Diss. -- Helsingin yliopisto. / Myös verkkojulkaisuna.

Abstract This thesis includes three separate empirical studies on economic demography and health economics. The first study explores the effect of alcohol consumption on divorce across 23 OECD countries during the period 1960–2010. We find strong evidence that alcohol consumption is a major socioeconomic factor which influences divorces in these countries. We find robust evidence on the relationship between alcohol consumption and divorce rates both in the short and long run. In addition, using worldwide survey data on values we explore whether the change in values with respect to marriage, and moral values can explain our findings. It is noteworthy, that alcohol consumption has a significant effect on divorces even after controlling for moral values. The second and third studies concentrate on the economics of suicide. In the second study, we explore the effects of unemployment on the well-being of the regional population with disaggregated suicide data across gender and age in Finland during 1991–2011. Our findings suggest that the increased job insecurity is associated with higher number of suicides than what is expected in good economic times. The effect is significant especially for the prime working-age (35–64 years old) male suicides. The second main contribution of this study is to relate the concept of social norm to unemployment. We show that in high unemployment areas the association between job loss and suicide mortality is not as severe as in low unemployment areas. An implication is that the burden of unemployment is reduced when it becomes socially more common and acceptable. The goal of the third study is to provide evidence on the effects of economic crises on suicides in 21 OECD countries over the period between 1970 and 2011. In conclusion, this study shows that over 60 000 suicides are attributable to the economic/financial crises since 1970. Two main findings emerged from the data. First, the impact of the most recent global financial crisis (2008) on suicides was not particularly stronger than that of the previous major economic/financial crises. Second, stock market crashes and banking crises are the most severe economic crises in terms of excess suicides when calculated on population-level data. / Tiivistelmä Tämä väitöskirja koostuu kolmesta empiirisestä tutkimuksesta. Tutkimukset keskittyvät väestötason kysymyksiin avioerojen määrään vaikuttavien sosioekonomisten tekijöiden, sekä makrotaloudellisten tekijöiden ja itsemurhien välisen yhteyden näkökulmasta. Ensimmäisessä tutkimuksessa tarkastellaan alkoholin kulutuksen vaikutusta avioerojen määrään 23 OECD-maassa vuosina 1960–2010. Tutkimuksessa havaitaan alkoholin kulutuksen olevan yksi merkittävimmistä avioeroihin vaikuttavista sosioekonomisista tekijöistä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. Tutkimuksen mukaan alkoholin kulutuksella näyttäisi olevan vaikutusta avioerojen lukumäärään myös silloin, kun moraaliarvoissa tapahtuneet muutokset on huomioitu. Toinen ja kolmas tutkimus keskittyvät itsemurhien taloustieteeseen. Toisessa tutkimuksessa tarkastellaan työttömyyden vaikutuksia hyvinvointiin. Aineistona käytetään maakuntatason sukupuoli- ja ikäryhmäjaoteltua aineistoa itsemurhakuolleisuudesta Suomessa vuosina 1991–2011. Tutkimuksen mukaan kasvava epävarmuus työpaikan pysyvyydestä voi johtaa korkeampiin itsemurhalukuihin kuin mitä olisi odotettavissa parempina taloudellisina aikoina. Tämä tulos näyttäytyy erityisesti työikäisten miesten keskuudessa. Toinen tutkimuksen päätuloksista liittyy sosiaalisten normien näkymiseen siinä, miten työttömyys vaikuttaa itsemurhakuolleisuuteen. Tulokset osoittavat, että korkeamman työttömyyden alueilla työn menettämisen ja itsemurhakuolleisuuden välinen yhteys ei ole niin voimakas kuin matalamman työttömyyden alueilla. Sosiaalisten normien vaikutus näyttäisi suojaavan ihmisiä itsemurhakuolleisuudelta niissä tapauksissa, jolloin työttömyys on yleisempää. Kolmas tutkimus tarjoaa tietoa talouskriisien vaikutuksista itsemurhiin 21 OECD-maassa vuosina 1970–2011. Tutkimuksen mukaan yli 60 tuhannen itsemurhan voidaan katsoa olevan yhteydessä talouskriiseihin vuodesta 1970 lähtien. Löydökset osoittavat, etteivät viimeisimmän globaalin finassikriisin vaikutukset itsemurhakuolleisuuteen poikenneet merkittävästi aikaisempiin laajoihin kriiseihin verrattuna. Lisäksi pankki- ja osakemarkkinakriiseillä näyttäisi olevan muita talouskriisejä vakavammat vaikutukset itsemurhakuolleisuuteen väestötasolla tarkasteltuna.

