Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen lukiolaisten ja ammattiopistolaisten käsityksiä fennistiikasta. Aineistoni koostuu 82 kyselylomakkeesta, joihin ovat vastanneet Haapajärven lukion sekä Haapajärven ja Nivalan ammattiopistojen kolmannen vuosikurssin opiskelijat syksyjen 2012 ja 2013 välisenä aikana. Tutkimuksessa tarkastelun kohteena ovat informanttien tiedolliset sekä mielipiteitä sisältävät käsitykset fennistiikan tieteenalasta. Tutkimuksessa teen havaintoja informanttien käsityksistä fennistiikan sisältöön, historiaan, käytännöllisyyteen ja hyötyyn liittyen. Lisäksi tarkastelun kohteena ovat informanttien käsitykset suomi toisena ja vieraana kielenä -opetuksesta. Maallikoiden käsityksiä fennistiikasta ei ole tutkittu aikaisemmin. Näin ollen sovellan teoreettista taustaa, johon tutkimuksen perustan. Tutkimus sivuaa läheisesti kansanlingvistiikkaa, koska tutkimuksen kohteena ovat maallikoiden käsitykset, ja tarkasteltaessa fennistiikkaa tieteenalana sivuaa se myös suomen kielestä käytävää keskustelua. Aineiston olen analysoinut kvalitatiivisesti sisällönanalyysilla. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että informanteilla on varsin kattava käsitys fennistiikasta. Fennistiikan sisältönä aineistossa korostuu suomen kielen historia ja kehitys. Myös fennistiikan tärkeys nähdään tästä näkökulmasta: kielen historiaa ja kehitystä voidaan informanttien käsityksen mukaan ymmärtää paremmin fennistiikan ansiosta. Fennistien nähdään työllistyvän pääasiassa joko opettajiksi tai tutkijoiksi. Fennistiikan arvo suomalaisuudelle on informanttien käsityksen mukaan kielen säilyttämisessä: fennistiikan ansiosta suomi pysyy suomalaisten äidinkielenä. Suomi toisena ja vieraana kielenä -opetuksen laajuudesta informanttien tiedot ovat vähäiset. Informantit eivät tunne suomi toisena ja vieraana kielenä -opetusta juuri lainkaan. He ajattelevat suomea opiskeltavan ainoastaan Suomessa muun muassa siitä syystä, että suomi ei ole englannin tapaan maailmalla laajasti käytetty kieli. Suomen kielen ulkomaalaisten opiskelijoiden he ajattelevat olevan kiinnostuneita kielestä käytännöllisistä syistä, esimerkiksi maahanmuuton tai työn vuoksi. Kokonaisuutena lukiolaisilla informanteilla on ammattiopistolaisia tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa tietoa fennistiikasta. He myös ovat ammattiopistolaisia tietoisempia Suomessa asuvista toisen kansalliskielen ja vähemmistökielen puhujista. Lisäksi lukiolaiset näkevät fennistiikan arvon suomalaisuudelle ja suomalaiselle identiteetille ammattikoululaisia useammin. Käsityksissä suomi toisena ja vieraana kielenä -opetuksesta ei ole merkittäviä eroja lukiolaisten ja ammattiopistolaisten välillä. Tutkimukseni tulokset antavat ymmärtää, että suomen kielen monipuolisen käytön korostaminen perusopetuksessa olisi tarpeen. Peruskoululaisille tulisi korostaa kielen ja kulttuurin välistä yhteyttä, ei ainoastaan kielen merkitystä äidinkielenä. Kielen historiallinen näkökulma pitäisi opetuksessa liittää nykykieleen, ja oppilaille tulisi jakaa tietoa suomen kielen kiinnostavuudesta maailmalla. Näin näkemys museoituvasta kielestä kenties muuttuisi ja omaa kieltä osattaisiin arvostaa maailman kielten joukossa. Koska aineistossa korostuu kielen historian ja kehityksen näkökulma, tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista selvittää, mitä maallikot tietävät kielen kehittämisen toimista ja millä perustein he ajattelevat suomen kieltä kehitettävän.

