Abstract This research explores social entrepreneurship within the Islamic context through a number of perspectives. While there has been plenty of scientific research on social entrepreneurship during the last decades, non-Western settings are largely missing from academic research. Nevertheless, social entrepreneurship is also practiced in non-Western nations, no less so in the GCC countries. This research explores the multifaceted nature of social entrepreneurship within the Islamic GCC context through three qualitative research papers. The strong role and influence of social entrepreneurship was seen as the connecting theme between these three papers. Social entrepreneurship comes in many shapes and sizes and is visible at many levels of organization. Nation states display it as do even wider, shared belief systems. The multifaceted nature of social entrepreneurship is revealed when approached from several perspectives. The first paper approaches it from a social and commercial perspective, utilizing a case study method. The second paper is a conceptual paper that approaches social entrepreneurship from a more religious and philanthropic perspective by focusing on zakat. In the third paper, social entrepreneurship is studied from the perspective of leadership and state using a historical case study. The findings of these three papers reveal that the interaction between the different functions of social entrepreneurs is both complex and multifaceted. One of the reasons for this is that the boundaries within which the social entrepreneurs operate are highly multidimensional. The Islamic context encompasses both institutional entrepreneurship and Islamic philanthropy, and sees them as essential and often also inseparable parts of it - perhaps even more so than in a Western context. This research shows that the state has a strong supporting role in social entrepreneurship and even acts as social entrepreneur. Thus, in the Islamic context, the effects of social entrepreneurship (through zakat institutions) actually foster the interaction and spread of social entrepreneurs, institutional entrepreneurs and Islamic philanthropists across multiple institutional spheres. / Tiivistelmä Tässä väitöskirjassa tutkitaan sosiaalista yrittäjyyttä islamilaisessa kontekstissa useasta eri perspektiivistä. Vaikka viimeisten vuosikymmenten aikana on tehty paljon akateemista tutkimusta sosiaalisesta yrittäjyydestä, tutkimus länsimaiden ulkopuolisisissa konteksteissa on ollut hyvin vähäistä. Siitä huolimatta sosiaalista yrittäjyyttä on harjoitettu myös muualla kuin länsimaissa, kuten myös Persianlahden arabivaltioissa, GCC maissa. Tämä tutkimus käsittelee sosiaalisen yrittäjyyden monitahoista ilmentymää islamilaisissa GCC maissa kolmen kvalitatiivisen artikkelin kautta. Sosiaalisen yrittäjyyden vahva rooli ja sen erilaiset vaikutukset ovat yhdistävä teema näissä kolmessa artikkelissa. Sosiaalinen yrittäjyys ilmenee monessa eri muodossa ja eri kokoisissa yrityksissä ja sen vaikutus on nähtävissä useissa organisaation eri tasoissa. Sosiaalista yrittäjyyttä on havaittavissa myös valtiotasolla ja jopa suuremmissa uskomuskunnissa. Sosiaalisen yrittäjyyden monitahoisuus ilmenee, kun sitä lähestytään useasta perspektiivistä. Ensimmäinen artikkeli lähestyy tätä ilmiötä sosiaalisesta ja kaupallisesta perspektiivistä hyödyntäen tapaustutkimusta tutkimusmenetelmänä. Toinen tutkimusartikkeli on käsitteellinen tutkimus, joka lähestyy sosiaalista yrittäjyyttä enemmän uskonnollisesta ja filantropisesta lähtökohdasta keskittymällä zakat-käsitteeseen. Kolmannessa artikkelissa sosiaalista yrittäjyyttä tutkitaan johtamisen ja valtiotason näkökulmista historiallisen tapaustutkimusmenetelmän avulla. Tutkimuksen tulokset paljastavat, että vuorovaikutus sosiaalisten yrittäjien eri toimintojen välillä on sekä monimutkaista että monitahoista. Yksi selitys tälle on, että rajapinta jonka puitteissa sosiaaliset yrittäjät toimivat, on erittäin moniulotteinen. Institutionaalinen yrittäjyys ja islamilainen filantropia ovat erottamaton osa sosiaalista yrittäjyyttä islamilaisessa kontekstissa, ehkä jopa suuremmassa määrin kuin länsimaisissa konteksteissa. Tämä tutkimus osoittaa että valtiolla on vahva avustava rooli sosiaalisessa yrittäjyydessä ja valtio voi jopa käyttäytyä sosiaalisen yrittäjän tavoin. Täten sosiaalisen yrittäjyyden vaikutus islamilaisessa kontekstissa (zakat-instituution kautta) vahvistaa sosiaalisten yrittäjien, institutionaalisten yrittäjien ja islamilaisten filantrooppien vuorovaikutusta ja vaikutusvallan leviämistä yli instituutiorajojen.

