• Refine Query
  • Source
  • Publication year
  • to
  • Language
  • 2
  • Tagged with
  • 2
  • 2
  • 2
  • 2
  • 1
  • 1
  • 1
  • 1
  • 1
  • 1
  • 1
  • 1
  • 1
  • 1
  • 1
  • About
  • The Global ETD Search service is a free service for researchers to find electronic theses and dissertations. This service is provided by the Networked Digital Library of Theses and Dissertations.
    Our metadata is collected from universities around the world. If you manage a university/consortium/country archive and want to be added, details can be found on the NDLTD website.
1

Arkaismi, konteksti ja kirjuri:sananloppuisen <em>k</em>:n merkintä Christfrid Gananderin kansanrunokokoelmassa

Palola, E. (Elina) 12 May 2009 (has links)
Abstract In my study, I am using methods of text criticism to analyse how Chrisfrid Ganander (1741–1790) marked the word-final k in the Kalevala-metre old poems that he recorded in his dictionary and in Mythologia Fennica. These poems were published in the XV part of the Ancient Poems of the Finnish People. My study is linked to folkloristics, but belongs principally to the field of research into Old Literary Finnish. In my philological analysis I am comparing Ganander’s poetic texts with other old texts in the Kalevala-metre and analysing their relations and the origins and history of the texts. I am interpreting the phonetic and morphologic structure of the poems with the help of the context and on the cultural historical basis of the texts. The results of my study would seem to indicate that Ganander marked the final k clearly more frequently than his other contemporaries. In earlier studies Ganander’s marking of the final k has been criticized for inconsistency. In fact, in my data, the occurrences of the word-final k are not morphologically regular in the sense that the final k would always systematically occur in, e.g., imperatives. However, a regular pattern can be found in the way in which the cases with a final k fit the general ideas about the occurrence of the final k. Nevertheless, my data also include a few extraordinary occurrences of the final k and even some cases that may be deemed erroneous. The irregularities in the marking can be explained by the fact that Ganander had several different text versions of the same poem. The way in which Ganander marked the final k seems to have been affected mostly by the source texts and locality of the verses; their morphology, phonetic environment, and verse type. Yet, Ganander seems to have even used the final k deliberately in some cases. This is evident from a few cases of the final k in the texts Ganander produced himself and certain results of my philological analysis. The essential is that Ganander marked his final k’s in places where they could be expected from a historical perspective. Thus, it seems that he had an idea of where the final k’s should be. Ganander seems to have followed the marking of the final k’s in his sources very faithfully. However, it is especially interesting that he also marked the final k’s in verses based on source texts where the final k’s had not been marked. Ganander may have had old notes about these poems in his possession that the others did not have access to or that were not preserved in their collections. These verses might even represent poetry collected by Ganander himself. It seems that Ganander managed to catch and record rare and old linguistic material that has not, in fact, been preserved anywhere else. As a philologist, Ganander was versatile, critical, and enlightened, but he also made up some of his analyses purely on the basis of poetic verses. His dictionary includes even erroneous and incoherent interpretations. Ganander’s dictionary quotations