Tutkin pro gradu -työssäni miesten ja naisten argumentointia kokoustilanteessa. Puhekielistä argumentointia ei ole tutkittu suomen kielestä kovinkaan paljoa, joten aiheeni antaa nykytutkimukselle uutta tietoa. Tavoitteeni on ollut kategorioida ja analysoida miesten ja naisten käyttämät argumentointitavat mahdollisimman kattavasti, ja näiden kategorioiden pohjalta tehdä päätelmiä molempien sukupuolten argumentointitavoista. Aineistonani on 1t 20min mittainen nauhoite Oulun yliopiston edustajiston kokouksesta syksyltä 2010. Valitsin kokouksen, jotta voisin tehdä tutkimukseni aineistosta, jossa esiintyy suunniteltua ja harkittua argumentointia. Nykyinen moderni argumentoinnin tutkimus tarkastelee alaa käytännön kielen kannalta, ja tähän pyrin myös omassa tutkimuksessani. Pääteoriani on Chaïm Perelmanin ja Lucie Olbrechts-Tytecan kehittämä argumentointiteoria, joka jakaa argumentit neljään pääluokkaan: kvasiloogisiin, todellisuuden rakenteeseen perustuviin, todellisuuden rakennetta luoviin ja erotteleviin argumentteihin. Lisäkseen teoria syventyy tarkasti argumentoinnin taustaoletuksiin eli premisseihin, yleisön käsitteeseen ja argumentoinnin kulkuun. Tämän teorian rinnalle otin mukaan Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttilan kirjoittaman teoksen, jossa hän selittää argumentoinnin historiasta, olemuksesta ja tutkimisesta tarkemmin. Valitsin teoksen, sillä se käsittelee argumentointia erityisesti suomen kielen kannalta ja sain sitä kautta lisätukea omille päätelmilleni. Otin työhöni teoriataustaksi mukaan myös gendertutkimuksen, sillä erityisesti sukupuolten välisten erojen tutkiminen voi antaa argumentoinnista aiempaa erilaisemman kuvan. Keskustelunanalyysia käytin tutkimuksessani litteroinnin välineenä. Lisäksi jaoin aineistosta löytyneet argumentit oman kategoriointini mukaan, sillä löytämäni argumentit sisälsivät monia usein toistuvia kielellisiä piirteitä. Analysoin tutkimuksessani kahdella tavalla: Perelman ja Olbrechts-Tytecan teorian mukaisella ja oman jakoni mukaisella tavalla. Ensimmäisessä analyysiluvussa käyn läpi yleisimmin aineistossani käytetyt argumentointitekniikat, sillä katson niiden antavan tietoa, jota mahdollisesti voi yleistää. Pohdin myös kyseisten ryhmien käytön määrän syitä. Toisessa, omaan metodiini perustuvassa analyysissa tarkastelen löytämiäni kielellisiä kategorioita selvittääkseni, millaisia piirteitä suomen kielessä on mahdollista käyttää argumenttien muodostamiseen. Tutkimukseni tulokset tukevat useita aiempia tutkimuksia, sillä molemmissa analyysiluvuissa näkyy, että miehet käyttävät kieltä formaalimmin kuin naiset. Tutkimukseni ei kuitenkaan näytä syitä tähän, vaan osoittaa vain että näin on. Tässä työssä esittämäni pohdinnat syistä perustuvat omaan intuitiooni kielenkäyttäjänä. Tutkimuksen toistaminen uusissa, hieman samankaltaisissa olosuhteissa olisikin argumentoinnin tutkimuksen kannalta hyödyllistä.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani naurun ja hymyn sekä institutionaalisuuden yhteyksiä poliisin työssä. Tutkimusaineistonani käytän tosi-tv-sarjaa Poliisit. Aineisto on koostettu sarjan 15 eri jaksosta. Poimin aineistosta analyysiini kohtaukset, joissa esiintyy naurua, hymyä tai poliisien asiatyylistä poikkeavia ilmauksia. Tällaisia kohtauksia on yhteensä 47 kappaletta. Pääasiallisena tutkimusmetodina ja teoreettisena lähtökohtana kvalitatiivisessa tutkimuksessani on keskustelunanalyysi. Erittelen aineiston tilanteet kahteen pääkategoriaan: asiakaskohtaamisiin ja poliisien keskinäiseen vuorovaikutukseen. Asiakaskohtaamisissa poliisi nauraa esimerkiksi kieltäytyessään uskomasta tai kiusoitellakseen asiakasta. Poliisien keskinäisessä vuorovaikutuksessa naurua esiintyy esimerkiksi