Maisemaekologia tutkii maisemarakenteen ja ekologisten prosessien vuorovaikutuksia, joiden ymmärtäminen vaatii maisematason mittakaavan tarkastelun. Lajien ja ympäristömuuttujien välisiä suhteita voidaan tutkia tilastollisilla analyysi-, GIS- ja kaukokartoitusmenetelmillä. Maankäytön suunnittelulla pyritään poistamaan maisemarakenteen muutosten negatiiviset vaikutukset eliöihin. Tässä tutkielmassa selvitetään onko maisemarakenteella vaikutusta maakotkan poikastuottoon Suomessa. Menetelminä käytetään yleistettyjä additiivisia malleja (generalized additive models, GAM) ja hierarkkista ositusta. GAM-mallinnuksessa vastemuuttuja on binaarisena tietona (”hyvä reviiri = 1” ja ”huono reviiri = 0”), joka on luokiteltu maakotkareviirien (n = 469) poikastuoton perusteella käyttäen raja-arvoa 0,5. Vastemuuttujia on yhteensä 469 reviiriä, joita selittävät maanpeitettä, ihmistoimintaa ja topografiaa kuvaavat ympäristömuuttujat. GAM:lla laaditaan malleja kolmella eri etäisyysvyöhykkeellä (200, 2500 ja 6000 metriä). Laadittuja malleja arvioidaan tilastollisilla testeillä. Hierarkkisella osituksella selvitetään ympäristömuuttujien suhteelliset selitysvoimat. GAM-mallinnuksessa maakotkan poikastuottoa selittivät 6000 metrin vyöhykkeellä havumetsät, avoimet alueet ja keskikorkeus (selitysaste 2,99 %). Hierarkkisessa osituksessa keskikorkeus oli selvästi tärkein muuttuja ja avoimet alueet toiseksi tärkein. 2500 metrin vyöhykkeen GAM-mallin hyvien ja huonojen reviireiden vaihtelua selitti keskikorkeus (selitysaste 0,41 %). Myös hierarkkisessa osituksessa keskikorkeuden suhteellinen selitysvoima oli selvästi suurin. 200 metrin vyöhykkeen GAM-mallissa poikastuottoa selittivät lehtimetsät, havumetsät ja avosuot (selitysaste 3,34 %). Hierarkkisessa osituksessa selvästi suurimmat suhteelliset selitysvoimat olivat avoimilla alueilla ja keskikorkeudella. Tämän tutkielman tulosten perusteella maisemarakenteella ei näytä olevan vaikutusta maakotkan poikastuottoon Suomessa, koska (1) ympäristömuuttujien erot hyvin ja huonosti tuottavien reviireiden välillä eivät olleet tilastollisesti merkitseviä, (2) GAM-mallien selitysasteet olivat alhaiset ja (3) jokaisen vyöhykkeen GAM-mallilla oli huono kyky erotella reviirit poikastuoton perusteella toisistaan.

Kaupungin lämpösaarekeilmiöksi kutsutaan tilannetta, jossa ilman lämpötilat ovat korkeampia kaupunkien keskustoissa, kuin niitä ympäröivillä reuna-alueilla ja maaseudulla. Lämpösaarekeilmiön syntymiseen vaikuttavat etenkin Auringosta tuleva lyhytaaltoinen energiansäteily ja sen varastoituminen kaupunkimaisiin rakenteisiin sekä ihmistoiminnasta aiheutuva, antropogeeninen, energiantuotanto. Ilmiö voi aiheuttaa jopa 12 °C lämpötilaeron kaupungin ja maaseudun välille. Tässä pro gradu -työssä tarkasteltiin Länsi-Suomessa sijaitsevan rannikkokaupungin Oulun (193 798 asukasta vuonna 2014) lämpösaarekeilmiön voimakkuutta ja siihen vaikuttavia ympäristötekijöitä hierarkkisen osituksen ja lineaarisen regressiomallin avulla. Aineistona käytettiin kesällä 2014 tehtyjä lämpötilamittauksia (11.7., 21.7. ja 5.8.), jotka toimivat vastemuuttujina. Selittävinä muuttujina käytettiin ympäristötekijöitä, jotka koostuivat maankäyttömuuttujista, suhteellisesta korkeudesta ja vihreysindeksistä. Ympäristömuuttujien arvot laskettiin useilla eri etäisyysvyöhykkeillä, joista valittiin korrelaatiotarkastelujen perusteella optimaaliset vyöhykkeet tilastollisiin mallinnuksiin. Lämpösaarekeilmiön maksimivoimakkuus mittausajankohtina oli Oulussa 8,4 °C (11.7.). Optimaaliset etäisyysvyöhykkeet ympäristömuuttujille vaihtelivat 100 ja 10 