Abstract Major administrative and practical changes at both the national and the local level took place in psychiatry in the 1990s. In Northern Ostrobothnia in Northern Finland, specialised psychiatric care was integrated as part of the health care district in 1988. Three separate psychiatric hospitals – Heikinharju Hospital, Oulunsuu Hospital and the Department of Psychiatry in Oulu University Hospital – were merged in 1990. The purpose of this case study is to describe and assess the history and current status of the new amalgamated Department of Psychiatry in Oulu University Hospital. Change is here approached from the viewpoints of the operating environment, the history preceding the change and the actors operative in the process of change. The report is divided into threes section: history, assessment and instrument testing. The historical section describes the operation of the three independent hospitals before their amalgamation in 1990. The assessment section aims to evaluate the change and overall situation of the Department of Psychiatry in Oulu University Hospital based on data collected in 1993–1997 and also to analyse the change in terms of public control and legislation. In the third section, the theoretical structure of the instrument is evaluated. Both published and unpublished sources were used in the historical analysis. The data were further supplemented by interviewing medical professionals, patients and relatives in the three hospitals. Data for the assessment survey were collected using a questionnaire, which included an instrument. The instrument consisted of 20 questions evaluating the status of the key subfunctions of the care organisation. Five groups of informants – staff, patients, relatives, line management and partners – responded to the inquiries arranged in 1993, 1995 and 1997. The material comprised a total of 2,176 responses. Frequency and percentage distributions, variation and mean values and cross-tabulation were used to outline the results. The responses to open-ended questions were analysed with methods of content analysis. The theoretical structure of the instrument was evaluated with explorative and confirmatory factor analysis. The individual histories of the three hospitals were visible in the operation of the amalgamated clinic of psychiatry. The impacts of the merger were manifested as tensions between the old operating cultures in practical routines, management, professional identity and tasks. The simultaneous major upheavals: the merger of two psychiatric hospitals, the close-down of one hospital and the discharge of nearly a thousand psychiatric inpatients into community care altered the operating environment and the unit's relationships with health care centres. The changes in the operating system were first felt to be contradictory, and the rapid change caused feelings of uncertainty. The overall status of the Department of Psychiatry was considered quite satisfactory, however, and its operation improved during the follow-up period. An analysis of the instrument indicated that the basic subfunctions of a care organisation are care, atmosphere and management. The Department of Psychiatry in Oulu University Hospital survived the drastic change relatively well. The final stage resembled a "top organisation", which typically has a self-orienting staff and awareness of the results combined with high-standard competence. The established professional identity of the staff in the Department of Psychiatry and their goal awareness in implementing the change were reflected in the competent work with the patients, the active development of care and the anticipation of changes. / Tiivistelmä Psykiatriassa tapahtui suuria hallinnollisia ja sisällöllisiä muutoksia 1990-luvulla sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Pohjois-Pohjanmaalla alueellinen psykiatrinen erikoissairaanhoito integroitiin osaksi sairaanhoitopiiriä vuonna 1988. Kolme erillään toiminutta psykiatrista sairaalaa - Heikinharjun sairaala, Oulunsuun sairaala ja Oulun yliopistollisen keskussairaalan psykiatrian klinikka - yhdistettiin vuonna 1990. Tässä tapaustutkimuksessa kuvataan ja selitetään syntyneen Oulun yliopistollisen sairaalan psykiatrian klinikan historiaa ja nykytilaa. Muutosta tarkastellaan toimintaympäristön, muutosta edeltäneen historian sekä toimintaan osallistuneiden näkökulmasta. Tutkimus jakautuu historialliseen osaan, arviointiosaan ja mittarin testausosaan. Historiallisessa osassa kuvataan kolmen erillään toimineen sairaalan toimintaa ennen niiden yhdistymistä vuonna 1990. Arviointiosan tavoitteena oli arvioida Oulun yliopistollisen sairaalan psykiatrian klinikan muutosta ja kokonaistilannetta vuosina 1993 - 1997 kerätyn aineiston avulla, samoin tavoitteena on tarkastella muutosta julkisten ohjausjärjestelmien sekä lainsäädännön näkökulmasta. Mittarin testausosassa tutkittiin mittarin teoreettista rakennetta. Historiaosassa käytettiin painettuja ja painamattomia lähteitä. Tietoja täydennettiin haastattelemalla eri sairaaloissa toimineita hoidon ammattilaisia, potilaita ja omaisia. Arviointitutkimuksen tiedot kerättiin mittarin sisältävällä kyselylomakkeella. Mittari muodostui hoito-organisaation keskeisten osatoimintojen tilaa arvioivasta 20 kysymyksestä. Viisi ryhmää - henkilökunta, potilaat, omaiset, linjajohto ja yhteistyökumppanit - vastasivat vuosina 1993, 1995 ja 1997 järjestettyihin kyselyihin. Aineisto käsittää kaikkiaan 2 176 vastausta. Tuloksia kuvataan frekvenssi- ja prosenttijakaumina, hajonta- ja keskilukuina sekä ristiintaulukoinneilla. Avovastaukset analysoitiin sisällönerittelyllä. Mittarin teoreettista rakennetta tutkittiin eksploratiivisella ja konfirmatorisella faktorianalyysillä. Eri sairaaloiden historiat näkyivät yhdistetyn psykiatrian klinikan toiminnassa. Yhdistämisen vaikutukset ilmenivät toimintakulttuurien välisinä jännitteinä toimintatavoissa, johtamisessa, ammatillisessa identiteetissä ja