Olen pro gradu -tutkielmassani tutkinut oululaislukiolaisten käsityksiä Suomen murteista. Päätavoitteena minulla on ollut selvittää, miten hyvin oululaisnuoret paikantavat eri murteita ja sitä, miten he arvioivat murteiden kauneutta ja rumuutta. Lisäksi olen selvittänyt, miten hyvin oululaisnuoret tiedostavat kielensä murre-eroja ja vastaavatko heidän käsityksensä dialektologista tutkimustietoa. Tutkimukseni kuuluu kansanlingvistiikkaan ja kielikäsitysten tutkimukseen. Olen kerännyt tutkimusaineiston hyödyntämällä kuuntelutestiä ja kyselylomaketta. Tutkimukseni informantteja ovat Oulun normaalikoulun lukion toisen vuosikurssin 59 opiskelijaa, joille olen kuunteluttanut eri murteita puhuvien henkilöiden puhenäytteitä. Olen tutkinut murrekäsityksiä sekä suorin että epäsuorin menetelmin. Suoria menetelmiä tässä tutkimuksessa ovat olleet kyselylomakkeen avoimet kysymykset ja epäsuora menetelmä taas kuuntelutestit. Olen käyttänyt pääasiassa kvalitatiivista metodia, mutta aineistoa luokitellessani olen laskenut myös joitakin yksinkertaisia frekvenssi- ja prosenttilaskuja. Tutkimustulokseni osoittavat, että oululaislukiolaiset tunnistavat parhaiten Oulun ja Pellon ja heikoimmin pääkaupunkiseudun ja Lappeenrannan puhenäytteet. Odotuksenmukaisesti oululaislukiolaiset pitävät omaa murrettaan kauneimpana murteena. Lapin murre jakaa oululaislukiolaisissa mielipiteitä: se nousee esille useimmin ruminta puhekieltä selvitettäessä, mutta osa informanteista pitää Lapin murretta myös kauniina. Myös Etelä-Suomen puhekieli jakaa mielipiteitä. Vaikuttaisi siltä, että pääkaupunkiseudun puhekieli tai Stadin slangi herättää vastaajissa negatiivisempia tunteita kuin Etelä-Suomen puhekieli. Kuuntelutestissä positiivisimmin arvioidaan pääkaupunkiseudun ja Turun näytteet. Tulokset osoittavat, että esimerkiksi käsitys Turun murteen rumuudesta pohjautunee stereotypioihin. Negatiivisimpia arvioita kuuntelutestissä taas saavat Pohjois-Savon ja Kainuun puhenäytteet. Vastaajat nostavat näytteistä esille erilaisia murrepiirteitä, mutta käyttävät harvoin kielitieteellisiä termejä. Usein näyte on sijoitettu näytteessä kuultujen persoonapronominien perusteella.

