Tutkielmassa tarkastellaan maaseutumaisuutta arvona ja maaseutumaisuuden heijastumista kaupungin läheisellä asuinalueella asuvien elämäntapaan. Vaikka maaseutu on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana, vaikuttavat perinteisestä ydinmaaseudusta syntyneet idylliset mielikuvat tämän päivän maaseutukuvaamme. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä tavalla toistuvat mielikuvat maaseudusta näyttäytyvät kaupungin läheisellä maaseudulla asuvien elämäntavassa, ja mitä arvoja näihin mielikuviin liittyy. Toistuvat mielikuvat on poimittu eri tutkimuksista ja barometreistä. Tutkimuksessa kiinnitetään huomioita erityisesti luonnonläheisyyteen ja yhteisöllisyyteen. Myönteisinä arvoina luonnonläheisyys ja yhteisöllisyys ovat osa maaseutuidylliä. Mielikuvien maaseutuidylliä peilataan maaseudun ja yhteiskunnan muutokseen ja modernisaatioteorioihin. Tutkielman aineistoina toimivat asukashaastattelut ja -kysely. Tutkimuskohteena on ollut kaupungin läheiseksi maaseuduksi luokiteltu Tupoksen asuinalue Limingan kunnassa. Kvalitatiivinen teemahaastattelu on analysoitu teemoittelun ja tyypittelyn avulla. Yksitoista asukashaastattelua on tehty kesän 2014 aikana osana tätä tutkielmaa. Asukaskysely on osa Suomen akatemian rahoittamaa Balance -tutkimushanketta, ja asukaskysely toteutettiin kesällä 3013 yhteensä 14 asuinalueella ja neljällä kaupunkiseudulla. Asukaskyselystä on tarkasteltu ainoastaan Tupoksen asuinalueen vastauksia sekä kysymyksiä, jotka liittyvät tämän tutkimuksen tutkimuskysymyksiin. Kaupungin läheisellä maaseudulla olevia asuinalueita luonnehditaan eräällä lailla kylämäisiksi ja maaseutumaisiksi. Näissä mielikuvissa toistuvat idyllisen maaseudun tekijät. Tulosten perusteella kaupungin läheisellä maaseudulla maaseutumaisuus näyttäytyi muuttuneena. Toive maaseutumaisesta asuinympäristöstä oli aineiston perusteella ilmeinen. Mielikuvien maaseutumaisuus koostuu ihmisten vahvasta suhteesta luontoon ja luonnon hyödyntämisestä sekä yhteisöllisyydestä. Perinteisesti maaseutumaiseen elämäntapaan liitetyt tekijät eivät kuitenkaan täysin toteutuneet Tupoksessa. Luonnonläheisyyden tärkeys välittyi lähinnä oman pihan ja vehreiden ikkunanäkymien arvostamisena. Yhteisöllisyys esiintyi naapuriapuna ja tärkeänä arvona tuposlaisten vastauksissa. Lapsiperheiden kesken tiiviit naapurussuhteet loivat turvallisen ja lapsiystävällisen asuinympäristön. Kaikki vastaajat eivät kuitenkaan kokeneet yhteisöllisyyttä samalla tavalla. Eri elämäntilanteessa kuin lapsiperheet olevat asukkaat eivät kokeneet yhteisöllisyyttä niin merkitykselliseksi. Maaseutuun liitetyt arvot kuten luonnonläheisyys ja yhteisöllisyys esiintyivät ainoastaan myönteisinä. Näin kaupungin läheiselle maaseudulle kasvaneet pientalovoittoiset asuinalueet toistavat maaseutuidyllin toivottuja ja myönteisiä mielikuvia ja arvoja. Elämäntavassa arvot ja mielikuvat näyttäytyvät kuitenkin muuttuneina ja omanlaisinaan.

