Kandidaatintutkielmani aihe on nesessiivirakenteen subjektin sija sanomalehtikielessä. Subjektin sija nesessiivirakenteessa on kielenhuollon suosituksen mukaan genetiivi, mutta myös normin vastainen nominatiivimuoto on yleisessä käytössä. Olen tutkimuksessani tutkinut sitä, miten rakenteen A-infinitiivimuotoisen pääverbin syntaktiset ja semanttiset piirteet vaikuttavat subjektin sijanvalintaan. Olen käyttänyt aineistoni hankintaan Korp-korpusta, ja aineistoni on Kansalliskirjaston lehtikokoelman suomenkielisten lehtien 2000-luvulla kerätystä kokoelmasta. Aineistoni sisältää 200 nesessiivirakenteen sisältävää tapausta, joista 100 on nominatiivisubjektillisia ja 100 genetiivisubjektillisia. Tutkimustulokset osoittavat, että genetiivisubjekti on jakautunut aineistossani tasaisesti jokaiseen monikäyttöiseen lausetyyppiin. Genetiivisubjektia esiintyy myös jokaisessa jaottelemassani semanttisessa ryhmässä. Genetiivisija vaikuttaa myös liittyvän erityisesti sellaiseen lauseeseen, jossa subjektin tarkoite esitetään sellaisena toimijana, joka on verbin kuvaamassa toiminnassa vastuullinen toimija. Nominatiivisubjekti taas esiintyy aineistossani erityisesti kopulalauseissa, mutta myös intransitiivisissa lauseissa. Nominatiivisubjekti ei aineistoni perusteella liity sellaisiin intransitiivilauseisiin, joissa ilmaistaan ihmisen aiheuttamaa siirtymistä tilasta toiseen. Nominatiivisubjekti liittyy usein sellaisiin lauseisiin, joissa subjektin tarkoite ei ole vastuussa verbin ilmaisemasta toiminnasta.

Kandidaatintutkielmassani käsittelen liveroolipelihahmojen nimeämisen perusteita oululaisissa realistisissa liveroolipeleissä. Tutkin sitä, millä perusteilla hahmoja nimetään ja mitä nimeämisessä vältetään. Keräsin aineistoni haastattelemalla kolmen liveroolipelin pelinjohtajia. Etunimiä aineistooni kertyi 104 kappaletta ja sukunimiä 46 kappaletta. Etunimien antoperusteita annettiin yhteensä 168 ja sukunimien antoperusteita 63. Sukunimien aineisto on pienempi, sillä peleissä on paljon sukulaishahmoja, joilla on sama sukunimi. Lisäksi sukunimet saavat vähemmän perusteluita kuin etunimet, mikä ehkä heijastaa tosimaailman nimeämistä. Etunimien osalta vertaan tuloksiani aiempiin nimenantoperusteiden tutkimuksiin. Esimerkiksi henkilöesikuvan mukaan nimeäminen ja suku- tai perheyhteyden ilmaiseminen nimessä ovat perusteita, jotka ilmenevät sekä tosimaailman että liveroolipelien nimeämisessä. Tosimaailman nimistön lisäksi liveroolipelihahmojen nimistö muistuttaa kirjallisuusnimistöä. Esimerkiksi asuinpaikkaa ja sosiaalista asemaa voidaan ilmaista sekä liveroolipeli- että kirjallisuuden hahmojen sukunimissä. Pelinjohtajat yleensä välttelevät nimiä, joista eivät pidä. Myös samannimisiä hahmoja enimmäkseen vältetään, jos tarkoituksena ei ole luoda realistisuutta samannimisyydellä. Nimilakia noudatetaan, mutta pelinjohtajat saattavat keksiä uusia nimiä.

