Tutkin kandidaatintutkielmassani suomalaisten bloggaajien blogiteksteissään käyttämiä ilmauksia yritysten antamista tuotelahjoista. Tutkimukseni pohjautuu siihen oletukseen, että bloggaajat noudattavat Suomen markkinointilakia kirjoittaessaan tuotelahjoista blogeihinsa eli mainitsevat jollain tapaa niiden olevan osa kaupallista yhteistyötä. Työssäni keskityn tutkimaan niitä blogijulkaisujen virkkeitä, joissa blogin kirjoittaja kertoo lukijalle esiteltävän tuotteen olevan yritykseltä ilmaiseksi saatu lahja, sekä mahdollisia viitteitä, jotka kertovat blogijulkaisun kaupallisuudesta. Tutkimukseni on luonteeltaan tekstintutkimusta, jossa hyödynnän semantiikan käsitteitä eri rooleista. Lähtökohta tutkimukselleni on tapahtuma, joka toistuu bloggaajien ja yritysten välisessä yhteistyössä: yritys antaa bloggaajalle tuotelahjan. Kutsun tätä työssäni siirtotapahtumaksi. Kuluttajansuojalain mukaan tämä kielenulkoinen tapahtuma velvoittaa bloggaajia kertomaan tekstissään blogijulkaisun kaupallisuudesta. Tutkin siis työssäni tapoja, joilla bloggaajat ovat kuvanneet tätä kielenulkoista tapahtumaa, ja jaottelen ilmaisut vertailemalla niitä keskenään. Keräsin aineistoni blogijulkaisuista, joissa esiteltiin bloggaajan saama tuotelahjaa. Aineistossani oli kuusikymmentä esimerkkiä leipätekstistä sekä kolmekymmentäkaksi ylä- ja alaviitettä. Leipäteksteissä esiintyneissä virkkeissä bloggaajien yleisin tapa kertoa siirtotapahtumasta tai blogijulkaisun kaupallisuudesta oli kertoa, että bloggaaja oli saanut tuotteen. Siirtotapahtumaa kuvattiin näin saada-verbin kautta, mikä korostaa vastaanottajan eli SAAJAn roolia siirtotapahtumassa. Toiseksi yleisin tapa oli kertoa esimerkiksi lähettää-verbin kautta yrityksen tai sen edustajan antaneen tuotteen, jolloin ANTAJAn toiminta siirtotapahtumassa on lopputuloksen kannalta merkittävämpää kuin SAAJAn. Vähiten aineistossa oli virkkeitä, joissa yrityksen, sen edustajan tai bloggaajan vaikutus siirtotapahtumaan oli häivytetty asettamalla jokin tai joku muu subjektiksi, joka aiheuttaa siirtotapahtuman. Suurin osa ylä- ja alaviitteistä oli kirjoitettu ilman persoonamuotoista finiittiverbiä, mikä saa viitteen erottumaan tyypillisesti minä-muodossa kirjoitetusta leipätekstistä. Yleisin ilmaisu oli kertoa tuotteen olevan saatu. Tällaiset viitteet kuvailevat tuotelahjan siirtyneen jonkun omistajan haltuun saada-verbin TU-partisiipin kautta, mutta ne eivät kerro itse siirtotapahtumasta tai tapahtuman alullepanijasta. Viitteiden toiseksi yleisin rakenne oli ”Yhteistyössä x(:n kanssa)”. Aineistoni perusteella blogijulkaisuissa oli sekä läpinäkyviä eli siirtotapahtumaa kuvaavia virkkeitä, että ilmaisuja, joiden tulkitseminen vaatii lukijalta maailmantietoa siitä, millaisia blogiyhteistyöt yleensä ovat.

