Abstract The purpose of this study is to examine how power produces organizational strategy-making. In particular, I follow the theorizations of Michel Foucault and conceptualize power as productive and relational. In my theorization, I adopt the concept of dispositive for a two-fold reason. First, the concept of dispositive enables me to build and integrative theorization for strategy process and practice research that consists of three elements of analysis: power, discourse and subjectivity. Second, dispositive analysis allows me to examine how this framework can be seen as relational and in the continuous state of emerging. With my thesis I add to poststructural strategy process and practice literature by examining strategy as an organizational dispositive. In my view I define dispositive as an artificial rationality through which relations between power, discourse and subject are intensified into material and social practices. This conceptualization enables me to re-evaluate three underlying assumptions of strategy research: Strategy as rational and intentional planning, defining of a strategist through practices of planning and implementing strategy, and defining organizational practices as strategic practices when they are directly related to the activities of the planning or implementing official strategies. In the empirical part of the thesis I draw in a case study from a Finnish call center. My empirical analysis shows how participation in strategy-making unfolds through power relations, namely practices of organizational control and individual self-actualization. This enables strategy scholars to better understand how strategy realizes through relations of power. The theoretical framework and the empirical analysis combined enables me to examine three key processes identified in recent strategy process and practice research from a different angle. First, my theorization shows how intensified strategy implementation and striving for coherence can lead to increased conflict and polarization of strategic practices. Second, I show strategy as a future-oriented planning can lead to reproduction of past. Third, I show that resistance can be seen as productive in strategy-making, which leads to also that agency in strategy-making can be defined through practices of resisting. / Tiivistelmä Tämän väitöskirjan tarkoituksena on tutkia, kuinka valta tuottaa strategiatyötä organisaatioissa. Tutkimuksessani nojaudun Michel Foucault’n teoriaan vallasta tuottavana ja relationaalisena voimana. Tutkimukseni linssinä käytän Foucault’n dispositiivin käsitettä kahdesta syystä. Ensiksi, dispositiivin käsite mahdollistaa strategiaprosessi –ja käytäntötutkimuksen teoretisoinnin tavalla, joka yhdistää kolmen analyysielementin tarkastelun samanaikaisesti. Nämä analyysielementit ovat: valta, diskurssi ja subjektifikaatio. Toiseksi, dispositiivi mahdollistaa näiden kolmen elementin välisten suhteiden tarkastelun relationaalisesti ja prosessuaaliseesti. Tutkimukseni kontribuoi strategia prosessi- ja käytäntötutkimukseen tarkastelemalla strategiaa organisationaalisena dispositiivina. Määrittelen dispositiivin keinotekoiseksi rationaliteetiksi, jonka kautta vallan, diskurssin ja subjektiviteettien väliset suhteet tiivistyvät materiaalisiksi ja sosiaalisiksi käytännöiksi. Tämän kautta voin tarkastella kolmea keskeistä strategiatutkimukseen liittyvää ennakko-oletusta, joita ovat: strategia rationaalisena ja intentionaalisena suunnitteluna, strategin määrittelemistä strategian suunnittelu- ja implementointityöhon osallistumisen kautta, ja strategisen käytännön määrittelemistä ainoastaan strategian suunnittelemisen tai implementoinnin näkökulmasta. Tutkimuksen empirisessä osassa, joka on tapaustutkimus suomalaisesta puhelinpalvelukeskusta, osoitan kuinka osallistuminen strategiatyöhön tapahtuu valtasuhteessa organisationaalisen kontrollin ja yksilön itsensätoteuttamisen välillä. Tutkimuksen empiirinen osa lisää ymmärrystä kuinka strategiat realisoituvat valtasuhteiden kautta. Teoreettisen viitekehyksen ja empiirisen analyysin yhdistäminen mahdollistaa kolmen strategiatutkimukselle keskeisen prosessin tarkastelun uudesta näkökulmasta. Ensiksi, kuinka tehostettu strategian implementointi ja koherenssin tavoittelu voi johtaa konflikteihin ja strategiakäytäntöjen polarisoitumiseen, Toiseksi, kuinka strategian tulevaisuusorientoitunut suunnittelu voi johtaa menneisyyden käytäntöjen uudelleentuottamiseen. Kolmanneksi, kuinka resistanssi voidaan nahdä voimana, joka sekä tuottaa strategiatyötä että mahdollistaa strategin määrittelyn resistanssikäytäntöjen kautta.

