Tässä pro gradu -työssäni tutkin iiläisten nuorten puhekieltä. Tutkimukseni avulla haluan selvittää, miten iiläisten nuorten puhekieli on muuttunut 37 vuodessa, jolloin Iin puhekieltä edellisen kerran tutkittiin. Vuonna 1981 Teijo Liedes tarkasteli iiläisen puheyhteisön äänne- ja muoto-opillisia kielenpiirteitä, jotka ovat samoja kuin omassa tutkimuksessani. Lisäksi vertailen informanttieni puhujaprofiileja toisiinsa. Tutkimuskysymykseni koskee sitä, millainen on iiläisen nuorison puhekieli tänä päivänä. Vertaan tuloksiani niin vuoden 1981 tuloksiin kuin yleisiin nykypuhekielen suuntauksiin. Keskeisessä osassa on Oulun seudun murre, jonka avulla muodostan informanteilleni murteellisuusprosentteja ja tutkin yksittäisten kielenpiirteiden murteellisten varianttien prosentuaalisia esiintymisiä. Toisen tutkimuskysymykseni avulla vertailen informanttieni puhujaprofiileja toisiinsa niin, että pyrin löytämään heitä yhdistäviä ja erottavia piirteitä. Lisäksi erittelen erilaisia kielenpiirteiden innovaatioita. Metodeiltaan tutkimukseni oli variationistinen sosiolingvistiikan mukainen reaaliaikainen trenditutkimus. Taustamuuttujina informanteillani olivat koulutausta, vanhempien murretausta sekä sukupuoli. Aineistonkeruumenetelmäni oli haastattelu. Tutkimusta varten haastattelin kymmentä iiläistä nuorta, joiden ikä vaihteli 11 ja 18 vuoden välillä. Tarkkailemani kielenpiirteet olivat inessiivin pääte, ts-yhtymä, yleiskielen d:n vastineet, jälkitavujen A-loppuiset vokaaliyhtymät, yleisgeminaatio, svaavokaali, olla-, tulla- ja mennä-verbien pikapuhemuodot, monikon 1. persoonan persoonapäätteet preesensissä ja imperfektissä sekä yksikön 1. ja 2. persoonan pronominit nominatiivissa ja obliikvisijoissa. Tutkimustuloksissa käy ilmi, että Iissä on menossa tietynlainen yleiskielistyminen. Iiläiset nuoret eivät käytä enää juurikaan inessiivissä Oulun murteen mukaista -sA-varianttia, joka vielä vuonna 1981 oli 98-prosenttisesti käytössä. Yleisgeminaatiossa ja svaavokaalin käytössä murteenmukaiset muodot ovat vähentyneet vuodesta 1981. Innovaatioista selkeimpiä olivat jälkitavujen A-loppuisten vokaaliyhtymien monoftongimuodot, joita tytöt käyttivät poikia enemmän. Oulun vanhan murteen mukainen monikon 1. persoonan pääte preesensissä ja imperfektissä on täysin kadonnut Iistä. Mikään taustamuuttuja ei yksin näyttänyt selittävän tietyn kielenpiirteen variantteja. Sukupuolittaisia eroja toki löytyi, samoin merkkejä vanhempien murretaustan vaikutuksesta. Taustamuuttujien vaikutus lienee kuitenkin vähäinen. Mielenkiintoinen jatkotutkimusaihe olisi tutkia informanttien puhetta erilaisissa tilanteissa. Samoin kielenpiirteiden analyysi voisi laajentua koskemaan laajempaa nuorisoryhmää, johon sisältyisi myös nuorempia lapsia.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani suomi toisena kielenä -oppijoiden pyyntöjä kauppaharjoituksessa. Pyynnöllä tarkoitan tässä tutkielmassa kaikenlaisia vuoroja, joilla oppijat ilmoittavat, mitä ostavat. Tarkastelen pyyntöjen konstruktioita eli muodon ja merkityksen yhdistelmiä. Tutkin myös pyyntöjen variaatiota eri oppijoilla sekä sitä, onko pyyntöjen vuorovaikutuskontekstilla ja kielenoppimiseen liittyvällä roolileikkitilanteella vaikutusta pyytämisen tapaan. Aineistoni koostuu 13 videosta, joista jokaisella on kaksi tai kolme oppijaa tekemässä harjoitusta. Harjoituksessa oppijoille annetaan paperi, jossa on kuvia erilaisista esineistä ja ruoista. Vuorollaan kukin oppija esittää ostavansa jotakin kaupasta, ja toinen toimii myyjänä. Yhteensä oppijoita on 29. Videoiden kuvaamishetkellä he olivat opiskelleet suomea noin puoli vuotta kotoutumiskoulutuksessa. Videot on kuvattu koulutuksen yhteydessä mutta erillään tavallisista oppitunneista. Yhdistän tutkimuksessani kolmea viitekehystä: keskustelunanalyysiä, konstruktiokielioppia ja toisen kielen oppimisen viitekehystä. Aineistossani oppijat esittävät yhteensä 108 pyyntöä. Pyytämiseen käytetään useimmiten