Kaupunkiluonnon hallinnoinnissa luonto nähdään usein hyvin yksipuolisesti teknisenä, luokituksille ja taloudelliselle hyödylle alisteisena kohteena. Tutkielmassa pyrin tasapainottamaan tätä rationaalista ja taloudellista ilmapiiriä tarkastelemalla erilaisia kaupunkiluonnon määrittelyn ja arvottamisen tapoja sekä sisällyttämällä keskusteluun esteettisiä ja tunneperäisiä näkökulmia. Kaupunkiluonto on haastava käsite, sillä kaupunki (tai kulttuuri) ja luonto nähdään varsin usein toisistaan erillisinä. Haastan dualistisen käsityksen viime aikaisen tutkimuksen perusteella, ja lähestyn kaupunkiluonnon ympäristöjä kulttuurin ja luonnon hybrideinä. Yksityiskohtaisemmin tarkasteltuna luonto on sekä diskursiivinen käsite että esteettinen, henkilökohtainen kokemus. Nämä kaksi ulottuvuutta ovat keskeisiä, kun puhutaan kaupunkisuunnittelussa usein esillä olevista tietokäsityksistä: instituutioiden teknisestä tiedosta sekä kansalaisten kokemuksellisesta tiedosta. Tapaustutkimuksenani on Oulussa sijaitseva lähivirkistysalue Hietasaari, jossa kaupunkirakentamine on herättänyt keskustelua etenkin alueelle suunnitellun huvipuiston vuoksi. Hanketta vastustamaan on esimerkiksi muodostunut kansalaisten Hietasaari-liike, joka argumentoi luonnontilaisen Hietasaaren puolesta. Tarkastelen sekä hallinnollista että kaupunkilaisten näkökulmaa kiistaan. Keväällä 2016 kerätty aineisto koostuu nettifoorumikeskusteluista, asemakaavoitukset julkisesta tekstistä sekä kahdesta fokusryhmähaastattelusta, joista toinen syventää huvipuistovastustuksen ja toinen hallinnon näkökulmaa. Analyysimenetelmänä on makrotason diskurssianalyysi, jonka avulla voidaan tarkastella puheessa muodostuvia maailmankuvia sekä tilannekohtaisia merkityksiä. Tulosten perusteella Hietasaaren kaupunkiluonnon määrittelyyn ja arvottamiseen vaikuttavat painotuserot 1) kokemuksellisen ja teknisen tiedon sekä 2) luontoa ja kaupunkia korostavan asennoitumisen välillä. Keskeisiksi näkökulmiksi nousivat kokemukselliseen tietokäsitykseen liittyvät luonnonestetiikka ja urbaani estetiikka sekä tekniseen tietokäsitykseen liittyvät ekologia sekä resurssinäkökulma. Myös modernille ajattelulle ominainen dualistinen luontokäsitys oli haaste luonnon määrittämiselle, ja aineistoissa ristesivät erilaiset koskematonta sekä kulttuurista luontoa korostavat arvot. Lopputuloksena voidaan todeta, että Hietasaaren kiistassa on esillä useita keskenään ristiriitaisia arvolähtökohtia sekä toimijaryhmien sisällä että välillä, ja näkökulmien painottuminen mukailee aiempia tutkimuksia. Johtopäätökset kannustavat haastamaan talouskeskeisen ympäristönäkemyksen sekä kansalaisen ja suunnittelijan väliset vakiintuneet positiot. Tutkimuksella osallistun näin poliittisen ekologian laajempaan tavoitteeseen moniulotteisemmasta luontokäsityksestä ympäristöongelmien tarkastelussa.