Abstract This study examines German educational philosopher Otto Friedrich Bollnow’s (1903–1991) existential-hermeneutic theory of discontinuous forms of education, unstetige formen der Erziehung. At the core of this theory is a view of human being subjected to education that appears disruptive and critical, influencing the development of disclosing the true powers of a person and unfolding of truths about oneself that could not be uncovered otherwise. Typically, this theory has been interpreted on the continuum of hermeneutic philosophy, as hermeneutic pedagogy with an extension of Martin Heidegger’s fundamental ontology, antisubjectivism and especially his theory of truth as unconcealment. According to this line of interpretation, Bollnow’s project brings an existential addition to classical pedagogical theories, as a level of appealing pedagogy. According to this existentialist view, education in a strict sense cannot really take place: it could not affect the true core of a person, nor this person could be subjected under any pedagogical influence in any meaningful way. The only task left for education is to appeal to the conscience of an already autonomous person. However, in this study it is claimed that this line of interpretation falls short to the fact that Bollnow’s philosophy of education builds heavily on his overall philosophical-anthropological project, which springs from Kant’s first critique and especially, as shown in this work, from Edmund Husserl’s transcendental phenomenology. The study shows, that Bollnow’s discontinuous forms of education are not resulted from hermeneutic educational reality, with an extension of existential potentiality to authenticity of a person. In fact, one could not derive such a view from mere hermeneutics. Instead, what Bollnow’s structural view of educational reality indicates, is that it should be understood as a phenomenological description of a priori categorical structures. It is claimed in the work, that the discontinuous forms are the products of phenomenological reduction. They are derived from the direct experience within consciousness, from the essence of what is experienced, from the very nature of what is it like to be in a process of becoming human. From this perspective, from the subject-point, education cannot be described as a paradox of freedom and restriction between educator and educatee, nor transmission of culture between generations, but instead could be described as the subjective experience of being educated or educating oneself, disclosing oneself to oneself, which is constituted only by the necessary conditions of these subjective experiences of discontinuity. / Tiivistelmä Tämä tutkielma tarkastelee saksalaisen kasvatusfilosofi Otto Friedrich Bollnowin eksistentiaali-hermeneuttista teoriaa kasvatuksen epäjatkuvista muodoista, unstetige formen der Erziehung. Tämän teorian ytimessä on näkemys ihmisestä altistettuna kasvatukselle joka näyttäytyy katkonaisena ja kriittisenä, vaikuttaen yksilön todellisten kykyjen ja itseä koskevien totuuksien paljastumiseen. Tyypillisesti tämä teoria on tulkittu hermeneuttisen filosofian jatkumolle, hermeneuttiseksi pedagogiikaksi jossa yhdistyy piirteitä Martin Heideggerin fundamentaaliontologiasta, antisubjektivismista sekä erityisesti teoriasta totuudesta paljastumisena. Tämän tulkintalinjan mukaisesti Bollnowin projekti tuo eksistentiaalisen lisän perinteisiin pedagogisiin teorioihin vetoamisen pedagogiikan tasona. Tähän eksistentialistiseen näkemykseen liittyen, kasvatus sen tiukassa mielessä ei ole mahdollista: se ei voisi vaikuttaa yksilön todelliseen ytimeen, eikä tämä yksilö voisi olla kasvatuksen kohteena millään mielekkäällä tavalla. Kasvatuksen ainoaksi tehtäväksi jää vetoaminen jo valmiiksi autonomisen yksilön omaantuntoon. Kuitenkin, tässä tutkimuksessa esitetään että tämä tulkintalinja epäonnistuu jättäessään huomiotta Bollnowin kasvatusfilosofian rakentumisen hänen filosofis-pedagogisen antropologian kokonaisprojektinsa pohjalta. Tämä projekti kumpuaa Kantin ensimmäisestä kritiikistä ja erityisesti, kuten tässä työssä osoitetaan, Edmund Husserlin transsendentaalista fenomenologiasta. Tämä tutkimus osoittaa, ettei Bollnowin epäjatkuvan kasvatuksen muodot pohjaudu hermeneuttiselle kasvatustodellisuudelle, jota on jatkettu yksilön eksistentiaalisen autenttisuuden mahdollisuuden ajatuksella. Itse asiassa, kyseistä teoriaa ei voisi johtaa hermeneutiikasta. Sen sijaan, Bollnowin kasvatustodellisuuden tasorakenne indikoi tulkintatapaa, jossa se nähdään a prioristen kategoriarakenteiden fenomenologisena kuvauksena. Työssä väitetään, että epäjatkuvat muodot ovat fenomenologisen reduktion tuotetta. Ne on johdettu tietoisuuden sisällöistä, välittömistä kokemuksista, niiden olemuksesta, toisin sanoen, sen luonteesta miltä tuntuu olla ihmiseksi tulemisen prosessissa. Tästä yksilönäkökulmasta käsin kasvatusta ei voida kuvailla vapauden ja pakon välisenä ristiriitana eikä kulttuurin välittämisenä sukupolvelta toiselle, vaan sen sijaan sarjana subjektiivisia katkonaisuuden kokemuksia kasvatetuksi tulemisesta ja itsekasvatuksesta, jossa yksilö paljastaa itseään itselleen. Tämä näkemys kasvatuksesta konstituoituu subjektiivisten kokemusten välttämättömyysehtojen kautta.