Pro gradu -tutkimuksessani tarkastelen oululaisten opiskelijoiden asenteita maahanmuuttajien puhumaa suomen kieltä kohtaan. Tarkastelen erityisesti sitä, miten kulttuurinen stereotypia ja maahanmuuttajan sosiaalinen status vaikuttavat puheen arviointiin. Tutkimukseni aineisto koostuu 45 informantin kuuntelutestiaineistosta sekä kolmesta ryhmäkeskustelusta, joihin on osallistunut 14 informanttia. Sekä kuuntelutestissä että ryhmäkeskusteluissa on mukana puhenäytteitä Suomen suurimmista maahanmuuttajaryhmistä: venäläisiltä, somalialaisilta ja Lähi-idästä kotoisin olevilta maahanmuuttajilta. Mukana on myös länsimaalaisia maahanmuuttajia. Olen hyödyntänyt verbal guise -tekniikkaa tutkiessani oululaisopiskelijoiden asenteita maahanmuuttajien suomen kieltä kohtaan. Kuuntelutestin avulla olen selvittänyt, minkälaisia ominaisuuksia oululaisopiskelijat liittävät maahanmuuttajiin näiden puhuman suomen perusteella ja kuinka he arvioivat eri maahanmuuttajaryhmiä. Ryhmäkeskustelujen analyysissa olen hyödyntänyt sisältölähtöistä diskurssianalyysia ja tarkastellut, kuinka asenteet rakentuvat keskustelussa. Olen keskittynyt erityisesti metakielen eri tasojen tarkasteluun sekä analysoinut evaluoivia kommentteja maahanmuuttajista. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että oululaisopiskelijat arvioviat eri maahanmuuttajaryhmien puhumaa suomea eri tavoin ja liittävät eri maahanmuuttajaryhmiin erilaisia kulttuurisia stereotypioita. Maahanmuuttajan sosiaalinen status saattaa myös vaikuttaa siihen, kuinka hänen puhumaansa suomea arvioidaan, mutta tämä vaihtelee maahanmuuttajaryhmittäin. Tutkimukseni aihe on ajankohtainen, sillä Suomessa asuu yli 300 000 maahanmuuttajataustaista henkilöä, ja vuoden 2015 aikana Suomeen on saapunut myös yli 30 000 turvapaikanhakijaa. Maahanmuuttajien suomen kielen taitoa voidaan pitää heidän hyvinvointinsa edellytyksenä, sillä sujuvasta kielitaidosta on hyötyä kaikilla elämän osa-alueilla. Kommunikoinnissa on kuitenkin kaksi osapuolta, ja myös suomalaisten asenteet maahanmuuttajien suomen kieltä kohtaan vaikuttavat siihen, kuinka onnistuneesti maahanmuuttajat pärjäävät suomen kielellään suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tutkin pro gradu -työssäni jälkitavujen vokaalienvälisen h:n variaatiota kahdessa karjalaisessa kylässä, Jyskyjärvessä ja Kalevalassa puhuttavissa karjalan kielen murteissa. Karjala on mm. Venäjällä ja Suomessa puhuttu itämerensuomalainen vähemmistökieli, joka jakautuu eri kielimuotoihin, joista itse tutkin vienankarjalaa. Aiheeksi se valikoitui siksi, että karjalan kielestä ei ylipäätään ole valtavasti tutkimusta, ja esimerkiksi jälkitavujen h:ta ei ole tutkittu karjalan kielessä systemaattisesti tutkittu ollenkaan. Lähestyn tutkimuksessani jälkitavujen h:ta ja siinä esiintyvää variaatiota erityisesti yksittäisten puhujien idiolektien ja muotoryhmien näkökulmasta. Huomioni kiinnittyy pääasiassa siihen, missä suhteessa jälkitavujen h on säilynyt ja kadonnut eri morfologisissa kategorioissa. Olen myös tarkastellut sitä, vaikuttaako h:n katoamiseen sen etäisyys sananmuodon vartalosta ja sananmuodon lekseemin taajuus. Lisäksi vertailen, onko Kalevalan ja Jyskyjärven puhujilla eroja jälkitavujen h:n kadon suhteen. Viiden kielenoppaan osalta olen myös pystynyt tekemään paneelitutkimusta eli tarkastelemaan heidän idiolektiensa muutosta kymmenen vuoden aikajaksolla. Taustaoletuksena tutkimuksessani on, että h:n kato on kielenmuutoksena ylhäältä leviävä muutos eli johtuu kielikontakteista. Tutkimukseni edustaa vahvasti kvantitatiivista sosiolingvistiikkaa ja variaationtutkimusta. Käytän työkaluina morfologisen ja leksikaalisen diffuusion teorioita, joitten mukaan äänteenmuutos etenee kielessä tietynlaisen hierarkian mukaan muotoryhmästä