Abstract This longitudinal study analyses the differences between the students' concept of health at different stages of basic medical education. The collected data were processed through phenomenographic analysis and qualitative concept map analysis. The purpose of this study was to determine whether medical students adopt the biopsychosocial model of health, and if so, whether that complete model strengthens during their education or students' concept of health changes towards the narrower biomedical model. The research material consists of 720 concept maps drawn by the 274 students who began their education in the fall 2006 at the medical faculties of the Universities of Turku and Oulu. An initial evaluation of medical students' concepts and thinking was performed in the beginning of their first academic year; thereafter, the change of the concepts was followed annually in the spring of the first, third and fifth academic year and finally in the winter of the sixth academic year. This study is part of the longitudinal Learning Medical Expertise (LeMEx) study. The obtained findings show that the students' concept of health became slightly more extensive during the first year of studies. After the first year of clinical studies, the students' concept of health was more biased. Students' concept of health was the most biased after the fifth year of studies. The last summer's health centre work and the studies of the last spring had a positive influence and students' concept became significantly more biopsychosocial. University of Turku students' concept of health was more extensive than that of the University of Oulu students' until the end of the fifth academic year, but the situation was reversed at the end of the education. The significant change towards a more extensive concept in Oulu appears to arise from the changes to the structure and content of some final-year courses. This study revealed some problematic points of basic medical education. The results can be utilized in development of medical education. / Tiivistelmä Tutkin tässä pitkittäistutkimuksessa sitä, miten lääketieteen opiskelijoiden käsitys terveydestä muuttuu lääketieteellisen peruskoulutuksen aikana. Analyyseissa olen käyttänyt fenomenografista lähestymistapaa sekä laadullista käsitekartta-analyysia. Tutkimalla opiskelijoiden käsityksiä ja niiden muutoksia olen halunnut selvittää, omaksuvatko opiskelijat lääketieteellisen koulutuksen keskeisenä tavoitteena olevan biopsykososiaalisen mallin terveydestä ja vahvistuuko tuo kokonaisvaltainen käsitys opintojen edetessä, vai muuttuuko opiskelijoiden käsitys mahdollisesti kohti yksipuolisempaa biolääketieteellistä näkemystä. Tutkimuksen aineiston muodostivat Turun ja Oulun yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa vuoden 2006 syksyllä opintonsa aloittaneiden 274:n lääkäriopiskelijan laatimat 720 käsitekarttaa. Ensimmäinen opiskelijoiden ajattelua ja käsityksiä kartoittava kysely toteutettiin heti koulutuksen ensimmäisellä viikolla, jonka jälkeen opiskelijoiden käsitysten muuttumista seurattiin ensimmäisen, kolmannen ja viidennen lukuvuoden keväällä sekä koulutuksen loppuvaiheessa kuudennen lukuvuoden talvella. Tutkimus on osa Learning Medical Expertise (LeMEx) pitkittäistutkimusta. Tutkimustulokset osoittavat, että koulutuksen ensimmäinen vuosi muutti opiskelijoiden käsitystä terveydestä hieman laaja-alaisemmaksi. Ensimmäinen kliininen opiskeluvuosi puolestaan muutti opiskelijoiden käsitystä yksipuolisempaan suuntaan. Opiskelijoiden käsitys terveydestä oli yksipuolisimmillaan koulutuksen viidennen lukuvuoden jälkeen. Koulutuksen lopussa tapahtui käänne ja viimeisen kesän terveyskeskustyöskentely sekä koulutuksen viimeinen syksy muuttivat opiskelijoiden käsityksen laaja-alaisempaan suuntaan. Turun yliopiston opiskelijoilla oli oululaisia laaja-alaisempi käsitys terveydestä viidennen lukuvuoden kevääseen asti. Koulutuksen lopussa tilanne kääntyi päinvastaiseksi. Oulussa tapahtuneen selkeän käsitysten laaja-alaistumisen taustalla näyttävät olleen onnistuneet ratkaisut opetussuunnitelmatyössä. Tutkimuksen avulla on löydetty lääketieteellisen peruskoulutuksen sisällön ongelmakohtia. Tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä lääketieteellistä koulutusta.

Abstract Making and performing music is in a central position in classroom music education. Adolescents studying at special music classes engage with musical activities almost daily. Music is present in their lives in versatile ways. Based on several studies, music is the most popular free time activity. Approximately 21% of Finnish 15–29 years old people play some instrument and 15% sing. The aim of this study is to examine what matters are meaningful for adolescents when they rehearse as a group of an entire music class. Twenty 15-year olds of the same music class participated in this research. They produced qualitative materials in interviews and essays. This study analyzed the empirical material produced in a reciprocal relationship with a teacher and her students. The perspectives of interviewing interaction and the double role of the researcher and pedagogue were taken into account. The research material consisted of 31 interviews and 18 essays which were