Tarkastelen kandidaatintutkielmassani suomalaisten naisten sukunimen valintaperusteita. Tavoitteenani on selvittää, miksi jo avioituneet kaksoisnimen ottaneet naiset ovat valinneet kaksoisnimen, mitkä tekijät vaikuttavat lähitulevaisuudessa avioituvien naisten sukunimen valintaan, mitä mieltä naisten puolisot ja sukulaiset ovat nimiasiasta ja miten identiteetti vaikuttaa sukunimen valintaan. Aineistoni koostuu 14:n avioituneen kaksoisnimen ottaneen naisen ja 25:n lähitulevaisuudessa avioituvan naisen kyselylomakkeisiini internetissä antamista vastauksista. Käytän aineistoni analysoinnissa laadullista sisällönanalyysia, sisällön erittelyä ja sisältölähtöistä diskurssianalyysia. Tutkimuksessani käy ilmi, että naiset muodostavat avioituessaan kaksoisnimen siksi, että oma sukunimi halutaan säilyttää identiteetin, suvun jatkamisen tai nimen harvinaisuuden takia, mutta lisäksi puolison nimen ottamisella perheelle saadaan yhteinen nimi. Perustelut ovat samat sekä avioituneiden kaksoisnimen ottaneiden että lähitulevaisuudessa avioituvien kaksoisnimen ottavien naisten vastauksissa. Identiteetti on siis yksi vaikuttava tekijä oman sukunimen säilyttämisessä. Tutkimuksestani ilmenee myös, että suurin osa lähitulevaisuudessa avioituvista naisista ottaa edelleen puolisonsa sukunimen. Oman nimensä pitävien, puolisonsa nimen ottavien ja kaksoisnimen muodostavien ryhmissä esiintyy peruste yhteenkuuluvuus. Naiset pyrkivät siis sukunimivalinnallaan ennen kaikkea saamaan perheelle yhteisen sukunimen. Suurin osa puolisoiden ja sukulaisten mielipiteistä on sukunimen valinnasta riippumatta joko hyväksyviä, tai sitten valinta ei herätä heissä tunteita puolesta eikä vastaan. Muutaman vastaajan puoliso on aluksi vastustanut naisen valintaa, mutta jokainen valinta on kuitenkin loppujen lopuksi saanut puolisonkin hyväksynnän. Vastausten perusteella yleisin syy oman nimen pitämisen tai kaksoisnimen muodostamisen ihmettelyyn on puolison ja sukulaisten oletus perinteisen sukunimivalinnan tekemisestä.

Pro gradu -tutkielman aiheena on Suvivirsi-keskustelun diskurssit. Keväällä 2014 lehdistössä käytiin keskustelua Suvivirren laulamisesta kouluissa ja uskonnollissävytteisten tilaisuuksien oikeellisuudesta ja tarpeellisuudesta perusopetuksessa. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen linjausta tulkittiin laajasti vain kielloksi laulaa Suvivirttä koulujen päättäjäistilaisuuksissa. Pro gradu -tutkielmassani aineistona on Suvivirsi-keskusteluun liittyviä uutistekstejä sekä mielipidekirjoituksia, yhteensä 67 kirjoitusta. Uutistekstejä on mukana kuudesta eri lehdestä: Helsingin Sanomat, Kaleva, Ylen verkkouutiset, MTV:n verkkouutiset, Iltasanomat.fi sekä Iltalehti.fi. Jos uutisteksteihin on ollut upotettuna kommentteja, olen huomioinut aineistossa, mutta varsinaisia kommenttiosioita en ole tähän aineistoon ottanut. Mielipidekirjoitukset on kerätty Helsingin Sanomien ja Kalevan mielipidepalstoilta. Tutkielmani teoreettisena ja metodologisena taustana on käytetty diskurssianalyysia, tarkemmin määriteltynä Norman Faircloughin viestintätilanteiden tutkimiseen kehitettyä sovellutusta. Faircloughin kriittisessä diskurssianalyysissä yhdistyy sekä kielitieteellinen että yhteiskunnallinen diskurssianalyysin näkemys. Tämän tutkielman tutkimuskysymykset olivat 1) Millaisia merkityksiä Suvivirsi saa keskustelussa? ja 2) Millaisia diskursseja Suvivirsi-keskustelussa ilmenee? Suvivirsi näyttäytyi keskustelun yläkäsitteenä, symbolina, jonka avulla aihetta pystyi lähestymään ja kommentoimaan lähes kuka tahansa. Suvivirsi-keskustelusta löytyi useita diskursseja, kaiken kaikkiaan 12 erilaista: traditio/Perinne -diskurssi, kulttuuri-diskurssi, historia-diskurssi, kansallinen identiteetti-diskurssi, uskonnollisuus-diskurssi, suhtautuminen muihin uskonnollisiin ryhmiin -diskurssi, uskonnonvapaus-diskurssi, uskonnollinen monikulttuurisuus -diskurssi, kasvatus-diskurssi, juridisen ja julkisen vallan käyttö -diskurssi sekä neutraalius ja merkityksetön jankutus eli kyllästyneisyys-diskurssi. Diskursseista vahvimmin olivat esillä traditio/perinne -diskurssi, uskonnollisuus-diskurssi ja kasvatus-diskurssi. Yllättävän selkeä oli myös kansallinen identiteetti-diskurssi. Diskurssien monipuolisuus kertoo siitä, että Suvivirsi-keskustelu oli laaja-alaista ja tarpeellista.

