Diss. / Tiivistelmäosa. - University of Helsinki, Faculty of Medicine, Institute of Clinical Medicine, Department of Psychiatry, Department of Mental Health and Alcohol Research, National Public Health Institute. Myös paperimuodossa (ISBN 978-951-740-693-2).

Diss. -- Helsingin yliopisto. / Myös paperimuodossa (ISBN 951-740-632-0).

Abstract The prevalence of working-aged weight losers is high because of high prevalence of obesity. Unfortunately, the loss of weight is often temporary. The aim of the present study was to investigate the effect of intensive counselling on maintained weight loss and eating behaviour (cognitive restraint, emotional eating, uncontrolled eating and binge eating). Additionally, the associations of eating behaviour with maintained weight loss, discontinuation, dietary intake and anhedonia were studied. Eighty-two overweight or obese subjects (body mass index >27) participated in either intensive (n=35) or short-term (n=47) weight loss counselling (based on the Finnish Current Care guidelines) in a randomized weight loss follow-up study lasting 18 months. The subjects in the intensive counselling group lost more weight than those in the short-term counselling group at the 6 months follow-up (5.0±5.7kg, 2.4±2.5kg, respectively). The weight loss results were not maintained in either of the groups. The cognitive restraint increased and the emotional eating, uncontrolled eating and binge eating symptoms decreased in both groups. There were subjects in both counselling groups who succeeded in weight loss (weight loss result 9.3±6.3%) and those who failed (gained 3.3±1.7% of body weight). Those who succeeded had the highest score for cognitive restraint and lowest for uncontrolled eating, binge eating and emotional eating. In failure group, the scores for uncontrolled eating and binge eating were the highest already at the beginning of study. Those with the highest cognitive restraint at 18 months reported low intake of energy and fat while their intake of carbohydrates and fibre was high. Anhedonia existed in 24.4% of the participants at least once during the study period. They had higher binge eating scores continously, more uncontrolled eating and emotional eating at 6 months and they lost less weight than those without anhedonia. Thirty-two participants (39%) discontinued the study. Discontinuation was independently associated with a lack of free-time and a high weight loss goal. The association of eating behaviour with weight loss and dietary intake suggest that enhancing eating behaviour could be a target for improving the success of weight loss. The assessment and then the treatment of psychological factors (such as anhedonia), focus on setting realistic weight loss targets as well as emphasizing the fact that counselling visits and lifestyle changes are time consuming processes should be included in weight loss counselling. / Tiivistelmä Lihavuuden lisääntyessä myös työikäisten laihduttajien määrä kasvaa. Laihdutustulos jää valitettavan usein väliaikaiseksi. Tämän työn tavoitteena oli tutkia tehostetun ohjauksen vaikutusta laihtumistulokseen ja syömiskäyttäytymiseen (tietoinen syömisen hillintä, tunnesyöminen, impulsiivinen syöminen ja ahmimistaipumus). Lisäksi tutkittiin syömiskäyttäymisen yhteyksiä laihtumistulokseen, tutkimuksen keskeyttämiseen, energiaravintoaineiden saantiin sekä anhedoniaan. Tutkimukseen osallistui 82 ylipainoista tai lihavaa henkilöä (painoindeksi >27kg/m2). Heidät satunnaistettiin kahteen tutkimusryhmään: tehostetun ohjauksen (n=35) ja lyhytohjauksen ryhmään (n=47). Ohjaus perustui aikuisten lihavuuden Käypä hoito -suositukseen. Tutkimuksen kesto ohjaus- ja seurantajakson kanssa oli 18 kuukautta. Tehostetun ohjauksen ryhmässä henkilöt laihtuivat ensimmäisen kuuden kuukauden aikana enemmän kuin lyhytohjausryhmässä (5.0±5.7kg ja 2.4±2.5kg). Laihtumistulos ei kuitenkaan ollut pysyvä. Syömiskäyttäytymisessä tapahtui pysyvä muutos kummassakin tutkimusryhmässä; tietoinen hillintä lisääntyi, ja samanaikaisesti tunnesyöminen, impulsiivinen syöminen ja ahmiminen vähenivät. Kummassakin ryhmässä oli laihtumisessa onnistuneita (laihtumistulos 9.3±6.3 %) sekä epäonnistuneita (paino nousi 3.3±1.7 %). Onnistujilla esiintyi enemmän tietoista syömisen hillintää ja samanaikaisesti vähiten tunnesyömistä, impulsiivistä syömistä ja ahmimistaipumusta. Epäonnistujat söivät jo alkutilanteessa impulsiivivisemmin, ja heillä oli enemmän ahmimistaipumusta kuin onnistujilla. Henkilöt, joilla oli korkein tietoinen syömisen hillintä, saivat vähiten energiaa ja rasvaa mutta eniten hiilihydraatteja ja kuitua. Anhedoniaa esiintyi 24.4 %:lla tutkituista ainakin kerran tutkimuksen kuluessa. Anhedoniaan yhdistyi myös muita korkeammat ahmimistaipumuspisteet koko tutkimuksen ajan, eniten impulsiivista syömistä ja tunnesyömistä kuuden kuukauden seurannassa ja vähäisempi laihtuminen kuin henkilöillä, joilla ei esiintynyt anhedoniaa. Tutkimuksen keskeytti 39 % mukaan lähteneistä. Keskeyttämisen itsenäisiä riskitekjöitä olivat vapaa-ajan puute ja suuri laihtumistavoite. Syömiskäyttäytymisen yhteys sekä laihtumiseen että energiaravintoaineiden saantiin osoittaa, että syömiskäyttäytymisen ohjaus tulisi olla keskeinen osa laihdutusohjausta. Myös ahedonian arviointi ja hoito sekä keskustelu realistisesta painotavoiteesta ja elämäntilanteen kuorimittavuudesta voisivat tehostaa laihdutuksen onnistumista.

