Kandidaatintutkielmani aihe on panna-verbin vokaalivartaloistuminen. Tutkin, mitä panna-verbillä ilmaistaan, kun se on norminvastaisesti vokaalivartaloinen. Panna-verbillä on sekä vokaalivartalo- että konsonanttivartaloesiintymiä. Aineistoni on kerätty Korp-sivuston internetkeskustelukorpuksista, joissa on aineistoa Suomi24- ja Ylilauta-sivustoilta. Panna-verbi on hyvin polyseeminen verbi. Erityisesti kiinnitän huomiota niihin tapauksiin, joissa panna-verbiä käytetään seksuaalisessa merkityksessä. Tutkimukseni hypoteesi onkin, että panna-verbin vokaalivartaloisia muotoja esiintyy erityisesti silloin, kun verbillä halutaan ilmaista seksuaalista merkitystä. Analysoin aineiston tapauksia sekä muodon että merkityksen kautta. Aineistossani oli selkeästi eniten tapauksia, joissa panna-verbiä käytetään seksuaalimerkityksessä. Pohdin myös, onko panna-verbin taivutusparadigmassa tapahtumassa muutos polysemian takia.

Aamulehti teki 16.9.2017 linjauksen, jonka mukaan lehti pyrkii sukupuolineutraaliin kielenkäyttöön. Eduskunnan puhemies on tästä lähtien lehden käytössä puheenjohtaja. Olen tutkinut aiheesta virinnyttä keskustelua kriittisen diskurssianalyysin ja sisällönanalyysin yhdistelmällä. Tutkin aktivoitunteita diskursseja ja niistä heijastuvia asenteita.

Kandidaatintutkielmani aihe on vokaalivartaloiden yleistyminen verbien tulla, mennä, purra ja surra NUT- ja TU-partisiipeissa. Yleiskielisesti NUT-partisiippi esiintyy esimerkiksi surra-verbissä muodossa surrut, mutta vokaalivartaloistumisen johdosta on yleistymässä muoto surenut. Tarkastelen lause- ja lausekeyhteyksiä, joissa vokaalivartaloisia muotoja esiintyy sekä sitä, onko vokaalivartaloistuminen yleisempää harvinaisemmissa kuin yleisemmissä perussanoissa. Valitsin verbit purra ja surra, koska ne ovat harvinaisempia perussanoja sekä verbit tulla ja mennä, koska ne ovat yleisempiä perussanoja. Aineistoni on kerätty Korpin Suomi24- ja Ylilauta-keskustelupalstoilta. Yhteensä aineistossa on 194 vokaalivartaloista esiintymää. Tutkielmani havaintona on, että vokaalivartaloiset muodot ovat yleisempiä harvinaisemmissa perussanoissa. Tämän lisäksi tutkielmassani selvisi, että vokaalivartaloiset NUT- ja TU-partisiipit esiintyvät liittomuotoina, verbiliittoina, adjektiivimaisina, referatiivirakenteessa, temporaalirakenteessa tai substantiivilausekkeen tehtävissä (esimerkiksi objektina).

Tutkin kandidaatintutkielmassani haukiputaalaisen suurperheen sisäistä variaatiota jälkitavujen A-loppuisten vokaaliyhtymien osalta. Aineistoni olen kerännyt nauhoittamalla informanttien puhetta luonnollisissa puhetilanteissa. Informanttien käymät keskustelut ovat sellaisia, että ne olisi käyty ilman nauhoitustilannettakin. Nauhoittamissani keskusteluissa on mukana vaihteleva määrä informantteja. Enimmillään heitä on keskustelemassa seitsemän ja vähimmillään kaksi. Tutkimukseni on sosiolingvististä variaationtutkimusta ja olen kvantitatiivista metodia käyttäen jaotellut aineistoni sekä informanttien että vokaaliyhtymien mukaan. Analysointini tapahtuu sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti. Tutkielmani tärkeimmät havainnot liittyvät vokaaliyhtymien variantteihin informanteittain sekä perheen tyttöjen ja poikien välisiin eroihin. Analyysini osoittaa, että perheen pojilla paikallismurteen mukaiset edustumat ovat yleisempiä kuin tytöillä. Tytöt puolestaan käyttävät enemmän yleiskielen mukaisia tai laajalle levinneitä variantteja.

