Thesis (doctoral)--Helsingin yliopisto, 2001. / Includes bibliographical references.

Thesis (doctoral)--Helsingin yliopisto, 2002. / Includes bibliographical references (p. 325-346).

Thesis--Helsinki. / Includes bibliographical references.

Thesis (Ph. D.)--University of Wisconsin--Madison, 1957. / Typescript. Vita. eContent provider-neutral record in process. Description based on print version record. Bibliography: leaves 292-317.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Unkarissa asuvien suomalaisten kielellistä ja kansallista identiteettiä. Selvitän, millä tavalla unkarinsuomalaiset kuvaavat suomalaisuutta ja unkarilaisuutta sekä suomen kieltä ja unkarin kieltä ja millaisia merkityksiä he niille antavat. Tutkimusaineistoni koostuu 24 vastauksesta sähköiseen kyselylomakkeeseen, jonka lähetin unkarinsuomalaisten yhdistyksen viikkokirjeen mukana yli sadalle henkilölle. Kaikki informanttini ovat ensimmäisen polven maahanmuuttajia, ja heidän äidinkielensä on suomi. Informanttini ovat iältään 20–64-vuotiaita, ja he ovat asuneet Unkarissa vajaasta vuodesta 43 vuoteen. Noin puolet informanteista on muuttanut Unkariin paikallisen puolison vuoksi. Lisäksi osa on muuttanut maahan työkomennukselle, osa opiskelemaan ja osa muista syistä. Tutkielmani on kvalitatiivinen ja sosiolingvistinen tutkimus. Puran ja luokittelen aineistoani diskurssianalyysin keinoin. Tarkastelen informanttien kielellisiä valintoja ja niiden kautta muodostuvia diskursseja. Diskurssien pohjalta hahmottelen informanttien kielellisiä ja kansallisia identiteettejä. Käytän tulkinnassa apuna Kielitoimiston sanakirjaa (KS) ja Ison suomen kieliopin verkkoversiota (VISK). Aineistossani hahmottuu useita kieleen ja kansallisuuteen liittyviä diskursseja. Aineistoni perusteella informanttieni suhde kieleen on enimmäkseen yksilökeskeinen. Kansalaisuuden informantit puolestaan näkevät enimmäkseen kollektiivisena asiana. Suomen kieli nähdään yleisimmin identiteetin rakentajana. Kaksi kolmasosaa vastaajista pitää suomen kieltä tärkeänä osana omaa minuuttaan. Lähes yhtä moni näkee suomen kielen sympatian kohteena. Suomi nähdään myös vaikeasti opittavana kielenä ja eksoottisena taitona. Suomen kieltä kuvaillaan hyvin tunnepitoisilla adjektiiveilla ja siihen liitetään positiivisia mielikuvia. Vain kaksi informanttia antaa suomen kielelle välinefunktion, mutta hekin näkevät kielellä myös muita arvoja. Suomalaisuus nähdään ylpeydenaiheena ja suomalaisten katsotaan olevan perinteisten stereotypioiden mukaisesti rehellisiä ja pidättyväisiä. Suomalaisia pidetään myös unkarilaisiin verrattuna yksilökeskeisinä ja epäkohteliaina. Unkarin kieleen liitetään ajatus kielestä välineenä selvästi useammin kuin suomen kieleen. Lähes puolet informanteista pitää unkarin kieltä välineenä. Unkarin kieltä pidetään myös vaikeana kielenä. Yleisimmin unkarin kieli nähdään kuitenkin sympatian kohteena. Noin kaksi kolmasosaa vastaajista liittää unkarin kieleen positiivisia ja tunteellisia mielikuvia. Ainoastaan yksi informantti pitää unkarin kieltä identiteetin rakentajana. Unkarilaisia pidetään perhekeskeisinä ja kohteliaina ja unkarilaisuuteen suhtaudutaan ihailevasti. Suomalaisiin verrattuna unkarilaisia pidetään puheliaina ja epärehellisinä. Suomen ja unkarin kielisukulaisuudella ei katsota olevan itseisarvoa, mutta sen koetaan helpottaneen unkarin kielen oppimista ja olevan osatekijänä siihen, että unkarilaiset ja suomalaiset suhtautuvat toisiinsa positiivisemmin kuin muihin kansoihin. Suomen kielen ja suomalaisuuden merkitys on kasvanut ulkomailla asumisen aikana yli puolella aineistoni informanteista. Globalisaation myötä kielellinen ja kansallinen identiteetti on noussut entistä ajankohtaisemmaksi tutkimusaiheeksi. Erityisesti kielivähemmistöjen osalta kysymys ei ole pelkästään henkilökohtainen vaan myös yhteiskunnallinen ja poliittinen. On tärkeää saada lisää tietoa kielellisen ja kansallisen identiteetin merkityksestä.

