Abstract Literary criticism lost its connection with textual criticism as formalist theories gained ground after the 1950s. The formalist conceptions of the autonomy of the literary work, however, have been subsequently questioned while the relationship between literary and textual criticism has remained distant. The present study searches for the historical reasons for this, and with the help of literary philosophy strives to revive the vanished relationship by demonstrating the essential signification of textual criticism to literary criticism. In the Anglo-American context the literary critics’ disinterest in textual criticism has been explained away as a vestige of New Critical literary theory. The present study brings a new interdisciplinary viewpoint to this discussion by showing that Analytic Aesthetics has had a central role in maintaining the separation of textual criticism and literary criticism. By examining prominent theories of the ontology of the literary work the study reveals a tradition of a monolithic conception of the literary work within Analytic Aesthetics that considers the literary work to have only one stable text. In this tradition different phenomena of textual variation are marginalised as inessential to the identity of the work. By the same token, textual criticism is cast out from the field of literary criticism as being aesthetically insignificant. The study criticises the monolithic tradition for its historically limited conception of the work, one that is grounded in the invention of print and the modern conception of the author. This conception does not take into account the historically and constantly changing media of production, recording and transmitting that affects the relationship between the concepts of work and text. The monolithic conception is wholly unsuitable for the thinking of the works of oral literature, medieval manuscript culture and contemporary hypertexts. Neither does it work well with printed literature. This study demonstrates how this conception of the work supports a blind faith approach to the stability of the printed text that gives a completely false impression of the historical nature of the literary work. According to this study literary criticism should be based on an aesthetic of suspicion that approaches every text with a critical attitude. The literary critic should examine the history of textual transmission of the work under study and only then determine and justify from the viewpoint of the given research frame the selection of which text versions the work’s interpretation is based on. By examining unpublished as well as published versions of Aaro Hellaakoski’s Me kaksi, the present study demonstrates in practice how taking textual variation into account produces interpretations of the work that would not otherwise be possible when working only with a single text version. / Tiivistelmä Kirjallisuudentutkimus kadotti yhteyden tekstikritiikkiin formalististen teorioiden yleistyessä 1950-luvun jälkeen. Sittemmin formalistiset käsitykset teoksen historiattomuudesta ja autonomisuudesta on kyseenalaistettu, mutta suhde tekstikritiikkiin on jäänyt etäiseksi. Käsillä olevassa tutkimuksessa etsitään historiallisia syitä tähän ja pyritään elvyttämään näiden tutkimusalojen vuorovaikutusta osoittamalla kirjallisuuden filosofian keinoin tekstikritiikin olennainen merkitys kirjallisuudentutkimukselle. Angloamerikkalaisessa kontekstissa kirjallisuudentutkijoiden välinpitämättömyyden tekstikritiikkiä kohtaan on selitetty periytyvän uuskriittisestä kirjallisuusteoriasta. Tämä tutkimus tuo keskusteluun uuden poikkitieteellisen näkökulman osoittamalla, että analyyttinen estetiikka on ollut keskeinen tekijä tekstikritiikin ja