A dor como sintoma inicial do câncer de boca pode ser o primeiro e único indicador da neoplasia. Até o presente momento suas características, à fase do diagnóstico, ainda não são bem definidas, e nem sempre a dor é considerada como critério importante de diagnóstico para o câncer. OBJETIVO. Avaliar a prevalência e as características gerais de dor orofacial, bem como de outros sinais e sintomas, que levaram os pacientes a procurar atendimento à saúde e ao diagnóstico de câncer de cavidade oral ou orofaringe, comparativamente a um grupo controle composto por pacientes sem câncer. MATERIAL E MÉTODO. Dois grupos: a) Grupo Pacientes (GP), formado por 74 pacientes consecutivos do Ambulatório de Cirurgia de Cabeça e Pescoço do Hospital das Clínicas da Faculdade de Medicina da Universidade de São Paulo, que foi dividido em dois subgrupos: cavidade oral (Ca boca - CaB) e orofaringe (Ca orofaringe - CaO) e b) Grupo Controles (CG), formado por 74 pacientes encaminhados para tratamento odontológico convencional no ambulatório da Divisão de Odontologia do HCFMUSP. Foram utilizados os seguintes instrumentos de avaliação: Ficha clínica da Equipe de Dor Orofacial da Divisão de Odontologia do HCFMUSP (EDOF-HC); Escala Visual Analógica (EVA), Escala Numérica de Dor (END), Escala Verbal de Dor (EVD), Questionário de dor McGill; Ficha de Dor Neuropática do Centro de Dor do HCFMUSP; Índice de disfunção de Helkimo; Índice CPOD; Questionário de Qualidade de Vida (UW-QOL) e o Índice de Desempenho de Karnofsky (IDK). RESULTADOS. Os dois grupos foram pareados em relação ao gênero (4:1 homens); idade (58,46 anos no GP e 58,61 GC), raça (2:1 leucoderma) e ocupação. As diferenças estatísticas predominantes no GP foram as seguintes: tabagista/ex-tabagista e etilista/ex-etilista (p < 0,001); motivos de procura por assistência: dor (p < 0,001), úlcera e aumento de volume (p < 0,001); queixa principal: dor (p < 0,001), aumento de volume (p < 0,001) e úlcera (p=0,016); localização da queixa principal: língua e garganta (p < 0,001), ouvido (p=0,033) e palato (p=0,028); prevalência de dor no momento do estudo (p<0,001); problema mais importante nos últimos sete dias (p < 0,001); motivo de procura por assistência médica (p < 0,001); dor constante muitas vezes explosiva em algum momento (p < 0,001); dor espontânea ou provocada (p < 0,001); fatores desencadeantes da dor: mastigação ou deglutição (p=0,001); dor acorda o paciente (p<0,001); dor moderada a forte (EVA=6; p<0,001), (END=7,5; p < 0,001); duração variável (p<0,001); indiferente quanto ao período do dia (p=0,001); múltiplos descritores, destacando-se: pontada, queimação, latejante (p < 0,001) e tipo \"dor de dente\" (p=0,006) e otalgia reflexa uni ou bilateral (p < 0,001). Os seguintes índices também foram piores no GP: índice de disfunção clínica de Helkimo (p < 0,001); índice CPOD (p=0,004); biofilme dental (p=0,002); questionário de dor McGill (p < 0,001); ficha de dor neuropática (p < 0,001); índice de qualidade de vida (p < 0,001) e IDK (p < 0,001). No GP, 25% estavam nos estádios 0, I ou II, e 75% nos III ou IV; o número de profissionais procurados variou de 1 a 9; cirurgião dentista e cirurgião de cabeça e pescoço fizeram os diagnósticos em ambos os subgrupos e o otorrinolaringologista no CaO; pacientes com CaO procuraram mais por médicos. Houve diferença estatística entre os subgrupos CaB e CaO nos seguintes tópicos; dor tipo \"dor de dente\" (p=0,044) e queimação (p=0,016) no CaB; peso (p=0,018), deglutição como desencadeante de dor (p=0,009), garganta como local de queixa principal (p < 0,001) e otalgia bilateral (p=0,004) no CaO. CONCLUSÃO. Os dados deste estudo mostram que a dor foi sintoma presente em toda a fase de diagnóstico dos cânceres de cavidade oral e orofaringe, inclusive nos estágios iniciais. Destacaram-se as seguintes características: gênero masculino, acima de 50 anos de idade, dor difusa (localização variada), intensidade moderada a forte, indiferente ao período do dia, podendo acordar o paciente, predominantemente em pontada, queimação, latejante ou tipo \"dor de dente\", desencadeada