivallan kokemuksiin. Aineisto koostuu yhdentoista 14–17-vuotiaan tytön puolistrukturoidusta haastattelusta vuodelta 2013 sekä yhden tytön haastatteluista vuosilta 2013–2017. Artikkeli II:ssa on otteita Bulgariasta, Italiasta ja Kataloniasta kerätyistä aineistoista koskien neljänkymmenenkuuden tytön väkivaltakokemuksia. Analyysissa käytettiin sisällönanalyysiä (Artikkelit I–III) ja Listening Guide -metodia (Artikkeli IV). Osatutkimuksista selvisi, että tyttöjen moniulotteiset haavoittuvuudet vaikuttavat turvallisten yhteyksien luomiseen sekä omien kokemusten kertomiseen. Suurin osa tytöistä ei sanallistanut seksuaalisen väkivallan kokemuksiaan väkivallaksi, ja tyttöjen kokema välittäminen näytti vaikuttavan siihen, minkä he tunnistivat ja/tai nimesivät seksuaaliseksi väkivallaksi. Ilmiö nimettiin “vahingolliseksi välittämisen illuusioksi,” ja se esitetään lisättäväksi Jenny Pearcen seksuaalista suostumusta koskevaan malliin. Tyttöjen seksuaalisen riskikäyttäytymisen alueelle ehdotettiin uutta termiä, ja tässä yhteenveto-osuudessa se on edelleen kehiteltynä “seksismiin perustuva sisäistetty seksuaalinen väkivalta.” Yhteenveto-osuudessa artikkeleiden päätulokset on yhdistetty ja niitä on uudelleen luettu Carol Gilliganin teoriaa hyödyntäen. Näin saadut tulokset osoittavat, että tyttöjen äänellisyydet ja vaikenemiset seksuaalisesta väkivallasta sisältävät moniulotteisen yhdistelmän vaikenemista ja vaietuksi tulemista, kuulumisen tunnetta sekä vastarintaa. Seksuaalisen väkivallan kokemukset tulisikin nähdä relationaalisena ja moniäänisenä, sekä tilanne- ja kontekstisidonnaisena ilmiönä. Lapsille tulisi suunnata varhaisessa vaiheessa väkivaltaa ennaltaehkäiseviä sukupuolivastuullisia koulutuksia. Lisäksi ammattilaisille tulisi järjestää koulutusta seksuaalisen väkivallan piiloisten muotojen tunnistamiseksi ja seksuaalisen väkivallan sanallistuksia tulisi edelleen kehittää.

Abstract The objective of this doctoral thesis is to examine Anu Kaipainen’s literary strategy and to find out what kind of questions she thematises using the strategy. The articles focus on two novels from the 1960s, seen as routes leading to her production. Perspective is widened towards her other works. This dissertation seeks methodological and contextual routes to the interpretation of the multiple layers and elements present in her novels. The objective is to create a more holistic ‘map’ of her literary strategy and its functions. Mirroring Kaipainen’s allegory of maps, the articles included in this thesis can also be seen as maps drawn at different stages on tracing paper, placed one on top of the other. This ‘atlas’ made of tracing paper depicts the following issues as thematic condensations and clarifying questions connecting the articles: 1) the positioning of a bourgeois female subject in the upheavals of modern life and 2) the heterology of contexts related to these transitions that represent the increasingly complex nature of social reality and challenges in perceiving it. This thesis contextualises and discusses this dialectic tension between post-modern multiplicity and the positioning of feministic identity politics. 3) the third question synthetises the first two: how and in what direction is this tension taken in Kaipainen’s works? This third theme originates from Kaipainen’s allegory of maps, which is a thematic condensation as such and illustrates her literary strategy. The examination of literary strategy carries reflection towards a research result. The literary strategy of Kaipainen’s works from the 1960s and 1970s — the politics of maps drawn on tracing paper — is found to be the answer to the heterology of contexts and the problems in positioning a female subject. The objective