Olen tutkinut pro gradu -tutkielmassani lekseemin sanoa esiintymistä oppijansuomessa ja natiivisuomessa korpuslingvististen metodien avulla. Käsittelen työssäni lekseemiä sanoa fraseologisena yksikkönä, mutta keskityn tutkimaan kahta fraseologisen yksikön osa-aluetta. Tutkin sanoa-lekseemin morfologista primingia kartoittamalla lekseemin eri sananmuodot, minkä lisäksi tutkin sananmuotoihin liittyviä kotekstuaalisia piirteitä eli täydennysympäristöjä. Tavoitteenani on selvittää sitä, minkälaisia eroja lekseemin sanoa fraseologisessa käytössä on natiivien ja ei-natiivien kielenkäyttäjien välillä sekä, minkälaisia erot ovat keskitason ja edistyneiden kielenoppijoiden välillä. Lisäksi kartoitan sitä, miten lekseemiä sanoa käytetään natiivikielessä ja oppijankielessä tekstilajeiltaan toisistaan eroavissa teksteissä. Tutkimukseni on aineistopohjainen, ja aineistoni on peräisin kolmesta kirjoitetun kielen korpuksesta: Tieteen tietotekniikan keskuksen (CSC) Suomen tekstikokoelmasta, Käännössuomen korpuksesta (KS) sekä Kansainvälisestä oppijansuomen korpuksesta (ICLFI). Korpukset eroavat toisistaan tekstintuottajiensa lähdekielten perusteella niin, että aineistot CSC ja KS edustavat natiivikieltä ja ICLFI-aineisto oppijankieltä. Lisäksi osa korpusaineistosta on luokiteltavissa tekstilajiltaan ei-fiktiiviseksi ja osa fiktiiviseksi. Tutkimusmetodini aineistoja vertaillessa on pääosin kvantitatiivinen, ja havaintoni perustuvat sekä muotojen ja rakenteiden frekvenssitietoihin että tilastolliseen testaukseen. Myös kvalitatiivinen näkökulma painottuu selittäessäni aineistojen välistä variaatiota. Työn teoreettisena taustana on kontekstuaalinen semantiikka, joka painottaa ilmausten merkityksen kontekstilähtöisyyttä niin, että merkitystä tutkitaan aina joko ilmausta ympäröivän tekstikontekstin tai sosiaalisen ympäristön huomioivan kontekstin analyysin avulla. Tutkin lekseemiä fraseologisena yksikkönä, ja käytän leksikaalisen ja morfologisen primingin teoriaa. Leksikaalinen priming painottaa sanan, ja morfologinen priming sananmuodon, tavallista yhteisesiintymistä kontekstissa ilmenevien sanastollisten, kieliopillisten ja semanttisten piirteiden kanssa. Lisäksi tutkimuksen teoreettisessa taustassa nousevat esiin suomi toisena ja vieraana kielenä -tutkimus, tekstilajitutkimus sekä tutkimani verbin syntaksi ja semantiikka. Tutkimustulosteni perusteella voi todeta, että sekä kielenosaamisen taso että tekstilaji vaikuttavat kielen fraseologiseen käyttöön. Natiiviaineiston ja oppijankielen aineiston välillä on merkitsevä ero, joka koskee sananmuotojen ja täydennysympäristöjen käytön variaatiota. Oppijankielessä lekseemin sanoa sananmuotoja käytetään natiivikieltä vaihtelevammissa muodoissa, ja myös ei-natiivien kielenkäyttäjien käyttämien täydennysympäristöjen kirjo on natiivikieltä vaihtelevampi. Tekstilaji vaikuttaa aineiston rakenteeseen ja esimerkiksi sanaston käyttöön oleellisesti, ja tulosteni perusteella korostankin, että tekstilajin merkitys on aina huomioitava kielimuotojen välisen variaation tutkimuksessa.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin kielenoppimisympäristön vaikutusta oppijansuomen sanastoon. Tavoitteeni on selvittää, vaikuttaako kielenoppimisympäristö aikuisten suomenoppijoiden sananvalintoihin. Etsin vastausta tutkimuskysymykseen vertailemalla sanastoa suomea toisena tai vieraana kielenä oppineiden kielenkäyttäjien teksteissä. Tutkimukseni on näin ollen kontrastiivista oppijankielen tutkimusta. Tutkimusaineistoni muodostuu kahdesta osasta. Suomi toisena kielenä -aineisto koostuu suomea Suomessa oppineiden maahanmuuttajien mielipideteksteistä. Tekstit on kerätty Yleisten kielitutkintojen korpuksesta. Suomi vieraana kielenä -aineisto puolestaan koostuu suomea ulkomailla oppineiden opiskelijoiden esseistä, jotka on saatu Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskukselta. Esseet on myös liitetty Kansainväliseen oppijansuomen korpukseen (ICLFI). Molemmissa aineistoissa informantit ovat keskitason (B1–B2) kielenkäyttäjiä. Yhteensä suomi toisena kielenä -aineistoon kuuluu 92 tekstiä ja 14 994 sanetta. Suomi vieraana kielenä -aineistoon kuuluu 66 tekstiä ja 14 951 sanetta. Kaikki tekstit on annotoitu Connexorin Fi-fdg-jäsentimellä, joka on lisännyt aineistoon muun muassa tiedon kunkin sanan perusmuodosta ja sanaluokasta. Tutkimusmenetelmäni on korpuslingvistinen, sillä tutkimus perustuu sähköisen aineiston analyysiin korpustyökalujen