Abstract Rainer Stenius (1892–1955) was one of the key figures of Finland’s veterinary profession, who during his career was involved in every aspect of any activity concerning veterinarians. At the peak of his career and his power in the late 1940s he was at the same time the veterinary office manager for animal health at the ministry of agriculture, the president of the Finnish Veterinary Association and the executive director of the College of veterinary medicine. I study Stenius’ activities and his exercise of power in the field of veterinary medicine during 1918–1951. The period was a time of powerful change in medication practices and diagnostics as well as in scientific thought. Women came alongside men in the profession and the College of veterinary medicine was established. I will examine these phenomena through Rainer Stenius, which makes my research two-fold: on the other hand it is history of science and on the other, ideological and personal history which follows an individual’s activities, perceptions and feelings. My principal sources are Stenius’ correspondence, Finnish Veterinary Journal, minutes of meetings as well as memoirs and oral history. I interpret the material through a cultural historical perspective, trying to understand the way past people interacted with each other and their communities. I will show in my research that Stenius was a determined developer of veterinary medicine and at the same time an active authority, who treated his colleagues differently according to his personal preferences. However the disputes between Stenius and his colleagues were often also related to tensions in the veterinary profession and to transition points in the whole field of veterinary medicine. Formally Stenius had power only as an authority and an expert. In practice, he projected his expert power to use economic and political power, even if Stenius acted as being above special interests as a neutral expert. By increasing the visibility and the resources of veterinary medicine, Stenius expanded and maintained his role and the significance of his profession in the society, influencing legislation and justifying significant resources to combat animal disease. / Tiivistelmä Rainer Stenius (1892–1955) oli yksi Suomen eläinlääkärikunnan avainhenkilöistä, joka oli työuransa aikana mukana kaikessa eläinlääkäreitä koskevassa toiminnassa. Uransa ja valtansa huipulla 1940-luvun lopulla hän oli samanaikaisesti maatalousministeriön eläinlääkintöosaston eläintautitoimiston päällikkö, Suomen Eläinlääkäriyhdistyksen puheenjohtaja ja Eläinlääketieteellisen korkeakoulun toiminnanjohtaja. Tutkin Steniuksen toimintaa ja vallankäyttöä eläinlääketieteen kentällä vuosina 1918–1951. Ajanjakso oli eläinlääketieteessä voimakkaan muutoksen aikaa niin lääkityskäytännöissä ja diagnoosien teossa kuin tieteellisessä ajattelussakin, naiset tulivat tuona aikana miesten rinnalle ja Suomeen perustettiin eläinlääketieteellistä opetusta antava korkeakoulu. Tarkastelen näitä ilmiöitä Rainer Steniuksen kautta, jolloin työni on tavallaan kaksijakoinen: toisaalta se on tieteenhistoriaa, toisaalta yksilön toimintaa, käsityksiä ja tunteita valottavaa aate- ja henkilöhistoriaa. Päälähteitäni ovat Steniuksen kirjeenvaihto, Suomen Eläinlääkärilehti, kokouspöytäkirjat sekä muistelmat ja muistitieto. Tulkitsen aineistoani kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta pyrkien ymmärtämään menneisyyden ihmisten tapaa merkityksellistää vuorovaikutusta toistensa ja yhteisönsä kanssa. Osoitan tutkimuksessani, että Stenius oli määrätietoinen eläinlääketieteen kehittäjä ja samalla aktiivinen vallankäyttäjä, joka kohteli kollegoitaan eriarvoisesti omien henkilökohtaisten mieltymystensä mukaan. Kuitenkin Steniuksen ja hänen kollegojensa välisissä kiistoissa oli usein kyse myös eläinlääkärin ammattiin liittyvistä jännitteistä ja koko tieteenalan murroskohdista. Muodollisesti Steniuksella oli vain auktoriteetti- ja asiantuntijavaltaa. Käytännössä hän käytti asiantuntijavallan avulla myös taloudellista ja poliittista valtaa, vaikka esiintyi erityisintressien yläpuolella olevana neutraalina asiantuntijana ja yleisen edun vaalijana. Lisätessään eläinlääketieteen näkyvyyttä ja sen saamia resursseja Stenius samalla laajensi ja säilytti omaa ja oman ammattikuntansa yhteiskunnallista roolia ja merkitystä, esimerkiksi vaikuttaessaan lainsäädäntöön tai perustellessaan merkittäviä määrärahoja eläintautien torjuntaan.