indikatiivista väitelausetta. Yleisin konstruktio on haluta, jota käytetään 50 pyynnössä. Väitelauseissa käytetään varsin usein myös ostaa-verbiä tai verbiketjua haluta ostaa. Tyypillinen esimerkki aineistoni pyynnöistä on indikatiivinen transitiivilause minä halua puhelin. Varsin yleinen pyytämisen tapa aineistossani on myös substantiivilauseke, jota käytetään yhteensä 22 kertaa. Kuusi kertaa pyyntö esitetään kysymyslauseella, mutta näistä viisi on esipyyntöjä, joissa tiedustellaan tuotteen hintaa tai saatavuutta. Vain yhden kerran kysymyslausetta käytetään varsinaisessa pyynnössä. Kerran pyyntönä toimii imperatiivinen käskylause. Substantiivilausekkeen käyttö liittyy pyynnön sijaintiin vuorovaikutuksessa: lausekemuotoinen pyyntö tuotetaan aineistossani vasta myöhemmässä pyynnössä, kun oppija on esittänyt aiemman pyynnön kokonaisella lauseella. Toisinaan pyyntö tuotetaan vastauksena kysymykseen, mutta vastauspositiolla ei vaikuta olevan selvää vaikutusta pyynnön muotoiluun. Oppija käyttää usein samaa verbiä kuin kysymyksessä, jos se on mahdollista, mutta näitä tapauksia on vain pieni osa aineistoni pyynnöistä. Noin puolet oppijoista käyttää samaa pyytämisen tapaa kaikissa pyynnöissään, mutta noin puolet käyttää kahta tai kolmea erilaista pyytämisen tapaa. Aineistoni tilanne simuloi rutiininomaista asiointitilannetta, mutta kielenopetuskontekstiltaan ja roolileikkinä se eroaa kuitenkin selvästi aidosta asiointitilanteesta. Ei siis voida tietää, käyttäisivätkö oppijat samanlaisia pyyntöjä todellisissa asiointitilanteissa. Pyynnöt harjoituksessa kertovat kuitenkin oppijoiden kielellisistä resursseista. Oppijoiden pyynnöistä voidaan huomata, että ne eroavat natiivien autenttisten asiointitilanteiden pyynnöistä (Sorjonen, Raevaara & Lappalainen 2009) ja oppikirjoissa opetetuista pyynnöistä. (Tanner 2012). Pyyntöjen opettamista voisi tehdä autenttisemmaksi käyttämällä harjoituksessa esimerkiksi oikeita esineitä, jolloin osallistujien toiminta tulisi näkyvämmäksi. Autenttisen kaltaiset pyynnöt eivät myöskään olisi oppijoille luultavasti sen vaikeampia oppia kuin aineistossani käytetyt pyynnöt.

Olen tutkinut pro gradu -työssäni taitoluistelun erikoiskieltä ja slangia ennen kaikkea yksinluistelun osalta. Tavoitteenani oli selvittää, millaista yhteisön sisällä käytetty kieli on. Teoriataustana tutkimuksessani on sosiolingvistiikka. Tutkimusaineisto on kerätty vuonna 2013, ja se koostuu kaikkiaan 975 slangi-ilmauksesta. Tutkimukseen osallistui 247 informanttia, joista yli puolet sijoittuvat maantieteellisesti Uudellemaalle, 55 % on iältään 16–30-vuotiaita ja yli 60 % heistä toimii yhteisön sisällä joko urheilijana tai valmentajana. Tutkimukseni lingvistisessä analyysiosiossa olen luokitellut aineistoni sanastoa Kari Nahkolan luoman sanastolähdejaottelun periaatteita noudattaen. Olen muokannut luokittelumenetelmän omaan aineistooni sopivaksi. Karkeasti kolmannes aineistoni sanoista oli vanhoja sanoja uudessa merkityksessä. Niin ikään kolmannes aineistosta koostui vanhoista sanoista, joita on fonologisesti modifioitu. Loppu kolmannes oli lyhennesanoja ja uusia sanoja, joiden osuudet keskenään olivat lähestulkoon yhtä suuret. Selvästi vahvimmat slanginmuodostuskeinot aineistossani ovat slangijohdokset ja metaforat. Vähiten aineistossani esiintyi vartalonsisäisen muuntelun avulla muodostettuja sanoja. Tutkimukseni on mielenkiintoinen läpileikkaus taitoluisteluyhteisön erikoiskielestä ja slangista. Sen avulla sain selvitettyä, millaista kieltä tutkimuksen kohteena oleva alakulttuuri käyttää. Tulokset noudattelevat paitsi nuorisoslangin myös stadin slangin ominaispiirteitä. Tutkimukseni ei kuitenkaan kerro slangin käytön laajuudesta tai yleisyydestä niin yksittäisen puhujan kuin koko puhujayhteisönkään näkökulmasta, sillä suurin osa — lähes 90 % — aineistoni sanoista on mainittu alle viisi kertaa ja vain reilu prosentti koko aineiston sanoista on mainittu yli sata kertaa.

