Abstract To experientially understand the concept and phenomenon of well-being at work is a worthy and topical goal for both humanity and society. The main goal of this study is to add to the knowledge and understanding of well-being at work as an individually experienced and accounted phenomenon. This evaluation study which uses narrative approach seeks answers to questions 1) What is well-being at work in the narrations of the participants, aged 55 years and over, of this study, and 2) What are the Well-being profile processes qualities that enhance well-being at work. Well-being profile refers to the significance of a holistic activity plan for an individual’s well-being at work, which is evaluated in the thesis work. Data in this study was gathered in individual processes (n = 12) in 2004–2006 and the research methods used were diaries kept by the participants, and two interviews. For studying well-being in this thesis work, the researcher wanted to develop a new methodological and methodical narrative approach. Ontological and epistemological choices have been guided by the dialogic nature of the process and giving voice to the participants. Narrative method includes both interpretation of stories with thematic content analysis and interpretation of told stories. Results are presented as well-being and core stories on micro level, and as meta level research results on macro level. In the core stories it is demonstrated how storyline and time-related individual meanings are construed by narrative analysis. With thematic contents analysis of interpretations on meta level of research results well-being at work appeared in this study as individual, holistically experienced state of well-being. Continuously fluctuating bodily, situational and mental elements form the state of well-being at work. In this study, combined factors that form the phenomenon of well-being at work are commitment to work, holistic well-being, responsibility of oneself, dialogical communality, experienced challenge in work, personal and appreciative leadership, feelings of joy and success at work, feeling of doing a worthy job, customer service skills and fitting of personal needs into work description. Well-being profile process has given understanding, knowledge and peer support to that well-being at work is a broad-based story. It enables understanding how a person can contribute to it and well-being of work community can be enhanced. Well-being profile process shared meanings were described as functionality, expertness, wholeness, peer support in groups and support in change situations. To develop and appreciate the phenomenon of well-being at work, it is essential to hear and understand stories of people. From the view point of enhancing well-being at work, it is essential to perceive its’ individual and holistic character. Methodologically this study provides new kind of knowledge into the field of well-being at work research. / Tiivistelmä Työhyvinvoinnin ilmiön ja käsitteen kokemuksellinen ymmärtäminen on sekä yhteiskunnallisesti että inhimillisesti merkittävä ja ajankohtainen päämäärä. Tämän tutkimuksen päätavoitteena on ymmärryksen ja tiedon kasvattaminen työhyvinvoinnista yksilöllisesti koettuna ja kerrottuna ilmiönä. Lähestymistavaltaan narratiivisella arviointitutkimuksella haetaan vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1) Mitä työhyvinvointi ilmiönä on tähän tutkimukseen osallistuvien yli 55-vuotiaiden ihmisten kertomana ja 2) Mitkä ovat Hyvinvointiprofiili-prosessin työhyvinvointia edistävät merkitykset. Hyvinvointiprofiili-prosessilla tarkoitetaan väitöskirjassa arvioidun hyvinvointia edistävän kokonaisvaltaisen toimintamuodon merkitystä yksilön työhyvinvoinnille. Tutkimuksen aineisto on kerätty yksilöllisinä prosesseina (N = 12) vuosina 2004–2006 ja tiedonhankinnan tapoina ovat tutkimukseen osallistuvien ihmisten pitämät päiväkirjat sekä kaksi aktiivihaastattelua. Tässä tutkimuksessa työhyvinvoinnin tutkimiseen haluttiin kehittää uudenlainen metodologinen ja metodinen narratiivinen lähestymistapa. Ontologisia ja epistemologisia ratkaisuja ovat ohjanneet prosessimaisuus, dialogisuus ja äänen antaminen tutkimukseen osallistuville ihmisille. Narratiivinen metodi sisältää sekä kertomusten tulkintaa temaattisella sisältöjen luvulla että kertomuksellista tulkintaa. Tutkimustulokset tuodaan esille mikrotasolla työhyvinvointi- ja ydintarinoina sekä makrotasolla metatason tutkimustuloksina. Ydintarinoissa osoitetaan kertomuksellisen tulkinnan kautta rakentuvan juonen ja ajallisuuden henkilökohtaisten merkitysten rakentuminen. Kertomusten tulkinnan temaattisella sisältöjen luvulla metatason tutkimustuloksissa työhyvinvointi ilmiönä hahmottui tässä tutkimuksessa yksilöllisenä, kokonaisvaltaisesti koettuna hyvinvoinnin tilana. Työhyvinvoinnin tilan muodostavat jatkuvasti liikkeessä olevat tajunnalliset, situationaaliset ja keholliset tekijät. Tässä tutkimuksessa yhteiset kerrotut työhyvinvoinnin ilmiön muodostavat tekijät ovat seuraavat: työsitoutuneisuus, kokonaiselämän hyvinvointi, vastuullisuus itsestä, dialoginen yhteisöllisyys, koettu työn haasteellisuus, yksilöllinen ja arvostava esimiestyö, ilon ja onnistumisen kokemukset työssä, tunne arvostettavan työn tekemisestä, osaaminen asiakastyössä ja yksilöllisten tarpeiden huomiointi työnkuvassa. Hyvinvointiprofiili-prosessi on antanut ymmärrystä, tietoa ja vertaistukea siihen, että ihmisen työhyvinvointi on laaja-alainen tarina. Sen mukaan on mahdollista hahmottaa se, kuinka monin tavoin siihen voi sekä itse vaikuttaa että edistää työyhteisön työhyvinvointia. Hyvinvointiprofiili-prosessin yhteiset merkitykset työhyvinvoinnille kerrottiin tässä tutkimuksessa toiminnallisuudeksi, asiantuntijuudeksi, kokonaisvaltaisuudeksi, ryhmien vertaistueksi ja tueksi muutostilanteissa. Ihmisten kertomusten kuunteleminen ja ymmärtäminen on työhyvinvoinnin ilmiön ymmärtämisessä ja kehittämisessä tärkeää. Työhyvinvoinnin edistämisen kannalta on keskeistä havaita työhyvinvoinnin yksilöllisyys ja kokonaisvaltaisuus. Menetelmällisesti tämä tutkimus tuottaa uudenlaista tietoa työhyvinvoinnin tutkimisen kenttään.