Tutkimuksessa on selvitetty, millainen on Tornio-Haaparannan paikallisliikenteen nykytila ja millaisia kehittämismahdollisuuksia paikallisliikenteellä on. Tutkimusteoriassa on tarkasteltu joukkoliikenteen yhteiskunnallista merkitystä ja sen muutosta 1900-luvulta tähän päivään. Joukkoliikenteen käyttämiseen vaikuttavat muun muassa joukkoliikenteen palvelutaso ja joukkoliikennepalveluiden saavutettavuus sekä toisaalta alueiden ja palveluiden saavutettavuus joukkoliikenteen avulla. Tapauskohteen sijainti valtion rajalla asettaa joukkoliikenteen järjestämiselle muutamia erityishaasteita, joita on myös pyritty avaamaan tutkimuksen teoriaosuudessa. Aineistona tutkimuksessa on hyödynnetty Tornio-Haaparannan paikallisliikennettä koskevaa asiakaskyselyä, joka toteutettiin touko-kesäkuussa 2015. Aineiston käsittelyssä menetelminä on käytetty IBM SPSS Statistics 22 -tilastoanalyysiohjelmaa ja sen tarjoamia ristiintaulukointia ja χ²-testiä sekä Monte Carlon metodia. Tilastollisissa testeissä selittävinä muuttujina on käytetty useimmiten vastaajan asuinkuntaa sekä paikallisliikenteen käyttötiheyttä. Ristiintaulukoinnin ja χ²-testin avulla on selvitetty, eroavatko vastaajien mielipiteet paikallisliikenteen palvelutasosta ja kehittämismahdollisuuksista asuinkunnan ja paikallisliikenteen käyttöaktiivisuuden mukaan. Kyselyn avoimia vastauksia on käsitelty sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti aineistolähtöistä teemoittelua hyödyntäen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että joukkoliikenteen käyttöedellytykset Tornio-Haaparannan alueella ovat heikohkot syistä, joihin kaupunkien on vaikeaa vaikuttaa suoraan. Perifeerinen sijainti ei kuitenkaan saisi olla este paikallisliikenteen kehittämiselle. Tutkimusalueella rajat ylittävän joukkoliikenteen kehittämisen tiellä on etenkin sosio-taloudellisia esteitä, minkä lisäksi ongelmia aiheutuu muun muassa Suomen ja Ruotsin poikkeavasta verotuksesta. Paikallisliikennekyselyyn vastanneiden henkilöiden mielipiteet paikallisliikenteen nykyisestä palvelutasosta ja sen kehittämisedellytyksistä olivat jossain määrin riippuvaisia vastaajan paikallisliikenteen käyttöaktiivisuudesta ja asuinpaikkakunnasta. Paikallisliikenteen aktiivikäyttäjät olivat muita käyttäjäryhmiä myönteisempiä arvioissaan. Tutkimustulosten perusteella etenkin aikataulujen ja reittien merkintöjä tulisi selkeyttää ja asiakkaiden matkustustarpeet pitäisi ottaa nykyistä paremmin huomioon. Rajat ylittävän joukkoliikenteen kehittämisessä liikkeelle kannattaa lähteä helpoista ja edullisista toimenpiteistä, jotka tuottavat asiakkaalle mahdollisimman suurta hyötyä. Tornio-Haaparannalla ensimmäisiä toimenpiteitä voisivat olla paikallisliikenteen reittien sovittaminen samalle kartalle ja informaation tuottaminen sekä suomeksi että ruotsiksi. Lisäksi paikallisliikenteen markkinointiin tulisi panostaa, jotta palvelu tulisi kuntien asukkaille entistä tutummaksi. Ratkaistakseen rajat ylittävän liikennöinnin tiellä olevat esteet tehokkaasti kaupunkien tulee toimia yhteistyössä keskenään.

