Abstract To gain competitive advantage and thrive in the market, companies have introduced Kanban in software development. Kanban has been used in the manufacturing industry for over six decades. In the software engineering domain, Kanban was introduced in 2004 to increase flexibility in coping with dynamic requirements, bring visibility to workflow and related tasks, improve communication, and promote the pull system. However, the existing scientific literature lacks empirical evidence of the use of Kanban in software companies. This doctoral thesis aims to improve the understanding of the use of Kanban in software engineering. The research was performed in two phases: 1) analysis of scientific literature on Kanban in software engineering and industrial engineering and 2) investigation of Kanban implementation trends in software companies. The data was collected through systematic literature reviews, survey and semi-structured interviews. The results were synthesized to draw conclusions and outline implications for research and practice. The results indicate growing interest in the use of Kanban in software companies. The findings suggest that Kanban is applicable to software development, software maintenance, and portfolio management in software companies. Kanban brings visibility to task and offering status, limits work in progress at any given time gives people greater control over their work and limit task switching. Although Kanban offers several benefits, as reported in this dissertation, the findings show that software companies find it challenging to implement Kanban incrementally. / Tiivistelmä Ohjelmistoteollisuudessa Kanbanin käyttö on yleistynyt vuodesta 2004 alkaen. Sillä pyritään tuomaan joustavuutta muuttuvien vaatimusten hallintaan, tuomaan näkyvyyttä työnkulkuun ja toisiinsa liittyviin tehtäviin, parantamaan kommunikaatiota sekä edistämään imuohjauksen hyödyntämistä. Kanbania on käytetty valmistavassa teollisuudessa jo yli kuuden vuosikymmenen ajan. Olemassa olevassa tieteellisessä kirjallisuudessa on kuitenkin esitetty hyvin vähän empiirisiä tutkimustuloksia Kanbanin käytöstä ohjelmistoyrityksissä. Väitöskirjan tavoitteena on parantaa ymmärrystä Kanbanin käytöstä ohjelmistotuotannossa. Tutkimus toteutettiin kahdessa vaiheessa: 1) Kirjallisuusanalyysi Kanbanin käytöstä ohjelmistotuotannossa ja tuotantotekniikassa ja 2) Empiirinen tutkimus Kanbanin käyttöönoton trendeistä ohjelmistoyrityksissä. Tutkimusaineisto kerättiin systemaattisten kirjallisuuskatsausten, kyselytutkimuksen ja puolistrukturoitujen teemahaastattelujen kautta. Tutkimustulosten synteesin pohjalta tehtiin johtopäätöksiä Kanbanin käytöstä ohjelmistotuotannossa sekä niiden merkityksestä alan tutkimukselle ja Kanbanin käytölle yrityksissä. Tutkimuksen tulokset osoittavat kasvavaa kiinnostusta Kanbanin käyttöä kohtaan ohjelmistoyrityksissä. Tulosten perusteella Kanban soveltuu käytettäväksi ohjelmistokehityksessä, ohjelmistojen ylläpidossa sekä tuoteportfolion hallinnassa. Kanban tuo näkyvyyttä ohjelmistokehitykseen, niin meneillään olevien tehtävien kuin portfoliotarjoaman osalta. Se myös auttaa rajoittamaan työtehtävien ruuhkautumista ja antaa kehittäjille paremman tavan hallita työtään rajoittamalla työtehtävien vaihtoa. Vaikka Kanbanin käytöllä on mahdollista saavuttaa väitöskirjatutkimuksessa esitettyjä hyötyjä, tulokset osoittavat, että ohjelmistoyrityksillä on haasteita Kanbanin inkrementaalisessa käyttöönotossa.

Abstract This study explores the degree of preparedness for studying at Universities of Applied Sciences that is provided by the content of mathematics curricula in upper secondary schools from the viewpoint of engineering students. The theoretical framework is based on learning objectives and a view of mathematics. I categorized mathematical contents in upper secondary school from the point of view of engineering studies. Students defined important knowledge and skills as learning objectives and evaluated how well they were achieved in upper secondary schools from the standpoint of engineering studies. The view of mathematics is based on students’ descriptions of their experiences with mathematics and of themselves as students of mathematics in upper secondary school with respect to engineering studies. The empirical data consist of surveys (N = 222), initial mapping of attitudes (N = 65) and thematic interviews (N = 14). The research problem was approached through mixed research methods. The quantitative data were analyzed with basic statistical methods and students’ accounts of their experiences were examined using a qualitative narrative research method. The narratives were analyzed holistically and categorically focusing on content. According to the engineering students, they felt they should learn how to apply basic algebra and geometry, differential calculus and also equations - the so-called key components of upper secondary school syllabi. These learning objectives were accomplished well in compulsory mathematics courses in the advanced syllabus, but not as well in the basic syllabus. Students experienced mathematics in upper secondary school as instrumentalist and formal. The advanced mathematics syllabus demanded more work with numerous procedures, whereas the basic syllabus required a better understanding of word problems. Even a portion of advanced mathematics provided a good foundation for engineering studies. Supplementing compulsory courses in the basic syllabus with specialized or applied courses created an opportunity to succeed. By combining the advanced and basic syllabi and adding more practical problems, upper secondary school mathematics could provide an even better base for engineering studies. This study can be used for expanding the curricula, designing students’ high school learning paths and supporting teachers’ pedagogical work. