Abstract Focusing on women’s fiction in Finland, this thesis aims to show that, although long underrated by literary institutions, the contribution that this form of literature can make to contemporary discussion equals that of any other type of literature. As its starting point, this thesis uses novels written by two successful Finnish authors, Hilja Valtonen, who made her literary debut in 1926, and Aino Räsänen, who published her first novel in 1945. The thesis seeks to answer the following questions: How the novels of the two authors reflect their time? What do they reveal about gender relationships? And what do they tell about differences between women? In addition, the thesis explores how falling in love affects women and how the novels portray marriage. Also discussed are descriptions of emotions that women in the novels experience. Falling within the larger framework of Feminist Literature research, this study also investigates expressions of the patriarchal system and its consequences. Theories of intertextuality are then utilized to demonstrate the significance of intertextual connections for the content matter of the studied novels. Valtonen and Räsänen approach patriarchal use of power from very different perspectives. Employing irony and scathing criticism as vehicles, Valtonen shows how it places women in a subordinate position. For Räsänen, however, patriarchal control and the traditional female duties of house-keeping and motherhood provide a route toward national unity after a gruelling war. At the same time, the pure utopian world of her novel offers both solace and a promise of a better world to women who have endured many hardships. Finnish women’s fiction is traditionally divided into two categories: romantic fiction, which is Räsänen’s speciality, and humorous romance. Valtonen can be said to have pioneered humorous romance in Finnish literature, although her literary production actually breaks the traditional dicotomy in women’s fiction by introducing a third category, namely, the ostensibly humorous romance that comments on society, class, power and women’s position. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaista naistenviihdettä. Tavoitteena on osoittaa, että tämä pitkään kirjallisuusinstituutijoiden väheksymä kirjallisuudenlaji voi osallistua aikalaiskeskusteluun kuten mikä tahansa muu aikaansa kommentoiva kirjallisuus. Aihetta tarkastellaan kahden kotimaisen menestyskirjailijan, vuonna vuonna 1926 debytoineen Hilja Valtosen ja 1945 esikoisromaaninsa julkaisseen Aino Räsäsen teosten kautta: Miten Valtosen ja Räsäsen teokset kuvastavat aikaansa? Mitä teokset kertovat sukupuolten välisistä suhteista? Entä mitä ne kertovat naisten välisistä eroista? Lisäksi tarkastellaan, mihin rakastuminen teoksissa naisia kuljettaa ja millainen kuva niissä piirtyy avioliitosta. Kyse on myös naisten tunne-elämän kuvailun tarkastelusta. Tutkimus sijoittuu feministisen kirjallisuudentutkimuksen piiriin, ja siinä tutkitaan myös sitä, millä tavoin patriarkaalinen järjestelmä seuramuksineen romaaneissa näyttäytyy. Lisäksi tukeudutaan intertekstuaalisuuden teorioihin ja pyritään osoittamaan, mikä intertekstuaalisten kytkentöjen merkitys on teosten sisällölle. Patriarkaalinen vallankäyttö näyttäytyy Valtosen ja Räsäsen teoksissa eri tavoin. Valtonen osoittaa, ironiaa ja terävää kritiikkiä käyttäen, sen johtavan naisten alisteiseen asemaan. Räsäsen teoksessa patriarkaalinen järjestys ja naisten tehtävä kodin vaalijana ovat tie kohti kansan eheytymistä sodan jälkeisessä tilanteessa. Samalla hänen romaaninsa puhdas utopistinen maailma tarjoaa kovia kokeneille naisille lohtua ja tulevaisuudenuskoa. Suomalaisessa naistenviihteessä on perinteisesti ollut erotettavissa kaksi perustyyppiä: romanttinen rakkausviihde, joka on Räsäsen laji, ja leikillinen rakkausromaani. Valtonen on Suomessa leikillisen rakkausromaanin edelläkävijä, ja itse asiassa Valtosen tuotannossa suomalaisen naistenviihteen perinteinen jaottelu rikkoutuu: kolmas, Valtosen edustama laji on näennäisesti leikillinen, yhteiskuntaan, luokkaan, vallankäyttöön ja naisen asemaan kantaa ottava rakkausromaani.