Tämän tutkielman tavoitteena oli rakentaa konkreettista yhteistyötoimintaa kahden eri maakunnassa sijaitsevan kylän välille. Tutkielman tarkoituksena oli myös tutkia kylätoiminnan merkitystä kyläläisille sekä kylätoiminnan näkymistä kylien paikallisessa kehittämisessä. Lisäksi tutkielmassa tarkasteltiin kylän ja kunnan keskinäistä suhdetta sekä sitä, miten kylät otetaan huomioon kuntien kehittämispolitiikassa. Tutkimuskohteina olivat Alpuan kylä Raahesta ja Lentiiran kylä Kuhmosta. Kirjallisina tutkimusaineistoina olivat kylien toimintakertomukset ja -suunnitelmat, kyläkirjat sekä muut kylätoimintaan liittyvät dokumentit. Lisäksi aineistoina olivat Raahen ja Kuhmon kuntien kehittämisstrategiat ja maaseutusuunnitelmat. Kirjallisiin aineistoihin käytettiin laadullista sisällönanalyysimetodia, jonka avulla aineistot kuvattiin tärkeimpien merkitysten esille nostamiseksi. Empiirisinä tutkimusaineistoina olivat kylien yhteiset viikonlopputapaamiset molemmilla kylillä ja näiden tapaamisten aikana toteutetut ideointityöpajat. Näiden osallistavien suunnittelu- ja tutustumismenetelmien kautta Alpuan ja Lentiiran kyläläiset tuotiin toistensa luokse ja kyläläiset saivat itse osallistua yhteistyönsä suunnitteluun. Kylien tapaamisten aikana tehtiin myös osallistuvaa havainnointia kylien tilanteista. Lisäksi empiiristä tutkimusaineistoa saatiin kyläläisille tehdyistä teemahaastatteluista ja kuntien edustajille tehdyistä asiantuntijahaastatteluista. Molemmissa kylissä on aktiivista kylätoimintaa, jossa yhdistyvät perinteinen kylätoiminta ja hanketoimintaan pohjautuva kehittämistyö. Kylätoiminnan koettiin lisäävän ennen kaikkea yhteisöllisyyttä ja sosiaalista pääomaa kylissä. Sekä Alpuan että Lentiiran kylissä kyläyhdistykset tekevät myös suunnitelmallista kehittämistyötä hanketoiminnan kautta. Kylien oma kehittämisvastuu tulee todennäköisesti kasvamaan kuntien koon kasvaessa kuntaliitosten myötä ja tähän ovat myös Alpua ja Lentiira varautuneet omissa paikallisissa kehittämistavoitteissaan. Tämän tutkielman päätavoite kylien ylimaakunnallisesta yhteistyöstä toteutui Alpuan ja Lentiiran kylien välillä. Kyliä yhdistivät samanlaiset vastoinkäymiset ja kokemukset, kuten kyläkoulun lakkautus. Yhteistyön nähtiin tuovan ennen kaikkea uusien ajatuksien ja kokemuksien vaihtoa Alpuan ja Lentiiran välille. Yhteistyön sovittiin jatkuvan tutustumisella molempien kylien tapahtumiin kesällä 2014. Lisäksi kyläläiset löysivät yhteistyöteemoja, joiden ympärille on mahdollista rakentaa yhteisiä hankkeita tulevaisuudessa. Kunnan ja kylän välinen yhteistyö koettiin tämän tutkielman tutkimusalueilla hankalaksi. Kylät otetaan Raahen ja Kuhmon kuntien "virallisessa" kehittämispolitiikassa hyvin huomioon, mutta kylätasolta tarkasteltuna keskusteluyhteyksien koettiin toimivan huonosti kyläläisten ja kuntien edustajien välillä. Molemmissa kunnissa on kuitenkin kehitetty alustavasti lähidemokratiamallia, jonka toivotaan parantavan kunnan ja kylien yhteistyötä sekä kyläläisten vaikuttamismahdollisuuksia.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee matkailun kohdealueen kehittämistä matkailukeskusten ja päiväkäyntikohteiden näkökulmasta katsottuna. Tutkimuskohteena on joukko Oulun matkailu- ja virkistysalueita: Kierikki, Koiteli, Nallikari-Hietasaari, Varjakka sekä Virpiniemi. Työn tarkoituksena on selvittää kunkin kohteen asema joko matkailukeskuksena tai päiväkäyntikohteena sekä tutkia, miten Oulun matkailua voitaisiin kehittää matkailukeskus-päiväkäynti-jaottelu huomioon ottaen. Teoreettisen taustan muodostavat matkailukeskuksen ja päiväkäyntikohteiden hahmottaminen ytimenä ja periferiana sekä klusteriajattelu matkailutoimijoiden sekä muiden tahojen välillä. Tutkimusaineisto kerättiin kyselyllä sekä puolistrukturoiduilla haastatteluilla. Molemmissa tapauksissa aineistonkeruu kohdistui