tehtävissä. Samanaikainen kahden psykiatrisen sairaalan yhdistäminen ja yhden lakkauttaminen sekä lähes tuhannen sairaalapotilaan siirtyminen avohoitoon muuttivat perustehtävää, toimintaympäristöä ja suhteita terveyskeskuksiin. Aluksi ympäristö- ja toimintarakenteiden muutokset koettiin varsin ristiriitaisina, ja nopea muutos herätti epävarmuutta. Psykiatrian klinikan tila arvioitiin kokonaisuudessaan varsin tyydyttäväksi ja toiminta parani seuranta-aikana. Käytetyn mittarin analysointi osoitti, että hoito-organisaation osatoiminnat ovat pelkistettävissä hoitamiseen, ilmapiiriin ja johtamiseen. Oulun yliopistollisen sairaalan psykiatrian klinikka selvisi 1990-luvun suuresta muutoksesta kohtalaisen hyvin. Toiminnan lopputila muistutti osin niin sanottua huippuorganisaatiota, jonka tunnusmerkkejä ovat henkilöstön itseohjautuvuus ja korkeatasoiseen osaamiseen yhdistynyt tulostietoisuus. Psykiatrian klinikan työntekijöiden vakiintunut ammatti-identiteetti ja päämäärätietoinen muutoksen toteutus näkyivät hyvin toteutuneessa potilastyössä, toiminnan aktiivisessa kehittämisessä ja muutosten ennakoinnissa. Silti psykiatriaan kohdistuneet taloudelliset leikkaukset ja muut suuret muutokset näkyivät epävarmuutena ja tulevaisuuden pelkona.

Abstract The purpose of this research is to increase understanding of discursive practices in organizational change. By approaching organizational change as a social construction, this dissertation examines how discursive practices are involved in organizational change through a qualitative case study. Current organizational literature demonstrates a discursive turn in which negotiation, interactive meaning creation and tension exploitation through discursive struggles characterize the execution of organizational change. Compared to earlier decades, when change was treated rather mechanistically as a process to be executed in controllable phases, the discursive approach is more capable of examining the social aspects of organizational change in practice. Despite the recent tendency to study change within organizations through the lenses of social constructionism and social constructivism, few scholars have approached discourse directly through practice in the context of organizational change. This study examines aspects that are often taken for granted, such as talk. Discursive practices in organizational change are analysed with a case study method through the practice lens, which views practice as a combination of change practices, change praxis and change practitioners. The narrative analysis of this research in the context of a public university hospital indicates that discursive practices play a role in organizational change through discourse phronesis, the context-dependent practical wisdom of talk, and more specifically through the discursive practices that apply discourse phronesis. Four examples of discursive practices were identified in the case study: field practices, mandate practices, priority practices and word practices. In addition, the agency of the strategy text in translating change was analysed, with the conclusion that while a strategy text is material in nature, it is also a discursive practice which reflects collective identities and their power positions during and as the result of organizational change. The study also suggests that permanent tensions in an organization can be harnessed for the benefit of change through discourse. The dynamic contradiction between permanent tensions and change in an organization is termed the renewal paradox. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä diskursiivisista käytännöistä organisaation muutoksessa. Väitöskirjassa lähestytään organisaation muutosta sosiaalisena konstruktiona ja tutkitaan laadullisen case-tutkimuksen avulla, kuinka diskursiiviset käytännöt liittyvät organisaation muutokseen. Organisaatiomuutoskirjallisuudessa on tällä hetkellä nähtävissä diskursiivinen vaihe, jossa neuvottelu, vuorovaikutteinen ymmärryksen rakentuminen ja jännitteiden hyödyntäminen keskustelullisten mittelöiden kautta luonnehtivat organisaation muutoksen toimeenpanoa. Verrattuna aiempiin vuosikymmeniin, jolloin muutoksen toteutusta lähestyttiin melko mekaanisesti kontrolloitavien vaiheiden kautta, diskursiivinen lähestymistapa kykenee tutkimaan paremmin organisaatiomuutoskäytäntöjen sosiaalista luonnetta. Huolimatta viimeaikaisesta kehityksestä tutkia muutosta organisaatiossa sosiaalisen konstruktionismin ja sosiaalisen konstruktivismin kautta, harvat tutkijat ovat suoraan lähestyneet diskursiota käytänteiden kautta oganisaatiomuutoksen kontekstissa. Tämä tutkimus tarkastelee sellaista, mikä joskus otetaan itsestäänselvyytenä, kuten puhetta. Diskursiivisia käytäntöjä organisaatiomuutoksessa analysoidaan case-tutkimusmetodilla käyttämällä käytäntönäkökulmaa, jossa käytäntö nähdään yhdistelmänä muutoskäytäntöjä, muutoksen toteutumista ja muutoksessa toimijoita. Tämän tutkimuksen narratiivinen analyysi julkisen yliopistosairaalan kontekstissa ehdottaa, että diskursiiviset käytännöt liittyvät organisaation muutokseen diskurssin phronesiksen, kontekstiriippuvaisen käytännöllisen puheen tietämyksen, kautta ja erityisesti diskurssin phronesista käyttävien diskursiivisten käytäntöjen kautta. Case-tutkimuksesta tunnistettiin neljä esimerkkiä diskursiivisista käytännöistä: alan käytännöt, mandaattikäytännöt, priorisointikäytännöt ja sanakäytännöt. Lisäksi tutkittiin strategiatekstin roolia muutoksen tulkitsijana todeten, että vaikka strategiateksti on luonteeltaan materialistinen, se on myös diskursiivinen käytäntö, joka reflektoi kollektiivisia identiteettejä ja niiden välisiä valtasuhteita organisaatiomuutoksen aikana ja tuloksena. Tutkimuksessa myös ehdotetaan, että organisaation pysyviä jännitteitä voidaan hyödyntää organisaatiomuutoksen hyväksi diskurssin avulla. Organisaation pysyvien jännitteiden ja muutoksen välinen dynaaminen vastakkainasettelu on nimetty uudistumisen paradoksiksi.

