Abstract In educational-psychological research it is difficult but necessary to grasp the way an individual’s existence is delineated through the possible futures that are inher-ent in each present situation. Systemic psychology (theory of organism-environment -system) and subject-scientific psychology have risen to this challenge in psychological research. Systemic psychology has developed concepts and methodology for understanding the individual human being and his/her environment as a unitary system that is always organised so as to participate in the production of common results in the future (e.g. in maintaining everyday practices in a school). Subject-scientific psychology has developed concepts and methodology that overcome the distinction between the natural and the societal dimensions of an individual’s existence. An individual’s existence is seen as mediated through societally produced possibilities for action and experience. In this study systemic educational psychology is developed in a dialogue with subject-scientific psychology. The study consists of four parts that address particular questions related to the aim of this study. The first part asks and describes how a systemically oriented researcher in experiences can draw from conceptions and methodological principles in subject-scientific psychology. The second part asks and describes more thoroughly what is subject-scientific research into subjective experience like. The third part asks and describes how a particular edu-cational-psychological practice (SOLMU-education of counselling skills) can be seen as part of subject-scientific research into subjective experience. The fourth part asks and describes what kind of knowledge SOLMU-education as part of systemic (and subject-scientific) research into subjective experience can produce. The description in the fourth part is made by analysing three cases of everyday practices in pupil welfare services. The study shows that it is possible to develop systemic psychology in a dialogue with subject-scientific psychology. The developing dialogue between the two approaches brings a possibility for conceptualising and researching both psycho-physiological and societal-cultural aspects of human existence with commensurable concepts. The study illustrates how educational psychology can take into account the individual, communal and societal in subjective experience. / Tiivistelmä Inhimillisen olemassaolon mahdollisuusluonteen huomioiminen kasvatuspsyko-logisessa tutkimuksessa on tärkeää, mutta vaikeaa. Systeemisessä (eliö-ympäristö -järjestelmän teoria) ja subjektitieteellisessä psykologiassa on tartuttu tähän haastee-seen. Systeemisessä psykologiassa on kehitetty psykologista käsitteistöä ja metodologiaa, jolla on mahdollista tarkastella yksilöä ja hänen ympäristöään yhtenä systeeminä, joka on aina organisoitunut tuottamaan tietynlaisia toiminnan tuloksia tulevaisuudessa (esim. ylläpitämään koulun arkisia käytänteitä). Subjektitieteellisessä psykologiassa on kehitetty psykologista käsitteistöä ja metodologiaa, joka ylittää vastakkainasettelun inhimillisen olemassaolon luonnollisen ja yhteiskunnallisen ulottuvuuden välillä. Yksilön olemassaolon nähdään toteutuvan aina yhteiskunnallisesti tuotettujen toiminnan ja kokemisen mahdollisuuksien myötä. Tässä tutkimuksessa kehitetään systeemistä kasvatuspsykologiaa dialogissa subjektitieteellisen lähestymistavan kanssa. Tutkimus koostuu neljästä osasta, joissa tarkastellaan työn yleiseen ta-voitteeseen liittyviä erityiskysymyksiä. Ensimmäisessä osassa kysytään ja kuvataan, millä tavalla systeemisesti orientoitunut kokemuksen tutkija voi ammentaa subjektitieteellisen lähestymistavan käsitteistä ja metodologisista periaat-teista. Toisessa osassa kysytään ja kuvataan yksityiskohtaisemmin, minkälaista subjektitieteellinen kokemuksen tutkimus on. Kolmannessa osassa kysytään ja kuvataan, millä tavalla tietty kasvatuspsykologinen am-mattikäytäntö (SOLMU-koulutus) voidaan hahmottaa osana subjektitieteellistä tutkimusta. Neljännessä osassa kysytään ja kuvataan, minkälaista tietoa SOLMU-koulutus systeemisen (ja subjektitieteellisen) tutkimuksen osaksi ymmärrettynä tuottaa. Neljännessä osassa tiedon luonnetta havainnolliste-taan analysoimalla kolmea tapausta oppilashuoltotyön arjesta. Tutkimuksessa osoitetaan, että systeemistä psykologiaa voidaan kehittää dialogissa subjektitieteellisen psykologian kanssa. Kehittyvä dialogi lähestymis-tapojen välillä mahdollistaa pitkällä tähtäimellä inhimillisen olemassaolon psyko-fysiologisen ja kulttuuris-yhteiskunnallisen ulottuvuuden käsitteellistämisen sekä empiirisen tutkimuksen yhteismitallisilla käsitteillä. Tutkimuksessa havainnollis-tetaan, kuinka kasvatuspsykologiassa voidaan huomioida subjektiivisen koke-muksen yksilöllisyys, yhteisyys ja yhteiskunnallisuus.