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan, millaista osaamista lukion matematiikan oppisisältöjen pohjalta rakentuu ammattikorkeakoulujen insinööriopiskelijoille. Teoreettinen viitekehys muodostuu oppimistavoitteista ja matematiikkakuvasta. Luokittelin lukion matematiikan oppisisältöjä ammattikorkeakoulujen tekniikan ja liikenteen alan matematiikan opetussuunnitelmien kautta. Insinööriopiskelijat määrittivät kokemustensa perusteella ammattikorkeakouluopintojen kannalta tärkeitä matematiikan tietoja ja taitoja – oppimistavoitteita – sekä arvioivat niiden toteutumista lukiossa. Insinööriopiskelijat kertoivat lukion matematiikkakokemuksistaan sekä arvioivat itseään matematiikan oppijana lukiossa ja osaajana ammattikorkeakoulussa. Näiden pohjalta rakentui insinööriopiskelijan matematiikkakuva. Empiirinen aineisto koostuu insinööriopiskelijoille suunnatusta survey-tutkimuksesta (N = 222), asenteiden alkukartoituksesta (N = 65) sekä teemahaastatteluista (N = 14). Sovelsin mixed methods -tutkimusta. Analysoin kvantitatiivisen aineiston tilastollisten perusmenetelmien avulla. Sovelsin opiskelijoiden kokemuksiin liittyvien kertomusten tarkastelussa narratiivista tutkimusmetodia. Tarkastelin narratiiveja holistisesti sekä kategorisesti keskittymällä sisältöön. Insinööriopiskelijoiden mukaan lukion matematiikassa pitäisi oppia soveltamaan avainsisältöjä (perusalgebra ja -geometria, differentiaalilaskenta sekä yhtälöoppi). Lukion matematiikassa tunnistettiin instrumentalistis-formaalin oppiaineen piirteitä. Pitkä oppimäärä koettiin työläänä proseduurien muistamisena. Lyhyessä oppimäärässä tarvittiin paljon sanallisten tehtävien ratkaisemista, mistä oli hyötyä insinööriopinnoissa. Pitkän oppimäärän osittainenkin suorittaminen näytti muodostavan hyvän pohjan insinööriopintoihin, mutta myös täydentämällä lyhyen oppimäärän pakollisia kursseja syventävillä tai soveltavilla kursseilla oli mahdollista onnistua. Käytännönläheisyyttä lisäämällä ja molempia oppimääriä yhdistämällä oppisisällöistä muodostuisi vieläkin parempi pohja insinööriopintoihin. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää opetussuunnitelmia kehitettäessä, opiskelijan matemaattisen lukiopolun suunnittelussa sekä opettajan pedagogisen työn tukena.

Thesis (doctoral)--University of Helsinki, 2006. / Includes bibliographical references (p. 170-187). Also available on the World Wide Web. Myös verkkojulkaisuna.

Abstract The aim of this study was to examine the way students use mobile phones and web-based learning environment, the development of professional skills during on-the-job learning, and the way the use of learning technologies and the development of professional skills change during the study. The theoretical framework of the study was built around a social cognitive theory of learning, and design research was used as a research method. The study was carried out in a vocational college of Oulu during 2005–2006. A research data consists of interviews of altogether twenty (20) students, data which originated from the use of learning technology, and notes of the researcher. The data was analyzed using qualitative content analysis. The results showed that mobile phone’s call and message functions were used chiefly for maintaining interaction between the students during the periods of on-the-job learning. Mobile phone’s photograph and video functions were used for describing work, work environments and work-related events, and for describing objects and devices of the work. The students used web-based learning environment mainly for writing learning diaries. The students formed four (4) different user groups depending on how they used learning technology. The user groups formed were active users of communication functions, the active users of photograph and video functions, average users of technology, and passive users of technology. The use of mobile phones and web-based learning environment supports students’ social interaction, memory, and information processing, factors which all enhance learning. Photographs the students took during their on-the-job learning periods captured information which they could utilize later if necessary. The students reported that during their on-the-job learning period they had learned basic knowledge and skills relevant to their work, gained routines and certainty, acquired situation-specific operational skills and wider, more profound knowledge. As to the development of professional skills, the learning of wider and more profound knowledge underwent the most marked changes. Those who were the active users of message functions reported having acquired the widest and most profound knowledge. The use of teaching technology can be said to increase the sociability of on-the-job learning as well as the possibilities of tutoring. Demand for self-direction in learning, and autonomy of reflection also decline at the same time. In particular, the active and versatile use of teaching technology improves the conceptual understanding of a work, and the formation of situational-specific information. It also helps to form more comprehensive understanding of the work. / Tiivistelmä Tutkimuksen tavoitteena on jäsentää työssäoppimista oppimismenetelmänä ja tutkia opetusteknologian käyttöä työssäoppimisessa. Tutkimuksessa selvitettiin oppilaiden matkapuhelimen ja verkko-oppimisympäristön käyttöä ja ammattitaidon kehittymistä teknologiatuetussa työssäoppimisessa sekä opetusteknologian käytön ja ammattitaidon kehittymisen muuttumista tutkimuksen aikana. Tutkimuksen oppimisteoreettisena perustana on sosiokognitiivinen oppiminen ja tutkimusmenetelmänä design-tutkimus. Tutkimus toteutettiin Oulun seudun ammattiopistossa vuosina 2005–2006. Tutkimusaineistona on kahdenkymmenen ammatillisen perustutkinto-opiskelijan haastatteluaineisto, opetusteknologian käytössä syntynyt aineisto sekä tutkijan muistiinpanot. Aineisto analysoitiin kvalitatiivisella sisällönanalyysillä. Tulosten mukaan oppilaat käyttivät matkapuhelimen puhelu- ja viestitoimintoja pääasiassa oppilaiden välisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen. Kuvaustoimintoja he käyttivät töiden ja tapahtumien sekä työkohteiden, -välineiden ja -ympäristön kuvaamiseen. Verkko-oppimisympäristöä oppilaat käyttivät pääasiassa päiväkirjojen kirjoittamiseen. Matkapuhelimen ja verkko-oppimisympäristön käyttö muuttui tutkimuksen aikana aktiivisemmaksi ja monipuolisemmaksi. Opetusteknologian käytön perusteella oppilaista muodostui neljä käyttäjäryhmää. Ne ovat viestitoimintojen aktiivikäyttäjät, kuvaustoimintojen aktiivikäyttäjät, teknologian keskivertokäyttäjät ja teknologian passiivikäyttäjät. Matkapuhelimen ja verkko-oppimisympäristön käyttöön sisältyviä oppimista tukevia tekijöitä olivat vuorovaikutuksen, muistitoimintojen ja tiedon prosessoinnin tukeminen. Oppilaiden työssäoppimisjaksolla ottamiin valokuviin tallentui myös tietoa, jota oppilaat pystyivät tarvittaessa myöhemmin hyödyntämään. Oppilaat kokivat