Abstract The main research aim was to examine work and quality in a medium-sized construction company. My ambition was to find out how the top brass, middle managers and workers consider quality within construction. In this study I search for answers to questions as why these groups treat quality as they do and why they act in the labour process as they act. The study is qualitative with strong connections to ontological and epistemological commitments of critical management studies. In the theoretical part of the study I examine quality management, work, the history and significance of work to the individual and the change of work from the juxtaposition of the modern times to the flexible temporary work of postmodernity. I examine the effects of the changes in working life on the subjectivity of the individuals now when identities are changing constantly and autonomy as a value has replaced solidarity. I examine the product quality originating from the labour process as a manifestation of individuals’ conception of reality and structural changes in the society. I have carried out the empirical part as a single case study. The most significant data consists of the interviews of the top brass, middle management and workers. The study proves that every group in the examined organization creates its own discourse regarding the work in the labour process and the resulting quality. The top brass appreciates quality as operational quality – in other words as an undisturbed and economical progression of the labour process. The discourse of the top brass underlines substantial economical result achieved with technocratic and, above all, normative control. The top brass tries to make its view hegemonic and its patriarchal view motivates the other groups to generate their own discourses. The subjectivity of the middle management is based on an entrepreneurial attitude with a concern to product’s suitability to the customer. Its discourse shows an effort to create freedom for its own quality perception. The workers experience that the work has changed into routine assembling without respect to professional skills. They feel insecure about the future of the employment and they constantly have to consider their usefulness. The study proves also that management cannot be commanding from the top, but craftsmanship and occupational ethics have to be set as the starting point of management. Work should not be considered a negative, juxtapositive and restraining process but such a part of life where one can fulfil oneself in many ways. An individual has to get a possibility to enhance and develop his/her knowledge and competence. He/She also has to get a possibility to belong to a stable institution which provides life with stability and perspective. / Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa analysoin erään keskisuuren rakennusyrityksen toimintaa. Tavoitteenani on selvittää, miten kohdeorganisaation ylin johto, keskijohto ja työntekijät suhtautuvat rakentamisen laatuun. Tutkimuksellani etsin vastausta siihen, miksi nämä henkilöstöryhmät suhtautuvat laatuun niin kuin suhtautuvat ja miksi he toimivat yrityksensä rakennustoiminnan työprosessissa niin kuin toimivat. Tutkimus on laadullinen ja kytkeytyy vahvasti kriittisen organisaatiotutkimuksen ontologisiin ja epistemologisiin sitoumuksiin. Tutkimuksen teoreettisessa osuudessa tarkastelen laadun johtamista, työtä ja työn historiaa sekä sen merkitystä yksilölle. Perehdytän lukijan myös työn muuttumiseen modernin aikakauden vastakkainasettelusta postmodernin ajan joustavaksi pätkätyöksi. Tuon näkyviin työelämän muutosten vaikutuksia tekijöiden subjektiviteettiin, nyt kun identiteetit ovat jatkuvassa muutoksessa ja autonomia arvona on korvannut yhteisöllisyyden. Tarkastelen työprosessin tuloksena syntyvää tuotteen laatua yksilöiden todellisuuskäsityksen ja yhteiskunnan rakennemuutosten ilmentymänä. Olen toteuttanut empiirisen osan yhden tapauksen tapaustutkimuksena. Merkittävin aineisto koostuu kohdeorganisaation ylimmän johdon, keskijohdon ja suorittavan tason työntekijöiden haastatteluista. Tutkimus osoittaa, että jokainen yllä mainittu tutkittavan organisaation henkilöstöryhmä muodostaa oman diskurssinsa työprosessissa tehtävän työn ja tuloksena syntyvän laadun suhteen. Ylin johto kokee laadun toiminnan laatuna – siis työprosessin häiriöttömänä ja taloudellisena etenemisenä. Ylimmän johdon diskurssi korostaa hyvää taloudellista tulosta, joka saavutetaan työprosessin teknokraattisella ja ennen kaikkea normatiivisella kontrollilla. Ylin johto pyrkii saamaan oman näkemyksensä hegemoniseksi, ja sen patriarkaalinen näkemys saa muut henkilöstöryhmät kehittämään omat diskurssinsa. Keskijohdon subjektiviteetti lähtee yrittäjämäisestä asenteesta, jossa kannetaan huolta tuotteen kelpaamisesta asiakkaalle. Sen diskurssissa näkyy pyrkimys kehittää toimintavapautta omalle laatunäkemykselleen. Suorittava taso kokee työnteon muuttuneen mekaaniseksi kokoonpanoksi, jossa sen ammattitaitoa ei arvosteta. Se kokee epävarmuutta työsuhteensa jatkuvuudesta ja joutuu jatkuvasti punnitsemaan hyödyllisyyttään. Tutkimus osoittaa myös, että johtaminen ei voi olla ylhäältä alaspäin tapahtuvaa käskyttämistä, vaan ammattiosaaminen ja ammattietiikka on asetettava organisaation johtamisen lähtökohdaksi. Työtä ei tule nähdä negatiivisena, vastakkainasettelun ja tukahduttamisen prosessina vaan sellaisena osana elämää, jossa yksilö voi toteuttaa itseään monella tavalla. Hänelle on annettava mahdollisuus kerryttää ja kehittää tietoaan sekä osaamistaan. Hänelle on myös annettava mahdollisuus kuulua pysyvyyttä edustavaan instituutioon, joka antaa hänen elämälleen vakautta ja näköalaa.