Abstract The present paper discusses mental violence on the basis of empirical narrations submitted by health-care employees and students. The general belief is that people who work or study in the health care sector are aware of the nature of mental violence – guided by ethic principles, their education and the requirements of health care professions – and recognize its impact on people's lives and health, work and studying. However, surveys indicate that mental violence occurs in health care communities between the patient and the professional helper and between staff members. This investigation falls in a category between nursing science and feministic research and features a narrative approach. In the theory section, I will discuss terms closely connected with mental violence and earlier investigations on that particular topic. I will also define what is meant with mental violence in this paper. The research material was collected at two stages in 2002–2006. The material for the first stage consisted of 32 letters from health-care employees and students, while that for the second stage was collected through discussions with those narrators who had given their consent and contact details in their letters. Analysed letters and interviews produced a total of 482 pages of text. At first I analysed the original empirical narrations of mental violence by applying parts of Labov's (1982) structural analysis, which were orientation, method, evaluation and solution. In this way the narrations could be reduced to the level of core narrations specific to individual and community. The individual-specific core narrations comprised the Narration of vulnerability, Narration of enthusiasm, Narration of questioning routines, Narration of being a newcomer, Narration of leadership and Narration of awareness, and the community-specific core narrations the Narration of a fatigued work community and Narration of work community as the victim of mental violence. I then analysed the individual-specific and community-specific core narrations by means of the Categorical-Content method, drawing up a complete narration of mental violence. The analysis involved two stages, of which the first involved formulating four narrations from the core narrations by means of the Categorical-Content method. The names of the narrations are the Narration of the arousing of mental violence, Narration of the means of mental violence, Narration of the consequences of mental violence and Narration of recovery from mental violence. On the basis of the above narrations, I then compiled stories connected with their contents by means of the Categorical-Content analysis method. The core narrations, specific to individual and community, account for the narrations that the persons participating in the research considered to be of significance to themselves. The complete narration of mental violence that I formed using the Categorical-Content analysis method represents general knowledge of the empirical narrations of mental violence written or told by the participating health-care employees and students. According to the complete narration, mental violence develops in communities where the conditions favouring mental violence are hierarchical structures, their negative bureaucratic operation and management methods, and economic recession and its consequences. Favourable conditions also include changes in community values. In conditions of this kind, the victims of mental violence, persons resorting to mental violence and those assisting in it make up a problematic system of interaction. Together they can exhaust the victim of mental violence and cause the feeling of complete fatigue and burnout, from which it is difficult yet possible to recover. For people fatigued by mental violence, recovery means efforts to reach a new beginning in life, regaining of life and loss of life. / Tiivistelmä Tutkimuksessani kuvaan psyykkistä väkivaltaa terveydenhuollon työntekijöiden ja opiskelijoiden kokemuksellisten kertomusten avulla. Terveydenhuollon työ- ja opiskeluyhteisöissä toimivien ihmisten uskotaan eettisten periaatteiden ohjaamina, koulutuksensa ja terveydenhuollon ammattien harjoittamisessa edellytettävien vaatimusten perusteella olevan tietoisia psyykkisen väkivallan luonteesta ja sen merkityksestä ihmisen elämään ja terveyteen, työntekoon ja opiskeluun. Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että terveydenhuollon yhteisöissä ilmenee psyykkistä väkivaltaa sekä potilaan ja ammattiauttajan välisessä että henkilökunnan keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Tutkimus sijoittuu hoitotieteen ja naistutkimuksen välimaastoon ja sen lähestymistapa on narratiivinen. Tarkastelen teoriaosassa psyykkisen väkivallan lähikäsitteitä ja aikaisempia tutkimuksia siitä. Lisäksi määrittelen, mitä tarkoitan psyykkisellä väkivallalla tässä tutkimuksessa. Kokosin tutkimusaineiston kahdessa eri vaiheessa vuosina 2002–2006. Ensimmäisen vaiheen aineiston muodostivat terveydenhuollon työntekijöiden ja opiskelijoiden kirjeet, joita sain 32. Toisen vaiheen aineiston kokosin keskustelemalla niiden kertojien kanssa, jotka antoivat kirjeissään suostumuksensa ja yhteystietonsa. Litteroidut kirjeet ja keskusteluhaastattelut tuottivat aineistoksi 482 sivua tekstiä. Analysoin aluksi alkuperäiset psyykkisen väkivallan kokemukselliset kertomukset soveltaen Labovin (1982) rakenneanalyysin osia, joita olivat orientaatio, menetelmä, arviointi ja ratkaisu. Näin kertomukset pelkistyivät yksilö- ja yhteisökohtaisiksi ydinkertomuksiksi. Yksilökohtaisiksi ydinkertomuksiksi muodostuivat Kertomus haavoittuvuudesta, Kertomus innostuneisuudesta, Kertomus rutiinien kyseenalaistamisesta, Kertomus tulokkuudesta, Kertomus johtajuudesta ja Kertomus tiedostamisesta. Yhteisökohtaisiksi ydinkertomuksiksi muodostuivat Kertomus väsytetystä työyhteisöstä ja Kertomus työyhteisöstä psyykkisen väkivallan uhrina. Tämän jälkeen analysoin yksilö- ja yhteisökohtaiset ydinkertomukset Categorical-Content -analyysimenetelmällä muodostaen psyykkisen väkivallan kokonaiskertomuksen. Analysointi sisälsi kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa muodostin ydinkertomuksista Categorical-Content -analyysimenetelmää käyttäen neljä kertomusta, joiden nimet ovat: Kertomus psyykkisen väkivallan kehittymisestä, Kertomus psyykkisen väkivallan menetelmistä, Kertomus psyykkisen väkivallan seurauksista ja Kertomus psyykkisestä väkivallasta toipumisesta. Edellä mainituista kertomuksista muodostin Categorical-Content -analyysimenetelmää käyttäen edelleen kertomusten sisältöihin liittyvät tarinat. Yksilö- ja yhteiskohtaiset ydinkertomukset kuvaavat niitä kertomuksia, joita tutkimukseen osallistujat ovat pitäneet merkityksellisinä itselleen. Categorical-Content -analyysimenetelmän avulla muodostamani psyykkisen väkivallan kokonaiskertomus edustaa yleistä tietoa tutkimukseen osallistuneiden terveydenhuollon työntekijöiden ja opiskelijoiden kirjoittamista ja kertomista psyykkisen väkivallan kokemuksellisista kertomuksista. Tämän kokonaiskertomuksen mukaan psyykkinen väkivalta kehittyy yhteisöissä, joissa psyykkiselle väkivallalle otollisia olosuhteita ovat yhteisöjen hierarkkiset rakenteet, niiden kielteiset byrokraattiset toiminta- ja johtamistavat sekä talouslama ja sen seuraukset. Otollisiin olosuhteisiin kuuluvat myös yhteisöjen muuttuneet arvot. Tällaisissa olosuhteissa psyykkisen väkivallan uhrit, psyykkisen väkivallan käyttäjät ja mukana toimijat muodostavat ongelmallisen vuorovaikutussysteemin. Nämä yhdessä voivat johtaa psyykkisen väkivallan uhrin uuvuttamiseen ja aiheuttaa hänelle kokonaisvaltaisen uupumisen ja loppuun kulumisen tunteen, josta toipuminen on vaikeaa mutta mahdollista. Psyykkisen väkivallan uuvuttamille ihmisille toipuminen merkitsee uuden alun tavoittelemista elämässä, elämän saavuttamista ja sen menettämistä.

