During the past decade, there has been an ongoing debate in the dog training circles about dominance based dog training. Much of the debate has been brought on by the popularity of Cesar Millan’s reality television show, The Dog Whisperer. The dog training professionals have expressed their concern over the show spreading ineffective and inhumane training methods based on outdated notions about the dog. The purpose of this study was to investigate the methods used in the show to construct Millan as a dog training authority. The theoretical framework of this work in based on the general principles of Critical Discourse Analysis (CDA) and is complemented with viewpoints from the sociocognitive approach to CDA outlined by Van Dijk. The methodology is based on the frame both Iedema and Pollak have used in their research on television programmes. The results of the analysis were compared to previous research conducted on manipulative discourse. Wodak’s writings have contributed to both the theory and the methodology of this study. The construction of Millan’s authority as a dog trainer is based on a three-layered manipulation of audience reception. The foundation of the manipulation lies in the management of the audience’s emotional state. An emotionally preoccupied viewer has less cognitive energy to critically process messages it receives and is thus more vulnerable to manipulation. The co-operation of the modes — speech, sound and image — is particularly effective in arousing emotional response. The middle layer in constructing Millan’s authority involves building a preferred context model for the audience. A context model contains the mental models activated in the short term memory in a given situation and is used for interpreting messages. By foregrounding elements in the discourse situation, the production can affect the audience’s context model and the interpretations they make regarding the content of the show. In The Dog Whisperer, these elements include, for example, the discourse of dominance related to dogs and the discourse of expertise related to Millan. Also some characteristics of the reality TV genre help in the construction of the context model where Millan is a dog training authority. The final layer of the audience manipulation entails the problem-solution narrative and the many features of manipulative communication used in it. The repetition of messages exercised through all the modes and providing ample amount of pseudo-proof are frequently used tactics in the show in the construction of Millan’s authority. / Koiramaailmassa on 2000-luvulla kuhistu johtajuuskysymyksistä, kun Cesar Millanin Koirakuiskaaja-ohjelman suosio on levittänyt tiedemaailmassa yleisesti virheellisenä pidettyyn dominanssiteoriaan perustuvia tehottomia ja epäinhimillisiäkin metodeja laajemmille koiranomistajapiireille. Tämän tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää millaisin keinoin Millanin auktoriteetti koirakouluttajana ohjelmassa rakennetaan. Työn teoreettisen viitekehyksen perustan muodostavat kriittisen diskurssianalyysin yleiset periaatteet. Näitä on täydennetty sosiokongitiivisen suuntauksen näkemyksillä erityisesti Van Dijkin artikkeleiden pohjalta. Tutkimuksen metodologia perustuu Iedeman ja Pollakin televisiotutkimuksessaan käyttämiin multimodaalisen analyysin metodeihin. Analyysin tuloksia on vertailtu aiempaan tietoon manipulatiivisen diskurssin piirteistä. Wodakin kirjoitukset sekä kriittisen diskurssianalyysin teoriasta että metodeista ovat vaikuttaneet työhön merkittävästi. Millanin auktoriteetin rakentuminen tapahtuu kolmessa tasossa. Manipulaation perusta on voimakkaiden tunnereaktioiden yleisölle aiheuttamassa kriittisen ajattelun heikkenemisessä. Katsojien kognition keskittyessä ensisijaisesti tunteiden kokemiseen, havaintokykyä ei enää riitä vastaanotettujen viestien kriittiseen tulkintaan. Tunteisiin keskittynyt katsoja on altis manipulaatiolle. Modaliteettien yhteisvaikutus on erityisen merkittävässä asemassa voimakkaiden tunne-elämysten synnyttämisessä. Seuraava taso Millanin auktoriteetin rakentamisessa on katsojan mielessä aktivoituvien mentaalimallien muokkaaminen. Hallitsemalla katsojalle aktivoituvaa viitekehystä, tuotanto vaikuttaa tulkintoihin, joita katsoja näkemästään tekee. Koirakuiskaajassa tämä viitekehys sisältää diskursseja liittyen mm. dominanssiin ja asiantuntijuuteen. Myös tosi-TV-genre on luomassa katsojalle tulkintaviitekehystä, jossa Millan näyttäytyy koirankoulutuksen asiantuntijana. Kolmas manipulaation taso liittyy itse tarinan rakenteeseen, joka ohjaa katsojaa pitämään koiraa ongelmana ja Millania ratkaisijana, sekä sen sisällä käytettyihin manipulatiivisen diskurssin keinoihin. Näistä erityisesti toisto — kaikilla modaliteetin tasoilla — ja runsas pseudotodisteiden esittäminen ovat keskeisiä keinoja, kun Millanin auktoriteettiä ohjelmassa rakennetaan.