kirjallisuudentutkimuksen välisen erottelun ylläpitämisessä. Tarkastelemalla keskeisiä kirjallisen teoksen ontologian teorioita tutkimus paljastaa analyyttisessa estetiikassa vallitsevan monoliittisen teoskäsityksen tradition, jossa teoksella ajatellaan olevan vain yksi muuttumaton teksti. Tässä traditiossa erilaiset tekstuaalisen variaation ilmiöt marginalisoidaan teoksen identiteetin kannalta epäolennaisina. Samalla tekstikriittinen tutkimus rajataan pois kirjallisuudentutkimuksen alueelta esteettisesti merkityksettömänä. Tutkimus kritisoi monoliittisen tradition historiallisesti rajoittunutta teoskäsitystä, joka pohjautuu kirjapainotekniikkaan ja moderniin tekijäkäsitykseen. Tämä teoskäsitys ei huomioi teoksen historiallisesti muuttuvien tuottamisen, tallentamisen ja välittämisen välineiden vaikutusta teoksen ja tekstin suhteeseen. Monoliittinen teoskäsitys ei sovellu esimerkiksi suullisen runouden, keskiajan käsikirjoituskulttuurin tai nykyajan hypertekstien tekstuaalisuuden ajattelemiseen, muttei myöskään painetun kirjallisuuden tekstuaalisuuteen. Tutkimus osoittaa, miten tämä teoskäsitys ylläpitää sokeaa luottamusta painettuun tekstiin, joka antaa virheellisen kuvan kirjallisen teoksen historiallisesta luonteesta. Tutkimuksen mukaan kirjallisuudentutkimuksen tulisi perustua epäilyksen estetiikkaan, jossa jokaiseen tekstiin suhtaudutaan kriittisesti. Kirjallisuudentutkijan olisi selvitettävä tutkimansa teoksen tekstuaalisen transmission historia sekä määritettävä ja perusteltava tutkimusongelmansa näkökulmasta mihin teoksen tekstiversioihin hän perustaa tulkintansa. Tarkastelemalla Aaro Hellaakosken Me kaksi -runoelman julkaisemattomia ja julkaistuja versioita tutkimuksessa osoitetaan käytännössä, miten tekstuaalisen variaation huomioiminen tuottaa tulkintoja teoksesta, jotka eivät olisi mahdollisia yksittäisen tekstiversion pohjalta.

Abstract The empirical material for studying children's creative writing was collected in Taivalkoski, Lapland (a basic education course at Päätalo Institute, ten girls), and Oulu, Northern Finland (a creative writing project in a hospital school, two girls and two boys), in spring 2000. I was the instructor at the courses as well as the researcher. The children were 8–13 years in age. The subject of my study consists of the stories written by the children: what sort of stories they write and how creative writing suits hospital and school environments. I also look into bibliotherapy conducted among children and young people. In my study I describe, analyse and interpret by means of qualitative research the courses in creative writing offered by Päätalo Institute and the hospital school. As case studies, these two are stand-alone studies independent of each other. By qualitative approach in this work I mean that I describe how I build my interpretation as a researcher. The stories written by children provide material externalised from the subconscious as stories and writings which it is possible to interpret from a depth-psychological point of view. Sigmund Freud's understanding of dreams as manifestations of subconscious fears and hopes acquires a new form in the horror stories children write. The child works his or her activated energy charge through manipulating the dream-like and violent elements in stories in a controlled manner: by writing. In bibliotherapy, one studies one's own feelings, thoughts and memories and compares them to the experiences of others. This sort of work on feelings, thoughts and memories seemed to take place especially in the writer projects of the hospital school children: they worked on emotional processes while writing. On the basis of my study, creative writing and bibliotherapy offer a child or a young person a means