Abstract The purpose of this study is to examine how power produces organizational strategy-making. In particular, I follow the theorizations of Michel Foucault and conceptualize power as productive and relational. In my theorization, I adopt the concept of dispositive for a two-fold reason. First, the concept of dispositive enables me to build and integrative theorization for strategy process and practice research that consists of three elements of analysis: power, discourse and subjectivity. Second, dispositive analysis allows me to examine how this framework can be seen as relational and in the continuous state of emerging. With my thesis I add to poststructural strategy process and practice literature by examining strategy as an organizational dispositive. In my view I define dispositive as an artificial rationality through which relations between power, discourse and subject are intensified into material and social practices. This conceptualization enables me to re-evaluate three underlying assumptions of strategy research: Strategy as rational and intentional planning, defining of a strategist through practices of planning and implementing strategy, and defining organizational practices as strategic practices when they are directly related to the activities of the planning or implementing official strategies. In the empirical part of the thesis I draw in a case study from a Finnish call center. My empirical analysis shows how participation in strategy-making unfolds through power relations, namely practices of organizational control and individual self-actualization. This enables strategy scholars to better understand how strategy realizes through relations of power. The theoretical framework and the empirical analysis combined enables me to examine three key processes identified in recent strategy process and practice research from a different angle. First, my theorization shows how intensified strategy implementation and striving for coherence can lead to increased conflict and polarization of strategic practices. Second, I show strategy as a future-oriented planning can lead to reproduction of past. Third, I show that resistance can be seen as productive in strategy-making, which leads to also that agency in strategy-making can be defined through practices of resisting. / Tiivistelmä Tämän väitöskirjan tarkoituksena on tutkia, kuinka valta tuottaa strategiatyötä organisaatioissa. Tutkimuksessani nojaudun Michel Foucault’n teoriaan vallasta tuottavana ja relationaalisena voimana. Tutkimukseni linssinä käytän Foucault’n dispositiivin käsitettä kahdesta syystä. Ensiksi, dispositiivin käsite mahdollistaa strategiaprosessi –ja käytäntötutkimuksen teoretisoinnin tavalla, joka yhdistää kolmen analyysielementin tarkastelun samanaikaisesti. Nämä analyysielementit ovat: valta, diskurssi ja subjektifikaatio. Toiseksi, dispositiivi mahdollistaa näiden kolmen elementin välisten suhteiden tarkastelun relationaalisesti ja prosessuaaliseesti. Tutkimukseni kontribuoi strategia prosessi- ja käytäntötutkimukseen tarkastelemalla strategiaa organisationaalisena dispositiivina. Määrittelen dispositiivin keinotekoiseksi rationaliteetiksi, jonka kautta vallan, diskurssin ja subjektiviteettien väliset suhteet tiivistyvät materiaalisiksi ja sosiaalisiksi käytännöiksi. Tämän kautta voin tarkastella kolmea keskeistä strategiatutkimukseen liittyvää ennakko-oletusta, joita ovat: strategia rationaalisena ja intentionaalisena suunnitteluna, strategin määrittelemistä strategian suunnittelu- ja implementointityöhon osallistumisen kautta, ja strategisen käytännön määrittelemistä ainoastaan strategian suunnittelemisen tai implementoinnin näkökulmasta. Tutkimuksen empirisessä osassa, joka on tapaustutkimus suomalaisesta puhelinpalvelukeskusta, osoitan kuinka osallistuminen strategiatyöhön tapahtuu valtasuhteessa organisationaalisen kontrollin ja yksilön itsensätoteuttamisen välillä. Tutkimuksen empiirinen osa lisää ymmärrystä kuinka strategiat realisoituvat valtasuhteiden kautta. Teoreettisen viitekehyksen ja empiirisen analyysin yhdistäminen mahdollistaa kolmen strategiatutkimukselle keskeisen prosessin tarkastelun uudesta näkökulmasta. Ensiksi, kuinka tehostettu strategian implementointi ja koherenssin tavoittelu voi johtaa konflikteihin ja strategiakäytäntöjen polarisoitumiseen, Toiseksi, kuinka strategian tulevaisuusorientoitunut suunnittelu voi johtaa menneisyyden käytäntöjen uudelleentuottamiseen. Kolmanneksi, kuinka resistanssi voidaan nahdä voimana, joka sekä tuottaa strategiatyötä että mahdollistaa strategin määrittelyn resistanssikäytäntöjen kautta.