Depolitisaatio on noussut 1990-luvulta lähtien keskeiseksi poliittisen hallinnan strategiaksi uusliberaalissa kontekstissa ja tämä kehitys on johtanut poliittisen hallinnan ja markkinavoimien sekoittumiseen. Depolitisaatio on tunnistettu strategiaksi, jonka avulla rakennetaan vaihtoehdottomiksi nähtyjä hegemonisia poliittisia tulkintakehyksiä sekä suojataan taloudellisen ja poliittisen välistä erottelua erilaisten materiaalisten käytäntöjen kautta. Sen avulla pyritään hallitsemaan ja rajoittamaan demokraattisen politiikan muutosvoimaa suhteessa talouskehityksen ennustettavuuden vaatimuksiin. Kaupunki- ja aluepolitiikan kontekstissa nämä ulottuvuudet tulevat esille tilan poliittisuuden ja kaupunkitilan käsitteiden kautta. Tutkimuksessa pyrin tarkastelemaan sitä, miten depolitisaatio ilmenee ja rakentuu Oulun keskustavisio 2040 -strategiassa. Korostamalla visioiden roolia politikoinnin välineinä tutkimus valottaa uudella tavalla visionäärisyyden ja depolitisaation välistä yhteyttä, jolla rakennetaan hegemonista tulkintaa kaupunkitiloista erityisinä teknis-taloudellisina objekteina. Aineisto koostuu keskustavisioprojektin dokumentaatiosta eli projektia varten toteutetuista selvityksistä ja analyyseista sekä itse strategiadokumentista. Diskurssianalyyttisellä menetelmällä pyrin purkamaan sitä, kuinka erilaiset poliittiset merkityksenannot ja diskurssit rakentuvat keskustavision dokumentaatiossa. Laajempana metodologisena lähestymistapana käytin Ngai-Ling Sumin ja Bob Jessopin (2013) luomaa kulttuurisen poliittisen talouden tutkimusagendaa. Tutkimuksen tuloksina esiin nousi depolitisaation rakentuminen teknisistisen rajauksen ja konsensushakuisuuden kautta. Teknisistinen rajaus koostui kaupunkitilan hegemonisesta tulkinnasta, jossa hallitsevana diskursseina esiintyivät joustavuus, hyödyntämättömyys ja tehokkuus. Konsensushakuisuus puolestaan rakentui yhteisöllisyyden, osallisuuden ja sosiaalisen eheyden diskurssien kautta. Depolitisaation avulla rajattiin kaupunkitilan poliittiset ongelmat poliittisesti neutraaliin sfääriin ja samalla se näyttäytyi konfliktin purkamisen ja neutralisoinnin menetelmänä, jonka avulla turvataan erityisesti taloudellisten intressien toiminta politiikan tekemisessä. Visionäärisyyden avulla pyrittiin venyttämään politiikan tekemisen aikajännettä ja ylittämään lyhyen aikavälin intressipolitikointi. Aikajännettä venyttämällä haettiin jatkuvuutta ja vakaan toimintaympäristön luomista. Toisaalta jatkuvuuden turvaaminen tarkoittaa myös sitä, että tietty kilpailukykyisen kaupunkitilan hegemoninen tulkintakehys vakiinnutetaan politiikan tekemisen lähtökohdaksi.

Oppilaitosten optimaalinen sijoittaminen on tärkeää niin tasa-arvon, kustannusten minimoinnin, kansanterveyden kuin ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta. Paikkatietojärjestelmä (GIS) taas on hyvä ja käytetty työkalu palvelupisteiden kuten oppilaitosten sijaintien optimoinnissa. Olenkin tässä työssä tarkastellut Suomen oppilaitosten optimaalisten sijoittamisten tutkimista paikkatietojärjestelmän saavutettavuusanalyyseja (PSA:ita) hyödyntäen. Tarkastelen tutkimusaihettani seuraavan tutkimuskysymyksen kautta: mitä tekijöitä tutkittaessa oppilaitosten optimaalisimpia sijainteja paikkatietojärjestelmän saavutettavuusanalyysien avulla kannattaa ja toisaalta on mahdollista huomioida. Lisäksi tein tapaustutkimuksen, jossa arvioin Oulun peruskoulujen ja lukioiden optimaalisia sijainteja ja määriä vuodelle 2027. Tapaustutkimus oli ajankohtainen, sillä Oulun kouluverkkoon suunnitellut muutokset ovat herättäneet paljon keskustelua vuoden 2018 