jälkipuintitilanteissa, tilanteiden ennakoinnissa, kiusoittelussa ja kertomusten yhteydessä. Analyysini osoittaa, että poliisi rakentaa institutionaalisuuttaan esimerkiksi päämäärähakuisella keskustelulla, mainitsemalla olevansa virkatehtävissä, käskemällä asiakkaita sekä noudattamalla poliisille tyypillistä vuorovaikutusjärjestystä. Poliisin käyttämä kieli myös vähentää vuorovaikutustilanteiden institutionaalisuutta. Institutionaalisuus vähenee esimerkiksi vertauksilla ja asiatyylistä poikkeavilla sananvalinnoilla, sanaleikeillä ja huumorimoodissa esitetyillä kysymyksillä sekä normista poikkeavalla toiminnalla. Naurulla on usein osuus institutionaalisuuden vähenemiseen, sillä institutionaalisuutta vähentävien sananvalintojen, vertausten tai toiminnan välittömässä läheisyydessä esiintyy usein naurua. Institutionaalisuuden väheneminen näyttäisi liittyvän toimintoihin, jotka eivät ole välttämättömiä tehtävien hoitamisen kannalta. Aineiston perusteella ne kuitenkin näyttävät tekevän tehtävien hoidosta ja ilmapiiristä mukavampia. Myös poliisin kanssa toimivat asiakkaat nauravat vuoroillaan, mikä osoittaa, että institutionaalisuuden väheneminen joissain tilanteissa tekee poliisin kohtaamisen asiakkaalle mukavammaksi. Tutkimukseni todistaa, että naurulla on merkittävä tehtävä poliisin vuorovaikutuksessa. Nauru vähentää vuorovaikutustilanteiden institutionaalisuutta ja on poliisin työn kannalta oleellinen tekijä.

Tutkin pro gradu -työssäni Lauri Tähkän musiikkilyriikan metaforia ja kuinka maallikot niitä ymmärtävät. Tutkimukseni on laadultaan kvalitatiivinen mutta siinä on myös kvantitatiivisia piirteitä, kun luetteloin maallikoiden tulkintoja metaforisista ilmauksista. Työni pohjautuu kognitiiviseen metaforateoriaan, jonka mukaan kaikki ajattelumme perustuu metaforisuuteen. Toisin sanoen selitämme metaforien avulla esimerkiksi abstrakteja asioita vertaamalla niitä konkreettisiin havaintoihin. Analysoin työssäni leksikaalisen semantiikan avulla Tähkän lyriikassa esiintyviä metaforisia ilmauksia, ja niiden taustalla olevia perusmetaforia, kuten ELÄMÄ ON MATKA ja ONNELLISUUS ON YLHÄÄLLÄ. Aineistoni käsittää yhteensä 36 laulua. Siinä ovat mukana kaikki Lauri Tähkän soolouran aikana julkaistut kappaleet sekä tunnetuimmat laulut Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen ajalta. Aineistoni rajaus perustuu lähtökohtaisesti siihen, että tutkimukseen valitut kappaleet ovat Lauri Tähkän itsensä säveltämiä ja sanoittamia. Joissain lauluissa pohjana on käytetty traditionaalista kansanlaulutekstiä. Lisäksi rajauksessa on ollut tärkeää kappaleiden tunnettuus suuren yleisön keskuudessa. Tätä arvioin Suomen Musiikkitutkijoiden tilastojen sekä omien konserttikokemuksieni perusteella. Olen laatinut kyselylomakkeen, jossa maallikot ovat tulkinneet Tähkän lyriikassa esiintyviä kielikuvia. Kognitiivisessa lingvistiikassa empiirinen tutkimus on tärkeää, koska natiivit kielenpuhujat käyttävät kieltä jokapäiväisessä elämässään ja koska heidän intuitionsa kielen merkityksistä muodostaa yleisen kielitajun. Kyselylomake julkaistiin Lauri Tähkän virallisella Facebook-sivulla, ja siihen vastasi yhteensä 99 henkilöä. Näistä 98 hyväksyttiin tutkimukseen mukaan. Lisäksi olen haastatellut Lauri Tähkää itseään selvittääkseni hänen omat näkemyksensä lyriikoista. Näkökulmani aineistoon on siis kolmitahoinen ja sisältää paitsi kielitieteellisen, myös empiirisen ja tekijän itsensä käsityksen lyriikasta merkityksineen. Analyysissani lyriikasta nousee esiin aihepiirejä, jotka käsittelevät rakastumista, rakkautta ja parisuhdetta, eroamista, pettämistä, kaipausta, naisen ja miehen kuvaamista sekä kotiseuturakkautta. Käsittelen työssäni 84 aineistoesimerkkiä eri aihepiireistä. Näiden