Abstract This study explored mathematical identity work by drawing on the cases of Finnish and Slovenian pre-service elementary teachers. All cases reported having had negative experiences with mathematics during their school years. These experiences were shown to have a central meaning for pre-service teachers’ mathematical identities. However, identity also extends to the future. For this reason, pre-service teachers’ anticipations of the future were also explored. The concepts of narrative identity (Ricoeur, 1992) and possible selves (Markus & Nurius, 1989) were applied in the context of mathematics education. The overall narrative perspective of the study enabled a psycho-social understanding of identity. The special interest of the study was confined to an understanding of the role that educational contexts play in pre-service teachers’ mathematical identity work. Narrative inquiry was applied as a research methodology. In-depth interviews invited pre-service teachers to construct narratives of their mathematics-related experiences. These narratives were analysed holistically and categorically, as well as in terms of content and form. The findings showed striking similarities in pre-service teachers’ school-time memories. The cases in question felt like victims of their own mathematical experiences. The anticipations of mathematics teaching were also underlined by the challenges rooted in their school-time experiences. However, a surprising finding was that the identity work in which the Finnish and Slovenian cases engaged during their teacher education differed substantially. The main reasons for the differences in identity work seemed to stem from different emphases and pedagogical practices in mathematics education courses within the Finnish and Slovenian teacher education settings. The study argued that identity work can be facilitated during teacher education. To begin such a process, it would be central to focus on pre-service teachers’ biographical context through narrative pedagogical tools. The findings also showed that neglecting issues from school-time experiences might engender further challenges for pre-service teachers’ future mathematics teaching. Finally, the study argued for the need to openly address identity during teacher education. The significant theoretical contribution of the study is the conceptualisation of ‘mathematical identity work’. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkasteltiin matemaattista identiteettityötä suomalaisten ja slovenialaisten luokanopettajaopiskelijoiden kokemusten kautta. Opiskelijoiden mukaan heillä oli ollut omana kouluaikanaan kielteisiä matematiikan opintoihin liittyviä kokemuksia, joilla osoitettiin olevan negatiivisia vaikutuksia opiskelijoiden matemaattisiin identiteetteihin. Koska tutkimuksessa korostuu identiteetin tulevaisuusaspekti, tarkastelun kohteina olivat opiskelijoiden tulevaisuuteen liittyvät toiveet ja odotukset. Tutkimuksessa sovellettiin narratiivisen identiteetin (Ricoeur, 1992) ja mahdollisten minuuksien (Markus & Nurius, 1989) käsitteitä matematiikan opetuksen kontekstissa. Identiteetin ymmärtämisen psyko-sosiaalisena ilmiönä mahdollisti narratiivinen näkökulma. Erityinen huomio kohdistettiin siihen, millainen merkitys kasvatuksellisilla konteksteilla on luokanopettajaopiskelijoiden matemaattisessa identiteettityössä. Tutkimusmetodologiana käytettiin narratiivista tutkimusta. Opiskelijat kertoivat syvähaastatteluissa matematiikkaan liittyvistä kokemuksistaan. Nämä narratiivit analysoitiin holistisesti ja kategorisesti ottaen huomioon myös niiden sisältö ja muoto. Tuloksista ilmenee merkittävää samankaltaisuutta luokanopettajaopiskelijoiden omaan kouluaikaan liittyvissä muistoissa. Monet esimerkiksi kuvailivat itsensä uhreiksi. Myös tulevaan matematiikan opetukseen liittyvät ennakko-odotukset olivat värittyneet opettajaopiskelijoiden omaan kouluaikaan liittyvien haasteellisten kokemusten kautta. Yllättävä tulos oli se, että suomalaisten ja slovenialaisten opiskelijoiden luokanopettajakoulutuksen aikainen identiteettityö erosi huomattavasti toisistaan. Erojen pääsyynä ovat nähtävästi erilaiset painotukset ja käytänteet opettajankoulutuksen matematiikan pedagogisissa opinnoissa. Tutkimus osoittaa, että identiteettityötä voidaan pyrkiä edistämään opettajankoulutuksen aikana. Prosessin aloittamiseksi olisi tärkeää kohdentaa huomio opettajaopiskelijoiden elämäkerrallisiin konteksteihin soveltamalla narratiivisia pedagogisia työkaluja. Sillä että omaan kouluaikaan liittyviä kokemuksia ei oteta huomioon, voi olla kielteisiä heijastuksia opettajaopiskelijoiden tulevaan matematiikan opetukseen. Tutkimuksen mukaan identiteetti on syytä ottaa avoimesti tarkasteluun opettajankoulutuksen aikana. Tutkimuksen teorian kannalta merkittävä anti on termin matemaattinen identiteettityö käsitteellistäminen.