Abstract Digitalization is a megatrend that also drives public sector reforms toward improved citizen service processes by adopting digital technologies. The digitalization of the public sector, also referred to as e-government transformation, is a strenuous institutional change process that starts with strategy and policy formation and is eventually carried out through individual information and communication (ICT) development projects and programs. ICT projects in the public sector still struggle due to challenges and complexities such as technological uncertainty. These project-level struggles impair e-government efforts that are already facing strategic and regulative difficulties, which, again, affect ICT project performance. How a temporary project is connected and contributes to the strategic objectives of a more permanent structure is the focus of project governance. In e-government context it can be applied to describe and elaborate on the ICT project alignment and control practices in and between different organizations within the e-government transformation. The underlying academic motivation for this research is to improve the current understanding of project governance in e-government: how ICT project governance can be applied to enact the institutional change of public sector digitalization. The dissertation study follows a constructive research approach, using multiple qualitative methods on empirical data from the Finnish central government. By synthesizing the results from four individual research publications, this dissertation explores the ICT project governance practices and tensions that take place in different levels within the e-government transformation. The study contributes to the literature by elaborating how project governance is perceived in and affected by the e-government transformation and by providing new information on how flexible and collaborative project models, namely agile models and project alliances, are applied in the context. The dissertation proceeds to construct a multi-level model that indicates how the perceived challenges and tensions could be remedied, thus enabling managers and practitioners in the field to conduct the right ICT projects properly and, hence, support the e-government transformation. / Tiivistelmä Digitalisaatio on yksi megatrendeistä, joka vaikuttaa myös julkisen sektorin reformaatioihin, joilla tavoitellaan tehokkaampia asiakaspalveluprosesseja hyödyntämällä digitaalisia teknologioita. Julkisen sektorin digitalisoituminen, tai e-hallinnon muutos, on vaativa institutionaalinen muutosprosessi, joka alkaa strategisten ja poliittisten linjausten määrittelyllä ja toteutetaan lopulta yksittäisten informaatio- ja kommunikaatioteknologia (ICT) projektien ja ohjelmien kautta. Julkisen sektorin ICT projekteja haastaa edelleen muun muassa tekniset epävarmuustekijät. Nämä projektitason haasteet vaikuttavat myös e-hallintoon, johon liittyy jo valmiiksi strategisia ja hallinnollisia vaikeuksia. Tämä taas vastavuoroisesti vaikeuttaa yksittäisten projektien toimintaa. Projektihallintoa käytetään kuvaamaan, miten kertaluontoinen projekti liittyy ja vaikuttaa pysyvämpiin rakenteisiin ja niiden strategisten tavoitteiden toteutumiseen. E-hallinnon digitaalisen muutoksen yhteydessä projektihallinnon kautta voidaan esittää ICT projektien ohjaus- ja kontrollointikäytäntöjä eri organisaatiotasoilla. Tämä tutkimuksen akateeminen motivaatio on parantaa nykyistä tietämystä projektihallinnosta e-hallinnon kontekstissa tarkastelemalla, miten ICT projektihallintoa voidaan käyttää julkisen sektorin digitalisoitumisen toteuttamiseen. Tämä väitöstyö noudattaa konstruktiivista tutkimusotetta, käyttäen useita laadullisia menetelmiä Suomen valtionhallinnosta kerätyn empiirisen datan analysointiin. Syntetisoimalla neljän osajulkaisun tulokset tämä väitös perehtyy ICT projektihallinnon käytänteisiin ja jänniteisiin eri organisaatiotasoilla digitalisoitumisen yhteydessä. Tämä väitös tuottaa uuttaa tietoa esittämällä, miten projektihallinto näyttäytyy ja vaikuttaa e-hallinnon muutoksessa, sekä kuvaamalla miten joustavia projektimalleja, kuten ketterä ja projektiallianssi, voidaan käyttää tässä kontekstissa. Väitöstutkimus luo lisäksi monitasoisen mallin, jonka avulla havaittuja haasteita ja jännitteitä voidaan lieventää. Täten tutkimus auttaa käytännössä alan asiantuntijoita johtamaan oikeita ICT projekteja oikealla tavalla ja siten edesauttaa julkisen sektorin digitalisointia.