000 metrin välillä eri ympäristömuuttujilla. Suurimmat etäisyysvyöhykkeet olivat luonnollisilla muuttujilla: vesialueilla (10 000 m) ja maatalousaleilla (2000 m). Kaupunkimaisilla muuttujilla, kuten kaupunkimaisella maankäytöllä, pientaloalueilla ja teollisuus- ja varastoalueilla vaikutusalue oli pienempi. Niiden etäisyysvyöhyke vaihteli 200 ja 1000 metrin välillä. Tämän perusteella ympäristömuuttujien vaikutuksen vyöhyke tulisi aina ottaa huomioon kaupunki-ilmastoa mallinnettaessa. Tilastolliset mallinnukset suoritettiin hierarkkisella osituksella ja lineaarisella regressiomallilla. Lineaarinen regressiomalli selitti 80–89 % lämpötilan vaihtelusta tutkimusalueella. Yksi-pois -ristiinvalidoinnissa mallien virheet jäivät pieniksi, joten mallien ennustuskyky oli hyvä. Lineaarisen regressiomallin ja hierarkkisen osituksen perusteella kaupunkimaisella maankäytöllä on kaikista suurin merkitys ilman lämpötilan vaihteluun tutkimusalueella. Muut ympäristötekijät, joilla on vaikutusta, ovat suhteellinen korkeus, teollisuus- ja varastoalueet, vihreysindeksi, vesialueet ja pientaloalueet. Myös hierarkkisessa osituksessa kaikkein tärkeimmäksi muuttujaksi todettiin kaupunkimainen maankäyttö. Sen itsenäinen (suhteellinen) selityskyky oli keskimäärin 54 %. Myös vihreydellä (20 %), maatalousalueilla (9,3 %) ja suhteellisella korkeudella (6 %) oli melko suuri itsenäinen selityskyky. Tulosten perusteella Oulussa on melko voimakas kesän lämpösaarekeilmiö, ja sillä on merkitystä energiankulutukseen ja ihmisten terveyteen. Tämä tulee korostumaan etenkin, jos ilmasto tulee tulevaisuudessa lämpenemään. Tarkempi tieto lämpösaarekeilmiön syntymiseen vaikuttavista tekijöistä tulee olemaan hyödyllistä muun muassa kestävämmän ja energiatehokkaamman kaupunkisuunnittelun kannalta.

Mobiilitoimiala on suhteellisen uusi ja nopeasti kasvava ICT-sektorin suuntautumismuoto, jossa ICT-ratkaisuja hyödynnetään mobiiliverkoissa ja langattomissa mobiililaitteissa. Toimialan innovaatioympäristöä tarkasteltaessa huomio kiinnitetään toimijoiden välisiin verkostosuhteisiin, jotka tutkimuskirjallisuuden mukaan mahdollistavat innovaatioiden syntymisen. Maantieteellisestä näkökulmasta aihe on mielenkiintoinen, sillä innovaatioprosessit ovat moniulotteisia tapahtumaketjuja, joita voidaan tarkastella eri aluetasoilla. Innovaatioprosessin osavaiheet nähdään nykyään päällekkäisinä, jolloin jo innovaatioprosessin ideavaiheessa tulisi ottaa huomioon kehittämis-, tuotanto- ja kaupallistamisvaiheen tekijät. Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan mobiilitoimialan innovaatioympäristön nykytilaa Oulussa. Tutkimuksessa hahmotellaan, miten mobiilitoimiala on kehittynyt Oulussa, minkälaisia innovaatiotoimintaan liittyviä yhteistyömuotoja ja verkostoja toimijoilla on, sekä mitkä ovat mobiilialan innovaatioympäristön vahvuudet ja heikkoudet Oulussa. Tutkimuksen aineisto koostuu kymmenestä mobiilitoimialan yritysten ja instituutioiden edustajien haastatteluista. Haastatteluaineiston analysointimenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimustulosten perusteella yhteistyö ja avoimuus ovat Oulun mobiilitoimialan vahvuuksia. Yhteistyösuhteet ovat peräisin pääsääntöisesti toimijoiden työurien varrelta. Oulussa etenkin entinen Nokian matkapuhelinyksikkö ja sen sidosryhmät ovat jättäneet jälkeensä vahvan suhdeverkoston, jota pidetään alueen vahvuutena. Oulussa ei ole enää selvää yhtä toimialakeskittymää, vaan useita pienempiä toimijoita, joiden tuotteet vaihtelevat toisistaan. Tämä nähdään hyvänä asiana, mutta alueelle toivotaan myös uusia, alueen ulkopuolisia