Thesis (Doctoral)--Helsingin yliopisto, 2005. / Tiivistelmäosa ja 5 julkaisua Includes bibliographical references. Saatavana myös elektronisena (ISBN 952-10-2740-1 pdf), Available in PDF format via the World Wide Web. http://ethesis.helsinki.fi

Abstract Functional defects in the muscle specific chloride channel ClC-1 result in reduced chloride conductance and electrical hyperexcitability, which in turn impairs muscle relaxation and leads to myotonia. The gene CLCN 1 codes for ClC-1 in humans, and mutations in CLCN 1 cause the disease known as myotonia congenita. Worldwide over 80 mutations in CLCN1 have been described, but only three were found in patients in Northern Finland. These included two missense mutations and a nonsense mutation. The behavior and localization of the normal and mutated ClC-1 mRNA and protein were analyzed in muscle cell cultures. In intact muscle the ClC-1 protein was seen in the sarcolemma, but after myofiber isolation the protein was located intracellularly. Sarcolemmal localization was restored when myofibers were electrically stimulated or treated with a protein kinase C inhibitor. When mutated ClC-1 proteins were examined in a myofiber cell culture system, retardation in the ER was observed with the two missense mutations. The nonsense mutation did not have an effect on the transport from the ER to the Golgi elements, but the mutated ClC-1 was degraded more rapidly than the wild type ClC-1, at least in myotubes. Both retardation and degradation of the mutated ClC-1 are likely to result in too few channels present at the plasma membrane of the muscle cell to maintain normal physiological function. A very strict quality control in muscle cells was observed. The behavior and survival of multinuclear skeletal muscle cells is dependent on innervation and muscle activity, and the balance between the phosphorylation and dephosphorylation pathways modulates the function of muscle chloride channels. / Tiivistelmä Lihasspesifisen kloridikanavan ClC-1:n toiminnalliset virheet johtavat alentuneeseen kloridin johtumiseen solukalvon läpi ja lihassolun ylieksitoitumiseen. Tämän seurauksena lihaksen rentoutuminen vaikeutuu ja havaitaan myotoniaa, lihasjäykkyyttä. Pohjoissuomalaisesta potilasmateriaalista tautiin johtavia geenimutaatioita löytyi kolme erilaista. Poikkeuksellista havainnoissa on erilaisten mutaatioiden vähyys, mikä on tyypillistä suomalaiselle tautiperinnölle. Yhteensä tämän kloridikanavan mutaatioita on julkaistu yli 80 erilaista. Tutkiessamme normaalin ja mutatoidun ClC-1 lRNA:n ja proteiinin käyttäytymistä ja sijaintia lihassoluviljelmissä. Havaitsimme eron lihasleikkeiden ja eristettyjen myofiibereiden välillä. Lihasleikkeissä ClC-1 paikantui solun pinnalle sarkolemmalle, mutta eristetyissä myofiibereissä lähinnä solun sisälle. Stimuloimalla eristettyjä myofiibereitä sähkövirralla tai käsittelemällä proteiini kinaasi C inhibiittorilla, saimme kloridikanava-proteiinin siirtymään takaisin solun pinnalle. Proteiinitasolla kuljetuksessa on havaittavissa eroja. Aminohappomuutokseen johtavat pistemutaatiot aiheuttivat proteiinin jäämisen endoplasmiseen kalvostoon, kun taas ennenaikaisen stop-kodonin johdosta lyhentynyt proteiini kuljetetaan eteenpäin Golgin laitteeseen. Myotuubeissa tämä lyhentynyt proteiini kuitenkin hajotettiin nopeammin kuin normaali kloridikanavaproteiini. Sekä kuljetuksen hidastuminen että nopeampi hajotus johtavat tilanteeseen, jossa lihassolun solukalvolla on liian vähän kloridikanavia ylläpitämään lihaksen normaalia fysiologista toimintaa. Monitumaisten lihassolujen laaduntarkkailu havaittiin vielä monitahoisemmaksi kuin yksitumaisilla. Monitumainen lihassolu on riippuvainen hermoärsytyksestä ja lihasaktiivisuudesta. Lisäksi fosforylaatioon liittyvä signalointi on tärkeää ClC-1 proteiinin oikealle paikantumiselle lihassolussa.