Tutkielmani aihe on verkkokeskustelijoiden asenteet julkisuuden henkilöiden murretta kohtaan. Olen kerännyt 227 kommenttia sisältävän aineiston internetin keskustelupalstoilta. Tutkin kommentteja Johanna Pakosen, Antti Tuiskun, Anna Sainilan ja Juha Miedon murteesta sekä Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen murteellisista sanoituksista. Tutkin, ovatko asenteet pääosin myönteisiä vai kielteisiä. Tarkastelen myös, miten kirjoittajat perustelevat asenteitaan. Olen analysoinut kommenttien kielenpiirteitä, kuten murretta kuvailevia adjektiiveja ja verbin persoonamuodon valintaa. Lisäksi olen analysoinut maallikoiden tekemiä murrehavaintoja. Tutkimukseni on empiiristä, laadullista tutkimusta. Teorialähtökohtana on kansandialektologia, joka on kiinnostunut tavallisten kielenkäyttäjien murrehavainnoista. Tutkimukseni on diskursiivista asennetutkimusta. Diskurssianalyysia soveltamalla pyrin erottelemaan aineistosta esiin nousevat diskurssit eli murteesta puhumisen tavat. Olen jakanut kommentit tunne-, vuorovaikutus-, rekisteri- ja asiantuntijadiskursseihin. Näistä laajin on tunnediskurssi, josta olen eritellyt viisi aladiskurssia. Yleisesti ottaen tunnettujen henkilöiden murteista pidetään: 109 keskustelijaa pitää murteista ja 81 ei pidä. 37 kommentoijaa ei ilmaise selvästi mielipidettään. He ovat silti osa yleistä julkisuuden henkilöiden murteista puhumisen diskurssia kommentoidessaan murretta jollain tavalla. Monen keskustelijan mielestä murre on ihanaa, luonnollista tai parasta. Yleisimpiä kielteisiä adjektiiveja ovat hirveä, hirvittävä, kauhea, karmea tai kaamea. Murretta tai sen puhumista on kuvailtu myönteisillä adjektiiveilla 41 kommentissa ja kielteisillä 22 kommentissa. Yleisin verbin persoonamuoto on yksikön ensimmäinen persoona. Tällöin kommentoijat ottavat vastuun kirjoittamisistaan ja esittävät ne omana mielipiteenään. Murrepiirteistä on nostettu esille erityisesti Tuiskun murteelliset persoonapronominit mie ja sie. Johanna Pakosta lukuun ottamatta henkilöiden murretta on kehuttu enemmän kuin kritisoitu. Pakosen saama kritiikki johtunee osittain siitä, että televisio-ohjelman juontajana toimiessaan hän on edustanut Yleä instituutiona. Hänen murteensa ei ole tuntunut sopivalta valtakunnalliseen ohjelmaan. Muut aineistoni henkilöt edustavat vain itseään ja esiintyvät lähinnä haastateltavina. Tutkimukseni tulosten yleistettävyydessä on sama ongelma kuin muissakin keskustelupalstoilta tehdyissä tutkielmissa: ihmiset kirjoittavat keskusteluihin yleensä nimimerkillä ilman henkilötietoja. Tällaisesta tutkimusaineistosta ei voi saada tarkkoja tietoja osallistujien iästä, sukupuolesta tai asuinpaikasta. Aineiston analysoinnin kautta saadut tulokset eivät siis välttämättä edusta koko kieliyhteisön asenteita. Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia, miten keskustelijoiden paikkakunta vaikuttaa murreasenteisiin tunnettuja murteenpuhujia kohtaan.