analyzed as narratives. The material was produced in three cycles during a five month period in 2011–2012. The research material was first analyzed using a thematic analysis method in order to find out what the young narrators talked about in their interviews. The next period of analysis utilized models of narrative methodology such as time period analysis (Vendler), process type analysis (Halliday), and semantic participant analysis (Frawley) adapted by David Herman and Matti Hyvärinen. One aspect in the analysis is the idea of adolescents using language in their personal and volitional ways. Another aspect is the idea of participants in the research having two cognitive-social missions: to express something about their experience and to gain and maintain social acceptance adherence to social and cultural roles of competent and acceptable students. The main concepts of this study come from basic elements of narrative according to David Herman. These elements are narrative occasions of telling, sequentiality of narrative, the world, and the happening in narrative, as well as the experience of a narrator. The elements of a narrative are used as criteria of tellability when analyzing the empirical material. By using special narrative methods of analyzing the narratives, the aim of the study is to interpret different ways of narrating and to scrutinize thick narratives told in research context. The main results are concerned with meanings in personal music making, performing and joint social action. When the concert project began, various group processes manifested, and it is almost impossible to segregate a music process and a group process on the basis of the empirical material. There are differences in tellability and thickness in interviewings during and after the concert project. Adolescents mostly narrate about happenings and experiences which have been unpredictable. This research indicates different types of narratives such as habitual narratives, hypothetical narratives, and prospective narratives. / Tiivistelmä Musisointi ja musiikin esittäminen ovat musiikkiluokkien musiikinopetuksessa keskeisessä asemassa. Musiikkiluokalla opiskelevat nuoret toimivat musiikin parissa lähes päivittäin, ja musiikki kuuluu heidän elämäänsä monin tavoin. Musiikki onkin monien tutkimusten perusteella nuorten suosituin harrastus, ja arviolta 21 % 15–29-vuotiaista suomalaisista soittaa jotakin instrumenttia ja 15 % harrastaa laulua. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä nuorille on merkityksellistä ryhmän musisointiprosessissa koululuokan valmistautuessa konserttiin. Tutkimukseen on osallistunut yhteensä 20 samalla musiikkiluokalla opiskelevaa 15-vuotiasta nuorta, jotka ovat tuottaneet laadulliset haastattelu- ja kirjoitelma-aineistot. Koska aineistot on tuotettu opettajan ja oppilaan välisessä suhteessa, niitä pyritään tarkastelemaan haastatteluvuorovaikutuksen ja tutkija-opettaja – kaksoisroolin näkökulmista. Tutkimusaineistot koostuvat 31 haastattelusta ja 18 kirjoitelmasta, joita analysoidaan kertomuksina. Aineistot kerättiin viiden kuukauden ajan vuosina 2011–2012. Niitä on analysoitu aluksi väljän teemoittelun avulla, jolla on haluttu selvittää, mistä haastateltavat puhuvat musisointiprosessin kertomuksissa. Sen jälkeen aineistoja on analysoitu kerronnallisen tutkimuksen metodologiasta peräisin olevilla aikakehyksen (Vendler), prosessityyppien (Halliday) ja osallistujaroolien (Frawley) analyysimallien avulla David Hermanin ja Matti Hyvärisen esityksiä soveltaen. Yhtenä lähtökohtana kertomusten tarkastelussa on, että nuoret käyttävät kieltä valitsemillaan tavoilla. Toisena lähtökohtana on, että tutkimukseen osallistujilla on projektissa kahtalainen kognitiivis-sosiaalinen tehtävä: yhtäältä he tuovat ilmi jotakin olennaista kokemuksestaan ja toisaalta esittävät itsensä pätevinä ja hyväksyttävinä oppilaina ja musiikin harjoittajina. Tutkimuksen keskeisimpiä käsitteitä ovat David Hermanin esittämät kertomuksen neljä peruselementtiä, joita ovat kertomuksen tilanteisuus, kertomuksen tapahtumien ajallisuus, kertomuksen maailma tapahtumineen sekä kertojan kokemus. Näitä peruselementtejä hyödynnetään kerronnallisuuden kriteereinä, kun tutkimuksessa tuotettujen haastattelu- ja kirjoitelma-aineistojen kerronnallisuutta paikannetaan. Käytettyjen analyysivälineiden avulla pyritään tulkitsemaan nuorten käyttämiä erilaisia kerronnan tapoja sekä tarkastelemaan tutkimuskontekstissa syntyneitä tiheitä kertomuksia. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset liittyvät omakohtaiseen musisointiin, esiintymiseen ja ryhmätoimintaan liittyviin merkityksiin. Konserttiprojektin aikana luokassa käynnistyy erilaisia ryhmädynaamisia prosesseja, ja tutkimusaineiston perusteella on lähes mahdotonta erottaa musisointi- ja ryhmäprosesseja toisistaan. Musisointiprosessin aikana kerätty haastatteluaineisto on vähemmän kerronnallinen kuin noin kuukausi sen päättymisen jälkeen kerätty aineisto. Tutkimuksen perusteella nuoret kertovat tapahtumista ja kokemuksista, jotka ovat olleet musisointiprosessin eri tilanteissa yllätyksellisiä. Aineistoissa on löydettävissä erilaisista kertomustyypeistä muiden muassa tapakertomuksia, hypoteettisia kertomuksia ja tulevaisuuskertomuksia.

