Abstract The aim of this study was to explore the prognosis and predictors of outcomes in DSM-III-R schizophrenic psychoses within the Northern Finland 1966 Birth Cohort (NFBC 1966, N = 12 017). Firstly, clinical and social outcomes were explored by using different definitions of good and poor outcomes, and early developmental, socio-demographic, illness-related and school-related predictors of outcome in schizophrenia (N = 59) were studied. Secondly, associations between early motor development and the course of illness in schizophrenia (N = 109) were explored. Thirdly, patterns of psychiatric hospitalisations in schizophrenic psychoses (N = 115) were studied. Fourthly, recovery in schizophrenia (N = 59) and other schizophrenia spectrum psychoses (N = 12) was assessed. As a result, good clinical outcome varied from 10% to 59%, and good social outcome 15–46%, depending on definition. Poor clinical outcome varied 41–77% and poor social outcome 37–54%. Lack of friends in childhood, father's high social class, lower school performance and earlier age of illness onset predicted poor outcomes. There were some associations between development and learning of basic skills at about age 1 and subsequent illness course. Those who learnt later (within normal limits) had mostly better outcomes, compared to early learners. A total of 81% of patients with schizophrenic psychoses were re-hospitalised during the follow-up and short first hospitalisation and family history of psychosis were linked to increased risk of re-hospitalisations. One (1.7%) schizophrenia subject and three (25%) subjects with other schizophrenia spectrum disorder recovered fully; one (1.7%) schizophrenia subject and two (16.7%) spectrum subjects experienced partial recovery after several years of follow-up. In this dissertation study outcomes and some predictors were analysed in a population-based sample of individuals with relatively young age and short duration of illness. In general, both clinical and social outcomes were heterogeneous and relatively poor, and the results were influenced by the definitions of outcomes. Persons having a sub-optimal developmental trajectory with family history of psychosis, poor social contacts, poor school performance, and early age of illness onset and those with short first hospitalisation seem to have the worst outcome. In addition, the neuromotor development of these individuals is complex and late development does not associate clearly with poor outcome of illness. The results of this study indicate that the outcome of schizophrenic psychoses is not good enough and that more effective treatments and rehabilitation for schizophrenia patients are needed. Also, there is a need for structured criteria for good and poor outcome and recovery in schizophrenia. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia DSM-III-R skitsofrenian ja muiden skitsofrenian kaltaisten psykoosien taudinkulkua ja ennustetta sekä niihin liittyviä tekijöitä Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortissa. Ensimmäiseksi tutkimuksessa selvitettiin skitsofrenian (N = 59) taudinkulkua ja sitä ennustavia sosio-demografisia ja kehitykseen, sairauteen ja koulumenestykseen liittyviä tekijöitä. Toiseksi, tutkittiin varhaislapsuuden kehityksen ja skitsofreenisten psykoosien (N = 109) taudinkulun välistä yhteyttä. Kolmanneksi, skitsofreenista psykoosia sairastavien henkilöiden (N = 115) psykiatrisia sairaalahoitoja ja niihin liittyviä tekijöitä tutkittiin. Neljänneksi tutkimuksessa selvitettiin skitsofreniasta (N = 59) ja muista skitsofreniaspektrin psykooseista (N = 12) toipumista. Tässä tutkimuksessa 10–59 % potilaista voi kliinisesti hyvin ja 15–46 % sosiaalisesti hyvin kun taas 41–77 % voi kliinisesti ja 37–54 % sosiaalisesti huonosti. Tulokset riippuivat paljolti siitä, mitä hyvän ja huonon taudinkulun kriteereitä käytettiin. Lapsuudessa ystävien puute, isän korkea sosiaaliluokka, huono koulumenestys ja taudin varhainen alkamisikä liittyivät huonoon taudinkulkuun. Aineistosta löydettiin yhteys (normaalirajoissa olevan) myöhäisemmän kehityksen ja hyvän taudinkulun välillä. Seurannassa 81 % potilaista joutui ensimmäisen sairaalahoidon jälkeen uudelleen sairaalaan. Lyhyt ensimmäinen sairaalahoito ja suvussa esiintyvä psykoosi liittyivät kohonneeseen riskiin joutua uudelleen sairaalaan. Skitsofreniapotilaista yksi (1.7 %) oli täysin ja yksi (1.7 %) osittain toipunut. Muista skitsofreniaspektrin potilaista kolme (25 %) oli täysin ja kaksi (16.7 %) osittain toipuneita usean vuoden seurannan jälkeen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin skitsofrenian taudinkulkua ja analysoitiin taudinkulkuun vaikuttavia tekijöitä yleisväestöön pohjautuvassa aineistossa. Tulosten mukaan skitsofreniaa sairastavien henkilöiden sosiaalinen ja kliininen taudinkulku oli vaihteleva ja enimmäkseen suhteellisen huono. Tulokset riippuivat paljon siitä, millaisia hyvän ja huonon taudinkulun kriteereitä käytettiin. Henkilöillä, joilla on suvussa psykooseja, varhainen sairastumisikä, joilla on ollut huono koulumenestys ja vähäisiä sosiaalisia kontakteja lapsuudessa, ja joilla on ollut lyhyt ensimmäinen sairaalahoito, sairauden kulku on usein huono. Skitsofreniaa sairastavien henkilöiden viivästynyt varhainen motorinen kehitys ei ole yksiselitteisesti yhteydessä huonoon taudinkulkuun. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella skitsofrenian ennuste ei ole yleensä hyvä. Yhteiskunnan tulisi entistä enemmän panostaa skitsofreniapotilaiden kokonaisvaltaiseen hoitoon ja kuntouttamiseen. Aiemman kirjallisuuden ja tämän tutkimuksen tulosten perusteella on myös selkeä tarve yhdenmukaisille ja strukturoiduille hyvän ja huonon ennusteen ja toipumisen kriteereille skitsofreniassa.