tai lekseemistä toiseen. Vienalaismurteista on aiemmin samojen teorioitten avulla jälkitavujen A-loppuisia vokaaliyhtymiä tutkinut Niina Kunnas (2007). Tutkimusaineistoni koostuu hieman yli 14 tunnista nauhoitteita, jotka on tehty Jyskyjärven ja Kalevalan kylissä vuosituhannen vaihteessa sekä vuonna 2011. Kutakin kielenopasta on haastateltu noin tunnin ajan. Olen litteroinut nauhoitteet, kerännyt niistä jälkitavujen h:n sisältävät sananmuodot ja laskenut säilymä- ja katomuotojen esiintymisfrekvenssit eri muotoryhmissä ja lekseemeissä. Lähes kaikkien informanttien kohdalla toteutuu hypoteesini siitä, että sananmuodon muotoryhmällä on yhteys h:n katoon. Jälkitavujen h on yleisesti alttein katoamaan sellaisista muotoryhmistä, joissa h sijaitsee mahdollisimman kaukana sanan vartalosta, kuten passiivin imperfektin ja preesensin muodoista. Sen sijaan h on säilynyt parhaiten sanan vartalossa, esim. eh-nominien muodoissa. Jälkitavujen h:n kato siis vaikuttaa kielenmuutoksena etenevän käänteisessä morfotaktisen hierarkian mukaisessa järjestyksessä eli kohti sanavartaloa. Leksikaalisen taajuuden merkitystä en aineistossani pääosin havainnut. Ainoastaan illatiivien muotoryhmässä lekseemin taajuudella ja h-edustuksen osuudella voi olla korrelaatiota, mutta suunta on päinvastainen kuin hypoteesissani oletin: h:n kato ei ole aineistoni perusteella alkanut pientaajuisista vaan suurtaajuisista lekseemeistä. Viiden paneelitutkimuksen kielenoppaan idiolekteissa ei ole havaittavissa kymmenen vuoden aikana mitään yhteistä muutostendenssiä, vaan eräät idiolekteista ovat konservatiivistuneet ja toisissa taas h:n kato on edennyt pitemmälle. Lisäksi muutos on lähes kaikilla kielenoppailla ollut pieni. Ainoastaan yhden kielenoppaan kielessä h-edustuksen osuus on kasvanut merkittävästi, mutta syynä tähän saattaa olla puheen mukauttaminen haastattelijan kielen suuntaan ensimmäisellä haastattelukerralla. Lisäksi havaitsin, että jyskyjärveläisissä idiolekteissa esiintyy kalevalaisia enemmän variaatiota h:n kato-osuuksissa ja että Jyskyjärvessä h:n kato on yleisesti edennyt pitemmälle. Suurempi variaatio saattaa implikoida, että katoilmiön keskusalue on maantieteellisesti lähempänä Jyskyjärveä. Maantieteellisen diffuusion todentamiseksi ilmiötä olisi kuitenkin tutkittava tarkemmin muistakin karjalaiskylistä. Kaiken kaikkiaan h:n kato ei tutkimustulosteni perusteella olekaan välttämättä puhtaasti ylhäältä leviävä muutos, niin kuin aluksi oletin. Tutkimukseni tuo kuitenkin uutta tietoa uhanalaisen karjalan kielen variaatiosta, kielen reaaliaikaisesta muuttumisesta aikuisiällä sekä lisätukea morfologisen diffuusion teorian toimivuudelle. Leksikaalisen diffuusion teorian hyödyntäminen ei osoittautunut aineistossani hedelmälliseksi. Asiaa olisi ehkä tarkasteltava uudelleen toisilla metodeilla ja suuremmalla aineistolla.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani sitä, millä tavoin mennä ja tulla -verbien ilmaiseman muuttujan reitti ikkunoidaan suomen kielessä. Muuttuja reitin voi käsitteistää ikään kuin liikepolkuna, joka sisältää sekä alku-, keski- että loppuosan riippuen siitä, mitä osia polusta nostetaan huomion ikkunaan. Huomion ikkunointi on kielitieteilijä Leonard Talmyn kehittämä teoria, ja hän on käyttänyt seuraavaa esimerkkilausetta liikepolun havainnollistamiseen: laatikko, joka oli lentokoneen lastiruumassa, putosi koneesta ilman halki mereen. Lauseessa muuttujana toimii putoava laatikko, ja tämän alkupisteeksi määrittyy erosijainen paikan adverbiaali koneesta. Itse ilmalento määrittyy puolestaan polun keskikohdaksi (ilman halki), ja päätepisteeksi kuvatussa tapahtumassa hahmottuu meri, johon laatikko lopulta putoaa. Liikepolun kaikkien osien nostaminen huomion ikkunaan on kuitenkin harvinaista, koska