Den här pro gradu-avhandingen är en analys över användning av sociala medier i fyra statliga myndigheter i Finland och i Sverige. I avhandlingen redogör jag för hur Kommunikationsverket och Trafikverket i Finland respektive Post- och telestyrelsen samt Trafikverket i Sverige utnyttjar Facebook och Twitter i kommunikationen med sina intressentgrupper. Syftet med avhandlingen är att ta reda på hur ofta myndigheterna kommunicerar i sociala medier, hurdana strategier myndigheterna använder i sociala medier, hur mycket interaktion det finns i sociala medier mellan medborgare och myndigheterna samt på vilka språk myndigheterna kommunicerar i sociala medier. Som material i denna avhandling har använts meddelanden som de fyra statliga myndigheterna har publicerat på sina Facebook- och Twitter-sidor under tidsperioden september–december 2013. Fast vissa myndigheter hade mer än två sidor antingen i Facebook eller i Twitter, har jag ändå valt bara en sida från båda tjänsterna. Metoderna i denna avhandling är för det mesta kvantitativa. Jag har analyserat materialet genom att räkna antalet och frekvensen av inlägg på myndigheternas Facebook- och Twitter-sidor. Ytterligare har jag räknat jag hur många kommentarer myndigheternas inlägg har fått, hur många nya diskussioner andra användare har öppnat i myndigheternas sociala medier och hur manga gånger myndigheterna har delat vidare andra internetanvändares innehåll. Det framgår av avhandlingen att statliga myndigheter i Finland och Sverige är tre gånger aktivare i Twitter än i Facebook och att de använder sociala medier för det mesta för att locka andra internetanvändare till sina egna webbsidor. Interaktionen mellan myndigheterna och deras intressentgrupper är i regel liten, och sociala medier används för att dela ut information. Myndigheterna har inte lyckats skapa breda nätverk med andra organisationer och privatpersoner i sociala medier. Ytterligare kommunicerar myndigheterna i sociala medier ytterst sällan på andra språk än på ländernas dominerande språk. Om de fyra statliga myndigheterna verkligen vill dra nytta av sociala medier, måste de koncentrera sig mer på att skapa interaktion med andra internetanvändare i stället för enkelriktad informationsutdelning, som de för närvarande gör. Myndigheterna borde inte tänka på sociala medier som ytterligare publiceringsverktyg utan som kanaler där de kan lyssna på kunder och ha äkta samspel med dem. / Tämä pro gradu -tutkielma on analyysi kahden suomalaisen ja kahden ruotsalaisen valtion viranomaisen sosiaalisen median käytöstä. Tutkielmassani selvitän, kuinka suomalaiset Viestintävirasto ja Liikennevirasto sekä ruotsalaiset Post- och Telestyrelsen ja Trafikverket hyödyntävät Facebookia ja Twitteriä sidosryhmäviestinnässään. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka usein viranomaiset viestivät sosiaalisissa medioissa, millaisia strategioita viranomaiset käyttävät sosiaalisen median kanavissa, kuinka paljon vuorovaikutusta viranomaisten ja kansalaisten välillä on sosiaalisissa medioissa, ja millä kielillä viranomaiset viestivät omissa sosiaalisen median kanavissaan. Tutkielman materiaalina olen käyttänyt viestejä, jotka neljä viranomaista ovat julkaisseet Facebook- ja Twitter-sivuillaan syyskuun 2013 ja joulukuun 2013 välisenä aikana. Vaikka osalla viranomaisista on Facebookissa ja Twitterissä useampi kuin kaksi omaa sosiaalisen median kanavaa, olen valinnut tähän tutkielmaan analysoitavaksi vain yhden sivun kummastakin palvelusta. Tutkielmassa käyttämäni tutkimusmenetelmät ovat pääosin määrällisiä. Olen analysoinut materiaalia laskemalla viranomaisten Facebook- ja Twitter-sivuilla olevien viestien määriä ja julkaisutiheyttä. Lisäksi olen laskenut viranomaisten viestien saamien kommenttien ja muiden käyttäjien aloittamien uusien viestiketjujen määrät sekä sen, kuinka usein viranomaiset ovat jakaneet muiden käyttäjien luomia sisältöjä omilla sosiaalisen median sivuillaan. Tutkimukset selviää, että suomalaiset ja ruotsalaiset viranomaiset käyttävät Twitteriä kolme kertaa enemmän kuin Facebookia ja että sosiaalista media käytetään enimmäkseen ohjaamaan käyttäjiä viranomaisten omille verkkosivuille. Vuorovaikutus viranomaisten ja niiden sidosryhmien välillä sosiaalissa medioissa on pääsääntöisesti vähäistä, ja viranomaiset käyttävät sosiaalisia medioita tiedon jakamiseen. Viranomaiset eivät ole onnistuneet luomaan sosiaalisissa medioissa laajoja verkostoja muiden organisaatioiden tai yksityishenkilöiden kanssa. Viranomaiset viestivät myös erittäin harvoin sosiaalissa medioissa muilla kielillä kuin maiden valtakielillä. Mikäli valtion viranomaiset haluavat todella hyötyä sosiaalista medioista, on niiden keskityttävä nykyisen yksisuuntaisen tiedottamisen sijasta vahvemmin vuorovaikutuksen luomiseen muiden internetin käyttäjien kanssa. Viranomaisten ei tulisi nähdä sosiaalisia medioita täydentävinä julkaisukeinoina, vaan kanavina, jossa ne voivat kuunnella asiakkaitaan ja olla aidosti vuorovaikutuksessa heidän kanssaan.

