Abstract This study brings together the politics of belonging, relational narrative inquiry and values and values education in the context of Finnish early childhood education. The study draws on the politics of belonging within which belonging and exclusion are understood as relational rather than individual phenomena. The significant relations for belonging and exclusion do not just emerge between humans, but they are also material, cultural and political. The study asks how the politics of belonging are shaped in young children’s diverse relations in a Finnish preschool context. The onto-epistemological premise of the study relies on the relational narrative inquiry. The study was implemented in six Finnish preschools, where the children’s ages ranged from 1 to 5 years. The research material consisted of written small stories, videos, participatory observations, field notes and discussions with the educators. The analysis was based on holistic reading and re-reading and supported by the idea of small stories and theory of gaps. The findings highlight three interrelated entrances to understanding the politics of belonging in the preschool context. First, the study emphasises the politics of belonging as constantly shaped and lived in daily encounters. The findings illustrated the co-existence of belonging and exclusion. Usually it was one child who was excluded by other children in the fleeting moments of daily life, and often when the educators were not present. Second, the study reveals the meaning of the pedagogical practices in the politics of belonging. Pedagogical practices were tightly surrounded with the materiality, institutional routines and cultural aspects, such as spaces, artefacts, routines, rules, curriculum and legislation. The third entrance provides insights into the value-bound nature of the politics of belonging. Belonging emerged as closely related to democratic, caring and disciplinary values. The findings raised a tension between individually and collectively oriented values. The study argues for understanding the politics of belonging shaped in a landscape of diverse relations and value fields, where the children were active agents in their belonging and exclusion. / Tiivistelmä Väitöskirja yhdistää yhteenkuuluvuuden politiikan, suhteisen kerronnallisen tutkimuksen sekä arvot ja arvokasvatuksen suomalaisen varhaiskasvatuksen kontekstissa. Yhteenkuuluvuuden politiikka käsitteenä haastaa tutkimaan yhteenkuuluvuutta ja poissuljetuksi tulemista suhteissa muotoutuvana ilmiönä ennemmin kuin yksilön näkökulmasta. Suhteisuus nostaa esille ihmisten välisten suhteiden lisäksi myös materiaaliset, kulttuuriset ja poliittiset suhteet merkityksellisinä yhteenkuuluvuudelle. Tutkimus kysyy: Kuinka yhteenkuuluvuuden politiikka muotoutuu pienten lasten moninaisissa suhteissa suomalaisessa päiväkotikontekstissa? Tutkimuksen onto-epistemologinen lähtökohta on suhteisessa kerronnallisessa tutkimusotteessa. Tutkimus toteutettiin kuudessa päiväkodissa, joissa lapset olivat 1–5-vuotiaita. Tutkimusaineisto koostui kirjoitetuista pienistä kertomuksista, videoista, osallistuvista havainnoinneista, muistiinpanoista ja keskusteluista varhaiskasvattajien kanssa. Tutkimusaineiston analyysi pohjautui kokonaisvaltaiseen luentaan ja uudelleen luentaan, soveltaen kerronnallisia käsitteitä ”pienet kertomukset” ja ”välien teoria”. Tulokset tuovat esille kolme toisiinsa kietoutunutta näkökulmaa. Ensiksi tutkimus korostaa yhteenkuuluvuuden politiikkaa jatkuvasti muuttuvana ja arjen kohtaamisissa muotoutuvana ilmiönä. Tulokset havainnollistavat yhteenkuuluvuuden ja poissuljetuksi tulemisen samanaikaista olemassaoloa. Yleensä yksi lapsi poissuljettiin leikin ulkopuolelle arjen ohikiitävissä hetkissä, joissa työntekijöitä ei ollut läsnä. Toiseksi tutkimus nostaa esille pedagogisten käytänteiden merkityksen. Pedagogiset käytänteet suhteissa materiaan, institutionaalisiin rutiineihin ja kulttuurisiin näkökulmiin tuottivat yhteenkuulumista ja poissuljetuksi tulemista. Tulokset avaavat tilojen, tavaroiden, rutiinien, sääntöjen, varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden sekä lainsäädännön merkityksiä. Kolmas näkökulma avaa arvojen ja arvokasvatuksen kietoutuneisuuden. Yhteenkuuluvuuden politiikka liittyy läheisesti demokraattisiin, hoivan ja välittämisen sekä kurin ja järjestyksen arvoalueisiin. Tutkimus paljastaa jännitteitä suhteessa yksilöllisiin ja yhteisöllisiin arvoihin. Tutkimus haastaa tarkastelemaan yhteenkuuluvuuden politiikkaa moninaisten suhteiden ja arvojen maisemassa, jossa lapset ovat aktiivisia toimijoita yhteenkuulumisessaan ja poissuljetuksi tulemisessaan.