pohjalta olen löytänyt myös rakkauteen, elämään ja ihmisyyteen liittyviä perusmetaforia yhteensä 14. Kyseisiä perusmetaforia olen käyttänyt myös lähtökohtana kyselylomakkeessani, jossa maallikot etsivät niiden merkityksiä tekstikatkelmien ja niihin perustuvien kysymysten pohjalta. Yleisesti ottaen maallikot ovat tulkinneet ja tunnistaneet tekstikatkelmien merkityksiä hyvin ja löytäneet niistä metaforisia ilmauksia. Esimerkiksi ELÄMÄ ON MATKA -perusmetaforan ovat tunnistaneet lähes kaikki vastaajat. Tutkimushypoteesini mukaan Lauri Tähkän lyriikassa on paljon metaforisia ilmauksia, ja tekstien ymmärtäminen vaatii tulkintaa eikä avaudu suorasanaisella lukemisella. Saamieni tulosten perusteella hypoteesini osoittautuu oikeaksi, koska maallikot kommentoivat joutuneensa pohtimaan sanoituksia pitkään, jotta ovat osanneet pukea tulkintansa ajatuksista sanoiksi. Myös Lauri Tähkä kuvailee, että sanoituksissa on paljon rivien välissä olevia merkityksiä. Tutkimuskysymykseni kuului, kuinka maallikot tulkitsevat Lauri Tähkän lyriikassa olevia metaforia. Analyysini perusteella maallikot pystyvät löytämään teksteistä samanlaisia merkityksiä kuin kognitiiviseen metaforateoriaan perustuvilla lingvistisillä keinoilla on osoitettu niissä olevan.

Tässä pro gradu -tutkielmassani kartoitan sitä, millaisia fraseologisia virheitä suomi vieraana kielenä -oppijat kirjallisissa tuotoksissaan kaiken kaikkiaan tekevät. Ensisijaisesti pidän fraseologisia virheitä silti oppijankielen ominaispiirteinä. Pedagogisesta näkökulmasta katsottuna sekä virheelle käsitteenä että fraseologisten virheiden ryhmittelylle on puolestaan käyttöä erityisesti S2-opettajan omana työvälineenä. Tutkimusaineistona käytän Oulun yliopiston Kansainvälisen oppijansuomen korpuksen (ICLFI) virheannotoitujen tekstien osakorpusta eli tekstejä, joihin on jälkeenpäin koodattu tiedot kaikista teksteissä esiintyvistä virheistä. Äidinkieleltään tekstien kirjoittajat ovat viron-, ruotsin-, tšekin- ja hollanninkielisiä yliopisto-opiskelijoita, jotka opiskelevat suomea vieraana kielenä ulkomaisissa yliopistoissa. Eurooppalaisen viitekehyksen (2003) mukaisesti luokiteltuna tekstit sijoittuvat pääosin taitotasoille A2–C1. Tekstiaineiston pohjalta olen koostanut virheaineiston teksteissä esiintyvistä fraseologisista virheistä. Näkemykseni erityyppisten virheiden fraseologisuudesta pohjautuvat suurelta osin ICLFIssä käytössä olevaan virheluokitukseen (liite 1.). Teoriataustaltaan tutkimus nojaa lähinnä kognitiiviseen lingvistiikkaan, kontekstuaaliseen semantiikkaan, kieltenväliseen vertailuun, virheanalyysiin sekä oppijankielen korpustutkimukseen, joista viimeksi mainitun voi tosin nähdä teoreettisen suuntauksen ohella myös metodologisena lähestymistapana. Lisäksi käsittelen työni teoreettisessa osassa oppijankielen sekä siinä esiintyvien fraseologisten virheiden tutkimusta. Toistaiseksi oppijansuomen fraseologisen tutkimuksen kenttä on kuitenkin pirstaleinen ja erityisesti fraseologisia kielenpiirteitä kokoavia tutkimustuloksia on saatavilla vasta vähän. Tässä kvalitatiivisessa ja korpuslähtöisessä tutkielmassani kuvaan tekstiaineistossani esiintyviä fraseologisia virheitä kehittelemäni jatkumomallin avulla. Kyseisessä mallissa sijoitan fraseologiset virheet leksikaalisuus–morfosyntaktisuus-jatkumolle sen mukaan, kuinka laajassa tekstijaksossa katson fraseologisen virheen ilmenevän. Yksittäiset virheet esitän jatkumollani tarkkarajaisten luokkien sijaan prototyyppisinä virhetyyppikeskittyminä. Parhaimmillaan pro gradu -tutkielmani toimii kokoavana aineistolähtöisenä yleisesityksenä suomea vieraana kielenä opiskelevien tekemistä fraseologisista virheistä ja lisää siten tietämystä oppijansuomesta suomen kielen varianttina.

