Abstract Bullous pemphigoid (BP) is the most common autoimmune blistering disease. It mostly affects elderly patients and is characterized by intense pruritus and blistering or bullae. Treatment options include topical and systemic corticosteroids, other immunosuppressive drugs and doxycycline. Disease course may be chronic and relapses are common. The incidence of BP has been reported to have increased in the last few decades, but the reason for this trend is not known. The aim of this thesis was to study the risk factors of BP. Firstly, the influence of the use of dipeptidyl peptidase (DPP-4) inhibitors was analyzed as a risk factor, and then those of other oral diabetes medications. This study also aimed to determine whether drugs used for psychiatric and neurologic conditions are risk factors for BP. Finally, previously diagnosed dermatitis herpetiformis (DH) and celiac disease (CD) were examined as potential risk factors for subsequent BP. For this retrospective, matched case-control study, patient data were obtained from the Finnish Care Register for Health Care database, and data on reimbursed drugs from the Social Insurance Institution of Finland. In the present study, prior use of DPP-4 inhibitors was found to increase the risk of BP twofold and in particular, vildagliptin increased the risk tenfold. The mean time between the initiation of vildagliptin and diagnosis of BP was 449 days. Metformin and other conventional diabetes drugs were not risk factors for BP. Several drugs used for neurological and psychiatric diseases were associated with an elevated risk for BP, but no pharmacological or chemical properties of these drugs emerged as candidates to explain the increased risk. A prior diagnosis of DH increased the risk of BP 22-fold and a diagnosis of CD doubled it. Dapsone had been used in the two years before BP diagnosis by 44% of patients whose BP was preceded by DH. The mean time between the diagnoses of DH and BP was 3.3 years. This study confirms the view that DPP-4 inhibitors increase the risk for BP. No such association was found with other classes of diabetes drugs and therefore their use can be continued following a diagnosis of BP. Doctors treating patients with DH should be aware of the association between DH and BP, and be particularly vigilant if a DH patient’s skin symptoms change or become unresponsive to a gluten-free diet and/or dapsone. / Tiivistelmä Rakkulainen pemfigoidi (pemfigoidi) on yleisin ihon autoimmuunirakkulatauti. Pemfigoidi on pääasiassa ikääntyneiden sairaus, ja sen tyypillisiä oireita ovat kova kutina ja rakkulat iholla. Pemfigoidin hoitoon käytetään paikallisia ja systeemisiä kortikosteroideja, muita immunosuppressiivisia lääkkeitä sekä doksisykliiniä. Taudinkulku on usein krooninen ja uusiutumiset ovat yleisiä. Rakkulaisen pemfigoidin ilmaantuvuuden on raportoitu lisääntyneen, mutta syitä tähän muutokseen ei täysin ymmärretä. Tämän tutkimuksen tavoite oli tutkia pemfigoidin riskitekijöitä Suomessa. Retrospektiivisessä tapaus-verrokkitutkimuksessa käytettiin aineistona Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisteristä poimittuja pemfigoidipotilaita (N=3397) ja verrokkeina ihon tyvisolusyöpäpotilaita (N=12941). Tiedot korvatuista lääkeostoista saatiin Kelan lääkekorvausrekisteristä. Tutkimuksessa todettiin DPP-4:n salpaajien kaksinkertaistavan pemfigoidin riskin ja DPP-4:n salpaaja vildagliptiini lisäsi riskiä jopa kymmenkertaiseksi. Vildagliptiinin aloituksen ja pemfigoidin toteamisen välillä