Olen tarkastellut ja vertaillut pro gradu -tutkielmassani ammattikoululaisten ja lukiolaisten yhdyssanojen oikeinkirjoitustaitoja. Tavoitteenani on ollut selvittää, millaiset yhdyssanat aiheuttavat opiskelijoille ongelmia sekä eroavatko juuri peruskoulunsa päättäneiden ammattikoululaisten ja lukiolaisten yhdyssanataidot toisistaan. Tutkimusaineistoni koostuu ammattikoululaisilla ja lukiolaisilla teetetystä osittaissanelutestistä. Hyväksyttävästi sanelun vastauslomakkeen täydensi yhteensä sata osallistujaa, joista 41 on ammattikoululaisia ja 59 lukiolaisia. Osallistujista tyttöjä on 47 ja poikia 53. Osittaissanelutesti on sanelutesti, jossa osallistujat kirjoittavat vastauslomakkeelle vain osan kuulemastaan. Vastauslomake sisältää 52 analysoitavaa virkettä, joista on poistettu yksi tai useampi sana. Osallistujien tehtävänä on täydentää virkkeet vastauslomakkeelle kuulemansa perusteella. Sanelutestillä testaan sekä yhteen että erilleen kirjoittamista, joten yhdyssanojen lisäksi testaan myös sanaliittojen hallintaa. Vastauslomakkeella on kaikkiaan 68 täydennettävää vastauskohtaa, joista 65 olen huomioinut analyysissani. Testattavat yhdyssanat ovat joko kaksi- tai kolmiosaisia. Yhdyssanojen ja sanaliittojen hallinnan lisäksi testattiin yhdysmerkin käyttöä. Sanelutestin kaikista vastauskohdista norminmukaisesti on kirjoitettu 61,5 %. Yhdyssanoista oikein yhteen on kirjoitettu 60,5 %. Sanaliitot on osattu paremmin, sillä niistä 71,5 % on kirjoitettu norminmukaisesti erilleen. Lukiolaiset ovat onnistuneet yhdyssanojen ja sanaliittojen oikeinkirjoituksessa ammattikoululaisia paremmin. Yhdyssanojen oikeinkirjoituksessa tytöt ovat olleet poikia parempia, mutta sanaliittojen kohdalla poikien virheiden prosentuaalinen määrä on pienempi kuin tytöillä. Kaksiosaiset yhdyssanat on osattu kolmiosaisia paremmin. Yhdyssanojen oikeinkirjoituksen hahmottamista on vaikeuttanut yhdyssanan pituuden lisäksi genetiivimuotoinen määriteosa. Yhdyssanoista, joiden määriteosa sisältää genetiiviin, on oikein kirjoitettu 53,2 %. Vastaavasti niistä yhdyssanoista. joiden määriteosassa ei ole genetiiviä, on kirjoitettu virheettömästi 67,9 %. Lisäksi tulokset osoittavat, ettei yhdysmerkin käyttöä hallita erityisen hyvin. Etenkin sanaliiton sisältävät yhdyssanat on osattu huonosti, sillä niistä vain 18,1 % on kirjoitettu oikein. Sanojen yhdistäminen on suomen kielen yleisin sananmuodostuskeino. Yhdyssanojen osuus kielemme sanastosta on joidenkin laskelmien mukaan jopa 65 %. Yhdyssanat ovat siis tärkeä osa suomen kieltä, ja niiden oikeinkirjoitus on osoitus äidinkielen osaamisesta. Yhdyssanavirheet ovat kuitenkin valitettavan yleisiä. Koululaisten oikeinkirjoitustaidot ovat heikentyneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Syiksi heikentymiselle on esitetty muun muassa kouluopetusta, nuorten lukuharrastuksen vähäisyyttä sekä englannin kielen valta-asemaa.