Abstract The present study examines three novels by Finnish women – Johanna Sinisalo, Pirkko Saisio and Helena Sinervo – each of whom has received the Finlandia Prize for fiction. The novels Ennen päivänlaskua ei voi (2000), Punainen erokirja (2003) and Runoilijan talossa (2004) are analysed in the context of contemporary cultural change in which queer themes have become not only a visible part of cultural representations of gender and sexuality but also active constituents of the established cultural canon. The study considers the varieties of gendered and sexual meaning which are generated by this fiction and – as the novels in question deal with non-normative sexuality – it also discusses how these issues were manifested in their reception. Additionally, it investigates the problematics of a literary genre which thematises non-normative sexuality. Beyond its engagement with the interrelationship between the selected novels (along with their social context) and the present culture, institutions and canon, the study also concerns itself with the question of how non-normative sexuality is addressed and discussed in literature and its reception. The novels are examined as products of a context in which their publication had seemed like a swift, yet appropriate, response to a cultural need for the creation of new, 'liberal' and 'progressive' queer representations. In addition, they are approached as works with specific queer-political agendas, aimed at opposing and deranging the hetero establishment. The analysis of the novels is consequently grounded in the politics of performativity, queer theory and the problematics of its domestic contextualisation, taking account, too, of the intersection between performativity and queer reading. This methodology is called queer political reading. The novels under investigation participate in the cultural, societal, social and discursive processes that use gender and sexuality to construct meaning. The fact that they have also received the Finlandia Prize connects them to a wider context, into a contemporary culture and society, which places sexuality at its centre. Where wide and far-reaching gender issues, brought about by cultural, intellectual, judicial and political changes, marked the turn of the 20th century, the turn of the present century is more explicitly sexual in character, facilitated by contemporary phenomena – such as the epochal changes in theories of gender and sexuality, or legislation and presentations of sexual culture, which have manifested themselves over recent years. Nevertheless, it would seem that discussions of queerness tend to remain allusive and implied rather than explicit, taking not only peculiar but also traditional forms, in which the rhetoric of the closet is used extensively. On the one hand, queerness is quite visible in representations of sexuality. But on the other hand, the reception of that queerness remains largely in the closet. This suggests that – particularly on institutional levels – queer themes can be rendered explicit only when it remains contextually suitable. / Tiivistelmä Tutkimus tarkastelee kolmen kirjallisuuden Finlandia-palkinnolla palkitun naiskirjailijan, Johanna Sinisalon, Pirkko Saision ja Helena Sinervon palkintoromaaneja Ennen päivänlaskua ei voi (2000), Punainen erokirja (2003) ja Runoilijan talossa (2004). Teoksia analysoidaan osana nykyistä kulttuurista käännettä, jossa heteronormatiivisuutta kyseenalaistavat, queerit kulttuurituotteet ovat tulleet osaksi sukupuolen ja seksuaalisuuden kulttuurisia esityksiä ja jopa osaksi hyväksyttyä kulttuurista kaanonia. Tutkimuksessa kysytään, millaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden merkityksiä Sinisalon, Saision ja Sinervon normienvastaista seksuaalisuutta käsittelevät teokset tuottavat ja miten aiheet tulevat esille vastaanotossa. Lisäksi pohditaan normienvastaisia seksuaalisuuksia käsittelevän kirjallisuuden lajiproblematiikkaa. Tutkimuksessa tarkastellaan paitsi teosten, myös niiden yhteiskunnallisen kontekstin kautta nykyistä kulttuuriin ja sen instituutioihin ja jopa kaanoniin kytkeytyviä tapoja, joilla normien vastaisista seksuaalisuuksista puhutaan ja kirjoitetaan sekä kirjallisuudessa että sen vastaanotossa. Romaaneja tutkitaan siinä kulttuurisessa kontekstissa, jossa niiden julkaiseminen vaikuttaa äkkiseltään sopivalta vastaukselta kulttuurin tarpeeseen saada uudenlaista, "vapaamielisyydestä" ja "edistyksellisyydestä" kertovia queer-esityksiä. Toisaalta niitä lähestytään teoksina, joilla on queer-poliittisia, heterojärjestystä vastustamaan ja sekoittamaan pyrkiviä tavoitteita. Teosten tarkastelu liitetään osaksi performatiivisuuden politiikkojen sekä queer-teoretisoinnin ja sen kotimaisen kontekstualisoinnin problematiikan tutkimusta, performatiivisen ja queer-luennan risteyskohtaan. Tätä tutkimuksen menetelmää kutsutaan queer-poliittiseksi luennaksi. Sinisalon, Saision ja Sinervon romaanit osallistuvat osaltaan siihen kulttuuriseen, yhteiskunnalliseen, sosiaaliseen ja diskursiiviseen prosessiin, jossa työstetään ja rakennetaan sukupuolten ja seksuaalisuuksien merkityksiä. Se, että ne ovat saaneet myös kirjallisuuden Finlandia-palkinnon, kiinnittää ne laajempaan kontekstiin, nykykulttuuriin ja -yhteiskuntaan, joiden keskeiseksi kysymykseksi seksuaalisuus on muotoutunut. Siinä missä 1800–1900-lukujen vaihdetta kuvasti laaja ja kauaskantoinen sukupuoliproblematiikka, jolle aikaan sidottu kulttuurinen, intellektuaalinen, oikeusjärjestelmällinen ja poliittinen muutos raivasi tilaa, tämän vuosisadanvaihteen murros liittyy seksuaalisuuteen, jonka raivaajina ovat samankaltaiset, omaan aikaansa kytkeytyneet ilmiöt: jopa käänteentekevät muutokset sukupuoli- ja seksuaaliteorioissa, lainsäädännöissä ja seksuaalisuuden kulttuurisissa esityksissä. Näyttäisi kuitenkin siltä, että julkisissa keskusteluissa queeriudesta ei vieläkään puhuta kaikissa yhteyksissä suoraan vaan vihjaillen ja mitä eriskummallisimmin mutta usein silti hyvin perinteisin, kaapin retoriikkaa hyväkseen käyttävin sanankääntein: queer on yhtäältä kovin läsnä ja pinnassa seksuaalisuuden representaatioissa, mutta samalla esimerkiksi vastaanotossa monin ehdoin kaapissa. Näyttäisi siltä, että piilevästä queeriudesta huolimatta etenkin instituutiotasolla queer-tematiikka on näkyvää vain silloin, kun se on paikan ja tilanteen mukaan sopivaa.