Abstract The aim was to describe the narratives unfolding in cooperative team meetings in acute psychiatric care. The cooperative team meeting is based on cooperative care, in which power and responsibility are shared between the participants. The participants in cooperative team meeting are the patient, her/his significant others and health care professionals. The aim of these meetings is defined based on the patient's need for care. The purpose of the study was to produce new knowledge about cooperative team meetings in psychiatric care. The results can be used to develop psychiatric care and the processes of learning and studying to nurse. The study approach was narrative, and it was focused on narratives in the cooperative team storytelling process. The data consisted of 11 videotaped cooperative team meeting in two acute psychiatric wards. The participants in each case consisted of a voluntary patient, his/her significant others, primary physicians, nurses and other experts. The research was a process. The spoken narratives in cooperative team meetings were approached using the methods of "Categorical-Content" reading and dialogue analysis based on a narrative approach. The unspoken narratives were unfolded using the QRS NVivo computer program and the "Holistic-Content" reading method. In the first phase, the silent narrative "shame" was found. In the second phase, the narratives "active" and "passive participation" based on cooperative care were found. In the third phase, the spoken and unspoken combined narrative "Shared-rhythm cooperation" was found. According to the results, the cooperative team meeting consisted of unspoken narratives. The cooperative team meeting was based on cooperative care if the participants defined and shared the topic of discussion and had eye contact and the authoritarian participant gave space for expression. The cooperative team meetings required open-ended and reasonable questions by the health care professionals. Furthermore, the interpretation was to be based on the patient's or the significant other's narratives and the meanings the events had had for them. The participants were able to introduce their narratives to the storytelling process if they had enough time. Shared understanding was possible if all participants' narratives were in interaction with each other. The cooperative team meeting was expert-initiative, if the storytelling was based on the professionals' narratives. The expert-initiative storytelling consisted of control, monologue, unreadable faces and immobility. The main goal was to elicit information of the patient, and the role of the patient and his/her significant others was to be a passive recipient. / Tiivistelmä Tutkimuksessa kuvataan psykiatrisen yhteistyöneuvottelun keskustelussa rakentuvia kertomuksia. Yhteistyöneuvottelu perustuu yhteistoiminnallisen hoidon lähtökohtiin, jossa valta ja vastuu ovat jaettu siihen osallistuvien kesken. Siten yhteistyöneuvottelu on psykiatrisen potilaan, hänen määrittelemiensä läheisten ja hänen hoitoonsa osallistuvien asiantuntijoiden potilaan tilanteeseen perustuva tapaaminen. Tutkimuksessa on tuotettu uutta tietoa yhteistoiminnallisesta yhteistyöneuvottelusta psykiatrisessa hoidossa. Tulosten perustella voidaan kehittää hoitotyön käytäntöä ja koulutusta. Tutkimuksen lähestymistapa oli narratiivinen ja tutkimuksen kohteena oli yhteistyöneuvottelun kertomistilanteessa rakentuvat kertomukset. Tutkimusaineisto muodostui 11 