oppineensa työssäoppimisjaksollaan työssä tarvittavia perustietoja ja -taitoja, rutiinia ja varmuutta, tilannekohtaisia toimintataitoja sekä aiempaa syvällisempää ja laajempaa tietoa. Ammattitaidon kehittymisessä tapahtui muutoksia tutkimuksen aikana eniten aiempaa syvällisemmän ja laajemman tiedon oppimisessa. Sen sijaan työssä tarvittavien perustietojen ja -taitojen oppimisessa ei tapahtunut muutoksia. Syvällisimmät ja laajimmat tiedot ilmaisivat oppineensa viestitoimintojen aktiivikäyttäjät. Tulosten perusteella opetusteknologian käyttö lisää työssäoppimisen sosiaalisuutta ja ohjausmahdollisuuksia erityisesti tilanteissa, joissa oppilaat tekevät työtä yksin ilman ohjaajan jatkuvaa läsnäoloa. Samalla oppimisen itseohjautuvuuden ja itsenäisen reflektion vaatimus pienenee. Opetusteknologian aktiivinen ja monipuolinen käyttö parantaa erityisesti opittavien töiden käsitteellistä ymmärtämistä, tilannesidonnaisen tiedon luomista sekä kokonaisuuksien muodostumista.

Abstract The present study describes the learning experiences of social and health care students in the working-life projects of the Unit of the Pohjois-Savo Polytechnic in Iisalmi. The aim of the study is to describe, interpret and understand the students' experiences of the self-guided learning and to gain information and points of view for developing further the students' learning and the guidance practices. The study is based on the methodology of phenomenology and the theoretical perspective of the study on the socio-cultural view on learning. The data, consisted of the interviews and learning diaries of 13 students and data about the affectiveness of learning, was collected in 1998. The interviews and diaries were analysed qualitatively and the data gained by value measurement was analysed quantitatively. The systems for the categorisation of the qualitative part of the study were formed on the basis of the data and of the quantitative part of the study on the basis of theoretical points of view. The results showed, that learning was based on planning, problem-solving, participating, acting in a self-guided manner as well as taking part in the evaluation process and on taking responsibility. The descriptions of learning can primarily be positioned on the lowest level of critical reflection. The students thought that they had been able to utilize their experiences of work itself, its special conditions, different practices and client contacts in their learning and considered conditios as to be educational. Especially in skills of co-operation with fellow students, problem solving, self-evaluation and critical reflection the students need support to devolope the individual potential and to extend the sphere of activities. Basically, the students valued what they had learnt, especially the social interaction skills. According to them the most meaningful learning content was the substance of the work. As for factors behind their meaningful learning experiences, they first named, the challenging impact of a fellow student and behind their most meaningful learning experiences they found to be students' own backgrounds. That knowledge can be used when improving student-centered mentoring practices. The students perceived projects to promote the learnig of practical skills and comprehensive expertise. They thought they needed more mentoring than at present, especially more theacher's quidance even before entering the working-life as well during the project studies. They need support to develope further habits of the ongoing practises. The results help us to understand students' learning in daily work. These can be utilized in developing the learning method based on immediate network and carried out as a project. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan Pohjois-Savon ammattikorkeakoulun Iisalmen koulutusyksikön sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden oppimiskokemuksia työelämäprojekteissa. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata, tulkita ja ymmärtää opiskelijoiden kokemuksia itseohjautuvasta oppimisesta ja sen perusteella saada tietoa ja näkökulmia opiskelijoiden oppimisen ja ohjauksen edelleen kehittämiseksi. Tutkimuksen metodologisena lähtökohtana on fenomenologia ja oppimisteoreettisena näkökulmana sosiokulttuurinen oppimiskäsitys. Tutkimusaineistona oli 13 opiskelijan haastattelu- ja oppimispäiväkirja-aineisto sekä oppimisen arvo-ominaisuuksia kartoittava aineisto, joka koottiin vuonna 1998. Haastattelu- ja oppimispäiväkirjatekstit analysoitiin kvalitatiivisesti ja affektimittarilla saatu aineisto kvantitatiivisesti. Tutkimuksen laadullisen osion luokitusjärjestelmät muodostettiin aineistolähtöisesti ja määrällisen osion teoreettisista lähtökohdista käsin. Tulokset osoittivat, että oppiminen perustui suunnitteluun, ongelmien ratkaisuun, toimintaan osallistumiseen, itseohjautuvasti toimimiseen, arviointiin osallistumiseen ja vastuun ottamiseen. Tutkittavien oppimista koskevat kuvaukset edustivat pääasiassa kriittisen reflektion alinta tasoa. Opiskelijat katsoivat hyödyntäneensä oppimisessaan työhön, sen erityisolosuhteisiin, erilaisiin työntapoihin ja asiakaskontakteihin liittyviä kokemuksiaan ja pitivät niitä opettavaisina. Erityisesti yhteistyötaidoissa opiskelijatoverin kanssa, ongelmanratkaisu-, itsearviointi- sekä kriittisen reflektion taidoissa tutkittavat tarvitsevat yksilökohtaista kehittymistä edistävää ja toimintamahdollisuuksia lisäävää tukea. Pääasiassa opiskelijat arvostivat oppimaansa, erityisesti vuorovaikutustaitojen oppimista. He pitivät erittäin merkityksellisenä oppimisen sisältönä työn substanssia. Keskeisenä oppimisen taustatekijänä he pitivät keskeisimmin yhteistyöhaasteita tuovia opiskelijatovereita ja erittäin merkityksellisten oppimiskokemusten taustana henkilökohtaisia tekijöitä. Saatua tietoa voidaan hyödyntää opiskelijalähtöisten ohjauskäytäntöjen edelleen kehittämiseen. Tutkittavat katsoivat projektiopintojen edistävän käytännön taitojen ja laaja-alaisen tietämyksen oppimista. He katsoivat tarvitsevansa nykyistä enemmän opettajan ohjausta projektiopintojen käytännöistä ennen työelämään menoa mutta myös sen aikana. Tutkittavat tarvitsevat kehittämistä edistävää tukea toimintakäytänteille. Tutkimuksen tulokset auttavat ymmärtämään opiskelijoiden oppimista työn arjessa. Niitä voidaan hyödyntää verkostotyöhön perustuvan ja projektina toteutuvan oppimismenetelmän kehittämiseen.

