Abstract This work evaluated the safety and effectiveness of operative techniques used in cranioplastic surgery and outcomes of these surgical methods. In study I the feasibility of endocranial fixation in frontal remodeling surgery for metopic and coronal synostosis was established. Good to excellent aesthetic results were seen in 96% of cases evaluated by a surgeon at the time of follow-up. Three patients out of 27 had complications requiring revisions. No mortality or permanent morbidity, nor complications related to endocranial placement of the plates were seen. Thus it was verified that placing resorbable material intracranially reduces the aesthetic impact without hindering the final result. Study II found that posterior cranial vault distraction procedures produced a mean increase of 25% in intracranial volume. This proved to be an effective technique for treating a variety of craniosynostosis with significant shortage of intracranial volume. 3D photogrammetric imaging was found to be a suitable non-ionizing method for evaluation of cranial volume increase following distraction. In study III a new tool was developed and successfully used for the intraoperative guidance of distractor device placement to ensure congruent vectors and thus reduced complications of these surgical procedures. In study IV long-term functional and aesthetic outcomes of the surgical treatment for sagittal synostoses in patients reaching adulthood was examined. The mean follow-up time was 26.5 years and the patients were 18 to 41 years old at the time of follow-up. The patients treated for sagittal synostosis were equally satisfied with their facial appearance as were their age and gender matched controls. Independent panels found patients’ appearance to be slightly less attractive, but the difference was less than 10 mm on a 100 mm Visual Analogue Scale, representing a low clinical significance. Patients’ socioeconomic situation such as education, housing, employment and marital status equaled controls with similar frequencies of headaches, mental problems or health issues as the controls. / Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa selvitettiin kallon saumojen ennenaikaisen luutumisen (kraniosynostoosi) leikkausmenetelmien tehokkuutta ja turvallisuutta sekä pitkäaikaisia tuloksia. Leikkausmenetelmä, jossa epämuotoinen kallo uudelleenmuotoillaan ja luiset osat kiinnitetään toisiinsa kallon sisäpuolelle asennettavilla ja kudokseen hajoavilla levyillä oli tehokas ja luotettava (N=27). Jälkitarkastuksessa tulos arvioitiin erinomaiseksi tai hyväksi 96 %:lla tapauksista. Leikkaushoitoa vaativia ongelmia tai komplikaatioita esiintyi kolmella, mutta pysyvää haittaa ei jäänyt. Komplikaatiot eivät johtuneet levyjen sijainnista kallon sisällä. Saumojen ennenaikaisesta luutumisesta johtuvaa kallon tilavuuden alenemaa hoidettiin venytyshoidolla (N=30). Menetelmällä saavutettiin keskimäärin 25 %:n lisääntyminen tilavuudessa, ja se soveltuukin erityisen hyvin potilaille, joilla tarvitaan suuri tilavuuden lisääntyminen. Leikkaustekniikkaan ei liittynyt isoja komplikaatioita. Tulosta arvioitiin osalla potilaista kolmiulotteisella valokuvauksella, joka perinteisistä seurantamenetelmistä poiketen ei altista ionisoivalle säteilylle, ja se osoittautui käyttökelpoiseksi seurantamenetelmäksi. Venytyshoitoa varten kallon pintaan kiinnitettävät pidennyslaitteet tulee asettaa yhdensuuntaisesti, ja se on teknisesti haasteellista. Työssä kehitettiin kirurginen instrumentti, jolla venyttimet voidaan luotettavammin asetella samansuuntaisiksi. Uusi tekniikka ehkäisee mekaanisia ongelmia, joita muuten voisi ilmetä erisuuntaisten venyttimien välillä pidennyksen edetessä. Lapsuudessa venekallon johdosta leikattujen potilaiden (N=40) pitkäaikaiset hoitotulokset sekä selviytyminen elämässä 26.5 vuoden seuranta-ajan jälkeen olivat hyviä. Heidän taloudellinen ja sosiaalinen tilanne (koulutus, asumismuoto, työllistyminen, siviilisääty ym.) ei eronnut ikä- ja sukupuolivakioitujen vertailuhenkilöiden (N=40) tilanteesta. Yleisessä terveydentilassa, päänsärkyjen esiintymisessä ja mielenterveysongelmissa ei ollut eroa. Potilaiden tyytyväisyys omaan ulkonäköönsä oli samankaltainen kuin vertailuhenkilöillä. Ulkopuolisen asiantuntijapaneelin tekemän arvion perusteella potilaiden kasvojen ulkonäkö oli vähemmän miellyttävä kuin vertailuhenkilöillä, mutta ero oli vähäinen (<10 % ero visual analogue scale, VAS, asteikolla). Asiantuntijapaneeli teki arvionsa tietämättä onko arvioitava henkilö potilas vai vertailuhenkilö.

