Abstract This dissertation analyzes the history of the diagnosis of psychopathy in Finland in four different contexts from the late-nineteenth century until the end of the 1960s. Due to the broad scope of the diagnosis of psychopathy, it has been used in various contexts. This study takes a look at the early history of forensic psychiatry, the pathologizing of child suicides, the use of the diagnosis in northern Finland as a form of social control after the Second World War, and patients diagnosed with transvestism, classified as a subcategory of psychopathy, and their treatment. The main constants in the use of the diagnosis have been deviance, permanence, the borderland between mental health and illness, intervention, the congenital nature of the condition, and abnormality, which manifests itself as the abnormality of the emotions, drives, and volition. The dissertation examines the background, methods, and significance of the use of the diagnosis as part in the development of the Finnish welfare state. The conceptually broad diagnosis of psychopathy should not be seen as a wastebasket diagnosis only, but should be analyzed separately in each context. / Tiivistelmä Väitöskirja tarkastelee psykopatiadiagnoosin historian vaiheita Suomessa neljässä eri yhteydessä 1800-luvun loppupuolelta 1960-luvun loppuun. Lukuisista eri konteksteista, joissa diagnoosia on käytetty, tarkastellaan tarkemmin oikeuspsykiatrian alkutaivalta, lasten itsemurhien patologisointia, diagnoosin käyttöä toisen maailmansodan jälkeisessä Pohjois-Suomessa sosiaalisen kontrollin muotona, sekä Transvestitismus-alakategorian potilaita ja hoitoa. Yhteisiä nimittäjiä psykopatiadiagnoosin käytössä ovat olleet poikkeavuus, mielenterveyden ja mielisairauden välinen rajatila, interventio, pysyvyys, synnynnäisyys sekä epänormaalius, joka liittyy tunteisiin, vietteihin ja tahtoon. Väitöskirjassa tarkastellaan psykopatiadiagnoosin käytön taustoja, tapoja ja merkitystä osana suomalaisyhteiskunnan kehitystä kohti hyvinvointivaltiota ja korostetaan, että käsitteellisesti laajan diagnoosin historiaa tulisi tarkastella aina käyttökontekstin kautta, ei pelkkänä kaatoluokan historiana.

Abstract Rainer Stenius (1892–1955) was one of the key figures of Finland’s veterinary profession, who during his career was involved in every aspect of any activity concerning veterinarians. At the peak of his career and his power in the late 1940s he was at the same time the veterinary office manager for animal health at the ministry of agriculture, the president of the Finnish Veterinary Association and the executive director of the College of veterinary medicine. I study Stenius’ activities and his exercise of power in the field of veterinary medicine during 1918–1951. The period was a time of powerful change in medication practices and diagnostics as well as in scientific thought. Women came alongside men in the profession and the College of veterinary medicine was established. I will examine these phenomena through Rainer Stenius, which makes my research two-fold: on the other hand it is history of science and on the other, ideological and personal history which follows an individual’s activities, perceptions and feelings. My principal sources are Stenius’ correspondence, Finnish Veterinary Journal, minutes of meetings as well as memoirs and oral history. I interpret the material through a cultural historical perspective, trying to understand the way past people interacted with each other and their communities. I will show in my research that Stenius was a determined developer of veterinary medicine and at the same time an active authority, who treated his colleagues differently according to his personal preferences. However the disputes between Stenius and his colleagues were often also related to tensions in the veterinary profession and to transition points in the whole field of veterinary medicine. Formally Stenius had power only as an authority and an expert. In practice, he projected his expert power to use economic and political power, even if Stenius acted as being above special interests as a neutral expert. By increasing the visibility and the resources of veterinary medicine, Stenius expanded and maintained his role and the significance of his profession in the society, influencing legislation and justifying significant resources to combat animal disease. / Tiivistelmä Rainer Stenius (1892–1955) oli yksi Suomen eläinlääkärikunnan avainhenkilöistä, joka oli työuransa aikana mukana kaikessa eläinlääkäreitä koskevassa toiminnassa. Uransa ja valtansa huipulla 1940-luvun lopulla hän oli samanaikaisesti maatalousministeriön eläinlääkintöosaston eläintautitoimiston päällikkö, Suomen Eläinlääkäriyhdistyksen puheenjohtaja ja Eläinlääketieteellisen korkeakoulun toiminnanjohtaja. Tutkin Steniuksen toimintaa ja vallankäyttöä eläinlääketieteen kentällä vuosina 1918–1951. Ajanjakso oli eläinlääketieteessä voimakkaan muutoksen aikaa niin lääkityskäytännöissä ja diagnoosien teossa kuin tieteellisessä ajattelussakin, naiset tulivat tuona aikana miesten rinnalle ja Suomeen perustettiin eläinlääketieteellistä opetusta antava korkeakoulu. Tarkastelen näitä ilmiöitä Rainer Steniuksen kautta, jolloin työni on tavallaan kaksijakoinen: toisaalta se on tieteenhistoriaa, toisaalta yksilön toimintaa, käsityksiä ja tunteita valottavaa aate- ja henkilöhistoriaa. Päälähteitäni ovat Steniuksen kirjeenvaihto, Suomen Eläinlääkärilehti, kokouspöytäkirjat sekä muistelmat ja muistitieto. Tulkitsen aineistoani kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta pyrkien ymmärtämään menneisyyden ihmisten tapaa merkityksellistää vuorovaikutusta toistensa ja yhteisönsä kanssa. Osoitan tutkimuksessani, että Stenius oli määrätietoinen eläinlääketieteen kehittäjä ja samalla aktiivinen vallankäyttäjä, joka kohteli kollegoitaan eriarvoisesti omien henkilökohtaisten mieltymystensä mukaan. Kuitenkin Steniuksen ja hänen kollegojensa välisissä kiistoissa oli usein kyse myös eläinlääkärin ammattiin liittyvistä jännitteistä ja koko tieteenalan murroskohdista. Muodollisesti Steniuksella oli vain auktoriteetti- ja asiantuntijavaltaa. Käytännössä hän käytti asiantuntijavallan avulla myös taloudellista ja poliittista valtaa, vaikka esiintyi erityisintressien yläpuolella olevana neutraalina asiantuntijana ja yleisen edun vaalijana. Lisätessään eläinlääketieteen näkyvyyttä ja sen saamia resursseja Stenius samalla laajensi ja säilytti omaa ja oman ammattikuntansa yhteiskunnallista roolia ja merkitystä, esimerkiksi vaikuttaessaan lainsäädäntöön tai perustellessaan merkittäviä määrärahoja eläintautien torjuntaan.