Mental illnesses, especially depression, are a global problem that require new treatment options to those whose symptoms are resistant to the current ones. Psilocybin, which is a naturally occurring drug in mushrooms, has become a potential candidate. It affects the brain by deactivating certain areas, causing not only changes in perception and consciousness but antidepressive responses as well, thereby improving well-being. Previous studies have looked at psilocybin and how it affects the brain, and also shown that short trials with psilocybin can cause long-lasting improvement. Here, I conducted an analysis including nine experimental articles that had studied psilocybin’s effects on depressive symptoms. Results confirm that psilocybin does decrease depressive symptoms, even long-lastingly, while only transient mild side effects being fairly common. Some conclusions could also be drawn of which types of patients will benefit of psilocybin treatment most likely. Future research with bigger sample sizes is needed, as well as more focus on identifying the ideal settings and patients of psilocybin-assisted therapy. / Mental ohälsa och särskilt depression är globala problem. Nya behandlingsalternativ behövs för de som inte får hjälp av nuvarande behandlingar. Psilocybin är ett ämne som finns i så kallade magiska svampar och har blivit en potentiell kandidat. Psilocybin påverkar hjärnan genom att inaktivera vissa delar, vilket leder till förändringar i perception, medvetandet och antidepressiva responser bland annat. Tidigare forskning har fokuserat på hur psilocybin påverkar hjärnan samt visat att även kortvarig behandling med psilocybin kan framkalla en långvarig förbättring av hur man mår. Denna analys inkluderar nio experiementella studier om psilocybins effekter på depressiva symtom. Resultatet visar att psilocybin minskar depressiva symptom, även långvarigt. Endast kortvariga milda bieffekter var rapporterade. Framtida forskning bör ha ett större antal av deltagare samt fokusera på att identifiera idealgruppen för denna typ av behandling.

Abstract According to the literature, postpartum depression affects 10–15% of all mothers giving birth. The purpose of this study is to examine the time after a child is born in the everyday life of a family from the salutogenic perspective. The target group of the 'Lapsiperhe 1992' survey were the married and cohabiting couples living in the region of the city of Oulu who were expecting their first child and had the due date between 1 February 1992 and 31 January 1993. The study evaluated the mood of the mothers quantitatively using the Edinburgh Postnatal Depression Scale (EPDS) during pregnancy and after childbirth. The relationships of the couples were studied using parts of Spaniers's (1976) Dyadic Adjustment Scale (DAS) and part of Bienvenu's Marital Communication Inventory that were combined to form a relationship questionnaire. Altogether 85% of the mothers (n = 558) participated in the study before giving birth and 74% (n = 487) after childbirth. As many as 472 of those who answered both questionnaires (n = 475) also filled in the EPDS questionnaire. Altogether 10.4% (n = 58) exceeded the cut-off point of 13 points, according to the EPDS, during pregnancy and 8.3% (n = 39) after childbirth. The questionnaire on moods during pregnancy and perception of the relationship were analysed by means of cross-tabulation for those subjects who answered both the questionnaire on moods and the relationship questionnaire (n = 461). In this study, the questionnaire on moods was divided into two categories, EPDS ≤ 12 and EPDS ≥13, similar to the relationship questionnaire < 70 (n = 43, 9.3%) and relationship questionnaire ≥ 70 (n = 418, 90.7%). If the relationship was considered bad (< 70) the risk of developing depression during pregnancy