avulla. Aineistoni käsittelyssä olen hyödyntänyt WordSmith Tools -korpusohjelmaa ja Microsoft Excel -taulukkolaskentaohjelmaa. Määrällisessä analyysissa tarkastelen sanoja sanaluokittain ja etsin potentiaalisia avainsanoja, jotka ovat toisessa aineistossa yliedustuvia eli merkitsevästi taajempia kuin vertailuaineistossa. Aineiston laadullisessa analyysissa pohdin, johtuvatko frekvenssierot todella kielenoppimisympäristöstä. Tutkimustulokset kertovat, että kielenoppimisympäristöllä on vaikutusta oppijoiden sanastoon. Usein frekvenssierot aineistojen välillä johtuvat tehtävänannosta, mutta monissa tapauksissa eroja selittää oppimisympäristö. Tutkimuksen perusteella suomea ulkomailla oppineille tyypillisiä avainsanoja ovat erityisesti LUULLA, SUURI, OIKEIN, MINUSTA ja ERIKOISESTI. Suomessa kieltä oppineiden avainsanoja ovat puolestaan etenkin ISO, SEMMOINEN, SEKÄ, IHAN ja partikkelina käytetty VAIKKA. Sanaston vertailu osoittaa, että suomea toisena ja vieraana kielenä oppineet käyttävät eri ilmauksia samojen merkitysten ilmaisemiseen. Suomessa asuneiden sananvalinnoissa näkyvät arkikielen vaikutus ja sanojen varianttien tuntemus. Suomea ulkomailla opiskelleet puolestaan suosivat tiettyjä sanoja silloinkin, kun jokin toinen vaihtoehto olisi mahdollinen tai sopivampi. Tulosten perusteella suomenoppijan sanastoon voi vaikuttaa se, oppiiko hän suomea toisena vai vieraana kielenä. Oppijankielen kannalta kielenoppimisympäristö ei siis ole yhdentekevä. Tämän vuoksi molempien kielenkäyttäjäryhmien kieltä on syytä sisällyttää tutkimuksiin, joissa tavoitellaan päätelmiä oppijankielestä yleensä.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin vironkielisten suomenoppijoiden verbisanaston kehittymistä Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoilla A2–B2. Aineistonani käytin Oulun yliopistossa kerättyä ICLFI-korpuksen annotoitua osakorpusta, jossa oli Tarton ja Tallinnan yliopistoista koottuja kirjallisia tuotoksia yhteensä 129 704 saneen verran. Näistä tutkimiani fiktiivisiä kertomuksia oli A2-taitotasolla 17 761, B1-tasolla 44 467 ja B2-tasolla 15 076 sanetta. Tavoitteenani oli selvittää, millaista vironkielisten suomenoppijoiden verbisanasto eri taitotasoilla on ja kumpi taitotasojen välisistä siirtymistä on aineistossa merkityksellisempi. Pyrin myös luomaan pohjaa annotoidun ICLFI-korpusaineiston tutkimukseen tarkastelemalla tilastollisten tunnuslukujen sovellettavuutta sekä kokeilemalla aineiston ja analyysityökalujen yleistä käytettävyyttä. Tutkimusotteeni oli korpuspohjainen ja kvantitatiivinen. Selvitin aineistosta verbilemmojen ja verbinmuotojen määrät ja suhteelliset osuudet kullakin taitotasolla. Vertailin myös eri taitotasojen 50:tä yleisintä verbilemmaa Suomen kielen taajuussanastoon sekä tutkin taitotasoittain taajimpien verbinmuotojen esiintyvyyttä. Verbisanaston rikkautta tarkastelin kahdella tilastollisella tunnusluvulla: Shannonin diversiteetti-indeksillä ja HL-verbien suhteellisilla osuuksilla kunkin tason verbilemmoista ja verbinmuodoista. Lisäksi tutkin varsinaisissa verbiketjuissa ja verbiketjun kaltaisissa rakenteissa esiintyviä pääverbejä sekä niiden kanssa ketjurakenteen muodostavia infiniittimuotoja. A2-tasolla verbisanasto oli kaikkein suppein ja B2-tasolla suhteellisesti laajin. Kaikilla tasoilla suomenoppijat suosivat kunkin taitotason 50:tä yleisintä verbilemmaa. Verbinmuodot olivat kuitenkin sitä keskittyneempiä taitotason taajimpiin verbeihin, mitä alemmasta taitotasosta oli kyse. Vertailussa taajuussanastoon B2-tason yleisin verbisanasto osoittautui taitotasoista kohdekielisimmäksi. Verbiketjut ja verbiketjun kaltaiset rakenteet olivat kaikilla taitotasoilla enimmäkseen lyhyitä ja niiden pääverbit saivat yleensä A-infinitiivitäydennyksen. MA-infinitiivitäydennyksiä esiintyi harvoin tasoilla B1 ja B2. Shannonin indeksin mukaan verbisanasto monipuolistuu johdonmukaisesti välillä A2–B2, mutta otoskoon aiheuttaman vinouman vuoksi HL-verbien esiintyminen ei ollut tässä aineistossa luotettava sanaston rikkauden mittari. Vironkielisten suomenoppijoiden verbisanasto monipuolistui taitotasojen A2–B2 välillä. Tasojen B1 ja B2 välinen muutos osoittautui huomattavasti A2–B1-siirtymää selvemmäksi muilla menetelmillä paitsi HL-verbien tarkastelulla, eli verbisanasto vaikutti kehittyvän erityisesti B1- ja B2-taitotasojen välillä. Korpuksen karttuessa mahdollistuu myös muun muassa A1-, C1- ja C2-tasojen tarkastelu ja tasojen välisten siirtymien vertailu.

