Tutkielmani aihe on kahden Japanissa asuvan suomalaisen kielidiskurssit. Informanttini ovat suomalaisia naisia, jotka ovat asuneet ulkomailla useita vuosia: ensin Isossa-Britanniassa, sitten Japanissa. Aineistoni koostuu informanttieni yksilöhaastatteluista sekä heidän yhteisestä keskustelustaan. Ensimmäisen informanttini haastattelu on nauhoitettu Suomessa syksyllä 2010, ja toisen informanttini haastattelu sekä informanttien yhteinen keskustelu Japanissa keväällä 2011. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia diskursseja informanttini rakentavat osaamistaan kielistä — suomesta, englannista ja japanista. Tätä tarkastelen sen kautta, millaisia merkityksiä ja rooleja informanttini liittävät osaamiinsa kieliin. Lisäksi halusin keskustelun avulla selvittää, miten diskursseihin vaikuttaa se, että niitä jaetaan toisen samanlaisessa tilanteessa olevan henkilön kanssa. Tutkimukseni teoriaosassa olen käsitellyt kielen merkitystä, äidinkieltä ja identiteettiä sekä monikielisiä konteksteja, joissa yhä useammat suomalaiset elävät. Aineistoni analyysissä olen käyttänyt diskurssianalyysin menetelmää ja muodostanut neljä kielistä puhumisen tapaa eli diskurssia: välinediskurssin, normatiivisuusdiskurssin, kielen ja kulttuurin yhteyden diskurssin sekä identiteettidiskurssin. Informantit rakentavat normatiivista diskurssia ainoastaan suomen kielestä ja arvottavat kielensä puhtautta ja kunnollisuutta. Välinediskurssissa kielet nähdään kommunikaatiotehtävänsä valossa ja tilannesidonnaisina. Englannin kieli rakentuu välinediskurssissa lingua franca -tehtävän kautta, mutta suomen kieli näyttäytyy jokapäiväisessä elämässä ja kansainvälisissä tarkoituksissa käyttökelvottomana. Informanttini näkevät kielen ja kulttuurin yhteyden äidinkielen ja suomen kielen kautta, mutta kontrastoivat sen itselleen vierasta kielenkäyttötapaa ja kulttuuria edustavaan japanin kieleen. Informanttien identifioitumisen kielet ovat suomi ja englanti, ja toinen informanteista myös nimesi englannin äidinkielekseen. Suomen ja englannin äidinkieliperustelut kuitenkin erosivat toisistaan. Japanin kielen kautta informantit hahmottivat, mikä on heidän identiteettinsä ulkopuolella, ja siihen he eivät samaistuneet.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Miss Farkku-Suomi -elokuvan (2012) Oulun seudun murteen variaatiota sosiolingvistisestä näkökulmasta. Valitsin tutkittaviksi kielenpiirteikseni Oulun seudun murteelle tyypilliset svaavokaalin, yksikön 1. ja 2. persoonan pronominit, inessiivin päätevariantit, yleisgeminaation sekä jälkitavujen eA- ja OA-yhtymät. Tutkielmani tavoitteena oli selvittää Oulun seudun murteesta tehtyjen pro gradu -tutkielmien avulla, kuinka autenttista murretta elokuvassa käytetään sosiolingvistisestä näkökulmasta tarkasteltuna. Halusin myös selvittää, edustaako elokuvassa käytetty murre parhaiten Oulun kaupunkialueen vai sen ympärysalueiden murretta. Käytin aineistolähtöisessä analyysissäni sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista menetelmää. Keräsin tutkimusmateriaalini litteroimalla elokuvan repliikit (ks. litterointiperiaatteet luvusta 4.2.). Sen jälkeen poimin litteraatista kaikki tutkimani kielenpiirteet yksi kerrallaan ja laskin kunkin kielenpiirteen frekvenssin ja prosenttiosuuden (luku 5). Analyysiäni varten laskin vertailuaineistoni pro gradu -tutkielmien kielenpiirteiden variaation yhdeksi keskiarvoksi, sillä tutkielmissa taustamuuttujina on käytetty sukupuolen lisäksi usein myös koulutustaustaa ja ikää. Tutkimukseni kuuluu sosiolingvistiseen variaationtutkimukseen, koska vertailen tutkimieni kielenpiirteiden edustumista myös sukupuolten välillä (ks. luku 6). Työssäni on myös asuinpaikkaan liittyvä aspekti, sillä vertaan elokuvassa käytettävää murretta Oulun seudun murteen puhuma-alueeseen. Tutkimustulosteni