Abstract Santeri Alkio (1862–1930) was the ideological leader of the Finnish political party the Agrarian League (now the Centre Party of Finland), founded in 1906. He had a Christian ideology and believed that God created the world. However, God did not finish his creation; rather, the creation is an ongoing process and it is the duty of humankind to see it through. People have to become aware of their part in God's plan of creation, so that they do not remain as mere creatures of instinct. Evoking self-awareness is the duty of the intelligentsia. A self-aware per-son aspires to evolve through self-education into a good person living in freedom guided by moral laws and to become a decent citizen. However, his view regarding religion was broad-minded. Conceptions of religion change as humankind learns more about them through scientific research. Alkio was critical of socialist, capitalist and liberal economic theories, be-cause they do not consider that economic life consists of personal choices made by people in their everyday lives. He outlined his economics based on a self-sufficient and thrifty family of farmers. He saw Finland as a proletarian nation that had to learn to defend itself against exploitation by capitalist nations. In his view, the class conflicts at the start of the 20th century were a consequence of the inequality in the class society. The only way to rid of them was to raise the level of education of the people in the oppressed position. Through self-education, a person can become a decent citizen who does not pursue vested interest, but acts toward the common benefit. Alkio’s political views focused on a lifestyle based on smallholdings and cooperation, where the central value was called maahenki ("the spirit of the countryside"). To Alkio, maahenki referred to a totality of beliefs concerning the moral and spiritual primacy of an agrarian lifestyle based on the values of an in-dependent yet cooperative farmer. As the ideological leader of the Agrarian League, he based the party's ideology on maahenki. In the society that he aspired for in the future, the basic source of livelihood was agriculture, which produces the necessities of society. Decentralised industry, for its part, would provide cultural products. According to Alkio’s agrarian ideology, a mentally and physically healthy society can be based only on an agrarian lifestyle. Therefore, the centralising urban lifestyle need to change to a decentralised life. / Tiivistelmä Santeri Alkio (1862–1930) oli vuonna 1906 perustetun Maalaisliiton (Suomen Keskusta) aatteellinen johtaja. Hänen maailmankatsomuksensa oli kristillinen, ja hän uskoi, että Jumala on luonut maailman. Jumala ei kuitenkaan luonut sitä valmiiksi kerralla, vaan luominen on jatkuva prosessi, jonka loppuun saattaminen on ihmiskunnan tehtävä. Ihmisen tulee herätä tiedostamaan osansa Jumalan luomissuunnitelmassa, jotta hän ei jää pelkäksi viettiolennoksi. Hänen herättämisensä itsetietoisuuteen on sivistyneistön velvollisuus. Itsetietoisuuteen herätetyn ihmisen tavoitteena on kehittyä itsekasvatuksen avulla siveelliselle laille alisteisessa vapaudessa eläväksi hyväksi ihmiseksi ja kunnon kansalaiseksi. Alkio suhtautui uskontoon kuitenkin epädogmaattisesti. Uskontoa koskevat käsitykset muuttuvat, kun ihmiskunta saa siitä tarkempaa tietoa tieteellisellä tutkimuksella. Alkio suhtautui kriittisesti sekä sosialistisiin, kapitalistisiin että liberalistisiin talousteorioihin, koska ne eivät ota huomioon sitä, että talouselämä muodostuu ihmisten arkielämässä tekemistä yksilöllisistä valinnoista. Omaa kansantaloustiedettään Alkio kehitteli omavaraisen ja säästäväisen talonpoikaisen perhe-talouden pohjalle. Hän luki Suomen köyhälistökansoihin, joiden oli opittava puolustautumaan kapitalistimaiden riistoa vastaan. 1900-luvun alun luokkaristiriidat olivat hänen mukaansa seurausta sääty-yhteiskunnassa vallinneesta eriarvoisuudesta. Niistä päästään eroon vain nostamalla alistetussa asemassa olevien ihmisten sivistystasoa. Itsekasvatuksella ihminen kehittyy kunnon kansalaiseksi, joka ei tavoittele omaa etuaan vaan toimii yhteisen edun mukaisesti. Alkion poliittista toimintaa hallitsi snellmanilaisesta kansallisuusaatteesta johdettu pienviljelykseen ja osuustoimintaan perustuva elämäntapa, jossa keskeistä oli ns. maahenki. Maalaisliiton aatteellisena johtajana hän kehitti maahengestä puolueen ideologian. Hänen tavoittelemansa tulevaisuuden yhteiskunnan peruselinkeino oli maatalous, joka kasvattaa yhteiskunnan välttämättömyystarvikkeet. Hajasijoitettu teollisuus puolestaan tuottaa kulttuurituotteita. Alkion maaseutuhenkisen maailmankuvan mukaisesti henkisesti ja fyysisesti terve yhteiskunta voi perustua vain maaseutumaiseen elämäntapaan. Siksi keskittävästä kaupunkimaisesta elämäntavasta on siirryttävä hajasijoitukseen, desentralismiin.