Due to the increased focus on oral production in foreign language teaching in Finland, students entering secondary education can expect to attend the English oral proficiency exam. Unfortunately, authentic communication can be rare in language classes and many Finnish students suffer anxiety when required to speak English due to expectations of perfect form. Finnish students need more opportunities to practice speaking English in truly communicative situations for increased proficiency and for learning reasonable expectations of form. This study investigates board game play as a possible solution. The study is performed in the hope of finding evidence of rich opportunities for language learning through activity naturally present in the game play situation. According to ecological language learning, language learning emerges when engaged learners take part in meaning-making activity with others of varying competence. The negotiation inherent to playing a board game was chosen as a suitable subject due to its complex, goal-driven interactional nature: it is both authentic communication and meaning-making activity. Narrative analysis was employed in order to preserve context. Accordingly, a recording of four Finnish secondary education students playing a session of Monopoly: Birmingham Edition in English was analysed into fifteen narratives consisting of negotiations on the game’s rules and property trading characteristic of the game. The narratives were investigated for evidence of successful play and language learning potential. The narratives showed players maintaining their mutual social construction of the game while competing for victory. They negotiated a consensus regarding rules using tacit knowledge, discussion and interpretation of the game’s instruction manual and materials. During property trading, players participated in a range of activity including haggling, taunting, manipulation, appeals and humour. According to this study, board games such as this show promise as classroom assignments for foreign language learning. Playing board games in a foreign language could function as one avenue through which students’ can practice oral proficiency as well as language skills in general. How games ought to be integrated while keeping meaningful play possible and studying board game play as an assignment for high anxiety students in particular could be avenues for further research. / Kommunikatiivisen kielenopetuksen nousun seurauksena monet lukiolaiset ottavat osaa englannin suullisen kielitaidon kokeeseen. Aidot kommunikaatiotilanteet vieraan kielen opetuksessa vieraalla kielellä ovat kuitenkin harvinaisia. Lisäksi monet opiskelijat ahdistuvat vieraan kielen puhumistilanteista vaatiessaan itseltään liiallista oikeakielisyyttä. Opiskelijat tarvitsevat lisää tilaisuuksia suullisen kielitaidon ja harjoittamiseen aidossa kommunikaatiossa jotta he oppivat kielitaidon lisäksi realistisia odotuksia puhutun kielen luonteesta. Tämä tutkimus tarkastelee lautapelien käyttöä kielenopetuksessa mahdollisena ratkaisuna. Tarkoituksena on selvittää antaako pelaamiseen luonnollisesti kuuluva toiminta mahdollisuuksia kielenoppimiseen. Kielenoppimisen ekologisen näkökulman mukaan kieltä opitaan, kun motivoituneet opiskelijat ottavat osaa yhteiseen uusia merkityksiä luovaan toimintaan muiden eritasoisten opiskelijoiden kanssa. Lautapelien pelaamiselle ominainen neuvottelu valittiin tutkimuskohteeksi, sillä osallistujien päämäärien yhteensovittamisena se on monipuolista vuorovaikutusta, joka on sekä aitoa kommunikaatiota että uusia merkityksiä luovaa toimintaa. Tutkimuksen aineistona on neljän suomalaisen lukiolaisen pelaaman Monopoly: Birmingham Edition -pelin taltiointi. Aineistosta tulkittiin viisitoista neuvotteluja kuvaavaa tarinaa pelaajien toiminnan kontekstin säilyttämiseksi. Tarinoista selvitettiin, osoittivatko ne pelaamisen onnistuneen ja tarjosiko neuvottelutilanteet mahdollisuuksia kielenoppimiseen. Tarinoissa pelaajat ylläpitivät pelitilannetta, yhteistä sosiaalista rakennelmaansa samalla kilpaillen pelin voitosta. Pelaajat neuvottelivat konsensuksen sääntöjen tulkinnasta hiljaisen tiedon, keskustelun ja pelin sääntöjen ja materiaalien tulkinnan kautta. Kiinteistökauppoihin liittyi monenlaista toimintaa kuten tinkausta, piikittelyä, manipulaatiota, anomista ja huumoria. Tutkimus osoitti, että lautapeleillä on suuri potentiaali kielenopetuksen kannalta. Ne voisivat olla yksi luokkahuoneessa käytetyistä keinoista suullisen sekä yleisen kielitaidon harjoittamiseen. Jatkotutkimuksella voitaisiin selvittää pelaamisen vaikutusta juuri ahdistuneisiin opiskelijoihin sekä miten pelejä voisi tuoda luokkaan pelaamisen kärsimättä.

Denna pro gradu-avhandling handlar om filologistuderandes och gymnasisters uppfattningar om finlandssvenska och rikssvenska i undervisningen i ämnet svenska som det andra inhemska språket. Undersökningen genomfördes med ett frågeformulär för filologistuderande och ett frågeformulär för gymnasister. Sammanlagt 34 informanter svarade på filologistuderandes frågeformulär medan sammanlagt 44 informanter från Norra Österbotten och Kajanalandet svarade på gymnasisters frågeformulär. Vissa frågor i filologistuderandes frågeformulär var ansedda endast för blivande lärare. Filologistuderandes svar samlades in under våren 2014 och gymnasisters svar i november 2014 och i januari 2015. Materialet består också av intervjuer med två universitetslärare som har undervisat svenskt uttal för studerande i nordisk filologi. Intervjuer genomfördes under våren 2014. Undersökningen innehåller drag från såväl kvalitativ som kvantitativ metod. Undersökningen omfattade endast