perusteella Miss Farkku-Suomi -elokuvan murre edustaa hyvin autenttista Oulun seudun murretta. Naispuolisten henkilöiden murre edustaa murteellisempaa Oulun kaupunkialueen ympärysalueiden eli maaseudun murretta ja miespuolisten henkilöiden murre Oulun kaupunkialueen murretta. Ainoat kielenpiirteet, jotka eivät edusta Oulun seudun murretta vertailuaineistoni perusteella, ovat yksikön 2. persoonan pronominin ja jälkitavujen eA-yhtymien variaatio. Kiinnitin analyysissäni huomiota myös niihin kielenpiirteisiin, jotka eivät ole Oulun seudun murteelle tyypillisiä. A:n loppuheitto ja itämurteiden erikoisgeminaatio ovat elokuvassa esiintyviä kielenpiirteitä, jotka eivät kuulu vertailuaineistoni perusteella Oulun seudun murteeseen. Lisäksi elokuvassa on muutama kumma tapaus, joissa murteellinen variantti ei ole mahdollinen. Näitä ovat svaavokaalin edustuminen lt-yhtymässä ja geminaation käyttö sirkus-sanueessa. Sosiolingvistisessä variaationtutkimuksessa on selvinnyt, että naiset ja tytöt suosivat puheessaan standardivariantteja ja laajalle murteisiin levinneitä leimaamattomia puhekielen piirteitä poikia ja miehiä enemmän. Hypoteesini tämän perusteella oli, että näin on myös elokuvassa. Miss Farkku-Suomi -elokuvan nais- ja miespuolisten henkilöiden käyttämästä murteesta onkin löydettävissä eroja autenttisen puheen tavoin. Elokuvassa käytetty murre ei kuitenkaan tue aikaisempia sosiolingvistisiä tutkimuksia siitä, että naiset olisivat miehiä yleiskielisempiä: naispuoliset henkilöt ovat viidessä tutkimassani kielenpiirteessä murteellisempia kuin miespuoliset henkilöt. Sosiolingvistisestä variaationtutkimuksen näkökulmasta katsottuna Miss Farkku-Suomi -elokuvassa käytetty murre ei edusta sukupuoltenvälistä autenttista puhetapaa. Elokuvan katsojalle on tärkeintä kuitenkin se, että hän tunnistaa elokuvassa olevan murteen Oulun seudun murteeksi. Jos elokuvan murteen onnistuneisuutta tarkastelee kansandialektologisesta näkökulmasta, voidaan todeta, että sekä nais- että miespuoliset henkilöt onnistuvat saavuttamaan todentuntuisena pidettävän Oulun seudun murteen.

Tutkielmani aiheena oli adpositioiden vertailu karjalan (livvin murre) ja suomen kielessä. Adpositioiden järjestelmä on tärkeä aihe, koska se on yksi itämerensuomalaisten kielten luonteenomaisista ominaisuuksista sijapäätteiden rinnalla. Indoeurooppalaisissa kielissä sijapäätteitä ei ole. Tämän tutkielman tavoitteena oli vertailla suomen sekä karjalan taajaan käytettyjä adpositioita ja kiinnittää huomiota adpositioiden merkitykseen, adpositiolausekkeiden pääsanan sijamuotoon ja siihen, millaisia konseptuaalisia perusrelaatioita adpositioilla kuvataan. Opiskeluaikanani minulla oli paljon vaikeuksia tarvittavien karjalankielisten oppikirjojen löytämisessä. Tarkoitukseni oli antaa karjalan kielestä kiinnostuneille mahdollisuus käyttää keräämiäni tietoja opiskelussa ja työelämässä, jotta heidän ei tarvitsisi joka kerta etsiä niin pitkään kirjallisuutta saadakseen tarvittavaa informaatiota. Tutkimuksen aineistona oli esimerkkejä kaunokirjallisuudesta ja oppikirjoista. Olen tarkastellut lapsille tarkoitettuja kertomuksia, koska ne on kirjoitettu yksinkertaisella kielellä ja niissä on enemmän adpositioita kuin aikuisille suunnatuissa kirjoissa. Olen käyttänyt adpositioiden kuvaamisessa kognitiivista kielitiedettä. Käytän laadullista tutkimusmenetelmää. Aineistossani eniten käytetyt adpositioiden joukot ovat pää- (karj. piä-) ja taka-kantaisia adpositioita. Tutkielmassani kerroin niiden alkuperästä, esiintymisestä adpositioina tai sekä post- että prepositioina ja niiden lausekkeiden pääsanojen sijamuodoista. Kuvasin myös aineistoni esimerkkejä käyttäen diagrammeja ja taulukkoja. Karjalan kieli ja suomen kieli ovat lähisukukieliä, joten adpositiot ovat näissä kielissä