Tutkimuksen aihe on Kemin epäviralliset paikannimet eli sellaiset nimet, jotka eivät ole kaavanimiä. Tutkimusaineisto on kerätty verkkokyselynä joulukuussa 2011. Kyselyyn saivat vastata kaikki, jotka asuvat tai ovat joskus asuneet Kemissä. Informantteja kertyi tutkimukseen yhteensä 54. Aineistossa on 394 epävirallista nimeä, joista 38 nimeä on käytöstä poistuneita epävirallisia nimiä, jotka olen jättänyt analyysin ulkopuolelle. Nimettyjä paikkoja on yhteensä 225. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen on Kemin epävirallisen paikannimistön luonne. Tutkin nimeämisperusteita ja -tapoja, nimien yleisyyttä sekä erityisesti nimistä ilmentyviä asenteita. Vertailen Kemin epävirallista nimistöä mahdollisuuksien mukaan myös muista kaupungeista tehtyihin vastaaviin tutkimuksiin. Tutkimusmetodini on empiirinen ja aineistopohjainen. Tutkimus on pääosin kvalitatiivista, mutta käytän jonkin verran myös kvantitatiivisia metodeja määrittäessäni esimerkiksi nimeämisluokkien osuuksia koko aineistosta. Jaottelen nimet nimeämisperusteiden mukaan esimerkiksi paikanlajeittain. Jaan nimet sekundaareihin ja primaareihin nimiin nimeämistavan mukaisesti. Lisäksi tarkastelen nimien sisältämiä asenteita käyttäen apuna pääosin teemoittelua. Kemin epävirallinen paikannimistö noudattelee pääpiirteittään samaa kaavaa kuin muiden aiemmin tutkittujen kaupunkien epäviralliset nimistöt. Sekundaareja, virallisen nimen pohjalta muodostettuja paikannimiä, on aineistossa selkeä enemmistö, yhteensä 64,4 prosenttia. Primaareja, muun kuin virallisen nimen pohjalta muodostettuja paikannimiä, on aineistossa puolestaan 35,6 prosenttia. Eniten Kemissä on nimetty rakennuksia. Aineistossa on muista pienemmistä kaupungeista poikkeavasti runsaasti epävirallisesti nimettyjä katuja ja kulkuväyliä, mikä voi kertoa siitä, että kemiläiset hahmottavat ympäristöään eri tavalla kuin esimerkiksi torniolaiset. Aineiston yleisin nimenmuodostustapa on johtaminen, 28 prosenttia aineiston nimistä on muodostettu johtimia käyttäen. Slanginimistölle tyypillisesti is-johdin on johdetuissa nimissä käytetyin. Aineistossa noin joka viides nimi sisältää huumoria tai asenteita. Erityisesti aineistosta nousevat esiin erilaiset pejoratiiviset ja rasistiset nimet. Esimerkiksi Kemi on saanut useita herjaavia nimiä, kuten Kembolandia ja Kempala. Kemissä aiemmin vahvasti vallinnut poliittinen ilmapiiri näkyy aineiston nimissä Kemingrad ja Kremlin torni. Rasistiset nimet kertovat puolestaan siitä, että nimenkäyttäjät kokevat esimerkiksi maahanmuuttajat vieraina, ”toisina”. Näin ollen toiseus voidaan ilmaista pejoratiivisissa nimissä, kuten Mutiaistenmäki ja Kurdikukkula. Tutkimukseni osoittaa, että erityisesti asenteelliset epäviralliset paikannimet ovat ala, jota tulisi tutkia enemmän. Myös nimenkäyttäjien mielipiteet ja asenteet nimiä kohtaan kaipaisivat tutkimusta.