that are based on folklore texts may also seem imaginative in the sense that he was trying to explain the world of folk poetry in them. Ganander’s philological interpretations – including their errors – have left their mark on later literary works. Thus, the poetic language as it was recorded by Ganander has affected the description of the Finnish language in dictionaries and grammars. The study and analysis of the language in the folk poems may therefore shed light on the history of the scientific description of the Finnish language. / Tiivistelmä Tarkastelen tutkimuksessani tekstikriittisin menetelmin, miten Chrisfrid Ganander (1741–1790) on merkinnyt sananloppuista k:ta sanakirjaansa ja Mythologia Fennicaan kirjaamiinsa kansanrunoteksteihin, jotka on julkaistu Suomen kansan vanhat runot -teoksen XV osassa. Tutkimukseni sivuaa folkloristiikkaa, mutta sijoittuu pääosin vanhan kirjasuomen tutkimuksen piiriin. Filologisessa analyysissani vertaan Gananderin runotekstejä muihin kansanrunoteksteihin ja selvittelen niiden suhteita sekä tekstien alkuperää ja historiaa. Tulkitsen runotekstien äänne- ja muotorakennetta kontekstin avulla sekä tekstin kulttuurihistorialliselta pohjalta. Tulokseni osoittavat, että Ganander merkitsi -k:ta selvästi enemmän kuin muut aikalaisensa. Aiemmassa tutkimuksessa Gananderin loppu-k:n merkintää on moitittu epäjohdonmukaiseksi. Loppu-k:n esiintyminen aineistossani ei olekaan morfologisesti säännöllistä sillä tavalla, että esimerkiksi imperatiiveissa olisi aina systemaattisesti k. Säännönmukaisuus näkyy kuitenkin siinä, että loppu-k:lliset tapaukset sijoittuvat aika hyvin yleisiin käsityksiin loppu-k:n esiintymisestä. Aineistossani on silti muutamia erikoisia ja myös virheellisinä pidettäviä loppu-k-tapauksia. Epäsäännöllistä merkintätapaa selittää se, että Gananderilla on ollut hallussaan samasta runosta useita erilaisia tekstejä. Gananderin loppu-k:n merkintään näkyvät vaikuttaneen lähinnä runosäkeiden lähdetekstit ja paikallisuus, morfologia, äänneympäristö ja säetyyppi. Ganander näyttää silti operoineen jonkin verran tietoisestikin loppu-k:lla. Osoituksena tästä ovat paitsi hänen itse tuottamissaan teksteissä esiintyvät muutamat loppu-k:t myös eräät filologisen analyysini tulokset. Oleellista on, että Ganander on merkinnyt -k:n historiallisesti odotuksenmukaiseen paikkaan. Hänellä näyttää siis olleen jonkinlainen käsitys siitä, mihin loppu-k kuuluu. Ganander näyttää olleen varsin uskollinen lähteidensä loppu-k:n merkinnälle. Erityisen kiinnostavaa on kuitenkin se, että hän on merkinnyt loppu-k:ta myös sellaisiin säkeisiin, joiden lähdetekstissä -k:ta ei ole merkitty. Gananderilla on voinut olla hallussaan näistä runoista sellaisia vanhoja muistiinpanoja, joita muilla ei ole ollut tai joita muiden kokoelmissa ei ole säilynyt. Nämä säkeet saattaisivat jopa edustaa Gananderin itsensä keräämää runoaineistoa. Ganander näyttäisi tavoittaneen ja panneen muistiin sellaista harvinaista ja vanhaa kielellistä ainesta, jota ei ole muualla juuri säilynyt. Filologina Ganander oli monimuotoinen, kriittinen ja valistunut, mutta hän kehitti joitakin analyysejaan pelkästään runosäkeiden perusteella. Hänen sanakirjassaan on myös virheellisiä ja sekavia tulkintoja. Gananderin kansanrunoteksteihin pohjautuvat sanakirjasitaatit saattavat tuntua mielikuvituksellisilta siksikin, että hän selittää niissä kansanrunojen maailmaa. Gananderin filologinen tulkinta on jättänyt jälkensä myöhempiin teoksiin – kaikkine virheineenkin. Näin runokieli Gananderin kirjaamana on päässyt vaikuttamaan suomen kielen kuvaukseen sanakirjoissa ja kieliopeissa. Kansanrunojen kielen tutkimus ja analyysi voivat siis osaltaan valaista suomen kielen tieteellisen kuvauksen historiaa.
2