Diss. Tampereen teknillinen yliopisto, 2006. / Myös verkkojulkaisuna.

Abstract The purpose of the present study is to build a theoretically based and empirically grounded framework that enables a better understanding of corporate rebranding processes among small companies. Corporate rebranding is addressed from a visual viewpoint concentrating on changes to corporate name and logo. The theoretical background is based on corporate branding, corporate rebranding and organisational change literature. The research setting is small software companies that operate in B2B markets. The empirical part is conducted as a multiple case study of three cases by gathering data both before and after corporate name changes. The main data gathering method was narrative interviews supported by several specifying interviews and secondary data. The results are first presented as narratives followed by process descriptions and finally combined into an empirically grounded processual framework for corporate rebranding. First, context-related characteristics influencing and reasons for corporate rebranding are revealed. Second, sub-processes of corporate rebranding are presented during three different time periods; 1) before establishing the company, 2) after establishing the company during the time when the original corporate name is in use and 3) after establishing the company when the new corporate name is in use. Third, outputs of corporate rebranding are described in the forms of the new name and logo. For small business managers the study offers four interesting findings. First, developing a new corporate name in company is cheap but may take several years. Using marketing communications agencies may result in a faster process, but in that case, the cost implications should be accepted. Second, the company should inform its stakeholders of the forthcoming name change for two reasons: 1) stakeholders may provide ideas for a new name; and 2) proactively spreading information on a forthcoming name change may avoid misunderstandings, for example, rumours of bankruptcy, when the name change is executed. Third, encouraging stakeholders to invent a new name and evaluate the potential new name may help to ensure that the new name will not cause any unwanted associations. Fourth, in launching the new name electronic devices may be far more cost-effective than expensive marketing communications campaigns to communicate the change. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena on luoda teorioihin perustuva ja empiirisesti perusteltu viitekehys, joka auttaa ymmärtämään yrityksen uudelleenbrändäykseen liittyviä prosesseja pienissä yritysmarkkinoilla toimivissa (B2B) ohjelmistoyrityksissä. Yritysbrändäys nähdään visuaalisesta näkökulmasta, ja sillä tarkoitetaan yrityksen nimen ja logon vaihtamista. Tutkimuksen teoreettinen tausta on rakennettu yritysbrändäystä, yrityksen uudelleenbrändäystä ja organisaation muutosta käsittelevien kirjallisuuksien perusteella. Empiirinen osa on toteutettu kolmen tapauksen tapaustutkimuksena. Ensisijainen aineistonkeruumenetelmä ovat narratiiviset haastattelut, joilla tuotetaan haastateltavien omia tarinoita tutkitusta ilmiöstä. Näitä tuetaan useilla tarkentavilla haastatteluilla ja kirjallisella aineistolla. Tulokset esitetään ensin narratiiveina, sen jälkeen prosessikuvioina ja lopuksi empiirisesti perusteltuna viitekehyksenä yrityksen uudelleenbrändäysprosesseista. Viitekehys koostuu kolmesta osasta: 1) yrityksen uudelleenbräyksen syyt ja siihen vaikuttavat kontekstin erityispiirteet, 2) yrityksen uudelleenbrändäyksen alaprosessit i) ennen yrityksen perustamista sekä sen perustamisen jälkeen ii) aikana jolloin yrityksen alkuperäinen nimi on käytössä ja iii) aikana jolloin yrityksen uusi nimi on käytössä, sekä 3) yrityksen uudelleenbrändäyksen lopputulema, eli uusi yritysnimi ja logo. Tutkimus tarjoaa pienyrittäjille neljä tärkeää näkökulmaa. Ensinnäkin, uuden yritysnimen kehittäminen itse on edullista, mutta sopivan nimen löytäminen voi tällöin kestää vuosia. Markkinointiviestintätoimisto voi tuottaa nimen nopeammin, mutta silloin on hyväksyttävä siitä aiheutuvat kustannukset. Toiseksi, yritysten kannattaa informoida tärkeitä sidosryhmiään mahdollisesta tulevasta nimen muutoksesta jo ennakkoon kahdesta syystä: 1) sidosryhmät voivat auttaa nimen keksimisessä, ja 2) näin voidaan välttää väärinkäsityksiä (mm. konkurssiepäilyt) varsinaiseen nimenvaihtamiseen liittyen. Kolmanneksi, kun sidosryhmät osallistuvat nimen kehittämiseen ja nimiehdotusten arviointiin, voidaan kartoittaa ja välttää ei-toivottuja assosiaatioita nimeen liittyen. Neljänneksi, suurten markkinointiviestintäkampanjoiden sijasta uuden nimen lanseeraamisessa kannattaa pohtia elektronisten viestintävälineiden käyttämistä.