toimijoita. Innovaatioympäristön kannalta laajempi toimijakenttä tarkoittaa parempia mahdollisuuksia luoda uusia erilaisia innovaatioita. Oulun suurimpana heikkoutena pidetään markkinointi- ja liiketoimintaosaamisen puutetta. Tutkimuksen tärkein johtopäätös on, että mobiilitoimialan menestys Oulussa perustuu toimijoiden keskinäiseen luottamukseen, yhteistyöhön ja alueen avoimeen ilmapiiriin. Innovaatioprosesseissa tulisi kiinnittää enemmän huomiota innovaatioiden kaupallistamiseen. Yritysten markkinointiosaamista tulisi tarvittaessa täydentää alueen ulkopuolisella osaamisella. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää apuna esimerkiksi yritysten ja tutkimuslaitosten innovaatioyhteistyön kehittämisessä, julkisten yrityspalveluiden kohdentamisessa, sekä laajemmin koko aluetalouden suunnittelussa. Työ antaa jatkotutkimuksia varten hyvän pohjan tarkastella tarkemmin alueen verkostosuhteiden dynamiikkaa ja niiden suhdetta innovaatiotoimintaan.

Tutkielman aiheena oli kotiseutuidentiteetti ja sen muotoutuminen Etelä-Pohjanmaalla asuvilla kulttuurisesti venäläisillä maahanmuuttajilla. Tutkimus toteutettiin kymmenen teemahaastattelun avulla, jotka tehtiin touko-kesäkuussa 2013. Kulttuurisesti venäläisiin maahanmuuttajiin luettiin henkilöt, jotka puhuvat äidinkielenään venäjää ja ovat kotoisin joko Venäjältä tai entisen Neuvostoliiton alueelta. Lisäksi haastateltavat asuivat nykyisin Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen, Ilmajoen, Kurikan tai Jalasjärven kuntien alueella. Aineisto analysoitiin teemoittelun ja sisällönanalyysin avulla. Teoriaosuudessa keskityttiin kotiseudun ja kotiseutuidentiteetin ulottuvuuksiin sekä tärkeimpiin maahanmuuttajuuuteen liittyviin käsitteisiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen on kulttuurisesti venäläisten Etelä-Pohjanmaalla asuvien maahanmuuttajien kotiseutuidentiteetti ja miten se muotoutuu uudessa kotimaassa Suomessa. Venäläiset maahanmuuttajat näyttävät kiinnittyvän alueeseen, joka koostuu heidän arkielämän paikoistaan. Kotiseudun koko vaihtelee, mutta useimmilla se keskittyy alueeseen lähellä omaa kotia. Tarkan alueen lisäksi kodin ja kotoisuuden tunteet vaativat oman perheen ja läheisten ihmisten läsnäolon. Myös työllä ja koulutuksella sekä sosiaalisilla suhteilla on tärkeä merkitys kotiseututunteen muodostumisessa. Kotiseututunne entistä kotiseutua kohtaan vaihteli haastateltavien kesken, mutta suurin osa koki kiinnittyneensä kotikaupunkiinsa, jossa oli asunut ennen Suomeen muuttoa. Entisen kotiseudun kohdalla perhe, sukulaiset ja ystävät olivat tärkeitä asioita. Myös hyvä työpaikka ja opiskeluelämä olivat olleet tärkeitä. Entisen kotiseudun nykyinen merkitys vaihteli haastateltavien välillä. Toiset kokivat sen yhä tärkeäksi, toisilla oli nyt ”kaksi kotimaata” ja jotkut olivat unohtaneet sen täysin. Venäläiset maahanmuuttajat olivat pääasiassa tyytyväisiä toimiin, joita Suomessa toteutetaan heidän kotoutumisensa eteen. Kuitenkin muutama parannusehdotus nousi esiin, etenkin liittyen alkuaikoihin uudessa kotimaassa. Keskusteluryhmät muiden maahanmuuttajien kanssa tai yhteiset ajanviettomahdollisuudet olivat esiin tulleita ehdotuksia. Myös parempi ohjekirjallisuus oli toiveena. Kirjallisuuden tulisi olla olemassa useilla eri kielillä. Lisäksi toimihenkilöiden tulisi olla kielitaitoisempia. Haastatteluista saadut tulokset osoittavat, että yhteisöllisyys on tärkeä osa kotiseututunnetta ja sen muotoutumista. Se, että ympärillä olevien ja asuvien ihmisten kanssa voi olla sosiaalisessa kanssakäymisessä, on tärkeä osa paikkaan kiinnittymistä ja kotoutumista.