Abstract The purpose of this study was to analyse the effectiveness and cost of fissure sealant treatment in preventing dental caries in children in a practice-based research network using survival analysis. The survival times of first permanent molars in children were analysed in three countries: in Finland (age cohorts 1970–1972 and 1980–1982), in Sweden (1980–1982) and in Greece (1980–1982), and additionally at two municipal health centres in Finland (age cohorts 1988–1990 in Kemi and 1990 in Vantaa). The study population comprised altogether 8 551 children. The data were collected manually from paper dental records (Finland, Sweden and Greece), and an automatic data-mining system for collecting data from electronic dental records was used in the case of the two health centres in Finland (Kemi and Vantaa). Comparisons of the survival times of first molars caries-free were performed between sealed and non-sealed individual teeth, and between the subjects in cases where a subject’s all first permanent molars were either sealed or non-sealed before the age of eight years. The cumulative costs of caries risk determination, use of xylitol, fissure sealant treatment, and restorations were calculated based on the data from the digital dental records of the health centres of Kemi and Vantaa. The results stressed the importance of caries-risk assessment on a tooth and subject level, when estimating the need for sealing treatment. Sealing of first molars of very high caries risk children (caries present in any of the permanent first molars before the age of eight years) seemed to be insufficient to prevent further dental decay later on. Instead, sealants were beneficial in caries prevention in medium-risk children (caries present in any of the permanent first molars between the ages of eight and ten years). Low-risk children (no caries in any of the permanent first molars before the age of ten years) did not benefit remarkably from sealant treatment. When sealant treatment were targeted only at high caries risk children based on risk-determination at the age of two years and all their permanent first molars were sealed (Kemi), their total treatment costs later were higher compared to the low-risk children, who were left unsealed. Significant differences in the survival curves of sealed and non-sealed first molars on a tooth and subject level confirmed that a translational approach is needed to study the effectiveness of preventive dental treatment in practice. The practice-based study model provides a good overview on the situation in real-life circumstances and helps to incorporate the evidence-based dentistry study results into everyday dental practice. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida fissuurapinnoituksen tehokkuutta ja kustannuksia lasten hammaskariesta ehkäisevänä toimenpiteenä käytäntöön perustuvan tutkimusmenetelmän ja elinkaarianalyysin avulla. Ensimmäisten pysyvien poskihampaiden elinkaarianalyysi tehtiin Suomen (ikäkohortit 1970–1972 ja 1980–1982), Ruotsin (1980–1982) ja Kreikan (1980–1982) aineistojen sekä lisäksi kahden suomalaisen terveyskeskusaineiston (Kemi 1988–1990 and Vantaa 1990) perusteella. Tutkimusaineisto koostui yhteensä 8 551 lapsesta. Tutkimukseen tarvittavat tiedot kerättiin manuaalisesti potilaspapereista Suomen, Ruotsin ja Kreikan aineistoista sekä elektronisesti suoraan kahden suomalaisen terveyskeskuksen (Kemi ja Vantaa) digitaalisista potilastietojärjestelmistä. Ensimmäisten pysyvien poskihampaiden elinkaarikäyriä verrattiin pinnoitettujen ja pinnoittamattomien hampaiden sekä pinnoitettujen ja pinnoittamattomien henkilöiden (kaikki neljä pysyvää ensimmäistä poskihammasta joko pinnoitettu tai pinnoittamatta kahdeksanteen ikävuoteen mennessä) välillä. Kumulatiiviset kustannukset karieksen riskimäärityksestä, ksylitolin käytöstä, pinnoituksista ja täytteistä laskettiin Kemin ja Vantaan terveyskeskusaineistojen perusteella. Tutkimuksen tulokset korostavat riskimäärityksen tärkeyttä pinnoituspäätöksen tekemisessä sekä hammaskohtaisesti että potilaskohtaisesti. Korkean kariesriskin lapsille (kariesta yhdessä tai useammassa ensimmäisessä pysyvässä poskihampaassa ennen kahdeksatta ikävuotta) pinnoitusten teho näytti olevan riittämätön estämään karieksen kehittymisen myöhemmällä iällä. Pinnoitukset olivat tehokkaita keskisuuren kariesriskin (kariesta yhdessä tai useammassa ensimmäisessä pysyvässä poskihampaassa kahdeksan ja kymmenen ikävuoden välillä) lapsilla. Matalan kariesriskin lapset (ei kariesta yhdessäkään ensimmäisessä pysyvässä poskihampaassa ennen kymmenettä ikävuotta) eivät hyötyneet merkittävästi pinnoitteiden kariesta ehkäisevästä vaikutuksesta. Kun pinnoitteet kohdennettiin valikoidusti lapsille joilla oli kahden vuoden iässä todettu korkea kariesriski ja heidän kaikki ensimmäiset pysyvät poskihampaat pinnoitettiin (Kemi), heidän osaltaan kokonaishoidosta seuranneet kustannukset myöhemmin olivat korkeampia verrattuna lapsiin joilla oli matala kariesriski ja joiden hampaita ei pinnoitettu. Pinnoitettujen ja pinnoittamattomien ensimmäisten pysyvien poskihampaiden hammas- ja henkilökohtaisten elinkaarikäyrien tilastolliset erot tutkituissa kohorteissa osoittavat, että käytäntöön perustuva tutkimusmenetelmä on suositeltava analysoitaessa hammashoidon tehokkuutta jokapäiväisessä toiminnassa. Käytäntöön perustuva tutkimusmalli antaa hyvän käsityksen todellisissa hoito-olosuhteissa tehtyjen toimenpiteiden tehokkuudesta ja avaa siihen uuden näkökulman sekä edesauttaa soveltamaan näyttöön perustuvan hammaslääketieteen tutkimustuloksia jokapäiväiseen hammaslääkärintyöhön vastaanotolla.