Abstract The theoretical basis for this research is alcoholism as a disease. The methodological choices are based on a critical emancipatory perspective. The data consists of individual interviews, group interviews, and written accounts collected from an Alcoholics Anonymous (AA) group, and is analysed through different narrative methods. The principle research question of this doctoral thesis asks, ‘What sort of process of change is the process of recovery from alcoholism as described by eight alcoholic mothers belonging to two generations?’ The secondary research questions are as follows: 1) How do denial of alcoholism in society and societal attitudes towards alcoholic mothers become apparent in dialogue between mothers from two generations? 2) How do mothers in their narration portray the experience of losing control of their drinking? 3) How does the mother-child relationship appear in the narratives of alcoholic mothers? 4) In their narratives, how do mothers describe recovery from alcoholism as a transformative process of change? The results challenge us to examine the expectations placed on motherhood and to scrutinise everything a mother must overcome in order to be a ‘good enough’ mother. Those expectations also set a threshold for applying for and receiving support. This study highlights the stability and stigma of the problems and attitudes faced by alcoholic mothers in our society, strengthening our understanding of the mechanisms of social denial related to alcoholism as a disease. The mothers’ subjective descriptions of losing control of their drinking bring out the nature of alcoholism as a comprehensive, progressive disease associated with a harsh experience as well as negative emotional states. Alcoholism is a disease that traumatises mothers and their children. Issues relating to alcoholism often remain unaddressed in the world of experience of mothers and children for years after a mother becomes sober. This research also highlights the consequences of alcoholism as a disease inherited from one generation to another. The mothers describe their recovery as a liberating, empowering process. The meaningful relationship created with alcohol turns in to meaningful relationship with an abstinent way of life. The significance of telling one’s story and receiving peer support is emphasised. Recovery from alcoholism is, in the longer term, a process leading to transformative change. This research shows that alcoholism is a disease that can be recovered from and that investments should be made to develop support systems for alcoholics with children. / Tiivistelmä Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on alkoholismi sairautena. Metodologiset valinnat pohjautuvat kriittis-emansipatoriseen näkökulmaan. Aineisto muodostuu Nimettömien Alkoholistien (AA) piiristä kerätyistä yksilö- ja ryhmähaastatteluista sekä kirjoitetuista kertomuksista, ja se analysoidaan erilaisilla kerronnallisilla menetelmillä. Väitöskirjan päätutkimuskysymys tarkastelee sitä, millainen muutosprosessi alkoholismista toipumisen prosessi on kahdeksan kahteen sukupolveen kuuluvan alkoholistiäidin kertomana. Alakysymyksissä kysytään, miten alkoholismiin yhteiskunnassa kohdistuva kielto ja alkoholistiäiteihin kohdistuvat asenteet tulevat esille kahden sukupolven äitien dialogissa, miten äitien kerronnassa tulee esiin juomisen hallinnan menetyksen kokemus, millä tavoin alkoholistiäitien kerronnassa näyttäytyy äidin ja lapsen välinen suhde ja millä tavoin äidit kerronnassaan kuvaavat alkoholismista toipumisen prosessiaan transformatiivisena muutosprosessina? Tulokset haastavat tarkastelemaan äitiydelle asetettuja odotuksia ja sitä, mistä kaikesta äitien tulee selviytyä ollakseen riittävän hyviä äitejä. Odotukset asettavat omat kynnyksensä myös avun hakemiselle ja saamiselle. Äitien kerronta nostaa esiin alkoholistiäitien kohtaamien ongelmien ja asenteiden pysyvyyden ja leimaavuuden vahvistaen käsitystä alkoholismiin sairautena liittyvistä yhteiskunnallisista kiellon mekanismeista. Äitien subjektiivinen kuvaus juomisen hallinnan menetyksestä tuo esiin alkoholismin luonteen kokonaisvaltaisena ja etenevänä sairautena, johon liittyvät rankat pohjakokemukset sekä negatiiviset tunnetilat. Alkoholismi on äitejä ja heidän lapsiaan traumatisoiva sairaus. Asiat ovat käsittelemättöminä äitien ja lasten kokemusmaailmassa usein vielä vuosia äidin raitistumisen jälkeen. Tutkimus nostaa esiin alkoholismin seurauksia myös sukupolvesta toiseen periytyvänä sairautena. Toipumistaan äidit kuvaavat vapauttavana ja voimaannuttavana prosessina. Alkoholiin syntynyt merkityksellinen suhde kääntyy merkitykselliseksi suhteeksi raitista elämäntapaa kohtaan. Kertomisen ja vertaistuen merkitys korostuvat. Alkoholismista toipuminen on pidemmällä aikavälillä transformatiiviseen muutokseen johtava prosessi. Tutkimus osoittaa alkoholismin sairaudeksi, josta voi toipua ja alkoholistit lapsineen asiakasryhmäksi, jonka auttamisjärjestelmien kehittämiseen tulisi panostaa.