samankaltaisia. Adpositiot karjalan ja suomen kielessä muodostetaan samoista sanakannoista tai nomineista, alkuperä niillä on sama. Aineistoani tutkiessa huomasin, että ero karjalan- ja suomenkielisissä adpositioissa on se, että karjalan kielessä niiden muoto on lyhennetty. Monet adpositiot muodostetaan nomineista, ja nominit taipuvat sijamuodoissa, jotka ovat samat karjalan ja suomen kielessä. Koska suomessa ja karjalassa sijapäätteet ovat erilaiset, siksi on myös ero niiden adpositioiden sijapäätteissä, mutta sanakanta on sama. Adpositioissa voi olla myös eroja, jotka tapahtuvat karjalan ja suomen kielen fonotaksin erojen vuoksi. Yleensä kaikki adpositiot ovat samankaltaisia ja on helppo löytää karjalankielisen adposition vastine suomen kielessä tai päinvastoin. Tutkielmaani kirjoittaessa huomasin, että karjalan ja suomen kielessä on erittäin suuri joukko postpositioita, mutta prepositioita on vähemmän. Uudet sijat muodostetaan vain postpositioista, eikä prepositioista. Postpositioita voi muodostua myös adpositiosarjoja. Prepositioita ei muodostu adpositiosarjoja. Opiskellessa kieliä aina pitää niitä osata käyttää keskustelussa ja käyttää oikein. Tutkiessani adpositioita sain tietoja niiden muodostamisesta, merkityksestä sekä siitä, mikä on minulle on tärkeintä: miten niitä pitää käyttää lauseissa sekä karjalan että suomen kielessä.

Pro gradu -tutkimuksessani tarkastelen kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen metatekstuaalisia viittauksia. Tutkimuksessani olen selvittänyt, millä tavoin vuoden 2017 kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus viittaa itseensä ja millä tavoin sopimuksen metatekstuaaliset viittaukset ilmenevät. Tutkimuksessani lähestyn aineistoani lingvistisen tekstintutkimuksen keinoin. Sovellan metatekstuaalisuuden ja tekstuaalisen metadiskurssin käsitteitä tarkastellessani aineistoni viittauksia. Kielitieteellisen tutkimuksen lisäksi tutkimuksellani on yhteys oikeuslingvistiseen tutkimukseen. Tarkastelen viittauksia sen mukaan, mihin sopimuksen kohtaan ne kohdistavat viittauksen suhteessa itseensä. Jaottelen aineistossani esiintyvät metatekstuaaliset viittaukset kuuteen eri ryhmään: viittaukset eteenpäin, viittaukset taaksepäin, viittaukset samaan momenttiin, pykälään tai lukuun itsessään, viittaukset koko sopimukseen, epätarkat viittaukset ja rajatapaukset. Viittaaminen sopimukseen tapahtuu useimmiten pykälä- ja momenttiviittauksia käyttämällä. Pykälien ja momenttien lisäksi metatekstuaalisia viittauksia sopimuksessa ovat adpositiot jäljempänä, edellä ja yllä, adjektiivi seuraava sekä tässä-rakenne. Toisaalla sanottua osoitetaan sopimuksessa myös neljällä referointirakenteella (x:n mukainen, x:n mukaisesti, x:n mukaan ja x:n perusteella) sekä TU- ja VA-partisiipeilla. Käytän tutkimuksessani myös aineiston kvantitatiivista kuvausta. Teen laskelmia avoimesta metatekstuaalisuudesta: kuinka paljon aineistossani on viittauksia tekstin eri osiin ja kuinka paljon niitä esiintyy suhteellisesti sivua kohden. Lisäksi kiinnitän tutkimuksessani huomiota viittausten ymmärrettävyyteen siltä osin, että käykö lukijalle viittauksista yksiselitteisesti ilmi, mihin sopimuksen kohtaan viitataan. Metatekstuaalisilla viittauksilla on kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa useita tehtäviä. Viittauksilla jäsennetään tekstin rakennetta ja ohjataan lukijoita hahmottamaan sopimuksen eri osia ja niiden yhteenkuuluvuutta. Systemaattisuuden mukaisesti viittauksilla osoitetaan sopimuksessa jo toisaalla määrättyä tai määriteltyä sisältöä. Viittaukset myös itsessään esiintyvät osana sopimuksen määräyksiä, määritelmiä ja ehtolauseita. Näissä tapauksissa viittausten merkitys korostuu, sillä sopimusta ei ole mahdollista ymmärtää tai soveltaa ilman tietoja viitattujen kohtien sisällöstä.