videoidusta yhteistyöneuvottelusta kahdelta psykiatriselta akuuttiosastolta. Näihin yhteistyöneuvotteluihin osallistuvat olivat vapaaehtoisia potilaita, hänen nimeämiään läheisiä, lääkäreitä, hoitajia ja muita asiantuntijoita. Tutkimus eteni prosessina. Yhteistyöneuvottelun sanallisia kertomuksia rakennettiin narratiivisella "Categorical-Content" - ja dialogianalyysi lukutavoilla. Sanattomia kertomuksia rakennettiin QRS NVivo-tietokoneohjelmalla ja " Holistic-Content"- lukutavalla. Prosessin ensimmäisessä vaiheessa löydettiin yhteistyöneuvottelun kertomaton kertomus "häpeä". Prosessin toisessa vaiheessa rakentui yhteistoiminnallisuutta kuvaavat "aktiivinen-" ja "passiivinen osallistuja"- kertomukset. Kolmannessa vaiheessa rakentui sanallisen ja sanattoman kertomisen yhdistävä "jaettu rytminen yhteistyö"-kertomus. Tulosten mukaan psykiatrinen yhteistyöneuvottelu sisälsi kertomatonta kertomusta. Psykiatrinen yhteistyöneuvottelu oli yhteistoiminnallista, jos siihen osallistujat määrittelivät ja jakoivat yhteisen kertomisen kohteen, osallistujilla oli katsekontakti ja auktoriteetti antoi tasapuolisesti tilaa kaikille osallistujille. Yhteistoiminnallisuus edellytti asiantuntijoilta avoimia ja perusteltuja kysymyksiä. Lisäksi se edellytti, että asiantuntija vahvisti kertomisen seurauksena syntyvän tulkinnan potilaalta. Yhteistoiminnallinen hoito edellytti myös aikaa, jotta kaikki voivat tuoda näkökulmansa yhteisen kertomuksen rakentamiseen. Jaettu ymmärrys potilaan tilanteesta mahdollistui, jos kaikkien osallistujien kertomukset olivat vuorovaikutuksessa keskenään. Psykiatrinen yhteistyöneuvottelu oli asiantuntijalähtöistä, jos yhteistyöneuvottelun sisältöä rakennettiin asiantuntijoiden kertomuksista ja asiantuntijat pitäytyivät omissa kertomuksissaan. Asiantuntijalähtöinen kertominen sisälsi kontrollointia, monologia, ilmeettömyyttä ja eleettömyyttä. Asiantuntijalähtöisen kertomuksen pääpaino oli tietojen keruussa, tällöin potilaan ja hänen läheisensä tehtävänä oli tiedon antaminen.

Abstract This dissertation looks into the meanings of the duodji, Sámi handicrafts. The study approaches duodji as an institution that regulates, defines, and produces the meanings of the duodji in different ways. The research material – Sámi Parliament Statements, Committee Memorandums, Craftsmen's Seminar Speeches, and Interviews with Duodji Entrepreneurs – are interpreted by means of discourse analysis. The theoretical framework is social constructivism, which is tangibly defined by the concepts of social norms and commercial branding. The research questions are how the duodji institution is built and how it produces the meanings of the duodji, and how the norms and brands of duodji work in this process. The aim is to find out the role of duodji as a mirror and interpreter of the Sámi society and to explore how the Sámi political and economic phenomena are reflected in the meanings of the Duodji. The research shows that in the 1970s a discursive shift was taking place in the duodji, whereby the duodji was incorporated into the Sámi ethnic politics and it became strongly institutionalized. As a consequence, the continuous meaning negotiations of the duodji are the core of the existence of the duodji institution. The formal duodji institution seeks to produce representative and meaningful duodji through, inter alia, duodji picture books and public statements concerning handicrafts. As a social institution, duodji is linked to social norms and their control. The