was 4.7 times higher (RR = 4.7, 95% confidence interval 2.8–8), and after childbirth 5.5 times higher (RR = 5.5, 95% confidence interval 3.1–9.6). The qualitative section of the study identifies the resources for recovery used by the subjects. A focused interview was carried out with 29 mothers during their maternity leave, 3–10 months after childbirth. The subjects for the interview were selected on the basis of the EPDS questionnaire and they formed three groups: EPDS ≤ 5 (n = 13), EPDS ≥ 13 (n = 13) and others (n = 3). The method of analysis used was the grounded theory method. Many of those who had exceeded the cut-off point felt they had suffered from passing melancholy or they had problems in their marital relationship. Those who suffered from severe depression also had coping methods. The most important coping methods were seeking social support, taking distance, physical exercise, relaxation by reading, cognitive methods, religion and humour. The support given by one's husband or significant other played an essential role in recovery. It is important to make a difference between depression diagnosed using the EPDS and clinically diagnosed depression, in order to avoid medicalisation. / Tiivistelmä Aikaisemman tutkimuksen mukaan synnytyksen jälkeinen masennus koskettaa 10–15 % kaikista synnyttäjistä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia salutogeenisestä näkökulmasta lapsen syntymän jälkeistä aikaa perheen arkielämässä. Kohdeväestönä Lapsiperhe 1992 -tutkimuksessa olivat ne avio- ja avoparit Oulun kaupungin alueella, jotka odottivat ensimmäistä lastaan ja joiden laskettu aika oli 1.2.1992–31.1.1993. Tutkimuksessa arvioitiin kvantitatiivisesti äitien mielialaa käyttäen EPDS-kyselyä (Edinburgh Postnatal Depression Scale) odotusaikana ja synnytyksen jälkeen. Parisuhdetta tutkittiin käyttäen osaa Spanierin (1976) kehittämästä kyselystä (Dyadic Adjustment Scale, DAS) sekä osaa Bienvenun aviopuolisoitten vuorovaikutuskyselystä, joista muodostettiin parisuhdekysely. Tutkimukseen osallistui 85 % äideistä (n = 558 ) ennen synnytystä ja 74 % (n = 487) synnytyksen jälkeen. Molempiin kyselyihin vastanneista (n = 475) EPDS-kysely oli täytetty 472:lla. 10,4 % (n = 58) ylitti katkaisupistemäärän 13 pistettä EPDS-mittarin mukaan raskausaikana, ja 8,3 % (n = 39) synnytyksen jälkeen. Mielialakyselyä odotusaikana ja koettua parisuhdetta on analysoitu ristiintaulukoinnin avulla niiltä vastaajilta, jotka olivat vastanneet sekä mielialakyselyyn että parisuhdekyselyyn (n = 461). Tässä tarkastelussa mielialakysely on jaettu kahteen luokkaan, EPDS ≤ 12 ja EPDS ≥ 13, samoin kuin parisuhdekysely < 70 (n = 43, 9,3 %) ja parisuhdekysely ≥ 70. (n = 418, 90,7 %). Koetun parisuhteen ollessa huono (<  70) riski masentuneisuuden kehittymiselle odotusaikana on 4,7-kertainen (RR = 4,7, 95 %:n luottamusväli 2,8–8), ja synnytyksen jälkeen 5,5-kertainen (RR = 5,5, 95 %:n luottamusväli 3,1–9,6). Laadullisessa osassa kartoitettiin tutkittavien toipumisen resursseja. 29 äidille tehtiin teemahaastattelu äitiysloman aikana 3–10 kuukautta synnytyksen jälkeen. Haastateltavat valittiin EPDS-kyselyn perusteella muodostaen kolme ryhmää: EPDS ≤ 5 (n = 13), EPDS ≥ 13 (n = 13) ja muut (n = 3). Analyysimenetelmänä oli grounded teoria -menetelmä. Monet kynnyspisteen ylittäneet kokivat itse kärsineensä ohimenevästä alakuloisuudesta tai heillä oli parisuhdeongelmia. Myös niillä, jotka kärsivät vakavasta masennustilasta, oli käytössään coping-keinoja. Tärkeimmät coping- keinot olivat sosiaalisen tuen hakeminen, etäisyydenotto, liikuntaharrastus, rentoutuminen lukemalla, kognitiiviset keinot, uskonnollisuus ja huumori. Puolison tuki oli oleellinen tekijä toipumisessa. Medikalisaation välttämiseksi on tärkeää tehdä ero EPDS-mittarilla todetun masentuneisuuden ja kliinisesti todetun depression välillä.