Abstract In northern regions such as Finland, snowpack represents a major water resource for aquatic and terrestrial ecosystems and different human uses, and snowmelt usually controls peak annual river discharge. To understand potential impacts of climate change, this thesis explored the effects of changes in surface air temperature (SAT) and precipitation patterns on snowpack accumulation and snowmelt processes in Finland. Two initial studies provided national and spatial pictures of long-term variability and changes in observed SAT and precipitation in Finland and their relationships with the atmospheric circulation patterns (ACPs) of the Northern Hemisphere (NH). On national scale, mean annual SAT and annual precipitation increased significantly in Finland during the past century. Seasonal analysis revealed increases in spring (MAM) and summer (JJA) SAT and in winter (DJF) and summer precipitation. SAT and precipitation were most significantly correlated with the Arctic Oscillation (AO), East Atlantic/West Russia (EA/WR), East Atlantic (EA) and Scandinavia (SCA) patterns. However, there were spatial differences within Finland as regards climate trends and relationships with ACPs. A study examining the dependence of snow resources on winter climate in Finland revealed a decline in snow water equivalent (SWE) and shortening of continuous snow cover duration (CSCD) in Finland during 1909-2008. This was mainly due to reductions in snowfall owing to winter warming and decreased precipitation in southern areas, but only to decreases in winter precipitation at higher latitudes. In southern Finland SWE and CSCD were associated with ACP affecting winter SAT (AO), and in central and northern parts with ACPs influencing winter precipitation (EA, EA/WR and AO). Analysis of snowmelt hydrology in Finland indicated that snowmelt flux has a much greater influence than rainfall on simulated peak snowpack outflow in Finland, which has decreased and shifted towards earlier in the year. / Tiivistelmä Pohjoisilla alueilla kuten Suomessa lumi edustaa merkittävää vesivarantoa mikä vaikuttaa vesi- ja maaekosysteemeihin sekä yhdyskuntien vesienkäyttöön. Lisäksi lumen sulanta aiheuttaa suurimmat vuosittaiset tulvahuiput. Tämä väitöstutkimus keskittyy ilmanlämpötilan ja sadannan muutoksien aiheuttamiin vaikutuksiin lumen kertymisessä ja lumen sulannan prosesseissa Suomessa, jotta ilmaston muutoksen aiheuttamia mahdollisia muutoksia voidaan paremmin ymmärtää. Väitöskirjan kaksi tutkimusta antavat kansallisen ja spatiaalisesti kattavan kuvan pitkäaikaisvaihtelusta ja muutoksista ilmanlämpötilassa ja sadannassa Suomessa ja niiden yhteyden ilmastojärjestelmiin (ACP) pohjoisella pallonpuoliskolla. Kansallisella tasolla, vuosittainen keski-ilmanlämpötila ja vuosisadanta lisääntyivät merkittävästä Suomessa viimeisen vuosisadan aikana. Kausittainen analyysi paljasti kevät ja kesä ilmanlämpötilojen sekä talvi ja kesä-sadantojen lisääntyneen. Ilmanlämpötila ja sadanta korreloi merkittävimmin Arktisen (AO), Itä Atlantti/Länsi Venäjä (EA/WR), Itä-Atlantti (EA) ja Skandinaavisen (SCA) oskillaatioiden kanssa. Eri puolilla Suomea tuloksissa oli spatiaalista eroa liittyen ilmasto trendeihin ja yhteyksiin ilmakehän kiertoliikkeisiin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin lisäksi lumivarojen riippuvuutta talviajan ilmastosta Suomessa. Vuosien 1909-2008 aineiston perusteella lumenvesiarvossa (SWE) havaittiin laskua sekä pysyvän lumipeitteen kestossa (CSCD) lyhenemistä. Etelässä tämä todettiin pääosin olevan seurausta talviajan lumisateiden vähentymisestä, jota vuorostaan selitti ilman lämpeneminen ja kokonaissademäärän pienentyminen. Pohjoisilla leveysasteilla ainoastaan talviaikaisen kokonaissademäärän pienentyminen selitti vähentyneitä lumivaroja. Tutkimuksessa Etelä-Suomen aineiston osalta tulokset SWE ja CSCD:ssa voitiin yhdistää muutoksiin talviseen SAT:hen (AO) vaikuttavissa ilmastojärjestelmissä (ACP). Keski- ja pohjoisosissa Suomea ilmastojärjestelmät (EA, EA/WR ja AO) vaikuttivat ainoastaan talviaikaiseen sadantaan. Aineiston perusteella voitiin myös todeta, että Suomessa kevätaikaisesta lumensulannasta johtuvaan valuntahuippuun vaikuttaa enemmän välitön lumen sulanta kuin sulannan aikana esiintynyt vesisade. Lumen sulannan huippuarvo havaittiin myös laskeneen sekä sen ajoittuminen aikaistuneen.