control of norms is not so much the subject of duodji authenticity, but the power relations within the Sámi social interaction. The commercial duodji institution builds brands that utilise norms and norm control as well as representational duodji discourses. / Tiivistelmä Väitöskirjan aiheena on duodjin eli saamelaisen käsityön merkitykset. Tutkimuksessa duodjia lähestytään instituutiona, joka säätelee, määrittelee ja tuottaa duodjin merkityksiä eri tavoin. Tutkimusaineistoa eli saamelaiskäräjälausuntoja, komiteamietintöjä, käsityöntekijöiden seminaaripuheenvuoroja ja duodjiyrittäjien haastatteluja tulkitaan diskurssinalyysin keinoin. Teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi, jota konkretisoidaan sosiaalisen normin ja kaupallisen brändin käsitteillä. Tutkimuksessa kysytään, miten duodji-instituutio rakentuu, miten se tuottaa duodjin merkityksiä sekä miten duodjin normit ja brändit toimivat tässä prosessissa. Tavoitteena on selvittää duodjin roolia saamelaisen yhteiskunnan peilinä ja tulkkina sekä tutkia, miten saamelaisten poliittiset ja taloudelliset ilmiöt heijastuvat duodjin merkityksissä. Tutkimuksessa käy ilmi, että 1970-luvulla duodjin kohdalla tapahtui diskursiivinen käänne: duodji otettiin osaksi saamelaista etnopolitiikkaa ja se myös institutionalisoitui voimakkaasti. Käänteen seurauksena duodjista käydään jatkuvaa merkityskamppailua. Muodollinen duodji-instituutio pyrkii tuottamaan edustuksellista ja merkityksiltään yhtenäistä duodjia muun muassa duodjin kuvakirjojen ja käsityötä koskevien julkisten lausuntojen kautta. Sosiaalisena instituutiona duodji kytkeytyy sosiaalisiin normeihin ja niiden kontrollointiin. Normikontrolli ei niinkään kohdistu duodjin aitouteen, vaan valtasuhteisiin saamelaisten sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Kaupallinen duodji-instituutio rakentaa brändejä, jotka hyödyntävät normeja ja normikontrollia sekä edustuksellisen duodjin diskursseja. / Čoahkkáigeassu Nákkosgirjji fáddán leat duoji mearkkašumit. Dutkamuš lahkona duoji institušuvdnan, mii mudde, meroštallá ja buvttada duoji mearkkašumiid sierra vugiiguin. Dutkanmateriála nugo sámediggecealkámušat, kommišuvnnasmiehttamušat, duojáriid seminárasáhkavuorut ja duodjefitnodatdolliid jearahallamat dulkojuvvojit diskursaanalysa vugiiguin. Teorehtalaš refereansarápma lea sosiála konstruktionisma, man sosiála norpma ja gávppálaš brándda doahpagat konkretiserejit. Dutkamuš jearrá, mot duodji institušuvdnan šaddá ja mot dat buvttada duoji mearkkašumiid ja mot duoji norpmat ja bránddat doibmet dan proseassas. Ulbmilin lea čielggadit duoji rolla sámeservodaga speadjalin ja dulkan ja dutkat mot sápmelaččaid politihkalaš ja ekonomalaš ihtagat huksejit duoji mearkkašumiid. Dutkamušas boahtá ovdan ahte 1970-logus dáhpáhuvai duoji buohta diskursiiva nuppástus, goas duodji váldojuvvui sámi etnopolitihka oassin ja dat sakka gievrrui instituhttan. Dan dihte duodji-institušuvnna guovddážis leat leamašan geažos áigge ráđđádallamat duoji mearkkašumiin. Duodji formála institušuvdnan viggá buvttadit ebmos ja mearkkašumiid dáfus oktilaš duoji earret eará duodjegovvagirjjiid ja duodjái guoskevaš almmolaš cealkámušaid bokte. Duodji sosiála institušuvdnan laktása sosiála norpmaide ja daid kontrolleremii. Norbmakontrolla ii nuge čuoza duoji eaktivuhtii muhto sápmelaččaid váldegaskavuođaide vuorrováikkuhusas. Duodji gávppálaš institušuvdna hukse bránddaid, mat atnet ávkin norpmaid ja norbmakontrolla ja epmoš duoji diskurssaid.