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin ka-partikkelin käyttöä responsiivisissa vuoroissa Suomen itä­murteissa. Ka on murrepartikkeli, joka esiintyy vanhastaan suomen itä- ja pohjalaismurteiden alueella (Suomen murteiden sanakirja 2012 s.v. ka(1)). Tutkimusaineistonani olen käyttänyt Kuhmossa vuonna 2017 nauhoitettu­ja arkikeskusteluja sekä 2000-luvulla Pohjois-Karjalan ja Kainuun alueella tallen­nettuja asi­ointitilanteita. Tutkimukseni metodi on keskustelunanalyysi. Työni tarkoituksena on ollut selvittää, millaisia tehtäviä ka-partikkelilla on responsiivisissa vuoroissa ja kuinka ka voidaan luokitella suomen muiden partikkeleiden joukkoon. Tutkimuksessani olen todennut, että ka ennakoi responsiivisten vuorojen alussa alkavan vuo­ron epäsuoruutta. Sillä aloitetaan siis erilinjaisia, linjaan asettumattomia sekä myönnyt­televiä vuoroja. Ka-partikkelilla voidaan aloittaa myös samanlinjaisia vuoroja, mutta silloin saman­linjaisuus on jollain tavalla varauksellista. Tutkimukseni tulosten perusteella pidän ka-partik­kelia abstraktina huomionkohdistajana, jonka tehtävänä on ilmaista muille osallistujille, ettei alkavaa vuoroa voi tulkita ja ymmärtää täysin suorasukaisesti. Ka kohdistaa muiden osanotta­jien huomion myös erilaisiin keskustelussa esiintyviin muutoksiin: esimerkiksi näkökulman- ja puhujanvaihdoksiin. Pro gradussani olen todennut, että ka voidaan luokitella sekä dialogi- että lausumapartikkelei­hin. Dialogipartikkeleiden joukossa sen voi katsoa kuuluvan topiikkia sulkeviin partikkelei­hin. Sen lisäksi sitä voi luonnehtia monikäyttöiseksi lausumapartikkeleiksi. Ka esiintyy myös ka se- ja ka niin -kokonaisuuksissa, jotka ovat ominaisuuksiltaan verrattavissa dialogipartik­keleihin. Nämä kiteytymät ilmaisevat juuri kerrotun tiedon olevan jollain tavalla merkittävää, minkä lisäksi ne toimivat sekvenssin sulkijoina.

No description available.

Pro gradu -työssäni tutkin kuusamolaisnuorten puhekieltä ja sen tiedostamista. Informantteina minulla on 12 Kuusamon lukion opiskelijaa, joista kuusi on tyttöjä ja kuusi poikia. Tutkielmani kuuluu sosiolingvistiikan alaan, ja siinä yhdistyvät sosiolingvistinen variaationtutkimus ja kansandialektologia. Aineistoni koostuu nauhoitetuista haastatteluista ja informanttieni kirjoittamista puhekielisistä kirjoitelmista. Haastatteluiden avulla selvitän, millaisia puhekielen piirteitä nuoret käyttävät. Kirjoitelmien avulla puolestaan tutkin sitä, millaisia puhekielen piirteitä nuoret itse ajattelevat käyttävänsä. Lisäksi vertailen haastatteluissa ja kirjoitelmissa esiintyviä kielenpiirteitä keskenään. Näin saan selville, vastaavatko nuorten ajatukset heidän puhekielestään heidän todellista kielenkäyttöään. Selvitän myös, onko puhekielen käytössä tai sen tiedostamisessa sukupuolten välisiä eroja. Tutkittaviksi kielenpiirteiksi olen valinnut jälkitavujen A-loppuiset vokaaliyhtymät (eA, iA, OA ja UA), ts-yhtymän vastineet, svaavokaalin sekä yleis- ja erikoisgeminaation. Jälkitavujen eA-yhtymässä yleisin kuusamolaisnuorten käyttämä vastine on nykypuhekielinen ee. Se on yleisempi tyttöjen kuin poikien puheessa. Kirjoitelmissa ee-varianttia esiintyy sekä tytöillä että pojilla vähemmän kuin haastatteluissa, mutta tytöt kuitenkin tiedostavat sen paremmin kuin pojat. Paremmin tiedostettu on jälkitavujen iA-yhtymä. Siinä selkeästi yleisin nuorten käyttämä vastine on yleiskielen mukainen iA, joka on yhtä yleinen tytöillä ja pojilla niin haastatteluissa kuin kirjoitelmissakin. Jälkitavujen OA- ja UA-yhtymissä informanttini käyttävät puhekielessään useimmiten yleiskielisiä vastineita, ja näiden lisäksi esiintyvät ainoastaan monoftongiutuneet variantit OO ja UU. Pojat ajattelevat käyttävänsä enemmän yleiskielisiä vastineita kuin mitä he todellisuudessa tekevät, ja tytöt puolestaan pitävät monoftongivariantteja yleisempinä