aikana. Tapaustutkimuksessa huomioitavina kulkutapoina olivat henkilöautoilu, pyöräily, jalankulku ja julkinen liikenne eikä uusille oppilaitosten sijainneille oltu annettu rajoitteita. Tapaustutkimusta varten oli arvioitava väestö vuodelle 2027, tehdä tutkittaville kulkutavoille liikennettä mallintavat reititysaineistot, muodostaa nykyiset ja mahdolliset uusia oppilaitoksia edustavat tarjontapisteet sekä lopuksi suorittaa itse saavutettavuusanalyysit paikkatieto-ohjelmassa. Keskeisimmät aineistot tapaustutkimuksen teossa olivat Oulun kaupungin tuottamat väestöennuste ja tiedot nykyisistä oppilaitoksista, Tilastokeskuksen 1 km x 1km -väestöruutuaineisto, Liikenneviraston Digiroad-aineisto sekä Oulun kaupungin GTFS-muotoinen data Oulun joukkoliikenteestä. Tapaustutkimuksen tulosten perusteella yhden tai kahden lukion lakkauttaminen ei heikennä lukiolaisten lukioihin saavutettavuuksia. merkittävästi, mutta edelleen kolmannen ja neljännen lukion lakkauttaminen heikentää. Lukioita ei myöskään kannata lakkauttaa vanhojen Ouluun liittyneiden kuntien kuntakeskuksista. Peruskoulujen osalta ei yhtä selkeitä yhteenvetoja kannata tehdä datojen karkeuksista ja saavutettavuusanalyyseja varten tehtyjen yksinkertaistuksien vuoksi. Tutkimukseni perusteella suosittelen oppilaitosten optimaalisia sijainteja tutkittaessa PSA:ita hyödyntäen käyttämään matka-aikaa saavutettavuuden mittaamisessa sekä huomioimaan henkilöautoilun lisäksi kestävät kulkutavat. Uusien oppilaitosten sijainteja on mahdollista tutkia ilman ennakko-oletuksia, mutta tarjontapisteiden kapasiteetteihin on syytä kiinnittää huomiota. Lisäksi väestöä edustavia kysyntäpisteitä kannattaa asetella tutkimusalueelle tiheästi.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka vastaustapa vaikuttaa oppilaan osallistumiseen oppitunnilla oppilaan näkökulmasta. Tarkoituksena on kartoittaa käytössä olevia vastaustapoja ja osallistumismenetelmiä, sekä oppilaiden toiveita, miten vastaaminen osallistumistapana pitäisi maantiedon oppitunnilla mahdollistaa. On tiedossa, että aktiivinen osallistuminen oppitunnin aikana tukee oppilaan oppimista siihen verrattuna, että oppilas vain kuuntelee osallistumatta aktiivisesti. Tutkimus on tärkeää, sillä oppilas ei voi valita osallistumistapojaan oppitunnilla, vaan opettaja valitsee ne hänen puolestaan. Tutkimus on tehty kyselytutkimuksena, johon vastasi 41 yhden koulun maantiedon oppilasta kahdeksannelta luokalta. Saadut vastaukset on taulukoitu Exceliin, minkä jälkeen on hyödynnetty sisällönanalyysiä ja poimittu ylös kiinnostavat vastaukset, jotka on teemoiteltu. Oppilaat kertoivat, että yleisin vastaustapa tunneilla on viittaaminen ja muita oppilaiden mielestä hyviä osallistumistapoja ei tunneilla juuri ollut tarjolla. Muita oppilaiden kertomia yleisesti käytössä olevia osallistumistapoja olivat huutelu ja kuuntelu. Muitakin osallistumistapoja oli, mutta niitä hyödynnettiin oppilaiden mielestä liian harvoin ja oppilaat kaipasivat erilaisia osallistumistapoja oppitunneilla. Oppilaan osallistumiseen vaikutti osallistumistavan lisäksi opettaja ja käsiteltävä aihe. Opetustapa saattoi vaikuttaa osallistumiseen, mutta se oli oppilaille vaikea hahmottaa. Tuloksien pohjalta vaikuttaa siltä, että erilaisten osallistumistapojen hyödyntäminen oppituntien aikana lisää oppilaiden aktiivista osallistumista, minkä takia olisi tärkeää, että oppitunneilla hyödynnettäviä osallistumistapoja monipuolistettaisiin. Viittaamisesta osallistumistapana ei tule kuitenkaan kokonaan luopua, koska oppilaiden mielestä se on hyvä tapa. Keskustelun lisääminen oppitunteihin lisää myös osallistumista.