Abstract The purpose of this study is to examine how power produces organizational strategy-making. In particular, I follow the theorizations of Michel Foucault and conceptualize power as productive and relational. In my theorization, I adopt the concept of dispositive for a two-fold reason. First, the concept of dispositive enables me to build and integrative theorization for strategy process and practice research that consists of three elements of analysis: power, discourse and subjectivity. Second, dispositive analysis allows me to examine how this framework can be seen as relational and in the continuous state of emerging. With my thesis I add to poststructural strategy process and practice literature by examining strategy as an organizational dispositive. In my view I define dispositive as an artificial rationality through which relations between power, discourse and subject are intensified into material and social practices. This conceptualization enables me to re-evaluate three underlying assumptions of strategy research: Strategy as rational and intentional planning, defining of a strategist through practices of planning and implementing strategy, and defining organizational practices as strategic practices when they are directly related to the activities of the planning or implementing official strategies. In the empirical part of the thesis I draw in a case study from a Finnish call center. My empirical analysis shows how participation in strategy-making unfolds through power relations, namely practices of organizational control and individual self-actualization. This enables strategy scholars to better understand how strategy realizes through relations of power. The theoretical framework and the empirical analysis combined enables me to examine three key processes identified in recent strategy process and practice research from a different angle. First, my theorization shows how intensified strategy implementation and striving for coherence can lead to increased conflict and polarization of strategic practices. Second, I show strategy as a future-oriented planning can lead to reproduction of past. Third, I show that resistance can be seen as productive in strategy-making, which leads to also that agency in strategy-making can be defined through practices of resisting. / Tiivistelmä Tämän väitöskirjan tarkoituksena on tutkia, kuinka valta tuottaa strategiatyötä organisaatioissa. Tutkimuksessani nojaudun Michel Foucault’n teoriaan vallasta tuottavana ja relationaalisena voimana. Tutkimukseni linssinä käytän Foucault’n dispositiivin käsitettä kahdesta syystä. Ensiksi, dispositiivin käsite mahdollistaa strategiaprosessi –ja käytäntötutkimuksen teoretisoinnin tavalla, joka yhdistää kolmen analyysielementin tarkastelun samanaikaisesti. Nämä analyysielementit ovat: valta, diskurssi ja subjektifikaatio. Toiseksi, dispositiivi mahdollistaa näiden kolmen elementin välisten suhteiden tarkastelun relationaalisesti ja prosessuaaliseesti. Tutkimukseni kontribuoi strategia prosessi- ja käytäntötutkimukseen tarkastelemalla strategiaa organisationaalisena dispositiivina. Määrittelen dispositiivin keinotekoiseksi rationaliteetiksi, jonka kautta vallan, diskurssin ja subjektiviteettien väliset suhteet tiivistyvät materiaalisiksi ja sosiaalisiksi käytännöiksi. Tämän kautta voin tarkastella kolmea keskeistä strategiatutkimukseen liittyvää ennakko-oletusta, joita ovat: strategia rationaalisena ja intentionaalisena suunnitteluna, strategin määrittelemistä strategian suunnittelu- ja implementointityöhon osallistumisen kautta, ja strategisen käytännön määrittelemistä ainoastaan strategian suunnittelemisen tai implementoinnin näkökulmasta. Tutkimuksen empirisessä osassa, joka on tapaustutkimus suomalaisesta puhelinpalvelukeskusta, osoitan kuinka osallistuminen strategiatyöhön tapahtuu valtasuhteessa organisationaalisen kontrollin ja yksilön itsensätoteuttamisen välillä. Tutkimuksen empiirinen osa lisää ymmärrystä kuinka strategiat realisoituvat valtasuhteiden kautta. Teoreettisen viitekehyksen ja empiirisen analyysin yhdistäminen mahdollistaa kolmen strategiatutkimukselle keskeisen prosessin tarkastelun uudesta näkökulmasta. Ensiksi, kuinka tehostettu strategian implementointi ja koherenssin tavoittelu voi johtaa konflikteihin ja strategiakäytäntöjen polarisoitumiseen, Toiseksi, kuinka strategian tulevaisuusorientoitunut suunnittelu voi johtaa menneisyyden käytäntöjen uudelleentuottamiseen. Kolmanneksi, kuinka resistanssi voidaan nahdä voimana, joka sekä tuottaa strategiatyötä että mahdollistaa strategin määrittelyn resistanssikäytäntöjen kautta.