Tämän pro gradu -tutkimuksen taustalla on Oulun kaupungin elinkeinoliikelaitos BusinessOulun toimeksianto, jonka tarkoituksena on selvittää vuonna 2010 toimintansa aloittaneen Oulun Yritystakomo Oy:n aluekehityksellisiä vaikutuksia. Oulun Yritystakomo Oy on BusinessOulun rahoittama avoin yrityshautomo, jonka tehtävänä on ollut luoda ICT-alan rakennemuutoksesta kärsivälle Oulun seudulle uutta yritystoimintaa hyödyntämällä alueella olevaa osaamista. Tutkimuksessa Oulun Yritystakomo Oy:n aluekehityksellistä vaikuttavuutta tarkastellaan yrityslähtöisen tutkimusnäkökulman kautta. Oulun Yritystakomo Oy:n toiminnan tukemana syntyneitä yrityksiä ja niiden liiketoiminnan kehitystä sekä nykytilaa analysoimalla pyritään tutkimaan suoria taloudellisia vaikutuksia. Nämä suorat aluekehitykselliset vaikutukset vaikuttavat kuntatalouden kehitykseen henkilö- ja yritysverotuksen kautta. Suorien vaikutusten lisäksi yritystoiminnalla on keskeinen merkitys alueiden sosiaalisen hyvinvoinnin synnyttäjänä. Näitä yritystoiminnan aikaansaamia epäsuoria aluekehityksellisiä hyötyjä tutkimuksessa selvitetään Oulun Yritystakomo Oy:n toimintaan osallistuneiden yrittäjien henkilökohtaisten kokemusten kautta. Tutkimus on luonteeltaan yhdistelmätutkimus, jossa on käytetty sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksen empiirisen aineiston muodostavat Oulun Yritystakomo Oy:n toiminnan tukemana syntyneille yrityksille suunnattu sähköinen lomaketutkimus sekä kahden Takomo-yrittäjän teemahaastattelut. Tutkimuksen kirjallisuusosassa luodaan katsaus Oulun seudun tieto- ja viestintäalan kehitykseen ja muutokseen. Lisäksi kirjallisuusosan yhteydessä perehdytään Oulun Yritystakomo Oy:n toimintaan, sekä osoitetaan Oulun Yritystakomo Oy:n asema osana BusinessOulun yrityspalveluverkostoa. Tutkimuksessa Oulun Yritystakomo Oy:n toiminta ja sen tarkoitus liitetään osaksi maailmanlaajuista tuotanto- ja aluerakenteen muutosta. Lisäksi tutkimuksessa perehdytään laajasti yritystoiminnan merkitykseen alueiden taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta, sekä tarkastellaan julkisen hallinnon harjoittamaa yritystoiminnan tukemista osana alue- ja elinkeinopolitiikkaa. Kirjallisuusosan lopuksi tutkimuksessa esitellään tutkimuksen aiheen kannalta keskeiset kasvuyrityksen ja yrityshautomon käsitteet. Tutkimuksen tulokset osoittavat Oulun Yritystakomo Oy:n onnistuneen omassa toiminnassaan. Tuloksissa suorat aluekehitykselliset vaikutukset näkyvät menestyvinä ja kasvavina uusina yrityksinä, jotka ovat luoneet Oulun seudulle sen taloudellisen menestyksen kannalta tärkeitä uusia työpaikkoja. Epäsuorat aluekehitykselliset vaikutukset korostuvat toiminnan monina sosiaalisina hyötyinä. Oulun Yritystakomo Oy on kuitenkin vain yksi julkisen hallinnon aluekehityksellisistä työkaluista ja se tarvitsee rinnalleen myös muita toimijoita.