pyrimme yleensä valikoimaan tuottamaamme informaatioon vain itsemme mielestä kaikista olennaisimman osan. Jos edellisestä esimerkkilauseesta nostettaisiin huomion ikkunaan ainoastaan sen loppuosa, esiintyisi se siis muodossa laatikko, joka oli lentokoneen lastiruumassa, putosi mereen. Tutkimukseni perusteella pelkästään polun loppuosan nostaminen huomion ikkunaan onkin kaikista yleisin tapa esittää liikepolku; kaikkiaan 400 esimerkkilauseesta tai -virkkeestä koostuvasta aineistostani 237 tapausta edusti kyseistä ikkunointityyppiä. Maksimaalista, kaikki liikepolun osat huomion ikkunaan nostavaa ikkunointityyppiä edusti aineistossani ainoastaan 14 lausetta tai virkettä. Loput tapaukset edustivat muita mahdollisia ikkunointitapoja. Liikepolun alku-, keski- ja loppuosat voivat esiintyä lauseessa yhteensä seitsemällä eri tavalla riippuen siitä, mitä osia siihen sisällyttää ja mitä siitä jättää pois. Tilastoinnin lisäksi olen kiinnittänyt huomiota siihen, millaisia keinoja huomion ikkunoimiseen käytetään ja sitä, millä tavoin konkreettinen ja abstraktinen liike eroavat toisistaan huomion ikkunoinnin osalta. Olen myös tehnyt havainnon, jonka mukaan huomion ikkunoinnin tarkastelua ei ole tarpeellista rajoittaa pelkästään lauseen mittaisiin kokonaisuuksiin, vaan virkkeen eri verbien omat argumentit voivat yhdessä muodostaa liikepolun. Kutsun tätä ilmiötä polun kerrostuneisuudeksi. Olen kerännyt aineistoni CSC:n kielipankin Korp-työkalun avulla. Korpin avulla on mahdollista tehdä konkordanssihakuja kieliopillisesti jäsennetyistä tekstikorpuksista. Sen kautta pääsee myös käyttämään kirjoitetun ja puhutun nykysuomen sekä varhaisnykysuomen ja vanhan kirjasuomen aineistoja. Oma aineistoni on peräisin pääasiassa Kansalliskirjaston suomenkielisten lehtien kokoelmista sekä Europal-korpuksesta, joka sisältää Euroopan parlamentissa käytyjen keskustelujen käännöstekstejä. Aineistoni lauseista ja virkkeistä puolet ovat mennä-verbillisiä ja puolet tulla-verbillisiä.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen jälkitavujen vokaalienvälisen h:n edustumista (esim. kylähän ~ kylhän ~ kyl(l)ään) Pelkosenniemen ja Savukosken murteen vanhimmassa tavoitettavissa olevassa kerrostumassa. Aineistonani käytän Suomen kielen nauhoitearkiston ja Oulun nauhoitearkiston murrenauhoituksia, joissa on haastateltu kolmeatoista 1800–1900-lukujen taitteessa syntynyttä kielenopasta. Teoreettisesti ja metodologisesti tutkielma liittyy ennen kaikkea dialektologiaan ja murremaantieteeseen mutta myös sosiolingvistiikkaan ja kielihistoriaan. Peräpohjalaismurteisiin kuuluva Pelkosenniemen ja Savukosken murre luetaan nykyään yleisesti osaksi Kemijärven murreryhmää. Aiemman tutkimuksen mukaan jälkitavujen vokaalienvälisen h:n osalta murrejako ei kuitenkaan ole luonteva, sillä tutkimusalueellani h:n etinen vokaali edustuu yleisimmin Kemin murteiston tapaan sisäheittyneenä (esim. ranthan), kun taas Kemijärven murteessa se on säilynyt alkuperäisenä (esim. rantahan). Tutkielmassani vahvistan havainnon ja tarkennan sitä edelleen. Kahdessa Kemijärven murrealueen rajalla sijaitsevassa kylässä reilu viidennes tapauksista edustuu alkuperäisinä. Muiden kylien kohdalla alkuperäismuotoja on vain 0,6–7,2 prosenttia kaikista tapauksista. Erityisesti fonotaktiset jonot (C)VCVhV- (esim. kylähän) ovat säilyttäneet h:ta edeltävän vokaalin alkuperäisenä. Muissa fonotaktisissa asemissa alkuperäinen tyyppi on äärimmäisen harvinainen lukuun ottamatta mainittuja kahta rajakylää. Sisäheitto (esim. ranthan) on selvästi yleisin kanta yhdeksässä kylässä, jossa niitä on 66,7–89,6 prosenttia tapauksista. Mainittujen rajakylien sisäheittoasteet ovat 50,4 ja 57,3 prosenttia. Yhdellä oppaista sisäheittotapauksia esiintyy vain 6,6 prosentin verran. Hänellä