en liten mängd informanter, vilket är typiskt för en kvalitativ undersökning. Jag redogjorde för frågorna numeriskt med figurer, något som är vanligt i en kvantitativ undersökning. I resultaten kom det fram att det viktigaste skälet för blivande lärares variantval var att de hade lärt sig den varianten först. Ett annat populärt skäl var att den varianten var lättare för informanter att lära sig. Det bör understrykas hur alla som hade valt det sistnämnda alternativet hade bestämt sig att använda finlandssvenska i undervisningen. Över hälften av filologistuderande var av den åsikten att läraren inte alls borde korrigera om en studerande blandar två varianter i sitt tal. I en öppen fråga skrev flera informanter att i stället för korrigeringen är det viktigaste att studerande vågar tala svenska. Endast få informanter ansåg att läraren kan använda en stark dialekt i undervisningen. Detta frågades också med en öppen fråga, och i svaren kom det fram att utgångspunkten för svenskundervisningen borde vara det att studerande förstår vad läraren säger. Över hälften av gymnasisterna ansåg att de vet de viktigaste uttalsskillnaderna mellan finlandssvenska och rikssvenska ganska dåligt eller mycket dåligt. Det fanns också endast en gymnasist som sade sig använda rikssvenska när hon talar svenska. I öppna frågor uttryckte många gymnasister att på grund av bristfälliga kunskaper i svenskans varianter var det mycket svårt att även svara på frågorna. Några informanter skrev att oberoende av varianten förstår de inte alls lärares tal. Eftersom så många gymnasister ansåg sig veta de viktigaste uttalsskillnaderna mellan finlandssvenska och rikssvenska ganska eller mycket dåligt, borde lärare möjligen sätta mera vikt på uttalsundervisningen. Det bör ändå minnas att B-svenskans läroplan inte säger någonting om att gymnasister borde kunna skilja mellan finlandssvenska och rikssvenska. Det fanns flera informanter, både filologistuderande och gymnasister, som betonade att läraren alltid borde tala tydligt så att studerande förstår. I framtidens forskning kunde filologistuderandes och gymnasisters uttal spelas in och på det sättet utföra en noggrannare analys om deras uttalskunskaper. / Tämä pro gradu-tutkielma käsittelee pohjoismaisen filologian opiskelijoiden ja lukiolaisten käsityksiä suomenruotsista ja riikinruotsista ruotsin kielen opetuksessa. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin kahta kyselylomaketta, joista toinen oli suunnattu filologian opiskelijoille ja toinen lukiolaisille. Yhteensä 34 informanttia vastasi Oulun yliopiston pohjoismaisen filologian opiskelijoille suunnattuun kyselylomakkeeseen, kun taas lukiolaisille suunnattuun kyselylomakkeeseen vastasi yhteensä 44 informanttia, joista osa opiskelee eräässä pohjoispohjanmaalaisessa lukiossa ja osa eräässä kainuulaislukiossa. Osa filologian opiskelijoille suunnatun kyselylomakkeen kysymyksistä oli suunnattu ainoastaan tuleville opettajille. Filologian opiskelijoiden vastaukset kerättiin kevään 2014 aikana ja lukiolaisten vastaukset marraskuun 2014 ja tammikuun 2015 aikana. Tutkimusmateriaaliin sisältyi myös kaksi haastattelua, joissa haastattelin kahta opettajaa, jotka ovat opettaneet ääntämiskurssia Oulun yliopiston pohjoismaisen filologian opiskelijoille. Haastattelut toteutettiin kevään 2014 aikana. Tutkimus sisältää piirteitä niin laadullisesta kuin määrällisestä metodista. Informantteja oli verrattain vähän, mikä on tavallista laadullisessa tutkimuksessa. Toisaalta esitin kyselylomakkeiden vastaukset numeeristen kaavioiden avulla, minkä taas ajatellaan olevan tyypillistä määrälliselle tutkimukselle. Tutkimuksessa kävi ilmi, että suosituin syy tulevien ruotsinopettajien varianttivalintaan oli se, että he olivat oppineet kyseisen variantin ensimmäiseksi. Toinen suosittu syy varianttivalintaan oli se, että informantit kokivat kyseisen variantin toista varianttia helpommaksi oppia. Huomioitavaa oli, että kaikki jälkimmäisen syyn valinneet informantit olivat valinneet suomenruotsin opetuksessa käytettäväksi variantiksi. Yli puolet filologian opiskelijoista oli sitä mieltä, että opettajan ei missään tilanteessa tulisi korjata opiskelijaa, joka puhuessaan sekoittaa kaksi varianttia keskenään. Avoimessa kysymyksessä monet informantit kertoivat kuinka ääntämisen korjaamisen sijaan tärkeintä ääntämisen opetuksessa on, että opiskelijat uskaltavat puhua ruotsia. Yli puolet lukiolaisista koki tietävänsä suomenruotsin ja riikinruotsin keskeisimmät ääntämyserot erittäin huonosti tai melko huonosti. Huomioitavaa oli, että ainoastaan yksi informantti ilmoitti käyttävänsä riikinruotsia puhuessaan ruotsia. Avoimissa kysymyksissä useat lukiolaiset kirjoittivat, että puutteellisten ruotsin kielen taitojen vuoksi heidän on ylipäätään vaikeaa ymmärtää opettajan puhetta, käytti tämä sitten suomenruotsia tai riikinruotsia varianttinaan. Koska niin moni lukiolainen koki tietävänsä huonosti suomenruotsin ja riikinruotsin keskeisimmät ääntämyserot, tulisi lukion ruotsin kielen ääntämisopetukseen mahdollisesti panostaa enemmän. Toisaalta tulee ottaa huomioon, ettei voimassaolevassa eikä uudessa opetussuunnitelmassa lue mitään varianttien erojen opettamisesta lukion B-ruotsissa. Useat informantit, sekä filologian opiskelijat että lukiolaiset, olivat sitä mieltä, että ruotsin kielen opetuksen perusedellytys on, että opiskelijat ymmärtävät opettajan puhetta. Opettajan tulee siis pyrkiä puhumaan ruotsia mahdollisimman ymmärrettävästi. Tulevaisuudessa sekä filologian opiskelijoiden että lukiolaisten ääntämystä voitaisiin nauhoittaa, jotta saataisiin objektiivisempaa dataa ruotsin kielen ääntämyksen ja siihen liittyvien käsitysten tutkimiseen.