Abstract Perceptions of Finland and Finns held by Canadian government decision-makers underscore the relations between the two countries. The individuals involved had definite views of what Finland and Finns were like and these images were at times openly expressed or inferred from the archived government departmental files. Using an analysis of images, the evolving bilateral relations between Canada and Finland from the recognition of Finnish independence in 1919 until the early Cold War in 1948 can be understood from the Canadian perspective. The images are analyzed on a scale in terms of their positive or negative connotations. Positive images regarded Finland as a friendly, Northern, country, a borderland, cultured, Western, modern, progressive, liberal, and democratic. When these images were applied to Finns they were seen as honest, hardworking, reliable and the payers of debts. On the opposite end of the spectrum, Finland was an enemy and a trade competitor. The Finnish people could also be seen with negative images as dangerous and radical. These images existed before the establishment of diplomatic relations and carried over to interactions involving immigration, the League of Nations, trade, and scientific exchanges. They are also evident in relations between the two countries during the Winter War, in the decision to declare war against Finland during the Continuation War, during the armistice period, the peace process, and the during the early Cold War when normalized relations were established. The findings suggest that relations between Canada and Finland were most often impacted by events in Europe. The images of Finland and Finns did not directly impact relations as such, since the policies and actions taken were based on what decision-makers considered realistic assessments of the situation, as well as Canada’s national interests and capabilities. However, the images appear frequently as a means to narrow the range of acceptable options, rationalizations for specific polices, and justification for particular actions. / Tiivistelmä Kanadan hallituksen päätöksentekijöiden näkemykset Suomesta ja suomalaisista korostavat maiden välisiä suhteita. Hallituksen arkistot paljastavat, että päättäjillä oli selvä näkökuva Suomesta ja suomalaisista, ja siihen viitattiin joko avoimesti tai peitetysti. Kanadan ja Suomen suhteet Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta vuonna 1919 aina kylmän sodan alkuun saakka vuonna 1948 ovat ymmärrettävissä Kanadan näkökulmasta käyttämällä näkökuva-analyysia. Näkökuvat analysoidaan joko positiivisella tai negatiivisella asteikolla. Positiiviset näkökuvat Suomesta kuvaavat sitä ystävällisenä, pohjoisena rajamaana, joka oli sivistynyt, länsimainen, nykyaikainen, edistynyt, suvaitsevainen ja demokraattinen. Suomalaiset nähtiin rehellisinä, ahkerina, luotettavina ja velkansa maksajina. Asteikon toisessa päässä Suomi nähtiin vihollisena ja kauppakilpailijana. Suomalaiset voitiin myös nähdä negatiivisesti vaarallisina ja radikaaleina. Nämä näkökuvat olivat läsnä ennen maitten välisten diplomaattisuhteiden perustamista, ja jatkuivat vuorovaikutuksissa koskien siirtolaisuutta, Kansojen liittoa, kauppaa ja tieteellistä vaihtoa. Ne ovat myös nähtävissä suhteissa talvisodan aikana, päätöksessä julistaa sota Suomea vastaan jatkosodan aikana, aserauhan aikana, rauhanteon aikana sekä paluussa normaaleihin suhteisiin kylmän sodan alussa. Euroopan tapahtumilla näytti olevan myös suuri vaikutus Suomen ja Kanadan suhteisiin. Näkökuvat Suomesta ja suomalaisista eivät suoranaisesti vaikuttaneet maitten suhteisiin, koska käytännöt ja toiminnat perustuivat päättäjien mielestä realistiseen arvioon tilanteista sekä Kanadan kansallisista eduista ja kyvyistä. Tästä huolimatta näitä näkökuvia käytettiin usein rajoittamaan hyväksyttävien vaihtoehtojen valikoimaa, järkeistämään tiettyjä käytäntöjä sekä oikeuttamaan joitakin toimintoja.