Kandidaatintutkielmassani käsittelen ka-partikkelin käyttöä Kuhmon murteessa. Aineistonani käytän Alpo Räisäsen teoksen Kuhmon murrekirja (1993) litteroituja murrenäytteitä. Tarkoituksenani on selvittää, missä kohdin vuoroa ka-partikkeli esiintyy, millaisia käyttötapoja sillä on sekä kattaako Suomen murteiden sanakirjan sanakirja-artikkeli (1997 s.v. ka) kaikki ka-partikkelin merkitykset. Tutkimuksessani sovellan tietyin osin keskustelunanalyysin metodia. Käsittelen ka-partikkelin käyttöä vuoron skemaattisen rakenteen kautta. Lajittelen ka-tapaukset siis yhtäältä vuoron avauskentässä esiintyviin, toisaalta vuoron ytimessä esiintyviin ka-partikkeleihin. Erittelemällä eri osissa vuoroa esiintyvät tapaukset selvitän, onko partikkelilla erilaisia käyttötapoja eri vuoronosissa. Tutkimuksessani olen havainnut, että ka esiintyy sekä vuoron avauskentässä että ytimessä. Suomen murteiden sanakirja (1997 s.v. ka) mainitsee kolme merkitysyhteyttä, joissa ka esiintyy: sellittävät, käskevät ja ihmettelevät lauseet. Tutkimuksessani esiintyi myös neljäs merkitysyhteys: myöntymisen osoitukset. Lisäksi se voi toimia puheensuunnittelun, aiempaan puheenaiheeseen palaamisen merkkinä, kerronnan jäsentämisen ja näkökulman vaihtamisen merkkinä. ka esiintyy myös itsenäisenä dialogipartikkelina yhdessä niin-partikkelin kanssa, jolloin ne muodostavat yksin koko vuoron.

Tutkin tässä kandidaatintutkielmassani vanhempien etunimien vaikutusta lasten etunimiin. Tutkin, ovatko vanhempien ja lasten nimet samanlaisia keskenään, antavatko vanhemmat lapsilleen omien nimiensä kaltaisia nimiä tietoisesti vai tiedostamatta ja muistuttavatko lasten nimet enemmän äidin vai isän nimiä. Tutkimukseni edustaa sosio-onomastiikkaa. Alalla on aikaisemmin tutkittu muun muassa nimenantoperusteita, mutta nimenantoa ei ole tutkittu juuri tästä näkökulmasta aiemmin. Tutkimusotteeni on kvantitatiivinen. Aineistona tutkimukseen on 107 vastausta kyselyyn, jossa kysyn vastaajien omat ja lasten etunimet sekä lasten nimenantoperusteita. Aineistossa on 107 pohjoispohjanmaalaista perhettä, joissa on yhteensä 215 vanhempaa ja 257 lasta. Aineiston analyysissa vertaan vanhempien ja lasten nimiä toisiinsa perheittäin. Tarkastelen erityisesti nimien äännerakennetta eli alku-, sisä- ja loppusointua sekä äännejonoja. Lisäksi tarkastelen nimien lukumäärää ja viskurilain toteutumista. Tutkimuksessa käy ilmi, että vanhemmat antavat lapsilleen sellaisia nimiä, jotka ovat samanlaisia heidän omien nimiensä kanssa. Vanhempien ja lasten nimien samankaltaisuus on pääosin tiedostamatonta. Eroa siinä, kumman vanhemman nimiä lasten nimet muistuttavat enemmän, ei juuri ole.