kului keskimäärin 449 vuorokautta. Metformiini ja muut tutkitut suun kautta otettavat diabeteslääkkeet eivät lisänneet pemfigoidin riskiä. Useiden psykiatrisiin ja neurologisiin sairauksiin käytettävien lääkkeiden todettiin lisäävän pemfigoidin riskiä. Pemfigoidin on kuvattu voivan puhjeta ihokeliakian jälkeen, mutta laajempia tutkimuksia näiden sairauksien yhteydestä ei oltu aiemmin tehty. Tämän vuoksi samassa potilasaineistossa tutkittiin ihokeliakiaa ja keliakiaa pemfigoidin riskitekijöinä. Edeltävä ihokeliakia lisäsi pemfigoidin toteamisen riskiä selvästi, jopa 22-kertaiseksi ja keliakia kaksikertaiseksi. Huomattava osa potilaista oli ostanut ihokeliakian hoitoon käytettävää dapsonia edeltävän 2 vuoden aikana ennen pemfigoidin toteamista, mikä voi kertoa ihokeliakian oireiden aktiivisuudesta. Tämä tutkimus vahvistaa näkemystä siitä, että DPP-4:n salpaajat ovat pemfigoidin riskitekijä. Muut tutkitut diabeteslääkkeet eivät lisänneet riskiä ja voidaan ajatella, että ne eivät edelleen hankaloita aiemmin todetun pemfigoidin oireita. Koska ihokeliakian todettiin olevan pemfigoidin riskitekijä, tulee näitä potilaita hoitavan lääkärin muistaa pemfigoidin mahdollisuus, jos ihokeliakian oireet muuttuvat tai hoitovaste menetetään.

Abstract The aims of this study were to investigate the clinical features, the endoscopic and histological abnormalities of ileocolonic and gastroduodenal mucosa and immunogenetic background of microscopic colitis (MC) and its subtypes collagenous colitis (CC) and lymphocytic colitis (LC). 30 patients with CC and 54 with LC were examined with different control groups used according to the study. The mean age at diagnosis was in the sixties in both CC and LC, with a female preponderance in both Autoimmune conditions such as celiac diseased (CD) were common in MC. Bronchial asthma associated with LC. Lactose intolerance associated with MC but colonic diverticulosis was rare. Ileal histological changes were common in MC. Focal gastritis did not associate with MC. Lymphocytic gastritis was found only in LC. Gastric endoscopic erosions were more prevalent in CC than in LC. The age at diagnosis of MC was higher in H. pylori positive than negative patients. The patients with MC had shorter duodenal villi than controls even when patients with CD were excluded. HLA-DR3-DQ2 haplotype and TNF2 allele carriage were more frequent in patients with MC compared to controls. The genotype GG of IL-6-174 was more prevalent in MC compared to the controls. IL-6 genotype did not associate with the serum IL-6 concentration. The concentration of IL-6 was higher in patients with CC than in LC. In conclusion, in addition to colonic typical inflammation, histological abnormalities were detected also in gastric, duodenal and ileal mucosa. CD was common in MC, but there was no association with specific types of gastritis. HLA association was found in MC. Polymorphism in the proinflammatory IL-6-174 gene displayed a possible association with MC. Although CC and LC share many clinical features, the differences in the occurrence of immune conditions, gastric abnormalities and IL-6 response point to differences in their pathogenesis. / Tiivistelmä Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia mikroskooppisen koliitin sekä sen alaryhmien, kollageenikoliitin ja lymfosyyttisen koliitin kliinisiä piirteitä, mahalaukun ja ohutsuolen limakalvon muutoksia sekä immunogeneettistä taustaa. Tutkimukseen osallistui 30 kollageeni- ja 54 lymfosyyttikoliittipotilasta sekä