Käsittelen tutkielmassani dialogisuutta ja persoonia päiväkirjatekstissä. Keskityn tutkielmassani erilaisiin persoonamuotoihin sekä niiden viittaussuhteisiin. Aineistonani on vuonna 1911 syntyneen varsinaissuomalaisen naisen 1980-luvulla kirjoitettu päiväkirja. Tutkimukseni on aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Analysoitavia muotoja ovat nollapersoonat, passiivi, sekä yksikön toinen persoona. Lisäksi tutkin monikon ensimmäisellä ja kolmannella persoonalla sekä muilla sanavalinnoilla luotavia sisä- ja ulkoryhmiä. Nollapersoonalla kirjoittaja viittaa pääasiallisesti itseensä. Passiivitapauksissa viittauksen kohteena on usein isompi ihmisjoukko, jonka tarkempi määrittäminen voi olla haastavaa tai tarpeetonta. Yksikön toista persoonaa kirjoittaja käyttää kertoessaan miehensä kuolemaa edeltävistä hetkistä. Aineistosta löytyviä sisäryhmiä ovat muun muassa kirjoittaja perheineen ja kirjoittaja sisaruksineen. Ulkoryhmiä taas ovat esimerkiksi kirjoittajan sisarukset perheineen, sekä määrittelemätön muut. Siihen, millä tavalla kirjoittaja viittaa itseensä tai muihin, vaikuttaa konteksti, puheenaihe sekä kirjoittajan ja toisen henkilön sosiaalinen etäisyys. Kovin yleistäviä johtopäätöksiä ei näin suppean aineiston pohjalta kuitenkaan voi tehdä.

Kandidaatintutkielmassani tarkastelen NUT-partisiipin variaatiota Pielaveden vanhassa pitäjänmurteessa. Pielavesi kuuluu Pohjois-Savon maakuntaan ja Pielaveden murre pohjoissavolaisiin murteisiin. Aineistonani käytän SKNA:n murrenauhoitteita neljältä eri kielenoppaalta, jotka ovat kaikki syntyneet 1800-luvun lopulla. Kielenoppaista kaksi on miehiä ja kaksi naisia. Tutkimukseni päätarkoitus on selvittää, mitä NUT-partisiipin variantteja Pielaveden murteessa esiintyy ja millainen jakauma niillä on. Kiinnitän huomiota myös savolaismurteille tyypillisen essiivimuotoisen NUT-partisiipin haplologiseen lyhenemiseen sekä t:ttömän nominatiivin loppukahdennukseen. Tutkimus edustaa pääosin perinteistä dialektologiaa, mutta sosiolingvistisen näkökulman siihen tuo variaation tarkastelu eri puhujien välillä. Aineistossa esiintyvät NUT-partisiipin variantit voidaan jakaa kahteen pääryhmään: essiivi- ja nominatiivimuotoiset partisiipit. Essiivimuotoisia partisiippeja ovat alkuperäinen, lyhentymätön essiivi (antanunna) sekä sen haplologisesti lyhentynyt muoto (antana). Nominatiivimuotoisia partisiippeja ovat t:tön (antanu) sekä t-loppuinen (antanut) nominatiivi. t:tön nominatiivi esiintyy Pielaveden murteessa sekä loppukahdenteisena (antanup pois) että vokaaliloppuisena (antanu pois). Aineiston perusteella Pielaveden murteen yleisin NUT-partisiipin variantti on haplologisesti lyhentynyt essiivi, jota esiintyy runsaasti kaikkien neljän informantin puheessa. Toiseksi yleisin variantti on loppukahdenteinen t:tön nominatiivi, jota esiintyy jokaisella informantilla vähintään kerran ja joka on kummallakin miesinformantilla ainoa käytetty nominatiivinen variantti. Lyhentymätöntä essiiviä käyttävät muutamia kertoja kaikki informantit ja vokaaliloppuista t:töntä nominatiivia esiintyy naisinformanteilla, mutta niiden osuudet jäävät varsin pieniksi. t-loppuinen nominatiivi esiintyy aineistossa yhden kerran. Essiivimuotoiset partisiippivariantit ovat aineiston perusteella Pielaveden murteessa hieman yleisempiä kuin nominatiiviset. Alkuperäinen, lyhentymätön essiivi vaikuttaa olevan lähes kadonnut, sillä se esiintyy enää olla- ja tulla-verbeissä. t:tön nominatiivi esiintyy yleensä loppukahdenteisena.