Abstract The aim of this research is to provide more theoretical and practical knowledge and understanding on the process of teachers’ intercultural learning and the nature of intercultural competence in teachers’ work. It is a qualitative study based on various types of questionnaires and interviews collected from former ITE (Intercultural Teacher Education) students in the Department of Educational Sciences in the University of Oulu. The research consists of five articles and a summary part. The research falls with in the area of intercultural education. The theoretical framework of the research is based on critical pedagogy, various models of intercultural competence as well as various learning theories (transformative, experiential, sociocultural) which are seen as approaches that provide analytical and theoretical tools for understanding intercultural learning. Phenomenographical and narrative research approaches construct the methodological framework for the research. The data have been collected twice. The first data consist of open-ended questionnaires (15) and half-structured interviews (10). This set of data was analysed phenomenographically. The second data consist of 10 biographical interviews which are analysed narratively. The main results of the study suggest that, according to the conceptions of the research subjects, teachers’ intercultural competence is less related to specific skills and knowledge than it is comprised of a holistic approach to issues. It is perceived more as an ethical orientation to people, life and diversity, which guides a person’s thinking and behavior rather than an ability to perform something well in an intercultural environment. On the basis of the research, teachers’ intercultural learning processes differ, depending on the person’s background, living environment and other experiences. There does not seem to be only one theory that would comprehensively describe this varied process. Teachers’ intercultural learning is a process involving the combination of formal and informal learning. While it can be a gradual process affected by various life experiences, it sometimes occurs rather suddenly through crises and turning points as assumed in transformative theory. The significant roles of environment and other people for intercultural learning are obvious although individual self-reflection is needed as well. The research also highlights the importance of emotionally strong experiences for intercultural learning. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoitus on tuoda lisää teoreettista ja käytännöllistä tietoa ja ymmärrystä opettajien interkulttuurisen oppimisen prosessista sekä interkulttuurisen kompetenssin luonteesta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen, ja se perustuu erityyppisiin kyselylomakkeisiin ja haastatteluihin, joita olen kerännyt entisiltä Oulun Yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunnan ITE (Interkulttuurinen opettajankoulutus) -ohjelman opiskelijoilta. Tutkimus koostuu viidestä artikkelista ja yhteenveto-osasta. Tutkimus sijoittuu interkulttuurisen kasvatuksen alueelle. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu kriittiseen pedagogiikkaan, interkulttuurisen kompetenssin malleihin sekä erilaisiin oppimisteorioihin (transformatiivinen, kokemuksellinen ja sosiokulttuurinen). Näiden teorioiden katson tarjoavan analyyttisiä ja teoreettisia välineitä interkulttuurisen oppimisen ymmärtämiseen. Tutkimusmetodologiana olen soveltanut fenomenografista ja narratiivista lähestymistapaa. Aineistoa olen kerännyt kahdesti. Ensimmäinen aineisto koostuu avoimista kyselylomakkeista (15) ja puolistrukturoiduista haastatteluista (10). Tämän aineiston analysoin fenomenografisesti. Toinen aineisto koostuu 10 elämänkerrallisesta haastattelusta, jotka analysoin narratiivisesti. Tutkimuksen päätulosten mukaan opettajat eivät koe interkulttuurista kompetenssia niinkään erityisinä taitoina tai tietoina vaan enemmän kokonaisvaltaisena lähestymistapana. Opettajien mukaan interkulttuurinen kompetenssi on ennen kaikkea eettinen orientaatio ihmisiä, elämää ja moninaisuutta kohtaan. Sen katsotaan ohjaavan ihmisen ajattelua ja toimintaa kokonaisvaltaisesti, eikä sitä siis nähdä pelkästään kykynä suorittaa jotain taitavasti monikulttuurisessa ympäristössä. Tutkimuksen tulosten pohjalta voidaan sanoa, että opettajien interkulttuurisen oppimisen prosessit ovat moninaisia riippuen henkilön taustasta, elinympäristöstä ja muista kokemuksista. Mikään kuvatuista oppimisteorioista ei näytä kokonaisvaltaisesti selittävän ja kuvaavan tätä moninaista prosessia. Opettajien kulttuurienvälinen oppiminen sisältää formaalia, informaalia ja nonformaalia oppimista. Se voi olla vähittäinen prosessi, johon erilaiset elämänkokemukset vaikuttavat pikkuhiljaaa. Se voi joskus tapahtua myös yhtäkkisesti kriisien ja elämänmuutosten kautta, kuten transformatiivisen oppimisen teoriassa oletetaan. Merkittävillä toisilla sekä ympäristöllä on interkulttuurisessa oppimisessa suuri rooli, vaikka yksilöllistäkin reflektiota tarvitaan. Tutkimuksessa nousi keskeiseksi myös tunneperäisesti vahvojen kokemusten merkitys interkulttuurisessa oppimisessa.

Abstract The purpose of this dissertation is to describe and increase understanding of hospital change project actuality. Project actuality means various level social processes that go on in hospital change projects and through which people in project perceive reality. A way to capture hospital change project actuality is to focus on little-studied project participants’ lived experiences, i.e., reflexive actors’ situational thinking. Approaching hospital change project participants’ lived experiences through a Weickian sensemaking perspective, this dissertation investigates hospital change project actuality in one university hospital in Finland. Sensemaking means a process through which people generate meanings for their experiences and it provides a well-grounded perspective to focus on lived experiences in hospital change projects. The study is a qualitative case study consisting of three sub-studies, which consist of four interrelated articles. The first sub-study explores hospital change projects as a context for sensemaking from mid-level nurse managers’ viewpoint. The second sub-study investigates the role of emotions in the process of nurse managers’ sensemaking of change in a hospital project. The third sub-study examines different project participants’ discursive sensemaking of their lived project work experiences in hospital and introduces a discursive sensemaking perspective as a conceptual framework to study lived experiences through discourses. The primary data consist of 37 interviews, which were analyzed deploying different qualitative analysis methods, so deductive content analysis, discourse analysis and narrative analysis. The first sub-study shows that hospital projects provide a reasonable context for sensemaking of change, however, hierarchy between different professions may obscure it. The second sub-study indicates that poorly experienced change facilitation maintains negative emotions influencing also plausibility of the organizational change in hospital project. The third sub-study suggests that high expectations regarding project-based work seem not to realize in practice in hospital. All in all, the study shows that hospital change projects actualize as paradoxal processes that are characterized by tensions between collaboration, competition and control. / Tiivistelmä Väitöskirjan tarkoituksena on kuvailla ja lisätä ymmärrystä sairaalan muutosprojektien aktuaalisuudesta. Aktuaalisuudella tarkoitetaan eritasoisia sosiaalisia prosesseja, joiden kautta sairaalan muutosprojektien toimijat hahmottavat todellisuutta ympärillään. Sitä voidaan tarkastella projektiin osallistuvien ihmisten kokemuksellisuuden eli refleksiivisten toimijoiden tilanteisen ajattelun kautta. Väitöskirjassa tutkitaan sairaalan muutosprojektien aktuaalisuutta Weickiläisen merkityksellistämisen näkökulman kautta yhden yliopistosairaalan kontekstissa Suomessa. Merkityksellistäminen tarkoittaa prosessia, jonka kautta toimijat kehittävät merkityksiä kokemuksilleen voidakseen toimia mielekkäästi. Se tarjoaa perustellun näkökulman sairaalan muutosprojektien aktuaalisuuden tarkasteluun. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus koostuen kolmesta osatutkimuksesta, jotka puolestaan koostuvat neljästä artikkelista. Ensimmäinen osatutkimus tarkastelee sairaalan projekteja merkityksellistämisen kontekstina ylihoitajien näkökulmasta. Toinen osatutkimus tutkii osastonhoitajien tunteiden roolia muutoksen merkityksellistämisen prosessissa sairaalan projektissa. Kolmas osastutkimus tarkastelee sairaalan muutosprojektiin osallistuvien eri toimijoiden projektityön kokemuksellisuutta esitellen diskursiivisen merkityksellistämisen konseptuaalisena viitekehyksenä, jonka avulla voidaan tarkastella kokemuksellisuuden merkityksellistämistä diskursseihin yhdistettynä. Väitöskirjan pääaineisto koostuu 37 haastattelusta, joita on analysoitu kvalitatiivisilla analyysimenetelmillä, kuten teorialähtöistä sisällönanalyysiä, diskurssianalyysiä sekä narratiivista analyysiä, hyödyntäen. Väitöskirjan ensimmäinen osastutkimus osoittaa, että sairaalan projektit tarjoavat mielekkään kontekstin muutoksen merkityksellistämiselle, joskin eri ammattikuntien hierarkkisuus saattaa haitata sitä. Toinen osatutkimus viittaa siihen, että heikkona koettu muutosprosessin tukeminen ylläpitää negatiivisia tunteita vaikuttaen myös negatiivisesti organisaatiomuutoksen uskottavuuteen sairaalan projektin kontekstissa. Kolmas osatutkimus viittaa siihen, että korkeat odotukset projektityötä kohtaan eivät usein todennu käytännössä. Kaiken kaikiaan väitöskirja osoittaa, että sairaalan muutosprojektit aktualisoituvat paradoksaalisina prosesseina, joita luonnehtii jännitteisyys yhteistyön, kilpailun ja kontrollin välillä.