Abstract The purpose of this research is to describe and comprehend the planning and realization of the Finnish Nurse Education from 1945 to 1957. The historical perspective of Nurse Education is examined from the Health Administration perspective, which utilizes the Intellectual and Administrative history research tradition. The phenomenon of education is studied holistically at macro and micro levels. At macro level the organizing of State Administration and the work of the leading nurses in development analysis is based on various documentation. At micro level the analysis concentrates on research knowledge based on memories of the contemporaries, i.e. experiences and conceptions of teachers and students of Nurse Education. The source materials are interpreted qualitatively. This approach structures the change in foundation and contents of education as well as the general nation-wide educational principles and the sympathies and frailties of human nature of the leading nurses that influenced the education. The research results present the changes in Nurse Education structure and content from 1945 to 1957, and the occurred change. The projecting of Nurse Education was effected by administrative and educational instructions. It was greatly influenced by the so-called Nurse Elite, which adopted an international perspective to nurse education supported by the Rockefeller foundation. The goal-oriented realization of education resulted in increase in theoretical education, concentration on social evaluation and holistic approach in teaching. Practical realizations intensified student guidance and systematic teaching, and also student independence and vocational education were intensified. The results structure research knowledge of Nurse Education, and present the identity of the current Nurse Education and the foundation for further development. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena on kuvailla ja ymmärtää sairaanhoitajien koulutuksen suunnittelua ja toteutusta Suomessa vuosina 1945 - 1957. Sairaanhoitajien koulutuksen historiankuvaa tarkastellaan terveyshallintotieteen näkökulmasta, jossa hyödynnetään aate- ja tapahtumahistoriallista tutkimusperinnettä. Koulutusta kokonaisuutena tutkitaan makro- ja mikrotasoilla. Makrotasolla analysoidaan erilaisten dokumenttien avulla valtionhallinnon organisointia sekä kehittämistoimintaa johtaneiden sairaanhoitajien työtä. Mikrotasolla analysoidaan aikalaisten muistitiedon avulla tuotettua tietoa eli opettajien ja sairaanhoitajaopiskelijoiden kokemuksia ja käsityksiä koulutuksesta. Lähdeaineiston tulkinnan perustana on aineistojen kvalitatiivinen lukutapa. Lukutapa auttaa ymmärtämään koulutuksen rakenteen ja sisällön muutoksen lisäksi myös koulukseen vaikuttaneiden kasvatusaatteiden ja sairaanhoitajien inhimillisen toiminnan merkitystä. Tutkimustuloksissa kuvaillaan sairaanhoitajien koulutuksen suunnittelua ja toteutusta vuosina 1945 - 1957 sekä siinä tapahtunutta muutosta. Suunnitteluun vaikuttivat sekä valtiohallinnolliset että kasvatusaatteelliset ohjeet. Sairaanhoitajien koulutuksen suunnittelua ohjasi erityisesti niin kutsuttu sairaanhoitajaeliitti, joka omaksui suunnitteluun Rockefeller-säätiön tukemana kansainvälisen ajattelun. Koulutuksen tavoitteellinen toteutus edisti sairaanhoidon opetusta siten, että teoriaopetus lisääntyi, yhteiskunnallinen painotus korostui ja opetuskokonaisuudet kehittyivät. Käytännöllisessä toteutuksessa tehostettiin opiskelijoiden ohjausta ja käytännön järjestelyjä sekä vahvistettiin opiskelijoiden itsenäisyyttä ja syvennettiin ammattikasvatusaatetta. Tutkimustulokset auttavat jäsentämään sairaanhoitajien koulutuksen tietoperustaa. Ne auttavat myös ymmärtämään nykyisen sairaanhoitajakoulutuksen identiteettiä ja ovat perusta sen edelleen kehittämiselle.