Denna pro gradu-avhandling handlar om översättning av nominalfraser från svenska till finska. Syftet är att undersöka på vilket sätt nominalfraser och deras attribut förändras och vilka grammatiskt obligatoriska förändringar som sker vid översättning. Forskningsmaterialet består av en svensk barnbok och dess finska översättning. Undersökningen är kontrastiv för undersökningens utgångspunkt är det svenska originalet och den finska översättningen jämförs med det. Forskningsmetoden är kvalitativ. I undersökningen utredas hur nominalfrasernas struktur och attributens placering i relation till nominalfrasens huvudord har förändrats vid översättning. Det finns även en kvantitativ aspekt i undersökningen. I undersökningen iakttas i vilken mån olika slags nominalfraser förekommer i materialet och på vilket sätt nominalfraser oftast har förändrats. På grund av forskningsmaterialet har det skett flera förändringar vid översättning av nominalfraser med efterställda attribut än vid översättning av nominalfraser med framförställda attribut. De förändringar som skett vid översättning av nominalfraser med framförställda attribut är relativt få och de är sällan grammatiskt obligatoriska. Endast förändringarna som skett vid översättning av nekande pronomenattribut kan anses vara obligatoriska med tanke på grammatiken. Förändringarna som skett vid översättning av nominalfraser med efterställda attribut beror på olikheter mellan svenskans och finskans grammatiska struktur. I finskan är nominalfrasens attribut hellre framförställda än efterställda. Till exempel efterställda prepositionsattribut förekommer inte i finskan lika ofta som i svenskan och därför är dessa förändringar alltid grammatiskt obligatoriska. Även de efterställda adjektiv-. particip- och adverbattribut i originalet förverkligas på ett annat sätt i översättningen. Dessa förändringar är också obligatoriska eftersom sådana efterställda attribut inte förekommer i finskan. De flesta av de förändringar som finns i materialet är inte grammatiskt obligatoriska utan de är översättarens egna, frivilliga val. Det finns endast några förändringar i attributets placering i nominalfrasen som är grammatiskt obligatoriska och som beror på olikheter mellan svenskans och finskans ytstruktur. / Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee nominaalilausekkeiden kääntämistä ruotsista suomeksi. Tarkoituksena on tutkia, millä tavoin nominaalilausekkeet ja niiden määritteet muuttuvat käännettäessä ja mitkä muutokset ovat kieliopin mukaan pakollisia. Tutkimusaineistona on eräs ruotsinkielinen lastenkirja ja sen suomenkielinen käännös. Tutkimus on kontrastiivinen, sillä sen lähtökohtana on ruotsinkielinen lähtöteksti, johon suomenkielistä käännöstä verrataan. Tutkimusmenetelmä on kvalitatiivinen. Tutkimuksessa selvitetään, millä tavalla nominaalilausekkeiden rakenne ja määritteiden sijainti suhteessa nominaalilausekkeen edussanaan on muuttunut käännettäessä. Tutkimuksessa on myös kvantitatiivinen näkökulma. Tutkimuksessa huomioidaan, missä määrin erilaisia nominaalilausekkeita esiintyy tutkimusaineistossa ja millä tavoin nominaalilausekkeet ovat useimmiten muuttuneet. Tutkimusaineistossa on tapahtunut enemmän muutoksia jälkimääritteellisiä kuin etumääritteellisiä nominaalilausekkeita käännettäessä. Aineistossa on suhteellisen vähän muutoksia, jotka ovat tapahtuneet etumääritteellisiä nominaalilausekkeita käännettäessä, ja nämä muutokset ovat harvoin pakollisia. Ainoastaan muutoksia, jotka ovat tapahtuneet kielteisiä pronominimääritteitä käännettäessä, voidaan pitää kieliopin mukaa pakollisina. Muutokset, jotka ovat tapahtuneet jälkimääritteellisiä nominaalilausekkeita käännettäessä, johtuvat ruotsin ja suomen kieliopillisen rakenteen eroavaisuuksista. Suomen kielessä nominaalilausekkeen määritteet sijaitsevat useammin edussanan edessä kuin jäljessä. Suomessa ei esiinny esimerkiksi edussanan jäljessä olevia prepositiomääritteitä yhtä usein kuin ruotsissa, joten tällaiset muutokset ovat aina kieliopin mukaan pakollisia. Lisäksi alkutekstissä edussanan jäljessä olevat adjektiivi-, partisiippi- ja adverbimääritteet toteutuvat käännöksessä muulla tavoin. Myös nämä muutokset ovat pakollisia, sillä suomessa nominaalilausekkeen edussanalla ei voi olla tällaisia jälkimääritteitä. Useimmat tutkimusaineistossa esiintyvät muutokset eivät ole pakollisia vaan kääntäjän omia, vapaaehtoisia käännösratkaisuja. Ainoastaan muutamat nominaalilausekkeen edussanan ja sen määritteen suhteessa tapahtuneet muutokset ovat kieliopin mukaan pakollisia, ja ne johtuvat ruotsin ja suomen kielen pintarakenteen eroavaisuuksista.