harkinnanvaraisesti valittuun näytteeseen. Tästä johtuen tutkimustulokset eivät ole yleistettävissä laajempaa perusjoukkoon tai muihin tapauksiin. Kerättyä tutkimusaineistoa analysoitiin sisällönanalyysillä sekä sisällön erittelyllä. Tutkimustulosten mukaan Nallikari-Hietasaari on tutkituista kohteista eniten matkailukeskuksen kaltainen matkailukohde. Muita tutkittuja matkailu- ja virkistysalueita pidettiin ensisijaisesti päiväkäyntikohteina, joissa vieraillaan osana muuta matkaa. Päiväkäyntikohteilla on kuitenkin erittäin tärkeä rooli kohdealueen matkailussa, eikä niitä pitäisi sivuttaa Oulun matkailun kehittämisessä. Tutkimustulokset osoittavat myös, että Oulun matkailua tulisi kehittää matkailukeskusvetoisesti siten, että Nallikari-Hietasaari on matkailukehityksen veturi. Tämän rinnalla pitäisi kuitenkin ottaa huomioon päiväkäyntikohteet ja tunnustaa niiden arvo Oulun matkailulle. Matkailukeskuksen ja päiväkäyntikohteiden välille tulee muodostaa tiivis yhteistyöverkosto, klusteri. Laajempaan yhteistyöverkostoon pitäisi ottaa mukaan matkailuun eri tavalla vaikuttavat tahot (esim. saavutettavuus ja kaupungin organisaatio), jotta matkailu voidaan huomioida kaikessa päätöksenteossa.

Vesihyönteiset ovat herkkiä ympäristöolojen vaihteluille ja niiden lajikoostumus kuvastaa vesistön tilaa ja sen muutosta. Tässä pro gradu-tutkielmassa selvitetään, mitkä ympäristötekijät vaikuttavat vesihyönteislajien esiintymiseen Tenojoen subarktisissa puroissa. Samalla tutkitaan, kuinka paljon nämä tekijät vaikuttavat lajien esiintymiseen ja onko vaikutuksen suunta positiivinen vai negatiivinen. Lisäksi tarkastellaan, vaikuttaako vesihyönteislajien ruumiinkoko niiden esiintymismallien selitysasteisiin. Hypoteesina on, että suurikokoisten vesihyönteislajien esiintyminen paremmin mallinnettavissa kuin pienikokoisten vesihyönteislajien. Aineistona on käytetty Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2012 keräämää pohjaeläin- ja ympäristömuuttuja-aineistoa 55 Tenojoen subarktisesta purosta. Vastemuuttujana käytetään 47 vesihyönteislajin binääristä esiintymistä puroissa. Selittävinä muuttujina toimivat kolmeen muuttujaryhmään, ilmasto-, paikallis- ja spatiaalimuuttujaryhmään jaetut muuttujat. Eri mittakaavaista alueellista vaihtelua kuvataan spatiaalimuuttujilla, jotka muodostetaan tutkimuspisteiden x- ja y-koordinaateista. Tilastollinen mallinnus tehtiin yleistetyn lineaarisen mallin ja variaation osituksen avulla. Jokaiselle 47 vesihyönteislajille tehtiin malli yleistetyn lineaarisen mallin avulla eteenpäin askeltavalla tavalla, BIC-arvoa (Bayesian Information Criterion) seuraten. Mallista saaduille muuttujaryhmille laskettiin korjatut selitysasteet, joiden avulla suoritettiin variaation ositus. Variaation osituksessa saatiin mallien kokonaisselitysasteiden lisäksi jokaisen muuttujaryhmän itsenäinen selitysosuus sekä muuttujaryhmien yhteiset selitysosuudet vesihyönteislajin esiintymiseen. Hyönteisten koon yhteyttä niiden esiintymisen selityskykyyn tarkasteltiin Kruskal-Wallisin testin avulla. Lisäksi vesihyönteisten kokoluokkia tarkasteltiin laatikko-jana- kuvaajista, jotka muodostettiin jokaiselle muuttujaryhmälle ja mallien kokonaisselitysosuudelle. Parhaiten vesihyönteislajien esiintymistä selittivät paikallismuuttujat, kun taas ilmastomuuttujat selittävät vähiten. Paikallismuuttujaryhmästä veden lämpötila tuli useimmiten vesihyönteisten esiintymismalleihin. Tämän lisäksi latvuksen peittävyys viiden metrin etäisyysvyöhykkeellä, uoman leveys sekä sammaleen ja erikokoisten kivien osuus pohjamateriaalista osoittautuivat tärkeiksi muuttujiksi. Ilmastomuuttujista vuoden keskilämpötila selitti vesihyönteislajien esiintymistä paremmin kuin heinäkuun keskilämpötila. Spatiaalimuuttujista malleihin tuli enemmän suuren kuin pienen mittakaavan vaihtelua kuvaavia muuttujia.