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani kiinankielisten suomenoppijoiden tekstiin tuottamia omistuslauseita ja erityisesti niiden subjektia. Omistuslauseen subjekti on prototyyppisessä omistuslauseessa habitiiviadverbiaalia ja olla-verbiä seuraava substantiivilauseke (eli NP). Tutkimusaineistonani käytän kansainvälistä oppijansuomen korpusta (International Corpus of Learner Finnish eli ICLFI). Omana osakorpuksenani toimii vuonna 2008 Pekingin yliopistossa kirjoitetut tekstit, joita on 163 kappaletta. Korpuksen tekstit on arvioitu eurooppalaisen viitekehyksen taitotasojen mukaan. Taso A on nimeltään Perustason kielenkäyttäjä, taso B on Itsenäinen kielenkäyttäjä ja taso C on Taitava kielenkäyttäjä. Olen etsinyt osakorpuksestani manuaalisesti lauseet, jotka ovat muotoa: adessiivisijainen habitiiviadverbiaali + olla-verbi + substantiivilauseke. Verbejä olen etsinyt eri aikamuodoissa ja tapaluokissa. Omistuslauseita käytettiin 89 tekstissä ja omistuslauseita oli kaikkiaan 188 kappaletta. Teoreettisena viitekehyksenä käytän soveltaen virheanalyysiä. Virheanalyysin lisäksi olen laskenut oikein ja epätyypillisesti muodostettujen lauseiden lukumäärät eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoilla. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Kuinka suuressa osassa aineiston omistuslauseista on oikein muodostettu subjekti ja kuinka suuressa osassa ei? 2. Miten edellä saadut luvut suhteutuvat eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoihin? 3. Millaisia ovat epätyypillisesti muodostetut omistuslauseet sekä kuinka paljon niitä on määrällisesti ja prosentuaalisesti? Oikein muodostettuja lauseita on 70,7 % ja epätyypillisiä 29,3 %. Aineistossani omistuslauseita on käytetty neljää C1-tason tekstiä lukuun ottamatta vain B-tasojen teksteissä. Olen jakanut epätyypilliset omistuslauseet seitsemään ryhmään. Kolme ryhmää liittyy subjektin sijanvalintaan ja loput neljä ryhmää ovat muita epätyypillisyyksiä. Kiinalaiset suomenoppijat käyttävät omistuslausetta runsaasti B1- ja B2-tasoilla. Oppimista tapahtuu selkeästi B1-tasolla, koska kielitaidon tarkkuus paranee eli virheiden osuus vähenee B2-tasolle siirryttäessä.

Kandidaatintutkielmassani tutkin sitä, mikä merkitysero on idiomeilla Sanopa muuta ja Äläpä muuta sano. Nämä imperatiivimuotoiset idiomit osoittavat voimakasta samanmielisyyttä. Vaikka toinen idiomeista kieltää ja toinen kehottaa, on niiden eroa vaikea määrittää. Ne tarkoittavat periaatteessa samaa, eli sitä, että ’olet oikeassa’. Tutkielmani perustuu siihen kognitiivisen konstruktiokieliopin periaatteeseen, että täydellisiä synonyymejä ei ole olemassa. Täten idiomeilla Sanopa muuta ja Äläpä muuta sano on oltava jokin ero. Laadin kyselytutkimuksen, jonka aineistoa tutkimalla selvitin vastaukset tutkimuskysymyksiini. Tutkimustulokseni osoittavat, että tilanteinen konteksti vaikuttaa siihen, kumman tutkimistani ilmaisuista kielenkäyttäjä valitsee. Tutkimustulosteni mukaan suurimpana erottavana tekijänä on säätilan kommentointi, johon selvästi eniten vastattiin myönteisellä ilmaisulla Sanopa muuta. Myönteinen ilmaus vastattiin kielteistä useammin myös silloin, kun repliikissä oli liitepartikkeli -pA. Kielteinen ilmaisu Äläpä muuta sano sen sijaan esiintyy useimmiten silloin, kun on tapahtunut jotakin yllättävää.