Background: Stigmatization of people with schizophrenia remains a highly relevant topic worldwide, particularly in low- and middle-income countries like India. It is crucial to identify the determinants of the desire for social distance as a proxy for discriminatory behavior in a socio-cultural context to indicate ways to reduce stigma. This study aims to explore whether the public perception of the perceived course of an illness concerning people with symptoms of schizophrenia has an impact on the desire for social distance. Subjects and Methods: Data collection took place in five cities in India. The sample (N = 447) was stratified for gender, age, and religion. Desire for social distance was sampled based on a self-reported questionnaire using unlabelled vignettes for schizophrenia. First, factor analysis was conducted to identify the main factors underlying the perception of the perceived course of the illness. Subsequently, a regression analysis was conducted to examine the impact of the perception of those prognostic factors on the desire for social distance. Results: Factor analysis revealed two independent factors of the perceived course of an illness: (1) life-long dependency on others and loss of social integration and functioning and (2) positive expectations toward treatment outcome. This second factor was significantly associated with a less desire for social distance toward persons with schizophrenia. Conclusion: The desire for social distance toward people with schizophrenia reduces with the expectation of positive treatment outcomes which underlines the need to raise public mental health awareness and provide psychoeducation for affected people and their family members in India. Help-seeking behaviors can be promoted by directing those needing treatment toward locally available, affordable and credible communitybased services rather than facility-based care. Strikingly, lifelong dependency and the inability to socially integrate do not increase the desire for social distance, reflecting the Indian nation’s socio-relational values and insufficiency of public mental health services. This indicates the suitability of systemic therapy approaches in public mental healthcare services to support the family’s involvement and family-based interventions in caregiving for mentally ill people across the lifespan.

Abstract The duration of untreated psychosis (DUP) and its association with the course of illness in schizophrenia has been widely addressed, but the conclusions still remain essentially unclear. The studies with unselected samples and longitudinal data are few and needed. The aim of this dissertation was to study DUP and the long-term course of illness in schizophrenia in a meta-analysis and in the Northern Finland 1966 Birth Cohort (NFBC 1966). A meta-analysis of 31 original studies on the long-term association between DUP and clinical and social outcomes showed that long DUP had a small but statistically significant association with poor symptomatic, social, and global outcomes. However, there was no significant correlation between DUP and use of treatment, employment, and quality of life. In the NFBC 1966, the associations between DUP and the outcomes (n=89) were assessed with several measurements of mental and psychical state, treatment factors, education, and ability to work. In the short-term outcome, long DUP was associated with longer first hospitalization and increased risk of re-hospitalization. In the long-term, long DUP was associated only with a decreased rate of disability pension. When the association between DUP and brain structures using magnetic resonance imaging (MRI) was analyzed (n=46), long DUP correlated with decreased gray-matter density in the right hippocampus. DUP may be a modest marker of a more severe clinical phenotype regarding early outcome, but in the NFBC 1966, longer DUP seems to associate with better clinical and occupational outcomes. The relatively modest effect of DUP on outcomes indicates that shortening DUP may have positive effects on the long-term clinical course. However, it is unlikely that early intervention alone could significantly improve the overall long-term outcome of schizophrenia. Early detection of psychosis is one of the possibilities to achieve the improvement, especially in the short-term outcome of schizophrenia. / Tiivistelmä Hoitamattoman psykoosin kestoa ja sen yhteyttä skitsofrenian taudinkulkuun on tutkittu laajasti, mutta johtopäätökset asiasta ovat jääneet olennaisilta osilta epävarmoiksi. Aihetta koskevia valikoitumattomien aineistojen pitkittäisseurantoja on olemassa vain vähän. Tämän osajulkaisuväitöskirjan tavoitteena oli tutkia hoitamattoman psykoosin keston ja skitsofrenian taudinkulun pitkäaikaista yhteyttä meta-analyysin sekä Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohorttiaineiston avulla. Meta-analyysi hoitamattoman psykoosin keston ja kliinisen ja sosiaalisen ennusteen välillä osoitti, että pidentynyt hoitamattomuus on tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä vakavampiin oireisiin ja huonompaan sosiaaliseen toimintakykyyn sekä kokonaisennusteeseen pitkäaikaisseurannoissa. Merkitsevää yhteyttä ei ollut hoitamattoman psykoosin keston ja sairaalahoitojen määrän, työllistymisen tai elämänlaadun välillä. Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortissa tutkittiin hoitamattoman psykoosin yhteyttä taudinkulkuun ja ennusteeseen (n=89) ja aivojen rakenteeseen (n=46). Kahden ensimmäisen vuoden seurannassa pitkä hoitamattomuus oli yhteydessä pidempään ensimmäiseen sairaalahoitoon ja uuden sairaalahoidon kohonneeseen riskiin. Pitkäaikaisseurannassa pidentynyt hoitamattomuus oli merkitsevästi yhteydessä vähäisempään työkyvyttömyyseläkkeellä olemiseen. Kun aivojen rakennetta tutkittiin magneettikuvantamisen (MRI) avulla, löytyi yhteys pidentyneen hoitamattomuuden ja harmaan aineen pienemmän tiheyden välillä oikean hippokampuksen alueella. Hoitamattoman psykoosin keston tilastollisesti merkitsevä yhteys taudin eri ennusteisiin viittaa siihen, että psykoosin varhaisella tunnistamisella voi olla myönteisiä vaikutuksia. Muut mahdollisuudet parantaa skitsofrenian pitkäaikaisennustetta lienevät keskeisiä ja voivat tehostaa varhaisen tunnistamisen vaikutuksia.