Abstract The post-war educational reform implemented in Japan by the American occupation forces has been studied widely, and this study discusses the reform policy in the light of American wartime planning process. Wartime American interest in the imperial educational system was first awakened in the context of psychological warfare and all information that might help in gaining victory was gathered. Japan capitulated unconditionally in August 1945, and the plans made for a combat situation were revised for the new circumstances of occupation. During the war the most crucial problems were, on the other hand, finding Japanese who would be responsive to the reform policy, and on the other, persuading the Japanese to be responsive. The invitation of the United States Education Mission to Japan, which consisted of distinguished educators that visited Japan in March 1946, proved to be the catalyst for acceptance of reforms. The report of recommendations of the Mission was also utilised in justifying reform policy for the Allied partners and for aligning the American officials who were responsible for implementing the reforms. The new educational legislation came into effect in the 1st of April, 1947. The wartime aims were essentially attained. The indoctrination of militarism and ultra-nationalism was abolished and replaced by an extended compulsory education, which emphasized individualism and aimed at the extensive alteration of Japanese society. / Tiivistelmä Japanissa toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisten toimesta toteutettua koulujärjestelmän uudistamista on tutkittu varsin laajasti, mutta tällä tutkimuksella avataan uusi näkökulma aiheeseen aloittamalla tarkastelu toisen maailmansodan aikana Yhdysvalloissa muotoutuneista näkemyksistä Japanin koulujärjestelmästä sekä siihen kohdistetuista haltuunotto- ja muutossuunnitelmista. Sodanaikainen kiinnostus keisarillista koulujärjestelmää kohtaan lähti liikkeelle psykologisen sodankäynnin tarpeista sekä niiden toimenpiteiden valmistelusta, joilla vihollismaan koulujärjestelmä otetaan amerikkalaisjoukkojen haltuun Japanin pääsaarista käytävien taisteluiden aikana. Suunnitelmat säilyivät pääpiirteissään samoina, vaikka Japani antautui ehdoitta elokuussa 1945, eivätkä amerikkalaiset joutuneet pystyttämään miehityshallintoa taistelutilanteessa. Jo sodan aikana koulujärjestelmän muuttamisen vaikeudeksi oli ennakoitu japanilaisten vastustus sekä uudistuspolitiikalle myötämielisten japanilaisten löytämisen vaikeus. Maaliskuussa 1946 Japanissa vierailleen arvostetuista amerikkalaisista koulutuksen ammattilaisista kootun koulutuslähetystön roolin ja sen jättämän suositusraportin merkitys avautuu nimenomaan sodanaikaisen suunnittelutyön valossa. Koulutuslähetystöä ei tarvittu muotoilemaan koulu-uudistuspolitiikkaa vaan avustamaan japanilaisten tekemisessä suopeiksi koulujärjestelmän uudistusta kohtaan. Koulutuslähetystön suositusraporttia käytettiin myös koulu-uudistustoimien perustelemisessa muille liittoutuneille sekä riviensuoristajana miehityshallinnon koulu-uudistuksen toimeenpanosta vastaavien keskuudessa. Uudet koululait, joilla kumottiin sodanaikaiset koulutusta määränneet säädökset, astuivat voimaan huhtikuun 1. päivänä 1947. Näin sodanaikana määritellyt tavoitteet oli pääpiirteissään saavutettu: koulutus militarismin ja äärinationalismin kanavana ja yhteiskuntaryhmiä erilleen sosiaalistavana mekanismina oli murrettu ja tilalle oli luotu laajennettu yksiön oikeuksia korostanut oppivelvollisuus, jolla pyrittiin laaja-alaisesti japanilaisen yhteiskunnan muuttamiseen.