Vanhoillislestadiolaisten puhekieli on hyvin vähän tutkittu aihe. Pro gradu -tutkielmassani avaan käsityksiä, joita oululaisilla on tästä puhekielimuodosta. Tutkimukseni on kansanlingvistinen ja keskittyy nimenomaan maallikoiden käsityksiin vanhoillislestadiolaisten puhekielestä. En tarkastele tässä tutkimuksessa asenteita kieltä kohtaan tai itse kielimuodon piirteitä. Aineistoni koostuu 12 haastattelusta. Haastateltavista puolet on vanhoillislestadiolaisia, ja toinen puoli ei ole koskaan kuulunut mihinkään lestadiolaisuuden haaraan. Molemmissa ryhmissä on lisäksi yhtä paljon miehiä ja naisia, mutta sukupuolten välillä ei tässä tutkimuksessa useimmiten havaittu yhtä suuria eroja kuin silloin, kun tarkastelin aineistoa herätysliikkeeseen kuulumisen mukaan jaoteltuna. Tutkimukseni tulosten mukaan oululaiset käsittävät vanhoillislestadiolaisen puhekielen erottuvan muiden oululaisten puheesta varsinkin sanastonsa puolesta. Omanlaisensa puhekielimuodon olemassaolo tiedostetaan laajalti sekä liikkeen sisä- että ulkopuolella, mutta sanastoa lukuun ottamatta oululaisten käsitys puhekielimuodon piirteistä on heikompi ja vaihtelee paljon henkilöiden välillä. Oululaisten käsityksen mukaan vanhoillislestadiolaisilla on paljon varsinkin rauhanyhdistysten toimintaan liittyvää omaa sanastoa, kirosanoja sekä leksikaalissemanttisia tapoja erottaa, kuka kuuluu herätysliikkeeseen ja kuka ei. Oululaisilla on lisäksi melko yhtenäinen käsitys siitä, että lestadiolainen puhekieli eroaa muiden oululaisten puhumasta kielestä esimerkiksi puherytmin, puheen sisällön, lause- tai sanapainon tai murteellisuuden osalta. Vanhoillislestadiolaisilla on keskenään yhtenäisempi näkemys vanhoillislestadiolaisen puhekielen piirteistä kuin herätysliikkeen ulkopuolella eläneillä oululaisilla. Noin puolet haastatelluista uskoo lisäksi voivansa puhetavan perusteella päätellä, onko hänen keskustelukumppaninsa vanhoillislestadiolainen vai ei. Tämä on yleisempää ei-lestadiolaisten kuin vanhoillislestadiolaisten parissa. Oululaiset ovat myös havainneet, että vanhoillislestadiolaiset puhuvat keskenään eri tavoin kuin ei-lestadiolaisten kanssa. Odotetun mukaisesti vanhoillislestadiolainen slangi tunnetaan paremmin herätysliikkeen sisä- kuin ulkopuolella. Varsinkin tiettyjen aiheisiin, kuten Rauhanyhdistysten toimintaan liittyvä sanasto tunnetaan lähes poikkeuksetta vain vanhoillislestadiolaisten keskuudessa. Lestadiolaisen puhekielen imitoiminen on oululaisille haastava tehtävä. Tämä voi kertoa ylipäänsä imitoinnin vaikeudesta, kielikäsityksen epätarkkuudesta tai siitä, että vanhoillislestadiolainen puhekieli ei todellisuudessa eroakaan muiden oululaisten puheesta niin paljon kuin informanttini ajattelevat. Imitaatiot erosivat toisistaan hyvin paljon myös sen mukaan, minkälainen käsitys informantilla on tyypillisestä vanhoillislestadiolaisesta henkilöstä. Aiheen tutkimisen lisäksi olen pro gradu -tutkimuksessani kehittänyt kansanlingvistiikassa käytettäviä imitaatiotestejä hieman eteenpäin ja luonut pohjaa useille tuleville tutkimuksille.