Epäilyksen estetiikka:tekstuaalinen variaatio ja kirjallisen teoksen identiteetti

Pulkkinen, V. (Veijo) 08 June 2010 (has links)
Abstract Literary criticism lost its connection with textual criticism as formalist theories gained ground after the 1950s. The formalist conceptions of the autonomy of the literary work, however, have been subsequently questioned while the relationship between literary and textual criticism has remained distant. The present study searches for the historical reasons for this, and with the help of literary philosophy strives to revive the vanished relationship by demonstrating the essential signification of textual criticism to literary criticism. In the Anglo-American context the literary critics’ disinterest in textual criticism has been explained away as a vestige of New Critical literary theory. The present study brings a new interdisciplinary viewpoint to this discussion by showing that Analytic Aesthetics has had a central role in maintaining the separation of textual criticism and literary criticism. By examining prominent theories of the ontology of the literary work the study reveals a tradition of a monolithic conception of the literary work within Analytic Aesthetics that considers the literary work to have only one stable text. In this tradition different phenomena of textual variation are marginalised as inessential to the identity of the work. By the same token, textual criticism is cast out from the field of literary criticism as being aesthetically insignificant. The study criticises the monolithic tradition for its historically limited conception of the work, one that is grounded in the invention of print and the modern conception of the author. This conception does not take into account the historically and constantly changing media of production, recording and transmitting that affects the relationship between the concepts of work and text. The monolithic conception is wholly unsuitable for the thinking of the works of oral literature, medieval manuscript culture and contemporary hypertexts. Neither does it work well with printed literature. This study demonstrates how this conception of the work supports a blind faith approach to the stability of the printed text that gives a completely false impression of the historical nature of the literary work. According to this study literary criticism should be based on an aesthetic of suspicion that approaches every text with a critical attitude. The literary critic should examine the history of textual transmission of the work under study and only then determine and justify from the viewpoint of the given research frame the selection of which text versions the work’s interpretation is based on. By examining unpublished as well as published versions of Aaro Hellaakoski’s Me kaksi, the present study demonstrates in practice how taking textual variation into account produces interpretations of the work that would not otherwise be possible when working only with a single text version. / Tiivistelmä Kirjallisuudentutkimus kadotti yhteyden tekstikritiikkiin formalististen teorioiden yleistyessä 1950-luvun jälkeen. Sittemmin formalistiset käsitykset teoksen historiattomuudesta ja autonomisuudesta on kyseenalaistettu, mutta suhde tekstikritiikkiin on jäänyt etäiseksi. Käsillä olevassa tutkimuksessa etsitään historiallisia syitä tähän ja pyritään elvyttämään näiden tutkimusalojen vuorovaikutusta osoittamalla kirjallisuuden filosofian keinoin tekstikritiikin olennainen merkitys kirjallisuudentutkimukselle. Angloamerikkalaisessa kontekstissa kirjallisuudentutkijoiden välinpitämättömyyden tekstikritiikkiä kohtaan on selitetty periytyvän uuskriittisestä kirjallisuusteoriasta. Tämä tutkimus tuo keskusteluun uuden poikkitieteellisen näkökulman osoittamalla, että analyyttinen estetiikka on ollut keskeinen tekijä tekstikritiikin ja kirjallisuudentutkimuksen välisen erottelun ylläpitämisessä. Tarkastelemalla keskeisiä kirjallisen teoksen ontologian teorioita tutkimus paljastaa analyyttisessa estetiikassa vallitsevan monoliittisen teoskäsityksen tradition, jossa teoksella ajatellaan olevan vain yksi muuttumaton teksti. Tässä traditiossa erilaiset tekstuaalisen variaation ilmiöt marginalisoidaan teoksen identiteetin kannalta epäolennaisina. Samalla tekstikriittinen tutkimus rajataan pois kirjallisuudentutkimuksen alueelta esteettisesti merkityksettömänä. Tutkimus kritisoi monoliittisen tradition historiallisesti rajoittunutta teoskäsitystä, joka pohjautuu kirjapainotekniikkaan ja moderniin tekijäkäsitykseen. Tämä teoskäsitys ei huomioi teoksen historiallisesti muuttuvien tuottamisen, tallentamisen ja välittämisen välineiden vaikutusta teoksen ja tekstin suhteeseen. Monoliittinen teoskäsitys ei sovellu esimerkiksi suullisen runouden, keskiajan käsikirjoituskulttuurin tai nykyajan hypertekstien tekstuaalisuuden ajattelemiseen, muttei myöskään painetun kirjallisuuden tekstuaalisuuteen. Tutkimus osoittaa, miten tämä teoskäsitys ylläpitää sokeaa luottamusta painettuun tekstiin, joka antaa virheellisen kuvan kirjallisen teoksen historiallisesta luonteesta. Tutkimuksen mukaan kirjallisuudentutkimuksen tulisi perustua epäilyksen estetiikkaan, jossa jokaiseen tekstiin suhtaudutaan kriittisesti. Kirjallisuudentutkijan olisi selvitettävä tutkimansa teoksen tekstuaalisen transmission historia sekä määritettävä ja perusteltava tutkimusongelmansa näkökulmasta mihin teoksen tekstiversioihin hän perustaa tulkintansa. Tarkastelemalla Aaro Hellaakosken Me kaksi -runoelman julkaisemattomia ja julkaistuja versioita tutkimuksessa osoitetaan käytännössä, miten tekstuaalisen variaation huomioiminen tuottaa tulkintoja teoksesta, jotka eivät olisi mahdollisia yksittäisen tekstiversion pohjalta.

Page generated in 0.0557 seconds