Abstract The purpose of this study is to navigate the complexity of change in the field of foreign language education. The study follows ethnographic guidelines. Thus, it aims at analysing various learning and teaching situations and, additionally, at offering possibilities for new reflections and practices. The empirical cases of the study have been analysed with nexus analysis. The multiple data include, for example, answers to online surveys, videos, various presentations, papers and learning journals by students as well as ethnographic observation. The study will map the main development of foreign language education in Finland, the major views on learning and on the related research in the field. In addition, the study presents five nexus-analytic explorations within foreign language education and discusses the findings of these cases. The five nexus-analytic cases were conducted during four years. The research participants were pupils, language students and teachers as well as education authorities of foreign language education. The research cases aimed at answering two research questions: (1) “What kinds of motives do the research participants ascribe for foreign language learning and teaching?” and (2) “What kinds of discourses, interaction order and historical bodies emerge in the research cases?” These questions provided answers to the main goal of the research; to gain understanding about factors which contribute to the complexity of change in foreign language education. The findings of the research suggest that change is challenging both in formal education and in teacher education. However, some changes are needed in order to have innovative new language teachers who can motivate young foreign language learners in the spirit of life-long learning and plurilingualism in the future, too. The study has implications for language teacher education, material and curriculum design and for language teachers’ practical work. Additionally, the study presents examples of working methods, which may be used in designing new teaching practices. Finally, the study offers insight of the use of nexus analysis as a concrete research tool. / Tiivistelmä Tämän väitöstyön tarkoitus on kartoittaa muutoksen monimutkaisuutta vieraiden kielten koulutuksessa. Työ noudattaa etnografisia suuntaviivoja. Näin ollen se pyrkii analysoimaan erilaisia oppimis- ja opetustilanteita sekä tarjoamaan mahdollisuuksia uusille reflektioille ja käytänteille. Työssä esitetyt empiiriset osatutkimukset on analysoitu neksusanalyysin avulla. Monipuolinen aineisto sisältää esimerkiksi internet-kyselyn vastauksia, videoita, erilaisia opiskelijoiden tekemiä esityksiä, tutkielmia ja oppimispäiväkirjoja sekä etnografisia havaintoja. Väitöstyössä luodaan katsaus vieraiden kielten koulutuksen kehitykseen Suomessa, kielenopetuksen taustalla vaikuttaneisiin oppimisteorioihin sekä alan tutkimukseen. Lisäksi esitellään väitöskirjan viisi neksusanalyyttistä osatutkimusta ja analyysin tuottamat johtopäätökset. Työssä esitetyt viisi neksusanalyyttistä tutkimusta suoritettiin neljän vuoden aikana. Tutkimuksiin osallistui oppilaita, kieltenopiskelijoita ja -opettajia sekä viranomaisia kielikoulutuksen alalta. Tutkimusten avulla pyrittiin vastaamaan kahteen tutkimuskysymykseen: (1) Millaisia motiiveja tutkimukseen osallistujat tuottavat vieraiden kielten oppimiselle ja opettamiselle? ja (2) Millaisia diskursseja, vuorovaikutusjärjestyksiä ja henkilöhistorioita nousee esiin osatutkimuksissa? Näiden kysymysten avulla saavutettiin tutkimuksen päätavoite eli kartutettiin ymmärrystä siitä, millaisia tekijöitä muutoksen monimutkaisuuteen liittyy vieraiden kielten koulutuksessa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että muutos on haasteellista sekä formaalissa koulutuksessa että opettajankoulutuksessa. Muutoksia kuitenkin tarvitaan, jotta meillä olisi innovatiivisia kieltenopettajia motivoimaan nuoria kielten opiskelijoita elinikäisen oppimisen ja monikielisyyden hengessä myös tulevaisuudessa. Työn tuloksia voidaan hyödyntää kieltenopettajien koulutuksessa, oppimateriaalin sekä opetussuunnitelmien suunnittelussa. Tämän lisäksi työssä on esimerkkejä työmuodoista, joita voi soveltaa vieraiden kielten opetuksessa. Lopuksi, työssä esitetään, kuinka neksusanalyysi toimii konkreettisena tutkimustyökaluna sekä muutoksen edistäjänä.

Abstract In this thesis, I investigate pupils’, parents’, and prospective language teachers’ changing understandings of language learning and teaching. Change is considered from the ecological perspective where language learning and teaching are seen as complex, at times chaotic, and gradually emerging through collaborative action and participation. Characteristic to the strategy of nexus analysis, the author – in the dual role of an English teacher and researcher – conducted the research interviews, made observations and collected multiple data during a longer period of time. The multimodal data were acquired from school, home and university language teacher education settings. Based on the observations of pupil activity during an international, virtual language project, two Finnish 12-year-old pupils were selected as research cases due to their different coping abilities. The thesis comprises of four articles and a summary. The first article (i) describes the starting point of the research, how the observations during the school project engaged the language teacher’s further interest, especially to see more closely what was going on in the pupils’ free time in the family environment, and further how the research process developed towards nexus analysis. Article (ii) examines multimodal affordances in the home as a ‘proximal zone of development’ for family members’ language learning. Article (iii) investigates the language teacher, the pupil and her parents (re)negotiating changing understandings of language learning in the home. The fourth article (iv) explores how language students negotiated their understandings of the ecological language learning approach applied to the school project. Collectively, the thesis describes how nexus analysis can be used as a methodological tool to open up a nexus of practice of (re)negotiating changing understandings concerning language learning and teaching. The study has implications for developing language learning and teaching as well as language teacher education. / Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa tarkastelen oppilaiden, vanhempien ja tulevien kieltenopettajien muuttuvia käsityksiä kielenoppimisesta ja -opetuksesta. Tutkimuksessa muutos ymmärretään ekologisena näkökulmana, jolloin kielenoppiminen ja -opetus nähdään monimutkaisena, ajoittain kaoottisena ja vähitellen yhteisöllisen toiminnan ja osallistumisen pohjalta syntyvänä prosessina. Neksusanalyysin tutkimusstrategian mukaisesti tutkimuksen tekijä – englannin opettajan ja tutkijan kaksoisroolissa – toteutti tutkimushaastatteluja, teki havaintoja ja keräsi moninaista aineistoa pitkällä aikavälillä. Tutkimuksen multimodaalista aineistoa kerättiin koulusta, kotoa ja yliopiston kieltenopettajien koulutuksesta. Kieltenopiskelijoiden oppilaille toteuttaman kansainvälisen verkkoprojektin aikana tehtyjen havaintojen pohjalta kaksi 12-vuotiasta suomalaista oppilasta valittiin osatutkimuksiin erityyppisten toimintatapojensa vuoksi. Väitöskirja koostuu neljästä osajulkaisusta sekä yhteenveto-osasta. Ensimmäinen artikkeli kuvaa tutkimuksen alkuvaihetta, kuinka kouluprojektin aikaiset havainnot kiinnittivät opettajan huomion ja kiinnostuksen selvittää tarkemmin, mitä oppilaiden vapaa-ajalla perheympäristössä tapahtui. Ensimmäinen osatutkimus suuntasi tutkimusprosessia etenemään neksusanalyysin strategian mukaisesti. Toinen osatutkimus käsittelee kodin multimodaalisia tarjoumia, jotka muodostivat lähikehityksen vyöhykkeen perheenjäsenten kielenoppimiselle. Kolmas osatutkimus tarkastelee kotivierailun aikana kielenopettajan, oppilaan ja tämän vanhempien kesken käytyä merkitysneuvottelua kielenoppimisen muuttuvista käsityksistä. Neljäs osatutkimus havainnollistaa, kuinka kieltenopiskelijat ottivat haltuunsa ekologisen kielenoppimisnäkemyksen, jota he sovelsivat oppilaille suunnittelemassaan ja toteuttamassaan kieliprojektissa. Lopputulemana väitöskirja valottaa, kuinka neksusanalyysi menetelmällisenä työkaluna teki näkyväksi kielen oppimiseen liittyvien käytänteiden risteymän. Sen keskiössä osallistujat neuvottelivat muuttuvista kielenoppimiseen ja -opetukseen liittyvistä käsityksistään. Tutkimuksen tuloksilla on merkitystä kielenoppimisen ja -opetuksen sekä kieltenopettajien koulutuksen kehittämiselle.