Abstract The general aim of this research was to explicate what kind of a process ‘doing things differently’ in the context of literacy practices is from the teacher agency perspective. The research was based on development work on literacy practices, which I as a teacher-researcher conducted in a Finnish first grade classroom during one school year. I based the new literacy practices on the concepts of a broad conception of text and the communicative view of language presented in the Finnish national core curriculum 2004. The new practices mirrored the affordances of ‘new literacies’ involving use of technology, diversified texts and collaborative learning. They deviated from the traditional Finnish ones, which are based on the use of text- and workbooks and teacher-directed interaction, and therefore their implementation brought forth a change process. The meaning was not only to challenge the prevailing practices content and mode wise, but also to transform the social structures of the classroom community towards being more pupil-centred. It became evident that my agency involved the change in organising the possibilities for new kinds ways of working. The change also influenced my subjective level of being a teacher. The act of ‘doing things differently’ became a reflective learning process for me involving a struggle against traditional practices. The social structures changed in connection with literacy practices towards increased pupil participation and emancipation. The teacher agency transformed from instructor to guide, offering the pupils opportunities for learning. The findings showed that the change in the literacy practices was based on the choices I as a teacher made during the process, creating in this way a style for it. The style was characterized by relativity and ‘becoming’, as well as by the need for both professional and personal support. The experiences of these kinds of change processes are currently topical in Finland. This is especially because there is a new curriculum coming out in 2016 and the principles and contents in it will emphasize the use of new technologies and their benefits towards practices and collaborative learning in even more extensive scale than the current one. Educators need knowledge of what kind of process the implementation of these principles and contents will be and what kinds of professional learning it involves. / Tiivistelmä Tämän väitöstutkimuksen tarkoituksena oli tarkentaa tekstitaitojen käytänteiden muutosprosessi opettajan toimijuuden näkökulmasta. Tutkimus perustuu kehittämistyölle, jonka minä opettaja-tutkijan roolissa toteutin suomalaisella ensiluokalla lukuvuoden ajan. Tekstitaitojen käytänteiden kehittämistyö perustui Suomen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2004 laajaan tekstikäsitykseen ja yhteisölliseen näkemykseen kielestä. Tältä perustalta luodut käytänteet sisälsivät monilukutaidollisia ulottuvuuksia rakentuessaan erilaisten tekstien ympärille ja sisältäessään teknologian käyttöä ja yhteistoiminnallisia työskentelytapoja. Nämä käytänteet poikkesivat perinteisistä suomalaisista käytännöistä, jotka enimmäkseen perustuvat opettajajohtoiseen työ- ja oppikirjojen käyttöön. Tarkoituksena oli siis sekä muuttaa tekstitaitojen käytänteiden sisältöä ja välineitä, että myös vaikuttaa luokkahuoneyhteisön sosiaalisiin rakenteisiin oppilaskeskeisyyttä lisäämällä. Tutkimusprosessin aikana kävi selväksi, että toimijuuteni oli tärkeä osa työskentelytapojen mahdollisuuksien järjestelyissä, mutta muutos vaikutti myös subjektiiviseen käsitykseeni itsestäni opettajana. Muutostyöstä tuli minulle reflektiivinen oppimisprosessi, jossa pyrin pois perinteisistä käytännöistä. Prosessin aikana luokkayhteisön sosiaaliset rakenteet muuttuivat tekstitaitojen käytänteiden mukana kohti kasvavaa oppilaiden osallisuutta ja emansipatorista vuorovaikutusta. Opettajan toimijuus muuttui ohjaavaksi, tarjoten oppilaille mahdollisuuksia oppimiseensa. Tulokset antavat ymmärtää, että muutos muotoutui prosessin aikana tekemistäni valinnoista, jotka loivat muutokselle omaleimaisen toteutuksen. Tätä omaleimaista toteutusta karakterisoi monitasoisesti suhteellisuus ja ’joksikin tulemisen’ käsite sekä opettajan ammatillisen ja henkilökohtaisen tuen tarve muutostyössä. Kokemukset tekstitaitojen käytänteiden muutosprosessista ovat tällä hetkellä erittäin ajankohtaisia Suomessa, sillä uusi opetussuunnitelma tullessaan voimaan 2016 painottaa monilukutaitoa. Kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaiset tarvitsevat tietoa siitä, millainen prosessi uusien käytänteiden toteuttaminen on luokkahuoneyhteisön tasolla ja millaista ammatillista oppimista prosessi opettajalta vaatii.