kuin se heidän puheessaan esiintyy. Kaikissa jälkitavujen A-loppuisissa vokaaliyhtymissä näkyy sama ilmiö: Kuusamon murteen mukaiset variantit ovat nuorten puheessa harvinaisia tai puuttuvat kokonaan. Niiden olemassaoloa ei myöskään tiedosteta. ts-yhtymän vastineena informanttini käyttävät useimmiten vahvassa asteessa tt:tä ja heikossa asteessa t:tä. Kuusamon murteen mukainen vahvan asteen ht-variantti on nuorten puheessa harvinainen. Kirjoitelmissakin yleisin on tt : t -vaihtelu yleiskielen ts-variantin ollessa toisella sijalla. Informanttini eivät kuitenkaan koe käyttävänsä ht-varianttia lainkaan. Pojat arvioivat olevansa yleiskielisempiä kuin he todellisuudessa ovat; tytöillä tilanne on päinvastainen. Svaavokaali on käymässä kuusamolaisten nuorten kielessä harvinaiseksi. Pojat käyttävät sitä enemmän kuin tytöt. Kirjoitelmissa svaa on vielä selvästi harvinaisempi kuin haastatteluissa. Yleisgeminaatio on nuorten puheessa svaata yleisempi. Sen käytössä ei ole suurta eroa tyttöjen ja poikien välillä, mutta tytöt tiedostavat sen paremmin kuin pojat. Yleisgeminaatio on kuitenkin yleisempi haastatteluissa kuin kirjoitelmissa niin tytöillä kuin pojillakin. Tämä voi olla merkki siitä, että yleisgeminaatiota ei haluta pitää omaan puhekieleen kuuluvana ilmiönä. Erikoisgeminaatiota käyttävät puheessaan kaikki informanttini, mutta kirjoitelmissa esiintyy vain yksi erikoisgeminaatiotapaus. Näin ollen erikoisgeminaation voi sanoa olevan heikosti tiedostettu kielenpiirre. Näyttää siltä, että nuoret kuusamolaiset luopuvat helposti murteenmukaisesta variantista ja käyttävät sen sijaan prestiisinmukaista muotoa. Tytöt tiedostavat oman puhekielensä piirteitä poikia paremmin, sillä poikien kirjoitelmat ovat yleiskielisempiä kuin tyttöjen. Tytöt puolestaan käyttävät prestiisivariantteja kirjoitelmissaan jopa useammin kuin puheessaan. Voi tosin olla, että lukiolaisnuoret ovat yleiskielisempiä ja prestiisinhakuisempia kuin muut nuoret. Tulevaisuudessa olisikin mielenkiintoista selvittää esimerkiksi sitä, eroavatko kuusamolaisten lukiolais- ja ammattikoululaisten nuorten puhekieli ja sen tiedostaminen toisistaan.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin minä-viitteisyyttä suomalaisissa muoti- ja lifestyleblogeissa. Tavoitteenani on tarkastella, millä tavalla kirjoittajan minä-viitteisyys näkyy blogikirjoituksissa: millaisten kielellisten keinojen avulla hän viittaa teksteissä itseensä, millaisia rooleja kirjoittajalle rakentuu ja millä tavalla hän merkityksellistää ympäröivää maailmaa suhteessa minään. Tutkimuksessani keskityn erityisesti tarkastelemaan suomalaisten muoti- ja lifestyleblogien eksplisiittisiä ja implisiittisiä minä-viittauksia. Tutkimusaineistoni koostuu kolmen suomalaisen muoti- ja lifestyleblogin syyskuussa 2015 julkaistuista blogikirjoituksista. Blogikirjoituksia on yhteensä 81 kappaletta — Mariannan-blogi sisältää blogikirjoituksia 20 kappaletta, Mungolife-blogi 27 kappaletta ja Annika O. -blogi 34 kappaletta. Tutkimusmenetelmäni on kvalitatiivinen. Tutkimukseni teoreettinen tausta on varsin eklektinen, sillä pyrin tarkastelemaan laajaa aineistoani useasta eri näkökulmasta voidakseni tehdä siitä riittävän päteviä yleistyksiä. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimivat muun muassa M. A. K. Hallidayn systeemis-funktionaalinen kieliteoria, Erving Goffmanin esitys osallistumiskehikosta ja esittämismuotista, Wallace L. Chaven näkemykset kirjoittajan ja lukijan läsnäolosta tekstissä, Suzanne Egginsin ajatukset interpersoonaisuudesta ja sitoutuneisuudesta sekä suomen kielen persoonaviittausten teoria. Näitä eri teorioita yhdistelemällä erittelen ja analysoin tekstien persoonaviittauksia sekä niiden eksplisiittisyyttä ja implisiittisyyttä, ilmausten geneerisyyttä ja tekstin affektista ainesta. Blogien kirjoittajille kirjoittuu aineistossani monenlaisia osallistujarooleja. Toisinaan he jakavat teksteissään arjen kuulumisiaan ja ajatuksiaan — välillä myös syvällisempiäkin pohdintoja. Tällöin teksteihin rakentuu ajatteleva, tekevä ja tunteva yksilö-minä. Kun kirjoittajat viittaavat esimerkiksi kulloiseenkin kyseessä olevaan tekstiin, omiin aiempiin teksteihin tai muiden ihmisten, esimerkiksi lukijoidensa, sanomisiin tai kirjoituksiin, kirjoittuu teksteihin intertekstuaalinen minä. Aineistossani on useita tekstejä, joissa kirjoittaja asettuu auktoriteetin rooliin asiantuntijana, neuvonantajana, kehottajana tai toiminnan ohjaajana. Tällöin kirjoittajan osallistujarooliksi rakentuu asiantuntija-minä. Kirjoittajille on myös määriteltävissä persoonaisten ja modaalisten aineisten avulla kuusi eri yhteyttä, joissa näitä persoonaisia ja modaalisia aineksia käytetään. Nämä kirjoittajille muodostuvat roolit olen määritellyt sen mukaan, mitä aiheita teksteissä käsitellään ja mitä ilmauksia tekstissä milloinkin käytetään: millaista varmuusastetta teksteissä esimerkiksi käytetään ja mitä aiheita blogikirjoituksissa käsitellään. Nämä roolit ovat kertoja, kokija, mielipidekirjoittaja, suosittelija, mainostaja ja oman roolinsa kommentoija. Teksteissä rakentuvat osallistujaroolit ja yhteydet ovat limittäisiä, mutta yhdessä selventävät bloggaajille teksteissä muodostuvia rooleja. Bloggaajille on ominaista omien mielipiteiden, asenteiden sekä arvojen ilmaisu ja pohdiskelu. Myös omassa aineistossani omien henkilökohtaisten ajatusten jakaminen ja eri asioiden kommentointi ovat hyvin tyypillistä kaikissa kolmessa blogissa. Aineistoni sisältääkin runsaasti affektista ainesta. Persoonallisuus, asenteellinen sävy ja puhekielisyys myös tekevät teksteistä epämuodollisempia ja tuovat kirjoittajan lähemmäs lukijaa. Toisaalta erilaiset bloggaajien jakamat ohjeet, suosittelut ja kritiikit korostavat kirjoittajan auktoriteettiasemaa. Kirjoittaja onkin jo lähtökohtaisesti eräänlaisessa auktoriteettiasemassa suhteessa lukijaan — rakentuuhan oikeastaan koko blogin sisältö ja sen kiinnostavuus hänen itsensä ympärille. Tutkimusaineiston tekstit käsittelevät selvästi kunkin kirjoittajan tavallisia arjen kuulumisia, bloggaamista, tyyliä, erilaisia tapahtumia sekä muita yleisesti elämään ja itseen liittyviä asioita ja pohdintoja. Kirjoittajat kertovat mitä tekivät, mitä söivät, mitä ostivat, miltä näyttivät, mitä tunsivat, mitä haluavat, mitä etsivät sekä mistä pitävät tai eivät pidä. Tekstien perusteella kirjoittajien maailma merkityksellistyykin ulkonäön, henkisyyden (tunteiden), itsensä toteuttamisen ja bloggaamisen kautta. Kirjoittajat ovat blogityössään menestyneitä ja siten erityisessä asemassa, jossa on vapaus toteuttaa itseään hyvin eri tavalla kuin tavallisilla samanikäisillä ihmisillä. Toisaalta teksteihin kirjoittuu myös hyvin arkisia ja helposti samaistuttavia pohdintoja ja tuntemuksia.