por mastigação ou deglutição, otalgia reflexa uni ou bilateral, limitação ou incapacitação da função mandibular, pacientes com a condição clínica claramente comprometida tanto em qualidade de vida como em funcionalidade. Esses dados podem auxiliar no diagnóstico diferencial dos cânceres de boca e orofaringe, principalmente quando há dor persistente e refratária aos tratamentos / Pain as an early symptom of oral cancer may be the first and only indicator of neoplasia. To date, its characteristics at the diagnostic stage are not still well defined, and pain is not always considered as an important diagnostic criterion for cancer. Objective. To evaluate the prevalence and general characteristics of orofacial pain, as well as other signs and symptoms, which led the patients to seek health care and the diagnosis of cancer of the mouth or oropharynx, compared to a control group composed of patients without cancer. Patients and Method: Two groups: a) Patient Group (PG), consisting of 74 consecutive patients from the Head and Neck Surgery Outpatient Clinic of the Hospital das Clínicas of the Medical School of the University of São Paulo, which was divided into two subgroups:oral cancer(CaB) and oropharynx cancer (CaO) and b) Control Group (CG), formed by 74 patients referred for conventional dental treatment in the outpatient clinic of the Dentistry Division of HCFMUSP. The following evaluation instruments were used: Clinical record form of the Orofacial Pain Team of the Dentistry Division of HCFMUSP (EDOF-HC); Visual Analogue Scale (VAS), Numerical Pain Scale (NPS), Verbal Pain Scale (VPS), McGill Pain Questionnaire; Neuropathic Pain chart of the HCFMUSP Pain Center; Helkimo dysfunction index; DFMT,Index; Quality of Life Questionnaire (UW-QOL) and the Karnofsky performance status (KPS).Results. The two groups were compared for gender (4:1 men); age (58.46 years in PG and 58.61 CG), race (2: 1 white) and occupation. The predominant statistical differences in PG were: smoker / ex-smoker and alcoholic/ex- alcoholic (p < 0.001); reasons for seeking care: pain (p < 0.001), ulcer and swelling (p < 0.001); main complaint: pain: (p < 0.001) swelling (p < 0.001) and ulcer (p=0.016). Location of the main complaint: Tongue and throat (p < 0.001), ear (p=0.033) and palate (p = 0.028); prevalence of pain at study time (p < 0.001); the most important issues in the past seven days (p < 0.001);reason for seeking medical care (p < 0.001); constant pain with attacks of explosions (p < 0.001); spontaneous or induced pain (p < 0.001); pain-triggering factors: chewing or swallowing (p=0.001); pain wakes up the patient (p < 0.001); moderate to severe pain (VAS=6, p < 0.001), (NPS=7.5, p < 0.001); variable duration (p < 0.001); regardless of the period of the day (p=0.001); multiple descriptors, such as: jumping, burning and throbbing (p < 0.001) and toothache type (p=0.006) and unilateral or bilateral reflex otalgia (p < 0.001). The following indexes were also worse in PG: Helkimo clinical dysfunction index (p < 0.001); DMFT index (p=0.004); dental biofilm (p = 0.002); McGill pain questionnaire (p < 0.001); neuropathic pain scale (p < 0.001); index of quality of life (p < 0.001) and KPS (p < 0.001). In PG, 25% were in stages 0, I or II, and 75% in stages III or IV; the number of professionals sought ranged from 1 to 9; dentist and head and neck surgeon made the diagnoses in both subgroups and the otolaryngologist in CaO; patients with CaO sought more physicians. There was a statistical difference between CaB and CaO subgroups in the following topics: toothache-like pain (p=0.044), CaB burning (p=0.016) in the CaB; heavy (p=0.018), swallowing as pain trigger (p=0.009), throat as the primary complaint site (p < 0,001) and bilateral otalgia in CaO (p=0.004). Conclusion. The data from this study show that pain was a symptom present throughout the diagnostic phase of oral cancer. The following characteristics were noted in the sample with oral cancer: male gender, over 50 years of age, diffuse pain (varied location), moderate to strong intensity, indifferent to the time of day, being able to awaken the patient, burning, throbbing, stabbing or toothache-like pain, triggered by chewing or swallowing, unilateral or bilateral reflex otalgia, limitation or incapacitation of mandibular function, patients with a clinical condition clearly compromised both in quality of life and in functionality. These data may aid in the differential diagnosis of oral cancer, especially when there is persistent and refractory orofacial pain