Abstract Freshwater ecosystems are severely threatened by a variety of anthropogenic stressors. In order to keep track with at least part of the changes, it is important to efficiently assess and monitor freshwater biological diversity. Biological assessment programs are developed to detect human-induced changes in the ecological state of aquatic systems. These programs typically rely on the assumption that environmental conditions are the sole drivers of biological communities occupying a site and, thus, these local communities would correctly inform about environmental conditions. Recently, this background principle of current bioassessment methods has faced some criticism, stemming from the idea that community structuring is a more complex process than just a mere result of local environmental conditions. In this thesis, I studied the natural and anthropogenic drivers of freshwater biodiversity. I was particularly interested if the various biodiversity metrics studied showed any spatial patterns and if so, for which reasons these patterns might occur. To obtain a comprehensive picture of spatial patterns in biodiversity, I studied multiple spatial contexts, biological groups and indices. I found that environmental conditions were not the only drivers of freshwater biodiversity. Instead, different spatial patterns, likely stemming from dispersal processes, were surprisingly powerful drivers of aquatic communities and index values derived from them. The spatial context (i.e. spatial extent and connectivity) of the aquatic study systems likely played a major role in structuring biodiversity. I also found that the distinct biological groups and indices studied were partly related to different predictor variables. The findings of this thesis are of importance to the development of new bioassessment methods. The results of this thesis also suggest that the spatial context of the study setting should be acknowledged when interpreting results based on current bioassessment methods. / Tiivistelmä Makeanveden ekosysteemit ovat hyvin alttiita ihmistoiminnalle. Ekosysteemissä mahdollisesti tapahtuvien muutosten havaitseminen vaatii tehokkaita vesistöjen ekologisen tilan ja luonnon monimuotoisuuden arviointi- ja seurantamenetelmiä. Näiden menetelmien toimintaperiaatteen yleisenä tausta-ajatuksena on, että biologiset yhteisöt määräytyvät paikallisten ympäristöolojen mukaan. Tietyn paikan yhteisön oletetaan siis heijastavan kyseisen paikan ympäristön tilaa. Viime aikoina tausta-ajatus paikallisten ympäristöolojen merkityksestä ainoana eliöyhteisöjä muovaavana tekijänä on kuitenkin kohdannut kritiikkiä. Kriitikot painottavat, että biologisten yhteisöjen rakenteeseen vaikuttavat monet muutkin asiat kuin paikalliset ympäristöolosuhteet ja niissä tapahtuvat ihmisperäiset muutokset. Väitöskirjassani tutkin sisävesien luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Olin erityisen kiinnostunut siitä, näkyykö tutkituissa biologisissa parametreissa maantieteellisessä tilassa ilmeneviä spatiaalisia säännönmukaisuuksia. Saadakseni mahdollisimman laaja-alaisen käsityksen luonnon monimuotoisuudessa esiintyvistä spatiaalisista säännönmukaisuuksista, tutkin useaa spatiaalista kontekstia, eliöryhmää ja indeksiä. Tutkimuksessa selvisi, että paikalliset ympäristöolosuhteet eivät ole ainoita luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Erilaiset spatiaaliset säännönmukaisuudet, todennäköisesti eliöiden levittäytymiseen liittyvien seikkojen aiheuttamina, olivat yllättävän yleisiä makeiden vesien eliöyhteisöjen rakenteessa ja niihin perustuvien indeksien arvoissa. Tutkimussysteemien spatiaalinen konteksti (alueen laajuus ja paikkojen väliset spatiaaliset suhteet) selvästi vaikutti luonnon monimuotoisuutta kuvastavien indeksien arvojen vaihteluun. Lisäksi selvisi, että eri eliöryhmät ja indeksit olivat useimmiten liitoksissa hyvin erilaisiin selittäviin muuttujiin, osoittaen, että nämä mittarit kuvastavat eri asioita. Väitöskirjassa esitetyt havainnot on tärkeää huomioida vesistöjen ekologisen tilan ja luonnon monimuotoisuuden arviointi- ja seurantamenetelmiä kehitettäessä. Spatiaalisen kontekstin merkitys olisi hyvä huomioida myös nykyisten arviointi- ja seurantamenetelmien tuottamien tulosten tulkinnassa.