In this study I analyze the character of Tony Stark as both a mythical hero and a modern heroic figure in the Marvel Cinematic Universe. My primary materials for this analysis are the movies Iron Man, Iron Man 2, and Marvel’s The Avengers. I chose these movies for the study because they all feature Tony Stark in a significant role and are part of one continuous story arc. To evaluate whether he resembles mythical heroes I utilize two established patterns. One of these is the pattern of a mythical hero’s life presented in Lord Raglan’s The Hero: A Study in Tradition, Myth, and Drama, while the other is Joseph Campbell’s pattern of a hero’s journey as defined in The Hero With a Thousand Faces. I apply Raglan’s pattern to the story arc and the character presentation across all three movies, comparing the character to Raglan’s own examples. As Campbell’s pattern is modelled after single adventures, I use it to analyze each movie separately, with a later summary of the general trends. In addition to mythical heroism, I also evaluate Tony Stark as a modern heroic figure. The theoretical background for this part consists of Veijo Hietala’s Media ja suuret tunteet and Ulla-Maija Peltonen’s and Ilona Kemppainen’s article Muuttuva sankaruus. With these depictions of a contemporary hero as a basis, I consider the way heroes are viewed and presented in the movies themselves from the viewpoint of the characters. This is done first separately for each movie and finally in summary for the entire character arc. The analysis shows that the story of Tony Stark as Iron Man in the movies follows rather closely the patterns found in legends of mythical heroes. Raglan’s pattern of a hero’s life closely mirrors his life, and the pattern of Campbell’s journey can be found in every movie. Furthermore, while at the beginning the character is presented as an admired figure with few heroic qualities, by the end of his character arc he has developed into a heroic figure willing to sacrifice himself for others. / Tässä tutkimuksessa analysoin Tony Starkin hahmoa sekä myyttisenä sankarina että modernina sankarihahmona Marvelin elokuvauniversumissa. Pääaineistonani tällä analyysille ovat elokuvat Iron Man, Iron Man 2 ja The Avengers. Valitsin nämä elokuvat tutkimukseen siksi, että Tony Stark on niissä kaikissa merkittävässä osassa, ja ne ovat osa yhtenäistä tarinakaarta. Arvioidakseni sitä, muistuttaako hän myyttisiä sankareita, käytän kahta jo muodostettua kaavaa. Ensimmäinen näistä on myyttisen sankarin elämää kuvaava kaava, jonka Lordi Raglan esittää teoksessaan The Hero: A Study in Tradition, Myth, and Drama, kun taas toisena on Joseph Campbellin kaava sankarin matkasta, jonka hän määrittelee teoksessaan Sankarin tuhannet kasvot. Sovellan Raglanin kaavaa hahmon kehitykseen ja tarinaan kaikkien kolmen elokuvan ajalta, verraten hahmoa Raglanin omiin esimerkkeihin. Koska Campbellin kaava on muodostettu yksittäisten seikkailujen pohjalta, käytän sitä analysoidakseni kutakin elokuvaa erikseen, tiivistäen sitten yleiset suuntaukset. Myyttisen sankaruuden lisäksi arvioin Tony Starkia myös modernina sankarihahmona. Tämän osan teoreettinen tausta muodostuu Veijo Hietalan teoksesta Media ja suuret tunteet sekä Ulla-Maija Peltosen ja Ilona Kemppaisen artikkelista Muuttuva sankaruus. Käyttäen näitä nykyaikaisen sankarin kuvauksia perustana, arvioin tapaa, jolla sankarit nähdään ja esitetään elokuvissa itse hahmojen näkökulmasta. Teen tämän ensin erikseen kullekin elokuvalle ja lopulta tiivistäen koko hahmokaaren alueelta. Analyysi osoittaa, että Tony Starkin tarina Rautamiehenä seuraa hyvin tarkasti niitä malleja, jotka voidaan nähdä legendoissa myyttisistä sankareista. Raglanin kaava sankarin elämästä heijastaa hänen elämäänsä hyvin läheisesti, ja Campbellin matkan kaava voidaan nähdä jokaisessa elokuvassa. Tämän lisäksi, vaikka hahmo esitetäänkin aluksi ihailtuna henkilönä, jolta puuttuvat sankarilliset ominaisuudet, on hän tarinakaarensa lopussa kehittynyt sankarilliseksi hahmoksi, joka on valmis uhraamaan itsensä muiden puolesta.

In dieser Bachelorarbeit sind die Frauenbilder in dem Grimm’schen Märchen Brüderchen und Schwesterchen analysiert worden. Das Ziel der Arbeit war, die Frauenbilder die mit den Frauengestalten des Märchens verbunden worden sind, die Entwicklung der Hauptfigur und die Beziehungen zwischen den Frauengestalten zu beschreiben und analysieren. Als Methoden sind werkimmanente Interpretation und Images of Women Readings verwendet worden, und die Arbeit konzentriert sich vorwiegend auf den Inhalt des Märchens. Die Analyse ist mit Hilfe der zwei Theorien durchgeführt worden. Die eine teilt verschiedene Frauentypen in vier stereotype Gruppen ein, und die andere teilt Frauen in Märchen in drei Gruppen aufgrund ihrer Aktivität ein.

The Vietnam War and its counter phenomenon, i.e., the Peace Movement in the United States in the 1960s and early 1970s, form the context of this thesis. The peace movement produced a substantial number of anti-war songs. The material of this thesis consists of 25 songs written by the three most prominent singer-songwriters of the movement: Pete Seeger, Bob Dylan, and Phil Ochs. This thesis is based on two research questions related to the persuasiveness of the lyrics: firstly, how do the songwriters represent war in their songs to argue against it; and secondly, what kinds of linguistic means have they used to make their songs persuasive? The questions are examined through some ideas of classical rhetoric, as well as the more modern approach of stylistics. As for the representations of war, four main categories are detectable in the songs. The songwriters justify their protest by representing the war as a crime against humanity, as unnecessary sacrifice, as a display of power, and as a betrayal of the American values. This is often done through lyrics that are likely to stir emotions (e.g. compassion, anger, or guilt), which, according to classical rhetoric, enhances the persuasive power of the songs. According to a stylistic approach, the linguistic features of a text contribute to its effect. The songs examined in this thesis draw some of their persuasiveness e.g. from the use of particular personal pronouns, clause types, and rhetorical devices such as satire, irony, parody, metaphor, allegory, and simile. These features are employed for example to create an illusion of verisimilitude, to construct roles of power, to highlight evils, and to create associations. These effects are likely to appeal to the emotions and to the sense of justice of the audience. / Tämän pro gradu -työn aihepiiri liittyy Vietnamin sotaan sekä rauhanliikkeeseen, joka nousi 1960-luvulla vastustamaan sitä Yhdysvalloissa. Rauhanliikkeen piirissä syntyi suuri määrä sodanvastaisia lauluja. Tämän tutkielman aineisto koostuu kahdestakymmenestäviidestä laulusta, joiden tekijöinä ovat yhdysvaltalaisen rauhanliikkeen kolme merkittävintä laulaja-laulutekijää: Pete Seeger, Bob Dylan ja Phil Ochs. Lähtöoletuksena on, että lauluntekijät pyrkivät vaikuttamaan lauluillaan kuulijan mielipiteisiin ja taivuttelemaan hänet puolelleen. Tutkielma rakentuu kahden tutkimuskysymyksen ympärille: Ensin kuvataan, millaisena lauluntekijät ovat esittäneet sodan lauluissaan; toiseksi tarkastellaan, millaisia kielellisiä keinoja he ovat käyttäneet saadakseen kuulijan vakuuttuneeksi asiastaan. Tutkimuskysymyksiä lähestytään klassisen retoriikan sekä modernimman stilistiikan kautta. Sodan kuvaukset voidaan jakaa neljään ryhmään. Lauluntekijät perustelevat sodanvastaisuuttaan esittämällä sodan rikoksena ihmisyyttä vastaan, tarpeettomana uhrauksena, voimannäyttönä sekä amerikkalaisten perusarvojen pettämisenä. Näiden ajatusten välittämisessä lauluntekijät käyttävät usein tunteisiin (myötätunto, suuttumus, syyllisyys) vetoavia tekstejä, mikä klassisen retoriikan mukaan lisää laulujen vaikuttavuutta. Stilistiikan näkemyksen mukaan tekstin synnyttämä vaikutelma on osittain seurausta sen kielellisistä ominaisuuksista. Tässä pro gradu -työssä tutkittujen tekstien tehokkuuteen vaikuttavat mm. tiettyjen persoonapronominien käyttö, lausetyypit sekä retoriset tehokeinot kuten satiiri, ironia, parodia, metafora, allegoria ja vertaus. Näiden tyylikeinojen avulla mm. luodaan illuusiota todenmukaisuudesta, konstruoidaan valtarooleja, korostetaan epäkohtia ja luodaan mielleyhtymiä. Tällä tavoin pyritään vetoamaan kuulijoiden tunteisiin ja oikeudentajuun.