Abstract This thesis addresses the conceptual and institutional framework of current planning and assessment processes for large-scale energy projects in Finland. In particular, recent proposals for nuclear and hydro power projects are described and theoretically discussed in regard to the procedural capacities that allow for public participation. It is argued that because of ill-defined purposes of public participation and an institutional bias towards conflict-free siting processes, opportunities for participation have little relevance in terms of the overall aim of rendering decisions legitimate. Rather, participatory procedures exhibit a strong ritualistic character within a legalistic atmosphere, thereby excluding political argument whenever citizens are encouraged to engage. A normative account of the welfare society – expressed in Finland through the notion of the overall good in energy decision making – advocates reflection on current practices against the background of conceptualisation of political engagement in planning and decision making. In addition, it is argued that despite efforts to strengthen local government and administration, public institutions appear to refrain from engaging in the planning process. This vacant space is filled by private institutions, though these lack a political mandate for their activities. Thus, this thesis argues that instead of increasing the legitimacy of procedures and decisions, the opposite is taking place through a weakening of public institutions and representative functions. More generally, it is emphasised that the participatory imperative has to be considered a paradigmatic shift that requires reflection. The thesis discusses the influence of academic scholars on the formulation of a “participatory turn” that has produced an understanding of underlying expectations towards participating citizens in planning and assessment processes. Based on a review of theoretical outlines of reasonable and rational discourse, it is stated that these notions neglect important motivational factors and reinforce the exclusion of citizen participation in political struggle. / Tiivistelmä Tämä väitöskirja käsittelee laajojen energiahankkeiden nykyisten suunnittelu- ja arviointiprosessien käsitteellistä ja institutionaalista rakennetta. Erityisesti kuvataan ja tarkastellaan teoreettisesti viimeaikaisia ydin- ja vesivoimahanke-esityksiä suhteessa menettelytapojen kykyyn ottaa huomioon kansalaisten vaikutusmahdollisuudet. Osoitetaan, että epämääräisten julkisen osallistumisen tavoitteiden ja yksipuolisen sijoitusprosessien konfliktittomuutta suosivan institutionaalisen suhtautumisen vuoksi osallistumistilaisuuksilla on vain vähän merkitystä päätösten legitimoinnin tavoitteen kannalta. Legalistisen ilmapiirin vallitessa osallistavat menettelytavat näyttäytyvät pikemminkin luonteeltaan ritualistisina, ja tähän liittyen poliittiset argumentit jätetään huomiotta aina, kun kansalaisia rohkaistaan vaikuttamaan. Normatiivinen kuvaus hyvinvointiyhteiskunnasta – joka Suomessa ilmaistaan energiapäätöksenteossa yleisen hyvän käsityksen kautta – vaatii nykyisten käytäntöjen uudelleenarviointia suunnitteluun ja päätöksentekoon liittyvän poliittisen sitoutumisen käsitteellistämisen taustaa vasten. Lisäksi osoitetaan, että huolimatta yrityksistä vahvistaa paikallista hallintoa, julkiset instituutiot näyttävät olevan haluttomia sitoutumaan suunnitteluprosesseihin. Tämän vapaan tilan täyttävät yksityiset instituutiot, vaikka niiden toiminnalta puuttuu poliittinen mandaatti. Siten tämä väitöskirja esittää, että menettelytapojen ja päätösten legitimiteetin lisäämisen sijaan on julkisten instituutioiden