Abstract Leukemia treatment has been implicated to be responsible for a diversity of long-term adverse effects (Pui 2008), which can occur even years after diagnosis and can seriously impair survivors’ performance status and quality of life (Campbell et al. 2007, Zeltzer et al. 2008). The aim of the present work was to assess health-related quality of life in long-term survivors of acute lymphoblastic leukemia (ALL), and to find out whether vocational rehabilitation can promote the coping at work of young people who take part in a training intervention or help them find employment. Neuropsychological testing was performed on 64 survivors. Cranial irradiation had been administered to 44 of the survivors, while 20 survivors had been treated solely with chemotherapy. A control group consisted of 45 healthy young adults. We found that young adult survivors of childhood ALL treated with cranial irradiation had clear progressive deficits in their neurocognitive functioning at a mean of 20 years after diagnosis compared with healthy controls. Non-irradiated ALL survivors performed significantly better, but even they had statistically significant impairments in some of the neuropsychological test scores compared with the controls. Rand-36-Item health Survey (RAND-36) was used to assess subjective HRQoL, depressive symptoms were assessed with Beck Depression Inventory (BDI-21), and mental distress with General Health Questionnaire (GHQ-12) in 74 survivors of ALL. The control group consisted of 146 healthy young adults selected from local population registry. ALL survivors showed good HRQoL scores in comparison to the control group. Patients who had been treated for an ALL relapse and had received the most intensive chemo- and radiotherapy had significantly higher scores on mental health and vitality than the controls. Survivors of ALL report fewer depressive symptoms and equal mental well-being compared to healthy controls. Nine out of 63 survivors were selected for rehabilitation based on their occupation and psychosocial difficulties. The occupational rehabilitation course improved physical fitness and decreased overweight in long-term survivors of ALL, but impaired their HRQoL. Our findings support the idea that ALL survivors’ subjective experience of well-being is possibly affected by a repressive adaptive style. / Tiivistelmä Leukemiahoidoilla on todettu olevan pitkäaikaisvaikutuksia (Pui 2008), jotka voivat ilmetä jopa vuosia diagnoosin jälkeen heikentäen sairaudesta selvinneiden toimintakykyä ja elämänlaatua (Campbell et al. 2007, Zeltzer et al. 2008). Tämän tutkimuksen tavoitteena oli arvioida akuutista lymfaattisesta (ALL) leukemiasta selvinneiden terveyteen liittyvää elämänlaatua pitkällä aikavälillä sekä selvittää, voidaanko ammatillisen kuntoutuksen avulla edistää interventioon osallistuneiden työssä selviytymistä tai työllistymistä. Neuropsykologiseen tutkimukseen osallistui 64 ALL pitkäaikaisselviytyjää. Heistä 44 oli saanut pään alueen sädehoitoa ja 20 pelkästään solunsalpaajahoitoa. Verrokkiryhmässä oli 45 tervettä nuorta aikuista. Havaitsimme, että lapsuudessa pään alueen sädehoitoa saaneilla ALL-selviytyjillä oli verrokkeihin verrattuna selkeitä progressiivisia muutoksia neurokognitiivisessa toimintakyvyssä keskimäärin 20 vuotta diagnoosista. Ne, jotka eivät olleet saaneet sädehoitoa suoriutuivat huomattavasti paremmin, mutta heilläkin havaittiin tilastollisesti merkittäviä puutoksia joillakin neuropsykologisten testien osa-alueilla verrokkeihin verrattuna. 74 entisen ALL-potilaan terveyteen liittyvää elämänlaatua (HRQoL) mitattiin Rand-36 -mittarilla, masennusoireita Beckin masennustestillä (BDI-21) ja henkistä hyvinvointia General Health Questionnaire -mittarilla (GHQ-12). Verrokkiryhmäksi valittiin väestörekisteristä 146 tervettä nuorta aikuista. ALL-ryhmässä tutkittavien terveyteen liittyvää elämänlaatua mittaavat pisteet olivat hyvät verrokkiryhmään verrattuna. Ne potilaat, joita oli hoidettu leukemian uusiutumisen takia ja jotka olivat saaneet intensiivisintä solunsalpaaja- ja sädehoitoa saivat huomattavasti paremmat pisteet psyykkisen hyvinvoinnin ja vitaalisuuden osa-alueilla kuin verrokit. ALL -selviytyjät raportoivat vähemmän masennusoireita, ja he arvioivat psyykkinen hyvinvointinsa yhtä hyväksi kuin verrokit. Yhdeksän ALL pitkäaikaisselviytyjää osallistui heille suunnattuun ammatilliseen kuntoutusinterventioon. Ammatillinen kuntoutuskurssi paransi ALL -selviytyjien fyysistä suorituskykyä ja vähensi ylipainoa, mutta heikensi terveyteen liittyvää elämänlaatua. Tutkimustulokset tukevat ajatusta, että repressiivinen adaptaatio voi vaikuttaa lapsuusiän leukemiasta selvinneiden subjektiiviseen hyvinvoinnin kokemukseen.