This Master’s Thesis is a biographical study into the life of Lady Diana Spencer, Princess of Wales, with a special focus on the victimhood of Diana at the hands of the British Royal Family. It explores the way in which Diana may be viewed as a victim of the Royal Family, while also considering whether she herself played a part in her own victimization and in that way led to her feeling like a victim of the Royal Family and even her own life. The theoretical background of the research is based on victimology in its wider sense, and the research method is biographical study of a person’s life, in this case the life of Diana with a special focus on Diana as a victim. The biographical study was accomplished by using five different types of biographies on Diana as its primary sources. In addition, biographies on different members of the Royal Family and the official website of the British Royal Family were used as secondary sources. Overall, it was found that Diana may have been a victim of the Royal Family, but also that she was in no way a passive victim as she herself played an active part in her victimization. Nonetheless, this thesis does not discuss everything that relates to its topic, but it does offer an overall portrayal of the instances that are of greatest importance. In addition, despite its limited scope, this thesis provides a general overview of Diana’s life. / Tämä pro gradu on elämänkerrallinen tutkimus Lady Diana Spencerin, Walesin prinsessan, elämästä. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti siihen, miten Diana voidaan nähdä Britannian kuninkaallisen perheen uhrina, ja oliko Dianalla itsellä osansa siinä, että hän tunsi olevansa Britannian kuninkaallisen perheen ja jopa oman elämänsä uhri. Tutkimuksen teoreettinen tausta pohjaa uhritutkimukseen sen laajemmassa käsityksessä, ja tutkimusmenetelmä on elämänkerrallinen tutkimus yksilön elämään, tässä tapauksessa Dianan elämään, erityisesti keskittyen Dianaan uhrina. Elämänkerrallinen tutkimus suoritettiin käyttämällä ensisijaisina lähteinä viittä erityypistä Dianan elämänkertaa. Lisäksi toissijaisina lähteinä käytettiin elämänkertoja muista kuninkaallisen perheen jäsenistä ja Britannian kuninkaallisen perheen virallisia internetsivuja. Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa todettiin, että Diana on saattanut olla kuninkaallisen perheen uhri, mutta Diana ei missään nimessä ollut passiivinen uhri, vaan hänellä itsellään oli aktiivinen osa siinä, että hänestä tuli uhri. Tämä tutkimus ei kuitenkaan käsittele kaikkea mitä sen erityiseen fokukseen kuuluu, mutta se pyrkii tarjoamaan kokonaisvaltaisen kuvauksen tapahtumista, jotka ovat fokuksen kannalta tärkeimpiä. Huolimatta tutkimuksen rajallisesta laajuudesta, tämä pro gradu tarjoaa yleiskatsauksen Dianan elämästä.