Abstract Maternal depressed mood during pregnancy is common, but studies on the offspring of antenatally depressed mothers, with a long follow-up, are scarce. The aim was to study whether the adult offspring of antenatally depressed mothers are at an elevated risk of psychoses, depression, bipolar disorder, antisocial and borderline personality disorder, and schizotypal and affective traits. Parental severe mental disorder was considered as both a genetic and environmental risk factor for mental disorders. The data are based on the unselected, prospective, population-based Northern Finland 1966 Birth Cohort of 12,058 live-born children. The data were collected beginning from pregnancy and ending mid-adulthood. The mothers were asked about their mood during pregnancy at the antenatal clinic at 24–28 gestational weeks. Of the mothers, 13.9% rated themselves as depressed (11.8%) or very depressed (2.1%) during pregnancy. Parents’ severe, hospital-treated mental disorders, and the cohort members’ mental disorders were identified mainly by using the Finnish Care Register for Health Care. In this study, the adult offspring of antenatally depressed mothers had an increased risk of depression, and the male offspring for antisocial personality disorder, compared to cohort members without antenatally depressed mothers. The offspring with both maternal antenatal depressed mood and parental severe mental disorder had a markedly elevated risk of schizophrenia and depression, compared to cohort members without one or both of the risk factors. This is the first study where the offspring of antenatally depressed mothers were followed till mid-adulthood, also taking into account parental severe mental disorders. Based on the findings, the prevention of and early intervention in antenatal depression, especially in families with severe mental illness, might present an opportunity to reduce the risk of mental disorders in the offspring. / Tiivistelmä Äitien raskausajan masennus on yleistä, mutta pitkiä seurantatutkimuksia raskausaikana masentuneiden äitien lapsista on vähän. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko raskausaikana masentuneiden äitien aikuisilla jälkeläisillä kohonnut riski sairastua skitsofreniaan, masennukseen, kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, epäsosiaaliseen tai epävakaaseen persoonallisuushäiriöön, ja ilmeneekö heillä enemmän skitsotyyppisiä tai affektiivisia piirteitä. Vanhempien vakavien mielenterveydenhäiriöiden katsottiin olevan sekä mahdollisia geneettisiä että ympäristöön liittyviä riskitekijöitä jälkeläisten mielenterveyshäiriöille. Tutkimus perustuu yleisväestöön pohjautuvaan, prospektiiviseen Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohorttiin, johon kuuluu 12 058 elävänä syntynyttä lasta. Kohortin jäseniä on seurattu sikiöajalta keski-ikään, aina 49 ikävuoteen saakka. Äitien raskaudenaikaista mielialaa tiedusteltiin raskausviikoilla 24–28 neuvolassa. 13,9 % äideistä raportoi mielialansa masentuneeksi (11,8 %) tai hyvin masentuneeksi (2.1%) raskausaikana. Vanhempien vakavat mielenterveydenhäiriöt ja kohortin jäsenten mielenterveyshäiriöt selvitettiin pääosin hoitoilmoitusrekisteritiedoista. Tutkimuksessa raskaudenaikana masentuneiden äitien lapsilla havaittiin kohonnut depressioriski sekä kohonnut epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön riski miehillä, verrattuna kohortin jäseniin, joiden äitien mieliala ei ollut masentunut raskausaikana. Kohortin jäsenillä, joiden äideillä oli raskausajan masennusta ja toisella vanhemmista vakava mielenterveyshäiriö, oli kohonnut riski sairastua skitsofreniaan ja depressioon, verrattuna heihin, joilla oli vain yksi tai ei kumpaakaan näistä riskitekijöistä. Tämä on ensimmäinen tutkimus, jossa raskausaikana masentuneiden äitien lapsia on seurattu keski-ikään saakka, huomioiden myös vanhempien vakavat mielenterveydenhäiriöt. Tutkimuksen tulosten perusteella äidin raskausajan masennusoireiden varhaisen tunnistamisen ja hoidon voitaisiin ajatella vähentävien jälkeläisten mielenterveysongelmien riskiä, etenkin perheissä, joissa on vakavia mielenterveysongelmia.