Abstract Depression is a common mental disorder in the Finnish population. There are several biological, psychological and social factors in the background of depression. The aim of this study was to investigate depression in association with birth weight, age at menarche, obesity and metabolic syndrome using data from the Northern Finland 1966 Birth Cohort. A large, prospectively collected general population-based birth cohort of originally 12058 liveborn children was used as study population. The database provided information on birth characteristics and features of the primary family. The follow-up studies were performed at the age of 14 years by postal inquiry, and at the age of 31 years by postal inquiry and clinical examination. Information on age at menarche and weight and height was obtained from the postal questionnaire at 14 and 31 years and clinical examination at 31 years. Data on abdominal obesity and metabolic syndrome were gathered from the clinical examination. Data on depressive symptoms measured by the Hopkins Symptom Checklist-25 (HSCL-25), self-reported physician-diagnosed lifetime depression and the use of antidepressants were gathered from the postal questionnaire at 31 years. Females with high birth weight and high ponderal index (index of the birth measures, kg/m3) had a higher risk of depressive symptoms at 31 years measured by the HSCL-25 compared with females with normal birth weight and ponderal index. Males with ponderal index belonging to the lowest 5 percentile had an increased risk for physician-diagnosed depression at 31 years. Females with late menarche (≥ 16 years) had an elevated risk of depression measured by the HSCL-25, the use of antidepressants and self-reported physician-diagnosed depression compared with females with menarche at 12–15 years. Obesity measured by BMI at 14 years increased the risk of depressive symptoms measured by the HSCL-25 at 31 years among both males and females. Females who were obese both at baseline and at follow-up had an increased risk of depressive symptoms, and the proportion of those who used antidepressants was higher among females who had gained weight compared to females who had stayed normal-weighted. Males with abdominal obesity measured by waist-to-hip ratio had an increased risk of depressive symptoms and physician-diagnosed depression, and the proportion of those who used antidepressants was higher compared with subjects without abdominal obesity. Abdominal obesity did not associate with depression in females. Metabolic syndrome did not associate with depression. The results indicate an increased risk of depression at 31 years in females with high birth weight, late menarche, adolescent obesity and weight gain and in males with adolescent obesity and abdominal obesity. / Tiivistelmä Depressio on yleinen mielenterveyden häiriö suomalaisväestössä. Depression taustalla on monia biologisia, psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia depressiota selvittäen, onko syntymäpainolla, menarkeiällä, lihavuudella ja metabolisella oireyhtymällä yhteyttä depressioon Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohorttiaineistossa. Tutkimusaineistoon kuului alun perin 12058 elävänä syntynyttä lasta. Tietokantaan oli jo aiemmin kerätty aineistoa syntymään ja primaariperheeseen liittyen. Kohortin jäsenten ollessa 14-vuotiaita tehtiin seurantatutkimus postikyselynä ja 31-vuotiaana tehtiin sekä postikysely että kliininen tutkimus. Tiedot menarkeiästä kerättiin 31-vuotispostikyselystä, paino- ja pituustiedot sekä 14- ja 31-vuotispostikyselyistä että kliinisen tutkimuksen tiedoista. Kliininen tutkimus sisälsi tiedot myös keskivartalolihavuuden ja metabolisen oireyhtymän määrittämiseksi. 