verrokkeja. Sekä kollageenikoliitti että lymfosyyttinen koliitti diagnosoitiin keskimäärin 50–60 v iässä, ja molemmissa tautiryhmissä naisia oli enemmän kuin miehiä. Autoimmuunisairaudet kuten keliakia olivat yleisiä liitännäissairauksia. Astmaa esiintyi lymfosyyttistä koliittia sairastavilla verrokkeja enemmän. Laktoosi-intoleranssi oli yleistä, mutta paksusuolen divertikuloosia oli harvoin mikroskooppista koliittia sairastavilla potilailla. Ileumin muutokset olivat yleisiä. Mikroskooppinen koliitti ei assosioitunut fokaaliseen gastriittiin. Lymfosyyttigastriittia todettiin vain lymfosyyttisessä koliitissa. Mahalaukun eroosioita esiintyi enemmän kollageenikoliitissa kuin lymfosyyttisessa koliitissa. Mikroskooppinen koliitti ilmeni iäkkäämpänä niillä, joilla todettiin helikobakteeri. Pohjukaissuolen suolinukka oli keliakiasta riippumatta matalampaa kuin verrokeilla. HLA-DR3-DQ2 haplotyyppiä, TNF-2 alleelia ja IL-6-174-GG genotyyppiä esiintyi enemmmän mikroskooppista koliittia sairastavilla potilailla kuin verrokeilla. IL-6 genotyyppi ei vaikuttanut seerumin IL-6-pitoisuuteen. IL-6 pitoisuus oli korkeampi kollageenikoliitissa kuin lymfosyyttisessä koliitissa. Havainnot osoittavat, että mikroskooppisessa koliitissa limakalvomuutoksia on paksusuolen lisäksi myös muualla mahasuolikanavassa. Keliakia on tavallinen liitännäistauti. HLA-DR3-DQ2 on yleinen mikroskooppista koliittia sairastavilla myös ilman keliakiaa. IL-6-174-GG genotyypin yleisyys viittaa siihen, että tämä polymorfismi saattaa altistaa mikroskooppiselle koliitille. Vaikka kollageenikoliitti ja lymfosyyttinen koliitti ovat kliinisesti samankaltaisia sairauksia, erot tautiassosiaatioissa, mahan limakalvon muutoksissa ja seerumin IL-6-tasoissa viittaavat erilaisiin syntymekanismeihin.

Abstract The function of the transmembrane protein FasL is to complex with the Fas receptor in a target cell and induce target cell apoptosis. Fas/FasL-mediated apoptosis plays important role in immunoregulation. FasL expression is mostly seen in activated lymphocytes. We have characterized endothelial FasL expression in different functional compartments of lymph nodes and gut-associated lymphoid tissue. Furthermore, we have explored the functional role of endothelial FasL expression by analyzing correlation with apoptosis of lymphocyte subpopulations in lymph nodes and by assessing endothelial expression under different conditions by activation of immune functions in gastrointestinal mucosa. Immunohistochemical stainings (Fas, FasL, CD3, CD20, CD19, CD23, CD56, FVIII) were performed on 20 reactive lymph node tissues (I and II), 60 pediatric endoscopy biopsy samples (III) or 60 samples from gut resections (IV). A double-staining method combining apoptosis detection with the TUNEL-method and lymphocyte classification with FasL, Fas and cell lineage markers was optimized. Patient groups included non-pathological lymph nodes, pediatric cow’s milk-sensitive enteropathy, pediatric celiac disease, appendicitis, ulcerative colitis and Crohn’s disease. Control groups included normal biopsy samples from pediatric patients and non-pathological resecate samples from the appendix, colon or ileum to correspond to patient groups. Quantitative analysis (positive vessels or cells per mm2) was performed thoroughly for each anatomical region. In a subset of patients, soluble FasL in the serum was quantified with standard enzyme-linked immunosorbent assay. In reactive lymph nodes FasL expression was predominantly present in high