Abstract This research explores the development of Finnish Medical Laboratory Technologists based on education given in Turku covering the years 1955–1990. The data is limited into three time periods: education lasting for one year 1955–1963, education lasting for two years 1964–1983 and education 1984–1990 based on the secondary school reform. The development of the Finnish medical laboratory technologist education was connected with development of medical and natural sciences and technology. The representatives of the medicine were of vital importance in influencing the beginning of this education. The swift from industrial to service society speeded the development. The duration of education was extended gradually from one year to four and half year education. Even in the beginning of this education the students selected into training should have at least the basic general secondary school education which was not the case with other health care staff . Especially in the beginning the students should have good health in working with health hazard environment and substances. A distinctive change took place in the relationship of cognitive and practical teaching. In the beginning the greatest part of the educational training was practical given in health laboratories and hospital wards. Gradually the cognitive teaching was transferred into the school classrooms. Also the practical training in the hospital decreased. In the beginning of the educational training took place in the different faculties and institutes of Turku University given by medical staff. Later the teaching was moved to the nursing and health care colleges and the authority to teach was given to the permanent health care staff. The decrease of the infectious diseases and the development of internal medicine and surgery reflected in the changes of the selection of laboratory investigations from the bacteriological research to the chemical research. The manual research methods developed to automatic research methods was seen with a delay in the medical technologist education. Also the quality control appeared surprisingly late in the educational training. The education and training of the laboratory technologists were attached to the education of nursing instead of technical sector of health education. The intensive increase of the social and behaviorial sciences was part of wider international development. This research adds knowledge to the planning of laboratory technologist education. The analysis of the earlier actions helps to reveal the far reaching influences of the different choices made before and to explain why the situation is what it is. / Tiivistelmä Tutkimuksessa selvitettiin Suomessa toteutuneen laboratoriohoitajakoulutuksen kehittymistä Turussa tapahtuneen koulutuksen avulla. Tutkimus rajautui vuosille 1955–1990 ja jakautui ajallisesti kolmeen jaksoon: yksivuotiseen koulutukseen vuosina 1955–1963, kaksivuotiseen koulutukseen vuosina 1964–1983 ja keskiasteen koulunuudistukseen vuosina 1984–1990. Tutkimuksen tarkastelun kohteena oli: Mitkä tekijät johtivat laboratoriohoitaja-koulutuksen käynnistymiseen ja kehittymiseen? Miten opiskelijat valittiin? Miten tietopuolinen ja käytännöllinen opetus jakaantui? Minkälainen oli opettajien pätevyys? Minkälainen oli oppisisältö? Minkälaista tutkintonimikettä käytettiin? Laboratoriohoitajakoulutuksen kehittyminen oli yhteydessä lääketieteen, luonnontieteen ja teknologian kehittymiseen. Lääketieteen edustajat olivat keskeisiä vaikuttajia laboratoriohoitajakoulutuksen alkamiselle ja kehittymiselle. Teolliseen ja palveluyhteiskuntaan siirtyminen vauhdittivat kehitystä. Koulutus piteni asteittain yksivuotisesta neljä ja puolivuotiseksi. Koulutukseen valituilta opiskelijoilta vaadittiin jo alkuaikoina muista hoitohenkilöistä poik-keavasti vähintään keskikoulun oppimäärä. Suuri osa oli kuitenkin ylioppilaita. Koulutuksen alkuaikoina vaadittiin opiskelijoilta hyvää terveyttä tartuntavaarallisen ympäristön ja terveydelle haitallisten aineiden kanssa työskenneltäessä. Koulutuksen alkuaikoina suurin osa oli käytännöllistä opetusta terveydenhuoltoalan laboratorioissa ja vuodeosastoilla. Ajan kuluessa suhde muuttui selvästi koululla annattavan tietopuolisen opetuksen eduksi. Myös vuodeosastoharjoittelu väheni. Koulutuksen alkuaikoina tietopuolinen opetus tapahtui Turun yliopiston eri laitoksilla pääasiassa lääketieteilijöiden voimin. Myöhemmin koulutus siirtyi sairaanhoito- ja terveydenhuolto-oppilaitoksiin ja samalla vetovastuu siirtyi vakinaisille sairaanhoidon opettajille. Tartuntatautien väheneminen ja sisätautien ja kirurgian kehittyminen heijastuivat laboratorio-tutkimusvalikoiman muuttumiseen bakteriologian tutkimuksista kemiallisiin tutkimuksiin. Ihmisen elimistön tutkiminen kudos- ja elintasolta syveni solutasolle. Manuaalisten tutkimusmenetelmien kehittyminen automaatio-menetelmiksi näkyi viiveellä laboratoriohoitajien koulutuksessa. Samoin laboratorioissa voimakkaasti kehittyvä laaduntarkkailu tuli koulutukseen yllättävän myöhään. Laboratoriohoitajakoulutus määriteltiin hoitoalan koulutuksiin terveydenhuollon teknisen alan sijaan. Tämä määritteli hoidollisuutta korostavat raamit laboratoriohoitajakoulutukselle. Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden voimakas lisääntyminen oli osa laajempaa kansainvälistä kehitystä. Opiskelijoita tuli kasvattaa myös ammatillisissa koulutuksissa yhteiskuntatietoisiksi, osallistuviksi ja sivistyneiksi kansalaisiksi ja perheenjäseniksi. Muiden maiden laboratoriohoitajakoulutukseen ne eivät kuitenkaan sisältyneet. Tämä tutkimus antaa lisää tietoa laboratoriohoitajakoulutuksen suunnitteluun. Aikaisemman toiminnan analysoiminen auttaa näkemään, minkälaiset, kauaskantoisetkin, vaikutukset erilaisilla valinnoilla on ollut, miksi ollaan siinä tilanteessa missä ollaan.