Abstract The construction of human-controlled watercourses to meet the need for hydroelectric power has substantially changed freshwater ecosystems, as well as the cultural dynamics of local communities along the Kemi River. At the moment there are 21 hydropower plants in the Kemi River basin, and further building is still topical. The construction of hydropower plants gave benefits but it also caused damages to the people living along the Kemi River. It was a deathblow to salmon migration. The alteration of the river has radically changed the water environment, the landscape and the usage of the river environment. The processed conflicts and paid compensations are always connected to economic losses, but the river has also many other aspects and meanings from the viewpoint of a riverman. The planning and building of hydroelectric plants took place at the same time with other significant events in northern Finland. The rise of the forestry industry, the Second World War, post-war reconstruction and structural changes in society framed the electrification of northern rivers. The transformation from an agrarian society to a service and information society happened unusually fast in Finland. It involved every aspect of local people’s lives, as the physical environment, local culture, social relations, means of income and the surrounding society changed in a short period of time. In my research I examine the changes caused by the electrification of the Kemi River in their temporal and spatial context. The focus is on the perspectives of local people and their personal relationships with the environment, but on the other hand also on the power relations within various actor groups. From my interview data I have identified four different adaptation strategies: compliant builders, those in denial, resigned bystanders and opposing resisters. These strategies may be found overlapping in the stories of the interviewees. Local residents have had an opportunity to realign themselves with various available subject positions, as well as decline or remould them. Remoulding takes place in various situations, and local people broadmindedly understand the benefits and disadvantages of hydropower, in spite of their own attitude. The alteration of the Kemi River has been a cultural trauma for the people living along the river, and the ones who experienced the change maintain a constant negotiation with the matter. / Tiivistelmä Kemijoen ensimmäinen voimalaitos valmistui vuonna 1949 sodanjälkeisen voimakkaan sähköntarpeen sanelemana. Kemijoen valuma-alueella on nyt yhteensä 21 voimalaitosta, ja jatkorakentaminen on yhä ajankohtainen asia. Vesivoimarakentaminen aiheutti hyötyjen lisäksi myös vahinkoa jokivarren asukkaille. Joen rakentaminen esti vaelluskalojen nousun jokiin ja muutti vesiympäristöä, maisemaa ja joen käyttöä voimakkaasti. Kemijoen kalakorvauskiista lienee tunnetuin rakentamisen aiheuttama konflikti, mutta myös muita ristiriitoja, pettymyksiä ja vahinkoja on paljon. Käsitellyt ristiriidat liittyvät aina taloudellisiin menetyksiin. Joella on sen rannalla asujalle kuitenkin myös muita kuin taloudellisia merkityksiä. Samanaikaisesti voimalaitostöiden kanssa käynnistyi yhteiskunnallinen rakennemuutos, joka tapahtui Suomessa poikkeuksellisen myöhään ja nopeasti. Muutos löi läpi koko elämänalan, kun fyysinen ympäristö, paikalliskulttuuri, sosiaaliset suhteet, toimeentulo ja yhteiskunta muuttuivat lyhyessä ajassa. Vesivoimarakentaminen vauhditti jokivarsien modernisaatiota entisestään, eikä nopea muutos tarjonnut asukkaille yhtä pitkää sopeutumisaikaa kuin muualla. Käsittelen tutkimuksessani vesivoimarakentamisen aiheuttamia muutoksia Kemijoen vesistöalueella. Tarkastelen muutosta paikallisten asukkaiden näkökulmasta sekä sidottuna rakentamisajan historialliseen ja tilalliseen kontekstiin. Tutkimuksen keskiössä on paikallisen asukkaan henkilökohtainen ympäristösuhde mutta toisaalta myös eri toimijaryhmien väliset ja sisäiset valtasuhteet. Jaan aineistosta esille tulleet jokivarren asukkaiden sopeutumisstrategiat neljään kategoriaan: rakentajiin, selänkääntäjiin, alistujiin ja vastustajiin. Tilanteesta riippuen suhtautumistapoja saattoi ilmetä limittäisesti, ja ne saattoivat olla keskenään myös ristiriidassa. Jokivarren asukkailla on ollut mahdollisuus omaksua tai torjua erilaisia tarjolla olleita toimija-asemia tai muokata niitä erilaisiksi. Muokkausta tapahtuu tilanteesta riippuen, ja jokivarren asukkaat ymmärtävät hyvin joen rakentamisen sekä hyvät että huonot puolet, vastustuksesta, puolustamisesta tai vetäytymisestä riippumatta. Joen muutos on ollut paikallisille asukkaille kulttuurinen trauma, ja muutoksen kokeneet ovat sen kanssa jatkuvassa neuvottelusuhteessa.