Tutkin pro gradu -työssäni vokaalien nativisaatiota suomen peräpohjalaismurteiden saamelaislainoissa. Aineistonani on Ante Aikion (2009) väitöskirjaansa kokoama lista saamelaisista lainasanoista suomen ja karjalan pohjoisimmista murteista. Mielenkiintoisen tutkimuskohteen näistä lainoista tekee niissä yleinen etymologinen nativisaatio, jossa lainasanan äänteet kotoutetaan hyödyntäen yhteisistä kognaattisanoista havaittuja äännevastaavuuksia. Kognaattien malli kuten čalbmi ~ silmä selittää saamelaisissa lainasanoissa tapahtuneita vokaalien foneettisesti erikoisia substituutioita kuten njavvi > niva ’nopeasti virtaava kohta joessa’. Etymologisen nativisaation lisäksi tarkastelen muitakin aineistossani esiintyviä vokaalien substituutioita. Siihen motivoi se, että erilaiset lainasanojen nativisaatiostrategiat muodostavat systeemin, jonka osat voivat vaikuttaa toisiinsa. Työssäni pyrin esittelemään sekä etymologista nativisaatiota että edellä mainittua nativisaatiostrategioiden systeemiä. Tarkastelen ja lajittelen vokaalivastaavuuksia suomen lainasanojen ja niihin rinnastettavien pohjoissaamen lekseemien välillä ja arvioin, minkälaisista prosesseista ne ovat voineet syntyä. Laadin myös listauksen sekä aineistossani esiintyvistä eri etymologisista nativisaatioista että kaikista aineistoni odotuksenmukaisista, ei-morfologisista vokaalien substituutioista. Tulokseni vastaavat Ante Aikion (2007) havaintoja etymologisesta nativisaatiosta pohjoissaamen suomalaisissa lainoissa. Etymologinen nativisaatio on peräpohjalaismurteiden saamelaislainoissa yleistä ja se on toiminut samanaikaisesti muiden substituutiotyyppien kanssa yhtenä kilpailevista nativisaatiostrategioista. Etymologiset nativisaatiot 1. tavun o > u (jormi > jurmu ’syvä kohta järvessä’) ja 2. tavun i > a (áhpi > aapa ’laaja ja aava suo, avomeri’) ja u > o (skoaddu > konto ’sumu’) ovat jopa yleisempiä kuin niiden foneettiset kilpailijansa. Tutkimissani lainoissa on käytetty muitakin erikoisempia substituutioita. Vaikuttaa esimerkiksi, että ensimmäisessä tavussa suomen ä on ’’varattu’’ saamen diftongille ea, mikä on estänyt muita suomeen ä:n tuottavia mahdollisia substituutioita toimimasta, mitä voidaan pitää systeemipohjaisena nativisaatiota. Substituutio ea > ä on sekä etymologisesti että foneettisesti suboptimaalinen, mutta sen asemaan on saattanut vaikuttaa saamen suomalaislainoissa säännönmukainen substituutio ä > ea (hätä > heahti). Tällöin nativisaation malli tulee lainasanojen systeemin sisältä ja vieläpä toisesta kielestä eli kyseessä voi olla ilmiö, jota Aikio (2007) nimittää systeemin analogiaksi (systemic analogy). Tulevaisuudessa lienee aiheellista tarkastella molempien kielten lainasanoja saman systeemin osina. Kummankin kielen nativisaatiostrategiat ovat kuitenkin kuuluneet kaksikielisten puhujien kielelliseen kompetenssiin. Ehdotan myös, että jatkossa kiinnitettäisiin huomiota siihen, missä määrin etymologinen nativisaatio toimii edelleen kaksikielisten saamen ja suomen puhujien kielessä.