Abstract This study aims at enhancing the understanding of outdoor adventure education and experience pedagogy as an alternative teaching method in schools. The purpose of the study is to develop outdoor adventure education, describe its practical implementation and report on the pupils' experiences. The sample is formed by the pupils of a single class in a fairly large town (N = 6, aged 10–12). The pupils had been classified as maladjusted for regular education. The research was carried out during one school year in the late 1990's. The research approach is an application of the ethnographic research tradition and action research. In this study the researcher has an active role shaping the research and trying to develop an alternative teaching method to make the pupils' action and experiences understandable by watching, listening and taking part in the activities. The study develops a method of outdoor adventure education and experience pedagogy, tests its functionality and describes the pupils' experiences of the method as it was applied into practice. The study is not about competition for the superiority or justification of the school's teaching, and the teaching culture is only discussed in terms of a single method. The study at hand consists of a theoretical and empirical part so that outdoor adventure education constitutes the theoretical frame of reference, while the research observations, analysis and interpretation form the empirical part of the study. The research background is described in Chapters 1 to 3, the research observations and their summaries in Chapter 4, conclusions of the analysis and interpretation of the observations in Chapter 5, consisting of discussions of reliability and repeatability. The last chapter of the study, Chapter 6, consists of discussions of the pedagogical conclusions. The observations would appear to show that outdoor adventure education and experience pedagogy is connected with the reform-pedagogical approach, constructivist interpretation of learning and reflective learning. Through these pedagogical approaches outdoor adventure education could be added in the comprehensive school curriculum as an alternative teaching and learning method. It could be implemented as a rehabilitative method of special education without any massive projects or resources. The pupils thought that their experiences of outdoor adventure education and experience pedagogy were positive from the viewpoint of their own development, social interaction and school satisfaction. We can maintain on the basis of the current study that the method implemented here provides one way to add to school motivation and thus to prevent exclusion from education. The observations would appear to show that the method could help to integrate the goals of growth and learning in the modern educational system so heavily focused on information and technology. "But the walking of which I speak has nothing in it akin to taking exercise, as it is called, as the sick take medicine at stated hours—as the swinging of dumb-bells or chairs; but is itself the enterprise and adventure of the day." (Henry Thoreau 1817—62) / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan seikkailu- ja elämyspedagogiikkaa kasvatus-, opetus- ja oppimisnäkemyksenä sekä peruskoulun yleiseen opetussuunnitelmaan sisältyvänä vaihtoehtoisena käytännön opetus- ja oppimismenetelmänä. Tehtävänä on kehitellä ja selkiyttää seikkailu- ja elämyspedagogiikan ilmiötä, kuvata sen käytännön toteutumista koulussa ja tuoda esille oppilaiden kokemuksia. Kohteena on suurehkon kaupungin erityiskoulun yhden luokan oppilaat (N = 6, ikä 10–12 v.). Oppilaat oli luokiteltu yleisopetukseen sopeutumattomiksi. Tutkimusajankohta oli yksi lukuvuosi 1990-luvun loppupuolella. Tutkimusotteena on etnografisen tutkimustradition, toimintatutkimuksen ja konstruktiivisen tutkimusotteen sovellus. Tutkimusessa tutkijalla on aktiivinen rooli. Hän koettaa kehitellä vaihtoehtoista opetusmenetelmää ja saada oppilaiden toimintaa ja kokemuksia ymmärrettäväksi katselemalla, kuuntelemalla ja ottamalla osaa toimintaan. Esitys on vain yksi esimerkki siitä, miten vaihtoehtoista opetusta voidaan tutkia ja kokeilla, eikä tarkoitus ole vertailla toisiinsa eri opetusmenetelmiä tai kulttuureita. Käsillä oleva tutkimus koostuu teoreettisesta ja empiirisestä osiosta niin, että seikkailu- ja elämyspedagogiikkaan liittyvä traditio muodostaa tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen ja tutkimushavainnot empiirisen osan, joista analyysin ja tulkinnan avulla laaditaan pedagogiset johtopäätökset. Seikkailu- ja elämyspedagogiikka kytkeytyy reformipedagogiseen suuntaukseen, konstruktivistiseen oppimisen tulkintaan ja reflektiiviseen oppimiseen. Näiden pedagogisten näkemysten avulla seikkailu- ja elämyspedagogiikka voitiin liittää peruskoulun opetussuunnitelman sisään kuuluvaksi vaihtoehtoiseksi opetus- ja oppimismenetelmäksi. Tutkimuksen perusteella näyttää, että seikkailu- ja elämyspedagogiikan avulla oli mahdollista tukea kouluoppiaineiden ulkopuolelle jääviä persoonallisen kasvun ja sosiaalisen toiminnan tavoitteita. Kokemukset seikkailu- ja elämyspedagogiikasta olivat oppilaiden mukaan myönteisiä oman kehittymisen, sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kouluviihtyvyyden ja kannalta. Voidaan todeta, että seikkailu- ja elämyspedagogiikka on yksi vaihtoehtoinen menetelmä haastavien oppilaiden kuntouttavassa kasvatuksessa, koulumotivaation lisäämisessä ja syrjäytymisen ehkäisemisessä. Havaintojen perusteella näyttäisi, että menetelmän avulla voidaan eheyttää kasvu- ja oppimistavoitteita tämän päivän tieto- ja teknologiapainotteisessa koulujärjestelmässä. "Mutta se kävely, josta minä puhun, ei muistuta lainkaan niin kutsuttua liikunnan harjoitusta, ei lääkkeiden nauttimista määrätunnein eikä käsipainojen tai tuolien nostelua, vaan on päivän tehtävä tai seikkailu" (Henry Thoreau 1817–62)

Abstract This interpretative grounded theory study describes and analyses the actual lived experiences of project members who worked in a three year long inter-organisational information system (IOIS) project. The IOIS project was a Nordic project which spanned four user organisations (Alpha, Beta, Gamma and Delta), two suppliers (Eta and Zeta), two national organisations (Lambda and Kappa), a research organisation (Epsilon) and a Ministry who funded the project. The project was carried out between 2004 and 2006. The data was elicited by means of in-depth interviews (narrative stories), observations of project meetings, diaries, project memoranda and emails sent by project members to each other during these years. Other secondary data (the data from previous projects) was also analysed. Feelings and emotions as a research object are acknowledged to be a very demanding research area. The terms ‘feelings’ and ‘emotions’ are partly used interchangeably in this study, though these concepts are also partly distinguished in this study: feeling is what is felt, and emotion is what is shown; feeling is classified as a subjective experience whereas emotion involves emotional performance where social conventions have a significant role. The Glaserian grounded theory method was used as the technique for theory building. Three