for working out, at both conscious and subconscious levels, matters relating to the present stage of his or her development and current life condition. While writing, the child deals with his or her relations to friends, parents and the self. He or she treats hobbies and other topics of interest but problems as well. Studies already provide information as to the positive effects of bibliotherapy – reading and writing both have therapeutic effects – but more in-depth research is required. My dissertation shows that groups using bibliotherapy can function in the field of paediatric and adolescent psychiatry in homes for children and adolescents. They can also function in the environment of youth clubs and schools with bibliotherapy as a creative literary art activity to deter problems and foster growth and development. The method I developed, the Fantasy Treasure Chest (Fantasian aarrearkku), is one that can be taken in more general use for both instructing creative writing and collecting research material. / Tiivistelmä Lasten luovan kirjoittamisen tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin keväällä 2000 Taivalkoskella (Päätalo-instituutin sanataiteen perusopetuksen jakso, 10 tyttöä) ja Oulussa (sairaalakoulun luovan kirjoittamisen projekti, 2 tyttöä, 2 poikaa). Toimin itse sekä tutkijana että kurssien ohjaajana. Lapset olivat 8–13-vuotiaita. Tutkimuskohteina olivat lasten kirjoittamat tarinat: millaisia tarinoita he kirjoittavat, ja miten luova kirjoittaminen sopii sairaala- ja koulukontekstiin. Tein myös katsauksen lasten ja nuorten parissa toteutettuun kirjallisuusterapiaan. Tutkimuksessani kuvaan, analysoin ja tulkitsen laadullisen tutkimuksen keinoin Päätalo-instituutin ja sairaalakoulun luovan kirjoittamisen kursseja. Nämä ovat tutkimustapauksina itsenäisiä, toisistaan riippumattomia kokonaisuuksia. Laadullinen lähestymistapa työssäni on sitä, että kuvaan, miten tutkijana rakennan tulkintaani. Lasten kirjoittamista tarinoista löytyy tiedostamattoman materiaalia ulkoistuneina tarinoiksi ja kirjoituksiksi, jotka avautuvat syvyyspsykologisesta näkökulmasta tulkittuina. Sigmund Freudin käsitykset unista pelkojen ja toiveiden tiedostamattoman ilmentyminä saavat uudenlaisen muotonsa esimerkiksi lasten kirjoittamissa kauhukertomuksissa. Tarinoiden unenomaisten ja väkivaltaisten elementtien kautta lapsi käsittelee aktivoitunutta energialataustaan hallitussa muodossa: kirjoittamalla. Kirjallisuusterapiassa tutkitaan omia tunteita, ajatuksia ja muistoja, ja näitä verrataan toisten kokemuksiin. Tätä tunteiden, ajatusten ja muistojen käsittelyä näytti tapahtuvan etenkin sairaalakoulun lasten kirjoittajaprojektissa: lapset työstivät kirjoittamisen ohessa psyykkisiä prosessejaan. Tutkimukseni perusteella lasten luova kirjoittaminen ja kirjallisuusterapia tarjoavat lapselle ja nuorelle väylän työstää meneillään olevaan kehitysvaiheeseen ja elämäntilanteeseen liittyviä asioita sekä tietoisella että tiedostamattomalla tasolla. Lapsi käsittelee kirjoittaessaan suhdettaan kavereihin, vanhempiinsa ja itseensä. Hän käsittelee kirjoittamalla harrastuksiaan ja mielenkiinnonkohteitaan mutta myös ongelmiaan. Tutkimukset kertovat kirjallisuusterapian myönteisistä vaikutuksista – lukemisella ja kirjoittamisella on terapeuttinen vaikutus – mutta tarvitaan vielä perusteellisempia tutkimuksia. Väitöskirjani osoittaa, että kirjallisuusterapeuttisia ryhmiä voi toimia lasten- ja nuorisopsykiatriassa ja lasten- ja nuorisokodeissa sekä sanataidetoimintana ennaltaehkäisevänä, kasvua ja kehitystä tukevana ryhmätoimintana kerhoissa ja kouluissa. Kehittelemäni Fantasian aarrearkku -menetelmä on yksi keino käyttöön otettavaksi niin luovan kirjoittamisen ohjaukseen kuin tutkimusmateriaalin keräämiseenkin.