of her cartographic strategy is shown to be her political-pedagogic aim to help a (female) subject to position herself in an increasingly complex, fast-changing and globalising world. Ultimately, the objective of her strategy is to awaken or restore the subject’s social awareness and ability to function. This thesis draws a clearer picture of Kaipainen’s literary strategy and the nature of her earlier works. The result is methodological and refers to the routes found relevant in the study of literary strategy: feminist research orientation, Mikhail Bakhtin’s dialogism, and Urpo Kovala’s model of heterological contextualism. The latter outlines this study as its metatheoretical framework, but the objective is also to develop the model of heterological contextualism towards practical analysis. In addition to the abovementioned theoretical routes, this thesis makes reference to Fredric Jameson’s cognitive mapping. / Tiivistelmä Tutkimustehtävänä on selvittää, millainen on Anu Kaipaisen kirjallinen strategia ja millaisia kysymyksiä hän sen avulla tematisoi. Tutkimusartikkeleissa keskitytään kahteen Kaipaisen 1960-luvun romaaniin, jotka nähdään reiteiksi hänen tuotantoonsa. Työn johdannossa tarkastelu laajennetaan kohti muuta tuotantoa. Tutkimuksessa etsitään eri suunnista metodisia ja kontekstuaalisia reittejä Kaipaisen romaanien moniaineksisuuden tulkintaan. Tavoitteena on luoda aiempaa kokonaisvaltaisempi ”kartta” hänen kirjallisesta strategiastaan ja sen funktioista. Kaipaisen karttavertausta mukaillen tutkimusartikkelit ovat kuin eri vaiheissa piirrettyjä, päällekkäin aseteltuja kuultokuvakarttoja. Hahmottuvasta ”kuultopaperien kartastosta” erottuvat temaattisina tihentyminä ja tarkentavina tutkimuskysymyksinä 1) keskiluokkaisen naissubjektin paikantuminen modernin elämän murroksessa ja 2) tuohon murrokseen liittyvä kontekstien heterologia, joka representoi yhteiskunnallisen todellisuuden monimutkaistumista ja hahmottamisen haasteita. Johdannossa kontekstualisoidaan ja pohditaan tätä jälkimodernin moninaistumisen ja feministisen identiteettipoliittisen paikantumisen dialektista jännitettä. 3) Kolmas tarkentava tutkimuskysymys tuo syntetisoivasti yhteen kahta edellistä: millaisin keinoin ja mihin suuntaan tuota jännitettä työstetään Kaipaisen teoksissa? Kolmas tutkimuskysymys nousee mainitusta Kaipaisen kuultopaperikarttavertauksesta, joka on itsessään temaattinen tihentymä ja kuvaa hänen kirjallisen strategiansa luonnetta. Kirjallisen strategian avaaminen vie reflektiota kohti tutkimustulosta. Kaipaisen 1960- ja 1970-luvun tuotannon kirjallinen strategia — ”kuultopaperikarttojen politiikka” — paljastuu vastaukseksi kontekstien heterologian ja naissubjektin paikantumisen ongelmiin. Hänen kartografisen strategiansa tavoitteeksi osoitetaan poliittis-pedagoginen pyrkimys auttaa (nais)subjektia paikantumaan monimutkaistuvassa, nopeasti muuttuvassa ja globalisoituvassa maailmassa. Viime kädessä tavoitteena on herättää tai palauttaa (nais)yksilön yhteiskunnallinen tietoisuus ja toimintakyky. Tutkimus piirtää entistä täsmällisemmän kuvan Kaipaisen kirjallisesta strategiasta ja erityisesti varhaisemman tuotannon ominaisluonteesta. Tulos on myös menetelmällinen osoittaen reitteihin, jotka on kirjallisen strategian avaamisessa relevanteiksi todettu: feministiseen tutkimusorientaatioon, Mihail Bahtinin dialogismiin sekä Urpo Kovalan heterologiseen kontekstualismin malliin. Viimeksi mainittu kehystää työtä metateoreettisesti, mutta kehittelen heterologisen kontekstualismin mallia myös käytännön analyysin suuntaan. Mainittujen teoreettisten reittien lisäksi tutkimustulokseen pääsemiseksi johdannossa sovelletaan Fredric Jamesonin käsitystä kognitiivisesta kartoittamisesta.