Tutkin pro gradu -työssäni, miten ammatillista perustutkintoa suorittavat opiskelijat asennoituvat äidinkielen oppiaineeseen ja miten hyödyllisenä he pitävät oppiaineen eri sisältöjä. Lisäksi tarkastelen, millainen osuus suomen kielellä on opiskelijoiden identiteetissä ja mitä he ajattelevat suomen kielen asemasta muiden kielten joukossa. Tutkielman aineistona ovat kyselylomakkeisiin saamani vastaukset, jotka on kerätty Oulun seudun ammattiopiston liiketalouden yksiköstä 23.11.2011, 19.12.2011 ja 20.12.2011. Tutkielmassa käsittelen yhteensä 34 opiskelijan vastauksia, joista 17 on naisten ja 17 miesten vastauksia. Tavoitteenani on tutkielman avulla lisätä tietoisuutta ammattiin opiskelevien opiskelijoiden asenteista. Tutkimukseni on luonteeltaan laadullista, ja sen teoreettisen viitekehyksen muodostaa sisällönanalyysi. Pyrin sisällönanalyysin avulla luomaan selkeän kuvauksen opiskelijoiden asennoitumisesta oppiaineeseen. Lisäksi tutkielma sisältää paikoin aineiston määrällistä tarkastelua. Analysoin aineistoani hyvin kevyesti myös kriittisen diskurssianalyysin avulla. Noin kaksi kolmasosaa informanteista pitää äidinkielen oppiainetta mielenkiintoisena, ja yksi kolmasosa vastaajista pitää oppiainetta tylsänä. Erot sukupuolten välillä eivät ole kovin suuret. Suosituimmaksi sisällöksi oppiaineessa nousee kirjoittaminen. Kielioppi ja kielenhuolto taas eivät kiinnosta opiskelijoita. Suurin osa informanteista pitää äidinkielen oppiainetta tarpeellisena ja hyödyllisenä. Hyödyllisin oppiaineen sisällöistä on informanttien mielestä vuorovaikutus ja työelämän kielenkäyttötilanteissa toimiminen. Kun informantit perustelevat oppiaineen ja sen eri sisältöjen hyödyllisyyttä, he kirjoittautuvat erilaisiin hyötyyn liittyviin diskursseihin. Merkittävimmiksi diskursseiksi nousevat hyöty työelämässä, normatiivisuusdiskurssi ja äidinkieli välineenä muiden aineiden opiskelussa. Opiskelijoiden arvosanat korreloivat lievästi sen kanssa, miten he suhtautuvat oppiaineen kiinnostavuuteen. Suurin osa korkeampia arvosanoja saaneista informanteista pitää oppiainetta mielenkiintoisena. Informanttien arvosanat tosin ovat pääosin hyviä tai erinomaisia, joten aineiston pohjalta on vaikea arvioida, onko esimerkiksi heikommalla arvosanalla yhteyttä siihen, kuinka mielenkiintoiseksi oppiaine ajatellaan. Vain noin kolmasosa informanteista kertoo, että kielellä on jotain merkitystä heidän identiteetissään. Huomattavaa on, että suurin osa informanteista ei osaa vastata identiteettiin liittyvään kysymykseen tai vastaa kysymyksen vierestä. Informanttien tietoisuus on tässä suhteessa jäsentymätön. Diskurssit, joihin informantit kirjoittautuvat kertoessaan ajatuksiaan suomen kielen asemasta, ovat englanti valtakielenä, suomen kieli rajoittunut Suomeen, suomen kieli pienenä kielenä, suomen kieli vaikeana kielenä ja suomen kielen heikko asema. Informantit eivät kiinnittäneet huomiota suomen kielen hyvään asemaan Suomessa. Informantit opiskelevat valmistuakseen tiettyyn ammattiin, joten on ymmärrettävää, että he perustelevat vastauksiaan työelämän tarpeilla. Opiskelijat suorittavat sekä liiketalouden perustutkintoa että tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoa, joten kieli on olennainen osa heidän tulevaa ammattiaan ja ammattitaitoaan. Ehkä tämä vaikuttaa siihen, että suurin osa informanteista ajattelee äidinkielen opiskelun olevan tarpeellista. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista tehdä vertailua eri ammattiin opiskelevien opiskelijoiden välillä ja selvittää, onko opiskeltavalla alalla jonkinlainen yhteys oppiaineeseen asennoitumiseen.