ja edustuksellisten tehtävien heikkenemisen kautta käymässä päinvastoin. Yleisemmällä tasolla painotetaan, että osallistava imperatiivi täytyy ymmärtää paradigmaattiseksi muutokseksi, joka vaatii pohdiskelua. Väitöskirja käsittelee akateemisten tutkijoiden vaikutusta ”osallistavan käänteen” formulointiin, joka on vaikuttanut käsityksiin suunnittelu- ja arviointiprosesseihin osallistuvista kansalaisista. Järkevän ja rationaalisen diskurssin teoreettisten yhteenvetojen uudelleen tarkastelun perusteella todetaan, että nämä käsitykset jättävät huomiotta tärkeitä motivaatioon liittyviä tekijöitä ja vahvistavat kansalaisten osallistumisen sulkemista poliittisen taistelun ulkopuolelle.

Abstract In my study I have taken a contrastive look at Finnish and Estonian inflectional morphology as evidenced in their literary forms. In its perspective the present study differs from the contrastive linguistic research as it is commonly practiced in Finland, in which the objects of research have usually been the relations between Finnish and a morphologically poorer Indo-European language. The languages now in comparison are both morphologically rich languages, viz., Finnish and Estonian, and they also share a common historical background. The objective of my study is twofold: the primary goal is to obtain theoretical information about the relations of inflectional morphology that pertain between these two languages and, secondly, to acquire pedagogically applicable data for language teaching purposes. In order to achieve these goals, it is essential to find out how and to what extent Finnish and Estonian differ from each other morphologically, where the differences come from and how the changes have affected these languages typologically. The results show that by comparing languages it is also possible to discover such features that would not have been possible to detect by just focusing on one language. Natural morphology and markedness theory have served as the theoretical bases for this study. Even in the common grammatical categories there are differences in the markedness relations between Finnish and Estonian. Contrastive research usually deals with a synchronic comparison of languages. However, in analyses of morphological relations between Finnish and Estonian it has turned out practical to relate the synchronic phenomena to their historical background. By adopting this procedure, we are able to unveil the strategic solutions that have taken the languages in different directions. These solutions are reflected in synchronic differences and they can also be indications of typological differentiation. The reasons underlying morphological divergence between Finnish and Estonian can often be found in the developments that have taken place in Estonian: phonological changes can have led to changes in morphological structures and even to morphological innovations. The complete morphologicalization of consonantal gradation and the birth of internal inflection are two of the important processes that Estonian has undergone. To some extent, differences have also been caused by conscious development and standardization of the two languages. A comparison of inflectional morphology in Finnish and Estonian nouns shows that the singular and plural genitive forms have a more focal position in Estonian than they have in Finnish. I will also show in more detail, both diachronically and from the point of view of markedness, the nature of the relationship between the three plural types of Estonian compared to the two types in Finnish. In verb morphology there are important differences, for example, in the passive construction, the mood system and past tense relations as well as in the selection and morphology of the infinite forms. A characteristic feature of Estonian is the weakening of the category for person: many finite verb forms are without the person suffix altogether, or it is optional. The present analysis shows that the relations between Finnish and Estonian