Pro gradu -tutkielmassani olen tutkinut kajaanilaisten lukiolaisnuorten suhtautumista suomen murteisiin. Tutkimukseni pääpaino on ollut kajaanilaisten lukiolaisnuorten Kainuun murteisiin ja Kainuun murteiden naapurimurteisiin liittyvissä murrekäsityksissä ja -asenteissa. Tutkimukseni kuuluu maallikoiden kielikäsityksiä tutkivaan kansanlingvistiikkaan (folk linguistics), tarkemmin sen maallikoiden murrekäsityksiä tutkivaan haaraan, kansandialektologiaan tai havaintodialektologiaan (perceptual dialectology). Koska tutkin murrekäsitysten lisäksi myös murreasenteita, tutkimukseni kuuluu osittain myös kieliasennetutkimuksen (language attitude studies) alaan. Aineistonkeruumenetelmänä käytin kyselylomakkeen ja kuuntelutestin yhdistelmää. Informantteinani olivat 60 16–19-vuotiasta lukiolaista Kajaanin lukiosta. Kuuntelutestissä kajaanilaiset lukiolaisnuoret saivat tunnistaa ja luonnehtia murrenäytteitä sekä Kainuusta että myös Kainuun murteiden naapurimurteista. Tutkimukseeni murrenäytteiksi päätyivät lopulta Kuhmon, Tervolan, Oulun, Pielaveden ja Vuolijoen murrenäytteet. Kyselylomakkeessa käytin avoimia kysymyksiä, vaihtoehtokysymyksiä ja asteikkotehtäviä. Analyysimenetelmäni on ollut teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkielmassani en siis testannut mitään valmista teoriaa, vaan vertasin aineistostani saamiani tuloksia sopiviin aiempiin tutkimuksiin. Informanttieni mukaan muualla Kainuussa puhutaan leimallisemmin kuin Kajaanissa. Kuhmo, Hyrynsalmi, Sotkamo ja Suomussalmi mainittiin esimerkkeinä kunnista, joissa puhutaan leimallista Kainuun murretta. Informanttieni mukaan vanhemmat ihmiset puhuvat leimallisemmin kuin nuoret. Nuorten raportoitiin ottavan vaikutteita omaan puhekieleensä Internetistä, sosiaalisesta mediasta, ”Helsingin slangista”, muista aluemurteista sekä myös muista kielistä, kuten englannista. Enemmistö informanteistani raportoi puhuvansa ”murresävytteistä puhekieltä”. Informanttini myös raportoivat muuttavansa puhetapaansa vähemmän leimalliseksi puheseuran sekä tilanteen virallisuuden mukaan. Leimallisella Kainuun murteella kirjoitettuja ilmaisuja informanttini tunnistivat vaihtelevasti. Ilmausten tunnistaminen vaihteli 8,3 prosentista 98,3 prosenttiin. Informanteilleni helpoin tunnistettava ilmaus oli sana oamu ’aamu’ ja vaikein tunnistettava ilmaus sana öykästä ’laulaa/karjaista isosti’. Kajaanilaiseen puhetapaan informanttini yhdistivät yleisgeminaation, svaavokaalin, diftongien reduktion ja erikoisgeminaation. Kainuulaiseen puhetapaan informanttini yhdistivät yleisgeminaation. Kajaanilaista puhetta kuvailtiin normaaliksi, selkeäksi, selväksi ja ymmärrettäväksi. Kainuulaista puhetta kuvailtiin harkitsevaksi, melko samanlaiseksi kuin Kajaanissa, normaaliksi, selkeäksi, selväksi ja ymmärrettäväksi. Mielikäisen ja Palanderin (2014b: 82) mukaan se onkin luonnollista, että omaa murretta pidetään muihin murteisiin verrattuna selkeänä, selvänä ja ymmärrettävänä. Osgoodin skaalalla Kainuun murretta arvioitiin enemmän lämpimäksi kuin kylmäksi, enemmän kauniiksi kuin rumaksi, enemmän ymmärrettäväksi kuin vaikeaselkoiseksi, enemmän tutuksi kuin vieraaksi, enemmän hitaaksi kuin nopeaksi, enemmän juntiksi kuin leuhkaksi ja enemmän hyväntuuliseksi kuin totiseksi. Informanttini tunnistivat murrenäytteitä kuuntelutestissä melko huonosti. Murteet tunnistettiin 11,7–50-prosenttisesti. Parhaiten informanttini tunnistivat Pielaveden murteen ”Savon murteeksi” eli pohjoissavolaiseksi murteeksi. Huonoiten informanttini tunnistivat Vuolijoen murteen. Kuuntelutestin Osgoodin skaalan vastausten perusteella informanttini arvioivat murrenäytteistä hitaimmaksi, junteimmaksi, kylmimmäksi, rumimmaksi ja vaikeaselkoisimmaksi Pielaveden murteen, hyväntuulisimmaksi, kauneimmaksi, leuhkimmaksi, lämpimimmäksi ja nopeimmaksi Oulun murteen, totisimmaksi ja tutuimmaksi Kuhmon murteen ja vieraimmaksi Vuolijoen murteen. Kuuntelutestin murrenäytteistä Oulun murre ja Kuhmon murre arvioitiin ymmärrettävimmiksi. Informanttini arvioivat Kainuun murteen suomen kauneimmaksi murteeksi. Suomen rumimmaksi murteeksi informanttini arvioivat Helsingin seudun puhekielen. Kuten aikaisemmissakin tutkimuksissa (Palander 2011: 134; Preston 1989: 82; Giles & Niedzielski 1998: 87–88) on havaittu, arviot varieteettien esteettisyydestä vaikuttavat kytkeytyvän paljolti siihen, miten ymmärrettävänä ja tuttuna murteita pidetään. Vaikka kaikki van Bezooijenin (2002: 14–15) kuullun kielen arvioinnin hypoteesit vaikuttaisivat ainakin joissain määrin toteutuvan aineistoni kohdalla, tuttuushypoteesi (familiarity driven hypothesis), ymmärrettävyyshypoteesi (intelligibility hypothesis) ja kontekstihypoteesi (context driven hypothesis) toteutuvat kaikkein selkeimmin informanttieni arvioissa suomen kauneimmasta ja rumimmasta murteesta. Huolimatta siitä, että joitakin murteita pidetään rumempina ja joitakin kauniimpina kuin toisia, Likertin asteikon vastausten perusteella informanttini kuitenkin suhtautuvat murteisiin yleisesti pääosin positiivisesti ja pitävät murteita säilyttämisen arvoisina. Kajaanilaisten, ja ylipäätään kainuulaisten, maallikoiden murrekäsityksiä ja -asenteita ei ole kovin paljon tutkittu, joten sen vuoksi tutkielmani tuo varmasti uutta tietoa suomalaiseen kansandialektologiaan ja murreasennetutkimukseen. Toivottavasti tutkielmani innostaisi tutkimaan enemmänkin kainuulaisten kielikäsityksiä ja -asenteita.