Background When cure is no longer possible, medical care should aim for a transition to palliative care regardless of disease. Patients with incurable cancer are often treated with palliative chemotherapy (PCT), starting with the intent to prolong life and increase quality of life. Eventually, in the late stages of the disease, the patient reaches a transition phase when further PCT neither prolongs life nor adds any predominantly positive effects. Aim of the thesis Study I: To analyse the proportion of patients with incurable cancer who received palliative chemotherapy during the last month of life, and to identify their discriminative characteristics. Study II: To develop a questionnaire assessing performance status in palliative chemotherapy, and to test its psychometric properties. Study III: To explore challenging situations experienced by registered nurses when administering palliative chemotherapy to patients with incurable cancer. Study IV:  To investigate whether routine use of the Performance Status in Palliative Chemotherapy (PSPC) questionnaire in PCT would affect the proportion of patients receiving PCT during the last month of life, hospital admissions, notifications of performance status, documented decisions of ceasing PCT in the medical records, and/or place of death. A secondary aim was to gather registered nurses’ experiences of PSPC in clinical use. Methods In Studies I and IV, information from the medical records of deceased patients with epithelial cancers was used in descriptive analyses of the proportions of patients receiving PCT in counties in northernmost Sweden. A quantitative design was chosen, using non-parametric statistical methods. In Study II, a brief patient-completed questionnaire assessing performance status was developed and psychometrically tested. In Study III, data from research interviews with registered nurses were analysed qualitatively with a narrative thematic approach. Results Studies I and IV showed that about 25% of patients receiving PCT were treated during the last month of life. This group of patients had more hospital admissions, were less likely to die at home, and had fewer instances of documentation of the decision to cease PCT. The questionnaire developed in Study II was shown to have acceptable psychometric qualities such as reliability, validity, and sensitivity to detect deterioration in performance status. Study IV showed that the questionnaire gave nurses valuable information about patients’ performance status. The results also showed that 97% of nurses and 48% of physicians documented their patients’ performance status in the medical records. Study III demonstrated that when nurses administered PCT they considered futile, they could experience dilemmas created by the unforeseeable outcomes of PCT or stemming from insufficient communication between nurses, patients, next-of-kin, and physicians. Conclusions Administration of PCT can create dilemmatic situations for both the patient and medical staff when approaching end-of-life. This is underlined by the finding that some 25% of treated patients received their last round of PCT as late as during the last month of life. The decisions to cease PCT were less likely to be documented for patients who had received PCT within a month before death. Nurses described situations where they felt they were in the middle of the decision-making process regarding whether or not to continue PCT. They found the treatments were given on the authority of someone else; the physician’s recommendation or the patient’s and/or relatives’ request. The unpredictability of