Tutkin pro gradu -työssäni blogitekstien intertekstuaalisuutta. Tarkastelen matriisitekstin ja linkistä avautuvan pohjatekstin välistä suhdetta lähinnä analysoimalla subtekstien intertekstuaalisuutta. Subtekstit ovat pohjatekstistä peräisin olevia tekstijaksoja, jotka kirjoittaja on tuonut osaksi omaa blogikirjoitustaan. Blogitekstien intertekstuaalisuus on erilaista kuin perinteisten painettujen tekstien, joten hahmottelen työssäni inter(net)tekstuaalisuuden käsitettä. Tutkimusaineistonani on kahden eri kirjoittajan blogitekstejä. Molemmat kirjoittajat ovat toimittajia, ja blogit on julkaistu heidän työnantajansa internetsivuilla. Aineistossani on yhteensä 44 tekstiä, joissa on yhteensä 80 linkkiä. Tutkimusaineistooni kuuluvat myös linkeistä avautuvat pohjatekstit, joita on yhteensä 80. Tutkimuksessani olen käyttänyt teoreettisena pohjana Norman Faircloughin (1992) ja Vesa Heikkisen (1999, 2000) intertekstuaalisuusanalyyseja, joista olen muokannut työhöni sopivan metodin. Metodiini olen ottanut vaikutteita myös Aki Järvisen (2001) esittelemästä inter(net)tekstuaalisuudesta. Lisäksi olen viitannut Aino Nymanin (2001) tekemään tulkitsijalähtöiseen intertekstuaalisuuden tutkimukseen. Olen kehitellyt linkeille uudenlaista luokittelua, jonka pohjana olen käyttänyt aiemmin tehtyjä linkkianalyyseja (esim. Haas & Grams 1998). Blogien linkit ovat kirjoittajan tekemiä tahallisia viittauksia toisiin teksteihin. Aineistossani on eniten ydinaineslinkkejä. Niiden kohdalla pohjatekstiä ei ole nimetty eksplisiittisesti matriisitekstissä. Joidenkin ydinaineslinkkien yhteydessä matriisitekstissä on pohjatekstistä peräisin oleva subteksti, mutta subteksti voi myös puuttua. Aineistossani on vain muutamia täydennys- ja erityistietämyslinkkejä. Niiden kohdalla pohjateksti on nimetty eksplisiittisesti matriisitekstissä. Täydennyslinkkien yhteydessä matriisitekstissä on aina subteksti, mutta erityistietämyslinkkien kohdalla subtekstiä ei ole. Subtekstien intertekstuaalisuutta olen tarkastellut lähinnä suoran esityksen, epäsuoran esityksen ja kuvailuesityksen näkökulmasta. Aineistossani suoran esityksen käyttäminen on suhteellisen vähäistä. Intertekstuaalisuutta on ilmaistu yleisimmin epäsuoran esityksen tai kuvailuesityksen avulla. Blogien avoin inter(net)tekstuaalisuus näyttäytyy lukijalle ilmeisenä, koska matriisitekstien linkit tuovat toisten tekstien läsnäolon näkyviin. Tutkimukseni osoittaa, että blogien avoin inter(net)tekstuaalisuus on kuitenkin näennäisen avointa. Pohjatekstit eivät ole matriisitekstin rajapinnassa kovin eksplisiittisesti läsnä. Pohjatekstit on voitu jättää nimeämättä, tai niistä ei ole tuotu aineksia matriisitekstiin subtekstinä. Erityisen implisiittistä blogien inter(net)tekstuaalisuus on ydinaineslinkkien kohdalla, kun taas täydennyslinkkien yhteydessä inter(net)tekstuaalisuus on avoimempaa.