Abstract This comparative study examines the views of Finnish and Japanese student teachers on global perspectives (GP) in relation to their future profession. As global citizens, teachers should know, one, the cultural and historical backgrounds of pupils and their families, and two, how to teach interrelated themes and global issues. The research questions of this study are, "How do student teachers conceptualise global perspectives in relation to their future teaching, in Oulu and Hiroshima?"; "How do those students view the role and significance of GP in their future teaching?"; and, "How does teacher education support the development of GP?" My theoretical framework rests on Gaudelli’s heuristic model of global citizenship education (2009) and on Hanvey’s five aims of GP (1982), enriched by principles of critical pedagogy (Giroux 2004, Freire 1985). The main body of empirical data was acquired through interviews with and questionnaires completed by students in the two contexts. This study found differences and similarities in the Finnish and Japanese student teachers’ views of global perspectives. Those views, in many respects, reflect Hanvey’s model of five aims, "perspective consciousness" and "cross-cultural awareness" in particular. Views derived from critical pedagogy were less visible. Remarkable differences were evident in terms of Gaudelli’s "four orientations" model. The Japanese student teachers expressed nationalistic tendencies more often than their Finnish counterparts, who stressed humanistic principles. Neo-liberalist and transformational orientations were more difficult to detect in the Japanese data. In both cases, the student teachers saw GP as valuable for their future profession, referring to "cross-cultural awareness" within a humanistic orientation. However, the Japanese student teachers stressed "perspective consciousness" as part of a nationalistic orientation, while the Finns justified the teaching of GP in terms of "global dynamics" in a transformational orientation. Both groups saw teacher education programmes as significant to the development of GP, expressing similar views on the importance of curricula and of professors’ knowledge. Yet, while the Finnish student teachers saw peer support and varied assignments as helpful in developing GP, the Japanese considered those factors to be less relevant. / Tiivistelmä Tämä vertaileva tutkimus tarkastelee suomalaisten ja japanilaisten opettajaksi opiskelevien näkemyksiä globaaleista näkökulmista (global perspectives) suhteessa heidän tulevaan ammattiinsa. Maailmankansalaisina opettajien tulisi tuntea oppilaidensa ja heidän perheidensä kulttuurihistorialliset taustat sekä kuinka heidän tulisi huomioida globaalit kysymykset opetuksessa. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Kuinka Oulussa ja Hiroshimassa opettajaksi opiskelevat käsitteellistävät globaalit näkökulmat suhteessa heidän tulevaan ammattiinsa? 2) Millaisena nämä opiskelijat näkevät globaalien näkökulmien merkityksen ja tehtävän tulevassa ammatissaan? 3) Kuinka opettajankoulutus opiskelijoiden mielestä tukee globaalien näkökulmien kehittymistä? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu seuraavista osa-alueista: 1) Gaudellin heuristinen maailmankansalaisuuden malli, 2) Hanveyn malli globaalin näkökulman viidestä tavoitteesta sekä 3) kriittisen pedagogiikan pääperiaatteet. Empiirinen aineisto koostuu pääasiallisesti kyselyistä ja opiskelijoiden haastatteluista näissä kahdessa kontekstissa. Tulokset osoittavat, että suomalaisten ja japanilaisten opettajaksi opiskelevien käsityksissä globaaleista näkökulmista on sekä yhtäläisyyksiä että eroavuuksia. Heidän käsityksensä heijastavat suurelta osin Hanveyn mallin viittä tavoitetta, joista vallitsevimpia olivat "näkökulmatietoisuus" ("perspective consciousness") ja kulttuurien välinen ymmärrys ("cross-cultural awareness"). Kriittiseen pedagogiikkaan pohjaavia näkemyksiä esiintyi aineistossa vähemmän. Gaudellin neljän orientaation malliin osalta tuloksissa oli havaittavissa huomattavia eroja. Japanilaiset opiskelijat ilmaisivat nationalistisia tendenssejä useammin kuin suomalaiset, jotka taas painottivat humanistisia periaatteita. Uusliberalistisia ja transformatiivisia orientaatioita oli vaikeampi havaita japanilaisten aineistossa. Sekä japanilaiset että suomalaiset opettajaksi opiskelevat pitivät globaaleja näkökulmia merkittävänä osana tulevaa ammattiaan ja viittasivat perusteluissaan kulttuurien väliseen ymmärrykseen. Japanilaiset opiskelijat kuitenkin painottivat näkökulmatietoisuutta osana nationalistista orientaatiota, kun taas suomalaiset perustelivat globaalien näkemysten opettamista "globaalilla dynamiikalla" osana transformatiivista orientaatiota. Mitä tulee opettajankoulutuksen rooliin, kumpikin ryhmä piti koulutusohjelmiaan merkittävinä globaalien näkökulmien kehittymiselle painottaen opetussuunnitelmien ja opettajankouluttajien tiedon tärkeyttä. Kuitenkin suomalaiset opiskelijat pitivät vertaistukea ja erilaisia tehtäviä oppimisprosessia edistävinä, mikä taas ei korostunut japanilaisten aineistossa.

Lisensiaatintyö -- Kuopion yliopisto. Ympäristötieteiden laitos. / Includes bibliographical references (p. 69-76). Also available on the World Wide Web.

Abstract The thesis deals with how Estonians learn Finnish, especially their choices of verbs and rections, and how these are influenced by mother tongue, time spent on study, and the properties of certain verbs. The research data consist of translations given in a language test by 111 Estonian-speaking and 15 Russian-speaking learners of Finnish. In the test they had to translate 175 sentences from Estonian into Finnish. The Estonian-speaking testees’ materials contain 19,425 verb and rection choices, and the Russian-speaking testees’ materials contain 2,625 verb and rection choices. I also attempt to examine the L2 production process, and especially the editions of answers made by learners by the help of Scriptlog data. The data analyses show that the Finnish verb and rection choices are challenging also to advanced Estonian language learners. They get better results in the verb and rection choice test than Russian-speaking testees, but they have problems especially when the verb is infrequent, or when the Estonian and Finnish verbs have different forms or meaning. The rection choice of verbs that have a different case in Estonian and Finnish are also challenging. The learning process of a verb is influenced by frequency, time spent on study, equivalence of the word shape and on certain conditions equivalence of meaning. The learning of rections is influenced by time spent on study, rection case, and on certain conditions, the frequency of the verb. The similarity of the source and target language help the learner, but frequent verbs are, however, easier for the learner despite any other characteristics they have. In teaching, attention should be paid to frequent exposure of the verbs to be learned. Systematic information on the frequency of the verb in communicative situations ought to be collected to support actual teaching and teaching materials. The research shows that the L1 transfer is remarkably more useful than the L2 transfer. Nevertheless, the learner whose mother tongue is Estonian