Abstract This research focuses on studying teacher-student relationships based on memories of teachers. It asks what and how those memories tell about teacher-student relationships. The work of teachers is understood as relational, and at its core are relationships to students. Body, gender, caring, emotions and power evolved as important concepts in studying the teacher-student relationships. Personal and professional aspects were intertwined in the relationships. In this study, student memories are approached via narrative research and thematic, holistic and narrative ways of analysis are applied. The memories are understood as related to the past, but above all as a result of storytelling. They are interpreted in the present context and through expectations of the future. Memories of teachers were written by 49 students of education. A group of seven female teachers recalled their own teachers together. In addition, 141 people of varying ages and educational backgrounds wrote about their teachers via a request published in Yhteishyvä magazine. The research revealed that from students’ perspectives, there can be different sides to a relationship with a particular teacher. Relationships can also change and some even continued after a student’s school years. Teacher-student relationships were seen evolve in the institutional context of school, but also outside of it. Participants recalled how particular moments became significant in their relationship with a teacher. Those moments could define their whole memory of it. It was found that teachers are constantly being observed by students, through their bodies, emotions and personal lives. It was also found that aspects of caring and power are intertwined in teacher-student relationships. Teachers can influence their students’ lives in many ways, both personally and professionally. Relationships need time, space and small enough groups of students. It must be assured that the structures of school institutions and the increasing demands on teachers’ work promote the development of teacher-student relationships. Relationships and challenges related to them need to be central in the content and curriculum of teacher education. Teachers also need to be aware of their own pasts. Dealing with one’s own memories from school and teachers is one part of the personal, professional and collective identity-work. / Tiivistelmä Tämä tutkimus keskittyy tarkastelemaan opettaja-oppilassuhteita opettajia koskevien muistojen pohjalta. Tutkimuksessa kysytään mitä ja miten nuo muistot kertovat opettaja-oppilassuhteista. Opettajan työ ymmärretään suhteissa olemisena, jonka ytimessä ovat suhteet oppilaisiin. Keskeisiksi käsitteiksi opettaja-oppilassuhteen tarkasteluun muotoutuivat ruumiillisuus, sukupuoli, välittäminen, tunteet ja valta. Suhteet tulee nähdä niin henkilökohtaisina kuin ammatillisina. Tutkimuksen lähestymistapa on narratiivinen ja tutkimuksessa sovelletaan temaattisia, holistisia ja narratiivisia analyysitapoja. Muistot ymmärretään menneeseen kytkeytyvinä, mutta kertomisen kautta muotoutuvina. Muistoja tulkitaan tämänhetkisen kontekstin ja tulevaisuuden odotusten valossa. Muistojaan opettajista kirjoittivat 49 kasvatusalan opiskelijaa. Seitsemän naisopettajan ryhmä muisteli yhdessä opettajiaan. Lisäksi 141 eri-ikäistä ja erilaisen koulutustaustan omaavaa ihmistä kirjoitti opettajistaan Yhteishyvä-lehdessä julkaistun kirjoituspyynnön pohjalta. Tutkimuksen perusteella opettajan ja oppilaan suhteeseen voi liittyä eri puolia oppilaiden näkökulmasta. Suhteet voivat myös muuttua ja jatkua oppilaan kouluvuosien jälkeenkin. Suhteet muotoutuvat koulun institutionaalisessa kontekstissa, mutta myös sen ulkopuolella. Tutkimukseen osallistuneet muistelivat, kuinka tietyt hetket voivat muodostua merkityksellisiksi opettaja-oppilassuhteissa. Nuo hetket saattoivat määritellä koko heidän muistoaan suhteesta. Opettajat ovat oppilaiden katseen alla ruumiillisuutensa, tunteidensa ja henkilökohtaisen elämänsä kautta. Välittäminen ja valta kietoutuvat opettaja-oppilassuhteisiin. Opettajat voivat vaikuttaa monin tavoin oppilaidensa elämään niin henkilökohtaisella kuin ammatillisella tasolla. Suhteet tarvitsevat aikaa, tilaa ja tarpeeksi pieniä oppilasryhmiä. On varmistettava, että kouluinstituution rakenteet ja opettajan työn yhä lisääntyvät vaatimukset edistävät opettaja-oppilassuhteiden kehittymistä. Suhteiden ja niihin liittyvien haasteiden tulee olla keskeisessä asemassa opettajankoulutuksen sisällöissä ja opetussuunnitelmassa. Opettajien on myös oltava tietoisia omasta menneisyydestään. Omien muistojen käsittely kouluajoilta ja opettajista on yksi osa henkilökohtaista, ammatillista ja kollektiivista identiteettityötä.