Pro gradu -tutkielmassani suhteutan yhdysvaltalaisen suomen kielen kielikylpyleirin, Salolammen, kesäkurssien 1–5 opetussuunnitelmien tavoitteet ja päiväkohtaiset taitotasoille, jotka on määritelty teoksessa Eurooppalainen viitekehys: kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteinen eurooppalainen viitekehys (2003). Salolampi on yksi Concordia Language Villagesin kielikylistä. Salolammen kurssisuunnitelmat tavoitteineen ja päiväkohtaisine sisältöineen ovat osa tutkielmassa käyttämääni aineistoa. Toinen osa aineistoani ovat Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasokuvaimet. Metodina tutkielmassa on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jonka teoriaviitekehyksenä on toiminut Eurooppalainen viitekehys (2003). Teoreettisena pohjana tutkielmassa ovat olleeet EVK:n lisäksi myös erilaiset opetussuunnitelman mallit. Tutkielman tarkoituksena on ollut suhteuttaa Salolammen kesäkurssin tavoitteet ja päiväkohtaiset sisällöt EVK:n taitotasokuvaimiin ja näiden perusteella tarkastella, mille taitotasolle mikin kurssi sijoittuu. Lisäksi tarkoituksena on ollut tarkastella, vastaavatko saman kurssin tavoitteiden ja päiväkohtaisten sisältöjen taitotasot toisiaan. Tutkielmani analyysin perusteella joidenkin kurssien tavoitteita ja sisältöjä on vaikea suhteuttaa EVK:n taitotasoille vastaavuuksien hajanaisen sijoittumisen vuoksi. Toisaalta joidenkin kurssien tavoitteiden ja päiväkohtaisten sisältöjen vastaavuudet sijoittuvat selkeästi jollekin tietylle taitotasolle. Tavoitteet ja päiväkohtaiset sisällöt eivät ole suurimmassa osassa kursseja keskenään linjassa, sillä osassa kursseissa tavoitteet sijoittuvat korkeammalle kuin päiväkohtaiset sisällöt ja osassa kursseja matalammalle kuin päiväkohtaiset sisällöt. Osassa kursseja tavoitteiden ja päiväkohtaisten sisältöjen sijoittumista keskenään on ollut vaikea verrata, koska vastaavuudet ovat sijoittuneet taitotasoille niin hajanaisesti. Kurssit eivät myöskään vaikeudu kurssista 1 kurssiin 5 tasaisesti, vaan esimerkiksi kesäkurssista 4 löytyvät korkeimmalle sijoittuneet vastaavuudet. Kaikissa kursseissa korostuvat suullisen vuorovaikutuksen osa-alueet ja luetun ymmärtämistä esiintyy jonkin verran miltei kaikilla kursseilla. Kirjoittamiseen liittyviä vastaavuuksia löytyy kesäkurssista 3 eteenpäin. Kesäkurssien tavoitteiden ja päiväkohtaisten sisältöjen sijoittumiseen kullekin taitotasolle vaikuttavat etenkin kursseilla käydyt aiheet eivätkä niinkään oppijoiden kielitaitoon liittyvät seikat.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen murteelle kääntämistä. Tarkastelen, noudatellaanko käännöksissä Oulun seudun murteen äänne- ja muotopiirteitä, miten murteelle kääntäminen näkyy sanastossa ja miten murteelle kääntämistä tehdään tarkasteltujen piirteiden perusteella. Tutkimusaineistona käytän Aku Ankka -sarjakuvan murrekäännöksiä, jotka ovat syntyneet ohjattua käännöskilpailua varten. Äänne- ja muotopiirteistä tarkastelen svaavokaalia, t:n heikon asteen edustusta sekä Oulun seudun murteelle stereotyyppistä nä(ä)-pronominia. Äänne- ja muotopiirteitä tarkastellessa käytän tutkimusmenetelmänä suomalaisen dialektologian ja sosiolingvistiikan pohjalta tunnistettavien piirteiden luokittelua ja ryhmittelyä. Luokittelun ja ryhmittelyn tueksi lasken piirteiden esiintymiskertoja. Sanastosta teen kvantitatiivista tarkastelua. Lasken, kuinka paljon yleiskieleen kuulumatonta sanastoa kussakin käännöksessä on. Jaan aineistoon kuuluvat murrekäännökset neljään ryhmään sen perusteella, kuinka paljon käännöksissä on yleiskieleen kuulumattomia sanoja. Lopuksi teen aineistosta tarkastelluista äänne- ja muotopiirteistä sekä