yleisin kanta on h:n kato, joita on 88,7 prosenttia tapauksista. Jälkitavujen vokaalienvälisen h:n kato on tutkimukseni perusteella alueen murteessa luultua yleisempää. Vajaassa kahdessatoista prosentissa katotapauksista kadon syynä on dissimilaatiotendenssi (esim. yhthen ~ yhtehen > yhteen). Sisäheittomuotojen h on toisinaan assimiloitunut edeltävään konsonanttiin. Assimilaatiot voivat saada yleiskielisen tai yleis- tai erikoisgeminaatiollisen asun, minkä vuoksi assimilaatiot on vaikea erottaa varsinaisista katomuodoista. Ainoastaan viimeksi mainitut voidaan käsittää varmoiksi assimilaatioiksi, sillä erikoisgeminaatio ei kuulu murteeseen. Yleisimmin h on assimiloitunut edeltävään s:ään. h:n assimilaatio klusiileihin ja nasaaleihin on yhtä opasta lukuun ottamatta sporadista. Dissimilaatio- ja assimilaatio eivät selitä kaikkia alueen katomuotoja. Niissä lieneekin kyse kirjakielen ja katomurteiden vaikutuksesta. Mielenkiintoista on, että yksi oppaista käyttää runsaasti kirjakielisiltä vaikuttavia muotoja, vaikka onkin syntynyt 1890-luvulla ja käynyt ainoastaan kiertokoulun. Tutkimusalueellani ei juurikaan esiinny myöhempiä h-kehittymiä. Esimerkiksi kAAn-liitepartikkelit ovat useimmin h:ttomia lukuun ottamatta yhtä informanttia.

Tutkin tässä pro gradu -tutkielmassani suomen itämurteiden erikoisgeminaatiota kiuruvetisten nuorten puhekielessä. Itämurteiden erikoisgeminaatio on suomen geminaatioilmiöistä nuorin ja äänteenmuutoksena vielä vakiintumaton. Erikoisgeminaatiossa mikä tahansa konsonantti voi pidentyä pitkän vokaaliaineksen edellä pitkän painollisen tavun ja pitkän tai lyhyen painottoman tavun jäljessä. Kiuruveden murre sijoittuu itämurteiden pohjoissavolaisten murteiden alaryhmään. Tutkin tässä pro gradu -työssä nuorten kiuruvetisten puhetta, jotta saisin tutkimuksellani käsityksen erikoisgeminaation tilanteesta Kiuruveden nykypuhekielessä. Tutkimusaineistoni koostuu kahdeksasta kiuruvetisten yhdeksäsluokkalaisten nauhoitetusta parikeskustelusta, joista kukin on noin 20–30 minuutin pituinen. Tutkin erikoisgeminaation variaatiota aineistossani idiolekteittain, konsonanteittain, äänneympäristöittäin, tavuasemittain ja muotoryhmittäin. Vertailen äänteenmuutoksen tilannetta aineistossani erikoisgeminaation pääteokseen Marjatta Palanderin (1987) Suomen itämurteiden erikoisgeminaatio. Hypoteesinäni oli, että erikoisgeminaatio on vuosina 1996–2000 syntyneiden kiuruvetisten nuorten nykypuhekielessä vahvempaa ja yleisempää kuin Palanderin tutkimuksessa se on ollut vuosina 1880–1899 syntyneillä Kiuruveden informanteilla. Uskoin myös, että aineistossani erikoisgeminaatioasemaisen konsonantin laatu, äänneympäristö, tavuasema ja muotoryhmä vaikuttavat geminaation vahvuuteen ja yleisyyteen, ja että geminaatiossa on suurta idiolekteittaista vaihtelua. Hypoteesini toteutuivat, ja erikoisgeminaatio osoittautui nuorten puheessa huomattavasti vahvemmaksi ja yleisemmäksi kuin aiemmassa tutkimuksessa. Idiolekteittainen vaihtelu on kuitenkin suurta, ja aineiston poikainformantit geminoivat tyttöinformantteja huomattavasti enemmän. Konsonanteista eniten geminoituvat k, m, p, h ja t. Vahvinta geminaatio on klusiileissa ja m:ssä. Erikoisgeminaatiota esiintyy todennäköisimmin vokaalien välisissä asemissa, erityisesti jos erikoisgeminaatioasemaista konsonanttia edeltää lyhyt vokaali. Erikoisgeminaatio on jonkin verran yleisempää ja huomattavasti vahvempaa toisen ja kolmannen tavun rajalla tai sitä kauempana sanassa kuin ensimmäisen ja toisen tavun rajalla. Äänneympäristön ja tavuaseman vaikutus on suurinta idiolekteissa, jotka kuuluivat aineistoni heikommin geminoivien idiolektien joukkoon. Muotoryhmistä eniten erikoisgeminaatiota esiintyy -kin- ja -kAAn-liitteissä, lainasanoissa ja MA-infinitiivin illatiiveissa.

Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani hannata-verbiä kognitiivisen semantiikan keinoin. Aineistoni muodostivat todelliset 2000-luvun hannata-sanan käyttötilanteet (267 tapausta) internetin Suomi24-keskustelupalstalla. Kokosin aineistoni Kielipankin Korp-konkordanssihakuohjelman avulla. Peilasin aineistoani Heikki Paunosen teoksessa Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii. Stadin slangin suursanakirja (2000) määrittämiin hannata-verbin merkitystyyppeihin ja päädyin määrittelemään hannata-verbille kahdeksan merkitystyyppiä kriteereineen. Paunosen merkitystyypistä ’epäröidä’, ’pelätä’ ja ’arkailla’ muodostin kaksi merkitystyyppiä, kun taas muut Paunosen merkitystyypit pysyivät lähes ennallaan. Jaoin myös merkitystyypit intransitiivisiin ja transitiivisiin merkitystyyppeihin. Hannata-verbin transitiivisia merkitystyyppejä ovat ’vastustaa’, ’pelätä’, ’pihdata’, ’harmittaa’ ja ’ymmärtää’ ja intransitiivisia merkitystyyppejä ovat ’epäröidä’, ’jänistää’ ja ’uskaltaa’. Hannata-verbille hahmottui aineistossani kolme päämerkitystyyppiä: ’vastustaa’, ’epäröidä’ ja ’jänistää’. Selvästi keskeisin merkitys oli ’vastustaa’. Hannata-verbille hahmottui aineistossani myös merkitykset ’pelätä’, ’pihdata’, ’uskaltaa’ ja ’harmittaa’. Paunosen merkitystyyppiä ’ymmärtää’ (Paunonen 2000 s.v. hannata) ei sen sijaan aineistossani esiintynyt lainkaan. Paunosen merkitystyypeistä poikkeavat tapaukset olivat yksittäisiä, epäselviä tapauksia. Kuvasin tutkimuksessani myös hannata-verbin merkitystyyppien analysointitapaani vuokaavion avulla ja hahmottelin hannata-verbin merkitysten keskinäisiä suhteita. Tutkimukseni mukaan merkitystyypit menevät osittain päällekkäin muiden merkitystyyppien kanssa muodostaen ikään kuin jatkumon. Hannata-verbin etymologia ei ole tiedossa, joten pohdin, millaisia kognitiivisia kehyksiä ja mielikuvia sana herättää. Tutkimukseni mukaan hannata-verbi ilmaisee tyypillisesti jonkinlaista negatiivista toimintaa, joten päädyin pohtimaan, että hannata-verbin käyttöä motivoi ja selittää ymmärrys kitkan käsitteistyksestä. Hannata-verbille hahmottui aineistossani konstruktiot hannata vastaan ja jäädä hannaamaan. Näistä selvästi yleisin oli hannata vastaan -konstruktio (Akava hannasi vastaan), joka ikään kuin korostaa ja alleviivaa hannata-verbille merkityksen ’vastustaa’ tai ’panna vastaan’. Elliptinen, elatiivimuotoisen syyn adverbiaalitäydennyksen ja jäädä hannaamaan -verbiketjun muodostama konstruktio (Pujottelusta jäi hannaamaan) on kiinnostava, sillä siinä hannata-verbin merkitys kehittyy pysyväksi vastustamisen tilaksi ja kuvaa epäonnistumista.