PCT was a continuous theme in the work described in this thesis, emphasizing the necessity of individually assessing every patient before PCT in order to minimize the risk of futile treatments. The attempt to develop a reliable and valid questionnaire for systematic assessment of performance status has increased future possibilities to monitor this parameter in PCT when approaching end-of-life. The questionnaire developed as part of this thesis has provided nurses with increased knowledge of patients’ performance status. If routinely used, it may help decrease the proportion of patients receiving PCT during the last month of life, though this remains to be rigorously proven. Further research efforts are needed to progress in the task of optimizing rather than maximizing the use of PCT when approaching end-of-life. / Bakgrund Cytostatikabehandling som ges vid obotlig cancersjukdom kan minska tumörbörda och besvärande symtom som t. ex smärta. Behandlingen ökar livskvalitet och överlevnadstid i många fall och bör därför erbjudas alla patienter som kan ha nytta av den. Dock är cytostatika potenta läkemedel som kan ge besvärliga biverkningar. Diskussionen i många studier pekar på att den förväntade överlevnaden bör överstiga en månad för att behandlingen ska kunna ha avsedd effekt. Då cytostatikabehandling vid obotlig cancersjukdom inte kan bota patienten är det alltid en tidsfråga innan nyttan med behandlingen avtar för att till sist helt upphöra. Fortsatt behandling med cytostatika innebär då risk för enbart negativa effekter i form av ökad trötthet, nedsatt immunförsvar och till och med livsförkortning. Möjligheterna att klara av fortsatt cytostatikabehandling bedöms inför varje behandling med blodprover och klinisk bedömning. På sjukhus utan tjänstgörande onkologspecialist träffar patienten sjuksköterskan som ger behandlingen. Ansvarig läkare kontaktas när provsvar eller något i patientens tillstånd avviker från det vanliga. När sjukdomen framskrider och patientens allmänstillstånd börjar svikta, bör syftet med behandlingen utvärderas och överväganden göras huruvida den ska fortsätta, regimen förändras eller avslutas. Min erfarenhet, ur ett sjuksköterskeperspektiv, av palliativ vård och cytostatikabehandlingar givna till patienter med obotlig cancersjukdom, fick mig att vilja undersöka hur många patienter som behandlas i livets slutskede. Jag ville också ta reda på hur bedömningen av patienten inför behandlingen gick till och om den kunde förbättras, samt hur sjuksköterskan upplevde att ge cytostatikabehandlingar i sent sjukdomsskede. Syften Att utforska andelen patienter med obotlig cancer som behandlas med palliativ cytostatika under sista levnadsmånaden samt att finna utmärkande karakteristika för denna grupp patienter. Att utveckla och psykometriskt testa en kortfattad enkät utformad för bedömning av patientens allmäntillstånd vid palliativ cytostatikabehandling. Att identifiera situationer som sjuksköterskor kan uppleva som utmanande vid cytostatikabehandling av palliativa patienter med cancer. Att undersöka om rutinmässig användning av enkäten utvecklad i studie II påverkat andelen patienter som behandlas med palliativ cytostatika under sista levnadsmånaden, andel sjukhusinläggningar, dokumentation av allmäntillstånd, dokumentation av avslutande av behandling i journal och/eller dödsplats. Metod Alla inkluderade patienter i studierna hade cytostatikabehandlats med anledning av obotlig, epitelial cancer (utgående från organens slemhinneceller) och var 20 år eller äldre.  