Abstract The purpose of this study is to increase understanding of participating in strategy practice when examined as membership in organizational hierarchy and as subjectivities in strategy discourse. The study approaches subjectivity in strategy practice from the viewpoint of organizational research within the strategy-as-practice (SasP) field, but has chosen a critical perspective to the assumption that strategy work belongs only to senior management. The study is based on interviews relating experiences of strategy participation in a public sector organization. It was found that when strategic planning and decision-making take place fairly far from practical everyday work, two separate strategy worlds would emerge within the organization: the conceptual and the practical world. The well-intended decisions made in the conceptual strategy world set demands for the subjects in the practical strategy world, who had to resort to coping mechanisms and survival strategies to deal with the practical consequences of the decisions. Furthermore, the traditional view of strategy as a senior management's top-down plan seemed to result in a division between strategy subjects and strategy objects. The division of subjectivities was not this dichotomic, however, as individuals moved more dynamically between the subjectivities identified in the strategy discourse. These positionings and subjectivities were products of the strategy practice and strategy discourse and they were studied using discourse analysis and positioning analysis. This study also opens a discussion on how a strategist's subjectivity could be defined within the strategy practices instead of being determined by hierarchical status. It proposes organizational citizenship as a basis for participating in strategy and views strategy as a combination of performing everyday work in a continuum, awakening and reacting to discontinuities and making necessary changes. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, millaiseksi strategiatyöhön osallistuminen määrittyy, kun sitä tarkastellaan toisaalta organisaation hierarkian jäsenyytenä ja toisaalta organisaation strategiadiskurssin subjektiviteetteina. Tutkimus kiinnittyy organisaatiotutkimuksen näkökulmasta strategy-as-practice (SasP) -kenttään tarkastellessaan strategiatoimijuutta osallistumisena strategiakäytäntöön, mutta valitsee kuitenkin kriittisen tarkastelukulman siihen, että strategiatyö kuuluisi vain johdolle. Tämä tutkimus perustuu haastatteluihin, joissa kartoitettiin strategiatyöhön osallistumisen kokemuksia kuntaorganisaatiossa. Yksi tutkimuksen havainnoista oli, että strategisen suunnittelun ja päätöksenteon tapahtuessa suhteellisen kaukana työn arjesta organisaatiossa näytti muodostuvan kaksi erilaista strategiamaailmaa: konseptuaalinen ja käytännöllinen. Konseptuaalisen strategiamaailman hyvässä tarkoituksessa tekemät strategiset linjaukset edellyttivät usein käytännöllisen strategiamaailman toimijoilta erilaisia selviytymismekanismeja ja selviytymisstrategioita. Lisäksi strategiatradition näkemys strategiasta johdon suunnitelmana näytti johtavan jakoon strategiasubjekteihin ja strategiaobjekteihin sekä osallistujiin ja osallistettaviin. Subjektiviteettien osalta jako ei kuitenkaan ollut näin dikotominen, vaan yksilöt liikkuivat dynaamisemmin strategiadiskurssissa tunnistettujen subjektiviteettien välillä. Näitä strategiakäytännössä ja strategiadiskurssissa muotoutuvia asemointeja ja subjektiviteetteja tutkittiin diskurssi- ja positiointianalyysia hyödyntämällä. Tutkimuksessa avataan keskustelua myös siitä, kuinka strategistin toimijuus voitaisiin nähdä strategiakäytännöissä määrittyvänä sen sijaan, että se määrittyy hierarkkisen aseman myötä tulevana oletuksena. Tällöin strategiaan osallistumista tarkastellaan organisaatiokansalaisuuteen liittyvänä toimijuutena ja strategia nähdään jatkumosta, epäjatkuvuuskohtiin havahtumisesta ja epäjatkuvuuskohtiin liittyvistä muutoksista muodostuvana kokonaisuutena.