yleiskieleen kuulumattomien sanojen lukumääristä kokoavan taulukon ja vertailen, miten eri tavoin murteelle kääntämistä on edellä mainittujen ryhmien käännöksissä tehty. Tulosten mukaan kaikissa käännöksissä noudatellaan melko systemaattisesti Oulun seudun murteen äänne- ja muotopiirteitä. Aineiston perusteella svaavokaali on hyvin tiedostettu murrepiirre, koska se esiintyy 98 prosentissa niistä kohdista, joissa se Oulun seudun murteessa on mahdollinen. Yhteensä kahdeksassa käännöksessä käytetään myös yhden tai useamman kerran yleiskielistä varianttia. Lisäksi aineistossa esiintyy muutaman kerran myös poikkeuksellista svaavokaalin käyttöä. Aineiston t:n heikon asteen vastineet mukailevat pitkälti aiemmin tehtyjä havaintoja. Kuitenkin t:n heikon asteen edustuksessa variaatiota on enemmän kuin svaavokaalin käytössä. Käännöksiä, joissa käytetään Oulun seudun murteelle poikkeuksellista t:n heikon asteen edustusta kerran tai kaksi kertaa on yhteensä 16. Lisäksi neljässä käännöksessä t:n heikon asteen edustukset eivät ole systemaattisesti Oulun seudun murteen mukaisia, vaan poikkeuksia on useita. Huomioin, että katoedustusta esiintyy huomattava määrä kahdessa sellaisessa äänneympäristössä, joissa aiempien tutkimusten perusteella Oulun seudun murteessa t:n heikon asteen vastineena on siirtymä-äänne. Yksikön toiseen persoonaan viitataan käännöksissä systemaattisesti tai melko systemaattisesti stereotyyppisellä nä(ä)-pronominilla. Ainoastaan yhdessä käännöksessä nä(ä)-pronominia ei esiinny lainkaan. nä(ä)-pronomini esiintyy aineistossa systemaattisesti, vaikka lähdetekstissä ei esiinny kertaakaan yksikön toisen persoonan pronominia sinä. Selvimmin käännökset eroavat toisistaan sanaston osalta. Yleiskieleen kuulumattomien sanojen määrä viestii mahdollisesti kääntäjien erilaisista murrekäsityksistä: toiset kääntäjät ovat selvästi pitäneet sanastoa tärkeänä osana murteelle kääntämistä. Aineiston perusteella näyttää myös siltä, että yleiskieleen kuulumattomien sanojen paljous on yhteydessä äänne- ja muotopiirteiden systemaattisuuden kanssa.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Suomen täydelliset venäläisnaiset -tv-sarjan päähenkilöiden kieltä morfosyntaktisesta näkökulmasta. Tutkimukseni on tärkeä lisä S2-tutkimukselle, sillä venäjänkielisten suomea, etenkin puhuttua suomea, ei ole aiemmin tutkittu paljon. Tv-sarja koostuu 10 jaksosta, jotka kaikki ovat mukana aineistossani. Tutkin sitä, millaisia nominaalisten lauseenjäsenten epätyypillisyyksiä informanttien puheessa esiintyy. Tarkastelussa ovat subjektin, objektin, predikatiivin ja adverbiaalin sijan ja luvun epätyypillisyydet. Puhun tutkielmassani epätyypillisyyksistä, sillä mielestäni informanttien tuottamat natiivin kielelle epätyypilliset muodot eivät ole virheitä. En puhu virheistä, sillä mielestäni ei-natiivin kielenpuhujan kieli on yhtä arvokasta kuin mikä tahansa muu kielimuoto. Informanttien suomi on lisäksi erittäin edistynyttä, sillä kaikki informanttien tuottamat epätyypilliset muodot ovat ymmärrettäviä. Informantteja on neljä, sillä yhden päähenkilön suomi on natiivin tasolla, minkä vuoksi hänen kieltään ei voida tutkia virheanalyysin avulla. Tutkielmani on kvalitatiivinen: olen kiinnostunut siitä, millaisia informanttien tuottamat epätyypillisyydet ovat. Aineistosta poimimani esimerkit kuvaavat erityyppisiä epätyypillisyyksiä. Jokaisen esimerkin kohdalla käyn läpi, miten epätyypillinen sijanvalinta tai luvun valinta eroaa natiiville tyypillisestä muodosta. Viittaan lähteisiin, joissa selitetään, miksi sija tai luku on esimerkissä epätyypillinen. Tärkein lähde analyysissani on Iso suomen