Pro gradu -tutkielmassani olen tarkastellut joka-, mikä- ja kuka-relatiivikonstruktioita virolaisten suomenoppijoiden kirjoitelmissa. Tutkimukseni tavoitteena on ollut selvittää, millaisia virheitä oppijat ovat kunkin relatiivikonstruktion kohdalla tehneet ja mistä virheet mahdollisesti johtuvat. Tähän liittyen tarkoitukseni on ollut tutkia, onko joidenkin virheiden kohdalla havaittavissa viron kielen siirtovaikutusta. Virheitä olen tarkastellut seuraavissa neljässä virhetyypissä: 1) pronominin tai korrelaatin paikka tekstissä on virheellinen, 2) pronomini tai korrelaatti on väärässä muodossa, 3) korrelaattia ei ole ilmipantu tai se on epäselvä ja 4) pronominivalinta on virheellinen. Edellä lueteltuihin virhetyyppeihin liittyen tarkoitukseni on lisäksi ollut saada selville, mitkä ovat yleisimmät suomenoppijoiden kirjoitelmissa ilmenevät virhetyypit. Tutkimukseni on korpuspohjainen ja kuuluu kontrastiivisen kielentutkimuksen ja virheanalyysin viitekehykseen. Aineistonani on ollut 123 suomea vieraana kielenä oppineen virolaisen kirjoittajan kirjoitelmaa, jotka sijoittuvat eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoille B1–B2. Kyseiset kirjoitelmat olen kerännyt Kansainvälisen oppijansuomen korpuksesta (ICLFI). Tutkimusmetodini tekstejä tarkastellessani on ollut pääosin kvalitatiivinen, mutta olen kuitenkin hyödyntänyt kvantitatiivisia menetelmiä silloin, kun olen tarkastellut jonkin teksteissä havaitsemani piirteen yleisyyttä tai toistuvuutta. Tutkimuksestani metodologisesti erityisen kiinnostavan tekee käyttämäni potentiaalisen esiintymisen analyysi: sen lisäksi, että olen laskenut eri virhetyyppien prosentuaalisen osuuden jokaisen relatiivikonstruktion virheellisistä esiintymistä, olen laskenut myös, mikä on virheellisten muotojen osuus kunkin relatiivikonstruktion kaikista esiintymistä. Tämä laskentatapa on siis sisältänyt myös kohdekielen standardien mukaisesti muodostetut tapaukset. Kiinnostavaa on myös se, että olen verrannut oppijansuomiaineistoni virheitä natiiviaineiston virheisiin. Kyseinen vertailu antaa viitteitä siitä, mitkä tutkituista virhetyypeistä ovat natiiveille ja ei-natiiveille yhteisiä. Tutkimusaineistoni analyysi osoittaa, että eniten virheitä suhteessa kaikkiin relatiivikonstruktioesiintymiin on tehty kuka-konstruktion kohdalla. Toisiksi eniten virheitä on tehty mikä-konstruktion kohdalla, ja vähiten virheitä tapausten kokonaislukumäärään suhteutettuna on tehty joka-relatiivikonstruktion kohdalla. Tulokset mikä- ja kuka-relatiivikonstruktioiden suuresta virheellisestä määrästä aineistossani puoltavat aiempia tutkimustuloksia, joiden mukaan kieltä opetteleva soveltaa uuteen kieleen niitä rakenteita ja ilmaisustrategioita, jotka hän jo ennestään hallitsee. Relatiivipronominit, mikä ~ mis ’joka, mikä’; kuka ~ kes ’joka, kuka’, poikkeavat käytöltään suomessa ja virossa, vaikka