Tutkielma käsittelee yhteiskunnan ja yksilön diskursseja Me Naiset -lehden pääkirjoituksissa. Työn tarkoituksena on selvittää, millaisia diskursseja aineistosta nousee esille ja miten ne ovat muuttuneet vuosien varrella. Työ pohjautuu näkemykseen, jonka mukaan diskurssi on sosiaalinen käytäntö, jota sosiaaliset rakenteet määrittelevät. Työssä kielen ymmärretään olevan dialektisessa suhteessa maailmaan, eli se on sosiaalisissa käytännöissä rakentuvaa mutta myös sosiaalisesti rakentavaa. Työ on kvalitatiivinen ja induktiivinen soveltava tutkimus. Tutkielma perustuu kriittiseen diskurssianalyysiin ja systeemis-funktionaaliseen kieliteoriaan, jonka kanssa kriittinen diskurssianalyysi jakaa näkemyksen kielen kolmesta metafunktiosta. Aineistona työssä on käytetty Me Naiset -lehden pääkirjoituksia vuosilta 1990, 2000 ja 2010. Pääkirjoituksia on yhteensä 36, ja niitä on 12 kultakin vuodelta. Pääkirjoitukset edustavat lehden instituutionaalista kantaa. Niissä lehti nostaa tärkeinä pitämiään asioita esille ja pyrkii vaikuttamaan lukijan mielipiteeseen. Ne siis heijastavat lehden arvomaailmaa selvimmin. Diskurssien painopiste on siirtynyt tarkastelujakson aikana yhteiskunnallisista yksilöllisiin. Erityisen selvästi muutos näkyy niissä diskursseissa, jotka esiintyvät vain yhtenä vuonna, mutta myös diskurssien sisällä tapahtuneet muutokset heijastavat yksilöllistymistä. Ainoa aineiston diskurssi, joka aktivoituu jokaisena vuonna, on kehitysdiskurssi. Kehitysdiskurssissa ihmistä ja elämää merkityksellistetään ikuisina kehityskohteina. Tutkimustulokseni perustuvat tarkastelemaani aineistoon, eikä näin suppean aineiston perusteella voi tehdä yleistyksiä esimerkiksi Me Naiset -lehden luonteesta tai naistenlehdistä ylipäätään. Tämän tutkimuksen valossa lehden pääkirjoituksien rakentama kuva maailmasta on yksilöllistynyt, mutta näkemys ihmisestä jatkuvasti kehittyvänä on säilynyt läpi vuosien.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani oulunsalolaisten lukiolaisnuorten puhekieltä. Tutkimusaineistoni koostuu kahdeksasta puolen tunnin pituisesta parikeskustelusta, jotka olen tallentanut Oulunsalossa kesäkuussa 2014. Tutkimuksessani on yhteensä kuusitoista kielenopasta, joista puolet on tyttöjä ja puolet poikia. Keskenään keskustelevat kielenoppaat ovat samaa sukupuolta. Tutkimuksessani tarkastelen kielellistä variaatiota kolmen kielenpiirteen osalta, jotka ovat yksikön 1. ja 2. persoonan pronominivariantit, erikoinen imperfekti ja inessiivin päätevariantit. Tarkastelen, vaikuttavatko variaatioon sukupuoli, keskustelukumppanin käyttämä kieli ja kielensisäinen hierarkia. Tavoitteenani on variationistisen ja vuorovaikutuksellisen sosiolingvistiikan keinoin selvittää, miten kielenpiirteet edustuvat oulunsalolaisnuorten puheessa. Keskusteluanalyysin metodia sovellan koodinvaihdon ja akkommodaation tarkastelussa. Tutkimukseni mukaan nää- ja sää-variantit edustuvat kielenoppaiden puheessa tasaisesti. Nää-variantin osuus on 54,2 % ja sää-variantin 45,1 % kaikista aineistossa esiintyneistä yksikön 2. persoonan pronominivarianteista. Mää-variantti esiintyy 88-prosenttisesti. Erikoisten imperfektien osuus on 36,5 % ja yksisinäis-s:llisen inessiivin osuus 41,3 % kaikista mahdollisista tapauksista. Tutkimistani kielenpiirteistä erityisesti pronominivariantit ja inessiivin päätevariantit varioivat sukupuolen kanssa. Yksikön 2. persoonan pronomineista pojat suosivat paikallista nää-varianttia ja tytöt puolestaan laajalevikkistä sää-varianttia. Yksikön 1. persoonan pronominivarianteista tytöt käyttävät lähes yksinomaan mää-variantin pitkä- tai lyhytvokaalista muotoa. Pojat käyttävät pitkävokaalisen mää-variantin rinnalla ite- ja meikä-variantteja. Toisinaan poikien puheesta puuttuu ilmisubjekti kokonaan, mikä selittää yksikön 1. persoonan