Ympäristössä tapahtuneiden muutosten ja erityisesti ympäristön tilan heikkenemisen seurauksena ympäristökysymysten käsittelyä opetuksessa pidetään yhä tärkeämpänä. Ympärillä tapahtuvat muutokset vaikuttavat olennaisesti maantiedon ja biologian opetukseen. Ympäristökysymyksiä on tutkittu paljon, mutta juuri ajankohtaisista ympäristökysymyksistä ja niiden opettamisesta on tehty vain vähän tutkimusta. Suomessa on parhaillaan käynnissä valtakunnallinen opetussuunnitelmauudistus, jonka myötä ajankohtaiset ympäristökysymykset korostuvat opetuksessa nykyistä enemmän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli saada tietoa ajankohtaisten ympäristökysymysten opettamisesta sekä selvittää, kuinka tärkeäksi opettajat kokevat ajankohtaisten asioiden sisällyttämisen yläkoulun maantiedon ja biologian opetukseen. Tutkimuksen kohderyhmä koostui Biologian ja maantieteen opettajien liiton (BMOL ry) jäsenistä. Kohderyhmäksi tarkennettiin yläkoulussa maantietoa ja biologiaa vuonna 2014 opettaneet opettajat. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella, joka sisälsi avoimia kysymyksiä, strukturoituja monivalintakysymyksiä sekä Likert-asteikkoon perustuvan kysymyksen. Kyselyyn vastasi 42 opettajaa. Aineiston analysoinnissa käytettiin tilastollisia testejä ja kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Opettajat pitivät ajankohtaisten asioiden sisällyttämistä maantiedon ja biologian opetukseen tärkeänä. Moni opettaja myös toivoi ajankohtaisten asioiden käsittelyyn olevan enemmän aikaa. Opettajat perustelivat ajankohtaisten asioiden tärkeyttä opetuksessa erityisesti sillä, että niiden käsitteleminen auttaa sitomaan opiskeltavat asiat arkielämään. Ajankohtaisten asioiden avulla oppilaita myös opetetaan ja kannustetaan seuraamaan yhteiskunnallisia asioita ja uutisia. Lisäksi opettajat kertoivat ajankohtaisten asioiden käsittelemisen lisäävän oppilaiden mielenkiintoa ja motivaatiota opiskeltavia asioita kohtaan. Tärkein tekijä ajankohtaisten ympäristökysymysten esille tuomiseen opetuksessa oli se, että aihe liittyi meneillään olevan kurssin sisältöön. Eniten käsiteltyjä ajankohtaisia aiheita olivat vesistöjen tilaan, ilmastonmuutokseen, ekosysteemien heikentymiseen ja luonnonvarojen ehtymiseen liittyvät kysymykset. Ajankohtaisten ympäristökysymysten käsittelyssä korostuivat opettajajohtoiset ja yhteistoiminnalliset opetusmenetelmät. Opettajan opetuskokemuksella ei havaittu olevan merkittävää vaikutusta ajankohtaisten ympäristökysymysten käsittelyyn opetuksessa. Ajankohtaiset ympäristökysymykset koetaan tärkeinä maantiedon ja biologian opetuksessa, ja toisaalta myös uuden opetussuunnitelman myötä ajankohtaiset aiheet tulevat korostumaan entisestään. Tutkimustulosten perusteella ajankohtaisten aiheiden sisällyttämisestä opetukseen on lukuisia hyötyjä, joten niiden esille tuomista opetuksessa tulisi pyrkiä kehittämään. Koulukohtaiset opetussuunnitelmat ovat avainasemassa tämän toteuttamisessa. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaankin hyödyntää konkreettisesti koulukohtaisten opetussuunnitelmien kehittämisessä, jotka ovat parhaillaan valmisteluvaiheessa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kaupungin ja maaseudun vuorovaikutusta alueellisen kehittämisen välineenä ja mahdollisuutena. Tavoitteellisen vuorovaikutuksen kehittämisen tarkoituksena on tasata alueiden välisiä kehityseroja. Vuorovaikutuspolitiikan lähtökohtaisena ajatuksena on, että molemmat osapuolet hyötyisivät vuorovaikutuksesta. Toisaalta vuorovaikutus on nähty keskeisenä etenkin maaseudun elinvoiman säilymisen kannalta. Tapaustutkimuksen kohteena ovat Oulun kaupunki ja kaupungissa tehdyt kuntaliitokset. Vuosien 2009 ja 2013 liitoksissa yhdistyivät Oulun kaupunki sekä viisi ympäröivää kuntaa. Liitosten myötä kaupungin alue käsittää erilaisia kaupunki- ja maaseutualueita, joita koskevat esimerkiksi yhteiset taloudelliset puitteet ja päätöksenteko. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen kehittämisen tarkastelu kuntaliitoksissa syntyneessä kaupungissa on siten mielenkiintoista. Työssä kiinnitetään huomiota etenkin maaseudun asemaan liitosprosessissa ja uuden kaupungin toimintaa suunniteltaessa. Tutkimuksen empiirisenä aineistona toimivat Oulun kuntaliitoksiin ja kaupungin suunnitteluun liittyvät keskeiset dokumentit sekä vuoden 2015 aikana tehdyt teemahaastattelut. Haastateltavat henkilöt ovat kaupungin tai maaseudun kehittämiseen liittyviä oululaisia toimijoita joko virkansa tai luottamusasemansa puolesta. Suomessa vuorovaikutuksen kehittämisen välineenä nähdään erilliset kaupunki- ja maaseutupolitiikat ja näiden yhteistyön mahdollisuudet alue- ja tapauskohtaisesti. Työssä käydään läpi kaupunki- ja maaseutupolitiikkojen keskeisiä tavoitteita ja piirteitä sekä etenkin kunnan roolia maaseutupolitiikan toteuttajana ja maaseutualueidensa kehittäjänä. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen rakentumista ja maaseudun kehittämistä Oulun kaupungissa tarkastellaan verkostojen ja laajemmin sosiaalisen pääoman näkökulmista. Sosiaalinen pääoma ja sen elementit on nähty tapoina selittää paikallisen tason sosiaalista ja poliittista toimintaa. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen ja kuntaliitosten näkökulmasta etenkin luottamuksella on toiminnassa keskeinen merkitys. Oulun tapaus osoitti, että seudulla on pitkät perinteet ja vakiintuneet yhteistyökuviot niin kaupunki- kuin maaseutupolitiikassa. Näiden politiikanalojen vuorovaikutteinen toiminta on kuitenkin vähäistä, vaikka kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus nähtiinkin mahdollisuutena molempien osapuolten kannalta ja sen kehittäminen siten tärkeänä. Toisaalta vuorovaikutuksen ja maaseudun kehittämisen esteenä todettiin se, että kaupunkiorganisaatiossa kaupungin maaseutualueiden tuomia mahdollisuuksia ja toisaalta tarpeita ei ole riittävästi tunnistettu tai ainakaan huomioitu kaupungin kehittämistoimissa. Keskeisenä johtopäätöksenä onkin, että maaseutualueet ja niiden kehittäminen olisi pitänyt ottaa vahvemmin huomioon jo kuntaliitoksia suunniteltaessa. Olennainen huomio on myös se, että sosiaalisella pääomalla on tärkeä merkitys kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen kehittämisessä. Keskeistä on löytää yhteiset päämäärät eri toimijoiden välille, jotta kehittämistoimia voitaisiin viedä eteenpäin.

Biologisesti monimuotoisten alueiden paikallistaminen ja suojelu ovat globaaleja kysymyksiä yhä nopeammin muuttuvissa ympäristöolosuhteissa. Näihin kysymyksiin voidaan hakea vastausta spatiaalisen esiintymismallintamisen avulla. Mallintamisessa lähtötietoina on perinteisesti käytetty habitaatin keskimääräisiä oloja kuvaavaa tietoa. Vaikka tämän on todettu toimivan hyvin lokaali- ja globaalitasolla, on olemassa vahvaa näyttöä siitä, että habitaattien vaihtelevuus on biodiversiteetin esiintymisen kannalta tärkeämpi tekijä maisematason (meso-) skaalassa. Työssä laskettiin topografista vaihtelevuutta kuvaavia indeksejä kahdesta erityyppisestä korkeusmallista. Tavoitteena oli mallintaa lasketuilla indekseillä kasvilajirunsauden esiintymistä kahdella erillisellä tutkimusalueella: Rekijoella (Lounais- Suomi) ja Rokualla (Pohjois-Suomi). Tutkimuskysymykset olivat: 1) Millaisia yhteyksiä topografisen heterogenian ja biodiversiteetin välillä havaitaan käytetyillä menetelmillä ja aineistoilla? 2) Mikä yksittäinen topografisen heterogenian indeksi tai muuttujaryhmä selittää biodiversiteetin esiintymistä parhaiten? 