Deltagande sjuksköterskor arbetade på cytostatikabehandlingsmottagningar/avdelningar. Både pati-enter och sjuksköterskor kom från Jämtland, Västerbotten och/eller Norrbotten. I studie I jämfördes journaldata från avlidna patienter som cytostatikabehandlats under sista levnadsmånaden med dem som avslutat behandlingarna tidigare. I studie II erbjöds patienter att delta i utvecklingen av en enkät som tagits fram för att mäta allmäntillståndet före cytostatikabehandling. I studie III intervjuades sjuksköterskor som arbetar med att ge cytostatika och deras berättelser analyserades med narrativ metod. I studie IV jämfördes journaldata för avlidna patienter som använt enkäten från studie II med matchade kontroller och i tillämpliga frågor data från studie I. Resultat Studie I visade att 23 % av alla patienter som cytostatikabehandlats någon gång under sista året före sin död även fick cytostatikabehandling under sista levnadsmånaden. Studien visade också en samvariation mellan behandling sista levnadsmånaden och fler sjukhusvistelser inom en månad efter sista behandling, färre dokumenterade beslut att avsluta behandlingen samt att färre patienter från denna grupp avled i hemmet. I Studie II konstaterades att den utformade enkäten uppvisade tecken på såväl reliabilitet, validitet som förmåga att detektera när patientens allmäntillstånd försämrades. Studie III visade att palliativa cytostatika kan upplevas som potenta och oförutsägbara läkemedel, som kan skapa dilemman för de sjuksköterskor som genomför behandlingarna när de ges till patienter som är försvagade av sin cancersjukdom. Sjuksköterskorna upplevde att de ibland stod mitt emellan läkare, patienter och närstående inför behandlingsbeslut. Studie IV visade ingen statistiskt säkerställd effekt av rutinmässig monitorering av allmäntillståndet med det i studie II framtagna formuläret. Varken behandling under sista månaden i livet, sjukhusvistelser, dokumenterade beslut att avsluta behandling eller dödsplats påverkades. Däremot rapporterade sjuksköterskorna att formuläret gav dem värdefull information om patientens allmäntillstånd inför behandling. Klinisk nytta för framtiden Fynden i studien kan vara till nytta för alla inblandade i cytostatikabehandlingen; patienten, närstående, sjuksköterskan och läkaren. Särskilt i beslutsprocessen om cytostatikabehandlingen ska fortsättas eller avbrytas. Metoder för att bättre bedöma prognostiska faktorer inför cytostatikabehandling behöver utvecklas ytterligare. I en framtida studie skulle formuläret kunna vidareutvecklas för datoriserad användning så resultaten förs in i patientjournalen, där både sjuksköterska och läkare enklare skulle ha tillgång till dem innan behandlingsbeslut. Slutsatser Behandling med palliativ cytostatika nära livets slutskede kan skapa situationer som upplevs som dilemman, både för patienten och för vårdpersonalen. I studierna behandlades 23-25 % av patienterna med cytostatika under sista levnadsmånaden. Dessa patienter vårdades oftare på sjukhus och färre av dem dog i hemmet. Sjuksköterskorna beskrev att de i vissa fall upplevde sig vara "mitt i mellan" i beslutsprocessen om cytostatikabehandling skulle ges eller inte. Cytostatikabehandlingens oförutsägbarhet visade sig vara ett genomgående tema i avhandlingen. Oförutsägbarheten leder till att individanpassning för varje enskild patient är av största vikt. Försöket till formulärutveckling skulle kunna öka möjligheten att mer objektivt använda allmäntillstånd som en parameter inför behandlingsbeslut när patienten nalkas livets slut. Formuläret visade sig ge sjuksköterskorna värdefull information om patienternas upplevda allmäntillstånd även om denna studie inte visade statistiskt säkerställda skillnader mellan de som använde formuläret och kontrollgruppens patienter. För att ytterligare optimera beslutsfattandet vid palliativ cytostatikabehandling när livets slutskede nalkas krävs fortsatt forskning. / Tausta Parantumattoman syöpäsairauden yhteydessä annettu sytostaattihoito voi vähentää kasvainkuormaa ja haittaavia oireita kuten esim. kipua. Monissa tapauksissa hoito parantaa potilaiden elämänlaatua ja antaa lisää elinaikaa. Siksi hoitoa on tarjottava kaikille potilaille, jotka voivat hyötyä siitä. Sytostaatit ovat kuitenkin potentteja lääkkeitä, joilla voi olla voimakkaat vaikutukset ja haittavaikutukset. Tutkimukset viittaavat siihen, että jäljellä olevan odotetun eliniän tulee olla yli kuukausi, jotta hoidolla olisi toivottu teho.  