Abstract The partitive (one of the fifteen Finnish cases and a typical case characterizing Finnic languages) developed from the Uralic separative locative into a grammatical case. In modern Finnish, it is one of the object, existential subject and predicative cases, representing that side of the case alternations that expresses unboundedness and negative polarity. Probably because the three case alternations differ in certain respects and clear-cut grammar rules cannot always be formulated, the use of the partitive remains a constant struggle for learners of Finnish. This study investigates the use of partitive objects, subjects and predicatives in Estonian, German and Dutch learners of Finnish as a foreign language. By comparing groups of learners from L1 backgrounds closely related and non-related to the target language (TL), it is aimed to explore the role of presence versus lack of relevant prior linguistic knowledge. The use of the partitive is namely largely similar in the closely related Estonian language. However, the purpose of the study is not only to gain valuable insights into the phenomena of L1 influence and intralingual influence but also to identify (common and L1 background-specific) stumbling blocks in the use of the partitive case, and to draw pedagogical implications based upon the findings. Research materials were selected from the Estonian, German and Dutch subcorpora of the International Corpus of Learner Finnish (ICLFI), aligned to the CEFR proficiency levels, and analyzed based on combined error-frequency analyses, involving partitive over- and underuse errors and partitive-requiring contexts (PRCs). As will be shown, the study reveals conspicuous differences between the learner corpora. In general, the Estonian learner corpus not only shows significantly fewer partitive errors than the other corpora, but also some specific error patterns attributable to subtle L1-L2 differences and, unlike the remaining corpora, a lack of overgeneralization of L2 grammar rules. The findings do not only indicate that -and how- prior linguistic knowledge matters, but also suggest that stumbling blocks could potentially be turned into stepping stones by emphasizing L1-L2 differences in the case of Estonian learners of Finnish, and by highlighting similarities and differences from within the TL in cases of learners from non-related L1 backgrounds. / Tiivistelmä Itämerensuomalaisille kielille tyypillinen partitiivi on aikaa myöten kehittynyt separatiivi-nimisestä uralilaisen kantakielen paikallissijasta syntaktisia funktioita ilmaisevaksi sijamuodoksi. Nykysuomessa partitiivi on yksi objektin, eksistentiaali-subjektin ja predikaativin sijoista, jolla ilmaistaan rajaamattomuutta ja kielteisyyttä. Partitiivin käyttö aiheuttaa suomen kielen oppijoille usein ongelmia, luultavasti koska objektin, subjektin ja predikatiivin sijanvalinnassa on vaihtelua ja ratkaisevien kieliopillisten sääntöjen muodostus on toisinaan erittäin vaikeaa. Tässä tutkimuksessa tarkastelen virolaisten, saksalaisten ja hollantilaisten suomea vieraana kielenä opiskelevien partitiiviobjektin, -subjektin ja -predikatiivin käyttöä lähde- ja kohdekielen samanlaisuuden ja erilaisuuden näkökulmasta. Lähde- ja kohdekielen roolin selvittämisen lisäksi tutkimuksen tavoitteina on identifioida partitiivin (yleiset ja lähdekielikohtaiset) ongelmakohdat ja yhdistää tutkimustulokset vieraan kielen oppimiseen ja -opetukseen. Tutkimusaineistoina on virolaisten, saksalaisten ja hollantilaisten opiskelijoiden kirjoittamia tekstejä, jotka on poimittu Kansainvälisestä oppijansuomen korpuksesta (ICLFI) ja arvioitu Eurooppalaisen viitekehyksen (CEFR) kielitaitotasojen mukaan. Virhe- ja frekvenssianalyyseissä aineistoista analysoidaan muun muassa partitiivin yli- ja alikäyttövirheet ja partitiivin vaatimat kontekstit. Tutkimuksesta käy ilmi, että virolaisten oppijoiden ja ei-sukukieliä puhuvien oppijoiden tuotoksissa on silmiinpistäviä eroja. Virolaisten aineistosta löytyy yleisesti tilastollisesti vähemmän partitiivivirheitä kuin kahdesta muusta osakorpuksesta ja lisäksi myös virhekategorioita ja -rakenteita, jotka johtunevat lähdekielen vaikutuksesta. Tämän lisäksi saksalaisten ja hollantilaisten tuotoksissa on selvästi enemmän kohdekielen sääntöjen yliyleistämistä kuin virolaisten osakorpuksessa. Tutkimustulokset siis osoittavat, että lähdekieli vaikuttaa kohdekielen oppimiseen, ja sen, miten se vaikuttaa. Lisäksi tutkimustulosten avulla on mahdollista kehittää sellaisia opetuksen apuvälineitä, joilla voidaan selventää virolaisille suomenoppijoille L1:n ja L2:n partitiivin käytön eroja ja yhtäläisyyksiä ja tehostaa oppimista; ei-sukukielisten oppijoiden opetuksessa ovat puolestaan kohdekielen ja sijanvaihteluiden sisäiset tunnusmerkit tärkeitä.