Pro gradu -työssäni tarkastelen sitä, millaista ajankohtaista kielikeskustelua käydään verkossa ja millaisia kielenhuoltoneuvoja maallikot kysyvät sosiaalisessa mediassa. Aineistona on Suomi24-keskustelupalstalla ja Facebookin Yhdyssana on yhdyssana -ryhmässä käydyt keskustelut, joissa on neuvottu kieliongelmissa tai muuten kommentoitu ajankohtaisia suomen kielen ilmiöitä. Ensimmäinen keskustelu on alkanut 18.12.2013 ja viimeinen 14.4.2014. Yleensä kielikeskustelut syntyvät jonkin suomen kieleen liittyvän teeman ympärille. Lähtökohtana tutkimukselle on oletus, että keskustelupalstan ja sosiaalisen median kielenhuoltotoiminnassa on kaikuja kouluopetuksesta ja moitteettomasta oikeinkirjoituksesta. Maallikkoneuvojat saattavat nähdä kielen ideaalina järjestelmänä, jollaista kielenhuoltajien ja fennistien uskotaan arvostavan. Verkkoaineiston tutkimusmenetelmänä on lingvistinen sisällön analyysi. Tutkimusaiheet nousevat esille keskustelijoiden kommenteista, joten tutkija ei ole niitä ennakkoon määritellyt. Tutkielman analyysiluvussa käsittelen esimerkiksi foneemien ja grafeemien eroja, oikeinkirjoituksen ongelmia ja kielisukulaisuuteen ja sanastoon liittyviä seikkoja. Maallikoiden kielineuvonnan onnistuneisuutta arvioin kielenhuollon suositusten näkökulmasta. Selvitän, onnistuuko kielenhuolto vai jääkö suositusten mukainen neuvo saamatta. Verkkokeskustelujen kieliongelmat ovat enimmäkseen ortografisia eli oikeinkirjoitukseen liittyvä ja rakenteellisia, morfologiaa koskevia. Kielikeskusteluissa esiintyy lisäksi kielen herättämiä tuntemuksia, kuten ärtymystä puhekielen variaatioon. Kielestä keskustellaan internetissä useammalla eri foorumilla. Maallikkoharrastajat ovat perustaneet jopa omat keskustelupalstansa suomen kielen ajankohtaisille ilmiöille. Kielikeskustelujen lisäksi myös kielenhuoltotoimintaa harjoitetaan verkossa. Tutkimus osoittaa, että suositusten mukainen kielineuvo voi esiintyä keskusteluketjussa. Tosin kysymyksen esittäjä ei välttämättä tunnista kielenhuollon suositusten mukaista vastausta lukuisien vastausten joukosta. Usein verkkokeskustelusta tai sosiaalisen mediasta saa kielenhuollon suosituksen mukaisen vastauksen nopeasti. Kielenhuollon uuden suosituksen hyväksyminen voi olla aiemman suosituksen taitajalle vaikeaa. Alkuvuodesta 2014 suomen kielen lautakunta päätti suosittaa alkaa tekemään -rakennetta aiemmin ainoana oikean pidetyn alkaa tehdä -rakenteen rinnalla. Usein kielikeskustelut syntyvät ajankohtaisesta kieliasiasta, jota käsitellään julkisuudessa. Äänessä ovat sekä tiukkojen normien kannattajat että vastustajat.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Yleisradion (Yle) verkkofoorumin pakkoruotsikeskustelua. Selvitän tutkimuksessani, millaisia diskursseja pakkoruotsikeskustelussa aktivoituu, millaisia kieli-ideologioita aineiston diskursiivinen analyysi nostaa esille sekä millaisista kielellisistä valinnoista diskurssit rakentuvat. Tarkastelen diskurssien rakentumista ja kieli-ideologioiden aktivoitumista nomini- ja verbivalintojen analyysilla, mutta joissakin kommenteissa kiinnitän huomiota myös kommenttien kieliopillisiin rakenteisiin, kuten verbimuotoihin ja lauserakenteeseen. Lisäksi selvitän tutkimuksessani, millaisia retorisia keinoja kirjoittajat käyttävät. Tutkimusaineistoni koostuu 120 Ylen verkkosivujen keskustelufoorumilta poimitusta kommentista. Keskityn aineistoni analyysissa kielenpiirteiden laadulliseen tarkasteluun, jolloin tutkimukseni on luonteeltaan kvalitatiivista. Kriittinen