Tutkielmassa tarkastellaan yhdyskuntarakenteessa tapahtuvia muutoksia ja kaavoituksen ohjauksen toteutumista Oulun kaupunkiseudulla. Tutkimuksessa on tutkittu yhdyskuntarakenteen hajautumista pääasiassa paikkatietopohjaisten indikaattoreiden avulla. Kaavoituksen toteutumista on tutkittu tarkastelemalla alueella toteutuneita asemakaavoja ja Oulun seudun yhteistä yleiskaavaa. Tutkielman tavoitteena on tutkia, onko yhdyskuntarakenne hajautunut Oulun seudulla sekä sitä, miten kaavoitus on vaikuttanut muutoksen suuntaan. Aineistona työssä on käytetty pääasiallisesti paikkatietoon perustuvia yhdyskuntarakenteen seurannan tietojärjestelmää (YKR), elinympäristön seurannan tietojärjestelmää (ELYSE) sekä GISALU-kaava -aineistoa. Hajautumisen indikaattoreina käytetään sekä ELYSE-järjestelmästä haettuja indikaattoreita että aineistojen pohjalta ArcGIS-paikkatieto-ohjelmiston avulla muodostettuja indikaattoreita. GISALU-aineistosta on selvitetty asemakaavojen sijoittumista suhteessa yhteisen yleiskaavan tavoitteisiin. Tutkimuksen tulokset kertovat yhdyskuntarakenteen hajautuneen Oulun seudulla tarkastelujakson aikana. Tulosten mukaan seudulla tapahtuneet muutokset hajautuvaan suuntaan olivat pieniä, mutta selkeitä ja yhdenmukaisia. Kaavoitustarkastelun pohjalta voidaan päätellä, että kaavaohjauksen tavoitteiden toteutumattomuus on osaltaan syynä yhdyskuntarakenteen hajautumiseen. Asuinrakentaminen seudulla ei sijoitu seudulla täysin sille suunnitelluille alueille, vaan asemakaavojen ulkopuolinen, yhdyskuntarakennetta hajauttava hajarakentaminen on varsin yleistä. Kaavoituksen ohjausvaikutuksista tehdyt havainnot kertovat, että Oulun seudun yhteinen yleiskaava ei ole onnistunut ohjaamaan seudulla tehtyjä asemakaavoja tavoitteidensa mukaisesti. Maankäytön ohjausjärjestelmän eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun tavoitteet eivät näin tulosten perusteella välity Oulun seudun yhteisen yleiskaavan kautta asemakaavoitukseen, vaan asemakaavoitus on sijoittunut alueelle yhteisen yleiskaavan tavoitteiden vastaisesti. Hajautumisen määrittämisessä indikaattoreiden merkitys on olennaista. Myös eheyttämisen käsite vaatisi tarkempaa määrittelyä, sillä sen määrittelemättömyys vaikeuttaa suunnittelun tavoitteiden saavuttamista. Paikallisuuden huomioiminen eheyttävässä suunnittelussa on tutkimuksen kannalta tärkeää, sillä eheytyminen on aina tapauskohtaista alueesta riippuen. Määrittelyä on kuitenkin mahdollista tarkentaa siten, että tilaa jää myös paikallisten olosuhteiden huomioimiselle. Aktiivinen yhdyskuntasuunnittelu on toimiva menetelmä yhdyskuntarakenteen hajautumisen korjaamiseksi, mutta tutkimuksesta saatujen tulosten perusteella sen keinot eivät ole täysin toimivia. Jotta ohjausjärjestelmän tavoitteiden toteutuminen voitaisiin varmistaa, olisi yhdyskuntien kaavoituksessa tämän tutkielman perusteella tarvetta vahvemmalle ohjaukselle.

Drawing on the intersection of tourism geography and economic geography, this thesis contributes to the lack of diverse economic studies in tourism research, and deconstructs the hegemonic concept of singular economy and its agencies in tourism industry. Collaborative economy and co-creation of tourism experience enable alternative agencies in tourism industry by empowering the visitors and locals. Thus, understanding co-creation and including various stakeholders contributes to more sustainable tourism development. This thesis focuses on locals’ point of view and their motivations to host, and how they as new agencies challenge the conventional views of commercial tourism agencies. Through a case study I examine the motivations and experiences of individuals, who take part in resident-visitor co-creation as hosts, accommodating travellers in their homes via non-monetized social networking platform called Couchsurfing. Applying sequential mixed methods research design, I conducted semi-structured interviews and an online survey. I limited my focus on Finnish hosts only. The main analysis methods were content analysis, factor analysis, and comparing percentages and cross tabulations. Data and the interpretations suggest that hosts are motivated by trust, strong ideological assumptions and experienced intangible compensations such as social, cultural and self-developmental aspects. Also, tangible benefits and possible reciprocation of hospitality motivate to accommodate. Hosts’ actions in diverse economies are also affective, creating intangible compensations and can’t be reduced to one’s own competitiveness. The intangible features and affective labour challenge the categories of capitalist economies, and through sociability enable alternative human agencies in tourism. By including locals as new intermediaries, diverse economic practices do not only change the way how tourism is done, but also where it is done. Shifting thinking from tourism without development into tourism without mobility, future research could take into account other alternative agencies and practices in collaborative economy, not only those within hospitality. Since co-creation and collaborative economy enable alternative tourism experiences, it also raises questions of how co-creation and collaborative actions alter the urban fabric, and frame and reframe existing tourist destinations.