Tutkin pro gradu -työssäni diskurssianalyyttisesti Ylen verkkosivujen saamelaisuutisten kommentteja. Tutkimusaineistoni sisältää ne 32:een saamelaisuutiseen kirjoitetut 241 kommenttia, jotka liittyvät saamelaisten alkuperäiskansastatukseen, saamelaisten yhteiskunnalliseen asemaan tai saamen kieleen. Uutiset, joihin kommentit on kirjoitettu, on julkaistu aikavälillä 20.11.2009 ja 1.2.2012. Suurin osa uutisista on julkaistu vuosina 2010 ja 2011. Tutkimukseni tavoite on selvittää, miten saamelaisia verkkokommenteissa ryhmänä merkityksellistetään. Työni teoreettisena viitekehyksenä toimivat sosiaalinen konstruktivismi sekä kriittinen lingvistiikka, jonka kielitieteellinen tausta on Hallidayn systeemis-funktionaalisessa kieliopissa. Teoriataustani lähtökohta on oletus kielestä todellisuutemme rakentajana. Aineistoni analysoimiseen käytän kriittisen diskurssianalyysin työkaluja. Kriittinen diskurssinanalyysi tarkastelee kielenkäyttöä kontekstissaan sekä kielen, sosiaalisten rakenteiden ja ilmiöiden välistä suhdetta erityisestä kriittisestä näkökulmasta käsin. Diskurssianalyysillä ei ole vakiintunutta metodia, vaan tutkija valitsee työkalunsa aineistonsa mukaisesti. Välineitä voi kerätä laajalti lingvistiikan kentältä. Työni jakaantuu kolmeen diskurssiin: Statusdiskurssissa saamelaiset nähdään heidän alkuperäiskansa-asemansa kautta, ja yhteiskunnallisessa diskurssissa saamelaisia merkityksellistetään suhteessa valtioon, sen antamiin oikeuksiin sekä muihin yhteiskunnan jäseniin. Kielidiskurssissa saamelaiset nähdään ryhmänä saamen kielen kautta. Statusdiskurssissa näkyy selvästi saamelaisten sekä saamelaismääritelmän ulkopuolelle jääneen väestönosan kamppailu alkuperäiskansa-asemasta. Näin diskurssi jatkaa jo 1990-luvulla alkanutta niin sanottua lappalaiskiistaa. Kiista näkyy muun muassa niissä nimityksissä, joita saamelaisille ja määritelmän ulkopuolelle jääneelle väestönosalle annetaan sekä siinä, että nykyisen, lakiin kirjatun saamelaismääritelmän perusteita kritisoidaan. Saamelaismääritelmää myös halutaan muokata ja rakentaa uudelleen geeni-, asutushistoria- ja itseidentifikaatioperustaiseksi. Yhteiskunnallisen diskurssin toimijoita ovat saamelaiset, Suomen valtio sekä erilaiset valtaväestön äänet. Diskurssissa saamelaiset nähdään valtion lemmikkeinä ja veronmaksajien taakkana, mutta toisaalta myös Suomen valtion sortamana vähemmistöryhmänä. Yhteiskunnalliseen diskurssiin kuuluu myös puhe saamelaisten maaoikeuksista. Maaoikeusdiskurssi liittyy oleellisesti keskusteluun ILO 169 -sopimuksesta, jonka ratifioimalla valtiot tunnustavat alkuperäiskansojen oikeudet heidän perinteisiin asuinalueisiinsa ja alueiden luonnonvaroihin. Kielidiskurssissa saamen kielet nähdään esimerkiksi taloudellisina rasitteina sekä hyödyttöminä, moderniin ympäristöön sopimattomina kielinä. Diskurssissa käydään myös keskustelua siitä, ovatko saamelaisten kielelliset oikeudet erityisetuja vai perusoikeus. Kielellisiä oikeuksia käsittelevästä puheesta versoo myös vaatimus saamelaisten kielellisten oikeuksien parantamiseen. Saamen kielet nähdään diskurssissa myös identiteetin ja kulttuurin kantavana voimana.