diskurssianalyysi on tutkimuksessani näkökulma, jonka avulla analysoin aineistoani. Tutkimukseni tausta muodostuu kielipolitiikkaa ja Suomen kielilainsäädäntöä käsittelevästä luvusta sekä diskurssitutkimukseen keskittyvästä luvusta, jossa hahmottelen kriittisen diskurssianalyysin tutkimusmenetelmää, luon katsauksen poliittiseen diskurssiin ja verkkoteksteihin, sekä pohdin kielen ideologisuuden ja kieli-ideologioiden välistä suhdetta. Aineistossa aktivoituu seitsemän diskurssikategoriaa, joita ovat hyöty-, kielivapaus-, este, enemmistö–vähemmistö-, paremmuus-, asenne- sekä identiteettidiskurssi. Lisäksi aineistosta nousee esille kirjoittajien argumentointitapaa ilmentävä diskurssi, jota nimitän vastadiskurssiksi. Kieli-ideologioita esiintyy aineistossa seitsemän kappaletta. Hyötydiskurssissa nousevat esille instrumentaalinen sekä ekonominen kieli-ideologia, mutta diskurssikategoriassa aktivoituu myös sosiaalisen koheesion ideologiaa sekä pluralistinen ideologiaa lähestyviä kielikäsityksiä. Menneisyysdiskurssissa nousee esille nationalistinen kieli-ideologia. Estediskurssissa puolestaan aktivoituu estämisen ideologia. Pakkoruotsikeskustelussa kiistellään kielipolitiikasta sekä kielipoliittisten tavoitteiden toteutumisesta, jotka kytkeytyvät kielilainsäädäntöön. Huomiota aineistossa herättää se, että kirjoittajat eivät puutu kommenteissaan kielilainsäädäntöön. Lainsäädäntöön nojaavan diskurssin puuttuminen analysoimastani aineistosta kertonee siitä, että kielilainsäädännön olemassaoloa ei tiedosteta eikä lakiin liittyviä kielellisiä oikeuksia ei tunneta. Päätelmät erilaisten diskurssien esiintymisestä sekä kieli-ideologioiden määritteleminen perustuvat subjektiiviseen näkemykseeni, jolloin tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää. Tutkimukseni on yksi mahdollinen tulkinta pakkoruotsikeskustelusta. Verkossa käytävää pakkoruotsikeskustelua voitaisiin tarkastella laajemmassa kontekstissa, ja tehdä vertailevaa tutkimusta verkkokeskustelufoorumien välillä. Sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä, toimii vilkkaita keskusteluryhmiä, jotka toisivat uuden kohteen pakkoruotsikeskusteluja käsitteleviin tutkimuksiin.

Tutkin Pro gradu -tutkielmassani sitä, millaisia verbaaleja ja nonverbaaleja keinoja asuroolipelien eli larppien osallistujat käyttävät osoittaakseen roolihahmojensa välisiä hierarkkisia suhteita. Käytin aineistonani videonauhoitteita kahdesta kirjoittamastani lyhyestä asuroolipelistä, joissa molemmissa oli samat, eri statusrooleja ilmentävät pelaajat. Tutkimukseni metodina käytin keskustelunanalyysiä. Nonverbaalista viestinnästä kiinnitin huomiota käsien eleisiin ja pään liikkeisiin sekä jonkin verran katseisiin. Nonverbaalin viestinnän hyväksikäyttö hahmon statusroolin ilmentäjänä vaihteli suuresti informanttien välillä. Kaksi informanttia muutti nonverbaalia viestintäänsä runsaasti pelien välillä, kaksi taas vähemmän. Tutkin myös, millaisin verbaalein keinoin pelaajat korostivat omaa tai toisten hahmojen korkeaa tai matalaa statusroolia. Statuksen korottamista ilmeni molemmin suuntaisesti: statukseltaan alhaiset hahmot korostivat ylempien hierarkkista asemaa ja vastaavasti korkea-arvoiset pyrkivät korottamaan alempiensa statusta. Arvoasteikossa alempana olevat esittivät ylemmilleen myös statushaasteita, joskin niissä esiintyi aina jokin haastetta lieventävä piirre, yleensä konditionaali. Korkea-arvoiset hahmot sen sijaan osoittivat alempiensa matalaa statusasemaa ainoastaan nonverbaalein keinoin. Tutkimukseni