Abstract My aim is to explore how interaction is constructed in sermon discourse and lesson discourse, and what interactional roles emerge. Institutional speech is information-centred, but communication never aims merely to transmit information. Rather, it is a complex linguistic relationship affected by the societal and social context. The main theories of this study stem from systemic-functional grammar and critical discourse analysis. The research questions deal with reference to person, modification of the degree of certainty, naming, asking, ordering and politeness strategies. The data consisted of ten sermons and ten lessons. The approach of constructional discourse analysis was applied, but I used methods of conversation analysis, semantics, literary research and rhetoric and dialogue. The cleric and the teacher are speakers ex cathedra. Institutional discourse involves asymmetric power relations between the participants. In the tradition of the church, the sermon remains the cleric's address. In vocational education, the teacher is free to choose his or her methods. Presentation by the teacher is still the most popular method. The cleric tries in a sermon and the teacher in classroom speech to establish contacts with their listeners by using interactional strategies. The interpersonal features used differ in quality and quantity. Based on this I distinguished interactional types of action in sermon discourse and lesson discourse. Sermon discourse was here classified into five types of interpersonal action: matter-centred, narrative, declarative and directive monologue and dialogic sermon. Lesson discourse involved four types of interpersonal action: lecture monologue, directive monologue, lecture dialogue and instructional dialogue. The cleric and the teacher act in the institutional roles of a transmitter of information, an advisor, an orderer and a sharer of experiences. Both use different politeness strategies to reduce the interpersonal asymmetry brought about by their institutional status. The tradition of the cleric's address will not have an opportunity to change unless the listener is allowed to participate. The teacher has the power to change the discourse practice in the classroom, but the individual-centred school culture seems to bind the teacher to a teacher-centred learning model. The institution speaks, the listener keeps silent. The need for change must be recognized by the community before interaction can be revived in practice. The change may also be initiated by the listeners: is it possible at all to get into heaven or to get a job by the methods of the institution? / Tiivistelmä Nopeiden sosiaalisten ja teknologisten muutosten takia yhteiskunnan perinteiset toimintatavat joutuvat kriittiseen tarkasteluun. Tässä tutkimuksessa kohteena on kirkon ja koulun vuorovaikutus. Tarkoitukseni on selvittää, miten vuorovaikutus ilmenee saarna- ja opetusdiskurssissa ja mitä vuorovaikutusrooleja syntyy. Saarna ja oppitunti kuuluvat osana kirkon ja koulun diskurssikäytäntöön. Papin ja opettajan koulutus ja työ ovat yhteiskunnan säätelemiä. Institutionaalisessa puheessa sanoma on keskeinen, mutta ihmisten välinen viestintä ei ole vain tiedon välittämistä, vaan se on monimuotoinen kielellinen yhteys, johon vaikuttaa koko laaja sosietaalinen ja sosiaalinen konteksti. Tutkimukseni pääteoriat ovat peräisin systeemis-funktionaalisesta kieliopista ja kriittisestä diskurssianalyysista. Tutkimuskysymykset käsittelevät henkilöviittauksia, lausumien varmuusasteen modifiointia, nimeämistä, kysymistä, käskemistä ja kohteliaisuuskeinoja. Aineistoni koostuu kymmenestä saarnasta ja kymmenestä ammatillisen opetuksen oppitunnista, jotka on videoitu autenttisissa tilanteissa. Tarkastelutapa on konstruktionistinen diskurssianalyysi. Lisäksi olen hyödyntänyt menetelmiä keskustelunanalyysista, semantiikasta, kirjallisuustieteestä sekä retoriikan ja dialogin tutkimuksesta. Pappi ja opettaja ovat ex cathedra -puhujia. Kirkon traditiossa saarna on säilynyt papin puheenvuorona. Ammatillisessa opetuksessa opettaja voi valita opettaja- tai opiskelijakeskeisen menetelmän. Pappi ja opettaja pyrkivät kontaktiin kuulijan kanssa erilaisilla vuorovaikutuskeinoilla. Interpersoonaisten piirteiden käyttö vaihtelee saarnassa ja opetuspuheessa laadultaan ja määrältään. Tämän perusteella erotan saarna- ja opetusdiskurssista