Olen tässä pro gradu -työssäni tutkinut kin-liitteen ajallista variaatiota Kainuun murrealueeseen kuuluvan Vuolijoen murteessa. Nykyään Vuolijoki on osa Kajaania. Halusin tutkia Vuolijoen murretta, koska Vuolijoki sijoittuu murremaantieteellisesti hyvin mielenkiintoiselle siirtymävyöhykkeelle yhtäältä Kainuun ja Pohjois-Savon murteiden rajalle ja toisaalta savolaismurteiden ja pohjalaismurteiden rajalle. Tällaisia siirtymämurteita onkin tutkittu fennistiikassa toistaiseksi vielä melko vähän. Halusin tutkia nimenomaan variaationmuutosta, ja toteutin tutkielmani reaaliaikatutkimuksena tarkastellen variaation muuttumista 50 vuodessa. Vertailin kin-liitteen varianttien edustumista 1960- ja 2010-luvuilla kerätyissä haastatteluaineistoissa. Tutkimukseni on morfofonologisesti motivoitunut. Yhtenä tutkimuskysymyksenäni kysyin, millaista muutosta kin-liitteen distribuutiossa on tapahtunut Vuolijoen murteessa ja mitkä variantit ovat olleet yleistyviä ja mitkä kenties väistyviä. Toisen tutkimuskysymykseni avulla pyrin puolestani löytämään vastauksen siihen, onko kin-liitteen variaationmuutoksen taustalla näkyvissä piirteitä laajemmasta muutosvyyhdestä ja millaiset tendenssit vaikuttavat variaation muuttumiseen. Hypoteesinani pidin yleiskielisen kiˣ-variantin yleistymistä joissakin äänne- ja painoasemissa sekä siirtymä-äänteellisen hiˣ-variantin yleistymistä ainakin pääpainottoman tavun lyhyen vokaalin jäljessä variantin Vˣ (Aˣ) kustannuksella. Tukea hypoteesilleni sain aiemmasta tutkimuksesta. Tämän tutkielman tutkimustulosten perusteella hypoteesini piti paikkansa: Vahva-asteinen variantti (k)ki(i)ˣ, joka on vanhastaan esiintynyt Kainuun murteissa pelkästään konsonanttien (paitsi n:n) jäljessä, on alkanut esiintyä myös vokaalien jälkeisissä asemissa. Kaikkiaan sen osuus on kolminkertaistunut 50 vuodessa. Myös siirtymä-äänteellinen (h)hi(i)ˣ on laajentanut distribuutiotaan. Vaikka sen odotuksenmukainen esiintymisympäristö on vanhastaan ollut oikeastaan vain pääpainollisen tavun jäljessä sekä kaikkien pitkien vokaaliainesten jäljessä, sen osuus on noussut merkittävästi sivupainollisen tavun lyhyen vokaalin jäljessä ja ennen kaikkea konsonanttien jälkeisissä asemissa. Sitä esiintyy jopa alkuperäisen loppu-k:n ja -h:n jäljessä, jolloin se edustuu geminaattana. Tällainen yleistyminen on mielenkiintoista, koska (h)hi(i)ˣ-liite on alun perin syntynyt siirtymä-äänteestä, joka on sekä ominaiskuuluvuudeltaan että sonorisuudeltaan heikko. Kuitenkaan variantin (h)hi(i)ˣ suhteellinen osuus koko aineistoja tarkasteltaessa ei ole kasvanut, vaikka se joissakin äänne- ja painoasemissa onkin yleistynyt. Kuten olin odottanutkin, heikkoasteinen variantti Vˣ (A)ˣ on tutkimustulosteni perusteella puolestaan väistymässä Vuolijoen murteessa. Variantti on ollut vanhastaan odotuksenmukainen pääpainottoman tavun lyhyen vokaalin jäljessä, jossa se tosin edelleen on joissakin idiolekteissa yleinen. Väistymisen syynä lienee se, ettei monoftongiutunut Vˣ (Aˣ) ole kovin helposti hahmottuva variantti. Lisäksi sen kilpailijat (k)ki(i)ˣ ja (h)hi(i)ˣ ovat aiemmin olleet yleisiä jo muissa äänne- ja painoasemissa, joista ne on omaksuttu myös pääpainottoman tavun lyhyen vokaalin jälkeiseen asemaan. Tutkimustulokset vahvistivat niin ikään käsitystäni siitä, että heikkoasteinen iˣ esiintyy Vuolijoen murteessa lähes pelkästään monoftongiutuneina Vˣ (Aˣ) -muotoina ja niistäkin pääsääntöisesti a- ja ä-loppuisiin muotoihin liittyneenä varianttina Aˣ. Muista heikkoasteisista liitteistä n:n jäljessä esiintyvä ni(i)ˣ on hieman menettänyt suosiotaan vahva-asteisen variantin ki(i)ˣ kustannuksella: 1960-luvun aineistossa se esiintyy käytännössä yksinomaisena ja 2010-luvun aineistossa sen osuus on 78 %. Assimiloituvan variantin Ci(i)ˣ osuus on puolestaan pysynyt suunnilleen samana. Sen esiintymät ovat aineistoissani muutenkin hyvin yksittäisiä ja suurilta osin käytännössä leksikaalistunutta nyttiiˣ-muotoa; myös edustuksen idiolekteittaiset erot ovat suuria. Joka tapauksessa Kainuussa vanhastaan harvinainen Ci(i)ˣ lienee omaksuttu