pronominiesiintymien määrän suurta eroa tyttöjen ja poikien välillä. Pojilla miltei kaksi kolmasosaa inessiivitapauksista on yksinäis-s:llistä muotoa, kun taas tytöillä niiden esiintymät jäävät alle kuudennekseen. Erikoinen imperfekti ei varioi sukupuolen kanssa yhtä selvästi kuin edellä mainitut kielenpiirteet. Pojat käyttävät erikoista imperfektiä 43-prosenttisesti ja tytöt 31-prosenttisesti. Tutkimukseni mukaan keskustelukumppaneilla on vain vähän vaikutusta toistensa pronominivarianttien, erikoisen imperfektin ja inessiivin päätevarianttien käyttöön. Koodinvaihtoa esiintyy useilla kielenoppailla erityisesti nää- ja sää-varianttien, mää- ja ite- varianttien, erikoisen ja yleiskielisen imperfektin sekä inessiivin -sA- ja -ssA-päätteiden välillä. Toisinaan koodinvaihto on satunnaista ja kertoo kielenoppaiden kielen resursseista, toisinaan koodinvaihdolla osoitetaan kielen erilaisia merkityksiä. Kielensisäinen hierarkia määrittää osaltaan tarkastelemieni kielenpiirteiden esiintymistä. Pronominivarianteilla on erilaisia tehtäviä ja ne esiintyvät tietyissä syntaktisissa asemissa. Erikoiset imperfektit keskittyvät tiettyihin verbeihin, ja yksinäis-s:llisen inessiivin esiintyminen liittyy usein arkikielen konteksteihin. Tutkimukseni osoittaa nää- ja mää-pronominivarianttien, erikoisen imperfektin sekä yksinäis-s:llisen inessiivin yhä elävän Oulun seudun murteessa. Tutkimukseni tulos myötäilee piirteiden esiintyvyyden ja sukupuolittaisen varioinnin osalta Oulun seudun murteesta tehtyjen tutkimusten havaintoja.

Pakolaisten verbiprosesseissa aktivoituvat Uuden Suomen Puheenvuoroissa syksyllä 2015. Tutkimuksen kohteena Uusi Suomi sivustolla julkaistut Puheenvuoro-blogitekstit, joissa verbin suorittajana pakolainen/turvapaikanhakija. Teoreettis-metodisena viitekehyksenä kriittinen diskurssianalyysi, jonka sovelluksena Norman Fairclough’n kriittisen diskurssianalyysin malli. Verbiprosessien jaottelun ja analyysin lähtökohtana M. A. K. Hallidayn systeemis-funktionalisen teorian verbiprosessijaottelu. Tutkimuksen tuloksena aktivoituneet liike- ja hyötymisdiskurssit. Jatkossa tutkimukseen lisättävä muita tekijöitä verbiprosessien lisäksi ja laajennettava aineistoa toiseen mediaan paremman otannan saamiseksi.

Tutkielmassani tarkastelen Uusi Suomi -verkkosivuston Puheenvuoro-blogitekstien pakolaiskeskustelun diskursseja sekä niitä aktivoivia adjektiivi- ja partisiippivalintoja. Käytän kriittistä diskurssianalyysiä väljänä teoreettisena ja metodisena viitekehyksenä. Tutkin, mitkä pakolaisdiskurssin aladiskurssit nousevat keskeisiksi, millaiset adjektiivit ja partisiipit niitä aktivoivat sekä millaisia identiteettejä diskurssit rakentavat pakolaisille. Tarkastelemani kielenainekset olen luokitellut maailmantietoon pohjaavalla järjestelmällä positiivisiin ja negatiivisiin henkisiin ja fyysisiin ominaisuuksiin sekä lisäksi kansallisuutta, statusta ja liikkuvuutta kuvaaviin sekä muihin adjektiiveihin ja partisiippeihin. Teksteistä nousee esiin kolme keskeistä diskurssia: perusteeton pakolainen, aito pakolainen ja hyödyllinen pakolainen. Kukin näistä rakentaa pakolaiselle erilaista identiteettiä. Perusteeton pakolainen -diskurssissa pakolaista merkityksellistetään fyysisillä positiivisilla ominaisuuksilla sekä epärehellisyyttä ilmaisevilla henkisillä negatiivisilla ominaisuuksilla. Aito pakolainen -diskurssissa keskeisimpiä ovat rehellisyyttä ilmaisevat henkiset positiiviset sekä avuntarvetta ilmaisevat henkiset negatiiviset ominaisuudet. Nämä diskurssit esiintyvät usein limittäin ja jakavat pakolaisia kahden vastakkaisen identiteetin alle. Hyödyllinen pakolainen -diskurssia aktivoivat kielenainekset kuuluvat pääasiassa fyysisiin positiivisiin. Tässä pakolaista ei kuitenkaan merkityksellistetä epärehelliseksi, kuten perusteeton pakolainen -diskurssissa.