vuorovaikutuksellisia toimintatyyppejä. Tyypittelyn tarkoitus on havainnollistaa puhujan ja kuulijan vuorovaikutussuhdetta sekä osoittaa, että erilainen toimintatyyppi rakentaa erilaisia vuorovaikutusrooleja. Saarnadiskurssissa erottuu viisi toimintatyyppiä: asiakeskeinen, kertova, julistava ja kehottava monologi sekä saarnadialogi. Opetusdiskurssissa toimintatyyppejä on neljä: luentomonologi, ohjaileva monologi, luentodialogi ja opetusdialogi. Papin ja opettajan vuorovaikutusrooleja ovat muun muassa tiedon välittäjä, neuvon antaja, ohjailija ja kokemusten jakaja. Kuulijan vuorovaikutusrooleja ovat tiedon vastaanottaja, neuvon saaja, ohjeiden toteuttaja ja kokemukseen samastuja. Vuorovaikutus on saarnassa ja opetuspuheessa epäsymmetristä, minkä vuoksi pappi ja opettaja pyrkivät vähentämään institutionaalisen statuksen tuomaa vuorovaikutuksellista epätasapainoa erilaisilla kohteliaisuuskeinoilla. Saarnatraditio papin puheenvuorona ei tarjoa suurta mahdollisuutta vuorovaikutuskäytännön muutokseen, ellei toinen osapuoli saa osallistua. Opettaja voisi muuttaa luokkahuoneen diskurssikäytäntöä valitsemalla opiskelijakeskeisiä työtapoja, mutta yksilökeskeinen opettajakulttuuri näyttää sitovan opettajan omana kouluaikana opittuun malliin. Instituutio puhuu, kuulija vaikenee. Muutoksen tarpeen pitää lähteä yhteisöstä, jotta uudistuminen voisi toteutua. Diskurssikäytännön muuttamiseen voidaan joutua myös toisen osapuolen johtopäätöksistä: onko taivaspaikka tai työpaikka lainkaan instituution keinoilla saavutettavissa?

Abstract This study examines how meanings are constructed in newspaper texts. The focus is on the meanings of particular words which are being used when referring to people's ability to work. Besides the lexical choices, this study demonstrates the discourses which are activated when writing about the topic. The approach taken is linguistically oriented and based on both critical discourse analysis and systemic-functional grammar. In this framework, language is seen as a resource for making meaning. Furthermore, a particular interest is taken in the relation between language, power and sociocultural practices. The data consists of 126 texts published in 1999–2000 in Helsingin Sanomat, the largest broadsheet newspaper in Finland. The analysis deals with discourse on working ability in general with special focus on five case studies. The most common discourses are classified as follows: 1) In discourse on expertise, many texts are related to power and knowledge which is needed when evaluating someone's ability to work. The sources who have special knowledge have regular access to the discourse. 2) In discourse on cases where working ability diminishes, the process is usually caused by health problems, aging or problems related to work. 3) In discourse on improving and maintaining one's working ability, the most common means and methods seem to be rehabilitation and workplace health promotion as well as development of work. 4) Attitudes towards working are discussed in discourse on work. It includes various negative aspects, such as unemployment, marginalisation, burn out and rapid changes at work. 5) In discourse on pension benefit, many controversial issues arise about who has the right to have a pension, if our system should be reformed, and about how to keep people working longer. Central participants in this data are experts: research workers, consultants, doctors and other professionals working in health care and rehabilitation as well as politicians. Participant relations are usually based on institutional roles and an expert-client relationship, such as doctors and patients, employers and workers, officials and applicants. The clients are often represented in a passive role as targets of institutional action or sometimes even victims of action with difficulties in getting work or pension. The discourse related to working ability can be seen as a battlefield of contradictory views, for instance, on traditional ways of dealing with problems (e.g. medication, physical rehabilitation, physical training) and other ideas on promoting well-being (e.g. innovations at workplace, educational courses). Power struggles can also be seen in arguments about the most reliable judge to decide if someone is able to work or not. On the one hand, working ability is connected to health and other personal qualities, and on the other