Paikkatieto tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia tiedon käsittelyyn ja käyttöön eri yhteiskunnan aloilla. Paikkatietoa on hyödynnetty kuitenkin vaihtelevasti erityisesti tietojohtamisen ja päätöksenteon yhteydessä. Paljon hyvää ja kovalla työllä tuotettua raakatietoa on vielä käyttämättä ja jatkojalostamatta. Tämä tutkielma selvittää paikkatiedon käyttöä erityisesti tietojohtamisen ja päätöksenteon yhteydessä Keski-Suomen ELY-keskuksen henkilökunnan keskuudessa. Keski-Suomen ELY-keskus on julkishallinnollinen organisaatio, joka muiden Suomen ELY-keskusten tavoin pitää huolta valtionhallinnon alueellisista kehittämis- ja toimeenpanotehtävistä. Paikkatietoa on käytetty tutkimuskohteessa, mutta käyttäjämääristä ei ole ollut tarkkaa tietoa. Tiedon saatavuus ja vanhat organisaatiorakenteet ovat aiheuttaneet haasteita paikkatiedon hyödyntämiselle. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty kyselyhaastattelun avulla Keski-Suomen ELY-keskuksen henkilökunnalta keväällä 2013. Kaksi kertaa lähetettyyn kyselyyn vastasi yhteensä 64 henkilöä, ja vastausprosentiksi muodostui 27,8 prosenttia. Kysely oli poikittaistutkimus, ja se noudatti sekä strukturoidun että puolistrukturoidun haastattelun periaatteita. Kyselyn tuloksista strukturoituja vastauksia eli monivalintakysymysvastauksia analysoitiin jakaumien eli diagrammien avulla. Puolistrukturoituja eli avoimia vastauksia käsiteltiin taas teoriasidonnaisen sisällönanalyysin avulla. Kyselyn avulla saatiin hyvin kartoitettua paikkatiedon tämän hetkistä käyttämistä ja hyödyntämistä tutkimuskohteessa. Tuloksia rinnastettiin pääasiassa Crainin ja MacDonaldin (1984) paikkatiedon käytön kehityskaareen. Kyselyyn vastaajat vaikuttivat olevan tällä hetkellä melko tyytyväisiä paikkatiedon käyttöä kohtaan. Suurin osa paikkatiedon käytöstä kohdistui valmiin paikkatiedon katseluun. Myös tulevaisuuteen suuntautuneessa käytössä eniten kiinnostusta oli asioiden visualisointiin paikkatiedon avulla ja valmiin paikkatiedon katseluun. Päätöksenteko ja tietojohtaminen paikkatiedon yhteydessä eivät nousseet tärkeimmäksi teemaksi kyselyn vastausten perusteella. Myös melko pieni osa vastaajista oli paikkatieto-ohjelmien kuten ArcGis:n tai Kartturin aktiivikäyttäjiä. Pyrittäessä paikantamaan missä vaiheessa Keski-Suomen ELY-keskus on menossa Crainin ja MacDonaldin (1984) paikkatiedon kolmivaiheisessa kehityskaaressa, sijoittuminen kohdistuu tiedon analysoinnin ja tiedon käytön vaiheisiin. Ainoastaan 16 henkilöä koki, että paikkatietoaineistojen saanti on helppoa organisaation sisällä. Tulevaisuutta ajatellen eniten toiveita nousi yhteisen paikkatietoinfrastruktuurin rakentamiseen liittyen, lisäkouluttautumiseen sekä paikkatiedon hyödyntämiseen päätöksenteon ja tietojohtamisen kannalta. Koulutusresurssit tutkimuskohteen kannattaa keskittää paikkatiedon oppimisesta ja käytöstä motivoituneisiin henkilöihin. Tutkielman tulokset avaavat ymmärrystä myös muista julkishallinnon organisaatioista paikkatiedon hyödyntämisen osalta niin yleisesti kuin tietojohtamisen ja päätöksenteon näkökulmasta.