Zugl.: Turku, Univ., Diss., 2007

Abstract This study brings together the politics of belonging, relational narrative inquiry and values and values education in the context of Finnish early childhood education. The study draws on the politics of belonging within which belonging and exclusion are understood as relational rather than individual phenomena. The significant relations for belonging and exclusion do not just emerge between humans, but they are also material, cultural and political. The study asks how the politics of belonging are shaped in young children’s diverse relations in a Finnish preschool context. The onto-epistemological premise of the study relies on the relational narrative inquiry. The study was implemented in six Finnish preschools, where the children’s ages ranged from 1 to 5 years. The research material consisted of written small stories, videos, participatory observations, field notes and discussions with the educators. The analysis was based on holistic reading and re-reading and supported by the idea of small stories and theory of gaps. The findings highlight three interrelated entrances to understanding the politics of belonging in the preschool context. First, the study emphasises the politics of belonging as constantly shaped and lived in daily encounters. The findings illustrated the co-existence of belonging and exclusion. Usually it was one child who was excluded by other children in the fleeting moments of daily life, and often when the educators were not present. Second, the study reveals the meaning of the pedagogical practices in the politics of belonging. Pedagogical practices were tightly surrounded with the materiality, institutional routines and cultural aspects, such as spaces, artefacts, routines, rules, curriculum and legislation. The third entrance provides insights into the value-bound nature of the politics of belonging. Belonging emerged as closely related to democratic, caring and disciplinary values. The findings raised a tension between individually and collectively oriented values. The study argues for understanding the politics of belonging shaped in a landscape of diverse relations and value fields, where the children were active agents in their belonging and exclusion. / Tiivistelmä Väitöskirja yhdistää yhteenkuuluvuuden politiikan, suhteisen kerronnallisen tutkimuksen sekä arvot ja arvokasvatuksen suomalaisen varhaiskasvatuksen kontekstissa. Yhteenkuuluvuuden politiikka käsitteenä haastaa tutkimaan yhteenkuuluvuutta ja poissuljetuksi tulemista suhteissa muotoutuvana ilmiönä ennemmin kuin yksilön näkökulmasta. Suhteisuus nostaa esille ihmisten välisten suhteiden lisäksi myös materiaaliset, kulttuuriset ja poliittiset suhteet merkityksellisinä yhteenkuuluvuudelle. Tutkimus kysyy: Kuinka yhteenkuuluvuuden politiikka muotoutuu pienten lasten moninaisissa suhteissa suomalaisessa päiväkotikontekstissa? Tutkimuksen onto-epistemologinen lähtökohta on suhteisessa kerronnallisessa tutkimusotteessa. Tutkimus toteutettiin kuudessa päiväkodissa, joissa lapset olivat 1–5-vuotiaita. Tutkimusaineisto koostui kirjoitetuista pienistä kertomuksista, videoista, osallistuvista havainnoinneista, muistiinpanoista ja keskusteluista varhaiskasvattajien kanssa. Tutkimusaineiston analyysi pohjautui kokonaisvaltaiseen luentaan ja uudelleen luentaan, soveltaen kerronnallisia käsitteitä ”pienet kertomukset” ja ”välien teoria”. Tulokset tuovat esille kolme toisiinsa kietoutunutta näkökulmaa. Ensiksi tutkimus korostaa yhteenkuuluvuuden politiikkaa jatkuvasti muuttuvana ja arjen kohtaamisissa muotoutuvana ilmiönä. Tulokset havainnollistavat yhteenkuuluvuuden ja poissuljetuksi tulemisen samanaikaista olemassaoloa. Yleensä yksi lapsi poissuljettiin leikin ulkopuolelle arjen ohikiitävissä hetkissä, joissa työntekijöitä ei ollut läsnä. Toiseksi tutkimus nostaa esille pedagogisten käytänteiden merkityksen. Pedagogiset käytänteet suhteissa materiaan, institutionaalisiin rutiineihin ja kulttuurisiin näkökulmiin tuottivat yhteenkuulumista ja poissuljetuksi tulemista. Tulokset avaavat tilojen, tavaroiden, rutiinien, sääntöjen, varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden sekä lainsäädännön merkityksiä. Kolmas näkökulma avaa arvojen ja arvokasvatuksen kietoutuneisuuden. Yhteenkuuluvuuden politiikka liittyy läheisesti demokraattisiin, hoivan ja välittämisen sekä kurin ja järjestyksen arvoalueisiin. Tutkimus paljastaa jännitteitä suhteessa yksilöllisiin ja yhteisöllisiin arvoihin. Tutkimus haastaa tarkastelemaan yhteenkuuluvuuden politiikkaa moninaisten suhteiden ja arvojen maisemassa, jossa lapset ovat aktiivisia toimijoita yhteenkuulumisessaan ja poissuljetuksi tulemisessaan.