hand to rapid change in the nature of work. In sum, working ability is seen as an entity which changes. It belongs to expert knowledge. It is a target of institutional actions and a domain of development. Working ability is portrayed as a matter of attitude towards working and also as a political and economic issue. This study contributes to ways in which a significant social phenomenon can be approached from a linguistic aspect, and it gives an idea how media texts may affect the ways of speaking about contemporary issues. The meaning, derived from this data, is constructed in a cultural and social context which is particularly Finnish. The discourse shows continuity with the texts produced in earlier centuries, and it is still changing. Thus, working ability can be replaced with work-related well-being. / Tiivistelmä Tutkimus käsittelee merkitysten rakentumista lehtiteksteissä. Tutkimus kohdistuu erityisesti sellaisten sanojen merkityksiin, joilla viitataan työkykyyn. Leksikaaliset valintojen lisäksi valotetaan diskursseja, jotka aktivoituvat aiheesta kirjoitettaessa. Kielitieteellinen lähestymistapa perustuu kriittiseen diskurssianalyysiin ja systeemis-funktionaaliseen kieliteoriaan. Tässä kehyksessä kieli nähdään resurssina, jolla tuotetaan merkityksiä. Lisäksi kiinnostus kohdistuu kielen, vallan ja sosiokulttuuristen käytänteiden suhteeseen. Tutkimusaineisto koostuu 126 tekstistä, jotka on julkaistu vuosina 1999 ja 2000 Helsingin Sanomissa, Suomen laajalevikkisimmässä sanomalehdessä. Analyysi käsittelee yleisesti työkykydiskursseja ja keskittyy lisäksi viiteen tapaustutkimukseen. Yleisimmin teksteissä aktivoituvat seuraavat diskurssit: 1) Asiantuntijuusdiskurssissa monet tekstit kytkevät työkyvyn valtaan ja tietoon, jota tarvitaan työkyvyn arvioinnissa. Lähteet, joilla on erikoistietoa, pääsevät säännöllisesti osallistumaan diskurssiin. 2) Työkyvyn alenemisdiskurssissa tavallisimpina aiheuttajina näyttäytyvät sairaus, ikä ja työhön liittyvät ongelmat. 3) Työkyvyn edistämisdiskurssissa keinoina mainitaan yleisimmin kuntoutus ja työkykyä ylläpitävä toiminta ja myös työnteon kehittäminen. 4) Työn diskurssissa aktivoituu puhe työasenteista. Työkyvyn maailmaan liitetään monia kielteisiä aspekteja, kuten työttömyys, syrjäytyminen, työuupumus ja työn nopea muuttuminen. 5) Eläkediskurssissa esillä ovat monet kiistanalaiset kysymykset siitä, kenellä on oikeus saada eläkettä, pitäisikö järjestelmää uudistaa ja miten ihmiset saataisiin pysymään pitempään työelämässä. Keskeisiä osanottajia näiden lehtitekstien maailmassa ovat asiantuntijat: tutkijat, konsultit, lääkärit ja muut terveydenhuollon ja kuntoutuksen ammattilaiset kuten myös poliitikot. Osallistujien suhteet perustuvat yleensä institutionaalisiin rooleihin ja asiantuntijan ja asiakkaan suhteeseen, esimerkiksi lääkäreiden ja potilaiden, työnantajien ja työntekijöiden sekä virkailijoiden ja asiakkaiden suhteeseen. Asiakkaat esitetään usein passiivisina institutionaalisen toiminnan kohteina tai toisinaan jopa toiminnan uhreina, joilla on vaikeuksia saada työtä, eläkettä tai muita tukia. Työkykydiskurssi näyttäytyy ristiriitaisten näkemysten taistelukenttänä. Kiistat kirjoittuvat teksteihin, joissa kiistellään esimerkiksi työkyvyn edistämisen perinteisistä keinoista (esim. lääkehoidosta, fyysisestä kuntoutuksesta, kuntoilusta) ja muista hyvinvoinnin kohentamisideoista (esim. uudistuksista työpaikalla, koulutuksesta). Valtataistelu näyttäytyy myös kiistoissa siitä, kuka on luotettavin päättämään, onko henkilö työkykyinen vai työkyvytön. Yhtäältä työkyky kytkeytyy terveyteen ja muihin yksilöllisiin ominaisuuksiin ja toisaalta työelämän nopeaan muuttumiseen. Työkyky-ilmauksille kirjoittuu monia merkityksiä. Työkyky on muuttuva olio, ja se kuuluu asiantuntijoiden tietoon. Se on institutionaalisen toiminnan kohde ja kehittämiskohde. Työkyky näyttäytyy asennekysymyksenä ja myös poliittisena ja taloudellisena kysymyksenä. Tutkimus tarjoaa näkemyksen siitä, miten yhteiskunnallisesti merkittävää ilmiötä voi lähestyä kielitieteen keinoin, ja osoittaa, miten mediatekstit ohjailevat tapoja puhua ajan ilmiöistä. Työkyvyn merkitys rakentuu kulttuurisessa ja sosiaalisessa kontekstissa, joka näyttäytyy tässä aineistossa erityisen suomalaisena. Diskurssi on jatkumoa aiempien vuosisatojen teksteille, ja se on yhä muuttuvaa. Työkyvyn rinnalla voidaankin puhua työhyvinvoinnista.