Abstract In the recent political theory it is ever more common to point out that the liberal theory has had in the modern world a respectable rival called republican theory. This study tries to support the thesis that however fundamentally their distinction be defined it has as its most important element different concepts of freedom. The liberals have so called negative concept of freedom almost without exception as the basis of their political theory whereas the republicans tend to have a different concept of freedom as that. In this study this is called autonomic freedom in its more developed version. The above thesis has been argued by comparing two central modern republicans, Rousseau and Hegel. The arguments of this study firstly show that they both have the autonomic freedom as a basis of their political theories in a much more developed and richer form than anyone else before. The arguments secondly show that their theories of the modern society on the one hand and those of political community on the other hand are very similar. The very same thing can thirdly be said of their accounts of the relationship of these conceptions. Their political theories showed a considerable amount of common features which are different from or contrary to those of liberal theories. Many of them could be connected to Rousseau’s and Hegel’s near-kindred concepts of autonomic freedom. Their characteristic differences can in many cases be accounted for to their historically different perspectives into the development of the modern society. The case in point is Adam Smith’s The Wealth of Nations (1776). It is very unlikely that Rousseau even knew about it whereas studying it was very important for Hegel’s understanding of the modern society. The argumentation for the theses of the study has been based on close and detailed interpretation of the relevant texts of Rousseau and Hegel. / Tiivistelmä Viime aikoina on poliittisessa teoriassa yleistynyt käsitys, jonka mukaan liberalistisella poliittisella teoriassa on modernissa maailmassa varteenotettava kilpailija, nimittäin republikanistinen teoria. Tutkimuksessa pyritään esittämään tukea teesille, jonka mukaan liberalismin ja republikanismin eron keskeinen fundamentti tai ainakin yksi aivan keskeisimmistä on niiden erilainen vapauden käsite. Liberalistisella poliittisella teorialla on melkein poikkeuksetta nk. negatiivinen vapauden käsite perusteenaan, kun taas republikanisteilla on yleensä perusteena toisenlainen vapauskäsite, jonka kehittynyttä muotoa nimitetään tässä tutkimuksessa autonomiseksi vapaudeksi. Juuri mainittua teesiä perustellaan tutkimalla kahta keskeistä modernia republikanistia, Rousseauta ja Hegeliä. Ensin osoitetaan, että heillä on autonominen vapaus poliittisen teoriansa perusteena kehittyneemmässä ja rikkaammassa muodossa kuin kenelläkään heitä ennen. Toiseksi osoitetaan heidän poliittisia teorioitaan tutkimalla, että heidän käsityksensä modernista yhteiskunnasta ja poliittisesta yhteisöstä ovat varsin yhteneväiset. Kolmanneksi osoitetaan, että heillä on hyvin yhteneväinen käsitys myös niiden suhteesta. Heidän poliittisissa teorioissaan esiintyi runsaasti liberalistisesta teoriasta poikkeavia tai sille vastakkaisia yhteisiä piirteitä. Monet näistä voitiin asettaa tiiviiseen yhteyteen edellä mainitun heille pitkälti yhteisen vapauskäsitteen kanssa. Heidän luonteenomaiset eronsa voidaan usein yhdistää heidän historiallisesti erilaiseen perspektiiviinsä modernin yhteiskunnan kehitykseen. On esimerkiksi erittäin epätodennäköistä, että Rousseau olisi edes kuullut Adam Smithin Kansojen varallisuudesta, kun taas Hegelin teoria modernista yhteiskunnasta perustuu huomattavassa määrin tämän teoksen tutkimiseen. Tutkimuksen teesien perustelu nojaa Rousseaun ja Hegelin relevanttien tekstien yksityiskohtaiseen lähitulkintaan.