kielioppi. Epätyypillisyyksien määrät eivät ole tutkielmassani tarkastelun keskiössä. Metodina tutkielmassani käytän virheanalyysiä, jonka avulla löysin nominaalisten lauseenjäsenten epätyypillisyydet sarjan jaksoista. Epätyypillisyyksien tunnistamisen jälkeen luokittelin epätyypillisyydet, jotta voin kertoa epätyypillisyyksien määristä. Tutkielmani tuloksista selviää, että objekti aiheuttaa eniten epätyypillisyyksiä. Tämä ei ole yllättävää, sillä aiemmassa tutkimuksessa objektiin liittyvät epätyypillisyydet ovat olleet hyvin yleisiä. Ainestossani objektin epätyypillisyydet ovat useimmiten sellaisia, joissa tyypillisen partitiivin tai genetiivin asemesta informantit käyttävät epätyypillistä nominatiivin sijaa. Epätyypillisyyksiä aiheuttavat myös passiivilauseet sekä negatiiviset lauseet. Adverbiaalin epätyypillisyyksiä aineistossani on toiseksi eniten. Rektio vaikuttaa epätyypillisyyksiin merkittävästi. Informantit käyttävät myös usein ulkopaikallissijaa tyypillisen sisäpaikallissijan asemesta. Usein epätyypillinen adverbiaali on natiivin kielestä poikkeavassa nominatiivin sijassa. Subjekti ei aiheuta merkittävästi epätyypillisyyksiä. Perussubjektin kanssa informanteilla ei ole yleensä ongelmia, mutta sanajärjestyksen vaihtuessa, nesessiivirakenteen tai eksistentiaalilauseen yhteydessä epätyypillisiä subjekteja esiintyy. Predikatiivin epätyypillisyyksiä esiintyy vähiten. Yhteistä kaikille predikatiivin epätyypillisyyksille on, että ne kaikki ovat epätyypillisessä nominatiivin sijassa tyypillisen partitiivin asemesta. Aineistoni epätyypillisyydet ovat lähes yksinomaan sijan epätyypillisyyksiä — luvun epätyypillisyyksiä ei esiinny merkittävästi minkään nominaalisen lauseenjäsenen yhteydessä.

Tutkin kandidaatintutkielmassani rullalautailijoiden käyttämää slangisanastoa. Haluan tutkia, kuinka paljon monimuotoisuutta harrastamani lajin sanasto sisältää, ja siksi valitsin tämän aiheen kandidaatintutkielmakseni. Tutkielmani pohjautuu sosiolingvistiikkaan ja sanastontutkimukseen, ja tutkin tämän harrastajaryhmän slangisanaston laajuutta ja sen ominaisuuksia. Rullalautailun slangisanastoon kuuluu esimerkiksi temppujen nimiä, välineitä, erilaisten esteiden ja harrastuspaikkojen nimityksiä sekä paljon verbejä. Kandidaatintutkielmani tavoitteena on tutkia rullalautailijoiden käyttämän slangin monipuolisuutta ja piirteitä sanastontutkimuksen ja sosiolingvististen menetelmien avulla. Sosiolingvistisiin menetelmiin kuuluvat kyselytutkimus ja slangisanaston attraktiokeskusten etsiminen. Tutkin, kuinka laaja rullalautailun slangisanasto aineiston perusteella on, miten slangisanat ovat muodostuneet sekä mihin sanaluokkiin slangisanat jakautuvat. Hypoteesina oletan, että slangisanastosta suuri osa on englannista lainattuja vierassanoja ja sanaluokkiin jaettuna substantiiveja. Keskeisimmät lähteet kandidaatintutkielmassani ovat Kaarina Karttusen Nykyslangin sanakirja (1979), Kari Nahkolan artikkeli Koululaisslangin sanastolähteistä (1999) sekä Päivi Harisen, Hannu Itkosen ja Juhani Rautapuron Asfalttiprinssit — tutkimus skeittareista (2006). Aineistonani tutkielmassa on mainitun kyselytutkimuksen lisäksi rullalautailuun erikoistuneen Hangup-lehden kolmesta numerosta sekä lehden internetsivuilta sekä keskustelufoorumilta. Kyselytutkimuksen kysymyksissä pyydän vastaajia luettelemaan käyttämiään tai kuulemiaan nimityksiä rullalautailussa esiintyville välineille, suorituspaikoille, tempuille ja muille keskeisille sanoille. Kyselytutkimukseen tuli 265 vastausta, ja tutkielmani koko aineisto koostuu yhteensä 451 sanasta. Tuloksena slangisanasto on aineiston perusteella laaja. Aineistosta 353 (78,3 %) sanaa on