Koska parantumattoman syöpäsairauden yhteydessä annettu sytostaattihoito ei voi parantaa potilasta, on aina ajan kysymys, milloin hoidon teho alkaa vähetä loppuakseen viimein kokonaan. Silloin jatkettu sytostaattihoito merkitsee potilaalle vain negatiivisten vaikutusten riskiä lisääntyneen väsymyksen, heikentyneen vastustuskyvyn ja jopa eliniän lyhentymän muodossa. Potilaan mahdollisuus selvitä jatketusta sytostaattihoidosta arvioidaan ennen hoidon aloittamista verikokeiden ja kliinisen arvion perusteella. Jos sairaalassa ei ole päivystävää onkologian erikois-lääkäriä, potilas tapaa sairaanhoitajan. Vastaavaan lääkäriin otetaan yhteyttä silloin, kun koevastauksissa tai potilaan tilassa on jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Kun sairaus etenee ja yleistila alkaa heiketä, potilaan elämänlaatu usein heikkenee ja elinaika lyhenee. Tällöin on syytä arvioida hoidon tarkoitusta ja pohtia, jatketaanko vai muutetaanko hoitoa, vai lopetetaanko se kokonaan. Kokemukseni sairaanhoitajana parantumattomien syöpäpotilaiden palliatiivisesta hoidosta ja sytostaattihoidosta herätti minussa halun tutkia, kuinka moni potilas saa hoitoa elämän loppuvaiheessa. Halusin myös tutkia, miten potilaat arvioidaan ennen hoitoa, onko arvioinnissa parantamisen varaa ja miten sairaanhoitajat kokevat elämän loppuvaiheessa annettavat sytostaatti-hoidot. Tavoitteet Tutkia, kuinka suuri osa parantumatonta syöpää sairastavista potilaista saa palliatiivista sytostaattihoitoa viimeisen elinkuukautensa aikana sekä löytää tämän potilasryhmän erottavat tekijät. Kehittää ja testata psykometrisesti lyhyt lomake, jolla mitataan potilaan yleistila palliatiivisen sytostaattihoidon yhteydessä. Tunnistaa tilanteita, jotka sairaanhoitajat voivat kokea ongelmallisina syöpäpotilaille annettavan palliatiivisen sytostaattihoidon yhteydessä. Tutkia, onko tutkimuksessa II laaditun lomakkeen rutiininomainen käyttö vaikuttanut viimeisen elinkuukautensa aikana sytostaattihoitoa saavien potilaiden osuuteen, sairaalahoitojaksojen osuuteen, yleistilan dokumentointiin, päättyneen lääkityksen dokumentointiin potilaskertomuksessa ja/tai kuolinpaikkaan.  Menetelmä Kaikki tutkimuksen potilaat olivat saaneet sytostaattihoitoa parantumattomaan, elinten limakalvosoluista lähtöisin olevaan epiteelisyöpään. Potilaat olivat 20 vuotta täyttäneitä ja asuivat Jämtlannin, Västerbottenin tai Norrbottenin alueella. Tutkimukseen osallistuneet sairaanhoitajat työsken-telivät saman alueen sytostaattivastaanotoilla tai -osastoilla. Tutkimuksessa I verrattiin tilastollisia menetelmiä käyttäen kuolleiden, viimeisen elin-kuukautensa aikana sytostaattihoitoa saaneiden potilaiden potilaskerto-mustietoja niihin potilaisiin, joiden hoito oli lopetettu ennen viimeistä elinkuukautta.  Tutkimuksessa II potilaille tarjottiin mahdollisuus osallistua sellaisen lomakkeen kehittämiseen, joka on laadittu mittaamaan potilaiden yleistilaa ennen sytostaattihoitoa. Tutkimuksessa III haastateltiin sairaan-hoitajia, ja heidän kertomuksensa analysoitiin narratiivisia menetelmiä käyttäen. Tutkimuksessa IV verrattiin kuolleiden, tutkimuksen II lomaketta käyttäneiden potilaiden potilaskertomustietoja sopivaan vertailuryhmään ja soveltuvissa osin tutkimuksen I tietoihin.  Tulokset Tutkimus I osoitti, että 23 % kaikista potilaista, jotka olivat saaneet sytostaattihoitoa viimeisen elinvuotensa aikana, saivat sitä myös viimeisenä elinkuukautenaan. Tutkimus osoitti myös, että viimeisen elinkuukauden aikana annetulla sytostaattihoidolla oli yhteisvaihtelua seuraavien tekijöiden kanssa: useat sairaalahoidot kuukauden sisällä viimeisestä sytostaatti-hoidosta, vähemmän hoidon lopettamispäätöksiä ja harvemmat ryhmään kuuluvista potilaista kuolivat kotona. Tutkimuksessa II todettiin, että laadittu lomake osoitti merkkejä sekä reliabiliteetista, validiteetista että kyvystä havaita erot sellaisten potilaiden välillä, joiden yleistila heikkeni tutkimuksen aikana.  