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen suomi–espanja-koodinvaihtoa Espanjan suomalaisyhteisön Facebook-ryhmässä. Espanjan suomalaisyhteisön kielestä on toistaiseksi tehty vain vähän tutkimusta. Tavoitteena on selvittää, kuinka espanjan kielen vaikutus näkyy suomalaisten kirjoittajien Facebook-viesteissä. Tutkimukseni edustaa laadullista kielikontakti- ja monikielisyystutkimusta. Aineisto on kerätty syksyllä 2016, ja olen pyytänyt henkilökohtaisesti luvan jokaiselta kirjoittajalta, joiden Facebook-viestejä työssäni siteeraan. Yhteensä aineistossani on 32 viestiä, joissa esiintyy 45 koodinvaihtotapausta. Aineistoni viesteissä esiintyy pääasiassa lauseensisäistä koodinvaihtoa. Työssäni pyrin selvittämään, millaista suomi–espanja-koodinvaihto on rakenteeltaan. Tämän lisäksi tarkastelen koodinvaihtoon osallistuvan espanjankielisen sanastoon liittyviä merkityksiä. Olen jaotellut koodinvaihtotapaukset sen perusteella, taivutetaanko espanjankielistä sanaa suomen mallin mukaisesti vai ei. Suurinta osaa espanjankielisistä sanoista taivutetaan ja käytetään suomen kieliopin mukaisesti, mutta aineistossani esiintyy myös muutama poikkeus. Näissä esimerkeissä espanjankielistä sanan edessä olevaa tarkennetta on taivutettu, mutta espanjan kielen sana on jätetty kokonaan taivuttamatta. Mukana on myös esimerkki, jossa espanjankielinen sana on jätetty kokonaan taivuttamatta, eikä sen edessä esiinny taivutettua tarkennusta. Lisäksi aineistossani esiintyy muutama esimerkki suomi–espanja-yhdyssanoista, joiden edusosa on suomeksi ja määriteosa espanjaksi. Aineistoni koodinvaihtotapauksia olen verrannut Auerin (1998) ja Kovácsin (2001, 2002) kielenmuutosta kuvaaviin jatkumoteorioihin, joiden perusteella voidaan varovasti arvioida, Espanjan suomalaisyhteisön kieli edustaa varhaisvaiheen koodinvaihtoa. Näin suppean aineiston perusteella on kuitenkin mahdotonta yleistäviä päätelmiä Espanjan suomalaisyhteisön kielestä, ja aihe kaipaakin lisää tutkimusta. Koodinvaihdon rakenteen lisäksi olen tarkastellut koodinvaihtoon osallistuvien sanojen merkityksiä Backusin (2001) semanttisen spesifisyyden teorian avulla. Olen jaotellut aineistoni koodinvaihtotapauksiin erilaisiin semanttisten alueiden kenttiin, jotka liittyvät suomalaisten elämään Espanjassa. Aineistoni perusteella suurinta osaa koodinvaihtoon osallistuvista sanoista voidaan pitää semanttisesti spesifeinä, ja mukana on paljon kulttuurisesti latautuneita sanoja. Aineistossani esiintyy kuitenkin myös sellaisia sanoja, jotka eivät ole erityisen spesifejä semanttisesti tai joihin ei liity voimakasta kulttuurista latausta.