Abstract The research investigates how student agency is inscribed as challenging or as misbehaviour in schools. The purpose is to open up and enable alternative ways of interpreting student agency. The empirical part of the research is based on reflexive ethnography and narrative methodology. The data is comprised of narrative and thematic interviews conducted during a period of 3 years (2006–2009), and 4 months of ethnographic fieldwork conducted in the autumn of 2008. The context for analyzing the meanings inscribed in student agency is a northern Finnish village school. In the villagers’ narrations, the research villages were presented as centres of the people’s lives, dynamic even in their quietude, and life in the villages was presented as an active choice. These stories challenge the national representations that tend to derive from the discourse of social exclusion. These societal discourses ‘other’ the life in northern villages and direct children, through education, concretely, socio-culturally, and emotionally away from their villages towards southern cities. Based on the fieldwork and applying Mihail Bakhtin’s dialogism and interactionist approach to emotions, I find that the meanings inscribed in student agency are determined dialogically. The meanings and emotions with which student agency is inscribed in a particular situation is, thereby, not determined by the students but come from the broader social, cultural, and political contexts, and the histories of those involved in the dialogue. Thereby, for instance “bad behaviour” cannot be improved simply by targeting the student or by changing student behaviour. This derives from the fact that any action, for example smashing potatoes, can end up carrying historical, political, social, and cultural meanings, and thus, any action can become inscribed as contesting behaviour. I conclude that contesting behaviour of a student does not cause as much as it performs challenging emotions that derive from broader societal, sociocultural, and political contexts. Thereby the problem is not that challenging emotions take place in school but the illusion that they should not. If challenging emotions in school are imagined to indicate failure, it is assumed that they must be excluded rather than endured and managed. / Tiivistelmä Tarkastelen tutkimuksessa, miten oppilaan toiminta saa merkityksen haastavana tai huonona käytöksenä koulussa. Tavoitteenani on avata ja mahdollistaa vaihtoehtoisten merkitysten näkeminen oppilaan toiminnalle. Tutkimuksen empiirinen osa nojautuu refleksiiviseen etnografiseen ja narratiiviseen metodologiaan, ja aineistona on käytetty haastatteluaineistoa 3 vuoden ajalta (2006–2009) sekä hieman yli neljän kuukauden mittaista kouluetnografiaa syksyllä 2008. Oppilaan toimijuuden tarkastelun kontekstina on pohjoinen pienkylän koulu. Kyläläisten omissa kertomuksissa kylät näyttäytyvät hiljetessäänkin dynaamisina elämän keskuksina, ja eläminen kylissä aktiivisena valintana. Nämä kertomukset haastavat valtakunnalliset representaatiot, jotka rakentuvat usein syrjäytymispuheelle. Syrjäytymispuhe toiseuttaa elämää pohjoisissa pienkylissä ja ohjaa koulutuksen kautta lapsia konkreettisesti, kulttuurisesti ja kokemuksellisesti pois kylästään, kohti etelää ja kaupunkeja. Mihail Bakhtinin dialogismia soveltaen ja kenttätyöhön pohjautuen totean, että oppilaan toiminnan saamat merkitykset ja siihen liittyvät tunteet määrittyvät dialogisesti. Toiminnan saamat merkitykset ja siihen liitetyt tunteet eivät siis ole oppilaan omassa hallinnassa vaan tulevat laajemmasta sosiaalisesta, poliittisesta, kulttuurisesta ja yhteiskunnallisesta kehyksestä sekä dialogin osapuolten erillisistä ja yhteisestä historiasta. Näin ollen, esimerkiksi ”huonoa käytöstä” ei voida parantaa yksinkertaisesti kohdistamalla toimenpiteitä oppilaaseen tai tämän käytökseen. Tämä johtuu siitä, että lähes mikä hyvänsä toiminta, tutkimuksessa muun muassa perunan soseuttaminen, voi päätyä kantamaan historiallisia, poliittisia, sosiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä ja tulla siten merkityksi haastavaksi käytökseksi. Tutkimuksessa totean, että oppilaan haastava toiminta ei niinkään aiheuta vaan pikemminkin performoi haastavia tunteita, jotka juontuvat laajemmista yhteiskunnallisista, sosiokulttuurisista ja poliittisista konteksteista. Tällöin ongelma ei ole haastavien tunteiden esiintyminen koulussa vaan luulo, että niitä ei pitäisi esiintyä koulussa. Jos haastavat tunteet erehdytään koulussa kuvittelemaan jonkin tai jonkun epäonnistumiseksi, ne yritetään sulkea pois sen sijana että ne kestettäisiin ja käsiteltäisiin.