Abstract In interaction, a proposal projects an acceptance or a rejection as a sequentially relevant next turn. However, conversation does not always proceed so straightforwardly but it is possible for participants to respond to a proposal in many ways without taking an explicit stand. This thesis focuses on such responses and uses Conversation Analysis as a research method. The thesis analyses the sequences in which the recipient 1) does not verbally respond to a proposal, 2) responds to a proposal with a stand-alone particle, mm, jaa or joo, or 3) responds to a proposal by teasing, by shifting the focus to the procedural details of the activity or by rejecting the entire activity. Additionally, the thesis exploits the fact that the research data (22 psychological interaction tests) have already been analysed as part of a psychiatric schizophrenia study in which the methodological approach was the Communication Deviance (CD) Scale. Consequently, in the second phase of the thesis, Conversation Analysis and the CD Scale are compared as methodological approaches to interaction. The thesis shows that by not responding or by responding with a mere particle, a recipient does not accept the proposal and may also avoid explicit disagreement with the proposer. However, the particles under analysis constitute a continuum in terms of agreeing with a proposal, with mm at one end as the least encouraging particle, jaa in the middle as neutral and joo at the other end as the most encouraging. The responses that tease, shift to the procedural details of the test or reject the test task, in turn, do also other interactional work: they control and guide other participants and rebel against the test task. On the whole, participants orient to discontinuity in the course of action initiated by the proposal: they treat the responses under analysis as insufficient and pursue a more explicit acceptance or rejection. The thesis also shows that the CD Scale finds communication defects in the same sequences but that the defects do not primarily involve the discontinuity of interaction. Thus CA and the CD Scale look at interaction from different perspectives and disagree on what is considered an interactional problem. / Tiivistelmä Vuorovaikutuksessa ehdotus luo odotuksen hyväksynnästä tai hylkäyksestä sekventiaalisesti relevanttina seuraavana vuorona. Aina keskustelu ei kuitenkaan etene näin suoraviivaisesti, vaan ehdotukseen on mahdollista vastata monin eri tavoin ottamatta siihen eksplisiittisesti kantaa. Tässä väitöstutkimuksessa tarkastellaan keskustelunanalyysin menetelmää käyttäen tällaisia tapoja eli analysoidaan toimintajaksoja, joissa vastaanottaja 1) ei reagoi ehdotukseen kielellisesti tai kuultavasti, 2) vastaa ehdotukseen pelkällä dialogipartikkelilla mm, jaa tai joo tai 3) vastaa ehdotukseen kiusoittelemalla, puuttumalla toimintatapaan tilanteessa tai torjumalla koko toiminnan. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään sitä, että tutkimusaineisto eli 22 psykologista vuorovaikutustestiä on jo aikaisemmin analysoitu psykiatrisen skitsofreniatutkimuksen yhteydessä, jolloin menetelmänä käytettiin kommunikaatiohäiriöpisteytystä. Tutkimuksen toisessa vaiheessa verrataan siis keskustelunanalyysiä ja kommunikaatiohäiriöpisteytystä vuorovaikutuksen analyysimenetelminä. Tutkimus osoittaa, että jättämällä vastaamatta ehdotukseen tai vastaamalla pelkällä dialogipartikkelilla vastaanottaja ei hyväksy ehdotusta ja voi lisäksi välttää eksplisiittisen erimielisyyden ilmauksen. Tutkitut dialogipartikkelit asettuvat kuitenkin saman- ja erimielisyyttä kuvaavalle jatkumolle siten, että toisessa päässä on vähiten jatkamaan kannustava mm, keskellä neutraali jaa ja toisessa päässä kannustavin joo. Kiusoittelevat, toimintatapaan puuttuvat ja testitehtävän torjuvat responssit puolestaan tekevät myös muuta vuorovaikutustyötä, eli ne kontrolloivat ja ohjaavat toisten toimintaa sekä kapinoivat testitehtävää vastaan. Kaiken kaikkiaan osallistujat orientoituvat ehdotuksen aloittaman toimintalinjan jatkumattomuuteen: he käsittelevät tutkittuja responsseja riittämättöminä ja hakevat ehdotukselle eksplisiittisempää hyväksyntää tai hylkäystä. Lisäksi tutkimus osoittaa, että kommunikaatiohäiriöpisteytys löytää vuorovaikutusongelmia tutkituista toimintajaksoista mutta ongelmat eivät useinkaan liity vuorovaikutuksen jatkumattomuuteen. Siksi voidaankin sanoa, että keskustelunanalyysi ja kommunikaatiohäiriöpisteytys katsovat vuorovaikutusta eri näkökulmista ja näkevät eri piirteet ongelmallisina.