core categories were identified: Governance, Power and Emotions. There were also relationships between categories: Governance contributed to issues related to Power which in turn impacted on Emotions and vice versa. The categories not only defined the nature of the core theme but also formed a connection between themselves. The emergent category Emotions demonstrates that emotions influence structure and that emotions are intimately linked to social structures of power, and shows that ‘inequality’ is an essential part of that theme. This study shows that emotions have a remarkable role in the work of an IOIS, and that they have an affect on decisions. The study also finds that feelings and emotions are the basis of action (Power), and that emotions easily trump the intellect. At a higher level of abstraction, the scaling up process produced one core theme: Emotions of Control, and this study builds a substantive theory of Emotions of Control. / Tiivistelmä Tämä tulkitseva grounded teoria tutkimus kuvaa ja analysoi kolmivuotisen, organisaatioiden välisen tietojärjestelmäprojektin jäsenten kokemuksia tietojärjestelmäprojektista. Organisaatioiden välinen tietojärjestelmäprojekti oli Pohjoismainen hanke, joka koostui neljästä käyttäjäorganisaatiosta (Alpha, Beta, Gamma, Delta), kahdesta toimittajasta (Eta, Zeta), kahdesta kansallisesta organisaatiosta (Lambda, Kappa), tutkimusorganisaatiosta (Epsilon) ja ministeriöstä, joka rahoitti projektin. Projekti toteutui vuosina 2004 – 2006. Aineisto saatiin syvähaastatteluiden (narratiiviset tarinat), projektitapaamisten havainnoimisen, päiväkirjojen, projektimuistioiden ja projektijäsenten toisille lähettämien sähköpostien avulla. Toissijaista aineistoa (aineistoa edellisistä projekteista) analysoitiin myös. Tunnetilat ja emootiot tutkimuskohteena on tunnistettu hyvin vaativaksi tutkimusalueeksi. Englanninkielisiä termejä ’feelings’ ja ’emotions’ on osittain käytetty keskenään vaihtokelpoisina käsitteinä ja osittain toisistaan erotettuina tässä tutkimuksessa. Termi ’feeling’ kuvaa enemmän, mitä tunnetaan, ja termi ’emotion’ puolestaan, mitä näytetään. Termi ’feeling’ on täten enemmän henkilökohtainen kokemus, kun termi ’emotion’ käsittää enemmän tunteiden näyttämistä. Sosiaalisilla sopimuksilla on merkittävä rooli tunteiden näyttämisessä. Glaserilainen grounded teoria menetelmää hyödynnettiin teorian muodostuksen menetelmänä. Tutkimuksessa identifioitiin kolme pääkategoriaa: hallinto, valta ja tunteet. Kategorioiden välillä ilmeni suhteita: hallinto vaikutti valtaan, valta vuorostaan vaikutti tunteisiin ja päinvastoin. Kategoriat eivät ainoastaan määrittäneet ydinteeman luonnetta, vaan muodostivat yhteyden keskenään. Tunnekategoria osoittaa, että tunteet vaikuttivat projektin rakenteeseen, ja että tunteet ovat läheisesti yhteydessä myös vallan sosiaalisiin rakenteisiin. Tutkimus osoittaa, että tunteilla on merkittävä rooli organisaatioiden välisen tietojärjestelmäprojektin työskentelyssä, ja että tunteet vaikuttavat päätöksenteossa. Tutkimus osoittaa myös, että tunteet ovat toiminnan perustana, ja että tunteet vievät helposti voiton järjeltä. Korkeamman tason käsitteellistäminen tuotti yhden pääteeman, kontrollin tunteet, ja tämä tutkimus rakentaa teemasta substantiivisen teorian.

Abstract Teaching of music, especially instrumental music, has rarely been the interest of researchers. This thesis explores the music teaching of a well known Finnish piano teacher and artist Matti Raekallio, describing his practical knowledge and theoretical tenets and their formation during the different phases in his life. The practical knowledge of a music teacher is experiential knowledge that takes shape in practical situations. It shows especially in the teaching-related interactions of music lessons. The teacher's practical knowledge manifests in his practical theory, which guides his teaching and includes his notions of the human being, learning and knowledge. The research tasks developed in the course of the research process and can be defined as follows: 1. What kind of shape do the elements of Raekallio's practical theory take in his life story? 2. What kind of teaching strategies and styles does he use in his piano lessons? 3. What kind of teaching stories are told in piano lessons? 4. How do the teacher and his students tell about their mutual relationships and their relations to music? The teaching of instrumental music is also approached from the viewpoint of the master–apprentice tradition it is usually connected with. And in addition to the actual research questions, the way in which this tradition is told in this research is also considered. The study is based on a narrative approach. Most of the data was collected by observing Raekallio's piano lessons and by interviewing both him and his students. This data was then analysed using content analysis and narrative methods of analysis. The results of this study broaden our conception of a music teacher's work. The teacher uses versatile teaching strategies, both verbal and nonverbal. Raekallio's teaching style includes his way of speaking, of being present and of giving feedback during his piano lessons. The exploration of teaching styles proved to be a fruitful starting point in the research of the moral dimension of music teaching. Examining teaching stories opened up the socialising significance that teaching has; through these stories future pianists and piano teachers are narrated into their cultural environment. These teaching stories show the teacher's pedagogical content knowledge as narrative knowing. With the help of narrative knowing, the teacher ties together knowledge that makes possible the production of a music performance, starting from notes and ending in a musical performance. The findings reinforce our conceptions of the teacher's significance in the teaching of instrumental music. In the stories of both students and the teacher, the significance of the teacher was clear during the different stages of development as a musician and especially during the stage of professional studies as a guide into the culture and practices of the field. The concepts and theory of educational sciences proved necessary and handy tools even in the research of music teaching. To popularise or model the contextual thinking of teaching related to the teaching of music, more descriptive research in the field is needed as well as descriptions of various everyday teaching events, the teaching of students of different ages, etc. The future challenges that this research points out include research of the narrative character of teachers' knowledge in general. How do teachers use storytelling in teaching, into what kind of stories are the things to be taught woven? / Tiivistelmä Soitonopetus on ollut harvoin tutkijoiden mielenkiinnon kohteena. Tässä työssä tarkastellaan tunnetun suomalaisen pianopedagogin ja -taiteilijan Matti Raekallion soitonopetusta, kuvaten hänen praktista tietoaan ja teoriaansa sekä sen muotoutumista elämän eri vaiheiden aikana. Soitonopettajan praktinen tieto on opettajan kokemuksellista tietoa, joka syntyy käytännön tilanteissa ja joka näkyy oppitunneilla etenkin opetuksen vuorovaikutustilanteissa. Opettajan praktinen tieto manifestoituu opettajan praktisessa teoriassa, joka ohjaa hänen opetustaan ja johon kuuluvat hänen käsityksensä ihmisestä, oppimisesta ja tiedosta. Tutkimustehtävät muotoutuivat prosessin aikana seuraaviksi: 1. Millaiseksi Raekallion praktisen teorian ainekset muotoutuvat hänen elämäntarinassaan? 