Tutkimukseni aiheena on lekseemien akka, emäntä, eukko, vaimo, ämmä, neito ja tyttö merkitys ja käyttö kansanrunoudessa. Aineistonani on Suomen kansan vanhojen runojen (SKVR) osat XII1 ja XII2 eli Pohjois-Pohjanmaalta kerätyt kansanrunot sähköisenä korpuksena. Runoja aineistoissani on yhteensä 476. Tavoitteenani on selvittää, millaisia merkityksiä akka, emäntä, eukko, vaimo, ämmä, neito ja tyttö saavat kansanrunoudessa, millaisissa konteksteissa ne viittaavat tiettyihin merkityksiin sekä millaisia kollokaatteja ja sävyjä lekseemit saavat. Vertaan myös tutkimieni lekseemien sanakirjamerkityksiä, merkitystä Suomen murteissa ja runoista esiin nousseita merkityksiä ja selvitän, ovatko merkitykset muuttuneet ajan saatossa. Apunani tässä ovat Kielitoimiston sanakirja, Nykysuomen sanakirja sekä Suomen murteiden sanakirjan ja Suomen murteiden sana-arkiston kokoelmat. Tavoitteenani on lisäksi selvittää, saadaanko kansanrunojen naiskuvasta vihjeitä merkityksiä selvittämällä. Tutkimukseni teoreettisena ja metodisena taustana ovat murremaantiede, leksikaalinen semantiikka, kontekstuaalinen semantiikka ja filologinen tekstintutkimus. Käytännössä tarkastelen, mitä tutkimani lekseemin sisältävä säe tarkoittaa ja on tarkoittanut tekstin aikaisessa kulttuurissa ja kuinka runo kokonaisuudessaan on tulkittava. Tämä muodostaa kontekstin, jonka perusteella etsin merkityksen tutkimalleni lekseemille. Murremaantiede on tutkimuksessani mukana siltä osin, että vertaan kansanrunoista löytämiäni merkityksiä murteista löytyviin merkityksiin. Tutkimukseni osoittaa, että akka, emäntä, eukko, vaimo, ämmä, neito ja tyttö saavat kansanrunoudessa yhteneväisiä merkityksiä Kielitoimiston sanakirjan, Nykysuomen sanakirjan ja murteista löytyvien merkityksien kanssa. Lisäksi akka saa uudeksi merkityksekseen ’äidin’, emäntä ’emuun’, eukko ’talon tai paikan naispuolisen hallitsijan’, vaimo ’synnyttäjän’, ämmä ’talon tai paikan naispuolisen hallitsijan’ ja neito ’morsiamen’ sekä ’talon tai paikan nuoremman naispuolisen asukkaan’. Vaikka murteet ja nykysuomi esittävät akan, eukon ja ämmän halventavina nimityksinä, kansanrunouden kieli tuo ne esiin suhteellisen neutraaleina ilmauksina. Neito ei saa aineistossani ollenkaan negatiivisia määreitä. Ylistävät kollokaatit ja määreet liitetään lähinnä mytologisiin naishahmoihin, joten akka, emäntä, eukko, vaimo, ämmä, tyttö ja neito ovat mytologisina hahmoina korkeammassa asemassa kuin todellisina hahmoina. Todellisina hahmoina naiset liikkuvat runoissa arkisen elämän piirissä ja nähdäkseni näihin viitataan sen tähden suhteellisen neutraaliin sävyyn.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani suomalaisten jääkiekkoseurojen nimiä. Aineistoni sisältää kaikki vuonna 2015 Suomen Jääkiekkoliittoon kuuluvien seurojen nimet. Niitä on yhteensä 360. Tutkin nimien rakennetta, miltä osin se on typologista tutkimusta. Tutkin myös nimenantoperusteita kieliyhteisön jäsenen näkökulmasta ja nimistön muuttumista erityisesti 1990-, 2000-luvulla ja kuluvan vuosikymmenen aikana. Tutkimukseni on siis myös vahvasti sosio-onomastista. Jääkiekkoseuran nimessä tärkeä elementti on paikantava määriteosa, joka on nykyään noin 70 %:lla nimistä. Kaksiosainen nimi on yhä yleisin, mutta nimet ovat muuttuneet myös pidemmiksi. Perusosa on yli puolella nimistä informatiivinen ja se kertoo yleensä lajin tai sen, että kyseessä on urheiluseura. Perusosan tarkoite voi olla myös muun muassa eläimennimitys, ominaisuudennimitys tai ihmisjoukko. Samalla nimellä voi olla useita nimenantoperusteita. Selvästi yleisin on informatiivisuus ja toiseksi yleisin metaforisuus. Jääkiekon erikoiskieli on hyvin kuvainnollista urheilukieltä, joten on luonnollista, että se näkyy nimistössäkin. Eläinmetaforanimet ovat säilyneet nimimuodissa jo pitkään. Jääkiekkoseurojen nimissä on myös metonyymisiä siirrännäisiä. Muut nimenantoperusteet ovat harvinaisia, mutta niitä ovat muun muassa symboli, huumori, sanaleikki, alkusointu ja loppusointu. Olen kiinnittänyt erityistä huomiota jääkiekkoseurojen nimien kieliin. Viime vuosikymmeninä seurannimet ovat muuttuneet sekakielisemmiksi. Nimissä on usein sekä suomea että englantia. Kuluvana vuosikymmenenä on annettu jopa enemmän englannin- ja sekakielisiä nimiä kuin suomenkielisiä. Nimimuodissa näyttää olevan HC eli hockey club -nimielementin sisältävät nimet. Jos uusi seurannimi on muotoa HC + paikkakunta, se vähentää metaforisuutta. Muussa tapauksessa englanninkielen lisääntyminen ei siihen merkittävästi vaikuta. Jääkiekkoseurojen nimistössä on tällä hetkellä menossa murrosvaihe. Seurat vaihtavat nimiään monesta eri syystä. Vanhat nimenosat halutaan usein säilyttää uudessa nimessä.