Abstract The general aim of this research was to explicate what kind of a process ‘doing things differently’ in the context of literacy practices is from the teacher agency perspective. The research was based on development work on literacy practices, which I as a teacher-researcher conducted in a Finnish first grade classroom during one school year. I based the new literacy practices on the concepts of a broad conception of text and the communicative view of language presented in the Finnish national core curriculum 2004. The new practices mirrored the affordances of ‘new literacies’ involving use of technology, diversified texts and collaborative learning. They deviated from the traditional Finnish ones, which are based on the use of text- and workbooks and teacher-directed interaction, and therefore their implementation brought forth a change process. The meaning was not only to challenge the prevailing practices content and mode wise, but also to transform the social structures of the classroom community towards being more pupil-centred. It became evident that my agency involved the change in organising the possibilities for new kinds ways of working. The change also influenced my subjective level of being a teacher. The act of ‘doing things differently’ became a reflective learning process for me involving a struggle against traditional practices. The social structures changed in connection with literacy practices towards increased pupil participation and emancipation. The teacher agency transformed from instructor to guide, offering the pupils opportunities for learning. The findings showed that the change in the literacy practices was based on the choices I as a teacher made during the process, creating in this way a style for it. The style was characterized by relativity and ‘becoming’, as well as by the need for both professional and personal support. The experiences of these kinds of change processes are currently topical in Finland. This is especially because there is a new curriculum coming out in 2016 and the principles and contents in it will emphasize the use of new technologies and their benefits towards practices and collaborative learning in even more extensive scale than the current one. Educators need knowledge of what kind of process the implementation of these principles and contents will be and what kinds of professional learning it involves. / Tiivistelmä Tämän väitöstutkimuksen tarkoituksena oli tarkentaa tekstitaitojen käytänteiden muutosprosessi opettajan toimijuuden näkökulmasta. Tutkimus perustuu kehittämistyölle, jonka minä opettaja-tutkijan roolissa toteutin suomalaisella ensiluokalla lukuvuoden ajan. Tekstitaitojen käytänteiden kehittämistyö perustui Suomen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2004 laajaan tekstikäsitykseen ja yhteisölliseen näkemykseen kielestä. Tältä perustalta luodut käytänteet sisälsivät monilukutaidollisia ulottuvuuksia rakentuessaan erilaisten tekstien ympärille ja sisältäessään teknologian käyttöä ja yhteistoiminnallisia työskentelytapoja. Nämä käytänteet poikkesivat perinteisistä suomalaisista käytännöistä, jotka enimmäkseen perustuvat opettajajohtoiseen työ- ja oppikirjojen käyttöön. Tarkoituksena oli siis sekä muuttaa tekstitaitojen käytänteiden sisältöä ja välineitä, että myös vaikuttaa luokkahuoneyhteisön sosiaalisiin rakenteisiin oppilaskeskeisyyttä lisäämällä. Tutkimusprosessin aikana kävi selväksi, että toimijuuteni oli tärkeä osa työskentelytapojen mahdollisuuksien järjestelyissä, mutta muutos vaikutti myös subjektiiviseen käsitykseeni itsestäni opettajana. Muutostyöstä tuli minulle reflektiivinen oppimisprosessi, jossa pyrin pois perinteisistä käytännöistä. Prosessin aikana luokkayhteisön sosiaaliset rakenteet muuttuivat tekstitaitojen käytänteiden mukana kohti kasvavaa oppilaiden osallisuutta ja emansipatorista vuorovaikutusta. Opettajan toimijuus muuttui ohjaavaksi, tarjoten oppilaille mahdollisuuksia oppimiseensa. Tulokset antavat ymmärtää, että muutos muotoutui prosessin aikana tekemistäni valinnoista, jotka loivat muutokselle omaleimaisen toteutuksen. Tätä omaleimaista toteutusta karakterisoi monitasoisesti suhteellisuus ja ’joksikin tulemisen’ käsite sekä opettajan ammatillisen ja henkilökohtaisen tuen tarve muutostyössä. Kokemukset tekstitaitojen käytänteiden muutosprosessista ovat tällä hetkellä erittäin ajankohtaisia Suomessa, sillä uusi opetussuunnitelma tullessaan voimaan 2016 painottaa monilukutaitoa. Kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaiset tarvitsevat tietoa siitä, millainen prosessi uusien käytänteiden toteuttaminen on luokkahuoneyhteisön tasolla ja millaista ammatillista oppimista prosessi opettajalta vaatii.