Tässä kandidaatintutkielmassa tutkitaan oululaisnuorten puhekielessä esiintyvää diftonginreduktiota. Aiemmat tiedot oululaisten puheen reduktiosta ovat ristiriitaiset: joissakin tutkimuksissa todetaan reduktion olevan niin vähäistä, että se on jätetty kokonaan merkitsemättä, mutta joissakin tutkimuksissa kerrotaan reduktiota esiintyvän lievänä koko Oulun seudulla. Kenttähavaintojen perusteella on huomattu, että nuorten puheessa esiintyy nykyään aiempaa enemmän reduktiota. Varsinkin pojat näyttävät havaintojen mukaan suosivan reduktion käyttöä. Tätä tutkielmaa varten on tallennettu neljä yhdeksäsluokkalaisten käymää parikeskustelua syyskuussa 2017. Keskusteluissa on mukana neljä tyttöä ja neljä poikaa eli aineistona on kaksi tyttöjen ja kaksi poikien käymää keskustelua. Kukin keskustelu kestää noin 20 minuuttia. Aineiston analyysi koostuu yli 1400 keskusteluissa esiintyvästä diftongista. Aineistossa redusoituvia diftongeja ovat ai-, äi-, oi-, öi-, eu-, au- ja äy-diftongit. Lisäksi diftongeilla ei ja ey on yksi redusoitunut muoto. Tyypillistä oululaisnuorten puhekielelle on se, että reduktiota esiintyy lievänä vain tietyissä diftongeissa Diftongit ou ja öy eivät esiinny kertaakaan aineistossa redusoituneena. Analyysin mukaan reduktiota esiintyy erityisesti ai-, äi-, oi- ja au-diftongeilla. Näistä diftongeista redusoituu jopa yli puolet. Sukupuolten välillä on suuri ero: esimerkiksi poikien puheessa diftongi ai esiintyy jopa yli 80-prosenttisesti redusoituneena ja diftongi oi lähes 70-prosenttisesti redusoituneena. Tytöillä sen sijaan molemmat diftongit redusoituvat vain noin 20-prosenttisesti. Koko aineistossa poikien puheessa redusoituu jopa yli 55 % kaikista diftongeista, kun taas tytöillä redusoituu vain noin 15 %. Kaikista mahdollisesti redusoituvista diftongeista ei pysty johtopäätöksiä tekemään, koska diftongien esiintymiä on vähän. Diftongilla öi on vain 17 esiintymää, diftongilla eu 12 esiintymää, diftongilla öy viisi esiintymää ja diftongilla ey vain yksi esiintymä. Diftonginreduktioon vaikuttavat puheenaihe, tunnetila ja leksikaalistumat. Oulussa leksikaalistuneita redusoituneita muotoja ovat esimerkiksi äeti ja Maekkula, joita käyttävät myös ne, joiden puheessa reduktion käyttö muuten on vähäistä. Myös asia tai tapahtuma, joka herättää jonkinlaisen tunnereaktion, saa aikaan vahvemman reaktion. Reduktio vahvistuu myös päivittelyssä ja kannanotoissa. Tämä tutkimus ei osoita eroa lukioon ja ammattikouluun hakeutuvien nuorten reduktion käytössä, vaikka monet tutkimukset sitä osoittavatkin. Oulun murteessa riittää vielä runsaasti tutkittavaa. Mahdollisia tutkimusaiheita voisivat olla diftonginreduktion vaihtelu eri ikäisillä ja eri tilanteissa sekä erikoisgeminaatio ja itäisten murrepiirteiden esiintyminen.

Tämä kandidaatintutkielma käsittelee suomalaisten käsityksiä Oulun kaupungin paikannimien alkuperästä. Tutkimuksessa selvitetään, millä tavoin kielenkäyttäjät selittävät paikannimien syntyä, miten assosiaatiot ja konnotaatiot vaikuttavat vastaajien nimitulkintoihin ja millaisia nimiä vastaajien on helppo ja millaisia vaikea selittää. Tutkimukseen on valittu kymmenen kaupunginosannimeä Oulun kaupungista. Tutkielman aineisto on kerätty sähköisellä kyselylomakkeella, ja vastaajien tehtävänä on ollut selittää paikannimien syntyä ja sitä, mihin heidän nimitulkintansa perustuvat. Kaikista vastauksista on suodatettu 50 ensimmäistä tutkielmaa varten. Tutkimuksessa aineisto on käsitelty ensisijaisesti kvantitatiivisesti, mutta osittain myös kvalitatiivisesti. Tutkielman tulokset osoittavat, että vastaajat selittävät paikannimien syntyä pitkälti assosiaatioiden ja konnotaatioiden avulla. Kaikki tähän tutkielmaan valitut nimet, myös semanttisesti hämärät, ovat herättäneet vastaajissa jonkinlaisia assosiaatioita. Vähiten assosiaatioita on syntynyt läpinäkyvämpien nimien kohdalla, kun taas läpinäkymättömämpien nimien kohdalla assosiaatioita ja myös konnotaatioita on syntynyt enemmän. Nimen läpinäkyvyys tai -näkymättömyys on vaikuttanut myös siihen, millaisia nimiä vastaajien on ollut helppo ja millaisia vaikea tulkita. Analyysi osoittaa sen, että mitä läpinäkyvämpi nimi on ollut, sen helpompi sitä on ollut myös tulkita.