Vuolijoen murteeseen pohjoissavolaisten kontaktien kautta. Mielenkiintoinen muutos kin-liitteen variaatiossa on se, että vokaaliloppuinen variantti ki on alkanut hajanaisesti esiintyä Vuolijoen murteessa. Muoto esiintyy pelkästään 2010-luvun aineiston informanteilla ja niistäkin vain muutamassa idiolektissa. Muoto on todennäköisesti kulkeutunut Vuolijoen murteeseen pohjalaisten kontaktien kautta. Muun muassa tämä osoittaa, että vanhat aluemurteet ja niiden murrerajat ovat nyky-yhteiskunnassa jo hyvin muuttuvia. Vuolijoen murteessa erottuvia muutostendenssejä ovat tutkimustulosteni perusteella ainakin pitkävokaalisten muotojen yleistyminen varianttien (k)ki(i)ˣ, (h)hi(i)ˣ, ni(i)ˣ ja Ci(i)ˣ osalta sekä geminaatallisten muotojen ilmaantuminen Vuolijoen murteeseen. Siinä missä muodot selittyvät pitkävokaalisuudellaan ja tavurakenteellaan vielä 1960-luvun aineistossa geminoitumisilmiöllä, 2010-luvun aineistossa ne eivät enää ole äännelaillisia: geminaatallisia muotoja esiintyy pitkävokaalisten lisäksi myös lyhytvokaalisina ja painollisten tavujen lisäksi myös painottomien tavujen jäljessä. Geminaattaliitteisiä muotoja kyllä esiintyy sekä savolaisalueella että keski- ja pohjoispohjalaisten murteiden alueella, mutta muotojen ilmaantumiselle Vuolijoen murteeseen löytyy myös omapohjainen selitys: geminaatta-aines on todennäköisesti omaksuttu geminaattaliitteisiin muotoihin joko analogisesti geminaation alaisista muodoista tai lohkosyntyisyyden kautta muiden muassa alkuperäisen loppu-k:n ja -h:n jälkeisistä muodoista. Myös geminaatta-aineksen sisältävät ni(i)ˣ- ja Ci(i)ˣ-liitteiset muodot ovat voineet toimia mallina. Käytännössä mahdollisten mallien valikoima on niin suuri, että geminaattaliitteiset muodot ovat voineet ottaa mallinsa yhtäaikaisesti useilta eri muodoilta. Vuolijoen asemaa murrealueitten rajalla sijaitsevana siirtymä- eli välimurteena tukee paikkakunnan murteessa esiintyvä suuri variaatio. Variaatiota esiintyy paitsi puhujayhteisössä myös idiolekteissa. Joissakin idiolekteissa distribuutio on lähes komplementaarinen, eli varianttien esiintyminen tietyissä äänne- ja painoasemissa on säännöllistä. Joissakin idiolekteissa puolestaan esiintyviä variantteja on useita ja ne ovat useissa äänne- ja tavuasemissa vapaassa vaihtelussa. Tällainen sekä puhujayhteisön- että idiolektinsisäinen variaatio on tyypillistä juuri päämurrealueiden reunamilla. Suuri vaihtelevien varianttien määrä kertoo myös kielenmuutoksen vähittäisyydestä ja keskeneräisyydestä.

Tutkin pro gradu -työssäni suomen kielen ohessa ja ohella -grammien semantiikkaa. Tutkimuksessani selvitän, miten inessiivimuotoinen ohessa ja adessiivimuotoinen ohella eroavat toisistaan erityisesti merkityksen suhteen. Tutkimukseni aineistona on yhteensä 418 ohessa ja ohella -grammien käyttötapausta, jotka olen kerännyt CSC:n nykysuomen yleiskielen korpuksen Kalevan osakorpuksesta. Työni teoreettisena taustana toimii kognitiivinen semantiikka. Tutkimuksen lähtökohtana on kognitiivisen kielentutkimuksen kielinäkemyksen mukainen oletus siitä, että pienikin ero kielellisessä muodossa merkitsee eroa ilmauksen merkityksessä. Tarkastelen tutkimuksessani ohessa ja ohella -grammien synonymiaa ja toisaalta polyseemisuutta kognitiivisen kieliopin termejä hyödyntäen. Tutkimustulosteni mukaan alkuperäisen merkityksensä perusteella lateraalista läheisyyttä kuvaavat ohessa- ja ohella-grammi eivät ilmaise yksiselitteisesti lateraaliselle akselille sijoittuvaa spatiaalista läheisyyttä, vaan molemmat grammin muodot ovat keskittyneet pääasiassa abstraktien suhteiden, kuten komitatiivisuuden ja temporaalisuuden ilmaisuun. Tulosten perusteella voi todeta, että ohessa ja ohella -muotojen työnjako ei ole ehdoton tai mekaaninen. Grammin inessiivi- ja adessiivimuotoja ei voi kuitenkaan pitää synonyymisinä, sillä ne eivät sovi toistensa korvaajiksi kaikissa merkitysyhteyksissä. Lisäksi grammien käyttö eroaa toisistaan siten, että ohessa voi toimia lauseessa myös adverbina, mutta ohella-muodon käyttö vaatii aina seurakseen genetiivimuotoisen täydennyksen.