osoitti, että pelaajat tuntuvat tiedostavan nonverbaalin ja verbaalin viestinnän mahdollisuudet roolihahmojensa hierarkkisten suhteiden osoittamiseksi. Kuitenkin se, miten paljon näitä keinoja käytetään hyväksi, vaihtelevat suuresti pelaajien kesken. Asuroolipelien kielen tutkimuksen suurimmaksi ongelmaksi osoittautui se, että on mahdotonta tietää, mitkä kielenpiirteet kuuluvat pelaajan pelinulkoiseen kielenkäyttöön ja mitkä piirteet taas ovat harkittuja ja tietoisia tapoja ilmentää hahmon asemaa. Mahdollisessa tulevassa asuroolipelien kielen tutkimuksessa olisikin ehkä syytä tutkia erikseen myös informanttien kielenkäyttöä pelinulkoisessa todellisuudessa, jotta saataisiin pitäviä vertailukohtia.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani oululaisten maahanmuuttajanuorten kieli-identiteettiä. Tutkin maahanmuuttajanuorten asenteita suomen kieltä, äidinkieltä ja heidän osaamiaan muita kieliä kohtaan. Lisäksi tutkin, pitävätkö informantit itseään kaksikielisinä ja miten he suhtautuvat kaksikielisyyteen. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millaisia kielestä puhumisen tapoja eli diskursseja informantit käyttävät äidinkielestään ja suomen kielestä. Tutkin myös, miten sukupuoli, ikä ja Suomessa asumisen aika vaikuttavat siihen, miten informantit suhtautuvat suomen kieleen ja äidinkieleensä. Olen kerännyt aineistoni kahdeksasta oululaisesta peruskoulusta kyselylomakkeella. Aineistoni koostuu 48 kyselylomakkeesta. Seitsemän informanteistani on syntynyt Suomessa. Suomeen itse muuttaneet vastaajat ovat asuneet Suomessa reilusta vuodesta 17:ään vuotta. Informantit ovat 11–18-vuotiaita ja puhuvat 17 eri äidinkieltä. Tutkimukseni on kvalitatiivista, ja olen analysoinut kyselylomakkeen vastauksia osin kyselylomakkeen kysymysten mukaan ja osin yhdistelemällä eri kysymyksiin annettuja vastauksia omiksi diskursseikseen. Informanttien äidinkielen taito on heikentynyt Suomessa asumisen aikana, kun he ovat käyttäneet koko ajan enemmän suomen kieltä. Varsinkin kirjalliset taidot ovat monella heikot tai puutteelliset. Informantit näkevät äidinkielen osana itseään, ja äidinkieli muistuttaa juurista. Äidinkielen avulla voi myös ylläpitää siteitä perheeseen, sukulaisiin ja kotimaahan. Monet ajattelevat menevänsä käymään tai palaavansa takaisin kotimaahansa, jolloin he tarvitsevat äidinkieltään. Yleisesti äidinkieli saa syvempiä ja itseisarvollisia merkityksiä toisin kuin suomen kieli. Suomen kielen opiskeluun koulussa suhtaudutaan positiivisemmin kuin äidinkielen opiskeluun. Osa opiskelee äidinkieltään mielellään, mutta ne informantit, jotka eivät halua opiskella, ovat perustelleet sitä useimmin sillä, että he osaavat jo äidinkielensä tai äidinkielen opiskelu pidentäisi koulupäiviä. Suomen kieli on informanteille tärkeä, mutta se on tärkeä lähinnä vain hyödyn ja välinearvon näkökulmasta. He tarvitsevat suomen kieltä voidakseen opiskella ja työskennellä Suomessa. Suurin osa informanteistani (41 informanttia) pitää itseään kaksikielisenä ja suurin osa näkee sen myös etuna. Yleisimmin informantti ei ole kaksikielinen, jos hän ei koe osaavansa suomen kieltä vielä tarpeeksi hyvin. Selvästi yleisin perustelu sille, miksi kaksikielisyys nähdään haittana, on kielten sekoittaminen. Englannin kielen merkitys informanttien elämässä ei ole kovin suuri, koska suurin osa käyttää englantia vain koulun englannin tunneilla. Englannin kielelle annetaan kuitenkin prestiisiarvoa, koska se nähdään maailmankielenä, jolla pärjää kaikkialla.