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan ylikiiminkiläisten alueellista identiteettiä. Ylikiiminki oli aiemmin itsenäinen kunta, joka teki kuntaliitoksen Oulun kaupungin kanssa vuonna 2009. Alueellisen identiteetin tutkiminen kuntaliitosten yhteydessä on hyvin ajankohtainen aihe Suomessa, koska liitosten määrä on kasvanut suuresti 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Alueellinen identiteetti ei säily jatkuvasti samanlaisena. Kuntaliitoksissa identiteetti voi muuttua, kun sen perustana ollut alue vaihtuu toiseksi. Tutkimuskysymykset tässä tutkielmassa ovat seuraavat: 1) Samaistuvatko ylikiiminkiläiset uuteen kotikuntaansa Ouluun vai vanhaan kotikuntaansa Ylikiiminkiin? 2) Kokevatko ylikiiminkiläiset itsensä ensisijaisesti jonkin kunnan vai kylän asukkaaksi? 3) Millaisten mekanismien kautta paikallisuutta tuotetaan? Työ on laadullinen tutkimus ja aineistona toimivat neljä fokusryhmähaastattelua, joissa on yhtensä 16 osallistujaa. Haastateltavat on kerätty kyläyhdistyksien avulla neljästä kylästä, jotka ovat Hiltukylä, Vesala, Ylivuotto ja Jolos. Analyysimenetelminä tässä tutkimuksessa ovat sisällönanalyysi ja teemoittelu. Vastaukset on ryhmitelty viiden pääteeman alle ja tulokset esitellään teemoittain ryhmä kerrallaan. Vaikka kotikunta muuttuu, ihmisten asuinympäristö ei kuntaliitoksessa muutu. Ylikiiminkiläiset asuvat edelleen pääosin maaseudulla. Vanhat yhteisöt eivät myöskään välttämättä katoa ja arki niissä jatkuu samanlaisena kuin ennenkin. Suurin osa haastatelluista henkilöistä kokee yhä samaistuvansa Ylikiiminkiin eikä Ouluun. Vastaajat näkevät Ylikiimingin ja Oulun välillä selvän kaupunki-maaseutu eron. Useimmissa ryhmissä samaistutaan enemmän ylikiiminkiläiseksi kuin oman kylän jäseneksi. Kylien merkityksen nähdään kuitenkin kasvaneen ja kyläyhdistykset ovat yksi tapa ylläpitää paikallisuutta. Paikallisuutta tuotetaan tulosten mukaan ylläpitämällä perinteitä ja siirtämällä tietoa historiasta uusille sukupolville. Monien vastaajien mielestä maailman muuttuessa on tarpeellista, että hallinnolliset yksiköt muuttuvat suuremmiksi. He kuitenkin toivovat, että ylikiiminkiläisiä kohdeltaisiin tasa-arvoisina niin kantaoululaisten kuin muidenkin monikuntaliitoksessa mukana olleiden alueiden asukkaiden kanssa. Yhtenäisen Uuden Oulun rakentaminen on hidas prosessi. Kaupungin toiminnan kannalta olisi hyvä, että nykyiset oululaiset tuntisivat yhteenkuuluvuutta. Yksi mahdollisuus olisi, että oululaisuudesta voisi tulla uusi alueellisen identiteetin taso. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista nähdä, millaisia tuloksia vastaavanlainen tutkimus koko uuden Oulun alueella antaisi. Toinen mielenkiintoinen kysymys on, millainen on ylikiiminkiläisten lasten ja nuorten alueellinen identiteetti.