finds learning the precise semantic differences of the meaning of Finnish verbs challenging, because the indirect negative L1 transfer of the Estonian language makes the whole process more difficult. In the teaching of cognate languages, the difference should be made between lexical and semantic development of the vocabulary. / Tiivistelmä Tarkastelen virolaisten suomen kielen oppimista, erityisesti verbin- ja rektionvalintoja sekä oppijan lähtökielen, opiskeluajan ja verbin tiettyjen ominaisuuksien vaikutusta niihin. Tutkimusaineistona ovat 111 vironkielisen ja 15 venäjänkielisen suomenoppijan tuotokset käännöstestissä, jossa tuli kääntää virosta suomeen 175 testilausetta. Vironkielisten aineisto sisältää 19 425 ja venäjänkielisten 2625 verbin- ja rektionvalintaa. Pyrin tarkastelemaan myös toisen kielen tuottamisprosessia ja erityisesti oppijoiden tekemiä vastausten editointeja Scriptlog-aineiston avulla. Aineiston analyysi osoittaa, että suomen kielen verbin- ja rektionvalinnat ovat haastavia myös edistyneille virolaisille kielenoppijoille. He saavat verbin- ja rektionvalintatestissä venäjänkielisiä paremmat tulokset, mutta heillä on vaikeuksia erityisesti silloin, kun verbi on harvinainen tai viron ja suomen verbit ovat muodoltaan tai merkitykseltään erilaisia. Haasteellisia ovat myös sellaisten verbien rektionvalinnat, joilla on virossa ja suomessa eri rektiosija. Verbien oppimiseen vaikuttavat taajuus, opiskeluaika, sanahahmon vastaavuus ja tietyin ehdoin merkitysvastaavuus. Rektioiden oppimiseen vaikuttavat opiskeluaika ja rektiosija sekä tietyin ehdoin verbin taajuus. Lähtö- ja kohdekielen järjestelmien samankaltaisuus helpottaa oppijaa, mutta kielenoppijalle helpoimpia ovat kuitenkin frekventit verbit huolimatta siitä, millaisia muita ominaisuuksia niillä on. Opetuksessa tulisikin kiinnittää huomiota siihen, että opeteltavat sanat kohdataan usein. Viestintätilanteissa käytettyjen sanojen frekvenssistä tulisi kerätä systemaattista tietoa opetuksen ja oppimateriaalin laadinnan tueksi. Tutkimus osoittaa, että L1-transfer on huomattavasti L2-transferia tuloksellisempaa. Siitä huolimatta myös äidinkieleltään vironkielisille oppijoille suomen kielen verbien merkitysten tarkkojen semanttisten erojen oppiminen on haasteellista, koska viron kielen epäsuora negatiivinen L1-transfer vaikeuttaa sitä. Lähisukukielen opetuksessa tulisikin huomioida ero sanaston leksikaalisen ja semanttisen kehityksen välillä.

Abstract Children’s narrating has been studied very little from the viewpoint of what narration means to children. Based on research material gathered in domestic circumstances, the current study discusses how narration can function as a tool for children for understanding the world and themselves. This study is situated in the fields of narrative research and childhood research and is part of the TelLis project (134825) funded by the Academy of Finland, in which children’s welfare is studied as narrated by the children themselves. The research question is: What is children’s narrative knowing like? The study is not so much targeted at what the children narrate, but how they narrate and make the world meaningful to themselves through narration. The place in which the study was carried out was the home of the author and her children. Other children visiting their home also contributed to knowledge formation. This setup is a source of both richness and challenge in this work, and necessitates consideration of ethical and methodological issues. The research material was gathered over a period of nearly ten years, but mostly in the years 2002–2005. A total of 21 children of different ages (0 to 15 years) contributed to knowledge construction, some of them at many ages. In most of the material the children are 1 to 8 years old. The material includes stories written of children’s play, their drawings, stories narrated or written by them, dialogic episodes, video material, photographs and a research diary. Stratification and construction between an adult and children is typical of the material. After thematisation, core material was selected for closer examination. It was subjected to the method of dialogic re-reading and re-narration. In their forms of narrative knowing, children sometimes occupy areas that are hard to identify for adults. One of the most familiar forms is imaginary play, which is discussed in this study in parallel with the child’s other doings, activities, speech and thinking. Children’s narration should be examined as a part of human relationships, narrative practices and concrete environment. Issues typical of the child’s narrative knowing include the intertwining of many ingredients with the child’s own experiences, imagination, future orientation, embodiment and aesthetics. Children narrate close to their own experiences and, so to speak, live in their own knowledge. Through narration, children add to their awareness of others, the world and themselves in the world. / Tiivistelmä Lasten kertomista on tutkittu hyvin vähän siitä näkökulmasta, mitä kertominen merkitsee lapsille. Tutkimuksessa tarkastellaan kotona kerätyn aineiston pohjalta, miten kertominen toimii lapsilla maailman ja itsensä ymmärtämisen välineenä. Työ sijoittuu kerronnallisen tutkimuksen ja lapsuudentutkimuksen alueille ja on osa Suomen Akatemian rahoittamaa TelLis-hanketta (134825), jossa tutkitaan lasten hyvinvointia heidän itsensä kertomana. Tutkimuksessa kysytään: Millaista on lasten kerronnallinen tietäminen? Tarkastelun kohteena ei ole niinkään se mitä lapset kertovat, vaan ennemmin miten he kertovat ja kertomalla merkityksellistävät maailmaa itselleen. Tutkimuksen tekemisen paikkana on tutkijan ja tutkimuksessa mukana olevien lasten koti. Tiedon muodostumiseen osallistuu myös kodissa vierailevia lapsia. Asetelma on tutkimuksen rikkaus ja haaste ja pakottaa pohtimaan eettisiä ja metodologisia kysymyksiä. Aineisto on koottu lähes kymmenen vuoden aikana, pääasiassa kuitenkin vuosina 2002–2005. Yhteensä 21 eri-ikäistä (0–15-vuotiasta) lasta osallistuu tiedon rakentumiseen, osa monenikäisenä. Suurimmassa osassa aineistoa lapset ovat 1–8-vuotiaita. Aineistossa on leikeistä kirjoitettuja tarinoita, lasten piirustuksia, lasten kertomia tai kirjoittamia tarinoita, keskusteluepisodeja, videoaineistoa, valokuvia ja tutkimuspäiväkirja. Aineistolle on ominaista kerroksellisuus ja rakentuminen aikuisen ja lasten kesken. Teemoittelun jälkeen laajasta aineistosta valittiin ydinaineisto tarkemmin tarkasteltavaksi. Siihen sovellettiin dialogista uudelleenluennan ja -kerronnan menetelmää. Lapset liikkuvat kerronnallisessa tietämisessään aikuiselle joskus vaikeasti tunnistettavissa muodoissa. Yksi tutuimmista kuitenkin on mielikuvitusleikki, jota tässä tutkimuksessa tarkastellaan lapsen muun tekemisen, toiminnan, puheen ja ajattelun kanssa rinnakkain. Lasten kertomista pitää tarkastella osana ihmissuhteita, kerronnallisia käytänteitä ja konkreettista ympäristöä. Lasten kerronnalliselle tietämiselle on tunnusomaista monien ainesten kietoutuminen omiin kokemuksiin, kuvittelu, tulevaisuuteen suuntautuminen, ruumiillisuus ja esteettisyys. Lapsi kertoo läheltä kokemustaan ja ikään kuin asuu omassa tiedossaan. Kertoessaan lapsi tulee tietoisemmaksi toisista, maailmasta ja itsestään maailmassa.