Tässä kandidaatintutkielmassa olen käsitellyt tervolalaisten nuorten suhtautumista jälkitavujen vokaalienväliseen h:hon. Tutkimukseni on osa kansanlingvististä tutkimusta ja sen keskeisin tavoite on ollut selvittää, millaisia asenteita ja stereotypioita tervolalaisilla nuorilla on jälkitavujen vokaalienvälistä h:ta kohtaan. Olen lähestynyt aihetta neljän tutkimuskysymyksen kautta. Ensimmäiseksi olen selvittänyt, millaisia asenteita nuorilla on jälkitavujen vokaalienvälistä h:ta kohtaan, ja sen jälkeen olen tutkinut h:hon mahdollisesti liittyviä stereotypioita. Olen pohtinut myös eri sukupuolten asenteiden eroja sekä sitä, voivatko tutkimuksesta saadut tulokset paljastaa jotain myös h:n tämänhetkisestä tilanteesta ja tulevaisuudesta Tervolan murteessa. Tutkimukseni hypoteesi on ollut se, että nuorten suhtautuminen jälkitavujen vokaalienvälistä h:ta kohtaan on melko neutraalia. h:hon ja sen käyttäjiin voi liittyä stereotypia maalaisuudesta, vanhuudesta ja maskuliinisuudesta, mutta eri sukupuolten välillä tuskin on suuria eroja asenteissa. Piirteeseen liittyvät mahdolliset negatiiviset ominaisuudet, kuten outous ja vaikeus, ovat kuitenkin voineet leimata sitä niin, etteivät nuoret tunnista sitä enää omaksi murrepiirteekseen, mikä taas voi selittää h:n katoa. Tutkimukseen on osallistunut 55 Tervolan lukion oppilasta, joista 34 on tyttöjä ja 21 poikia. Informantit ovat tutkimusajankohtana olleet 15–19 -vuotiaita, ja heistä suurin osa on alun perin kotoisin Tervolasta. Olen kerännyt tutkimusaineistoni näiltä informanteilta marraskuussa 2015 kansanlingvistiikalle tyypillisellä kyselylomakkeella, joka rakentuu Likertin asteikosta, Osgoodin asteikosta ja murrekatkelmaan perustuvasta arviointitehtävästä. Kyselylomakkeen avulla olen saanut nuorten suhtautumisesta sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista tietoa. Informanteilta saatujen vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että tervolalaiset nuoret suhtautuvat jälkitavujen vokaalienväliseen h:hon melko positiivisesti. Informantit liittävät h:hon enemmän positiivia ominaisuuksia negatiivisten sijaan, mutta joidenkin ominaisuuksien, kuten h:n kauneuden suhteen asenteet ovat myös melko neutraaleja. Jälkitavujen vokaalienvälinen h on myös saanut nuorten keskuudessa melko stereotyyppisen leiman, sillä sen käyttäjiin liitetään korkea ikä ja maalaisuus. Enemmistö nuorista ajattelee piirteen myös olevan maskuliininen, mutta enemmistö ei ole järin suuri. Pojat suhtautuvat toisinaan tyttöjä positiivisemmin jälkitavujen vokaalienväliseen h:hon, mutta kovin merkittäviä eroja tyttöjen ja poikien asenteiden välillä ei ole. Vaikka suhtautuminen jälkitavujen vokaalienväliseen h:hon ei ole osoittautunut negatiiviseksi, nuoret ovat silti osittain vieraantuneet siitä, sillä he eivät juuri tunnustaudu sen käyttäjiksi, eivätkä ajattele sen enää kuuluvan kaikkien tervolalaisten puheeseen. Vaikuttaa siis siltä, että jälkitavujen vokaalienvälisen h:n asema nuorten keskuudessa ei ole järin vahva. On siis mahdollista, ettei h:ta enää kuulla tulevaisuudessa Tervolan murteessa, jos sen stereotyyppisyys vahvistuu entisestään ja asenteet muuttuvat negatiivisemmaksi.