Tässä pro gradu -tutkielmassa olen käsitellyt Oulun seudulla asuvien yliopisto-opiskelijoiden käsityksiä Oulun seudun murteesta. Olen halunnut selvittää ensinnäkin, millaisia käsityksiä näillä maallikoilla on Oulun seudun murteesta ja sen murrepiirteistöstä. Toisekseen kysyn, millaisia heidän käsityksensä ovat Oulun seudun murteen ja sen piirteistön sosiaalisesta variaatiosta. Tutkimukseni taustaoletuksena on, että jokaisessa murteessa on sosiaalista variaatiota. Variaation taustalla taas vaikuttaa kielenkäyttäjän sosioekonominen tausta: onko puhuja mies vai nainen, minkä ikäinen hän on, asuuko hän maalla vai kaupungissa tai millainen koulutus hänellä on? Koska tutkin maallikoiden murrekäsityksiä, tutkielmani on kansanlingvistinen — tarkemmin määriteltynä kansandialektologinen. Tutkimusaineisto on kerätty syyskuussa 2012 sähköisen kyselylomakkeen avulla. Kyselylomake sisälsi sekä informanttien taustoja kartoittavia kysymyksiä että murteen piirteistöön ja niiden sosiaaliseen variaatioon liittyviä kysymyksiä ja tehtäviä, kuten avoimia kysymyksiä, monivalintatehtäviä ja lauseenkäännöstehtäviä. Informanteikseni valitsin Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opiskelijoita. Tutkimukseen osallistui yhteensä 145 opiskelijaa, joista 103 on naisia ja 42 miehiä. Aineiston käsittelyssä ja analysoinnissa on hyödynnetty sekä yksinkertaista kvantifiointia että laadullista sisällönanalyysia. Tutkimus on siis laadullinen, mutta apuna on käytetty myös kvantifioituun muotoon saatettua aineistoa. Tulokset osoittavat, että herkimmin Oulun seudun murteeseen kuuluviksi piirteiksi liitetään svaa-vokaali, yksikön 2. persoonan pronominin edustuminen nää-varianttina sekä yleisgeminaatio. Sen sijaan harvimmin Oulun seudun murteeseen liitettyjä kielenpiirteitä ovat eA- ja OA-yhtymät sekä ts-yhtymä. Tulosten perusteella näyttää, että naiset havaitsevat piirteitä miehiä paremmin, mutta ero on hyvin pieni. Aiempien tutkimustulosten valossa odotin, että ero olisi ollut suurempi. Hypoteesini oli, että sekä kielenpiirteiden havaitsemiseen että murreosaamiseen vaikuttaisi se, kuinka kauan Oulun seudulla on asunut. Uskoin, että piirteitä havaittaisiin ja niitä käännettäisiin Oulun seudun murteelle paremmin silloin, kun Oulun seudulla on asuttu kauemmin. Hypoteesini piti paikkansa kuitenkin vain osittain. Tulosten perusteella miehet havaitsevat Oulun seudun murteen piirteitä paremmin silloin, kun he ovat asuneet seudulla pidempään. Naisten tapauksessa tilanne on kuitenkin täysin päinvastainen: he havaitsevat piirteitä herkemmin nimenomaan silloin, kun ovat asuneet seudulla vähemmän aikaa. Murreosaamisen näkökulmasta alkuperäinen hypoteesini osui kuitenkin pääpiirteissään oikeaan: sekä miesten että naisten tapauksessa yleiskielisiä lauseita käännetään sitä oululaisempaan muotoon, mitä pidempään seudulla on asuttu. Sosiaalisen variaation havaitsemisen näkökulmasta tutkimuksen tulokset osoittavat, että sosiaalista variaatiota havaitaan parhaiten persoonapronominien minä ja sinä kohdalla. Sitä, minkä piirteiden sosiaalista variaatiota on erityisen vaikeaa havaita, ei voida tulosten pohjalta yksiselitteisesti päätellä, sillä miesten ja naisten tulokset eroavat kahden kärjen jälkeen todella paljon. Varovasti kuitenkin voidaan päätellä, että fonologisten ja morfologisten piirteiden sosiaalisen variaation havaitseminen on selvästi vaikeampaa kuin persoonapronominien kaltaisten pragmaattisten ja diskursiivisten kielenainesten. Aiempien tutkimusten perusteella alkuperäinen oletukseni oli, että naiset havaitsevat miehiä herkemmin murteen sosiaalista variaatiota. Hypoteesini ei osunut kuitenkaan oikeaan, sillä tutkimukseni tulokset osoittavat kauttaaltaan, että nimenomaan miehet havaitsevat sosiaalista variaatiota herkemmin kuin naiset. Tämä tulos antaa ajattelemisen aihetta. Onko tosiaan niin, että miehet havaitsevat sosiaalista variaatiota naisia herkemmin, vai sattuiko informanteikseni vain erityisen murresensitiivisiä miehiä? Koska tutkimukseeni osallistui melko pieni määrä miehiä naisiin verrattuna, vaatisi tämä tulos lisätutkimuksia, jotta varmempia johtopäätöksiä asian suhteen voitaisiin tehdä. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että murteen variaation sosiaalisina taustamuuttujina pidetään erityisesti ikää, koulutus- ja työtaustaa, asuinaluetta sekä sukupuolta. Nämä taustamuuttujat ovat yleisimmin mainitut muuttujat sekä miesten että naisten vastauksissa. Tutkimustulokset yllättivät minut monella tapaa, mutta erityisen yllättynyt olin siitä, kuinka tarkoin maallikot kykenevät havainnoimaan eritoten murteen sosiaalista variaatiota ja siihen vaikuttavia taustatekijöitä. Vastaajat ovat maininneet niinkin yksityiskohtaisten seikkojen kuin harrastusten ja uskonnollisen vakaumuksen vaikuttavan siihen, miten kielenkäyttäjä murrettaan puhuu. Havaintoja on jopa havainnollistettu esimerkein, mikä osoittaa maallikoiden kykenevän todella syvälliseen kielenanalyysiin. Tutkimukseni tarjoaa todella mielenkiintoista tietoa maallikoiden kyvystä havainnoida murretta. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että maallikot kykenevät havainnoimaan hyvinkin tarkasti ja korrektisti murteen piirteistöä. Tutkimukseni kuitenkin osoittaa, ettei havainnointikyky rajoitu ainoastaan kielenpiirteiden havaitsemiseen, vaan maallikot kykenevät kertomaan käsityksistään myös murteen sosiaalisesta variaatiosta ja siihen johtavista sosiaalisista taustamuuttujista. Maallikoiden käsityksiä murteen sosiaalisesta variaatiosta ei tähän mennessä fennistiikassa ole juuri tutkittu, minkä vuoksi tutkimukseni tarjoaa monia mielenkiintoisia aiheita jatkotutkimusta ajatellen.