2. Millaisia opetusstrategioita ja -tyylejä soittotunneilla käytetään? 3. Millaisia opetustarinoita soittotunneilla kerrotaan? 4. Millaiseksi opettaja ja opiskelijat kertovat suhteensa toisiinsa ja musiikkiin? Tarkastelen soitonopetusta myös siihen liitetyn mestari–kisälli-perinteen näkökulmasta ja varsinaisten tutkimustehtävien lisäksi pohdin, millaiseksi mestari–kisälli-perinne voidaan kertoa tämän tutkimuksen perusteella. Tutkimus on lähestymistavaltaan narratiivinen. Päätutkimusaineiston keräsin havainnoimalla Raekallion pitämiä soittotunteja sekä haastattelemalla häntä ja hänen oppilaitaan. Aineiston analysoin sisällönanalyysia ja narratiivisen tutkimuksen analyysitapoja käyttäen. Tutkimustulokset laajentavat käsitystämme soitonopettajan työstä. Opettaja käyttää monipuolisia opetusstrategioita, niin verbaalisia kuin nonverbaalisia. Raekallion opetustyylissä tulivat esille hänen puhetapansa sekä hänen tapansa olla läsnä soittotunneilla ja antaa palautetta. Opetustyylin tutkiminen näyttää olevan hedelmällinen lähtökohta opettajan työn moraalisen ulottuvuuden tutkimiseksi myös soitonopettajan työssä. Opetustarinoiden tutkiminen avaa opetuksen sosiaalistavaa merkitystä, sillä niiden kautta tulevat pianistit ja soitonopettajat kerrotaan kulttuuriseen yhteisöönsä. Niissä näkyy opettajan niin sanottu pedagoginen sisältötieto narratiivisena tietämisenä, jonka avulla opettaja sitoo yhteen tiedon, joka mahdollistaa kappaleen työstämisen nuottikuvasta alkaen aina kappaleen esitykseen saakka. Tutkimus vahvistaa käsityksiämme opettajan merkityksestä soitonopetuksessa. Opettajan ja oppilaiden kertomuksissa näkyi selvästi opettajan merkitys soittajataipaleen eri vaiheissa ja erityisesti ammattivaiheen opinnoissa johdattamassa alan kulttuuriin ja käytänteisiin. Tutkimuksessa käytetty kasvatustieteen käsitteistö ja teoria on osoittautunut tarpeelliseksi ja toimivaksi työkaluksi myös soitonopetuksen tutkimuksessa. Soitonopetukseen liittyvän opetustilanneajattelun yleistämiseksi tai mallintamiseksi tarvitaan lisää alan kuvailevaa tutkimusta ja kuvauksia erilaisista arkipäivän opetustapahtumista ja esimerkiksi eri-ikäisten opettamisesta. Tutkimuksen jatkohaasteena nähdään yleisestikin opettajan tiedon narratiivisen luonteen tutkiminen. Miten opettajat käyttävät kertomista opetuksessaan, esimerkiksi millaisiin tarinoihin opetettavat asiat kerrotaan?

Abstract This research examines stories told by beginning teachers’ and asks what kinds of tensions characterise their work? In earlier research tensions have been seen as personal, but here the emphasis is on how they are embedded and born in the interaction between the teachers and the relational and micropolitical environments of their schools. Tensions refer to situations, where teachers do not know how to act correctly, when two or more values or views conflict and several possible justifiable courses for action exist. Tensions are not emotions, but they are often accompanied by a strong emotional experiences. Tensions are often seen just as problems, but they can also contribute to professional growth. The empirical part is based on the basic view in narrative research, where telling stories is understood as a means through which people make sense of themselves and the world around them. The main research material are stories produced in interviews with sixteen (16) Japanese beginning teachers. For one sub-study, interviews with seven (7) senior teachers and field notes in one junior high school were also produced. In the analysis, holistic reading of individual stories, multi-voiced analysis of one narrative environment and a more traditional thematic analysis were utilised. The results show how the tensions in beginning teachers’ work are connected to their ideals on being a good teacher conflicting with expectations in the micropolitical environment of the schools. As a junior, the beginning teacher is expected to assume an obedient position with their seniors. The results also show how the views on being a good teacher emphasize putting common interests and responsibilities over personal matters. By acting against the expectations, the beginning teacher may risk harming the very important collegial relationships and therefore often decides to give up his or her ideals. The tensions are therefore born from the teacher having to give up his or her ideals and assuming opposing views. Learning how to deal and live with these relational and micropolitical tensions is connected to teacher well-being and attrition. Therefore, it is recommendable that tensions are paid sufficient attention to in both teacher education and in the schools. / Tiivistelmä Tutkimukseni tarkastelee aloittelevien opettajien tarinoita ja vastaa kysymykseen: millaiset jännitteet luonnehtivat heidän työtään? Aiemmassa tutkimuksessa jännitteitä on pidetty henkilökohtaisina, mutta tässä tutkimuksessa painotetaan sitä, kuinka ne kietoutuvat ja syntyvät opettajien ja heidän koulujensa sosiaalisen ja mikropoliittisen ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Jännitteet viittaavat tilanteisiin, joissa opettajat eivät tiedä miten toimia, kun erilaiset arvot ja näkemykset ovat ristiriidassa ja perusteltuja toimintatapoja on useita. Jännitteet eivät ole tunteita, mutta niihin liittyy usein voimakkaita tunnekokemuksia. Usein niitä pidetään vain ongelmina, mutta ne voivat myös olla lähtökohtana ammatilliselle kasvulle. Tutkimuksen empiirinen osa rakentuu kerronnallisen tutkimuksen perusajatukselle tarinoiden kerronnasta kertojan tapana rakentaa ymmärrystä itsestä ja ympäröivästä maailmasta. Pääaineistona ovat kuudentoista (16) japanilaisen aloittelevan opettajan kanssa haastatteluissa tuotetut tarinat. Yhtä osatutkimusta varten myös haastateltiin seitsemää (7) kokenutta opettajaa sekä tuotettiin kenttämuistiinpanoja eräällä yläasteella. Analyysissä käytettiin niin holistista lukutapaa, moniäänistä kerronnallisen ympäristön analyysia kuin perinteistä temaattista sisällönanalyysiäkin. Tulokset osoittavat aloittelevien opettajien työn jännitteiden liittyvän siihen, kuinka heidän ihanteensa hyvästä opettajuudesta kohtaavat koulun mikropoliittisessa ympäristössä näiden ihanteiden kanssa vastakkaisia odotuksia. Aloittelevan opettajan oletetaan ottavan juniorina alisteisen aseman suhteessa senioreihin. Tulokset osoittavat myös, että näkemyksissä hyvästä opettajasta korostuu yhteisten velvoitteiden asettaminen opettajan henkilökohtaisten näkemysten edelle. Toimimalla näitä odotuksia vastaan aloitteleva opettaja saattaisi vaarantaa työn kannalta tärkeitä kollegasuhteita ja päätyy siksi usein luopumaan ihanteistaan. Tällöin jännite syntyy siitä, että aloitteleva opettaja joutuu ihanteidensa sijaan omaksumaan niiden vastaisia näkemyksiä. Näiden jännitteiden kanssa eläminen ja käsitteleminen kietoutuvat niin opettajien hyvinvointiin kuin työssä pysymiseen. Tämän vuoksi niihin tulisi kiinnittää riittävästi huomiota sekä opettajankoulutuksessa että työelämässä.