substantiiveja, 78 (17,3 %) verbejä, 18 (4 %) adjektiiveja ja 2 (0,4 %) numeraaleja. Substantiivit kuvaavat lajissa käytettäviä välineitä, suorituspaikkoja ja temppuja, ja verbit ovat pääosin dynaamisia ja kuvaavat onnistumisia, epäonnistumisia tai erilaisia rullalautailun yhteydessä tapahtuvia aktiviteetteja. Aineiston adjektiivit kuvaavat suorituksia tai olosuhteita rullalautailussa, ja numerot pyörähdyksissä käytettäviä astelukuja tai portaiden lukumäärää. Slangisanojen muodostusta tutkin sanastolähteiden avulla. Ylivoimaisesti eniten rullalautailuslangissa on englannista lainattuja sanoja. Koko aineiston sanoista vierassanoja on 71,4 %. 21 % aineiston sanoista on muodostettu vanhan suomenkielisen sanan merkitystä muuttamalla, ja uusia, keksittyjä sanoja aineistossa on 6,4 %. Äänneasua muuntelemalla on muodostunut vain 1,2 % slangisanoista. Sekä metaforien että keksittyjen sanojen määrä suhteessa vierassanojen määrään kertoo slanginpuhujien luovuudesta ja taidosta osata yhdistellä sanojen merkityksiä. Hypoteesini osui oikeaan: vierassanoja ja substantiiveja on molempia prosentuaalisesti selkeästi eniten.

Tutkielmassa tarkastellaan Oulun yliopiston opiskelijoiden käsityksiä naista kuvaavasta eläinmetaforasta, puumasta. Tutkielman tavoitteena on kuvata, millaisia merkityksiä informantit antavat puumalle ja miten he puumaa käyttävät. Tutkielmassa selvitetään, onko informantin sukupuolella merkitystä siihen, miten puumaa kuvaillaan ja millä asenteella puuman käyttöön suhtaudutaan. Käytän tutkielmani metodina kyselytestiä. Aineistoni koostuu 102 informantin kyselylomakevastauksista, jotka kerättiin 28.10.2015 yleisen kielitieteen peruskurssin luennolla. Informantit ovat Oulun yliopiston tutkinto-opiskelijoita, ja iältään he ovat 18–54-vuotiaita. Aineistolähtöinen analyysi on sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista. Olen jakanut informantit sukupuolen mukaan voidakseni tarkastella informanttiryhmien välisiä eroja. Kandidaatintutkielmani kuuluu suomen kielen empiirisen sanasemantiikan tutkimukseen, joka on kiinnostunut luonnollisen kielen sanojen merkityksistä. Käytän tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä kognitiivisen semantiikan hahmo–kehys-jakoa. Mallin mukaisesti sanan merkitys muodostuu kuviona olevasta hahmosta ja taustana olevasta kehyksestä. Tässä tutkielmassa naista merkitsevä eläinmetafora puuma hahmottuu esimerkiksi sukupuolen kehystä vasten. Kandidaatintutkielmani mukaan puuma on kaikille kyselyyn vastanneille tuttu. Tämän vuoksi puuman voi sanoa olevan vakiintunut ainakin puhuttuun suomen kieleen. puumaa käytetään haukkumiseen, kehumiseen ja myös kavereiden, perheen ja pariskuntien välisenä vitsinä. Tutkielmastani selviää, että puuman hahmo saa neljä keskeistä kehystä, jotka ovat ulkonäkö, sukupuoli, seksuaalisuus ja ikä. puuman hahmo saa yhteisiä merkitysalueita kissan, petoeläin puuman ja huoran kanssa: puuman käyttömotivaatiossa yhdistyy ajatus huoran seksuaalisesta aktiivisuudesta ja pukeutumistyylistä, kissan viehättävästä ulkonäöstä sekä petoeläimen käytöksestä. Tutkimukseni mukaan myös puuma on muiden kissaeläinmetaforien tapaan seksuaalisesti affektiivinen. Siinä, missä kissalla voidaan viitata ’sähäkkään tai hyvännäköiseen tyttöön’, puumalla voidaan tutkimustulosteni mukaan viitata ’seksuaalisesti aktiiviseen ja hyvännäköiseen yli 40-vuotiaaseen naiseen, joka metsästää itselleen itseään nuorempaa seuraa’. Vastaajan sukupuolella ei ole tutkimukseni mukaan merkitystä puuman kuvailussa. Tosin sukupuolella näyttäisi olevan merkitystä puuman käyttöön, sillä miesinformantit näkivät puuman naisinformantteja positiivisemmin.