31-vuotispostikyselyssä depressio-oireita kysyttiin HSCL-25 -oirekyselyllä; lisäksi kysyttiin, oliko lääkäri todennut aiemmin masennusta sekä oliko tutkittavilla käytössä masennuslääkkeitä. Naisilla, joiden syntymäpaino ja ponderaali-indeksi (syntymäpainon ja pituuden suhdetta kuvaava indeksi, kg/m3) oli korkea, depressio-oireiden riski 31-vuotiaana mitattuna HSCL-25:lla oli suurentunut verrattuna naisiin, joilla oli normaali syntymäpaino ja ponderaali-indeksi. Miehillä, joilla oli hyvin alhainen ponderaali-indeksi kuuluen alimpaan 5 % ryhmään, riski lääkärin toteamaan masennukseen oli suurentunut. Naisilla, joiden menarkeikä oli 16-vuotta tai myöhemmin, riski depressio-oireiden esiintyvyyteen, depressiolääkkeiden käyttöön ja lääkärin toteaman depression esiintyvyyteen oli suurentunut verrattuna naisiin, joiden menarkeikä oli 12–15-vuotta. Lihavuus 14-vuotiaana lisäsi masennusoireiden riskiä mitattuna HSCL-25:lla sekä 31-vuotiailla miehillä että naisilla. Naisilla, jotka olivat lihavia sekä 14- että 31-vuotiaana, masennusoireiden riski oli suurentunut. Naisilla, joiden paino oli noussut, masennuslääkkeitten käyttö oli yleisempää verrattuna naisiin, joilla paino oli pysynyt normaalina. Keskivartalolihavuus oli miehillä yhteydessä suurentuneeseen depressio-oireiden ja lääkärin toteaman masennuksen riskiin, ja he käyttivät yleisemmin masennuslääkkeitä verrattuna miehiin ilman keskivartalolihavuutta. Naisilla keskivartalolihavuus ei ollut yhteydessä masennukseen. Metabolinen oireyhtymä ei ollut yhteydessä masennukseen. Tulokset osoittavat korkean syntymäpainon, myöhäisen menarkeiän ja nuoruusiän lihavuuden sekä painon nousun lisäävän masennusriskiä 31-vuotiailla naisilla, 31-vuotiailla miehillä nuoruusiän lihavuus sekä keskivartalolihavuus olivat yhteydessä suurentuneeseen masennusriskiin.

Abstract Type 1 diabetes is considered to be a T cell-mediated autoimmune disease characterized by destruction of the pancreatic beta cells. Its prediction is currently based on diabetes-associated autoantibodies, giving a cumulative risk of 84% during 15 years of follow-up since seroconversion. Prediction of the timing of clinical onset has remained challenging, however. This thesis examines glucose metabolism in autoantibody-positive children with a high risk of developing type 1 diabetes. Out of a total of 14,876 children with an increased genetic risk followed up from birth in the Finnish DIPP study, 567 developed ≥2 autoantibodies during the follow-up and 255 of these (45%) were diagnosed with type 1 diabetes until the end of December 2011. The glucose parameters measured were HbA1c, OGTT and random plasma glucose with 3 to 12 months interval. Seven-day continuous glucose monitoring (CGM) was performed on an age and sex-matched cohort. We showed that rising HbA1c, impaired glucose tolerance in OGTT, random plasma glucose values of ≥7.8mmol/l and potentially CGM can predict type 1 diabetes with a median time to diagnosis of approximately one year. Our results suggest that especially HbA1c and random plasma glucose are cost-effective and improve the prediction of diabetes. These markers may be useful for monitoring the response to treatment in prevention studies. / Tiivistelmä Tyypin 1 diabetesta pidetään T-soluvälitteisenä autoimmuunitautina, joka johtaa haiman beetasolujen tuhoutumiseen. Tyypin 1 diabeteksen ennustaminen perustuu tällä hetkellä diabetekseen assosioituviin vasta-aineisiin, jotka antavat 84% kumulatiivisen riskin 15 vuoden seurannassa. Taudin puhkeamisen ajankohdan ennustaminen on kuitenkin edelleen vaikeaa. Tämä väitöskirja käsittelee glukoosiaineenvaihduntaa vasta-ainepositiivisilla lapsilla, joilla on suurentunut riski sairastua tyypin 1 diabetekseen. Suomalaisessa DIPP-tutkimuksessa vasta-aineiden kehittymistä on seurattu yhteensä 14876 lapselta. Seurannan aikana 567 lasta kehitti ≥2 autovasta-ainetta ja näistä 255 (45%) sairastui tyypin 1 diabetekseen joulukuun loppuun 2011 mennessä. Glukoosiaineenvaihduntaa seurattiin tutkimalla HbA1c, OGTT ja satunnaisia verensokeriarvoja 3-12 kuukauden välein. Ikä ja sukupuolivakioidussa kohortissa tehtiin jatkuvan sokeripitoisuuden seuranta (CGM). Tutkimuksessamme nouseva HbA1c, heikentynyt sokerin sieto OGTT-kokeessa, satunnainen verensokeri ≥7.8 mmol/l ja mahdollisesti CGM ennustavat tyypin 1 diabeteksen puhkeamista. Tulostemme perusteella erityisesti kustannustehokkaat HbA1c ja satunnainen verensokeri parantavat diabeteksen ennustamista. Nämä parametrit saattavat olla hyödyllisiä myös preventiotutkimuksissa hoitovasteen seurannassa.