Abstract Teaching of music, especially instrumental music, has rarely been the interest of researchers. This thesis explores the music teaching of a well known Finnish piano teacher and artist Matti Raekallio, describing his practical knowledge and theoretical tenets and their formation during the different phases in his life. The practical knowledge of a music teacher is experiential knowledge that takes shape in practical situations. It shows especially in the teaching-related interactions of music lessons. The teacher's practical knowledge manifests in his practical theory, which guides his teaching and includes his notions of the human being, learning and knowledge. The research tasks developed in the course of the research process and can be defined as follows: 1. What kind of shape do the elements of Raekallio's practical theory take in his life story? 2. What kind of teaching strategies and styles does he use in his piano lessons? 3. What kind of teaching stories are told in piano lessons? 4. How do the teacher and his students tell about their mutual relationships and their relations to music? The teaching of instrumental music is also approached from the viewpoint of the master–apprentice tradition it is usually connected with. And in addition to the actual research questions, the way in which this tradition is told in this research is also considered. The study is based on a narrative approach. Most of the data was collected by observing Raekallio's piano lessons and by interviewing both him and his students. This data was then analysed using content analysis and narrative methods of analysis. The results of this study broaden our conception of a music teacher's work. The teacher uses versatile teaching strategies, both verbal and nonverbal. Raekallio's teaching style includes his way of speaking, of being present and of giving feedback during his piano lessons. The exploration of teaching styles proved to be a fruitful starting point in the research of the moral dimension of music teaching. Examining teaching stories opened up the socialising significance that teaching has; through these stories future pianists and piano teachers are narrated into their cultural environment. These teaching stories show the teacher's pedagogical content knowledge as narrative knowing. With the help of narrative knowing, the teacher ties together knowledge that makes possible the production of a music performance, starting from notes and ending in a musical performance. The findings reinforce our conceptions of the teacher's significance in the teaching of instrumental music. In the stories of both students and the teacher, the significance of the teacher was clear during the different stages of development as a musician and especially during the stage of professional studies as a guide into the culture and practices of the field. The concepts and theory of educational sciences proved necessary and handy tools even in the research of music teaching. To popularise or model the contextual thinking of teaching related to the teaching of music, more descriptive research in the field is needed as well as descriptions of various everyday teaching events, the teaching of students of different ages, etc. The future challenges that this research points out include research of the narrative character of teachers' knowledge in general. How do teachers use storytelling in teaching, into what kind of stories are the things to be taught woven? / Tiivistelmä Soitonopetus on ollut harvoin tutkijoiden mielenkiinnon kohteena. Tässä työssä tarkastellaan tunnetun suomalaisen pianopedagogin ja -taiteilijan Matti Raekallion soitonopetusta, kuvaten hänen praktista tietoaan ja teoriaansa sekä sen muotoutumista elämän eri vaiheiden aikana. Soitonopettajan praktinen tieto on opettajan kokemuksellista tietoa, joka syntyy käytännön tilanteissa ja joka näkyy oppitunneilla etenkin opetuksen vuorovaikutustilanteissa. Opettajan praktinen tieto manifestoituu opettajan praktisessa teoriassa, joka ohjaa hänen opetustaan ja johon kuuluvat hänen käsityksensä ihmisestä, oppimisesta ja tiedosta. Tutkimustehtävät muotoutuivat prosessin aikana seuraaviksi: 1. Millaiseksi Raekallion praktisen teorian ainekset muotoutuvat hänen elämäntarinassaan? 2. Millaisia opetusstrategioita ja -tyylejä soittotunneilla käytetään? 3. Millaisia opetustarinoita soittotunneilla kerrotaan? 4. Millaiseksi opettaja ja opiskelijat kertovat suhteensa toisiinsa ja musiikkiin? Tarkastelen soitonopetusta myös siihen liitetyn mestari–kisälli-perinteen näkökulmasta ja varsinaisten tutkimustehtävien lisäksi pohdin, millaiseksi mestari–kisälli-perinne voidaan kertoa tämän tutkimuksen perusteella. Tutkimus on lähestymistavaltaan narratiivinen. Päätutkimusaineiston keräsin havainnoimalla Raekallion pitämiä soittotunteja sekä haastattelemalla häntä ja hänen oppilaitaan. Aineiston analysoin sisällönanalyysia ja narratiivisen tutkimuksen analyysitapoja käyttäen. Tutkimustulokset laajentavat käsitystämme soitonopettajan työstä. Opettaja käyttää monipuolisia opetusstrategioita, niin verbaalisia kuin nonverbaalisia. Raekallion opetustyylissä tulivat esille hänen puhetapansa sekä hänen tapansa olla läsnä soittotunneilla ja antaa palautetta. Opetustyylin tutkiminen näyttää olevan hedelmällinen lähtökohta opettajan työn moraalisen ulottuvuuden tutkimiseksi myös soitonopettajan työssä. Opetustarinoiden tutkiminen avaa opetuksen sosiaalistavaa merkitystä, sillä niiden kautta tulevat pianistit ja soitonopettajat kerrotaan kulttuuriseen yhteisöönsä. Niissä näkyy opettajan niin sanottu pedagoginen sisältötieto narratiivisena tietämisenä, jonka avulla opettaja sitoo yhteen tiedon, joka mahdollistaa kappaleen työstämisen nuottikuvasta alkaen aina kappaleen esitykseen saakka. Tutkimus vahvistaa käsityksiämme opettajan merkityksestä soitonopetuksessa. Opettajan ja oppilaiden kertomuksissa näkyi selvästi opettajan merkitys soittajataipaleen eri vaiheissa ja erityisesti ammattivaiheen opinnoissa johdattamassa alan kulttuuriin ja käytänteisiin. Tutkimuksessa käytetty kasvatustieteen käsitteistö ja teoria on osoittautunut tarpeelliseksi ja toimivaksi työkaluksi myös soitonopetuksen tutkimuksessa. Soitonopetukseen liittyvän opetustilanneajattelun yleistämiseksi tai mallintamiseksi tarvitaan lisää alan kuvailevaa tutkimusta ja kuvauksia erilaisista arkipäivän opetustapahtumista ja esimerkiksi eri-ikäisten opettamisesta. Tutkimuksen jatkohaasteena nähdään yleisestikin opettajan tiedon narratiivisen luonteen tutkiminen. Miten opettajat käyttävät kertomista opetuksessaan, esimerkiksi millaisiin tarinoihin opetettavat asiat kerrotaan?