Olen tarkastellut pro gradu -työssäni kuolemisen representaatioita ja kuolemadiskursseja neljän suomalaisen tiedotusvälineen verkkouutisissa. Ylen, MTV:n, Iltalehden ja Kalevan sivuilta kootussa aineistossani on 110 artikkelia. Tutkin sitä, mitä kuolemisen diskursseja eli puhetapoja aineistossani esiintyy, milloin ne aktivoituvat, miten kuolema representoidaan eli esitetään diskursseissa ja millä verbeillä ja nomineilla representoiminen tapahtuu. Tutkin myös, mitä merkityksiä kuolemisen representointiin käytetyillä verbeillä ja nomineilla on. Kuolema on tabuaihe, joten on oletettavaa, että siitä puhumista vältetään ja aiheesta käytetään kiertoilmauksia. Arvelin myös, että yleisimmille kuolemaan liittyville verbeille kuolla, menehtyä, saada surmansa ja menettää henkensä olisi löydettävissä merkityseroja. Tutkimusmenetelmäni on kriittinen diskurssianalyysi ja erityisesti Norman Faircloughin siitä esittämä malli, jota olen kuitenkin soveltanut väljästi. Työni lopussa tarkastelen kuolemisesta käytettyjen verbien ja nominien semantiikkaa. Erottelin aineistosta kahdeksan päädiskurssia. Ne ovat kuolema katastrofina, kuolema vastoinkäymisenä, kuolema järkytyksenä, kuolema ominaisuutena, kuolema tapahtumana, kuolema elämän vastakohtana, kuolema seurauksena ja kuolema aiheutettuna -diskurssit. Kuolema vastoinkäymisenä -diskurssilla on aladiskurssi kuolema menettämisenä ja kuolema seurauksena diskurssilla on aladiskurssi kuolema tuloksena. Pääsääntöisesti eri diskurssien väliset erot liittyvät siihen, käytetäänkö kuolemisesta verbejä vai nomineita. Sen sijaan merkittäviä eroja verbien kuolla, menehtyä, saada surmansa ja menettää henkensä välille en löytänyt. Työni yksi päätulos oli, että kuoleman representoimisessa olennaista ovat usein muut valinnat kuin verbivalinnat. Havaitsin, että saada surmansa -verbi-idiomilla lienee joitain passiivisuuteen ja kohtalonomaiseen kuolemaan liittyviä konnotaatioita. Mahdollisesti menehtyä-verbi viittaa kuolemiseen, jolle ei ole ulkoisia syitä tai kenties jollakin tavalla yksilöitävään kuolemaan. Kuolla taas on sävyltään melko neutraali. Toinen työni päätulos on, että eri ihmisten kuolema representoidaan erilaiseksi. Jonkun kuolema voidaan esittää järkyttävänä, mutta toisen kuolema esitetään ongelmana eikä kuolemaan liittyvää inhimillistä tragediaa lainkaan huomioida. Onnettomuuden uhrit voidaan esittää passiivisina uhreina, jotka kuolevat kohtalonomaisesti, tai heitä voidaan kuvata aktiivisiksi toimijoiksi, joiden kuolema on seurausta heidän omista teoistaan.