Abstract Early risk factors of the antenatal period and infancy have been increasingly linked to psychiatric disorders. The aim of this thesis was to study the associations between very early parental separation and maternal depressed mood in pregnancy on the other hand, and schizophrenia and criminality in the offspring in adolescence and adulthood, on the other, in two data sets. In the Christmas Seal Home Children Study the index cohort consisted of 3 020 subjects born in Finland in 1945–65 who were temporarily isolated from their family immediately after birth to nursing homes, the Christmas Seal Homes, due to tuberculosis in the family. The average separation time was seven months. For every index subject, two reference subjects were matched for sex, year of birth and place of birth. Data were obtained on schizophrenia from the Finnish Hospital Discharge Register (FHDR) in 1971–98 and on criminal offences from Statistics Finland in 1977–98. The 28-year cumulative incidence of schizophrenia was 1.6% both in the index cohort and in the reference cohort (RR 1.0; 95% CI 0.8–1.4). Both male and female index subjects had committed crimes more commonly than the reference subjects (in men RR 1.3; 95% CI 1.2–1.4; in women RR 1.5; 1.2–2.0). Of the male index subjects 12.1% as compared with only 7.1% of the reference cohort had committed violent offences (RR 1.7; 1.4–2.1). In the Northern Finland 1966 Birth Cohort mothers of 12 058 babies were asked at mid-gestation at the antenatal clinic if they felt depressed. This general population birth cohort of the children was followed up for 31 years being record-linked with the FHDR covering the years 1982–97 and with the criminal register of the Ministry of Justice up to 1998. We divided the schizophrenia patients into those having a psychotic first-degree relative (schizophrenia patients with familial risk for psychosis FR) and those without one. The cumulative incidence of hospital-treated schizophrenia was 1.3% among the offspring of depressed mothers and 0.9% among the descendants of non-depressed mothers (RR 1.5; 95% CI 0.9–2.4). The prevalence of antenatal depression was 35% in mothers of schizophrenia patients with FR. The respective prevalence was 14% both in the mothers of schizophrenia patients without FR and in the mothers of other cohort members. Both male and female offspring of antenatally depressed mothers were more commonly criminal offenders than offspring of non-depressed mothers (in men adjusted OR 1.5; 95% CI 1.2–1.9; in women OR 1.5; 0.8–3.0). In males, 6.5% with depressed mothers and 3.2% with non-depressed mothers had committed violent offences (adjusted OR 1.6; 1.1–2.4). Very early separation and mothers' depressed mood in pregnancy are per se unlikely to increase the risk for schizophrenia in the offspring, but seem to be connected to criminal behaviour, especially violent criminality in men. / Tiivistelmä Raskaus- ja imeväisajan varhaiset tekijät on lisääntyvästi yhdistetty lapsen tuleviin mielenterveyshäiriöihin. Tarkoituksena oli tutkia hyvin varhaisen eron (separaation) ja äidin raskaudenaikaisen masentuneen mielialan yhteyttä lasten skitsofreniaan ja rikollisuuteen nuoruudessa ja aikuisuudessa kahdessa eri aineistossa. Joulumerkkikoti-lasten tutkimuksessa indeksikohortti koostui 1945–65 syntyneistä 3 020 tutkittavasta, jotka erotettiin väliaikaisesti perheistään heti syntymän jälkeen hoitokoteihin, Joulumerkkikoteihin, perheen tuberkuloosin takia. Ero vanhemmista kesti keskimäärin seitsemän kuukautta. Jokaiselle indeksitutkittavalle valittiin kaksi sukupuolen, syntymävuoden ja -paikan mukaan kaltaistettua verrokkitutkittavaa. Tieto skitsofreniaan sairastumisesta hankittiin sairaaloiden poistoilmoitusrekisteristä vv. 1971–98 ja rikoksista Tilastokeskuksesta 1977–98. 28 vuoden kumulatiivinen sairastuvuus skitsofreniaan oli 1,6 % sekä indeksi- että verrokkikohortilla (riskisuhde RR 1.0; 95 %:n luottamusväli CI 0,8–1,4). Sekä miehistä että naisista indeksitutkittavat olivat tehneet useammin rikoksia kuin vertailuryhmä (miehillä RR 1,3; 1,2–1,4; naisilla RR 1,5; 1,2–2,0). Miehistä 12,1 % indeksitutkittavista ja vain 7,1 % vertailuryhmästä oli tehnyt väkivaltarikoksen (RR 1,7; 1,4–2,1). Pohjois-Suomen 1966 syntymäkohortin 12 058 lapsen äideiltä kysyttiin keskiraskauden aikana äitiysneuvolassa, kokivatko he mielialansa masentuneeksi. Tämän väestötason syntymäkohortin (siis lasten) tietoja hankittiin 31-vuotisseurannassa sairaaloiden poistoilmoitusrekisteristä vuosilta 1982–97 ja oikeusministeriön rikosrekisteristä vuoteen 1998. Skitsofreniaan sairastuneet jaettiin niihin, joiden 1. asteen sukulainen oli ollut / ei ollut ollut psykoottinen. Sairaalahoitoa vaatineen skitsofrenian kumulatiivinen sairastuvuus oli 1,3 % masentuneiden ja 0,9 % masentumattomien äitien lapsilla (RR 1,5; 0,9–2,4). Raskaudenaikaisen masentuneen mielialan esiintyvyys oli 35 % niiden skitsofreniapotilaiden äideillä, joilla oli ollut lähisuvussa psykoosia. Vastaavasti masentunutta mielialaa esiintyi 14 %:lla sekä niiden skitsofrenia-potilaiden äideistä, joilla ei ollut sukurasitusta, että muiden kohorttitutkittavien äideistä. Sekä masentuneiden äitien pojista että tyttäristä useampi oli tehnyt rikoksen kuin masentumattomien äitien lapset (miehillä vakioitu vedonlyöntisuhde OR 1,5; 1,2–1,9; naisilla OR 1,5; 0,8–3,0). Masentuneiden äitien pojista 6,5 % ja masentumattomien äitien pojista 3,2 % oli tehnyt väkivaltarikoksen (vakioitu OR 1,6; 1,1–2,4). Hyvin varhainen ero ja äidin masentunut mieliala raskauden aikana eivät todennäköisesti sinänsä lisää skitsofrenian vaaraa lapsilla, mutta näyttävät olevan yhteydessä lasten rikolliseen käyttäytymiseen, erityisesti väkivaltarikoksiin miehillä.