At present, eutrophication is one of the biggest threats to the Baltic Sea environment. Eutrophication is a process in which water body gathers essential plant nutrients, mainly phosphorus and nitrogen into its system. Eutrophication causes a variety of changes to the marine environment. These effects include an increased primary production, turbidity and sedimentation, the occurrence of anoxia and hypoxia, as well as changes in macroalgal community structures. The most common parameters used to study the negative effects of eutrophication on the environment are nitrogen, phosphorus, chlorophyll-a, water transparency and oxygen. In the past, several efforts and actions were made in order to minimize the negative effects of eutrophication to the sea, for example by European directives. Some of these directives require the use of biological quality elements such as marine flora and fauna as an indicator for the water quality. Because of these requirements, it is important to study the use of filamentous algae as an indicator of eutrophication. This thesis contributes to a better understanding of the impact of land use on the environmental indicators of eutrophication and the opportunity to use filamentous algae as an indicator of eutrophication in the Bothnian Bay. The study area is situated in the Finnish side of the Bay, extending from the city of Oulu in south to the city of Tornio in north. This thesis analyses the impact of the land use practices on the environmental indicators of eutrophication by determining the optimum buffer sizes for land use. Different land use practices show clear correlations to the environmental variables and, based on these results, it can be stated that there is a connection between the two components. In order to investigate the correlation between filamentous algae and eutrophication indicators, the used indicators needed were interpolated to the whole study area. The interpolation was needed, because the datasets were collected from different areas and the resolution of the data of the filamentous algae was much higher. Since the amount of data points from the environmental variables was relatively low with 59 sites, 61 additional data points were chosen to increase the coverage of the data. Linear regression models were created for the environmental variables and based on these models values were estimated for the added data point. The interpolations of the environmental variables were compared with the average values of filamentous algae with the help of Spearman’s rho correlation matrix. In the tests, statistically significant correlations towards the environmental indicators of eutrophication were found. The analyses indicate a connection between the amounts of filamentous algae and eutrophication related indicators. Based on this, in can be concluded that filamentous algae is a useful indicator of eutrophication in the northern Bothnian Bay, when it is used together with other eutrophication indicators. However, attention needs to be paid when comparing data of filamentous algae in a large scale, since other physical factors, such as water temperature, have a significant impact to the distribution and abundance of the algae.

Pro gradu -tutkielma tarkastelee, miten Suomen perinteisiä vähemmistöjä käsitellään maantiedon, yhteiskuntaopin, uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppikirjoissa. Oppikirjat perustuvat vuoden 2004 peruskoulun opetussuunnitelmaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä perinteisiä vähemmistöjä oppikirjoissa esiintyy, minkälaisen kuvan kirjat luovat vähemmistöistä ja minkälaisena vähemmistöjen identiteetti esiintyy suhteessa suomalaiseen identiteettiin. Tutkimuksessa tarkastellaan myös enemmistön ja vähemmistöjen välisiä valtasuhteita. Periteisillä vähemmistöillä tarkoitetaan Suomessa pitkään eläneitä kulttuuri- ja kielivähemmistöryhmiä: saamelaisia, suomenruotsalaisia, romaneja, venäläisiä ja tataareja. Tutkimus on tehty tarkastelemalla 13 peruskoulun oppikirjan tekstejä ja kuvia sisällönanalyysin keinoin. Oppikirjoista on etsitty asioita, jotka liittyvät vähemmistöjen määritelmään, kokoon, kieleen, historiaan, asemaan sekä kulttuurin piirteisiin ja tapoihin. Sisältöjä on tarkasteltu kriittisesti ja syvällisesti, jotta niistä on pystytty löytämään merkityksiä. Tutkimustuloksia on yhdistetty teoriassa esiintyviin aiheisiin, joita ovat muun muassa monikulttuurisuus, valtasuhteet, nationalismi, toiseus ja oppikirjojen merkitys opetuksessa. Teorian ja tulosten avulla on tarkasteltu niitä prosesseja, jotka vaikuttavat oppikirjojen sisältöjen taustalla, ja joita tulisi tunnistaa objektiivisen ja kaikkia palvelevan opetuksen ylläpitämiseksi. Tulosten mukaan oppikirjat käsittelevät vähemmistöjä stereotyyppisesti ja yksinkertaistaen. Vähemmistöt esitellään myös aina omissa erillisissä luvuissaan, mikä korostaa eroa vähemmistöjen ja enemmistön välillä. Vähemmistöt erotellaan oppikirjojen sisällöissä eri tavoin. Saamelaiset ja romanit erotetaan suomalaisista vahvemmin kuin suomenruotsalaiset, venäläiset ja tataarit. Yleensä erottelu perustuu kieleen, kulttuuriin ja tapoihin tai etnisyyteen. Oppikirjat ovat vaiheessa, jossa oma suomalainen kulttuuri nähdään muita kulttuureja merkityksellisempänä. Oppikirjoja voidaan kehittää välittämään tasa-arvoisempaa ja monikulttuurisempaa kuvaa Suomesta. Tällöin täytyy kiinnittää huomiota niihin rakenteisiin, jotka luovat oppikirjoissa eriarvoisuutta. Tätä voi edistää oppikirjoja tarkastelevalla tutkimuksella ja saattamalla saadut tutkimustulokset myös opettajien ja oppikirjojen tekijöiden tietoon.