Tutkielmani aihe on adjektiivin ja MA-infinitiivin illatiivin muodostamat konstruktiot suomen kielen murteissa. Esimerkkinä tällaisesta konstruktiosta on lause ”Matti on kova juoksemaan”. Kyseessä on siis kopulalause, jossa on adjektiivilausekkeesta muodostuva predikatiivi. Käytän työssäni konstruktiosta muotoa X on ADJ V-mAAn. Tutkimukseni tarkoituksena on ollut selvittää, millainen on edellä mainitun konstruktion variaatio suomen murteissa, millainen se on semanttisilta ja konstruktio-ominaisuuksiltaan sekä miten konstruktio voidaan kuvata kognitiivisen kieliopin ja konstruktiokieliopin notaatiomenetelmin. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä ovat konstruktiokielioppi ja kognitiivinen kielioppi. Molemmat suuntaukset jakavat sen taustaoletuksen, että kielessä muoto ja merkitys ovat erottamattomassa yhteydessä toisiinsa. Keskeinen lähtökohta työlleni on konstruktiokieliopin teoreetikon Adele Goldbergin teoksessa "Constructions: A Construction Grammar Approach to Argument Structure" vuonna 1995 muotoilema alkuperäinen konstruktion määritelmä, jonka mukaan konstruktio on muodon ja merkityksen yhteenliittymä, jossa jokin sen piirre ei ole suoraan ennustettavissa sen rakenneosista tai muista kielen konstruktioista. Lähtökohtia työlleni olen saanut Jaakko Leinon suomen kielen permissiivirakenteita käsittelevästä tutkimuksesta teoksessa "Antaa sen muuttua" ja sen konstruktion kuvausmenetelmästä. Tätä on aiemmin käsitelty myös teoksessa "Roolit ja rakenteet: henkilöviitteinen allatiivi Biblian verbikonstruktioissa". Variaation kannalta keskeinen on Jan-Ola Östmanin Sulvan wellerismejä konstruktiona käsittelevä tutkimus. Tutkimukseni liittyy myös suomen murteiden lauseopin tutkimukseen. Koska tutkimukseni käsittelee murteita, olen kerännyt aineistoni Digitaalisen muoto-opin kokoelmista (DMA) Tieteen tietotekniikan keskuksen CSC:n Tutkijan käyttöliittymän avulla. Pääaineistoni on 520 konstruktion murre-esiintymää lounais-, hämäläis-, eteläpohjalais-, peräpohjalais-, savolais-, kaakkois-, sekä keskipohjalaisista murteista. Lisäksi olen käyttänyt 90:n lehtikielen esiintymän vertailuaineistoa, jonka olen kerännyt CSC:n Lemmie-työkalun avulla. Esiintymät ovat Helsingin Sanomien kulttuuriosastolta vuodelta 1995, Iltalehdestä vuodelta 1996 ja Turun Sanomista vuodelta 1999. Analyysissa aloin ensin tarkastella konstruktion esiintymistä suomen murteissa. Havaitsin, että DMA:n MA-infinitiivin illatiivin esiintymissä adjektiivin kanssa muodostettu konstruktio oli yleisempi pohjalais- ja hämäläismurteissa kuin muissa murreryhmissä. Seuraavaksi havainnoin konstruktion varioivia elementtejä, adjektiiveja ja infinitiiviverbejä. Yleisimpiä adjektiiveja konstruktiossa olivat "kova" ja "hyvä", joista kovan esiintymisprosentti oli eteläpohjalais- ja hämäläismurteissa jopa yli 40 % kaikista adjektiiveista. Esittelin adjektiivien variaatiota murteissa yleisemminkin ja selvitin joidenkin vaikeiden murresanojen merkityksiä. Samoin tein myös konstruktion infinitiivisten verbien kohdalla. Kun tein vertailua sanomakielen aineistoon havaitsin, että yleisemmät verbit tässä aineistossa olivat "valmis", "halukas" ja "innostunut", jotka olivat harvinaisia murreaineistossa. näin ollen tulokseni olivat samansuuntaisia kuin Ikolan, Palomäen ja Koiton Suomen murteiden lauseoppia ja tekstikielioppia -teoksen havainnot Lauseopin arkiston kokoelmista. Havaitsin myös, että murreaineistossa yleisiä adjektiiveja käytettiin lehtikielessä lähinnä referoinnin yhteydessä. Adjektiivien semantiikan analyysissa muodostin adjektiiveista ryhmiä sen mukaan, käytetäänkö niitä sanakirjojen yleisimmässä merkityksessä, vai onko niissä huomattavissa jokin lisämerkitys konstruktiossa. Lisäksi jakoon vaikutti se, miten läpinäkyvä konstruktion merkitys eri