Abstract In this study, I address the need for an in-depth understanding of the temporal nature of strategic change. Accordingly, I examine how strategic change emerges in time in a small Finnish software company. The data for the study consists of strategy-making discussions with three company managers during the course of two years. With this study I contribute to process organization studies in general and post-processual strategy research in particular. By following a process-relational view of becoming reality and adopting an “in-time” view of temporality, I add to discussions on the temporal nature of strategy work. The in-time view enables me to examine strategic change as the fluidity of the present, in which both the past and the future are immanent. In addition to highlighting that processuality cannot be reduced to human actions, I follow the notion of agentic time, which analytically gives agency to relational events. With the in-time view, I aim to unpack especially two underlying tendencies behind theorizations of strategic change: first, the overemphasis on managers as the principle, controlling agents of strategic change, and second, the reduction of the complex and fluxing change processes into simple, static models. With the empirical analysis, I identify five ways in which the agency of time perceptibly manifests in strategic change: unforeseen events, the becoming meaning of events, the immediacy and irreversibility of an emerging situation, the immanent past in the present, and the conditionality of time. I also show the paradoxical tension between organizing processes efficiently over time and experiencing and reacting to novel events in time. Furthermore, I illustrate the multi-event nature of strategic change and show how the managers’ intentionality emerges from within relational events. In contrast to the prevailing view of strategic change as a pre-planned, future-oriented managerial activity, with this study I add to our understanding of strategic change as a continuous, unpredictable process emerging through the mutually constitutive relation between unowned events and human actions. Accordingly, I argue that temporality should be treated as a fundamental characteristic of reality, which defines the dynamics of strategic change, rather than as an objective background or subjective construction of strategy-making. / Tiivistelmä Tällä tutkimuksella vastaan tarpeeseen ymmärtää syvällisemmin strategisen muutoksen ajallista luonnetta. Sen vuoksi tarkastelen tässä työssä, miten strateginen muutos kehkeytyy ajassa pienessä suomalaisessa ohjelmistoyrityksessä. Tutkimusaineistoni koostuu yrityksen kolmen johtajan kanssa käydyistä strategiakeskusteluista kahden vuoden ajalta. Tutkimukseni kontribuoi yleisesti prosessuaaliseen organisaatiotutkimukseen ja erityisesti jälkiprosessuaaliseen strategiatutkimukseen. Tuon tutkimuksessani esille ajallisuuden näkökulman muutosprosessiin. Seuraan prosessi-relationaalista aikakäsitystä, jossa menneisyys ja tulevaisuus nähdään läsnä olevina alati kehkeytyvässä nykyhetkessä. Sen mukaisesti korostan ajan agenttista luonnetta prosesseissa ja keskityn analyysissäni yksilöiden sijaan relationaalisiin tapahtumiin keskeisimpänä muutosvoimana. Tällä näkökulmalla pyrin ohittamaan erityisesti kaksi vallitsevaa strategiatutkimuksen ongelmaa: yritysjohdon roolin ylikorostamisen muutoksen hallitsijana, sekä monimutkaisen ja dynaamisen muutosprosessin liiallisen redusoimisen staattisiksi malleiksi. Tutkimuksessani tunnistan viisi ajan agenssin ilmenemismuotoa strategisessa muutoksessa: odottamattomat tapahtumat, tapahtumien ajassa muuttuva merkitys, elettyjen tilanteiden välittömyys ja peruuttamattomuus, menneisyyden läsnäolo nykyisyydessä, sekä ajan ehdollisuus. Lisäksi osoitan työssäni paradoksaalisen jännitteen ajan yli jatkumaan ja kehittymään suunniteltujen käytäntöjen, sekä ajassa kehkeytyvien hallitsemattomien tapahtumien kohdatessa. Korostan työssäni myös muutostapahtumien monitahoista ilmentymistä ja osoitan, kuinka johtajien tarkoitukselliset toimet muodostuvat tapahtumien sisällä. Tutkimuksellani kyseenalaistan käsityksen strategisesta muutoksesta suunniteltuna, tulevaisuusorientoituneena prosessina. Sen sijaan kuvaan sen jatkuvana ja ennustamattomana prosessina, joka kehkeytyy hallitsemattomien tapahtumien ja yksilöiden toimien sisäisenä dynamiikkana. Väitän, että ajallisuus tulisi nähdä todellisuutta luovana voimana joka määrittää strategisen muutoksen prosessuaalisen luonteen, eikä pelkästään tapahtumien objektiivisena taustana tai ihmisten subjektiivisena tulevaisuuden ja menneisyyden tulkintana strategiatyössä.