Ilmaston lämpenemisen, Jäämeren sulamisen ja raaka-ainevarojen vähentymisen sekä kasvavan kulutuksen seurauksena pohjoisten alueiden hyödyntämättömät ja löytymättömät resurssit ovat kasvavan kiinnostuksen kohteena. Tämän takia on tärkeää ymmärtää pohjoisten alueiden ilmiöitä. Koska lähes 25 prosenttia pohjoisen pallonpuoliskon maa-alasta on ikirouta-alueita, ovat ikiroutaan liittyvien prosessien ymmärtäminen, ikiroudan kartoittaminen ja mallintaminen tärkeitä. Ikirouta onkin otettava huomioon kaikissa pohjoisille alueille kohdistuvissa projekteissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ikiroudan alueellinen esiintyminen Kilpisjärvellä ja määrittää ikiroudan alueelliseen esiintymiseen vaikuttavat ympäristötekijät BTS-metodiin pohjautuvalla tilastollisella mallintamisella. Lisäksi työssä arvioidaan menetelmän soveltuvuutta Suomen Lapin olosuhteisiin. Tämä on ensimmäinen tutkimus, jossa ikiroutaa mallinnetaan Suomessa BTS-metodia hyödyntäen. Tutkimusaineisto koostuu maastoaineiston lisäksi satelliittikuvista ja digitaalisesta korkeusmallista johdetuista muuttujista. Maastossa on mitattu 435 pisteestä hangenalaiset maanpinnan lämpötilat, jotka tarpeeksi alhaisina kertovat ikiroudan läsnäolosta. Ikiroudan alueellista esiintymistä ja sitä selittäviä tekijöitä on mallinnettu lineaarisen regression, yleistetyn lineaarisen mallin (GLM) ja yleistetyn additiivisen mallin (GAM) avulla. Mallien tuottamien ennusteiden pohjalta on tehty ikiroudan alueellista esiintymistä Kilpisjärvellä kuvaavat ennustekartat. Ikiroutaa selittäviksi tekijöiksi valikoituivat lineaarisessa regressiomallissa korkeus ja aspekti, yleistettyyn lineaariseen malliin valikoituivat korkeus, vuotuinen säteily ja sen toisen asteen polynomifunktio, maaston kaarevuus sekä rinteen kaltevuus ja yleistettyyn additiiviseen malliin valikoituivat korkeus, vuotuinen säteily, maaston kaarevuus, NDVI-kasvillisuusindeksi, aspekti ja rinteen kaltevuus. Kaikki mallit sopivat aineistoon, koska residuaalit olivat normaalisti jakautuneita. Mallien selitysaste oli keskimäärin 47,5 prosenttia. Tulosten perusteella Kilpisjärven alue kuuluu sporadisen ikiroudan alueeseen ja ikirouta on todennäköisintä tuntureiden lakialueilla ja pohjoisrinteillä. Ikirouta on mahdollista tuntureiden alemmilla rinteillä ja osassa paljakkaa, mutta tunturikoivikoissa ja alhaisten korkeuksien paljakalla ikiroutaa ei esiinny. Tärkeimmät ikiroudan esiintymisen alueellista vaihtelua Kilpisjärvellä selittävät ympäristötekijät ovat kasvillisuus, maaperän materiaali, aspekti ja korkeus. Korkeus vaikuttaa ikiroudan alueelliseen esiintymiseen muiden sen funktiona muuttuvien ympäristötekijöiden kuten kasvillisuuden, lämpötilan ja tuulisuuden kautta. Maastomittausten ja tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että BTS-metodia voidaan soveltaa Suomen Lapin olosuhteissa ikiroudan mallintamiseen ja kartoittamiseen.