Abstract The aim was to describe the narratives unfolding in cooperative team meetings in acute psychiatric care. The cooperative team meeting is based on cooperative care, in which power and responsibility are shared between the participants. The participants in cooperative team meeting are the patient, her/his significant others and health care professionals. The aim of these meetings is defined based on the patient's need for care. The purpose of the study was to produce new knowledge about cooperative team meetings in psychiatric care. The results can be used to develop psychiatric care and the processes of learning and studying to nurse. The study approach was narrative, and it was focused on narratives in the cooperative team storytelling process. The data consisted of 11 videotaped cooperative team meeting in two acute psychiatric wards. The participants in each case consisted of a voluntary patient, his/her significant others, primary physicians, nurses and other experts. The research was a process. The spoken narratives in cooperative team meetings were approached using the methods of "Categorical-Content" reading and dialogue analysis based on a narrative approach. The unspoken narratives were unfolded using the QRS NVivo computer program and the "Holistic-Content" reading method. In the first phase, the silent narrative "shame" was found. In the second phase, the narratives "active" and "passive participation" based on cooperative care were found. In the third phase, the spoken and unspoken combined narrative "Shared-rhythm cooperation" was found. According to the results, the cooperative team meeting consisted of unspoken narratives. The cooperative team meeting was based on cooperative care if the participants defined and shared the topic of discussion and had eye contact and the authoritarian participant gave space for expression. The cooperative team meetings required open-ended and reasonable questions by the health care professionals. Furthermore, the interpretation was to be based on the patient's or the significant other's narratives and the meanings the events had had for them. The participants were able to introduce their narratives to the storytelling process if they had enough time. Shared understanding was possible if all participants' narratives were in interaction with each other. The cooperative team meeting was expert-initiative, if the storytelling was based on the professionals' narratives. The expert-initiative storytelling consisted of control, monologue, unreadable faces and immobility. The main goal was to elicit information of the patient, and the role of the patient and his/her significant others was to be a passive recipient. / Tiivistelmä Tutkimuksessa kuvataan psykiatrisen yhteistyöneuvottelun keskustelussa rakentuvia kertomuksia. Yhteistyöneuvottelu perustuu yhteistoiminnallisen hoidon lähtökohtiin, jossa valta ja vastuu ovat jaettu siihen osallistuvien kesken. Siten yhteistyöneuvottelu on psykiatrisen potilaan, hänen määrittelemiensä läheisten ja hänen hoitoonsa osallistuvien asiantuntijoiden potilaan tilanteeseen perustuva tapaaminen. Tutkimuksessa on tuotettu uutta tietoa yhteistoiminnallisesta yhteistyöneuvottelusta psykiatrisessa hoidossa. Tulosten perustella voidaan kehittää hoitotyön käytäntöä ja koulutusta. Tutkimuksen lähestymistapa oli narratiivinen ja tutkimuksen kohteena oli yhteistyöneuvottelun kertomistilanteessa rakentuvat kertomukset. Tutkimusaineisto muodostui 11 videoidusta yhteistyöneuvottelusta kahdelta psykiatriselta akuuttiosastolta. Näihin yhteistyöneuvotteluihin osallistuvat olivat vapaaehtoisia potilaita, hänen nimeämiään läheisiä, lääkäreitä, hoitajia ja muita asiantuntijoita. Tutkimus eteni prosessina. Yhteistyöneuvottelun sanallisia kertomuksia rakennettiin narratiivisella "Categorical-Content" - ja dialogianalyysi lukutavoilla. Sanattomia kertomuksia rakennettiin QRS NVivo-tietokoneohjelmalla ja " Holistic-Content"- lukutavalla. Prosessin ensimmäisessä vaiheessa löydettiin yhteistyöneuvottelun kertomaton kertomus "häpeä". Prosessin toisessa vaiheessa rakentui yhteistoiminnallisuutta kuvaavat "aktiivinen-" ja "passiivinen osallistuja"- kertomukset. Kolmannessa vaiheessa rakentui sanallisen ja sanattoman kertomisen yhdistävä "jaettu rytminen yhteistyö"-kertomus. Tulosten mukaan psykiatrinen yhteistyöneuvottelu sisälsi kertomatonta kertomusta. Psykiatrinen yhteistyöneuvottelu oli yhteistoiminnallista, jos siihen osallistujat määrittelivät ja jakoivat yhteisen kertomisen kohteen, osallistujilla oli katsekontakti ja auktoriteetti antoi tasapuolisesti tilaa kaikille osallistujille. Yhteistoiminnallisuus edellytti asiantuntijoilta avoimia ja perusteltuja kysymyksiä. Lisäksi se edellytti, että asiantuntija vahvisti kertomisen seurauksena syntyvän tulkinnan potilaalta. Yhteistoiminnallinen hoito edellytti myös aikaa, jotta kaikki voivat tuoda näkökulmansa yhteisen kertomuksen rakentamiseen. Jaettu ymmärrys potilaan tilanteesta mahdollistui, jos kaikkien osallistujien kertomukset olivat vuorovaikutuksessa keskenään. Psykiatrinen yhteistyöneuvottelu oli asiantuntijalähtöistä, jos yhteistyöneuvottelun sisältöä rakennettiin asiantuntijoiden kertomuksista ja asiantuntijat pitäytyivät omissa kertomuksissaan. Asiantuntijalähtöinen kertominen sisälsi kontrollointia, monologia, ilmeettömyyttä ja eleettömyyttä. Asiantuntijalähtöisen kertomuksen pääpaino oli tietojen keruussa, tällöin potilaan ja hänen läheisensä tehtävänä oli tiedon antaminen.