Abstract Borderline personality disorder (BPD) is a common mental disorder involving a substantial decrease in functional ability, self-destructive behavior and extensive burden on the health care system. This study project aimed to create a well-structured and easily applicable treatment model for patients with severe BPD. The effectiveness of the treatment model was evaluated in a randomized controlled trial. The study group consisted of 71 patients with a mean age of 32 years. During the intervention period (1 Aug 2010 - 31 Jul 2011) 24 patients received new treatment (Community Treatment by Experts, CTBE) while 47 patients received treatment as usual (TAU). Patients in the CTBE group had 40 individual therapy sessions and 40 psychoeducational group sessions, where they were taught the key concepts of schema therapy (ST). Requirements for the therapists providing individual therapy were as follows: willingness to treat patients with BPD, commitment to weekly individual sessions with patients and commitment to participation fortnightly in a CTBE supervision consultation group, but no former psychotherapy training was required. Psychiatric treatment of the TAU group was variable. Changes in BPD symptoms, health-related quality of life, early maladaptive schemas and schema modes were measured at the beginning and at the end of the one-year intervention. At the end of the year there were 20 patients (83%) in the CTBE group and 33 patients (70%) in the TAU group. After the intervention the patients in the CTBE group had less self-destructive behavior, impulsivity, and paranoid ideation or dissociative symptoms than patients in the TAU group, which means the CTBE treatment model was able to reduce the most serious symptoms of BPD. It is possible that the reduction in self-destructive behavior of CTBE patients is linked to the fact that certain early maladaptive schemas, such as rejection, mistrust and social isolation, decreased during the intervention. Similar changes were not seen in the TAU group patients. The study showed the CTBE treatment to be more efficient than TAU treatment. In addition, the CTBE model is applicable to public mental health services using existing professionals. / Tiivistelmä Epävakaa persoonallisuus on tavallinen mielenterveyden häiriö, johon liittyy huomattavaa toimintakyvyn alenemista, itsetuhoisuutta ja runsasta terveyspalvelujen käyttöä. Tässä tutkimusprojektissa luotiin Oulun kaupungin mielenterveyspalveluihin uusi hoitomalli vaikeaoireisille epävakaasta persoonallisuudesta kärsiville potilaille. Hoitomallin tehokkuutta arvioitiin satunnaistetulla kontrolloidulla tutkimuksella. Tutkimusjoukon muodosti 71 potilasta, keski-iältään 32 vuotta. Interventiovuoden ajan (1.8.2010–31.7.2011) 24 potilasta sai uuden hoitomallin mukaista hoitoa (ns. hoitomalliryhmä) ja 47 potilasta tavanomaista psykiatrista hoitoa (ns. verrokkiryhmä). Hoitomalliryhmän potilaat kävivät vuoden aikana viikoittain yksilöhoidossa (40 käyntiä) ja psykoedukatiivisessa ryhmässä (40 istuntoa), jossa potilaille mm. opetettiin skeematerapian keskeisiä käsitteitä. Yksilöhoidon toteuttaneilta työntekijöiltä ei edellytetty psykoterapiakoulutusta. Sen sijaan heiltä edellytettiin kiinnostusta epävakaan persoonallisuuden hoitoa kohtaan sekä halua sitoutua interventiovuoden ajaksi viikoittaisiin yksilötapaamisiin ja kahden viikon välein kokoontuvaan työnohjaustyyppiseen konsultaatioryhmään. Tavanomainen psykiatrinen hoito oli vaihtelevaa. Interventiovuoden alussa ja lopussa mitattiin epävakaan persoonallisuushäiriön oireita, terveyteen liittyvää elämänlaatua sekä varhaisia haitallisia skeemoja (tunnelukkoja) ja skeemamoodeja (minätiloja). Interventiovuoden päätyttyä hoitomalliryhmässä oli jäljellä 20 potilasta (83 %) ja verrokkiryhmässä 33 potilasta (70 %). Hoitomalliryhmän potilailla oli interventiovuoden jälkeen vähemmän itsetuhoisuutta, impulsiivisuutta ja paranoidisia ajatuksia tai dissosiatiivisia oireita kuin verrokkiryhmän potilailla, eli hoitomallilla pystyttiin vähentämään kaikkein vakavimpia epävakaaseen persoonallisuushäiriöön liittyviä oireita. On mahdollista, että itsetuhoisuuden väheneminen hoitomalliryhmässä liittyy siihen, että tietyt haitalliset skeemat, kuten hylkäämisen, epäluottamuksen ja sosiaalisen eristäytymisen skeemat, lievenivät hoidon aikana. Tavanomaista psykiatrista hoitoa saaneilla potilailla ei tapahtunut vastaavia muutoksia. Tutkimusprojekti osoitti, että hoitomallin mukainen epävakaan persoonallisuuden hoito on tehokkaampaa kuin tavanomainen psykiatrinen hoito. Lisäksi hoitomalli on sovellettavissa julkisen sektorin psykiatriseen palvelujärjestelmään ja käytettävissä oleviin henkilökuntaresursseihin.