Abstract The main research aim was to examine work and quality in a medium-sized construction company. My ambition was to find out how the top brass, middle managers and workers consider quality within construction. In this study I search for answers to questions as why these groups treat quality as they do and why they act in the labour process as they act. The study is qualitative with strong connections to ontological and epistemological commitments of critical management studies. In the theoretical part of the study I examine quality management, work, the history and significance of work to the individual and the change of work from the juxtaposition of the modern times to the flexible temporary work of postmodernity. I examine the effects of the changes in working life on the subjectivity of the individuals now when identities are changing constantly and autonomy as a value has replaced solidarity. I examine the product quality originating from the labour process as a manifestation of individuals’ conception of reality and structural changes in the society. I have carried out the empirical part as a single case study. The most significant data consists of the interviews of the top brass, middle management and workers. The study proves that every group in the examined organization creates its own discourse regarding the work in the labour process and the resulting quality. The top brass appreciates quality as operational quality – in other words as an undisturbed and economical progression of the labour process. The discourse of the top brass underlines substantial economical result achieved with technocratic and, above all, normative control. The top brass tries to make its view hegemonic and its patriarchal view motivates the other groups to generate their own discourses. The subjectivity of the middle management is based on an entrepreneurial attitude with a concern to product’s suitability to the customer. Its discourse shows an effort to create freedom for its own quality perception. The workers experience that the work has changed into routine assembling without respect to professional skills. They feel insecure about the future of the employment and they constantly have to consider their usefulness. The study proves also that management cannot be commanding from the top, but craftsmanship and occupational ethics have to be set as the starting point of management. Work should not be considered a negative, juxtapositive and restraining process but such a part of life where one can fulfil oneself in many ways. An individual has to get a possibility to enhance and develop his/her knowledge and competence. He/She also has to get a possibility to belong to a stable institution which provides life with stability and perspective. / Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa analysoin erään keskisuuren rakennusyrityksen toimintaa. Tavoitteenani on selvittää, miten kohdeorganisaation ylin johto, keskijohto ja työntekijät suhtautuvat rakentamisen laatuun. Tutkimuksellani etsin vastausta siihen, miksi nämä henkilöstöryhmät suhtautuvat laatuun niin kuin suhtautuvat ja miksi he toimivat yrityksensä rakennustoiminnan työprosessissa niin kuin toimivat. Tutkimus on laadullinen ja kytkeytyy vahvasti kriittisen organisaatiotutkimuksen ontologisiin ja epistemologisiin sitoumuksiin. Tutkimuksen teoreettisessa osuudessa tarkastelen laadun johtamista, työtä ja työn historiaa sekä sen merkitystä yksilölle. Perehdytän lukijan myös työn muuttumiseen modernin aikakauden vastakkainasettelusta postmodernin ajan joustavaksi pätkätyöksi. Tuon näkyviin työelämän muutosten vaikutuksia tekijöiden subjektiviteettiin, nyt kun identiteetit ovat jatkuvassa muutoksessa ja autonomia arvona on korvannut