vartaloiltaan pronominit muistuttavat toisiaan. Joka-relatiivipronominilla taas ei virossa ole olemassa omaa vastinetta. Lähde- ja kohdekielen samanlaisuudet auttavat oppijoita kohdekielen tuottamisessa, mutta ne saattavat myös ohjata oppijaa harhaan esimerkiksi tapauksissa, joissa viron ja suomen sanojen konvergenssi on fonologinen mutta ei semanttinen. Oppijankieli- ja natiiviaineistojen vertailusta saadut tulokset osoittavat, että molemmissa aineistoissa eniten virheitä on tehty pronominivalinnassa eli tutkielmani virhetyypissä 4. Kyseisen virhetyypin yleisyys niin oppijankieliaineistossa kuin natiiviaineistossa osaltaan indikoi, että relatiivipronominien valintaan vaikuttavat periaatteet eivät ole täysin kummankaan kielenkäyttäjäryhmän hallinnassa, ja niihin olisi hyvä panostaa sekä äidinkielen tunneilla että vieraan kielen opetuksessa. Toiseksi yleisin oppijankieliaineistoni virhetyyppi on virhetyyppi 2, jossa pronominia tai korrelaattia on taivutettu virheellisessä luvussa tai sijassa. Toisin kuin oppijankieliaineistossani natiiviaineistossa ei kyseisessä virhetyypissä esiinny kuin yksi virhe. Suomenoppijoiden virheet selittynevätkin virhetyypin 2 kohdalla pitkälti lähdekielen siirtovaikutuksella. Virhetyyppien 1 ja 3 tapauksista taas lähes kaikissa virheet vaikuttaisivat olevan seurausta pitkistä ja jäsentymättömistä lauserakenteista. Oppijat ovat mitä ilmeisimmin tavoitelleet taitotasolleen liian monimutkaista kohdekielistä rakennetta, jolloin virhetyypin 1 tapauksissa korrelaatti on jäänyt liian kauas siihen viittaavasta relatiivipronominista ja virhetyypin 3 tapauksissa korrelaatti on jäänyt kokonaan merkitsemättä tai muuten epäselväksi. Olen osaltani pyrkinyt virheiden syiden analysoinnissa noudattamaan aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa esiintyvää jakoa, jossa virheet on luokiteltu lähdekielestä aiheutuviin interlingvaalisiin, kielen sisäisiin intralingvaalisiin virheisiin sekä kehityksellisiin eli oppijoiden kielitaitotasosta johtuviin virheisiin. Kuitenkaan läheskään aina ei voida sanoa, onko jokin selvästi lähdekielen vaikutusta vai kohdekielestä johtuvaa. Virheiden taustalla saattaa olla samanaikaisesti monenlaisia vaikuttavia tekijöitä, eikä esimerkiksi kohdekielen oman systeemin vaikutus ole intralingvaalisissakaan virheissä yksiselitteinen, sillä useissa tapauksissa ne saavat alkunsa äidinkielen siirtovaikutuksesta. Tämän myös oma tutkimukseni näyttäisi osaltaan todentavan, ja tästä syystä olen paikoitellen esittänyt virheille useamman mahdollisen eri selityksen.

No description available.

Thesis (doctoral)--Oulun yliopisto, 1999. / Extra t.p. with thesis statement inserted. Includes bibliographical references (p. 300-312).

Thesis (doctoral)--Jyväskylän yliopisto, 1992. / Extra t.p. with thesis statement inserted. Includes bibliographical references (p. [308]-318) and index.