Tutkin kandidaatintutkielmassani Kolmenlaista komppia. Verbien heilua, huojua ja keinua semantiikkaa populaarimusiikin kontekstissa intransitiiviverbien heilua, huojua ja keinua merkityksiä, kun niitä käytetään niiden metaforisessa merkityksessä kuvailemaan musiikkiesityksen komppia, rytmitaustaa. Tutkimus nojaa teoreettisen viitekehyksen osalta kognitiivisen kieliopin käsityksiin verbeistä prosessuaalisen relaation ilmaisijoina sekä niin ikään kognitiivisen kieliopin hahmo–kehys-jakoon. Tutkimuksen tärkeimpänä tavoitteena on selvittää, minkälaisia eroja musiikkiin ammattilaisen näkökulmasta suhtautuvat informantit näkevät näiden konkreettisessa perusmerkityksessään jopa synonyymeinä pidettyjen liikeverbien välillä. Lisäksi halusin selvittää, mitkä tekijät muusikoiden mielestä vaikuttavat siihen, että komppi heiluu, huojuu tai keinuu. Käytin metodinani kyselytutkimusta, ja keräsin aineiston kyselylomakkeilla. Informantteja oli 40. Kokemukseni perusteella muusikot ymmärtävät tutkimieni verbien kaltaiset metaforiset ilmaukset hyvin samalla tavalla ja niitä on täten myös helppo keksiä lisää. Kyse ei siis mielestäni ole slangista vaan jopa keholliseen kokemukseen perustuvasta kognitiivisesta prosessista. Tutkimukseni tukee tätä olettamusta: huomattavan suuri osa informanteista ei ole aikaisemmin edes kuullut käytettävän heilua-verbiä komppia kuvailtaessa, mutta heidän intuitiivinen käsityksensä sen merkityksestä ei juurikaan eroa niiden käsityksistä, jotka pitävät heilua-verbin käyttöä luontevana. Hypoteesini oli, että muusikoiden mielestä kompin keinuminen on jotain, johon soittotilanteessa yleensä pyritään, heiluminen jotain, jota soittotilanteessa koetetaan välttää ja huojuminen jotain, jota yleensä pyritään välttämään, mutta joka joskus myös soveltuu tietynlaiseen musiikkiin. Tutkimustulokset tukevat hypoteesiani vahvasti. Muusikot tarkastelevat prosesseja heilua, huojua ja keinua erityisesti omaa toimintaansa, soittamista, vasten. Ammattitaidon merkitys nousee vastauksissa vahvasti esiin. Myös musiikkiesityksen tempolla ja esitettävän materiaalin tyylilajilla nähdään kuitenkin olevan vaikutusta etenkin kompin keinuntaan. Nykytekniikalla on mahdollista luoda sähköisiä sanakirjoja, joihin mahtuu valtava määrä lekseemin käytön kannalta tärkeää tietoa. Uskon, että kandidaatintutkielmani kaltaisilla tutkimuksilla tulee olemaan oma roolinsa uudenlaisissa hypersanastoissa.