paradigm types are quite complex. For instance, many Finnish two-stem word-types are parallel to an Estonian type that has evolved into a single-stem type. However, Estonian can have developed a secondary consonant stem type, which has no equivalent in the Finnish paradigms. There is also ample evidence for one Finnish paradigm having its parallels in two or more types in Estonian. This is the case, for instance, in the two-syllable e contracted nouns and contracted verbs. In addition, a path of development in Estonian may also have led to merging of two paradigm types, such as the coalescence of us quality terms and action terms. / Tiivistelmä Tarkastelen tutkimuksessani kontrastiivisesti suomen ja viron taivutusmorfologiaa niiden kirjakielisen edustuksen pohjalta. Lähtökohdiltaan työni poikkeaa Suomessa yleensä harjoitetusta kontrastiivisesta tutkimuksesta, jossa kohteina ovat olleet tavallisesti suomen ja jonkin usein morfologialtaan köyhemmän indoeurooppalaisen kielen suhteet. Nyt vertailtavina ovat paljolti yhteisen taustan omaavat läheiset sukukielet, suomi ja viro, jotka ovat morfologialtaan rikkaita. Tutkimukseni päämäärä on kahtalainen: ensisijaisena tavoitteena on saada teoreettista tietoa kielten taivutusmorfologisista suhteista, mutta toiseksi myös pedagogisesti hyödynnettävissä olevaa tietoa kielenopetuksen tarpeisiin. Keskeistä on sen selvittäminen, miten ja missä määrin suomi ja viro poikkeavat toisistaan morfologisesti ja mistä erot johtuvat sekä miten muutokset ovat vaikuttaneet kieliin typologisesti. Tulokset osoittavat, että kieliä vertailemalla niistä voidaan saada selville sellaisiakin seikkoja, jotka eivät olisi havaittavissa vain yhteen kieleen keskittymällä. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä on luonnollinen morfologia ja tunnusmerkkisyysteoria. Suomen ja viron välillä ilmenee yhteisissäkin kielioppikategorioissa eroja tunnusmerkkisyyssuhteissa. Kontrastiivisen tutkimuksessa on tavallisesti kyse kielten synkronisesta vertailusta. Suomen ja viron morfologisten suhteiden selvittämisessä on osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi synkronisten ilmiöiden suhteuttaminen historialliseen taustaan. Tällöin näkyvät kieliä eri suuntaan vieneet strategiset ratkaisut, jotka nyt kuvastuvat synkronisina eroina ja voivat olla osoituksena typologisesta erilaistumisesta. Suomen ja viron morfologisten erojen syynä on usein etenkin virossa tapahtunut kehitys: äänteenmuutokset ovat voineet johtaa kielen muotorakenteessa muutoksiin, myös morfologisiin innovaatioihin. Tärkeitä prosesseja ovat virossa olleet astevaihtelun täydellinen morfologistuminen ja sisäisen taivutuksen synty. Niin ikään eroja on jossain määrin aiheuttanut kielten tietoinen kehittäminen ja normittaminen. Suomen ja viron nominien taivutusmorfologian vertailu osoittaa, että virossa erityisesti yksikön ja monikon genetiivimuodoilla on järjestelmässä huomattavasti keskeisempi asema kuin suomessa. Esitän myös lähemmin, millainen on viron kolmen monikkotyypin suhde suomen kahteen tyyppiin sekä diakronisesti että tunnusmerkkisyyden kannalta. Verbimorfologiassa kielten kesken on tärkeitä eroja muun muassa passiivissa, modusjärjestelmässä, imperfektityyppien suhteissa sekä infiniittimuotojen valikoimassa ja morfologiassa. Virolle leimallista on persoonakategorian heikkeneminen: monet finiittiset verbimuodot ovat vailla persoonapäätettä tai sellainen on valinnainen. Suomen ja viron paradigmatyyppien suhteet osoittautuvat varsin kirjaviksi. Monia suomen kaksivartaloisia sanatyyppejä vastaa virossa yksivartaloiseksi kehittynyt tyyppi. Toisaalta viroon on voinut syntyä sekundaaria konsonanttivartaloisuutta, jollaiselta suomen paradigmoista puuttuu vastine. On myös useita esimerkkejä siitä, että yhtä suomen paradigmatyyppiä, esimerkiksi kaksitavuisia e-supistumanomineja sekä supistumaverbejä, vastaa virossa kaksi tai useampia tyyppejä. Kehitys on virossa voinut johtaa myös kahden paradigmatyypin, kuten us-ominaisuudennimien ja -teonnimien, yhdistymiseen.