Tutkimus III osoitti, että palliatiiviset sytostaatit voidaan kokea potentteina ja ennalta arvaamattomina lääkkeinä. Ne voivat kuitenkin olla ongelmallisia hoitaville sairaanhoitajille silloin, kun sytostaattihoitoa annetaan potilaille, jotka ovat syöpäsairautensa heikentämiä. Sairaanhoitajat kokivat, että he joskus hoitopäätöksiä tehtäessä joutuivat lääkäreiden, potilaiden ja läheisten "väliin" olematta kuitenkaan itse osallisia kommunikaatiosta. Tutkimus IV ei osoittanut, että tutkimuksessa II laaditun lomakkeen avulla suoritetulla rutiininomaisella yleistilan monitoroinnilla olisi mitään tilastollisesti osoitettavaa tehoa. Sillä ei ollut vaikutusta viimeisen elin-kuukauden aikana annettuun hoitoon, sairaalahoitojaksoihin, doku-mentoituihin hoidon lopettamispäätöksiin tai potilaan kuolinpaikkaan. Sairaanhoitajat ilmoittivat kuitenkin, että lomake antoi heille arvokasta tietoa potilaan yleiskunnosta ennen hoitoa. Kliininen hyöty tulevaisuudessa Tutkimuksen tuloksista voivat hyötyä kaikki sytostaattihoitoon osalliset, potilas, läheiset, sairaanhoitaja ja lääkäri; päätösprosessissa, joka koskee hoidon jatkamista tai lopettamista. On kehitettävä entistä parempia menetelmiä yleistilan arvioimiseksi ennen sytostaattihoidon aloittamista. Tulevassa tutkimuksessa voitaisiin tutkimuksen lomakkeesta kehittää sähköinen lomake, jolla tulokset kirjataan potilaskertomukseen, josta sekä sairaanhoitajat että lääkärit saavat tiedot ennen hoitopäätösten tekemistä. Johtopäätökset Elämän loppuvaiheessa annettu palliatiivinen sytostaattihoito voi aiheuttaa tilanteita, jotka voidaan kokea ongelmallisina sekä potilaan että hoitohenkilökunnan kannalta. Tutkimuksissa 23–25 % potilaista sai sytostaatti-hoitoa viimeisen elinkuukautensa aikana. Näitä potilaita hoidettiin useammin sairaalassa ja harvemmat heistä saivat kuolla kotonaan. Omien kuvaustensa mukaan sairaanhoitajat kokivat tietyissä tapauksissa joutuneensa "väliin" sytostaattihoidon jatkamista tai lopettamista koske-vassa päätösprosessissa. Sytostaattihoidon ennalta arvaamattomuus osoittautui tutkielman läpikäyväksi teemaksi.  Tämä ennalta arvaamattomuus merkitsee sitä, että on erittäin tärkeä räätälöidä hoito jokaiselle potilaalle yksilöllisesti.  Tutkielman puitteissa laadittu lomake voisi antaa lisämahdollisuuksia käyttää entistä objektiivisemmin yleistilaa parametrina, kun tehdään hoitopäätöksiä potilaan elämän loppuvaiheessa. Osoittautui, että lomake antaa sairaanhoitajille tärkeää tietoa potilaiden kokemasta yleistilasta vaikka tämä tutkimus ei osoittanutkaan tilastollisesti vahvistettavia eroja lomaketta käyttäneiden ja vertailuryhmän potilaiden välillä. Vaaditaan lisätutkimusta, jotta voitaisiin optimoida päätökset, jotka koskevat palliatiivista sytostaatti-hoitoa elämän loppuvaiheen lähestyessä.

The associations between coping styles, measured by COPE Test, dispositional version (Carver,Scheier and Weintraub, 1989), and Health Status inferred through a performance status, measured by Karnofsky's Index of Behavioral Performance are examined. The study focuses upon 28 oncological in patients. Positive moderate Pearson's correlations were found between these two variables in this correlational-descriptive study. These were interpreted in the following sense: the larger use of the style, the less health status among the scales suppression of competent activities, procrastination of coping, instrumental social support, focusing and releasing of emotions and behavioral disengagement. The active coping scale presented a negative correlationwith regard to Performance Status as a health measure. / Se estudian las asociaciones entre estilos de afrontamiento medidos a través del Test de Estimación del Afrontamiento COPE-versión disposicional (Carver, Scheier y Weintraub. 1989) y Estado de Salud inferido a través del Estatus Performance, medido a través del Índice de EjecuciónConductual de Karnofsky, en un grupo de 28 pacientes oncológicos hospitalizados de ambos sexos. La investigación alcanza el nivel descriptivo-correlacional, y se encontraron asociaciones entre ambas variables expresadas en correlaciones Pearson positivas y moderadas interpretadas en el siguiente sentido: a mayor empleo del estilo, menor estatus de salud entre las escalas supresión de actividades competentes, postergación del afrontamiento, apoyo social instrumental, enfocar y liberar emociones y desentendimiento conductual. La escala afrontamiento activo, presentó una correlación negativa respecto al Estatus Performance como medida de salud.