Abstract Mercury is a global pollutant that accumulates easily in forest soils, even in remote areas. Mercury accumulated in soils can be subsequently released into surface waters causing an increased eco-toxicological and human health risk. The most toxic form of mercury to humans and wildlife is methyl mercury (MeHg), which can be formed in the environment via methylation processes. In freshwaters, MeHg is readily accumulated in fish, which are the main source of human exposure to MeHg. The determination of both total mercury and MeHg concentrations in environmental samples, such as natural waters and soils, is important in environmental risk assessment. This study involved the development of analytical methods for the determination of ultra-trace total mercury and MeHg concentrations in humic-rich natural water and peat soil samples. Each developed method was carefully optimized and validated by using real natural water and peat soil samples, certified reference materials and/or reference methods. The cold vapor inductively coupled plasma mass spectrometry (CV-ICP-MS) method developed during this study was found to be a reliable method for the determination of total ultra-trace mercury concentrations in natural freshwaters. Purge and trap gas chromatography, coupled to an ICP-MS, was used in mercury speciation analysis. Together with species-specific isotope dilution this technique proved to be a reliable method in MeHg determinations. Prior to instrumental determination, MeHg was successfully isolated from humic-rich water and peat soil samples using N2-assisted distillation. The analytical methods developed in this study were successfully applied to an investigation of the effects of forest harvesting practices on the mobilization of mercury in boreal forest catchments. / Tiivistelmä Elohopeaa pääsee ilmakehään sekä luonnollisista lähteistä (mm. tulivuorenpurkaukset ja kiviaineksen rapautuminen), että ihmisen toiminnan kautta. Elohopean viipymäaika ilmakehässä on hyvin pitkä, minkä vuoksi se voi kulkeutua kauas päästölähteestä ennen päätymistään maaperään ja vesistöihin. Ympäristössä olevasta epäorgaanisesta elohopeasta voi muodostua erittäin myrkyllistä metyylielohopeaa, joka rikastuu helposti ravintoketjussa. Metyylielohopean muodostuminen on merkittävä osa elohopean biogeokemiallista kiertoa, minkä vuoksi metyylielohopean määrittäminen näytteen kokonaiselohopeapitoisuuden ohella antaa tärkeää tietoa elohopean käyttäytymisestä ympäristössä. Tutkimuksessa kehitettiin analyysimenetelmät, joilla määritettiin ultrapieniä kokonaiselohopea- ja metyylielohopeapitoisuuksia humuspitoisista luonnonvesistä ja turvemaanäytteistä. Tutkimuksessa käytetyt näytteet oli kerätty turvemaametsien valuma-alueilta Sotkamosta. Luonnonvesinäytteiden kokonaiselohopeapitoisuuksien määrityksessä käytettiin kylmähöyrymenetelmää (CV) yhdistettynä induktiiviplasma-massaspektrometriaan (ICP-MS). Vesi- ja turvenäytteiden metyylielohopeapitoisuuksien määrityksessä elohopeaspesiekset erotettiin kaasukromatografisesti (GC) ja määritettiin isotooppilaimennus-ICP-MS:lla. Ennen GC-ICP-MS -määritystä näytteet esikäsiteltiin typpiavusteisella tislausmenetelmällä ja esikonsentroitiin ’purge and trap’ -tekniikalla. CV-ICP-MS ja ’purge and trap’ GC-ICP-MS -menetelmät optimoitiin huolellisesti sekä laiteparametrien, että reagenssimäärien suhteen. Menetelmillä saatavien tulosten oikeellisuus varmistettiin vertailumateriaalien ja/tai vertailumenetelmien avulla. Kehitettyjä analyysimenetelmiä hyödynnettiin tutkimuksessa, jossa seurattiin metsähakkuiden mahdollisia vaikutuksia elohopean huuhtoutumiseen ja metyloitumiseen ojitetuilla turvemailla.