Abstract This dissertation is a pioneering effort in a project to document, preserve and study the human remains found beneath old Northern Finnish churches. These remains have spontaneously mummified as a result of the early modern elite’s practice of burying under church floors. The main subject of the study is an early 17th-century Vicar of the Kemi parish, Nikolaus Rungius, and his mummified remains. His mummy that still is an important tourist attraction and a popular character in local lore, has a unique history as it has been exhibited since the 18th-century. The computed tomography scanning performed on the mummy revealed pathological findings suggesting that the Vicar suffered from obesity-related conditions. The most convincing of these was the manifestation of DISH in his thoracic spine. There were also indications of tuberculosis, such as a probable Pott’s spine, as well as calcifications, for example, in subareolar regions. The latter may also represent gynaecomastia, which currently is a rather common finding in elderly men. The scans also provided information concerning the preservation. In addition to the right forearm that was lost by the mid-19th-century, six cervical vertebrae are missing. The head still appears to be attached through a continuous band of soft tissue, and has likely belonged to the same person as the rest of the body. Both the Vicar’s dental health examined through the scans, and the results of the stable isotope analyses (δ13C, δ15N) of his nail keratin, along with the obesity-related findings, indicated a rather heavy diet rich in protein. This is in line with what is known about the early modern Northern Finnish diets. They were mainly based on foodstuffs acquired by hunting, fishing and animal husbandry. These interpretations also comport with the Vicar’s status, and assumed wealth. Typically, the clergy could maintain abundant diets. Even manifestations of DISH are rather commonly found in remains from monastery sites. The Vicar’s δ15N value was elevated in comparison to the values of the control group comprised of other early modern human remains in Northern Finnish churches. This discrepancy may be due to a stronger input of dietary protein sourced from top aquatic predators, such as the seal. Another plausible explanation could be the connection between the elevated δ15N value and DISH previously found by several authors. / Tiivistelmä Tämä väitöstutkimus on osa projektia, jonka päämääränä on vanhojen pohjoissuomalaisten kirkkojen alla lepäävien muumioituneiden vainajien dokumentointi, säilyttäminen ja tutkimus. Muumioitumisen taustalla on varhaisen uuden ajan eliitin tapa haudata kirkkojen lattioidenalaisiin tiloihin. Tutkimuksen pääkohteena on 1600-luvun alun Kemin seurakunnan kirkkoherran, Nikolaus Rungiuksen hyvin säilynyt ruumis. Kirkkoherran muumiolla on ainutlaatuinen historia, sillä se on ollut nähtävillä 1700-luvulta lähtien. Tämä paikallistaruston hyvin tuntema hahmo on edelleenkin tärkeä turistikohde. Muumion tietokonetomografinen kuvantaminen paljasti useita patologisia löydöksiä. Osa niistä vihjaa kirkkoherran