Introdução: Os principais objetivos do tratamento das metástases cerebrais (MC) são no auxílio do controle da doença no encéfalo e a melhora da qualidade de vida dos pacientes. A cirurgia convencional tem um importante papel no tratamento das MCs e os métodos de monitoração intraoperatória podem auxiliar na obtenção de resultados cirúrgicos melhores. Objetivos: Avaliar a influência da ultrassonografia encefálica durante cirurgia para ressecção de MC no índice de Karnofsky e no grau de ressecção do tumor. Métodos: Neste estudo prospectivo controlado e não randomizado, doentes com indicação de tratamento cirúrgico de MCs foram incluídos. A ultrassonografia intraoperatória (USIO) foi realizada por um neurossonologista. O índice de Karnofsky foi avaliado por equipe multidisciplinar de oncologia; o grau de dificuldade para ressecção cirúrgica do tumor foi avaliado pelo cirurgião e o volume tumoral foi avaliado pelo neurorradiologista por meio da RM realizada no pré e pós-operatório. Resultados: Dos 78 doentes, 40 homens e 38 mulheres com idade média de 53 anos, 35 foram submetidos a tratamento cirúrgico com auxílio da USIO. Não houve diferença estatística no KPS e volume tumoral pré-operatório entre os grupos. O KPS pós-operatório no grupo da USIO foi de 80 e no grupo-controle de 70 (p=0,045). Considerando-se a melhora do KPS no pós-operatório, a quantidade de doentes tiveram melhora do KPS foi superior no grupo da USIO (p=0,036) destacando-se os seguintes subgrupos: tumores com grau de dificuldade de ressecção < 4 (p=0,037), tumores nas áreas eloquentes (p=0,043), tumores não relacionados aos grandes vasos e nervos (p=0,007), e lesões únicas no leito cirúrgico (p=0,038). O tumor residual na RM pós-operatória foi menor no grupo da USIO: 9,5% no grupo da USIO e 30,8% no grupo-controle; 1,6 mm3 no grupo da USIO e 9 mm3 do grupo-controle; p=0,05. Considerando-se doentes com KPS >= 70, o número de doentes com volume de tumor residual inferior a 10% em relação ao volume pré-operatório foi superior no grupo da USIO (p=0,032 e OR de 3,8). Conclusão: Os achados deste estudo sugerem que a USIO encefálica pode influenciar na melhora do índice de Karnofsky e na redução do volume de tumor residual / Object: The goals of treating a cerebral metastasis (CM) are to achieve local control of the disease and to improve patient quality of life. The aim of this study was to analyse the effect of using conventional surgery supported by intra-operative ultrasound (IOUS) to approach a CM. To perform this analysis, we determined Karnofsky post-operative scores (KPS) and tumour resection grades. Methods: Patients with CM who were eligible to undergo a surgical approach were included in this study. Surgical treatment was either supported or not supported by IOUS. A neural oncology team determined the pre- and post-operative KPS. A radiologist examined the tumour volume using pre- and post-operative magnetic resonance imaging. Before the surgery, the surgeon determined whether it was possible to perform a total CM resection. Results: A total of 78 patients with CM diagnosis were treated using a surgical approach (35 with and 43 without IOUS). The post-operative median KPS was higher in the IOUS group (80 versus 70, p=0.045). Within the IOUS group, KPS evolution was superior (p=0.036), especially in the following CM subgroups: a difficulty of tumour resection ranking score<4 (p=0.037), the tumour was in an eloquent area (p=0.043), the tumour was not associated with vessels or nerves (p=0.007), and solitary lesions (p=0.038). The volume of residual tumours was lower in the IOUS group (9.5% and 1.6 mm3 versus 30.8% and 9 mm3, p=0.05). In patients with a KPS >= 70, the residual tumour volume was categorized as < 10% or >= 10%, and 62% of patients had < 10% residual tumours (76% in the IOUS group and 45% in the non-IOUS group; p=0.032 and OR=3.8). Conclusion: This study suggests that IOUS can play a role in improving post-operative KPS and in decreasing residual tumours in CM surgeries