Abstract Globalization, immigration and the multiculturalization of society have had a deep impact on Finland in the last few decades. But what effect did these altered cultural-societal circumstances have on literary life in Finland in the early 2000s? The object of research in this article-based dissertation is the transnationalization of literary life in Finland. This is investigated through what is called ’new transnational literature’ in this study by means of analyzing literature published by writers with migrant backgrounds during the first decade of the 20th century in Finland. The study analyzes the reception of debut novels by Ranya ElRamly, Umayya Abu-Hanna, Zinaida Linden and Alexandra Salmela. Furthermore, it considers how this reception has implicitly defined and canonized Finnish literature, and how transnational and cross-border writers are situated in the literary field in Finland. By problematizing how to approach the transnational in literary studies, this dissertation contributes to current debates on methodological nationalism. The research material consists of works of fiction as well as texts published on internet and print media that deal with the reception of the novels. These sources are examined within the framework of cultural studies, mainly from the perspectives of close reading and sociological criticism, media studies-oriented reception theory, and the history of literature, as well as transnational approach that goes beyond national framework. This research demonstrates that approximately 90 writers with migrant backgrounds, often writing in languages other than Finnish, Swedish or Sami, have published texts in Finland in the 2000s. Although many of them have been successful, most of them have continued working without due recognition hampered by prevailing monolingualism. New transnational literary works have been placed in rigid categories, and the reception has emphasized authors’ backgrounds and national borders, thus concealing the literary dimensions and qualities of their works. New transnational literature questions the understanding of literature as nation-bound. According to this study, Finnish literary life appears to be a transnational and multi-lingual space, in which writers simultaneously belong to both transnational and national literary cultures. The significance of gender is also evident, in that women writers and their books have had a pivotal role in the transnationalization of Finnish literature. / Tiivistelmä Globalisaatio, maahanmuutto ja yhteiskunnan monikulttuuristuminen ovat viime vuosikymmeninä luonnehtineet Suomea. Miten muuttunut kulttuuris-yhteiskunnallinen tilanne on vaikuttanut kirjalliseen elämään 2000-luvun alun Suomessa? Artikkeliväitöskirjassa tutkitaan suomalaisen kirjallisen elämän ylirajaistumista. Tätä hahmotellaan tarkastelemalla maahanmuuttajataustaisten kirjailijoiden julkaisemia tekstejä, joita kutsutaan tässä uudeksi ylirajaiseksi kirjallisuudeksi. Tutkimuksessa analysoidaan myös teosten vastaanottoa, vastaanoton sisältämää suomalaisen kirjallisuuden määrittelyä ja kanonisointia sekä ylirajaisten kirjailijoiden sijoittumista kirjalliselle kentälle Suomessa. Pohtimalla sitä, miten tutkia kirjallisuuden ylirajaisuutta, tutkimus osallistuu kansainväliseen keskusteluun metodologisesta nationalismista. Tutkimusaineisto koostuu kaunokirjallisuudesta, erityisesti Ranya ElRamlyn, Umayya Abu-Hannan, Zinaida Lindénin ja Alexandra Salmelan esikoisteoksista, sekä internetissä ja printtimediassa julkaistusta, kirjallisuutta käsittelevästä tekstimateriaalista. Aineistoa lähestytään tekstilähtöisen ja yhteiskunnallisen kirjallisuudentutkimuksen, mediatutkimuksellisesti painottuneen vastaanottotutkimuksen, kirjallisuushistoriallisen tutkimuksen sekä kansallisesta kehyksestä irtaantuvan ylirajaisen lähestymistavan suunnista. Tutkimus tuo esille sen, miten Suomessa on 2000-luvun mittaan julkaissut erilaisia tekstejä noin 90 maahanmuuttajataustaista ja usein muulla kuin suomen-, ruotsin- tai saamen kielellä työskentelevää kirjailijaa. Vaikka moni on menestynyt hyvin, edelleen suurin osa työskentelee näkymättömissä erityisesti kieleen liittyvien esteiden keskellä. Vastaanotossa aineiston kirjallisuutta on aseteltu jähmeisiin kategorioihin ja kirjailijoiden maahanmuuttajuutta on tuotu esille, mikä on korostanut kansallisia rajoja ja häivyttänyt teosten kaunokirjallisia ulottuvuuksia. Uusi ylirajainen kirjallisuus on horjuttanut käsitystä kansallisesta kirjallisuudesta. Suomalainen kirjallinen elämä näyttäytyy tutkimuksessa transnationaalisena ja monikielisenä tilana, jossa kirjailijat kuuluvat sekä ylirajaisiin kirjallisiin yhteisöihin että kansallisiin kirjallisuuksiin. Tutkimusaineisto havainnollistaa myös sukupuolen merkitystä. Kirjailijanaisilla ja heidän teoksillaan on keskeinen rooli kirjallisuuden ylirajaistumisessa ja neuvotteluissa suomalaisesta kirjallisuudesta.