Abstract The current study discusses the pedagogical development work of two teachers from the viewpoint of listening and being heard. The study was implemented using the methods of narrative action research, and the data consist mainly of the teachers’ professional biographies, video materials, and shared pedagogical diary. The data was gathered in the course of a single school year as part of the inclusive physical education. In this context, inclusion refers to the merger of the groups of children in special and mainstream education. The studied group of pupils was taught simultaneously by a primary teacher and a special teacher. The study is theoretically based on the ethic of pedagogical love. In the data, moments of being heard were encouraged by a commitment to ethical core values as teachers’ practical morality, respect for students’ freedom of choice, sufficient availability of time, the possibility to anticipate teaching, assessment of the interfacing of privacy and closeness, as well as giving individual attention. Based on the individual moments of being heard emerging from the data, a conscious manner of teaching and supervision was developed and subsequently named the pedagogy of being heard. This study describes the development of the pedagogy of being heard in the context of physical education. First the study discusses the elements of interaction that allowed for moments of being heard, second the supporting of students in physical education by means of the pedagogy of being heard, and third the fulfillment of being heard in the relationship between the teachers contributing to the research process. At the core of the pedagogy of being heard are relations of caring and interaction between all the group members both in teacher-student relationships and in peer relationships between students, as well as in relationships between the adults in the group. Central to the pedagogy of being heard is every individual’s right to be respected and accepted as him- or herself. The quality of interaction and relationships is seen as a core factor in supporting students in physical education. Teachers employing the pedagogy of being heard need constantly to redirect their pedagogical implementation by way of active listening. / Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kahden opettajan pedagogista kehittämistyötä kuuntelemisen ja kuulluksi tulemisen näkökulmasta. Tutkimus on toteutettu narratiivisena toimintatutkimuksena, ja aineisto koostuu pääasiassa opettajien ammatillisista elämäkerroista, videomateriaalista ja yhteisesti tuotetusta pedagogisesta päiväkirjasta. Aineisto on tuotettu yhden lukuvuoden aikana osana inklusiivisen opetusryhmän liikunnanopetusta. Tässä yhteydessä inklusiivisuudella tarkoitetaan erityisopetuksen ja yleisopetuksen opetusryhmien yhteensulauttamista. Opetusryhmää opetettiin luokanopettajan ja erityisluokanopettajan samanaikaisopettajuutena. Tutkimus nojaa teoreettisesti pedagogisen rakkauden etiikkaan. Eettiseen arvopohjaan sitoutuminen opettajien käytännön moraalina, oppilaiden valinnanvapauden kunnioittaminen, kiireettömyys, mahdollisuus ennakoida opetusta, yksityisyyden ja läheisyyden rajapintojen arvioiminen sekä yksilöllisen huomion antaminen synnyttivät aineistoon kuulluksi tulemisen hetkiä. Aineistosta nostetuista yksittäisistä kuulluksi tulemisen hetkistä kehitettiin tietoinen opettamisen ja ohjaamisen tapa, joka on nimetty kuulluksi tulemisen pedagogiikaksi. Tässä tutkimuksessa kuvataan kuulluksi tulemisen pedagogiikan kehittämistä koululiikunnan kontekstissa. Tutkimuksessa tarkastellaan 1. niitä vuorovaikutuksen elementtejä, jotka mahdollistivat kuulluksi tulemisen hetken syntymisen, 2. oppilaan tukemista koululiikunnassa kuulluksi tulemisen pedagogiikan keinoin, ja 3. kuuntelemista tutkimuksessa mukana olleiden opettajien välisessä suhteessa. Kuulluksi tulemisen pedagogiikan ytimessä ovat välittävät ja vastavuoroiset vuorovaikutussuhteet kaikkien ryhmän jäsenten välillä niin opettaja–oppilassuhteissa kuin oppilaiden välisissä vertaissuhteissa ja ryhmän aikuisten välisissä suhteissa. Kuulluksi tulemisen pedagogiikassa keskeistä on jokaisen yksilön oikeus olla arvostettu ja hyväksytty omana itsenään. Vuorovaikutussuhteiden laatu nähdään keskeisenä tekijänä oppilaan tukemisessa koululiikunnassa. Kuulluksi tulemisen pedagogiikkaa toteuttavien opettajien tulee jatkuvasti suunnata pedagogista toteutustaan aktiivisen kuuntelemisen avulla.

Abstract The aim of this study was to compare the development of the psychiatric health care services, the views about what things can be regarded as good results in psychiatric health care and the factors affecting on them in Finland and in Greece. The study can be used as a point of reference when developing and comparing mental health indicators in and between the European countries. The psychiatric health care services in both the countries appeared to have gone through similar phases of development: isolation, psychopharmacal treatment, work and other activities, psychotherapies and finally, patient-oriented combination of all the methods. The number of psychiatric in-patient beds has decreased in mental hospitals and increased in general hospitals, and the number of rehabilitation and service homes has also increased. The data sets were collected by interviews and from written documents and statistical data sets concerning Finland and Greece (OECD health care data set 2000, European Commission 1997, 1999a, 1999b, 2000, 2001, World Health Organization 1996a, 1996b, 2001a, 2001b). In Finland 44 workers and decision-makers were interviewed within the area of one hospital district, and in Greece, 35 workers were interviewed in two psychiatric hospitals. The qualitative data sets were analyzed with methods of content analysis. The international and national quantitative data were analyzed for similarities and differences. The frame for the comparison was outlined based on the literature and the results of the interviews. In both countries, good results in psychiatric health care included well-being, functional abilities, service capacity and economy. Well-being in both the countries meant alleviation of the symptoms of the illness and satisfaction of the basic physical, psychic and social needs. In Finland patients' positive feelings were emphasized, while in Greece, the value of of equal rights for sick and healthy people was underlined. Functional abilities included the ability to take care of one's everyday life. In Greece the long-term mental patients needed to relearn the skills of daily living, while the Finnish system emphasized patients' ability to use the skills they had but did not use because of their illness. Adequate service capacity in Greece meant the accessibility of the services close to each person's place of residence, while in Finland possibilities to get information and guidance about matters concerning oneself and one's relatives were considered especially important. Economy meant the relationship between the costs and the results. In Greece patients needed sufficient pensions to be able to live outside the hospital. In Finland the challenge was to produce sufficiently high-quality services with the available resources. The factors affecting good results were related to the patient/client and his/her relatives, the health care staff, the methods of treatment, the organization of the system of care and the society in question. The importance of the patient's family, the professional skills of the staff, and the availability of both outpatient and inpatient treatment and medication were