Olen tutkinut pro gradu -työssäni murteen muuttumista Tornion Ala- ja Ylivojakkalan kylissä. Tutkielmani on kvalitatiivinen sosiolingvistinen tutkimus. Kotimaisten kielten keskus on aloittanut murteenseuruuhankkeen 1980-luvun lopussa, ja oma tutkielmani on hankkeen itsenäinen jatkotutkimus. Osittain samojen kyläläisten murretta on tutkittu jo kahdessa aiemmassa pro gradu -työssä, ja aiempien töiden aineistot on kerätty vuosina 1992 ja 2002. Tutkittua murretta on nimitetty aiemmissa töissä Alatornion murteeksi vanhan pitäjän mukaan — omassa työssäni nimitän murretta Tornion murteeksi. Olen kerännyt vuosina 2013–2014 yhteensä 7,5 tuntia haastatteluaineistoa 15 torniolaiselta kielenoppaalta, jotka kaikki ovat kotoisin joko Ala- tai Ylivojakkalan kylästä. Kielenoppaani ovat koululaisia, työikäisiä sekä eläkeläisiä. Haastattelin jokaisesta ikäryhmästä viisi kielenopasta, ja jokaisessa ryhmässä oli kolme naista ja kaksi miestä. Rajasin tutkimukseni neljään tarkasteltavaan kielenpiirteeseen, joita olivat yksikön 1. ja 2. persoonan persoonapronominit, yleisgeminaatio, t:n heikon asteen vastineet sekä jälkitavujen h:n kehitys. Tarkastelemistani kielenpiirteistä on tutkittu kahta piirrettä myös molemmissa aiemmissa seuruutöissä: yksikön 1. ja 2. persoonan pronomineja sekä t:n heikon asteen vastineita. Lisäksi yleisgeminaatiota ja jälkitavujen h:ta on tutkittu myös ensimmäisessä seuruututkimuksessa. Tutkimuskysymykseni liittyivät tarkastelemieni kielenpiirteiden säilymiseen ja muuttumiseen sekä reaaliaikaiseen muutokseen seuruukierrosten välillä. Hypoteesini perustin pitkälti aiempien seuruututkimusten tuloksiin, ja lähes kaikki hypoteesit toteutuivat. Hypoteesini yksilön kielen muuttumisesta iän myötä murteellisempaan suuntaan ei sen sijaan toteutunut täysin. Tarkastelin työikäisten sekä eläkeläisten kielen muutoksia seurantajakson aikana. Yksilöiden välillä oli kuitenkin suurta vaihtelua: esimerkiksi yhden informantin puheessa h:llisten muotojen määrä kasvoi seurantajakson aikana 60 prosenttiyksikköä, kun taas samassa ikäryhmässä kolmen muun kielenoppaan h:lliset muodot lisääntyivät ainoastaan 1–2 prosenttiyksikköä. Tutkimukseni tulokset olivat suurimmaksi osaksi odotustenmukaisia. Tutkimuksen ennakkoasetelma reaaliaikaisesta vertailusta ei kuitenkaan täysin onnistunut. Silti reaaliaikaiset tulokset tarkasteltujen kielenpiirteiden osalta tukivat näennäisaikaennusteita: persoonapronominit mie ja sie kuuluvat vahvasti kielenoppaiden puheessa, t:n heikon asteen vastineista kato on kaikkein yleisin ja yleisgeminaatio toteutuu lähes aina. Lisäksi jälkitavujen h:n kehitys on muuttumassa ja varsinaiset h-tapaukset ovat kadonneet nuorimman ikäryhmän puheesta kokonaan. Työikäisten puheessa h:llisia muotoja esiintyy huomattavasti vähemmän kuin eläkeläisillä. Jälkitavujen h korvautuu nuorempien ikäryhmien puheessa kadolla tai assimiloituneella muodolla. Yleiskielen ja yleisgeminaation kaltaiset assimilaatiomuodot toteutuvat puhujilla useimmiten, mutta erikoisgeminaation kaltaiset muodot ovat ainakin tällä hetkellä Torniossa harvinaisempia. Tornion murteessa tapahtunee siis suuria muutoksia tulevien vuosikymmenten aikana, jos h katoaa puheesta kokonaan.