yhteisöllisyyden. Tarkastelen työprosessin tuloksena syntyvää tuotteen laatua yksilöiden todellisuuskäsityksen ja yhteiskunnan rakennemuutosten ilmentymänä. Olen toteuttanut empiirisen osan yhden tapauksen tapaustutkimuksena. Merkittävin aineisto koostuu kohdeorganisaation ylimmän johdon, keskijohdon ja suorittavan tason työntekijöiden haastatteluista. Tutkimus osoittaa, että jokainen yllä mainittu tutkittavan organisaation henkilöstöryhmä muodostaa oman diskurssinsa työprosessissa tehtävän työn ja tuloksena syntyvän laadun suhteen. Ylin johto kokee laadun toiminnan laatuna – siis työprosessin häiriöttömänä ja taloudellisena etenemisenä. Ylimmän johdon diskurssi korostaa hyvää taloudellista tulosta, joka saavutetaan työprosessin teknokraattisella ja ennen kaikkea normatiivisella kontrollilla. Ylin johto pyrkii saamaan oman näkemyksensä hegemoniseksi, ja sen patriarkaalinen näkemys saa muut henkilöstöryhmät kehittämään omat diskurssinsa. Keskijohdon subjektiviteetti lähtee yrittäjämäisestä asenteesta, jossa kannetaan huolta tuotteen kelpaamisesta asiakkaalle. Sen diskurssissa näkyy pyrkimys kehittää toimintavapautta omalle laatunäkemykselleen. Suorittava taso kokee työnteon muuttuneen mekaaniseksi kokoonpanoksi, jossa sen ammattitaitoa ei arvosteta. Se kokee epävarmuutta työsuhteensa jatkuvuudesta ja joutuu jatkuvasti punnitsemaan hyödyllisyyttään. Tutkimus osoittaa myös, että johtaminen ei voi olla ylhäältä alaspäin tapahtuvaa käskyttämistä, vaan ammattiosaaminen ja ammattietiikka on asetettava organisaation johtamisen lähtökohdaksi. Työtä ei tule nähdä negatiivisena, vastakkainasettelun ja tukahduttamisen prosessina vaan sellaisena osana elämää, jossa yksilö voi toteuttaa itseään monella tavalla. Hänelle on annettava mahdollisuus kerryttää ja kehittää tietoaan sekä osaamistaan. Hänelle on myös annettava mahdollisuus kuulua pysyvyyttä edustavaan instituutioon, joka antaa hänen elämälleen vakautta ja näköalaa.

Abstract Regular physical activity, a high level of cardiorespiratory fitness and the maintenance of normal weight are strongly associated with several positive health outcomes across the lifespan. The aim of this study was to evaluate how physical activity and social status in adolescence are associated with physical activity in adulthood, and how a change in the level of physical activity from adolescence to adulthood is associated with overall and abdominal obesity in adulthood. This study also evaluated the relationship between occupational physical activity and physical fitness and produced reference values of cardiorespiratory fitness for males and females aged 31 years. The study population consisted of the Northern Finland birth cohort of 1966 (N = 12,058). Data on physical activity and social situation at 14 and 31 years were collected by postal inquiries in 1980 and in 1997–1998, respectively. Cardiorespiratory fitness, muscular fitness and obesity were measured at medical examination at age 31. Participation in sports twice a week or more after school hours, being a member in a sports club and a high grade in school sports at age 14 were associated with a high level of physical activity at age 31. Adolescent participation in rather intensive endurance sports, and some sports that require or encourage diversified sports skills appeared to be the most beneficial with respect to the enhancement of adult physical activity. Low social class and poor school achievements were associated with physical inactivity at age 14. Poor school achievements at age 14 were also associated with physical inactivity at age 31. Becoming inactive during the transition from adolescence to adulthood was associated with overall obesity in both genders and abdominal obesity in females at 31 years. A linear dose-response