In der vorliegenden Arbeit werden Ehebeschreibungen in drei deutschsprachigen Romane aus der Perspektive der Paar- und Familientherapie untersucht. Die Romane sind etwa um die gleiche Zeit publiziert worden (2009–2013), verfasst von Peter Stamm: Sieben Jahre, Martin Walser: Das dreizehnte Kapitel und Karin Nohr: Vier Paare und ein Ring. In jedem Roman wird mindestens eine oder mehrere Ehen geschildert, sowie auch andere Beziehungen, die auf die Ehen einen Einfluss haben. Als Untersuchungsmethode wurde die hermeneutische und narrative Textanalyse verwendet. Noch bis zu Beginn des 20. Jahrhunderts war die Ehe ein Abkommen zwischen den Familien. Als Aufgabe des Ehepaares sah man u.a. die Möglichkeit sich aus der Herkunftsfamilie zu lösen, eine neue Generation auf die Welt zu bringen und die finanzielle Lage der Partner zu sichern. Die Lohnarbeit und Bildungsmöglichkeiten, aber auch die Verhütungsmethoden, haben den Frauen eine Möglichkeit gegeben, selbstständiger über ihr Leben entscheiden zu können. Die Ehe gilt aber immer noch als eine der etabliertesten Einrichtungen für Liebende, denn etwa vier von fünf 1965 in Deutschland Geborenen heiraten mindestens einmal im Leben, und nur etwa 5% der Menschen gehen nie eine feste Bindung ein. Gefühle sind die bedeutendsten Heiratsmotive geworden: die Liebe oder das Verliebtsein. Ein von Platon stammender Mythos beschreibt die Urschuld der einstmals kugelgestaltigen Menschen, die zur Strafe halbiert wurden. Die zerschnittene Hälfte sehnt sich nach der verlorenen Ganzheit zurück, und muss nach den Richtigen suchen, um sich in Liebe vereinen zu können. Nach C.G. Jung ist das eine uralte kollektive Erscheinung, die er eine numinose Erfahrung nennt. Dies soll so lange unbewusst bleiben, bis der Mensch das Verlangen persönlich erspürt. In dieser Arbeit wurde untersucht, welcher Art der Liebe die Romanfiguren fühlen. Als Mittel dieser Gefühlsanalyse wurden die theoretischen Modelle der Soziologen Robert Sternberg (Triangular Theorie of Love) und John Lee (The Colours of Love) angewendet. Die Gefühle der fiktiven Romanfiguren wurden aus der Perspektive der Paar- und Familientherapie betrachtet. Die Aufgabe dieser Arbeit war auch zu klären, welche Probleme die fiktiven Personen in ihren Ehen begegnen und wie sie diese meistern. Der Psychologe John Gottman hat Faktoren untersucht, die das Ende einer Ehe prophezeien. Dazu gehören u.a. entwürdigendes Sprechen, demonstratives Schweigen und Rechtfertigung. Die Ehen der Romane scheinen unter gleichen Problemen zu leiden wie die Partnerschaften in der Wirklichkeit: Kommunikationsschwierigkeiten, die Unterschiede der Ehepartner fangen langsam an die Ehe zu zernagen, Seitensprünge, Kinderlosigkeit und Einsamkeit in der Ehe belasten die Beziehungen. Auch die Scheidungsquote der Romanehen entspricht der Realität. Nach dieser Arbeit sind solche Ehen von Dauer, in denen diskutiert wird. Auch jene Ehen halten, in denen die Partner sich gegenseitig respektieren und sich Raum geben und auf die Unterschiede wertlegen, sowie Ehen, in denen es physische Nähe gibt. / Tutkielmassa tarkastellaan kolmen saksankielisen romaanin avioliittokuvausta pari- ja perheterapian näkökulmasta. Tarkastelun kohteena on kolme samoihin aikoihin (2009–2013) julkaistua romaania (Peter Stamm: Sieben Jahre, Martin Walser: Das dreizehte Kapitel ja Karin Nohr: Vier Paare und ein Ring), joissa kuvataan vähintään yhtä tai useampaa avioliittoa sekä niihin vaikuttavia muita ihmissuhteita. Menetelmänä on käytetty hermeneuttista ja narratiivista tekstianalyysiä. Vielä 1900-luvun alkuun asti avioliitto oli sukujen välinen sopimus. Liiton tarkoituksena oli mm. irtautuminen lapsuuden kodista, suvun jatkaminen ja puolisoiden taloudellinen turva. Palkkatyö, koulutus ja ehkäisymenetelmät muiden muassa ovat vapauttaneet naiset päättämään itsenäisemmin elämästään ja parisuhteistaan. Avioliitto on edelleen kuitenkin tärkeä osa pariskuntien elämää, sillä esimerkiksi Saksassa noin neljä viidestä 1965 syntyneistä avioituu elämässään ainakin kerran ja vain noin 5 % ihmisistä ei koskaan solmi kiinteää liittoa elämässään. Avioliiton solmimisen motiiviksi ovat nousseet tunteet: rakkaus tai paremminkin rakastuminen. Platonin myytin mukaan ihminen on ollut pallonmuotoinen, mutta halkaistiin rangaistukseksi kahtia. Niinpä jokainen ihminen joutuu myytin mukaan etsimään omaa kadonnutta puolikastaan, sitä oikeaa, löytääkseen rakkauden täyttymyksen elämässään. C.G. Jungin mukaan tämä on ikivanha kollektiivinen ilmiö, josta hän käyttää nimitystä numinoosi kokemus. Numinositeetti pysyy tiedostamattomana niin kauan, kunnes yksilö kokee kaipuun henkilökohtaisesti. Tässä tutkimuksessa on selvitetty, minkälaista rakkautta romaanien henkilöt kokevat. Rakkauden kuvaukseksi valikoituivat sosiologien Robert Sternberg (Triangular Theorie of Love) ja John Lee (The Colours of Love) luomat teoreettiset mallit rakkauden luonteesta. Fiktiivisten romaanihenkilöiden tunteita tarkastellaan näiden mallien kautta pari- ja perheterapian näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on myös selvittää, millaisia ongelmia romaanihenkilöillä on liitoissaan ja miten he niistä selviävät. Psykologi John Gottman on tutkinut avioliiton päättymistä ennustavia tekijöitä, joihin kuuluvat esimerkiksi toista halventava puhe, ns. mykkäkoulu ja puolustautuminen. Romaaneissa kuvattuja avioliittoja näyttävät uhkaavan samat ilmiöt kuin todellisia avioliittojakin: kommunikaatiovaikeudet ja toisen erilaisuus alkavat ajan myötä rasittaa avioliittoa, syrjähypyt aiheuttavat ongelmia, lapsettomuus kuormittaa, niin myös yksinäisyyden tunne avioliitossa. Myös romaanihenkilöiden avioeroprosentti vastaa reaalimaailman tilannetta. Tämän tutkimuksen mukaan liitot, joissa keskustellaan, jatkuvat todennäköisimmin. Myös sellaiset liitot kestävät paremmin, joissa puolisot oppivat arvostamaan ja kunnioittamaan toistensa erilaisuutta ja antavat tilaa toisen itsenäisyydelle, samoin kuin liitot, joissa on fyysistä läheisyyttä.