Abstract The present paper discusses mental violence on the basis of empirical narrations submitted by health-care employees and students. The general belief is that people who work or study in the health care sector are aware of the nature of mental violence – guided by ethic principles, their education and the requirements of health care professions – and recognize its impact on people's lives and health, work and studying. However, surveys indicate that mental violence occurs in health care communities between the patient and the professional helper and between staff members. This investigation falls in a category between nursing science and feministic research and features a narrative approach. In the theory section, I will discuss terms closely connected with mental violence and earlier investigations on that particular topic. I will also define what is meant with mental violence in this paper. The research material was collected at two stages in 2002–2006. The material for the first stage consisted of 32 letters from health-care employees and students, while that for the second stage was collected through discussions with those narrators who had given their consent and contact details in their letters. Analysed letters and interviews produced a total of 482 pages of text. At first I analysed the original empirical narrations of mental violence by applying parts of Labov's (1982) structural analysis, which were orientation, method, evaluation and solution. In this way the narrations could be reduced to the level of core narrations specific to individual and community. The individual-specific core narrations comprised the Narration of vulnerability, Narration of enthusiasm, Narration of questioning routines, Narration of being a newcomer, Narration of leadership and Narration of awareness, and the community-specific core narrations the Narration of a fatigued work community and Narration of work community as the victim of mental violence. I then analysed the individual-specific and community-specific core narrations by means of the Categorical-Content method, drawing up a complete narration of mental violence. The analysis involved two stages, of which the first involved formulating four narrations from the core narrations by means of the Categorical-Content method. The names of the narrations are the Narration of the arousing of mental violence, Narration of the means of mental violence, Narration of the consequences of mental violence and Narration of recovery from mental violence. On the basis of the above narrations, I then compiled stories connected with their contents by means of the Categorical-Content analysis method. The core narrations, specific to individual and community, account for the narrations that the persons participating in the research considered to be of significance to themselves. The complete narration of mental violence that I formed using the Categorical-Content analysis method represents general knowledge of the empirical narrations of mental violence written or told by the participating health-care employees and students. According to the complete narration, mental violence develops in communities where the conditions favouring mental violence are hierarchical structures, their negative bureaucratic operation and management methods, and economic recession and its consequences. Favourable conditions also include changes in community values. In conditions of this kind, the victims of mental violence, persons resorting to mental violence and those assisting in it make up a problematic system of interaction. Together they can exhaust the victim of mental violence and cause the feeling of complete fatigue and burnout, from which it is difficult yet possible to recover. For people fatigued by mental violence, recovery means efforts to reach a new beginning in life, regaining of life and loss of life. / Tiivistelmä Tutkimuksessani kuvaan psyykkistä väkivaltaa terveydenhuollon työntekijöiden ja opiskelijoiden kokemuksellisten kertomusten avulla. Terveydenhuollon työ- ja opiskeluyhteisöissä toimivien ihmisten uskotaan eettisten periaatteiden ohjaamina, koulutuksensa ja terveydenhuollon ammattien harjoittamisessa edellytettävien vaatimusten perusteella olevan tietoisia psyykkisen väkivallan luonteesta ja sen merkityksestä ihmisen elämään ja terveyteen, työntekoon ja opiskeluun. Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että terveydenhuollon yhteisöissä ilmenee psyykkistä väkivaltaa sekä potilaan ja ammattiauttajan välisessä että henkilökunnan keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Tutkimus sijoittuu hoitotieteen ja naistutkimuksen välimaastoon ja sen lähestymistapa on narratiivinen. Tarkastelen teoriaosassa psyykkisen väkivallan lähikäsitteitä ja aikaisempia tutkimuksia siitä. Lisäksi määrittelen, mitä tarkoitan psyykkisellä väkivallalla tässä tutkimuksessa. Kokosin tutkimusaineiston kahdessa eri vaiheessa vuosina 2002–2006. Ensimmäisen vaiheen aineiston muodostivat terveydenhuollon työntekijöiden ja opiskelijoiden kirjeet, joita sain 32. Toisen vaiheen aineiston kokosin keskustelemalla niiden kertojien kanssa, jotka antoivat kirjeissään suostumuksensa ja yhteystietonsa. Litteroidut kirjeet ja keskusteluhaastattelut tuottivat aineistoksi 482 sivua tekstiä. Analysoin aluksi alkuperäiset psyykkisen väkivallan kokemukselliset kertomukset soveltaen Labovin (1982) rakenneanalyysin osia, joita olivat orientaatio, menetelmä, arviointi ja ratkaisu. Näin kertomukset pelkistyivät yksilö- ja yhteisökohtaisiksi ydinkertomuksiksi. Yksilökohtaisiksi ydinkertomuksiksi muodostuivat Kertomus haavoittuvuudesta, Kertomus innostuneisuudesta, Kertomus rutiinien kyseenalaistamisesta, Kertomus tulokkuudesta, Kertomus johtajuudesta ja Kertomus tiedostamisesta. Yhteisökohtaisiksi ydinkertomuksiksi muodostuivat Kertomus väsytetystä työyhteisöstä ja Kertomus työyhteisöstä psyykkisen väkivallan uhrina. Tämän jälkeen analysoin yksilö- ja yhteisökohtaiset ydinkertomukset Categorical-Content -analyysimenetelmällä muodostaen psyykkisen väkivallan kokonaiskertomuksen. Analysointi sisälsi kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa muodostin ydinkertomuksista Categorical-Content -analyysimenetelmää käyttäen neljä kertomusta, joiden nimet ovat: Kertomus psyykkisen väkivallan kehittymisestä, Kertomus psyykkisen väkivallan menetelmistä, Kertomus psyykkisen väkivallan seurauksista ja Kertomus psyykkisestä väkivallasta toipumisesta. Edellä mainituista kertomuksista muodostin Categorical-Content -analyysimenetelmää käyttäen edelleen kertomusten sisältöihin liittyvät tarinat. Yksilö- ja yhteiskohtaiset ydinkertomukset kuvaavat niitä kertomuksia, joita tutkimukseen osallistujat ovat pitäneet merkityksellisinä itselleen. Categorical-Content -analyysimenetelmän avulla muodostamani psyykkisen väkivallan kokonaiskertomus edustaa yleistä tietoa tutkimukseen osallistuneiden terveydenhuollon työntekijöiden ja opiskelijoiden kirjoittamista ja kertomista psyykkisen väkivallan kokemuksellisista kertomuksista. Tämän kokonaiskertomuksen mukaan psyykkinen väkivalta kehittyy yhteisöissä, joissa psyykkiselle väkivallalle otollisia olosuhteita ovat yhteisöjen hierarkkiset rakenteet, niiden kielteiset byrokraattiset toiminta- ja johtamistavat sekä talouslama ja sen seuraukset. Otollisiin olosuhteisiin kuuluvat myös yhteisöjen muuttuneet arvot. Tällaisissa olosuhteissa psyykkisen väkivallan uhrit, psyykkisen väkivallan käyttäjät ja mukana toimijat muodostavat ongelmallisen vuorovaikutussysteemin. Nämä yhdessä voivat johtaa psyykkisen väkivallan uhrin uuvuttamiseen ja aiheuttaa hänelle kokonaisvaltaisen uupumisen ja loppuun kulumisen tunteen, josta toipuminen on vaikeaa mutta mahdollista. Psyykkisen väkivallan uuvuttamille ihmisille toipuminen merkitsee uuden alun tavoittelemista elämässä, elämän saavuttamista ja sen menettämistä.