relationship was observed between the frequency of participation in brisk exercise and cardiorespiratory fitness. The mean peak oxygen uptake was 43 ml·kg-1·min-1 in males and 34 ml·kg-1·min-1 in females. Very low levels of cardiorespiratory fitness were associated with a combination of infrequent participation in brisk exercise and increased body mass index. High level of occupational physical activity was associated with a high level of physical fitness, but low level of leisure-time physical activity at age 31. The enhancement of regular participation in physical activity across the lifespan is an important challenge for public health promotion. The present results that define the predictors and correlates of physical activity can be used to identify the target groups for interventions to enhance continuous participation in physical activities. New information on physical fitness of young adults is useful in physical activity counseling when fitness test results are interpreted and the need for health-enhancing or fitness-improving physical activity is evaluated. / Tiivistelmä Säännöllinen liikunta, hyvä fyysinen kunto ja normaali paino ovat yhteydessä hyvään terveyteen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten liikunta-aktiivisuus ja sosiaaliset tekijät nuoruusiässä ovat yhteydessä liikunta-aktiivisuuteen aikuisena, sekä miten liikunta-aktiivisuuden muutos nuoruudesta aikuisikään on yhteydessä lihavuuteen ja keskivartalolihavuuteen aikuisena. Lisäksi selvitettiin raskaan ruumiillisen työn yhteyttä fyysiseen kuntoon nuorilla työntekijöillä ja luotiin aerobisen kunnon väestöpohjaiset viitearvot 31-vuotiaille. Tutkimusaineiston muodosti Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 (N = 12058). Liikunta-aktiivisuus selvitettiin postikyselyin 14- ja 31-vuotiaana vuosina 1980 ja 1997–1998. Aerobinen kunto, lihaskunto, lihavuus ja keskivartalolihavuus mitattiin 31-vuotiaana terveystarkastuksessa. Urheilun harrastaminen kaksi kertaa viikossa tai useammin kouluajan ulkopuolella, kuuluminen urheiluseuraan ja hyvä liikuntanumero 14-vuotiaana olivat yhteydessä aktiiviseen liikkumiseen 31-vuotiaana. Intensiivisten kestävyyslajien sekä tiettyjen monipuolisia taitoja vaativien tai kehittävien lajien harrastaminen nuorena oli voimakkaimmin yhteydessä aktiiviseen liikkumiseen aikuisena. Heikko sosioekonominen asema ja heikko koulumenestys olivat yhteydessä liikkumattomuuteen 14-vuotiaana. Heikko koulumenestys 14-vuotiaana ennusti liikkumattomuutta myös 31-vuotiaana. Muutos liikunnallisesti aktiivisesta inaktiiviseksi 14 ja 31 ikävuoden välillä oli sekä miehillä että naisilla yhteydessä lihavuuteen ja naisilla keskivartalolihavuuteen 31-vuotiaana. Maksimaalinen hapenottokyky oli kohortin 31-vuotiailla miehillä keskimäärin 43 ml·kg-1·min-1 ja naisilla 34 ml·kg-1·min-1. Ripeän liikunnan harrastaminen oli positiivisesti ja lineaarisesti yhteydessä maksimaaliseen hapenottokykyyn. Erittäin matala maksimaalinen hapenottokyky havaittiin niillä 31-vuotiailla, jotka harrastivat harvoin ripeää liikuntaa ja olivat ylipainoisia tai lihavia. Raskas ruumiillinen työ oli yhteydessä hyvään fyysiseen kuntoon mutta vähäiseen vapaa-ajan liikuntaan 31-vuotiailla työntekijöillä. Liikunta-aktiivisuuden tukeminen elämänkulun eri vaiheissa on tärkeä haaste terveyden edistämisessä. Tämän tutkimuksen tuloksia liikkumattomuuteen liittyvistä nuoruusiän ja aikuisiän tekijöistä voidaan hyödyntää, kun määritellään kohderyhmiä interventioihin elinikäisen liikunnan edistämiseksi. Tuloksia nuorten aikuisten fyysiseen kuntoon liittyvistä tekijöistä voidaan hyödyntää käytännön liikuntaneuvonnassa, kun tulkitaan kuntotestien tuloksia ja määritellään tarvetta terveyttä edistävän ja fyysistä kuntoa kohottavan liikunnan lisäämiseksi.