Background Mental health problems among older adults are a central public health problem. Depressive disorders are among the most prevalent mental disorders in later life. Maintaining good health and experiencing well-being in later life are important for the growing population of older adults, enabling them to enjoy life and participate in society for longer. Aims The overall aim of the thesis is to examine how mental health and mental well-being can be promoted and how the incidence and prevalence of depressive symptoms and disorders can be prevented among older adults. The specific aims of the included studies are to examine the associations between mental ill-health (depression and psychological distress) and social capital among older adults, as well as to collect and evaluate the effect of psychosocial interventions for the primary prevention of depressive disorders. Another specific aim is to provide a better understanding of how social capital influences the experienced mental well-being among older adults. Methods Population-based survey data collected in Finland and Sweden in 2008 and 2010 were used and logistic regression analyses were conducted to examine the associations between depression and psychological distress among older adults (65+) and various social capital components. A systematic review and meta-analysis were conducted to evaluate the effect of psychosocial interventions on depressive symptoms, functional level and quality of life. Furthermore, two independent sets of qualitative data material – collected through two focus group interviews and an open-ended question included in a Finnish population-based survey from 2008 – were used in order to identify views on the causal mechanisms between mental well-being and social capital in later life (60+). Results Restricted social networks with regard to both quantity and quality aspects were found to associate with depression and psychological distress in later life as defined in this thesis. Low structural and cognitive social capital are both significant depression covariates in older adults, although the findings were somewhat inconclusive from the association studies. Low frequency of social contacts with friends and neighbours and experienced mistrust in friends were all significantly related to depression, while no statistically significant connection was found between depression and experienced mistrust in neighbours. Further, restricted access to instrumental social support was statistically significantly associated with depression, while other cognitive components of social capital, such as experienced general mistrust, as well as having a limited number of people to count on or who are concerned about you were significantly associated with psychological distress. In addition, based on both quantitative and qualitative data the findings of this thesis highlight the effectiveness and subjective importance of social activities for the maintenance of mental health and well-being among older adults. The social activities are an important mental health resource among older adults because of the accompanied sense of belonging to a social group, as well as feelings of purpose with regard to everyday life and hope for the future. The social activities evaluated in the systematic review and meta-analysis significantly reduced depressive symptoms when compared to no-intervention controls. However, the systematic review also revealed the scarce research base of psychosocial interventions, as only a small number of studies were included and many were characterised by a small or no effect. Conclusions The findings illustrate the need to actively maintain the social networks and interactions of older people in order to promote mental health and prevent mental ill-health. Older people experiencing low-level social capital are more likely to suffer from mental ill-health and this risk group should have access to initiatives that empower social networking and a maintained rich social life. In addition, the findings highlight the significant potential of psychosocial interventions as they support active and healthy ageing when appropriately implemented / Bakgrund Psykisk ohälsa hos äldre är ett viktigt folkhälsoproblem. Depressiva syndrom utgör ett av de vanligast förekommande psykiska funktionshindren. Det blir allt viktigare att