Abstract In the 1990's, a large number of Finnish hospitals began implementing new cost accounting systems, which were aimed at pricing the hospital outputs at full cost. Often the method of choice was activity-based costing, which was in the process of being transferred from the manufacturing industry to health care service production. The aim of this study is to analyse the motivations and rationale of this phenomenon in the light of three longitudinal case studies. The first case study is archival, using documents produced between 1996 and 2002. In the second case study, the data consists mainly of research diaries and personal observation and covers a hospital district activity-based costing and pricing project of 2000–2001. The third case study covers budgeting and costing development in a private, non-profit hospital by analysing documents and field notes. Institutional theory is used to interpret the findings in the three case studies. The theoretical framework used in analysing the data draws on Roberts and Greenwood's (1997) ideas, according to which an organisation's rational and efficiency-seeking actions are constrained by both economic (bounded rationality) and institutional factors. The results indicate that different constraints imposed on efficiency-seeking behaviour such as activity-based costing implementation may lead to different solutions concerning implementation. It is noteworthy that while all three case organisations represent the health care sector, their approaches to activity-based costing have been quite dissimilar. While institutional theory leads us to believe that managerial accounting systems may be converging due to the institutional pressures, evidence from the case studies supports the notion that this convergence seems limited to the adoption of the systems – function of the systems seems to remain characteristically different. / Tiivistelmä Useat suomalaiset sairaalat aloittivat 1990-luvulla laajamittaisia kustannuslaskentaprojekteja, joissa tähdättiin täyskatteiseen hinnoitteluun. Usein valittuna menetelmänä oli toimintolaskenta, jota siirrettiin teollisesta toimintaympäristöstä terveydenhuollon palvelutuotantoon. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella tämän ilmiön syitä ja motiiveja kolmen tapaustutkimuksen valossa, joista kaksi on sairaanhoitopiirejä ja kolmas on voittoa tavoittelemattoman yhteisön omistama yksityinen sairaala. Ensimmäisessä tapaustutkimuksessa aineisto on dokumentteihin perustuvaa arkistomateriaalia vuosilta 1996–2002. Lisäksi kustannuslaskentamallien rakennetta on tarkasteltu käymällä läpi laskelmissa tehtyjä rakenteellisia ja teknisiä ratkaisuja sekä laskentasääntöjä. Toisessa tapaustutkimuksessa aineisto koostuu pääasiassa tutkijan päiväkirjoista ja havainnoista, ja sisältää sairaanhoitopiirin laajuisen kustannuslaskenta- ja hinnoitteluprojektin kuvauksen vuosilta 2000–2001. Kolmannessa tapaustutkimuksessa käydään läpi yksityisen sairaalan budjetoinnin ja kustannuslaskennan kehitystä dokumentteihin ja tutkijan muistiinpanoihin nojautuen. Teoreettisena viitekehyksenä aineiston tulkinnassa käytetään Robertsin ja Greenwoodin (1997) rajoitetun tehokkuuden mallia, jonka mukaan organisaation tehostamispyrkimyksiä rajoittavat sekä taloudelliseen rationaalisuuteen liittyvät tekijät (rajoitettu rationaalisuus) että institutionaaliset tekijät. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että erityyppiset rajoittavat tekijät vaikuttavat organisaatioiden tehokkuuspyrkimyksiin (joihin toimintolaskentaprojektit on luettava) siten, että lopputuloksena on erilaisia sovelluksia toimintolaskennan käyttöönotosta. On huomionarvoista, että vaikka kaikki tutkimuksen kohteena olleet tapaukset ovat erikoissairaanhoidon organisaatiota, niiden tavat ottaa toimintolaskenta käyttöön ovat olleet toisistaan hyvin poikkeavia. Vaikka institutionaaliseen teoriaan perustuvasta tutkimuksesta voikin tehdä sellaisen johtopäätöksen, että ulkoiset paineet muovaavat organisaatioita samanlaisiksi, näiden tapaustutkimusten perusteella on mahdollista väittää, että samanlaisuuden paineet liittyvät laskentajärjestelmien käyttöönottoon järjestelmien toiminnan jäädessä varsin erityyppisiksi.