<p> This thesis set out to classify changes in the neighborhood white-black racial composition for St. Louis City and St. Louis County Missouri from 1970 to 2010. Relying solely on decennial census data as accurate depictions of neighborhood change may not be the best solution, mainly due to the inability to capture neighborhoods undergoing transitional stages between decades. To remedy this problem, methodologies were developed and implemented to better depict these transitional stages temporally. </p><p> Using the Longitudinal Tract Database (LTDB), census tracts were used to depict St. Louis City and St. Louis County neighborhoods, all while using 2010 tract delineations to allow temporal analysis to occur. All 305 census tracts and their changing white-black racial compositions were individually analyzed, leading to the development of eight different neighborhood typologies: <i> majority white and black enclaves, gradual black and other transition, white flight and delayed white flight, white re-entry</i>, and <i>multi-racial integration</i> neighborhoods. </p><p> After testing for spatial autocorrelation, two rounds of K-means cluster analysis were conducted on the rescaled white, black, and other percentage variables from 1970 to 2010 with the use of various spatial weight matrices (i.e., Rook, Queen, and distances of 4, 6, and 8 miles). The resulting clusters were analyzed further to identify the same neighborhood transition typologies that were identified in the pre-spatial statistics approach. The second tier K-means clustering on the spatially rescaled attribute variables produced neighborhood transition typologies that eliminated spatial contiguity issues from the first K-means clustering approach. Results from all K-means clustering analyses were consolidated, producing one final depiction of neighborhood transition typologies for St. Louis City and St. Louis County. </p><p> Latent class mixed models were conducted on both white and black groups. The resulting analysis produced six neighborhood transition typologies that were further consolidated into one final depiction of neighborhood transition typologies. The consolidated neighborhood typologies from the K-means clustering analyses and the latent class mixed models both depict similar spatial and temporal patterns of neighborhood transition typologies.</p><p>

<p> Over the last twenty years the number of earthquakes in the State of Oklahoma has increased significantly. This study investigates the relationship between hydraulic fracturing wastewater injection wells and the increase in seismicity. In this work SPSS (Statistical Program for Social Sciences) was used to analyze all the data for correlations between wastewater well injection volumes. And psi (pounds per square inch), and earthquakes. SPSS was also used to examine the relationship between the injection of wastewater and the time-delay of seismicity. ArcGIS 10.3.1 (Geographic Information System) was used to explore the density of earthquakes and their distance from wastewater injection wells. This study finds that there is a relationship between wastewater injection volume, distance and time-delay of the injections and earthquakes. Pore pressure was not found to be a contributor to seismicity. However, the depth of the wastewater wells, which was not one of the variables in this study, showed a positive correlation to the increase in earthquakes in Oklahoma. This study reveals some important practical suggestions for the wastewater disposal industry. By setting up industry standards, such as, keeping volume below 150,000 barrels/month, and shortening well depth to at least 1km from the Precambrian crystalline basement the wastewater disposal industry could be more confident that they are lowering their risk of inducing earthquakes and thereby reducing their risk of insurance liability claims and litigation. </p><p>