Tutkin kandidaatintutkielmassani Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin työdiskursseja. Työllä ja työnteolla on romaanissa merkittävä rooli. Sanan työ merkitys on nykyaikana muuttumassa samoin kuin se oli muuttumassa Jukolan veljesten aikuiseksi kasvun aikana. Nyt, niin kuin silloinkin, on aiheellista kysyä, mitä työ-sanalla tarkoitetaan. Tutkielmani aineistona on Aleksis Kiven vuonna 1870 ilmestynyt romaani Seitsemän veljestä. Tarkastelen romaanista substantiiveja työ ja toimi sekä työ-substantiivin verbijohdosta työskennellä. Näiden avainsanojen avulla tutkin, kuinka työstä puhutaan ja kuinka veljekset työntekoon suhtautuvat. Tutkin työdiskurssia romaanin yhteisöllisessä kontekstissa. Veljekset tiedostavat, että sopeutuakseen yhteisöönsä ja saadakseen arvostusta sekä hyväksyntää heidän täytyy muuttaa tapojaan, ja he myös ymmärtävät, ettei sopeutuminen yhteisöön tapahdu hetkessä. Kyseessä on siis veljesten kasvukertomus huolettomasta nuoresta vastuunsa kantavaksi aikuiseksi. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä käytän kriittistä diskurssianalyysiä, joka yhdistää sekä kielitieteellisen että yhteiskuntatieteellisen diskurssintutkimuksen näkemyksiä. Sekä kielitieteellisen että yhteiskuntatieteellisen diskurssintutkimuksen näkemykset ovat läsnä tutkielmassani. Tutkielmani on pääsääntöisesti kielitieteellinen, sillä suurin tutkimuksen kohteeni on kieli ja sen luomat merkitykset. Yhteiskuntatieteellinen ote tutkielmassani näkyy siinä, että pyrin pohtimaan tutkimustuloksia myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Sovellan tutkielmassani Norman Faircloughʼn kriittisen diskurssianalyysin menetelmää, jonka Fairclough esittelee kirjassaan Language and Power. Käytän Faircloughʼn menetelmästä sanaston tarkastelun osa-aluetta. Sanastoa tarkastelemalla pyrin kuvaamaan, kuinka romaanissa puhutaan työstä, ja muuttuuko puhumisen tapa tarinan edetessä. Seitsemän veljestä on kehitysromaani, ja veljesten kasvutarinan kuvaaminen on tutkielmani yksi lähtökohdista. Seitsemästä veljeksestä aktivoituu kuusi eri työdiskurssin aladiskurssia, eli kuusi eri työstä puhumisen tapaa: valtadiskurssi, yhteisödiskurssi, agraaridiskurssi, perintödiskurssi, kansan sivistys -diskurssi ja kehitysdiskurssi. Nämä diskurssit on nimetty sen mukaan, mistä työstä on kyse ja millaisia puhumisen tapoja työhön liittyy. Veljesten työstä puhumisen tapa muuttuu samalla, kun sopeutumisprosessi yhteisön vaatimuksiin alkaa. Näin kielenkäyttö tukee veljesten kasvuprosessia.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani ’tyttöä’ merkitseviä slangisanoja Urbaanissa sanakirjassa. Haluan työssäni tarkastella, millaista ’tyttöä’ merkitsevä slangisanasto on rakenteeltaan ja sävyltään, ja ylipäätään sitä, millaisia nimityksiä ’tytöistä’ käytetään suomalaisessa katukielessä. Tutkimukseni on aineiston osalta kansanlingvistinen eli kielitieteellisesti kouluttamattomien, maallikoiden kerryttämä. Kansanlingvistiikka on sosiolingvistinen tutkimussuuntaus, ja tutkinkin työssäni kieltä osana sosiaalista ympäristöä. Urbaani sanakirja on verkossa jatkuvasti päivittyvä sanakirja, jonne kuka tahansa voi lisätä sanoja ja niiden määritelmiä. Sanakirja sisältää sanastoa laidasta laitaan: tavallisesta murre- ja jopa yleiskielen sanastosta erilaisiin slangi-ilmauksiin tai varsin pienen käyttäjäryhmän käytössä oleviin