kärsineen tiloista, joilla on yhteys ylipainoon. Kaikista vakuuttavimmin siihen viittaisi hänen rintarangassaan havaittu diffuusin idiopaattisen skeletaalisen hyperostoosin (DISH) aiheuttama leesio. Myös tuberkuloosista havaittiin viitteitä, kuten mahdollinen Pottin tauti, sekä subareolaariset kalkkeumat. Jälkimmäiset voivat tosin olla gynekomastiankin aiheuttamat. Kuvantaminen tarjosi tietoa myös muumion säilyneisyydestä. Pitkään kadoksissa olleen oikean kyynärvarren lisäksi kuusi kaulanikamaa puuttuivat. Pää ja torso näyttäisivät kuitenkin edelleen yhdistyvän toisiinsa niskassa, mikä tarkoittaisi molempien osien kuuluneen samalle yksilölle. Sekä kirkkoherran hammasterveys, että kynnen keratiinin isotooppianalyysit (δ15N, δ13C) indikoivat, että hänen ruokavalionsa lienee ollut raskas ja proteiinirikas. Rintarangan DISH-leesio tukee tätä päätelmää, joka sopii yhteen myös aiempien pohjoissuomalaista varhaisen uudenajan ruokavaliota koskevien tietojen kanssa. Ravinto hankittiin lähinnä metsästämällä, kalastamalla ja karjanhoidolla. Tulokset yhtenevät kirkkoherran sosiaalisen statuksen ja oletetun vaurauden kanssa: papisto kykeni tyypillisesti nauttimaan runsaasta ruokavaliosta. Jopa ylipainoon yhdistetty DISH on erityisen tyypillinen löydös nimenomaan luostarikaivauksien vainajissa. Stabiili-isotooppianalyysit paljastivat kirkkoherran typpiarvon merkittävästi muista pohjoissuomalaisista muumioista koostuvan verrokkiaineiston arvoja korkeammaksi. Ero selittynee ravinnon suuremmalla määrällä vesistöjen huippusaalistajien, kuten hylkeiden proteiinia. Toinen mahdollinen selitys voi liittyä kohonneiden typpiarvojen ja DISHin väliltä aiemmin löydettyyn yhteyteen.

Uppsatsens huvudsyfte är att studera finska representationer i svensk spelfilm ur ett postkolonialt perspektiv. Med en diskursanalytisk ansats och med stöd i psykoanalys, postkolonial och feministisk teori diskuteras hur finsk etnicitet konstrueras, omförhandlas och samverkar med kategorier som genus, sexualitet och klass i svensk spelfilm från 1980 till 2010. Författaren vill visa på vilka sätt representationerna kan kopplas till en postkolonial relation mellan Sverige och Finland. Ett annat syfte är att ge exempel på hur postkolonial teori kan tillämpas i en svensk-finsk kontext. Fyra filmer analyseras: Två killar och en tjej, Seppan, Populärmusik från Vittula och Kid Svensk. Varje filmanalys utgår från ett tema: 1) hur etnicitet kan kopplas till olika rum eller miljöer; 2) hur kategorier som sexualitet, klass, genus och etnicitet samverkar; 3) hur etnicitetsbegreppet kan töjas samt 4) hur olika motståndsstrategier kan se ut. En central slutsats är att representationerna av finnar i svensk film ingår i en kolonial diskurs. Filmiska representationer är en del i denna diskurs. När den etniska kategorin finskhet är närvarande i svensk film aktiveras olika maktordningar som vilar på historiska stereotyper och sociala och materiella förhållanden. Men även motståndsstrategier blir synliga. Finnar och finskhet framstår och konstrueras ofta som något exotiskt och skrämmande men samtidigt begärligt i en svensk kontext.