hälsan och välbefinnandet upprätthålls i den växande äldre befolkningen, eftersom det möjliggör för de äldre att längre upp i åldrarna njuta av livet och att vara delaktiga i samhället. Syfte Avhandlingens övergripande syfteär att studera hur psykisk hälsa och psykiskt välbefinnande kan befrämjas och hur uppkomsten och förekomsten av depressiva symptom och sjukdomar kan förebyggas hos äldre. De specifika syftena för studierna inkluderade i avhandlingen är att undersöka sambanden mellan psykisk ohälsa (depression och psykisk belastning) och socialt kapital hos äldre personer, samt att samla in och utvärdera effekten av olika psykosociala interventioner för primärprevention av depressiva syndrom. Ett annat specifikt syfte är att ge en bättre förståelse för på vilket sätt socialt kapital påverkar det upplevda psykiska välbefinnandet hos äldre. Metod Befolkningsbaserade enkätdata insamlade i Finland och i Sverige år 2008 och 2010 användes och logistiska regressionsanalyser utfördes för att undersöka sambanden mellan depression och psykisk belastning hos äldre personer (65+) och olika komponenter av socialt kapital. En systematisk litteraturöversikt och meta-analys sammanställdes för att utvärdera effekten av olika psykosociala interventioner på depressiva symptom, funktionsförmåga och livskvalitet. För att identifiera kausala mekanismer mellan socialt kapital och psykiskt välbefinnande hos äldre (60+) användes dessutom två oberoende kvalitativa datamaterial – insamlade med hjälp av två fokusgruppintervjuer och en öppen fråga som ingick i den finländska befolkningsenkäten från 2008. Resultat Kvantitativt och kvalitativtbegränsadesociala nätverk står i samband med depression och psykisk belastning bland äldre så som dessa definieras i avhandlingen. Lågt strukturellt och kognitivt socialt kapital står båda signifikant i samband med depression hos äldre, även om forskningsresultaten från sambandsstudierna var något osamstämmiga. Låg frekvens av social kontakt med vänner och grannar och upplevd misstro till vänner hade alla ett statistiskt signifikant samband med depression, medan man inte kunde hitta något signifikant samband mellan depression och upplevd misstro till grannar. Dessutom hittades ett statistiskt signifikant samband mellan begränsad tillgång till instrumentellt socialt stöd och depression, medan andra komponenter av kognitivt social kapital – så som att uppleva generell misstro, att ha få personer man kan lita på, samt att uppleva ett begränsat intresse från omgivningen för vad man gör – kunde kopplas till psykisk belastning. I tillägg betonar avhandlingsresultaten, som är baserade på både kvantitativa och kvalitativa data, effekten och den subjektiva nyttan av sociala aktiviteter för upprätthållandet av den psykiska hälsan och välbefinnandet hos äldre personer. De sociala aktiviteterna är en viktig resurs för den psykiska hälsan bland äldre därför att de ger en känsla av tillhörighet till en social grupp, samtidigt som de ger mening till vardagslivet och en känsla av hopp för framtiden. De sociala aktiviteter som utvärderades i den sytematiska översikten och meta-analysen minskade signifikant de depressiva symptomen, jämfört med kontrollgrupperna. Den systematiska översikten pekar emellertid också på bristen på forskning om psykosociala interventioner, eftersom få studier kunde inkluderas och dessa kännetecknades dessutom av en liten eller av avsaknad av effekt. Slutsatser Avhandlingens resultat illustrerar behovet av att aktivt upprätthålla de äldres sociala nätverk och interaktion för att främja deras psykiska hälsa och förebygga psykisk ohälsa.Äldre som har ett begränsat socialt kapital löper större risk för att lida av psykisk ohälsa och därför bör denna riskgrupp ha tillgång till insatser som stöder uppbyggandet och upprätthållandet av sociala nätverk och ett rikt socialt liv. I tillägg visar avhandlingen på den stora potential som psykosociala interventioner har med tanke på att de kan stödja ett aktivt och hälsosamt åldrande om de används på rätt sätt / Tausta Ikäihmistenmielenterveysongelmat ovat keskeisiä kansanterveysongelmia. Masennus on iäkkäiden yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä. Hyvän terveyden ja koetun hyvinvoinnin säilyttäminen myöhemmällä iällä ovat tärkeitä yhä suurenevalle ikääntyvälle väestölle, koska ne mahdollistavat elämästä nauttimisen ja