sanoihin. Aineistoni koostuu 176 sanasta, jotka olen poiminut Urbaanista sanakirjasta tyttö-hakusanalla. Olen jaotellut sanastoni sanastolähteittäin Kari Nahkolan (1991) mallin mukaisesti ja sitä hieman soveltaen. Tyttö-sanastossa keskeisimpinä näyttäytyviä sanastolähteitä ovat metaforat ja vieraista kielistä peräisin olevat sanat. Paronymioita aineistoni ei sisällä lainkaan. Vaikka sanoja on voitu lisätä sanakirjaan mistä päin maata tahansa, alkuperältään Helsingin slangia olevien sanojen osuus on huomattava. Osan sanojen alkuperä on jäänyt selvittämättä, mikä lienee osittain juuri siitä johtuvaa, että ne voivat olla vain muutamien ihmisten käytössä olevia ”sisäpiirisanoja”. Koska tutkielmassani ei ole informantteja, olen päätellyt sanan valintaan vaikuttavia tekijöitä niin Urbaanin sanakirjan sanamääritelmistä kuin muista sanakirjoista ja artikkeleista, joita olen työssäni hyödyntänyt. Keskeisiä lähteitäni ovat olleen muun muassa Seksisanat-kirja (2010) sekä Heikki Paunosen Stadin slangin suursanakirja (2000). Olen tutkielmassani kiinnostunut tarkastelemaan myös sävyä, joka ’tyttöä’ merkitsevästä sanastosta välittyy. Kuten slangintutkijat esimerkiksi koululaisslangin tai Stadin slangin saralta ovat aiemminkin todenneet, tytöistä puhutaan perin halventavaan sävyyn. Syy pejoratiivisten ilmauksien käyttämiseen voi piillä siinä, ettei vastakkaisesta sukupuolesta ole varsinkaan ennen voitu puhua myönteiseen sävyyn. Seksuaalinen sävyttyneisyys ja alentava suhtautuminen tyttöihin ovat nähtävissä merkittävässä osassa sanastoa: puhunnan kohde esitetään usein seksuaaliobjektina tai muuten huonomaineisena naishenkilönä. On kuitenkin todettava, että vaikka sana alkuperäiseltä merkitykseltään olisi negatiivinen, merkitys on usein slangikäytössä ajan mittaan melioratiivistunut, ja sana voi nykypäivänä olla lähes neutraali ’tyttöä’ merkitsevä ilmaus. Sanastossa on muutamia neutraalisti tai myönteisesti käytettäviä ilmauksia, jotka usein ovat käytettävissä kummankin sukupuolen edustajista. Olen arvioinut nimityksien valintaa sen funktion ja käytön tai ominaisuuden perusteella. Niitä voivat olla esimerkiksi ruumiinrakenne, ikä tai tarkoitteen työtehtävä tai ammatti. Metaforien luokittelussa olen hyödyntänyt Heikki Paunosen (2006) esimerkkiä ja jakanut metaforat seitsemään alaluokkaan. Eniten ’tyttöä’ merkitseviä metaforia olen koonnut eläin- ja esineaihepiireistä. Vierasperäisen sanaston olen jakanut kahtia ruotsin kielestä ja muista kielistä lainautuviin. Ruotsi ja englanti ovat keskeisimmät lainanantajakielet, ja lisäksi mukana on yksittäisiä sanoja esimerkiksi venäjästä ja italiasta. Keskeinen ja varsin produktiivinen slangisananmuodostuskeino vaikuttaa olevan myös johtaminen: tyttö-aineistossani esiintyy yhdeksäntoista eri johdinta. Myös proprien appellatiivinen käyttö on yhä yleistä: pirkot, lyylit ja mirkut ovat olleet ’tyttöjen’ nimityksiä vuosikymmeniä sitten ja ovat sitä yhä. Tutkimustulokseni vastaavat hypoteesiani: sanasto on enimmäkseen halventavaa ja metaforarikasta. Yllättävää aineistossani on vierasperäisen sanaston runsaus, mutta yhä laajeneva monikulttuurisuus maassamme tulee varmasti kasvattamaan sen määrää entisestään. ’Tyttö’ on tällä hetkellä muun muassa koululaisslangin ja Stadin slangin attraktiokeskus eli keskeinen sanastoa keräävä aihepiiri, ja tulee varmasti olemaan sitä jatkossakin.