Abstract This narrative-biographical study focuses on stories told by teachers working in Lapland about their work and life. The key concept of the study is 'place', which is conceptualised as subjectively experienced place in line with humanistic geography. The research data consisted of interviews of seven teachers working in Lapland, including two Saami and five Finnish teachers. Two main research questions were addressed: I How do teachers tell about place? II What is teachers' manner of knowing from the viewpoint of place? The results revealed an inside view of 'place', which reflects the dweller's perspective towards place. The informants' stories highlighted five place-related sentiments: concern, commitment, sense of home, recognition and appreciation. At the general level, teachers felt concern about the contradiction between the south and the north. They also felt concern about the future of their pupils, schools and villages. Commitment and sense of home were enhanced by a place-related lifestyle and nature as well as an opportunity to do subjectively meaningful things. The teachers described their sentiment of belonging to a place in a way that reflected recognition and appreciation. For an individual, recognition related to everyday phenomena and interpersonal relations played an important role, but recognition by different groups and society was also significant. The autobiographical story by one of the Saami teachers clearly indicated the significance of local knowledge for teachers' work. Personal local knowledge is tacit knowledge based on experience and constitutes an important aspect of teachers' practical knowledge. The focus of this autobiographical story did not involve only the teacher but also the community, the people, the place and the culture that the teacher felt herself to be part of. Saami ancestry defined this teacher's mode of existence in a crucial way. Since she shared the cultural background of her pupils, she understood their everyday school life well. She had an important role as an intermediary at the interface between two cultures. Overall, Finnish teachers work in notably different schools and different conditions. It is important to listen to many different stories, because stories told by marginal actors may serve an emancipatory function for future teachers. Based on the findings, one of the challenges of teacher education is to develop ways of working whereby students can critically evaluate their autobiographical and personal knowledge. Personal experiential background is a valuable resource, which should be taken into account in teacher education already. / Tiivistelmä Tässä narratiivis-elämäkerrallisessa tutkimuksessa tarkastellaan Lapin kouluissa työskentelevien opettajien kertomuksia työstä ja elämästä. Tutkimuksen keskeinen käsite on paikka, joka käsitteellistetään humanistisen maantieteen näkökulmasta koetuksi paikaksi. Tutkimuksen aineistona on seitsemälle Lapissa työskentelevälle opettajalle tehdyt haastattelut. Haastatteluissa on mukana kaksi saamelaista ja viisi suomalaista opettajaa. Päätutkimuskysymyksiä on kaksi: I Millaiseksi opettajat kertovat paikan? II Millainen on opettajan tietämisen tapa paikan näkökulmasta? Tutkimuksen tuloksena syntyi kuva paikasta sisältä päin, sellainen, joka ilmentää asukkaan näkökulmaa paikkaan. Opettajien kertomukset toivat esiin viisi paikkatunnetta: huolen, sitoutumisen, kodintunteen sekä tunnustuksen ja arvostuksen tunteet. Yleisellä tasolla huoli liittyi koettuun vastakkainasetteluun etelän ja pohjoisen välillä. Opettajat tunsivat huolta myös oppilaidensa, koulujensa ja kyliensä tulevaisuudesta. Sitoutumisen ja kodintunnetta vahvistivat paikkaan liittyvä elämäntapa ja luonto sekä mahdollisuus tehdä mielekkäiksi koettuja asioita. Opettajat kuvasivat paikkaan kuulumistaan tavalla, jota voidaan ymmärtää tunnustuksen ja arvostuksen käsitteiden avulla. Tärkeässä osassa yksilön kannalta olivat arkipäivän ilmiöihin ja läheisten ihmisten välisiin suhteisiin liittyvä tunnustus, mutta myös erilaisten ryhmien