Abstract In educational-psychological research it is difficult but necessary to grasp the way an individual’s existence is delineated through the possible futures that are inher-ent in each present situation. Systemic psychology (theory of organism-environment -system) and subject-scientific psychology have risen to this challenge in psychological research. Systemic psychology has developed concepts and methodology for understanding the individual human being and his/her environment as a unitary system that is always organised so as to participate in the production of common results in the future (e.g. in maintaining everyday practices in a school). Subject-scientific psychology has developed concepts and methodology that overcome the distinction between the natural and the societal dimensions of an individual’s existence. An individual’s existence is seen as mediated through societally produced possibilities for action and experience. In this study systemic educational psychology is developed in a dialogue with subject-scientific psychology. The study consists of four parts that address particular questions related to the aim of this study. The first part asks and describes how a systemically oriented researcher in experiences can draw from conceptions and methodological principles in subject-scientific psychology. The second part asks and describes more thoroughly what is subject-scientific research into subjective experience like. The third part asks and describes how a particular edu-cational-psychological practice (SOLMU-education of counselling skills) can be seen as part of subject-scientific research into subjective experience. The fourth part asks and describes what kind of knowledge SOLMU-education as part of systemic (and subject-scientific) research into subjective experience can produce. The description in the fourth part is made by analysing three cases of everyday practices in pupil welfare services. The study shows that it is possible to develop systemic psychology in a dialogue with subject-scientific psychology. The developing dialogue between the two approaches brings a possibility for conceptualising and researching both psycho-physiological and societal-cultural aspects of human existence with commensurable concepts. The study illustrates how educational psychology can take into account the individual, communal and societal in subjective experience. / Tiivistelmä Inhimillisen olemassaolon mahdollisuusluonteen huomioiminen kasvatuspsyko-logisessa tutkimuksessa on tärkeää, mutta vaikeaa. Systeemisessä (eliö-ympäristö -järjestelmän teoria) ja subjektitieteellisessä psykologiassa on tartuttu tähän haastee-seen. Systeemisessä psykologiassa on kehitetty psykologista käsitteistöä ja metodologiaa, jolla on mahdollista tarkastella yksilöä ja hänen ympäristöään yhtenä systeeminä, joka on aina organisoitunut tuottamaan tietynlaisia toiminnan tuloksia tulevaisuudessa (esim. ylläpitämään koulun arkisia käytänteitä). Subjektitieteellisessä psykologiassa on kehitetty psykologista käsitteistöä ja metodologiaa, joka ylittää vastakkainasettelun inhimillisen olemassaolon luonnollisen ja yhteiskunnallisen ulottuvuuden välillä. Yksilön olemassaolon nähdään toteutuvan aina yhteiskunnallisesti tuotettujen toiminnan ja kokemisen mahdollisuuksien myötä. Tässä tutkimuksessa kehitetään systeemistä kasvatuspsykologiaa dialogissa subjektitieteellisen lähestymistavan kanssa. Tutkimus koostuu neljästä osasta, joissa tarkastellaan työn yleiseen ta-voitteeseen liittyviä erityiskysymyksiä. Ensimmäisessä osassa kysytään ja kuvataan, millä tavalla systeemisesti orientoitunut kokemuksen tutkija voi ammentaa subjektitieteellisen lähestymistavan käsitteistä ja metodologisista periaat-teista. Toisessa osassa kysytään ja kuvataan yksityiskohtaisemmin, minkälaista subjektitieteellinen kokemuksen tutkimus on. Kolmannessa osassa kysytään ja kuvataan, millä tavalla tietty kasvatuspsykologinen am-mattikäytäntö (SOLMU-koulutus) voidaan hahmottaa osana subjektitieteellistä tutkimusta. Neljännessä osassa kysytään ja kuvataan, minkälaista tietoa SOLMU-koulutus systeemisen (ja subjektitieteellisen) tutkimuksen osaksi ymmärrettynä tuottaa. Neljännessä osassa tiedon luonnetta havainnolliste-taan analysoimalla kolmea tapausta oppilashuoltotyön arjesta. Tutkimuksessa osoitetaan, että systeemistä psykologiaa voidaan kehittää dialogissa subjektitieteellisen psykologian kanssa. Kehittyvä dialogi lähestymis-tapojen välillä mahdollistaa pitkällä tähtäimellä inhimillisen olemassaolon psyko-fysiologisen ja kulttuuris-yhteiskunnallisen ulottuvuuden käsitteellistämisen sekä empiirisen tutkimuksen yhteismitallisilla käsitteillä. Tutkimuksessa havainnollis-tetaan, kuinka kasvatuspsykologiassa voidaan huomioida subjektiivisen koke-muksen yksilöllisyys, yhteisyys ja yhteiskunnallisuus.