emphasized. / Tiivistelmä Tutkimuksessa vertaillaan psykiatrisen terveydenhoidon kehitystä sekä käsityksiä hoidon tuloksellisuudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä Suomessa ja Kreikassa. Tutkimusta voidaan käyttää yhtenä esimerkkinä kehitettäessä psykiatrisen hoidon indikaattoreita ja maiden välisiä vertailuja Euroopassa. Tulosten perusteella psykiatrisessa terveydenhoidossa on havaittavissa molemmissa maissa tietyt kehitysvaiheet: eristäminen, lääkitys, työ ja toiminta, psykoterapiat, ja viimeisimpänä edellä mainittujen potilaslähtöinen yhdistäminen. Sairaalapaikkojen määrä psykiatrisissa sairaaloissa on vähentynyt ja yleissairaaloissa lisääntynyt molemmissa maissa ja kuntoutus- ja hoitokotien määrä on lisääntynyt. Aineisto koottiin haastatteluilla, kirjoitetuista asiakirjoista sekä tilastotiedoista psykiatrisesta terveydenhoidosta Suomessa ja Kreikassa (OECD health care data set 2000, European Commission 1997, 1999a, 1999b, 2000, 2001, World Health Organization 1996a, 1996b, 2001a, 2001b). Suomessa haastateltiin 44 työntekijää ja päättäjää yhden sairaanhoitopiirin alueella, Kreikassa 35 kahdessa sairaalassa. Laadullinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä. Kvantitatiivisesta, kansallisista ja kansainvälisistä lähteistä kootusta aineistosta etsittiin samankaltaisuuksia ja eroavuuksia. Vertailun viitekehys muodostettiin kirjallisuuden ja haastattelujen tulosten perusteella. Psykiatrisen terveydenhoidon tuloksellisuus on molempien maiden tiedonantajien mukaan hyvää oloa, toimintakykyä, palvelukykyä ja taloudellisuutta. Hyvä olo tarkoittaa sairauden oireiden lieventymistä ja psyykkisten, fyysisten ja sosiaalisten perustarpeiden tyydyttymistä. Suomessa korostettiin potilaan myönteisiä tunteita, kreikassa ihmisarvoa samanlaisin oikeuksin kuin muillakin ihmisillä. Toimintakyky sisältää kyvyn huolehtia jokapäiväisen elämän vaatimista tehtävistä. Kreikassa pitkään sairastaneilla oli tarve opetella uudelleen alusta jokapäiväisen elämisen taitoja, Suomessa korostettiin sairauden vuoksi käyttämättömänä olevan osaamisen elvyttämistä. Palvelukyky tarkoitti Kreikassa palvelujen saatavuutta läheltä asuinpaikkaa, Suomessa tiedon ja ohjauksen saamista itseä ja läheisiä koskevissa asioissa. Taloudellisuus tarkoittaa kustannusten ja tulosten välistä suhdetta. Kreikassa potilaiden tulee saada parempia eläkkeitä kyetäkseen asumaan sairaalan ulkopuolella, Suomessa haasteeksi koettiin hyvän hoidon mahdollistaminen olevilla voimavaroilla. Tuloksellisuuteen vaikuttavat tekijät liittyivät potilaaseen/asiakkaaseen ja hänen läheisiinsä, hoitavaan henkilökuntaan ja hoitomenetelmiin, hoidon organisointiin sekä yhteiskuntaan, jossa eletään. Molemmissa maissa korostettiin potilaan läheisten merkitystä, henkilökunnan ammattitaitoa, hoitopaikkoina sekä avo- että sairaanhoitoa ja lääkehoitoa.

Abstract When personal data are collected and utilised to produce personal data intensive services, users of these services are exposed to the possibility of privacy losses. Users’ information privacy concerns may lead to non-adoption of new services and technologies, affecting the quality and the completeness of the collected data. These issues make it challenging to fully reap the benefits brought by the services. The evaluation of information privacy concerns makes it possible to address these concerns in the design and the development of personal data intensive services. This research investigated how privacy concerns evaluations should be developed to make them valid in the evolving data collection contexts. The research was conducted in two phases: employing a mixed-method research design and using a literature review methodology. In Phase 1, two empirical studies were conducted, following a mixed-method exploratory sequential design. In both studies, the data subjects’ privacy behaviour and privacy concerns that were associated with mobility data collection were first explored qualitatively, and quantitative instruments were then developed based on the qualitative results to generalise the findings. Phase 2 was planned to provide an extensive view on privacy behaviour and some possibilities to develop privacy concerns evaluation in new data collection contexts. Phase 2 consisted of two review studies: a systematic literature review of privacy behaviour models and a review of the EU data privacy legislation changes. The results show that in evolving data collection contexts, privacy behaviour and concerns have characteristics that differ from earlier ones. Privacy concerns have aspects specific to these contexts, and their multifaceted nature appears emphasised. Because privacy concerns are related to other privacy behaviour antecedents, it may be reasonable to incorporate some of these antecedents into evaluations. The existing privacy concerns evaluation instruments serve as valid starting points for evaluations in evolving personal data collection contexts. However, these instruments need to be revised and adapted to the new contexts. The development of privacy concerns evaluation may be challenging due to the incoherence of the existing privacy behaviour research. More overarching research is called for to facilitate the application of the existing knowledge. / Tiivistelmä Kun henkilötietoja kerätään ja hyödynnetään dataintensiivisten palveluiden tuottamiseen, palveluiden käyttäjien tietosuoja saattaa heikentyä. Käyttäjien tietosuojahuolet voivat hidastaa uusien palveluiden ja teknologioiden käyttöönottoa sekä vaikuttaa kerättävän tiedon laatuun ja kattavuuteen. Tämä hankaloittaa palveluiden täysimittaista hyödyntämistä. Tietosuojahuolten arviointi mahdollistaa niiden huomioimisen henkilötietoperusteisten palveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka tietosuojahuolten arviointia tulisi kehittää muuttuvissa tiedonkeruuympäristöissä. Kaksivaiheisessa tutkimuksessa toteutettiin aluksi empiirinen monimenetelmällinen tutkimus ja tämän jälkeen systemaattinen kirjallisuustutkimus. Ensimmäisessä vaiheessa tehtiin kaksi empiiristä tutkimusta monimenetelmällisen tutkimuksen tutkivan peräkkäisen asetelman mukaisesti. Näissä tutkimuksissa selvitettiin ensin laadullisin menetelmin tietosuojakäyttäytymistä ja tietosuojahuolia liikkumisen dataa kerättäessä. Laadullisten tulosten pohjalta kehitettiin kvantitatiiviset instrumentit tulosten yleistettävyyden tutkimiseksi. Tutkimuksen toisessa vaiheessa toteutettiin kaksi katsaustyyppistä tutkimusta, jotta saataisiin kattava käsitys tietosuojakäyttäytymisestä sekä mahdollisuuksista kehittää tietosuojahuolten arviointia uusissa tiedonkeruuympäristöissä. Nämä tutkimukset olivat systemaattinen kirjallisuuskatsaus tietosuojakäyttäytymisen malleista sekä katsaus EU:n tietosuojalainsäädännön muutoksista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kehittyvissä tiedonkeruuympäristöissä tietosuojakäyttäytyminen ja tietosuojahuolet poikkeavat aikaisemmista ympäristöistä. Näissä ympäristöissä esiintyy niille ominaisia tietosuojahuolia ja huolten monitahoisuus korostuu. Koska tietosuojahuolet ovat kytköksissä muihin tietosuojakäyttäytymistä ennustaviin muuttujiin, arviointeihin voi olla aiheellista sisällyttää myös näitä muuttujia. Olemassa olevia tietosuojahuolten arviointi-instrumentteja on perusteltua käyttää arvioinnin lähtökohtana myös kehittyvissä tiedonkeruuympäristöissä, mutta niitä on mukautettava uusiin ympäristöihin soveltuviksi. Arvioinnin kehittäminen voi olla haasteellista, sillä aikaisempi tietosuojatutkimus on epäyhtenäistä. Jotta sitä voidaan soveltaa asianmukaisesti arviointien kehittämisessä, tutkimusta on vietävä kokonaisvaltaisempaan suuntaan.