Abstract This narrative research focuses on teachers’ perceptions of autonomy because of its importance to job commitment, efficiency, satisfaction, and motivation. A positive perception of autonomy relates to teachers’ feelings of competency, empowerment and professionalism. The overall importance of and desire for autonomy may be symptomatic of teachers’ reactions to obtain more, or to keep the autonomy they have. Previous studies have often depicted teacher autonomy as individualistic, comprising freedom from control. However, this research challenges the appropriateness of this conceptualisation of teacher autonomy by asking how upper-secondary school mathematics teachers perceive their autonomy in different contexts. To display contextual variations, the interviews with 15 upper-secondary school mathematics teachers from Canada and 12 from Finland were based mainly on open-ended questions. The contents of the teachers’ narratives were analysed in their whole and by comparing categories of narratives from one context to another. The findings suggest that context influences how teachers perceive their autonomy. They also reveal that trust plays a decisive role in whether teachers feel autonomous or not, that trust plays a central to the relationships teachers have at work, and that autonomy inextricably exists in relations. Consequently, this research claims that the spectrum of autonomy for teachers should be expanded beyond its current individuality, to include a broader, more relational understanding of autonomy. A core argument of this research is therefore that teacher autonomy needs to be reconceptualised as relying on contextual sensitivities and relationships. By providing a more comprehensive conceptualisation of teacher autonomy—i.e., one which is more context-sensitive and which focuses on teachers’ concerns—the findings of this research supports more empowering ways for teachers to exert a proactive influence on their own autonomy. Teachers’ perception of their autonomy is of practical and academic importance. Teachers who feel satisfied, supported, empowered and autonomous are more committed and motivated, which in turn advances better, more adaptive, and more adequate teacher education. / Tiivistelmä Tämän narratiivisen tutkimuksen kohteena ovat opettajien käsitykset autonomiasta. Ne ovat tärkeitä työhön sitoutumisen, tehokkuuden, tyytyväisyyden, ja motivaation kannalta. Myönteisellä käsityksellä autonomiasta on merkitystä opettajien tuntemuksiin pätevyydestä, voimaantumisesta ja ammattitaidosta. Autonomian arvostaminen ja tarve autonomiaan voivat kertoa opettajien halusta pitää kiinni autonomiastaan tai lisätä sen määrää. Aiempi kirjallisuus kuvaa opettajan autonomiaa yksilökeskeisenä, vapaana ulkopuolisesta kontrollista. Tämä tutkimus haastaa yksilökeskeisen näkemyksen kysymällä, miten lukion opettajat eri konteksteista kokevat autonomiansa. Kontekstuaalisten vaihtelujen tutkimista varten haastateltiin 15 lukion matematiikan opettajaa Kanadasta ja 12 lukion matematiikan opettajaa Suomesta esittämällä heille enimmäkseen avoimia kysymyksiä. Opettajien narratiivien sisällöt analysoitiin kokonaisuudessaan ja vertaamalla kategorioita kontekstien välillä. Tuloksista voidaan päätellä, että konteksti vaikuttaa merkittävästi siihen, miten opettajat kokevat autonomian. Luottamuksella on keskeinen merkitys sille, tuntevatko opettajat itsensä autonomisiksi toimijoiksi vai eivät. Lisäksi havaittiin, että luottamuksella on suuri merkitys työympäristön ihmissuhteissa, ja että autonomia on erottamaton osa näitä suhteita. Näin ollen tutkimuksen johtopäätöksissä esitetään, että autonomian käsitteen kirjoa tulisi laajentaa nykyisestä yksilökeskeisestä painotuksesta laveampaan määrittelyyn. Tämän tutkimuksen keskeinen väite on, että opettajan autonomiaa käsitteenä tulisi tarkastella uudelleen huomioimalla erilaiset kontekstit ja ihmissuhteet. Painottamalla kokonaisvaltaisempaa näkemystä opettajien autonomiasta, toisin sanoen huomioonottamalla kontekstin ja opettajien omat huolenaiheet, tämän tutkimuksen tulokset viittaavat tarpeeseen opettajien voimaannuttamisesta, jotta he voivat proaktiivisesti vaikuttaa omaan autonomiaansa Opettajien käsityksillä autonomiasta on merkitystä sekä käytännön että teorian kehittämisen näkökulmista. Työssään tyytyväinen, tuettu, voimaantunut ja itsenäinen opettaja on sitoutunut ja motivoitunut. Opettajien autonomiaan liittyvien käsitysten parempi ymmärtäminen edesauttaa opettajankoulutuksen kehittämistä.

Zugl.: Turku, Univ., Diss., 2007

Diss. : / Nimeke PDF-nimiösivulta. Myös painettuna ISBN 978-952-10-4954-5.