Olen kandidaatintutkielmassani perehtynyt siihen, millaisilla kielenpiirteillä maallikot imitoivat peräpohjalaismurteita. Olen tutkinut peräpohjalaismurteisiin kohdistuvia käsityksiä selvittämällä, miten peräpohjalaismurteita imitoidaan ja mitä eri murrepiirteitä maallikot havaitsevat. Olen kiinnittänyt tutkielmassani huomiota myös siihen, kuinka hyvin murretta osataan imitoida, ja millaista ihmistyyppiä imitaatioissa pyritään luomaan. Tutkimukseni sijoittuu kansanlingvistiseen tutkimuskenttään ja sen tavoitteena on ollut ennen kaikkea selvittää, millaista mahdollisesti täydentävää kuvaa peräpohjalaismurteista imitaatiomenetelmän avulla voidaan saada. Tutkimukseni täyttää aukon tutkimuskentässä niin aiheen kuin menetelmänkin osalta, sillä peräpohjalaismurteita ei ole aikaisemmin tutkittu imitaatiomenetelmää hyödyntämällä. Tutkimukseni hypoteesi on ollut erityisesti jälkitavujen vokaalienvälisen h:n ja mie, sie -persoonapronominivarianttien esiintyminen imitaatioissa. Hypoteesini pitää sisällään oletuksen, jonka mukaan jälkitavujen vokaalienväliset h:t ovat suurimmassa osassa imitaatioista murteen vastaisissa paikoissa. Jälkitavujen vokaalienvälinen h herättää herkästi huomiota ja se on usein ainoa murrepiirre, joka peräpohjalaismurteisiin muualla Suomessa liitetään. Persoonapronominit ovat puolestaan helposti havaittavia ja eroa eri aluemurteiden välillä tehdäänkin usein niiden perusteella. Mie ja sie -persoonapronominit ovat Suomen murteiden persoonapronominivarianteista selkeästi tunnetuimpia. Olen kerännyt imitaatioista koostuvan aineistoni syksyllä 2017 Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella ja saanut käsiini yhteensä 14 imitaatiota. Tutkimukseen osallistuneiden informanttien ikähaarukka on haastatteluhetkellä 21–44. Joukossa on sekä miehiä että naisia, ja tieteenaloista he edustavat tekniikkaa, kasvatustieteitä, humanistisia tieteitä sekä luonnontieteitä. Kaikki informantit ovat ilmoittaneet asuvansa haastatteluhetkellä Oulussa ja myös suuri osa informanttien aikaisemmista asuinpaikoita sijoittuu Ouluun tai sen lähialueille. Olen käyttänyt tutkielmani aineistona spontaaneja imitaatioita, joiden pohjalta tehtyjä tutkimuksia on olemassa vain vähän. Olen analysoinut imitaatioissa esiintyviä äänne- ja muotopiirteitä, jälkitavujen vokaalienvälistä h:ta, persoonapronomineja, sanastoa ja fraaseja sekä ihmiskuvaan viittaavia ominaisuuksia. Imitaatioista analysoitujen tulosten perusteella näyttää siltä, että maallikoiden havaitsemista kielenpiirteistä näkyvimmin nousevat esiin hypoteesissakin esittämäni jälkitavujen vokaalienvälinen h ja mie, sie -persoonapronominivariantit. Muita imitaatioissa esiintyviä äänne- ja muotopiirteitä ovat muun muassa yleisgeminaatio ja t:n heikon asteen j- tai katoedustus. Jälkitavujen vokaalienvälinen h esiintyy imitaatioissa sekä murteen mukaisessa että murteen vastaisessa paikassa. h:ta imitoidaan enimmäkseen illatiivimuotojen ja kAAn-liitepartikkelin avulla. Tutkimuksessani ilmenee myös tapauksia, joissa h osataan fraasissa sijoittaa murteen mukaiseen paikkaan, ilman fraasia välttämättä ei. Tutkimustulosteni perusteella voin kuitenkin olettaa, että informanttien tietoisuus h:sta on odotettua parempi, sillä h:ta esiintyy imitaatioissa enemmän murteen mukaisissa kuin murteen vastaisissa paikoissa. Tutkimustulokseni osoittavat, että informanttien mielikuvat lappilaisista ovat hyvin stereotyyppisiä. Yhteys luonnon ja ihmisen välillä näyttää olevan vahva, sillä peräpohjalaismurteiden puhujien kuvitellaan usein olevan saamensukuisia henkilöitä, jotka omistavat poroja ja viettävät aikansa suolla joikaten ja metsässä kulkien. Vaikka syynä tällaisten stereotypioiden olemassaoloon lienee tiedotusvälineiden välittämä kuva lappilaisista, on odottamatonta, että stereotypiat elävät näinkin vahvoina Oulussa asuvien informanttien mielikuvissa.