yhteiskuntaelämään osallistumisen pidempään. Tavoitteet Tämän väitöskirjan päätavoitteena on tutkia miten mielenterveyttä ja psyykkistä hyvinvointia voidaan edistää ja miten ikäihmisten masennusoireiden ja -häiriöiden ilmenemistä ja esiintyvyyttä voidaan ehkäistä. Väitöskirjaan sisältyvän tutkimuksen erityinen tavoite on tarkastella iäkkäiden aikuisten mielenterveysongelmien (masennus ja psyykkinen kuormittuneisuus) ja sosiaalisen pääoman välistä suhdetta sekä kerätä ja arvioida psykososiaalisten interventioiden vaikutuksia ikääntyneiden masennushäiriöiden primaarissa ehkäisyssä. Toinen tutkimuksen erityinen tavoite on lisätä ymmärrystä siitä, miten sosiaalinen pääoma vaikuttaa ikäihmisten koettuun psyykkiseen hyvinvointiin. Menetelmät Tutkimuksessa käytettiin Suomessa ja Ruotsissa vuosina 2008 ja 2010 väestökyselyllä kerättyä aineistoa, johon tehtyjen logististen regressioanalyysien tarkoituksena oli tutkia yhteyksiä ikäihmisten (65+) masennuksen ja psyykkisen kuormittuneisuuden ja sosiaalisen pääoman eri komponenttien välillä. Systemaattisella kirjallisuuskatsauksella ja meta-analyysillä arvioitiin psykososiaalisten interventioiden vaikutusta masennusoireisiin, toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Tämän lisäksi käytettiin kahta toisistaan riippumatonta laadullista aineistoa, joiden perusteella tunnistettiin sosiaalisen pääoman vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin vanhuusiässä(60+). Nämä aineistot kerättiin kahdesta fokusryhmähaastattelusta ja Suomessa vuonna 2008 toteutuneen väestökyselyn avoimesta kysymyksestä. Tulokset Tutkimuksen mukaan myöhemmällä iällä niin määrällisesti kuin laadullisestikin rajalliset sosiaaliset verkostot ovat tässä väitöskirjassa käytetyn määritelmän mukaan voimakkaasti yhteydessä masennukseen ja psyykkiseen kuormittuneisuuteen. Matala rakenteellinen ja kognitiivinen sosiaalinen pääoma ovat molemmat merkittäviä ikäihmisten masennuksen ennustekijöitä, joskaannämä tulokset eivät ole täysin yhdenmukaisia tutkimuksessa käytettyjen aineistojen perusteella. Ikäihmisten vähäiset sosiaaliset kontaktiystäviin ja naapureihin sekä koettu epäluottamus ystäviä kohtaan liittyivät kaikki merkittävästi masennukseen, vaikkakaan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä masennuksen ja naapureihin kohdistuvan epäluottamuksen välillä ei löytynyt. Sen sijaan vähäisen käytännössä saadun sosiaalisen tuen ja masennuksen välillä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys. Samoin psyykkinen kuormittuneisuus oli merkitsevästi yhteydessä sosiaalisen pääoman kognitiivisiin komponentteihin, kuten koettuun yleiseen epäluottamukseen ja myös vain vähäiseen määrään sellaisia ihmisiä, joihin voi luottaa ja jotka välittävät. Tämän lisäksi väitöskirjan määrälliseen ja laadulliseen aineistoon perustuvat tulokset korostavat sitä, että ikäihmisten mielenterveyden ja psyykkisen hyvinvoinnin säilyttämiseksi sosiaaliset aktiviteetit ovat sekä yksilöllisesti merkittäviä että tehokkaita. Sosiaaliset aktiviteetit ovat tärkeä iäkkäiden mielenterveyden resurssi, koska ne luovat tunteen sosiaaliseen ryhmään kuulumisesta, jokapäiväisen elämän merkityksellisyydestä ja toivosta tulevaisuudessa. Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja meta-analyysin perusteella sosiaaliset aktiviteetit vähensivät merkittävästi masennusoireilua vertailuryhmiin nähden. Systemaattinen katsaus kuitenkin osoittaa, että psykososiaalisista menetelmistä on olemassa vain niukasti näyttöön perustuvaa tutkimusta. Tästä syystä tämä aineisto jäi pieneksi myös tässä tutkimuksessa – lisäksi systemaattisen katsauksen aineisto osoitti psykososiaalisten interventioiden vaikuttavan ikääntyneiden mielenterveyteenvain vähän tai ei lainkaan. Johtopäätökset Väitöskirjan tulokset osoittavat, että mielenterveyden edistämiseksi ja mielenterveysongelmien ehkäisemiseksi on tarpeellista aktiivisesti ylläpitää ikäihmisten sosiaalisia verkostoja ja vuorovaikutusta. Ne iäkkäät, joilla on vähäinen sosiaalinen pääoma kärsivät muita todennäköisemmin mielenterveysongelmista. Tälle riskiryhmälle tulee löytää keinoja, joilla vahvistetaan sen sosiaalista verkostoitumista ja rikastutetaan sen sosiaalista elämää. Tämän lisäksi tulokset korostavat niitä merkittäviä mahdollisuuksia, joita oikealla tavalla toteutetuilla psykososiaalisilla interventioilla on tukea aktiivista ja tervettä ikääntymistä.