adjektiivien kohdalla oli. Näin esimerkiksi "kova" ja "kauhea" olivat selvästi eri ryhmissä kuin "hyvä", "valmis", "nopea" jne. Adjektiivien "kova", "kauhea" ja "paha" kohdalla on mielestäni havaittavissa selvästi Goldbergin alkuperäisen konstruktion määritelmän mukainen tapaus, jossa konstruktion merkitys on ymmärrettävissä vain kokonaisuutena eikä adjektiivin merkityksen kautta. Verbien kohdalla havaitsin, että enemmistö murreaineiston infiniittiverbeistä oli transitiivisia. ne kuitenkin esiintyivät usein ilman objektia tai täydennystä. Verbien semantiikassa käytin hyväkseni Anneli Pajusen verbejä ja niiden primäärejä semanttisia asiaintilatyyppejä käsittelevää tutkimusta. Pajusen jaon mukaan A-verbejä murreaineistossa olivat erilaiset käsittely- ja valmistusverbit. B-ryhmässä huomio kiinnittyi erilaisten puheaktiverbien, kuten "puhua", "sanoa"ja "kiroilla" yleisyyteen. Verbeistä tein havainnon vielä niin sanotusta semanttisesta prosodiasta paha-adjektiivin yhteydessä. Konstruktiossa ilmaistiin paha-sanan kanssa lähes aina jotain negatiivista tapahtumaa tai tekemistä. Subjektin tarkoite osoittautui yleensä elolliseksi olennoksi. Tästä mielenkiintoisena poikkeuksena olivat kuitenkin erityisesti itämurteissa esiintyvät tapaukset, joissa saattoi havaita personifikaatiota. Tällöin konstruktiolla kuvattiin elotonta olentoa, esimerkiksi puuainesta, kuin sillä olisi elollisen ja inhimillisen olennon ominaisuuksia. Subjektin tarkoite saattoi etenkin lehtikielessä olla jokin inhimilliseksi kollektiiviksi käsitteistetty organisaatio tai instituutio ja puolestaan murreaineistossa anaforinen "se" tai "ne". Konstruktion notaatiossa käytin Jaakko Leinon mallia, jossa on yhdistettynä konstruktiokieliopin mukainen rakennetason kuvaus yläpuolella ja kognitiivinen tapahtumakehys alapuolella. Tässä kuvauksessa ongelmallisinta mielestäni oli kuvata adjektiivi, joka konstruktiossa kuvailee subjektia, mutta joka on myös osa adjektiivilauseketta yhdessä infinitiivimuodon kanssa. Kuvauksessa esittelin aineistostani kolme konstruktion x on ADJ V-mAAn esiintymätyyppiä: objektiton konstrukti eli konstruktion toteutuma, objektillinen konstrukti ja jaollistarkoitteisen subjektin sisältävä konstruti. Laajemman näkemyksen saamiseksi tutkimastani konstruktiosta tätä olisi ehkä tutkittava vieläkin suuremman aineiston avulla ja erityisesti yleiskielen esiintymien kautta. Hedelmällisintä tutkimus olisi, jos konstruktiota tutkisi osan jotain sen yhdessä lähikonstruktioidensa kanssa muodostamaa ryhmää.

Tämä kandidaatintutkielma käsittelee puhujalähtöisesti myönteisen ja kielteisen käskylauseen vaikuttavuutta puheen vastaanottajaan. Tutkielman aineisto on kerätty kyselytutkimuksella, ja sen informantteina toimivat yksityisen turvallisuusalan opiskelijat. Lähtökohtana on poliisilaissa (872/2011 § 6) määritellyt puhefunktiot neuvo, kehotus ja käsky, jotka koskevat myös yksityistä turvallisuusalaa. Tutkielma käsittelee myönteisen ja kielteisen imperatiivilauseiden erojen lisäksi muiden modaalisten lausetyyppien esiintyvyyttä turvallisuusalan kielenkäyttäjien ohjailevissa lausumissa. Lisäksi se yhdistelee modaalisten lausetyyppien ja puhefunktioiden suhdetta kyselyssä mitatuilla äänenvoimakkuuksien arvoilla. Tutkielma keskittyy puhujalähtöiseen analyysiin ja sen tavoitteena on olla hyödyksi fennistiikan lisäksi yksityiselle turvallisuusalalle. Analyysi on toteutettu kvantitatiivisilla ja kvalitatiivisilla menetelmillä. Tutkielman tulokset osoittavat, että kielteinen imperatiivilause on puhujan mielestä vaikuttavampi, mutta sitä käytetään kuitenkin vain vähän enemmän kuin myönteistä imperatiivilausetta. Tutkielma osoittaa myös, että kielenkäyttötilanteessa ohjaileva lausuma muodostetaan useimmiten muilla modaalisilla lausetyypeillä kuin imperatiivilauseella.