Abstract Borderline personality disorder (BPD) is a common mental disorder involving a substantial decrease in functional ability, self-destructive behavior and extensive burden on the health care system. This study project aimed to create a well-structured and easily applicable treatment model for patients with severe BPD. The effectiveness of the treatment model was evaluated in a randomized controlled trial. The study group consisted of 71 patients with a mean age of 32 years. During the intervention period (1 Aug 2010 - 31 Jul 2011) 24 patients received new treatment (Community Treatment by Experts, CTBE) while 47 patients received treatment as usual (TAU). Patients in the CTBE group had 40 individual therapy sessions and 40 psychoeducational group sessions, where they were taught the key concepts of schema therapy (ST). Requirements for the therapists providing individual therapy were as follows: willingness to treat patients with BPD, commitment to weekly individual sessions with patients and commitment to participation fortnightly in a CTBE supervision consultation group, but no former psychotherapy training was required. Psychiatric treatment of the TAU group was variable. Changes in BPD symptoms, health-related quality of life, early maladaptive schemas and schema modes were measured at the beginning and at the end of the one-year intervention. At the end of the year there were 20 patients (83%) in the CTBE group and 33 patients (70%) in the TAU group. After the intervention the patients in the CTBE group had less self-destructive behavior, impulsivity, and paranoid ideation or dissociative symptoms than patients in the TAU group, which means the CTBE treatment model was able to reduce the most serious symptoms of BPD. It is possible that the reduction in self-destructive behavior of CTBE patients is linked to the fact that certain early maladaptive schemas, such as rejection, mistrust and social isolation, decreased during the intervention. Similar changes were not seen in the TAU group patients. The study showed the CTBE treatment to be more efficient than TAU treatment. In addition, the CTBE model is applicable to public mental health services using existing professionals. / Tiivistelmä Epävakaa persoonallisuus on tavallinen mielenterveyden häiriö, johon liittyy huomattavaa toimintakyvyn alenemista, itsetuhoisuutta ja runsasta terveyspalvelujen käyttöä. Tässä tutkimusprojektissa luotiin Oulun kaupungin mielenterveyspalveluihin uusi hoitomalli vaikeaoireisille epävakaasta persoonallisuudesta kärsiville potilaille. Hoitomallin tehokkuutta arvioitiin satunnaistetulla kontrolloidulla tutkimuksella. Tutkimusjoukon muodosti 71 potilasta, keski-iältään 32 vuotta. Interventiovuoden ajan (1.8.2010–31.7.2011) 24 potilasta sai uuden hoitomallin mukaista hoitoa (ns. hoitomalliryhmä) ja 47 potilasta tavanomaista psykiatrista hoitoa (ns. verrokkiryhmä). Hoitomalliryhmän potilaat kävivät vuoden aikana viikoittain yksilöhoidossa (40 käyntiä) ja psykoedukatiivisessa ryhmässä (40 istuntoa), jossa potilaille mm. opetettiin skeematerapian keskeisiä käsitteitä. Yksilöhoidon toteuttaneilta työntekijöiltä ei edellytetty psykoterapiakoulutusta. Sen sijaan heiltä edellytettiin kiinnostusta epävakaan persoonallisuuden hoitoa kohtaan sekä halua sitoutua interventiovuoden ajaksi viikoittaisiin yksilötapaamisiin ja kahden viikon välein kokoontuvaan työnohjaustyyppiseen konsultaatioryhmään. Tavanomainen psykiatrinen hoito oli vaihtelevaa. Interventiovuoden alussa ja lopussa mitattiin epävakaan persoonallisuushäiriön oireita, terveyteen liittyvää elämänlaatua sekä varhaisia haitallisia skeemoja (tunnelukkoja) ja skeemamoodeja (minätiloja). Interventiovuoden päätyttyä hoitomalliryhmässä oli jäljellä 20 potilasta (83 %) ja verrokkiryhmässä 33 potilasta (70 %). Hoitomalliryhmän potilailla oli interventiovuoden jälkeen vähemmän itsetuhoisuutta, impulsiivisuutta ja paranoidisia ajatuksia tai dissosiatiivisia oireita kuin verrokkiryhmän potilailla, eli hoitomallilla pystyttiin vähentämään kaikkein vakavimpia epävakaaseen persoonallisuushäiriöön liittyviä oireita. On mahdollista, että itsetuhoisuuden väheneminen hoitomalliryhmässä liittyy siihen, että tietyt haitalliset skeemat, kuten hylkäämisen, epäluottamuksen ja sosiaalisen eristäytymisen skeemat, lievenivät hoidon aikana. Tavanomaista psykiatrista hoitoa saaneilla potilailla ei tapahtunut vastaavia muutoksia. Tutkimusprojekti osoitti, että hoitomallin mukainen epävakaan persoonallisuuden hoito on tehokkaampaa kuin tavanomainen psykiatrinen hoito. Lisäksi hoitomalli on sovellettavissa julkisen sektorin psykiatriseen palvelujärjestelmään ja käytettävissä oleviin henkilökuntaresursseihin.