Kulttuuriset ekosysteemipalvelut ovat luonnosta saatavia aineettomia hyötyjä, joilla on vaikutusta ihmisten hyvinvointiin. Tässä tutkielmassa selvitetään kulttuuristen ekosysteemipalveluiden esiintymistä sekä niiden ja erilaisten ympäristötekijöiden välistä suhdetta Keski-Lapissa Kolarin, Kittilän, Sodankylän, Muonion, Pelkosenniemen ja Savukosken kuntien alueilla. Kulttuuristen ekosysteemipalveluiden aineisto on kerätty osallistavaan paikkatietomenetelmään (Public Participation Geographical Information System, PPGIS) perustuvan kyselyn avulla ja se on saatu käyttöön Luonnonvarakeskukselta. Ympäristötekijöiden aineisto on koottu eri lähteistä ja muuttujat on jaettu kolmeen ryhmään: ekologiaan, maisemarakenteeseen ja saavutettavuuteen liittyviin muuttujiin. Kulttuuristen ekosysteemipalveluiden esiintymistä ja keskittymistä tarkastellaan pääkomponenttianalyysin, pistekarttojen ja Kernelin tiheysanalyysin avulla. Yleistettyjen additiivisten mallien (GAM) avulla selvitetään kulttuurisia ekosysteemipalveluarvoja parhaiten selittäviä ympäristötekijöitä. Kulttuuristen ekosysteemipalveluiden esiintymisessä oli havaittavissa keskittymistä ja etenkin Ylläksen alue korostui tärkeänä keskittymänä. GAM-mallien perusteella kulttuurisia ekosysteemiarvoja selittivät parhaiten maisemarakenteeseen liittyvät muuttujat. Saavutettavuus- ja ekologisia muuttujia valikoitui malleihin yhtä monta. GAM-mallien selitysasteet jäivät kuitenkin alhaisiksi, joten tuloksiin on hyvä suhtautua varauksella. Kulttuuristen ekosysteemiarvojen mallintaminen on haastavaa, sillä ne perustuvat subjektiivisiin mielipiteisiin. Mallien huonosta selityskyvystä huolimatta ympäristömuuttujien valikoituminen malleihin vastasi aikaisempaa tutkimusta. Kulttuuristen ekosysteemipalveluiden keskittymiseen ja niihin vaikuttaviin ympäristötekijöihin on tärkeä kiinnittää huomiota, jotta niitä voitaisiin hallita ja suojella ympäristömuutoksilta. Ne tulisi huomioida esimerkiksi maankäytön suunnittelussa ja päätöksenteossa, jolloin myös eri elinkeinojen sekä kulttuuristen ekosysteemipalveluiden välisiä konflikteja voitaisiin ennakoida ja ehkäistä. Lisäksi kulttuuristen ekosysteemipalveluiden tutkiminen on tärkeää ihmisten hyvinvoinnin edistämisen kannalta, sillä ne vaikuttavat sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen.

Tässä tutkielmassa olen pyrkinyt selvittämään sitä, ovatko Suomen kaupunkien ulkopuoliset alueet muuttumassa entistä selkeämmin resurssiperiferiaksi. Tutkielman teoriaosuudessa käyn läpi tilaa, keskus–periferia-mallia sekä arvonlisän muodostusta ja arvonlisän siirtymistä tilassa. Näistä osista rakennan tämän tutkielman teoreettisen viitekehyksen. Tarkastelen myös luonnonvaran ja resurssin käsitteitä, jotta resurssiperiferian konteksti täydentyisi. Tutkimusaineistonani olen käyttänyt aluepoliittisia luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyviä suunnitelmia, joita valtio, maakunnan liitto ja kunta ovat tuottaneet. Tämä on samalla luonut tutkielmalle maantieteellisen rajauksen; tarkastelussa on Suomen valtio, Pohjois-Savon maakunta sekä Vieremän kunta. Tutkimusmetodeinani ovat olleet diskurssianalyysi ja CPE (cultural political economy), joiden avulla tutkimusaineistosta pystyy etsimään piilotettuja merkityksiä, kannanottoja ja tavoitteita. Tutkimustuloksieni mukaan talous on nykyään hyvin vallitseva aihe ja tärkein tavoite aluepoliittisissa suunnitelmissa. Luonnonvarojen hyödyntämistä halutaan lisätä, mutta tämä tavoite näyttäytyy melko kapeasti lähinnä yritysten toimintaedellytysten parantamisena. Tutkimusaineistossa mainitaan monia muitakin tavoitteita (esim. huoltovarmuus, työpaikat syrjäseuduilla), mutta ne ovat selvästi sivuosassa tai päätavoitteen sivutuote. Monia maailmalla vaikuttavia kehityskulkuja, kuten ilmastonmuutosta ja kilpailua käsitellään uhkina sekä käytetään perusteluina sille, miksi Suomen olisi suorastaan välttämätöntä lisätä luonnonvarojensa hyödyntämistä. Juuri vahva ja yksipuolinenkin keskittyminen luonnonvarojen hyödyntämiseen yritysten liiketoiminnassa, eli arvonmuodostukseen näyttää teoriakirjallisuuden perusteella merkiltä siitä, että luonnonvaroja tuottavien seutujen asema olisi yksipuolistumassa resurssiperiferiaksi. Laajempi keskustelu aluepolitiikan tavoitteista olisi hyväksi siinäkin tapauksessa, että asioita tarkastellaan talouden näkökulmasta. Arvonmuodostuksen mahdollisia seurauksia periferian kannalta, kuten ympäristöongelmia tai arvonlisän siirtymistä pois periferiasta pitäisi huomioida. Myös huoltovarmuus luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyen (ruokaturva, energiaomavaraisuus) olisi hyvä aihe pohdittavaksi enemmän myös aluepolitiikan suunnitelmissa.