Abstract Coping at work and job retention have been on the list of priorities of European countries for some decades. Vocational rehabilitation is a key measure for preventing work disability, but its possibilities have remained unused in many respects. Moreover, rehabilitation tasks are defined differently depending on the perspective taken. The purpose of this thesis is to determine the possibilities that arise from defining work-related rehabilitation tasks in a way that combines different perspectives and interests. The research questions are: 1) What were the impacts on working career and psychosocial factors of an intervention for long-term unemployed people with disabilities? 2) What kind of processes and mechanisms promoted the working careers and other outcomes of the employed people during the interventions? 3) What forms of collaboration took place between the rehabilitees and different stakeholders, and to what extent did the rehabilitees have opportunities to choose and act during the process? The empirical data for the study were collected from two vocational rehabilitation research projects. The research design was a multiple case study from multiple perspectives combined with mixed methods. The materials were collected through surveys, individual and group interviews, documents, and register follow-up. We found the contextual mechanism through which the outcomes of the work-related rehabilitation emerged. The process was promoted or hindered by actions taken by all stakeholders. The promoting or hindering mechanisms were born through the actions taken by the supervisor in particular, the occupational health service and rehabilitation service provider, and the individual’s life situation factors. Similar factors promoted and hindered the re-employment and staying or returning to work outcomes. Enhancing the rehabilitees’ own agency is also important, regardless of how weak it is at the beginning. I also present a new way of assigning rehabilitation tasks, which structures the complexity of the field of work-related rehabilitation and helps manage it. Work-related rehabilitation is a combination of societal and individual actions. The results of this study will help all actors involved in rehabilitation to improve the outcomes of work-related rehabilitation by developing opportunities for the rehabilitees’ own agency and collaboration / Tiivistelmä Työurien jatkaminen on keskeinen eurooppalaisten yhteiskuntien selviämisen haaste. Kuntoutus on riittämättömästi hyödynnetty resurssi työurien pidentämiseksi. Lisäksi kuntoutuksen tehtävät määrittyvät eri näkökulmista eri tavalla. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, miten työikäisten kuntoutuksen tehtävää voitaisiin määritellä eri toimijoiden intressejä ja päämääriä yhdistäen. Tutkimuskysymyksiä oli kolme: 1) Mitkä olivat monimuotoisen ammatillisen kuntoutuksen vaikutukset pitkäaikaistyöttömien työuraan ja muihin psykososiaalisiin tekijöihin? 2) Millaiset prosessit ja mekanismit edistivät työuria työllisten monimuotoisen ammatillisen kuntoutuksen interventiossa? 3) Minkälaisia yhteistyömuotoja työhön kytkeytyvässä kuntoutuksessa kuntoutujan ja eri toimijoiden välillä toteutui, ja missä määrin kuntoutujat pystyivät vaikuttamaan omiin valinta- ja toimintamahdollisuuksiinsa prosessin aikana? Aineisto koostui kahden ammatillisen kuntoutuksen kehittämishankkeen arviointitutkimusaineistoista. Tutkimusasetelma oli monitapaustutkimus, joka oli toteutettu moninäkökulmaisena mixed method –tutkimuksena. Aineistot oli koottu kyselyiden, yksilö- ja ryhmähaastatteluiden, dokumenttien ja rekisteriseurannan avulla. Aineistojen analyysejä oli tehty aineistokokonaisuuksittain analysoiden kvantitatiiviset ja kvalitatiiviset aineistot erikseen sekä yhdistämällä aineistoja tapaustutkimuksen keinoin. Tutkimuksessa löytyi mekanismi, jonka kautta kuntoutuksen tulokset syntyivät tai jäivät syntymättä. Edistävät ja estävät mekanismit liittyivät erityisesti esimiehen, työterveyshuollon ja kuntoutuksen palvelutuottajan toimintaan ja kuntoutujan elämäntilanteeseen. Samanlaiset tekijät edistivät ja estivät työttömillä ja työllisillä kuntoutumista. Lisäksi työhön kytkeytyvässä kuntoutuksessa kuntoutujan oman toimijuuden tukeminen on tärkeää, vaikka se alkuvaiheessa olisi vähäinen. Tutkimuksessa kuvataan työikäisten kuntoutuksen tehtävät uuden mallin avulla. Tämä jäsentää ammatillisen kuntoutuksen kentän kompleksisuutta ja auttaa hallitsemaan sitä. Työhön kytkeytyvä kuntoutus muodostuu yhteiskuntaan ja yksilöön kohdistuvista toimista, joilla mahdollistetaan työelämään paluu ja osallistuminen. Tulosten avulla kuntoutuksen toteuttajat, tutkijat ja viranomaiset voivat parantaa kuntoutuksen työuravaikutuksia kehittämällä kuntoutujan osallistumismahdollisuuksia ja yhteistoimintaa.