Tutkin pro gradu -työssäni oppijansuomen ja natiivisuomen frekventisti esiintyviä adjektiiveja sekä niiden kollokaatioita. Tutkimusaineistonani on Kansainvälinen oppijansuomen korpus (ICLFI) ja sen vertailuaineistona Käännössuomen korpuksen Natiivisuomen osakorpus. Kollokaatioiden opettamista pidetään tärkeänä osana sanaston opettamista, mutta oppijansuomesta kollokaatiotutkimusta on tehty vielä hyvin vähän. Tutkin ICLFI-korpuksessa kaikkein taajimmin esiintyviä adjektiiveja ja vertaan, esiintyvätkö suomenoppijoiden käyttämät kaikkein frekventeimmät adjektiivit epätyypillisen frekventisti tai aliedustetusti natiivipuhujien käyttämien tekstien adjektiiveihin verrattuna. Lisäksi analysoin oppijansuomen frekventtien adjektiivien ja natiivisuomen vastaavien adjektiivien kollokointia sekä havainnoin kollokaatioiden kolligaatioita, semanttisia preferenssejä sekä semanttista prosodiaa. Tutkittaessa adjektiivien käyttöä sananmuototasolla tutkimuksessa ilmeni, että suomenoppijat käyttävät adjektiiveja huomattavasti enemmän ja monipuolisemmin kuin natiivisuomen kirjoittajat, mutta natiivisuomen teksteissä adjektiivien morfologinen vaihtelu on suurempaa. Lemmatasolla tarkasteltaessa taas frekventeimpien adjektiivilemmojen välillä ei ole suuria eroja. Molemmissa korpuksissa HYVÄ-adjektiivilemma on yleisin, mutta sen suhteellinen frekvenssi ICLFI-korpuksessa on yli kaksinkertainen Natiivisuomen korpukseen verrattuna. ICLFI-korpuksessa toiseksi ja kolmanneksi yltävät PIENI- ja ISO -lemmat ovat myös Natiivisuomen korpuksessa kymmenen frekventeimmän adjektiivilemman joukossa. HYVÄ-lemman yleisimmät kollokaatit eivät ole kovin frekventtejä Natiivisuomen korpuksen teksteissä. ICLFI-korpuksen toiseksi yleisimmän PIENI-lemman ja kolmanneksi frekventeimmän ISO-lemma käyttöä on motivoinut hyvin voimakkaasti tekstien kirjoittajille annetut tehtävänannot, ja tämä vaikeutti luotettavan analyysin tekoa. ICLFI-korpuksen noin neljä kertaa Natiivisuomen korpusta pienempi koko rajoittaa luotettavaa vertailua aineistojen välillä. Lisäksi ICLFI-korpuksen aineistoa vinouttavat osittain usein toistuvat samantyyppiset tehtävänannot, jolloin myös teksteissä käytettävä sanasto on yksipuolisempaa.