ja yhteiskunnan taholta tuleva arvonanto. Tutkimuksen tuloksena avautui saamelaisen opettajan minäkertomuksen kautta persoonallisen paikallisen tiedon merkitys opettajan työssä. Persoonallinen paikallinen tieto on kokemukseen perustuvaa, hiljaista tietoa ja muodostaa yhden tärkeän osan opettajan praktista tietoa. Minäkertomuksen keskiössä ei ollut vain kertova opettaja itse, vaan myös yhteisö, toiset ihmiset, paikka ja kulttuuri, joihin opettaja tunsi kuuluvansa. Saamelaisuus määritti opettajana olemisen tapaa keskeisellä tavalla. Koska opettajalla oli samankaltainen kulttuuritausta oppilaidensa kanssa, hän ymmärsi näiden kouluarkea hyvin. Hänellä oli tärkeä, välittävä merkitys toimiessaan koulussa kahden kulttuurin rajapinnalla. Koululaitoksemme opettajat toimivat hyvin erilaisissa kouluissa ja erilaisissa olosuhteissa. Monenlaisten kertomusten kuuleminen on tärkeää, koska marginaaleista esitetyt kertomukset voivat toimia vapauttavina kertomuksina tuleville opettajille. Tutkimuksen tulosten perusteella opettajankoulutukselle voidaan asettaa haasteeksi kehittää työtapoja, joiden avulla opiskelijat voivat arvioida kriittisesti omiin kokemuksiinsa perustuvaa elämäkerrallista ja persoonallista tietoa. Persoonallinen kokemustausta on arvokas resurssi, joka tulisi pystyä ottamaan huomioon jo opettajankoulutusvaiheessa. / Čoahkkáigeassu Dán narratiiva-eallingeardedutkamušas Raija Erkkilä guorahallá Lappileana skuvllaid oahpaheaddjiid muitalusaid barggu ja eallima birra. Dutkamuša guovddáš doaba lea báiki, mii meroštallojuvvo humanisttalaš geografiija geahččanguovllus vásihuvvon báikin. Dutkamuša materiálan leat čieža Lappileanas bargi oahpaheaddji jearahallamat, main leat fárus guokte sápmelaš ja vihtta suopmelaš oahpaheaddji. Váldodutkangažaldagat leat guokte: I Makkárin oahpaheaddjit muitalit báikki? II Makkár lea oahpaheaddji diehtima vuohki báikki geahčcanguovllus? Dutkamuša boađusin šattai govva báikkis siskkobealde, mii čájeha ássi geahččanguovllu báikái. Oahpaheaddjiid muitalusat bukte ovdan vihtta báikedovdamuša: fuolla, čatnaseapmi, ruovttudovdamuš sihke dovddasteami ja árvvusatnima dovddut. Almmolaš dásis fuolla laktásii vásihuvvon vuostegeahčái mátti ja davi gaskkas. Oahpaheaddjit ledje fuolastuvvan maiddái sin oahppiid, skuvllaid ja giliid boahttevuođas. Čatnaseami ja ruovttudovdamuša nannejedje báikái laktáseaddji eallinvuohki ja luondu sihke vejolašvuohta bargat áššiid, maid vásihedje jierpmálažžan. Oahpaheaddjit govvidedje iežaset báikái gullama vugiin, man sáhttá áddet dovddasteami ja árvvusatnima doahpagiiguin. Dehálaš oasis individuála geažil lei dovddasteapmi, mii laktásii árgabeaivvi ihtagiidda ja lagaš olbmuid gaskavuođaide. Dehálaš lei maiddái dovddasteapmi, mii bođii sierralágan joavkkuin ja servodagas. Dutkamuša boađusin rahpasii sápmelaš oahpaheaddji mun-muitalusa bokte persovnnalaš báikkálaš dieđu mearkkašupmi oahpaheaddji barggus. Persovnnalaš báikkálaš diehtu lea vásáhussii vuođđuduvvi jávohis diehtu ja dat duddjo ovtta dehálaš oasi oahpaheaddji praktihkalaš dieđus. Mun-muitalusa guovddážis ii lean dušše muitaleaddji oahpaheaddji ieš, muhto baicca searvvuš, eará olbmot, báiki ja kultuvra, maidda oahpaheaddji dovddai iežas gullat. Sápmelašvuohta mearridii oahpaheaddjin leahkima vuogi guovddáš lági mielde. Go oahpaheaddjis lei seammálágan kulturduogáš iežas oahppiiguin, son áddii bures dáid skuvllaárgga. Sus lei dehálaš, sirdi mearkkašupmi doaimmadettiin skuvllas guovtti kultuvrra rádjedásiin. Min skuvlalágádusa oahpaheaddjit doibmet hui iešguđetlágan skuvllain ja iešguđetlágan diliin. Máđggalágan muitalusaid guldaleapmi lea dehálaš, go marginálain muitaluvvon muitalusat sáhttet doaibmat boahtte oahpaheaddjiide beasti muitalussan. Dutkamuša bohtosiid vuođul oahpaheaddjiskuvlemii sáhttá bidjat hástalussan ovddidit bargovugiid, maid vuođul oahppit sáhttet árvvoštallat kritihkalaččat eallingearddi ja persovnnalaš dieđu, mii vuođđuduvvá sin iežaset vásáhusaide. Persovnnalaš vásihanduogáš lea dehálaš riggodat, man galggašii sáhttit váldit vuhtii juo oahpaheaddjiskuvlenmuttus.