Abstract This study explores the degree of preparedness for studying at Universities of Applied Sciences that is provided by the content of mathematics curricula in upper secondary schools from the viewpoint of engineering students. The theoretical framework is based on learning objectives and a view of mathematics. I categorized mathematical contents in upper secondary school from the point of view of engineering studies. Students defined important knowledge and skills as learning objectives and evaluated how well they were achieved in upper secondary schools from the standpoint of engineering studies. The view of mathematics is based on students’ descriptions of their experiences with mathematics and of themselves as students of mathematics in upper secondary school with respect to engineering studies. The empirical data consist of surveys (N = 222), initial mapping of attitudes (N = 65) and thematic interviews (N = 14). The research problem was approached through mixed research methods. The quantitative data were analyzed with basic statistical methods and students’ accounts of their experiences were examined using a qualitative narrative research method. The narratives were analyzed holistically and categorically focusing on content. According to the engineering students, they felt they should learn how to apply basic algebra and geometry, differential calculus and also equations - the so-called key components of upper secondary school syllabi. These learning objectives were accomplished well in compulsory mathematics courses in the advanced syllabus, but not as well in the basic syllabus. Students experienced mathematics in upper secondary school as instrumentalist and formal. The advanced mathematics syllabus demanded more work with numerous procedures, whereas the basic syllabus required a better understanding of word problems. Even a portion of advanced mathematics provided a good foundation for engineering studies. Supplementing compulsory courses in the basic syllabus with specialized or applied courses created an opportunity to succeed. By combining the advanced and basic syllabi and adding more practical problems, upper secondary school mathematics could provide an even better base for engineering studies. This study can be used for expanding the curricula, designing students’ high school learning paths and supporting teachers’ pedagogical work. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan, millaista osaamista lukion matematiikan oppisisältöjen pohjalta rakentuu ammattikorkeakoulujen insinööriopiskelijoille. Teoreettinen viitekehys muodostuu oppimistavoitteista ja matematiikkakuvasta. Luokittelin lukion matematiikan oppisisältöjä ammattikorkeakoulujen tekniikan ja liikenteen alan matematiikan opetussuunnitelmien kautta. Insinööriopiskelijat määrittivät kokemustensa perusteella ammattikorkeakouluopintojen kannalta tärkeitä matematiikan tietoja ja taitoja – oppimistavoitteita – sekä arvioivat niiden toteutumista lukiossa. Insinööriopiskelijat kertoivat lukion matematiikkakokemuksistaan sekä arvioivat itseään matematiikan oppijana lukiossa ja osaajana ammattikorkeakoulussa. Näiden pohjalta rakentui insinööriopiskelijan matematiikkakuva. Empiirinen aineisto koostuu insinööriopiskelijoille suunnatusta survey-tutkimuksesta (N = 222), asenteiden alkukartoituksesta (N = 65) sekä teemahaastatteluista (N = 14). Sovelsin mixed methods -tutkimusta. Analysoin kvantitatiivisen aineiston tilastollisten perusmenetelmien avulla. Sovelsin opiskelijoiden kokemuksiin liittyvien kertomusten tarkastelussa narratiivista tutkimusmetodia. Tarkastelin narratiiveja holistisesti sekä kategorisesti keskittymällä sisältöön. Insinööriopiskelijoiden mukaan lukion matematiikassa pitäisi oppia soveltamaan avainsisältöjä (perusalgebra ja -geometria, differentiaalilaskenta sekä yhtälöoppi). Lukion matematiikassa tunnistettiin instrumentalistis-formaalin oppiaineen piirteitä. Pitkä oppimäärä koettiin työläänä proseduurien muistamisena. Lyhyessä oppimäärässä tarvittiin paljon sanallisten tehtävien ratkaisemista, mistä oli hyötyä insinööriopinnoissa. Pitkän oppimäärän osittainenkin suorittaminen näytti muodostavan hyvän pohjan insinööriopintoihin, mutta myös täydentämällä lyhyen oppimäärän pakollisia kursseja syventävillä tai soveltavilla kursseilla oli mahdollista onnistua. Käytännönläheisyyttä lisäämällä ja molempia oppimääriä yhdistämällä oppisisällöistä muodostuisi vieläkin parempi pohja insinööriopintoihin. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää opetussuunnitelmia kehitettäessä, opiskelijan matemaattisen lukiopolun suunnittelussa sekä opettajan pedagogisen työn tukena.

Abstract The purpose of this study was to clarify the notion of diaconal nursing, to produce a description of diaconal nursing and to outline a model of it. The study was accomplished in three stages in accordance with the hybrid model developed by Schwarz-Barcott and Kim (2000). At the theoretical stage, the literature was searched for information of diaconal nursing. For this purpose, a discretionary sample of references dealing with diaconal work and nursing was collected in 1998–1999. The material was analyzed with methods of inductive content analysis. At the empirical stage, the narrative approach was used to collect experiential data about diaconal nursing. The data were collected in the form of written essays complemented by oral interviews. The narrators were a group of 70 senior nursing students with the orientation towards diaconal care, 36 teachers of diaconal care, two consecrated deaconess nurses from five polytechnics on different locations in Finland and eight nurses without diaconal education and four patients from the Kanta-Häme and Pirkanmaa regions. One of the informants was testing the diaconal nursing practice, and she discussed that in her personal narrative. The data were collected in 1998–2003. The substance of the empirical data was analyzed with holistic methods of narrative content analysis. At the analytical stage, diaconal nursing was described as a synthesis of the theoretical and empirical stages, and a model was constructed based on that description. The results indicated that nurses with and without diaconal education used different terms to describe diaconal nursing. Based on the model developed here, diaconal work and nursing are combined into diaconal nursing via the cultural level of religion. Diaconal nursing is a profession carried out in nursing environments and parishes by nurses with diaconal education. Knowledge of both nursing science and theology is applied. In addition to nursing interventions, caritative and liturgic interventions are also used in diaconal nursing. The term 'professional service' is in diaconal nursing. The interactive relationship is a professional human relationship, where the person being cared for receives care and compassion without an obligation to "pay back". For the nursing professional, actions accordant with the Christian view of humanity may be a resource in everyday nursing. The recipient of care is not expected to have a religious or other conviction. Diaconal nursing can be learnt through education, and being a professing Christian is not enough to make a nurse a professional of diaconal nursing. The knowledge produced is the study can be utilized in diaconal nursing instruction and helps students to encounter people in nursing practice. The model also provides insight for the development of diaconal nursing curricula in polytechnics. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selkiyttää käsitystä diakonisesta hoitotyöstä ja tuottaa kuvaus diakonisesta hoitotyöstä sekä rakentaa siitä malli. Tutkimus muodostuu kolmesta vaiheesta Schwarz - Barcottin ja Kimin (2000) kuvaaman hybridisen mallin mukaisesti. Teoreettisessa vaiheessa tehtävänä oli etsiä kirjallisuudesta tietoa diakonisesta hoitotyöstä. Tätä varten kerättiin 1998–1999 harkinnanvaraisella otannalla aineisto diakoniaa ja hoitotyötä käsittelevästä kirjallisuudesta. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. Empiirisessä vaiheessa koottiin narratiivista lähestymistapaa soveltaen kokemuksellista tietoa diakonisesta hoitotyöstä. Aineisto koottiin kirjoitelmina ja sitä täydennettiin haastatteluin. Kertojina oli 70 diakoniapainotteisen sairaanhoitajakoulutuksen päättävää opiskelijaa, 36 diakonian opettajaa, kaksi diakonian virkaan vihittyä sairaanhoitajaa viiden eri paikkakunnan ammattikorkeakoulusta sekä 8 sairaanhoitajaa ja 4 potilasta Kanta-Hämeestä ja Pirkanmaalta. Yksi kertojista testasi diakonista hoitotyötä hoitokäytännössä, josta hän tuotti sisäisen tarinansa. Aineisto koottiin 1998–2003 välisenä aikana. Aineisto analysoitiin holistis-sisällöllisesti narratiivisen aineiston analyysin mukaisesti. Analyyttisessa vaiheessa kuvattiin diakonista hoitotyötä teoreettisen ja empiirisen vaiheen muodostamana synteesinä, jonka perusteella siitä rakennettiin malli. Tulokset osoittivat, että diakoniaan kouluttautuneet ja kouluttautumattomat sairaanhoitajat puhuvat eri käsittein diakonisesta hoitotyöstä. Kehitetyn mallin mukaan diakonia ja hoitotyö yhdistyvät diakoniseksi hoitotyöksi uskonnon kulttuurisen tason kautta. Diakoninen hoitotyö on professio, jota tekevät diakoniseen hoitotyöhön kouluttautuneet sairaanhoitajat hoitotyön toimintaympäristöissä ja seurakunnissa. Siinä sovelletaan hoitotieteen ja teologian tietoa. Diakonisessa hoitotyössä toteutetaan hoitotyön auttamismenetelmien lisäksi karitatiivisia ja liturgisia auttamismenetelmiä. Diakonisessa hoitotyössä puhutaan ammatillisesta palvelemisesta. Vuorovaikutussuhde on ammatillinen lähimmäissuhde, jossa hoidettava kokee saavansa lahjomatonta hoitamista ja rakkauden tunnetta. Hoitotyöntekijälle kristillisen ihmiskäsityksen mukainen toiminta voi olla voimavara hoitamisen arjessa. Hoidettavana olevalta ihmiseltä ei edellytetä uskonnollista tai muuta vakaumusta. Diakoninen hoitotyö voidaan oppia koulutuksessa ja pelkkä hoitajan kristillinen vakaumus ei anna valmiuksia tähän työhön. Tutkimuksessa tuotettua tietoa voidaan hyödyntää hoitotyön opetuksessa ja sen seurauksena käytännön hoitotyössä ihmisen kohtaamisissa. Lisäksi tuotettu malli lisää ymmärrystä kehittää diakonista hoitotyötä opiskelevan sairaanhoitajan opetussuunnitelmaa ammattikorkeakoulussa.

Abstract The region of New England has played a strong role in the formation and development of the United States on both physical and ideological levels, and the image of the small New England town is highly evocative at both a regional and national level. It is an image shaped by an awareness of the past and the needs of the time. Alice Hoffman is a popular writer who often writes about people living in small New England towns. This thesis is a study of how Hoffman’s fictional small New England towns are created in six of her Massachusetts novels, Practical Magic (1995), The River King (2000), Blue Diary (2001), The Probable Future (2003), Blackbird House (2004) and The Red Garden (2011). To provide a framework for this study, concepts developed by cultural geographers such as sense of place and landscape are combined with imagological, sociological and historical ideas of collective memory and narrative identity. Phenomenology is at the root of the epistemological stance and concepts that are central to this study of the creation of place. Concepts of place, time and identity from across disciplines are combined in an extension of the horizons of imagology that shifts focus from national images to a broader range of images producing a cultural imagological study of the creation of Hoffman country. This study works with various levels of engagement and interaction with community in the fictional towns of the novels. The major sub-communities in The River King are used to amplify the workings of a sense of place and nostalgia in relation to rootedness. The town community as a whole is studied through Blackbird House and The Red Garden to explore how history and memory merge to create the mythology central to the identity of a town. Changing interactions with community at an individual level are scrutinized through a topobiographical study of the reconstruction of narrative identity in the novels Practical Magic and Blue Diary. The Probable Future figures around the interaction of a family with the rest of the community and this changing interaction is examined through the processes and functions of memorialization. All six novelistic towns are then examined in terms of landscape and imagined communities. Through the study, a mapping of Hoffman Country emerges and the formation of Hoffman’s imagined small New England towns is explicated. / Tiivistelmä Uuden-Englannin alue on ollut merkittävä Yhdysvaltojen alueellisessa ja ideologisessa muodostumisessa. Mielikuvat pienistä uusienglantilaisista kaupungeista miljöinä ovat voimakkaita, ja usein niihin liittyy tietoa paikkojen historiasta. Alice Hoffmann on suosittu nykykirjailija, jonka useissa teoksissa henkilöhahmot asuvat Uuden-Englannin pikkukaupungeissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, miten Hoffman rakentaa fiktiivisiä kaupunkeja kuudessa Massachusettsiin sijoittuvassa teoksessaan. Tutkimusaineistona ovat teokset Practical Magic (1995, suom. Noitasisaret), The River King (2000), Blue Diary (2001), The Probable Future (2003), Blackbird House (2004) ja The Red Garden (2011, suom. Punainen puutarha). Tässä tutkimuksessa kulttuurimaantieteellisiä käsitteitä, kuten paikkatunne (sense of place) ja maisema, on yhdistetty imagologian, sosiologian ja historian käsitteisiin kollektiivisesta muistista ja narratiivisesta identiteetistä. Näin kulttuuri-imagologia yhdistää imagologian tutkimuksen kansallisuuteen liittyvät mielikuvat mielikuviin tietystä paikasta, ajasta ja identiteetistä. Tätä teoreettista kehystä käytetään analysoitaessa Hoffmannin fiktiivisiä pienkaupunkiyhteisöjä. Tutkimuksen tietoteoreettisena perustana on fenomenologinen näkemys ja käsitteistö. Kulttuuri-imagologian kautta tarkastellaan Hoffmannin romaaneissaan rakentamia yhteisöjä ja miljöitä. Olennaisimmat yhteisöt romaanissa The River King vahvistavat paikan ymmärryksen ja nostalgisuuden merkityksen henkilöhahmojen kokemalle juurettomuudelle. Kaupunkiyhteisöjä on tarkasteltu novellikokoelmien Blackbird House ja The Red Garden avulla osoittamaan, miten historia ja muisti toimivat rakentaen mytologista paikan identiteettiä. Yksilöiden toisistaan erottuva yhteisöllinen vuorovaikutus analysoidaan topobiografisella tavalla rekonstruoitaessa narratiivista identiteettiä romaaneissa Practical Magic ja Blue Diary. The Probable Future -teoksen hahmojen vuorovaikutus perheen sisällä ja muun yhteisön kanssa ilmentää muistelmallisuuden prosessia. Kaikkia kuutta fiktiivistä kaupunkia tarkastellaan maiseman ja fiktiivisen yhteisöllisyyden näkökulmista. Tämä tutkimus osoittaa Alice Hoffmanin uusienglantilaisiin pikkukaupunkeihin sijoittuvien teosten analyysin avulla, miten kirjailijat voivat käyttää ja muokata teoksissaan mielikuvia paikoista luodessaan tunnesiteitä yksilöiden, yhteisöjen ja miljöiden välille.