Abstract The aim of this study was to examine and develop statistics education by implementing computer supported collaborative learning (CSCL). This study has been influenced by design-based research, and it focuses on describing the statistical learning of upper secondary school students (N=138) in a CSCL environment, both quantitative and qualitative methods have been utilised. The present study is filling a gaping void in classroom study and disseminates new knowledge with a novel approach in combining CSCL, mathematics education at secondary level and statistical literacy. First, the students’ starting level in statistical literacy was assessed in the pre-test in which students’ perceptions and knowledge of statistics was evaluated. The results showed that students had a severe lack of understanding of basic statistical concepts. Second, CSCL supports students in collaborating asynchronously in different small-groups by using technology. Results suggest that studying in a group fostered their learning and the electronic and interactive material clarified learned topics which was designed by integrating the principles of cognitive theory of multimedia learning. Third, the shift from traditional didactic instruction towards student-centred CSCL learning was challenging for students. According to the results, students had only a few earlier experiences in learning CSCL environments. The quality of the students’ conversational acts varied considerably. It seems that learning how to collaborate productively needs practice. According to the results, the articulation and quality of mathematical discussion increased as students’ acquaintance with their teammates improved. Students’ collaboration in small groups was examined by using video analyses and content analyses. Contact summary sheet -instrument used in analyses facilitated observation of the magnitude and quality in student’s inter-subjective phenomena in collaborative learning. Fourth, students in the treatment group had better learning outcomes than students in the control group. The results suggest a statistically significant difference between treatment and control groups only in the delayed post-test and the effect size indicates a medium effect. The interactive material and CSCL seemed to foster and facilitate the development of statistical literacy. Nevertheless, students were critical of studying in the CSCL environment. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia ja kehittää tilastojen opetusta hyödyntäen tietokoneavusteista yhteisöllistä oppimista (CSCL). Tutkimus on saanut vaikutteita design-perustaisesta tutkimuksesta ja se keskittyy kuvaamaan lukio-opiskelijoiden (N=138) tilastojen oppimista CSCL-ympäristössä ja tutkimuksessa on hyödynnetty kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä. Tämä tutkimus lisää tietämystä luokkahuonetutkimuksesta ja yhdistää CSCL:n ja tilastollisen lukutaidon opetuksen toisella asteella. Ensimmäiseksi oppilaiden tilastollisen lukutaidon lähtötaso mitattiin alkutestissä, missä arvioitiin heidän ennakkokäsityksiä ja tietoa tilastoista. Tutkimustulokset osoittivat, että oppilailla oli suuria vaikeuksia ymmärtää tilastollisia peruskäsitteitä. Toiseksi CSCL-teknologia tukee asynkronisesti pienryhmätyöskentelyä. Tulosten mukaan opiskelu ryhmissä tuki opiskelijoiden oppimista ja sähköinen ja interaktiivinen oppimateriaali selkiytti opeteltavia asioita, joka oli suunniteltu kognitiivisen multimedia oppimisteorian periaatteiden mukaisesti. Kolmanneksi opiskelijat kokivat haasteellisuutta siirryttäessä perinteisestä opettajajohtoisesta opetusmenetelmästä oppijakeskeiseen CSCL-oppimismenetelmään. Tulosten mukaan opiskelijoilla on ollut vain vähän aikaisempia kokemuksia oppimisesta CSCL-ympäristöissä. Opiskelijoiden funktionaalisten roolien laadut vaihtelivat huomattavasti. Näyttää ilmeiseltä, että produktiivisen yhteistoiminnallisuuden oppimiseen tarvitaan harjoittelua. Tutkimustulosten mukaan artikulaatio ja laatu matemaattisissa keskusteluissa lisääntyivät oppimistilanteissa, kun opiskelijoiden ryhmätyöskentelytaidot kehittyivät. Opiskelijoiden pienryhmätyöskentelyä tutkittiin video- ja sisällönanalyysin avulla. Analysoinnissa käytetty contact summary sheet -instrumentti auttoi havainnoimaan opiskelijoiden intersubjektiivista yhteistoiminnallisen oppimisen laatua ja määrää. Neljänneksi opetuskokeiluun osallistuneilla oli parempia oppimistuloksia verrattaessa kontrolliryhmän oppilaisiin. Tutkimustulosten mukaan tilastollisesti merkittävä ero oli havaittavissa opetuskokeilu- ja kontrolliryhmän välillä ainoastaan viivästetyssä lopputestissä ja vaikutuksen suuruus on keskivoimakasta. Interaktiivinen opetusmateriaali ja CSCL näyttäisivät edistävän tilastollisen lukutaidon kehittymistä. Tästä huolimatta, opiskelijat suhtautuivat kriittisesti opiskeluun CSCL-ympäristössä.