3) Parantavatko topografisen heterogenian muuttujat ennustavia malleja, kun niitä käytetään ekologiassa perinteisesti käytettyjen maankäyttö-, kaukokartoitus- ja topografisten keskiarvomuuttujien kanssa? 4) Saavutetaanko hienomman resoluution ja tarkemman korkeustiedon omaavasta korkeusmallista lasketuilla indekseillä selvemmin havaittavia yhteyksiä biodiversiteetin mallintamisessa? Kasvilajiaineistona oli 25 ha ruuduilta kerätty putkilokasvien lajirunsaus, joissa n=101 (Rokua) ja n=105(Rekijoki). Korkeusaineistona käytettiin strereoilmakuvatulkittua (25 m resoluutio) ja laserkeilattua (2 m resoluutio) korkeusmallia. Topografisten indeksien ja biodiversiteetin vertaamisessa käytettiin korrelaatiokertoimia, hierarkkista ositusta (HP) ja yleistettyjä additiivisia malleja (GAM). Indeksejä verrattiin kasvilajirunsauteen yksittäin, ryhmittäin ja yhdessä perinteisesti käytettyjen muuttujaryhmien (maankäyttö-, kaukokartoitus- ja topografiset keskiarvomuuttujat) kanssa. Tulokset osoittavat että noin puolet havaituista yhteyksistä oli heterogenia-diversiteetti-suhde (HDR) -oletuksen mukaisesti positiivisia. Yksittäisistä indekseistä profiilikaarevuuden keskihajonta, rinteen kaltevuuden vaihteluväli ja korkeuskäyrien pituus tutkimusruudussa selittivät kasvilajirunsautta parhaiten. Topografisen vaihtelevuuden indeksit paransivat ennustavia malleja myös muiden muuttujien kanssa yhdessä käytettäessä. Tarkemmasta korkeusmallista lasketut indeksit selittivät kasvilajirunsauden vaihtelua pääosin paremmin. Laskettujen indeksien toiminta oli kuitenkin vahvasti myös alue- ja indeksikohtaista. Tutkimus osoittaa että topografista vaihtelevuutta kuvaavilla indekseillä on mahdollista parantaa kasvilajirunsauden levinneisyyttä kuvaavia malleja. Tämän vuoksi niiden käyttöä ekologisessa mallintamisessa tulisikin lisätä. Myös nopeasti yleistyneellä laserkeilaus-tekniikalla tuotettuja korkeusmalleja tulisi suosia topografisten indeksien laskennassa.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani kuntien valtionosuusjärjestelmän kehitystä. Näkökulmana aiheeseen on hallinnan analytiikka, sillä valtionosuusjärjestelmä voidaan nähdä instituutiona jonka avulla hallintaa harjoitetaan yhteiskunnassa. Oleellinen kysymys on se, mihin tavoitteisiin valtionosuusjärjestelmällä on eri aikakausina pyritty. Lisäksi mielenkiinnon kohteena on tällä hetkellä valmisteltavana oleva valtionosuusjärjestelmän uudistus. Tutkielmassa ennakoidaan, millaisia vaikutuksia tällä uudistuksella voisi olla Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan aluerakenteeseen. Tutkielmani on osa Oppiva Pohjois-Suomi -hanketta, jonka tavoitteena oli Pohjois-Suomen kehityksen ennakointi. Omassa työssäni hyödynnän tulevaisuudentutkimuksessa yleistä Delfoi-menetelmää, jossa tietty ilmiö asetetaan asiantuntijapaneelin arvioinnin kohteeksi. Asiantuntijoina toimi joukko kuntajohtajia kummastakin maakunnasta. Aineisto kerättiin haastatteluiden ja kyselyiden avulla. Valtionosuusjärjestelmän avulla on pyritty eri aikakausina erilaisiin tavoitteisiin. Järjestelmä syntyi jo 1800-luvulla, mutta sen merkitys kasvoi huomattavasti 1960-luvulta alkaen hyvinvointivaltion rakentamisen myötä. Keskeinen uudistus oli vuonna 1969 voimaan tullut kantokykyluokitusjärjestelmä. Valtionosuusjärjestelmästä muodostui 1970-luvun kuluessa keskeinen aluepolitiikan väline. Järjestelmä on vaikuttanut oleellisesti nykyisenkaltaisen aluerakenteen kehittymiseen. Laman aikaan 1990-luvun alussa järjestelmä muutettiin laskennalliseksi. Tällä uudistuksella pyrittiin tehokkuuden ja kuntien oman päätäntävallan lisäämiseen. Kulloinkin käytössä olevan valtionosuusjärjestelmätyypin voidaan katsoa olevan yhteydessä hyvinvointivaltion kehitysvaiheeseen. Tällä hetkellä valmisteltavana olevan uudistuksen myötä järjestelmää ollaan kehittämässä yksinkertaisempaan ja tehokkuuteen aiempaakin enemmän kannustavaan suuntaan. Verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen merkitys tulee kasvamaan. Asiantuntijapaneelin jäsenet näkevät tämänhetkisessä valtionosuusjärjestelmässä hyviä puolia, mutta kokevat kuitenkin sen uudistamisen tarpeelliseksi. Suhtautuminen ehdotetun uuden järjestelmän linjauksiin on kaksijakoista. Joidenkin uudistusten pelätään voimistavan keskittymiskehitystä, mutta toisaalta moniin ehdotuksiin suhtaudutaan toiveikkaasti. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan syrjäseutujen tulevaisuudesta ollaan huolissaan. Kuntajohtajat pitävät todennäköisimpänä tulevaisuuden skenaariota, jossa syrjäseutujen kunnat ovat jatkossa aiempaakin ahtaammalla ja kuntaliitokset ovat välttämättömiä. Perustuslakiin kirjattujen tavoitteiden ja Suomessa vahvasti edelleen vaikuttavan hyvinvointivaltioideologian vuoksi on kuitenkin todennäköistä, että maaseutukuntien palvelut pyritään myös uudessa järjestelmässä turvaamaan kohtuullisesti ja alueiden välisiä eroja halutaan edelleen tasata. Se, millaisiksi uuden järjestelmän olosuhdekriteerit lopulta muotoutuvat, on ratkaisevaa monen Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kunnan kannalta.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka biopolitiikka näkyy suomalaisessa kuntoutuksessa sekä analysoida Sosiaali- ja terveysministeriön tuottamia kansalaisuuskäsityksiä. Tutkimuskysymyksinä ovat 1) Millaiset tekijät kertovat valtion biopolitiikasta kuntoutuksessa? 2) Millaista kansalaisuutta tuotetaan Sosiaali- ja terveysministeriön kuntoutukseen liittyvissä julkaisuissa, raporteissa ja selvityksissä? Tutkimuksen aineisto käsittää Sosiaali- ja terveysministeriön kuntoutukseen liittyvät julkaisut vuosilta 1992–2014. Aineiston kirjoittajat ovat kuntoutuksen asiantuntijoita, ja se käsittelee kuntoutusta sekä kokonaisuutena että erilaisten ryhmien kautta. Tutkielman teoreettinen viitekehys käsittelee biopolitiikkaa, kansalaisuutta ja kuntoutuksen kehittymistä Suomessa. Kaikista aiheista on saatavilla runsaasti lähdekirjallisuutta, mutta biopolitiikan ja kansalaisuuden rakentumisen tarkastelu kuntoutuksessa tuo aiheeseen uuden näkökulman. Tärkeimpänä biopolitiikkaan liittyvänä lähteenä tutkimuksessa on Michel Foucaultin teos Turvallisuus, alue, väestö; hallinnallisuuden historia (2010). Tutkielman menetelmänä on diskurssianalyysi, koska sen avulla aineistoa voidaan analysoida tekstinä, tulkintana ja käytäntönä. Diskurssianalyysi sopii valtion harjoittaman biopoliittisen hallinnan kriittiseen tarkasteluun. Tarkastelu osoittaa, että biopolitiikka näkyy kuntoutuksessa väestön työkyvyn ja hyvinvoinnin sekä väestön sosialisaation tukemisen kautta. Valtion biopoliittisen hallinnan pääkohteita kuntoutuksessa ovat väestön työkyvyn ylläpito ja sen tukeminen. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuissa biopoliittisena ihanteena on elinvoimainen ja sosiaalinen kansalainen. Valtion näkökulmasta työ ja työkyky ovat tärkeitä asioita kansalaiselle palkkatulon muodossa, mutta myös yhteiskuntaan kiinnittymisen muodossa. Väestöä pyritään kiinnittämään ja sopeuttamaan yhteiskuntaan kuntoutuksellisilla keinoilla. Kansalaisuusdiskurssi kuntoutuksessa on aktiivinen, osallistuva ja itsenäinen kuntoutuja. Kansalaisten aktivointiin tähtäävä retoriikka esiintyy monin tavoin kuntoutukseen liittyvässä aineistossa. Jatkotutkimusaiheina olisi hyödyllistä tarkastella jonkin ryhmän sosiaalisen kansalaisuuden kehittymistä tai tukemista kuntoutuksessa. Näitä ryhmiä voisivat olla esimerkiksi maahanmuuttajat, päihdekuntoutujat tai muut vähemmistöryhmät. Myös erilaisten ryhmien oikeuksien tarkastelu suhteessa kantaväestöön voisi tuoda esiin mielenkiintoisia asioita ja tietoa kuntoutuksen kehittämisen tueksi.