endothelial venules located in the paracortical area, where apoptotic T and B lymphocytes, some expressing Fas, were subsequently found. In the gut wall vascular FasL expression was seen in high endothelial vessels near lymphoid follicles. Serum FasL was elevated in children with an abundance of mucosal lymphoid follicles. In IBD, vascular FasL was upregulated in ulcers and in the submucosa of colons affected by Crohn’s disease. The results indicate that endothelial FasL is characteristically present in high endothelial venules of lymphoid tissues. Detection of apoptotic Fas expressing lymphocytes adjacent to such vessels supports the idea that endothelial FasL functions as a selective gatekeeper by inducing apoptosis of Fas+ lymphocytes entering from the blood stream. / Tiivistelmä Solukalvon läpäisevän proteiinin, FasL:n, tehtävä on sitoutua kohdesolun Fas-reseptoriin ja indusoida kohdesolun apoptoosi. Fas/FasL-välitteinen apoptoosi on merkittävä tekijä immunologisessa säätelyssä. FasL ilmentyy pääsääntöisesti aktivoituneissa lymfosyyteissä. Olemme kuvanneet tutkimuksessamme FasL:n endoteelistä ilmentymistä imukudoksen eri toiminnallisissa alueissa ja suoliston lymfaattisessa kudoksessa. Lisäksi kartoitimme endoteelin FasL:n toiminnallista merkitystä analysoimalla sen yhteyttä lymfosyyttien alaryhmien apoptoosiin imusolmukkeissa ja arvioimalla FasL:n endoteelistä ilmentymistä suoliston limakalvon immunologisesti erilaisissa sairauksissa. Teimme immunohistokemiallisia värjäyksiä (Fas, FasL, CD3, CD20, CD19, CD23, CD56 ja FVIII) 20 reaktiiviselle imusolmukkeelle (I ja II), 60 lapsen endoskooppiselle biopsianäytteelle (III) sekä 60 suoliresekaattinäytteelle (IV). Optimoimme kaksoisvärjäysmenetelmän, missä yhdistettiin apoptoosin havainnointimenetelmä TUNEL ja FasL-, Fas- tai solulinjamarkkeri. Potilasryhmiin kuului potilaita, joilla oli normaalit imusolmukkeet, sekä potilaita, jotka sairastivat lasten viivästynyttä lehmänmaitoallergiaa, lasten keliakiaa, umpilisäketulehdusta, haavaista paksusuolitulehdusta tai Crohnin tautia. Verrokkiryhmiin kuului normaaleja biopsianäytteitä lapsipotilailta sekä terveitä resekaattinäytteitä umpilisäkkeestä sekä paksu- tai sykkyräsuolesta potilasryhmien mukaisesti. Jokaiselle anatomiselle alueelle suoritimme perusteellisen määrällisen analyysin (positiivista suonta tai solua per mm2). Osalle ryhmistä suoritimme seerumin liukoisen FasL:n määrityksen entsyymivälitteisellä immunosorbenttimäärityksellä. Reaktiivisissa imusolmukkeissa FasL:n ilmentyminen näkyi pääsääntöisesti parakortikaalialueen korkeaendoteelisissä venuleissa, missä myös apoptoottiset T- ja B-lymfosyytit (joista osa ilmensi Fasia) sittemmin näkyivät. Suoliston seinämässä havaitsimme verisuoniperäistä FasL:n ilmentymistä korkeaendoteelisissä suonissa lymfaattisten itukeskusten lähettyvillä. Niillä lapsipotilailla, joilla havaitsimme limakalvon lymfaattisten itukeskuksien lisääntymistä, oli myös seerumin FasL-pitoisuus koholla. Tulehduksellisissa suolistosairauksissa verisuoniperäinen FasL oli lisääntynyt limakalvon haavaumissa sekä Crohnin tautia sairastavien potilaiden submukoosassa. Tulokset osoittavat verisuoniperäisen FasL:n tyypillisesti ilmentyvän imukudoksen korkeaendoteelisissa suonissa. Apoptoosin havaitseminen Fasia ilmentävissä lymfosyyteissä näiden suonien läheisyydessä tukee ajatusta siitä, kuinka verisuoniperäinen FasL toimii valikoivana portinvartijana ja aiheuttaa Fas-positiivisten lymfosyyttien apoptoosin estämällä niiden pääsyn verenkierrosta.