Abstract The purpose of this study was to describe and understand the evolution of the content and characteristics of Finnish geriatric nursing from the 1930s till the 2000s. The research approach was based on three underlying assumptions: historicity, multi-level analysis and the dimensions of goals and actual practice. Historicity implied both a long-term analysis of the phenomenon and the use of historical methodology. Multi-level analysis implied that the phenomenon was analyzed at both a macro-level and a micro-level. The macrolevel consisted of the societal geriatric policies (level I). The micro-level was divided into functional environments comprising the municipal context (level II) and nursing organizations (level III) as well as the nursing practice (level IV). The focal aim in the multi-level analysis was to compare the goals (at levels I-III) to the actual practice (level IV). The underlying theoretical premises of the multi-level analysis consisted of system-oriented thinking, and the data were organized in terms of the guidance model. The evolution of geriatric nursing was analyzed on the basis of official documents at the level I, the municipal documents of three municipalities in northern Finland at the level II, the documents of geriatric nursing organizations in selected municipalities at the level III, and retrospective knowledge of nursing aids and assistants and practical nurses at the level IV. In addition to this, contemporary material as well as relevant literature, magazines and research findings were used to shed light on the historico-sociocultural context. The manner of reading applied was systematic interpretation, which allowed the macro- and micro-level information of geriatric nursing in different historical periods to be integrated into a comprehensible whole. The study highlighted the basic dimensions of both goals and actual practice. Using a theoretical societal frame of analysis, they were combined into the general guidelines of geriatric nursing: the retaining nursing of the activation stage (1930-1950), the collective nursing of the preliminary stage (1950-1970), the individual nursing of the revitalizing stage (1970-1990) and the balancing nursing of the renovative stage (1990-). The findings indicated that the evolution of geriatric nursing was shaped by the goal-oriented dimensions of the geriatric policies, the municipal organizations and the functional contexts of the nursing organizations as well as the nurses' role in the actual practice. The findings also indicated that the goals defined in geriatric policies were implemented in the actual nursing practice with some delay. The purpose of the study was to produce synthesizing basic nursing research. It thus opened up a new perspective into the research questions motivated by nursing science. The findings can also be utilized in efforts to understand the value and knowledge base of geriatric nursing and in nurse education. In order to be able to develop nursing further, it is important not to approach nursing as a separate phenomenon, but to integrate it into a wider historico-sociocultural analysis. The methodological solutions made here can also be applied to other nursing research. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla ja ymmärtää suomalaisen vanhusten hoitotyön sisällön ja luonteen muotoutumista 1930-luvulta 2000-luvulle. Tutkimuksen tarkastelunäkökulmana oli kolme perusolettamusta: historiallisuus, monitasoisuus sekä tavoitteiden ja tosiasiallisen toiminnan ulottuvuudet. Historiallisuus viittasi sekä ilmiön tarkasteluun pitkällä aikavälillä että historialliseen tutkimusmenetelmään. Monitasoisuus liitti ilmiön tarkastelun makro- ja mikrotasoille. Makrotason muodosti yhteiskunnallinen vanhuspolitiikka (I-taso). Mikrotaso jakaantui kunnalliseen (II-taso) ja hoito-organisaatioiden (III-taso) muodostamiin toimintaympäristöihin sekä käytännön hoitotyöhön (IV-taso). Monitasotarkastelun lävistävänä näkökulmana oli heijastaa tavoitteellisia ulottuvuuksia (I-III-taso) käytännön tosiasialliseen toimintaan (IV-taso). Tutkimuksen väljänä monitasotarkastelua ohjaavana teoreettisena lähtökohtana oli systeemiajattelu ja jäsennyksenä toimi ohjausmalli. Vanhusten hoitotyön muotoutumista haettiin I-tasolla virallisten dokumenttien, II-tasolla kolmen pohjoissuomalaisen kunnan kunnallisten asiakirjojen, III-tasolla valittujen kuntien vanhusten hoito-organisaatioiden dokumenttien sekä IV-tasolla apu-, perus- ja lähihoitajien muistitiedon avulla. Tämän lisäksi ajan historiallis-sosiokulttuurisen kontekstin ymmärtämiseksi hyödynnettiin aikalaisaineiston ohella myös ilmiötä koskevaa kirjallisuutta, aikakauslehdistöä ja tutkimustietoa. Tutkimuksen luentatapana oli systematisoiva tulkinta, jonka avulla integroitiin makro- ja mikrotason tiedot vanhusten hoidosta eri aikakausilta yhteen ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Tutkimus tuotti sekä tavoitteellisten että tosiasiallisen toiminnan ulottuvuuksien peruslinjat. Näistä muodostettiin teoreettista yhteiskunnallista jäsennyskehystä hyödyntäen hoitotyön yleiset kehityslinjat: aktivointivaiheen säilyttävä hoitotyö (1930-1950), luonnosteluvaiheen kollektisoiva hoitotyö (1950-1970), elävöittämisvaiheen yksilöllinen hoitotyö (1970-1990) sekä uudentamisvaiheen tasapainoileva hoitotyö (1990-). Tutkimus osoitti, että hoitotyön muotoutumiseen vaikuttivat vanhuspolitiikan, kunnallisen ja hoito-organisaatioiden toimintaympäristöjen tavoitteelliset ulottuvuudet sekä hoitajan rooli tosiasiallisessa toiminnassa. Tuloksista kävi ilmi, että vanhuspolitiikan tavoitteet heijastuivat hoitotyön tosiasialliseen toimintaan viiveellä. Tutkimuksen ideana oli tuottaa kokoavaa hoitotieteellistä perustutkimusta. Tutkimus avasi siten uutta näkökulmaa hoitotieteen tieteenalasta nouseviin tutkimuskysymyksiin. Tuloksia voidaan hyödyntää myös vanhusten hoitotyön arvo- ja tietoperustan ymmärtämiseen sekä hoitotyön opetukseen. Hoitotyön edelleen kehittämisen kannalta on tärkeää, että hoitotyötä ei tarkastella vain yksittäisenä ilmiönä, vaan se liitetään laajempaan ajan historiallis-sosiokulttuuriseen tarkasteluun. Tutkimuksen menetelmällisiä ratkaisuja voidaan soveltaa myös muissa hoitotieteellisissä tutkimuksissa.