Abstract The aim of this dissertation is to analyse the process of change in management accounting in public-sector health care. The change is examined through the implementation of a nationally homogeneous Diagnosis Related Grouping (DRG) system. The DRG system is used to classify health-care diagnoses into groups for service productisation and pricing. The system has been proposed as a solution for cost accounting and budgeting. The practical motivation of the dissertation is to analyse the embedding of change in organisations´ practises. The theoretical motivation of the dissertation is to extend the investigation of change by analysing the process of implementation of a nationally homogeneous system. The research data comprise 39 interviews conducted between 2006 and 2011 with hospital district representatives, the representatives of the company managing the DRG system, the DRG system supplier, and the representatives of the National Institute for Health and Welfare and the Association of Finnish Local and Regional Authorities. In addition to interviews, the data consists of participative observations, telephone inquiries, and newspaper articles. This dissertation consists of four essays that analyse the data through the lens of two theories: the Actor Network (ANT) and Institutional theory (NIS). The results indicate how the use of multiple theories (ANT ja NIS) as a methodology enriches and extends the insight into the change process in management accounting. For instance, the analysis of the homogeneous use of the DRG system, without investigating the practices of actors by making use of the ANT, the results could have been different in this respect. Especially, this dissertation indicates how important it is that actors’ actions are also examined in the processes of change in the implementation of public-sector management accounting systems. The idea for the DRG system was introduced to Finland almost twenty years ago. However, the results indicate that it has spread very slowly. According to earlier research, an institutional environment is considered to exercise pressure on organisations in order to make them adopt new practices that are homogeneous with other institutional practices. There is indirect pressure in decentralised health care in Finland, though its power for change is weak. This dissertation shows how the decentralisation of responsibilities in large-scale institutions, such as the health-care system in Finland, also slows down and decentralises reforms. As institutional power becomes weaker, the power of organisations to promote things seems to grow stronger, however. / Tiivistelmä Tämän väitöskirjatyön tarkoituksena on analysoida johdon laskentatoimen muutosprosessia julkisen sektorin terveydenhoidossa. Muutosta tarkastellaan kansallisesti yhtenäisen diagnoosiperustaisen ryhmittelyjärjestelmän (Diagnosis Related Grouping, DRG) käyttöönottoprosessin kautta. DRG on järjestelmä, jossa luokitellaan terveydenhoidon diagnoosit ryhmiin palvelujen tuotteistusta ja hinnoittelua varten. Järjestelmää on esitetty ratkaisuna kustannuslaskentaan ja budjetointiin. Väitöskirjatyön käytännön motivaationa on analysoida muutoksen asettumista organisaatioiden käytäntöihin. Väitöskirjatyön teoreettisena motivaationa on laajentaa muutostutkimusta tarkastelemalla kansallisesti yhtenäisen järjestelmän käyttöönottoa. Tutkimuksen aineisto koostuu 39 haastattelusta, joita on kerätty vuosien 2006 ja 2011 välillä. Tutkimuksessa on haastateltu sairaanhoitopiirien henkilökuntaa, DRG-järjestelmän hallinnoiman yhtiön edustajia, järjestelmän toimittajaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Kuntaliiton edustajia. Aineisto sisältää haastattelujen lisäksi osallistuvaa havainnointia, puhelinkyselyjä sekä lehtiartikkeleita. Tämä väitöskirjatyö koostuu neljästä esseestä, joissa analysoidaan aineistoa kahden eri teorian, toimijaverkostoteorian (ANT) ja institutionaalisen teorian (NIS), avulla. Tulokset tuovat esille, kuinka kahden teorian (ANT ja NIS) metodologinen käyttö rikastuttaa ja laajentaa näkemystä johdon laskentatoimen muutosprosessista. Esimerkiksi analysoitaessa DRG-järjestelmän yhtenäistä käyttöä tutkimatta toimijoiden toimintaa toimijaverkostoteoriaa hyödyntäen, tulokset voisivat tältä osin olla erilaiset. Erityisesti tämä väitöskirjatyö osoittaa, kuinka tärkeää julkisen sektorin johdon laskentajärjestelmien käyttöönoton muutosprosessia tutkittaessa on tutkia myös toimijoiden toimintaa. Idea DRG-järjestelmästä esitettiin Suomessa melkein kaksikymmentä vuotta sitten. Tulokset osoittavat kuitenkin, että sen leviäminen on ollut hyvin hidasta. Aikaisempien tutkimusten mukaan institutionaalisen ympäristön katsotaan painostavan organisaatioita, jotta ne ottaisivat käyttöön uusia menetelmiä, jotka ovat yhdenmukaiset muiden institutionaalisten käytänteiden kanssa. Suomen hajautetussa terveydenhoidossa esitetään epäsuoraa painetta, mutta sen voima muutokseen ei ole vahva. Väitöskirjatyö tuo esille miten suurien instituutioiden, kuten Suomen terveydenhoidon, vastuun hajautuessa myös reformit hidastuvat ja hajautuvat. Institutionaalisten voimien heikentyessä organisaatioiden voima ajaa asioita näyttää kuitenkin vahvistuvan.