Abstract The research investigates how student agency is inscribed as challenging or as misbehaviour in schools. The purpose is to open up and enable alternative ways of interpreting student agency. The empirical part of the research is based on reflexive ethnography and narrative methodology. The data is comprised of narrative and thematic interviews conducted during a period of 3 years (2006–2009), and 4 months of ethnographic fieldwork conducted in the autumn of 2008. The context for analyzing the meanings inscribed in student agency is a northern Finnish village school. In the villagers’ narrations, the research villages were presented as centres of the people’s lives, dynamic even in their quietude, and life in the villages was presented as an active choice. These stories challenge the national representations that tend to derive from the discourse of social exclusion. These societal discourses ‘other’ the life in northern villages and direct children, through education, concretely, socio-culturally, and emotionally away from their villages towards southern cities. Based on the fieldwork and applying Mihail Bakhtin’s dialogism and interactionist approach to emotions, I find that the meanings inscribed in student agency are determined dialogically. The meanings and emotions with which student agency is inscribed in a particular situation is, thereby, not determined by the students but come from the broader social, cultural, and political contexts, and the histories of those involved in the dialogue. Thereby, for instance “bad behaviour” cannot be improved simply by targeting the student or by changing student behaviour. This derives from the fact that any action, for example smashing potatoes, can end up carrying historical, political, social, and cultural meanings, and thus, any action can become inscribed as contesting behaviour. I conclude that contesting behaviour of a student does not cause as much as it performs challenging emotions that derive from broader societal, sociocultural, and political contexts. Thereby the problem is not that challenging emotions take place in school but the illusion that they should not. If challenging emotions in school are imagined to indicate failure, it is assumed that they must be excluded rather than endured and managed. / Tiivistelmä Tarkastelen tutkimuksessa, miten oppilaan toiminta saa merkityksen haastavana tai huonona käytöksenä koulussa. Tavoitteenani on avata ja mahdollistaa vaihtoehtoisten merkitysten näkeminen oppilaan toiminnalle. Tutkimuksen empiirinen osa nojautuu refleksiiviseen etnografiseen ja narratiiviseen metodologiaan, ja aineistona on käytetty haastatteluaineistoa 3 vuoden ajalta (2006–2009) sekä hieman yli neljän kuukauden mittaista kouluetnografiaa syksyllä 2008. Oppilaan toimijuuden tarkastelun kontekstina on pohjoinen pienkylän koulu. Kyläläisten omissa kertomuksissa kylät näyttäytyvät hiljetessäänkin dynaamisina elämän keskuksina, ja eläminen kylissä aktiivisena valintana. Nämä kertomukset haastavat valtakunnalliset representaatiot, jotka rakentuvat usein syrjäytymispuheelle. Syrjäytymispuhe toiseuttaa elämää pohjoisissa pienkylissä ja ohjaa koulutuksen kautta lapsia konkreettisesti, kulttuurisesti ja kokemuksellisesti pois kylästään, kohti etelää ja kaupunkeja. Mihail Bakhtinin dialogismia soveltaen ja kenttätyöhön pohjautuen totean, että oppilaan toiminnan saamat merkitykset ja siihen liittyvät tunteet määrittyvät dialogisesti. Toiminnan saamat merkitykset ja siihen liitetyt tunteet eivät siis ole oppilaan omassa hallinnassa vaan tulevat laajemmasta sosiaalisesta, poliittisesta, kulttuurisesta ja yhteiskunnallisesta kehyksestä sekä dialogin osapuolten erillisistä ja yhteisestä historiasta. Näin ollen, esimerkiksi ”huonoa käytöstä” ei voida parantaa yksinkertaisesti kohdistamalla toimenpiteitä oppilaaseen tai tämän käytökseen. Tämä johtuu siitä, että lähes mikä hyvänsä toiminta, tutkimuksessa muun muassa perunan soseuttaminen, voi päätyä kantamaan historiallisia, poliittisia, sosiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä ja tulla siten merkityksi haastavaksi käytökseksi. Tutkimuksessa totean, että oppilaan haastava toiminta ei niinkään aiheuta vaan pikemminkin performoi haastavia tunteita, jotka juontuvat laajemmista yhteiskunnallisista, sosiokulttuurisista ja poliittisista konteksteista. Tällöin ongelma ei ole haastavien tunteiden esiintyminen koulussa vaan luulo, että niitä ei pitäisi esiintyä koulussa. Jos haastavat tunteet erehdytään koulussa kuvittelemaan jonkin tai jonkun epäonnistumiseksi, ne yritetään sulkea pois sen sijana että ne kestettäisiin ja käsiteltäisiin.