Abstract The horse is one of the most important animals both culturally and historically in Finland. During the last 100 years the use of horses has changed as their roles in agricultural and forestry work and warfare have changed to companion in sport, therapy and recreation. In the 1960s the number of horses collapsed with the mechanization and urbanization. And yet their numbers are now rising with their popularity in recreation and sports. This study seeks to explain how the changing roles of the horse are displayed in the concepts of it, its handling and human-horse relationship in Finland. The time span of the research dates from the 1920s to 2000s but some background knowledge of horses from archaeology, history and ethnology are also used. This PhD study falls under the fields of cultural anthropology and human-animal studies. The main research material consists of interviews conducted by the researcher and written horse stories of Finnish people from the archives of the Finnish Literature Society. The theoretical-methodological framework in this study employs cognitive anthropology and narrative research. Those narratives which included personal experiences were analyzed with the interviews in order to find cultural models of human-horse relationship and to find the most common concepts and meanings given to horses. Furthermore, in the research the meaning of childhood experiences, different concepts of horses by different generations and genders, and the differences due to varying horse keeping traditions, such as trotting and riding, were identified. The analysis according to cultural model theory produced five cultural models based on the different concepts of horses and the ways they were handled such as servant, machine, hero, performer and therapist. Of these the servant and machine models were associated with the working horse, and in the servant model the human-horse relationship was described by trust, matching temperaments, and human leadership. Machine model included a mechanical idea of horses and was based on mistrust, disregard and domination towards the animal. The warhorse was seen as a hero that was anthropomorphized and respected more than other horses in the narratives. Of contemporary horses the sport horses were seen as performers and the human-horse relationship was based on practicality, reading the horse and human ambition. A leisure horse was considered a therapist with which the relationship was based on understanding, nurture and adventurous experience. The horse appears as a friend and an object of affection in all other models except the machine model. / Tiivistelmä Hevonen on yksi merkittävimpiä eläimiä Suomessa niin kulttuurisesti kuin historiallisesti. Sen rooli on kuitenkin muuttunut paljon viimeisen sadan vuoden aikana; kun 1960-luvulla hevosten määrä romahti maatalouden murroksen ja kaupungistumisen myötä, nykyään hevosten määrä nousee sen suosion kasvaessa harraste- ja urheilueläimenä. Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten muutos näkyy suomalaisten hevoseen, hevosen käsittelyyn sekä ihmisen ja hevosen suhteeseen liittämissä käsityksissä. Ajallisesti tutkimus keskittyi 1920–2000-lukujen väliseen ajanjaksoon, mutta sitä taustoitettiin arkeologisella, historiallisella ja kansatieteellisellä tiedolla hevosesta. Kulttuuriantropologian sekä yhteiskuntatieteellisen ja humanistisen eläintutkimuksen erityisaloihin kuuluvan tutkimuksen pääaineisto koostui tekijän tekemistä haastatteluista sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Hevostarinakeruu-kilpakeruuaineistosta. Tutkimuksen teoreettis-metodologinen viitekehys koostui kognitiivisen antropologian ja narratiivitutkimuksen näkökulmista. Tutkimusaineistoon valituista kokemuskertomuksista etsittiin kulttuurisia malleja hevosesta eli niissä yleisemmin esiintyviä käsityksiä ja merkityksiä. Tutkimuksessa kävivät lisäksi ilmi lapsuuden hevoskokemusten merkityksellisyys, eri sukupolvien ja sukupuolten erilaiset hevoskäsitykset ja eri hevosenkäsittelyperinteistä juontuvat erot esimerkiksi ravi- ja ratsastuskulttuureissa. Kulttuurimalliteorian mukaisen analyysin tuloksena löytyi viisi kulttuurista mallia hevosesta ja hevosen käsittelystä; palvelija-, kone-, sankari-, suorittaja- ja terapeuttimallit. Näistä palvelija- ja konemallit liittyivät työhevoseen. Palvelijamallin mukaan ihmisen ja hevosen suhdetta kuvasivat luottamus, luonteiden yhteen sopiminen ja ihmisen johtajuus. Konemalli perustui epäluuloon ja välinpitämättömyyteen hevosta kohtaan sekä hevosen alistamiseen. Sankarina näyttäytyi sotahevonen, jota inhimillistettiin ja kunnioitettiin kertomuksissa enemmän kuin muita hevosia. Nykyhevosista urheiluhevoset näyttäytyvät suorittajina ja suhteessa siihen korostuivat käytännöllisyys, hevosen lukeminen ja ihmisen kunnianhimo. Harrastehevonen oli monelle kertojalle terapeutti, jonka kanssa suhde perustui ymmärtämiseen, hoivaamiseen ja elämyksellisyyteen. Ystävänä ja kiintymyksen kohteena hevonen näyttäytyi kaikissa paitsi konemallissa.

The aim of this essay is to study and describe the spoken Finnish. The study describes the language of the informants and specially the incorrect use of the language. The aim is to find out what mistakes the informants make and whether they make the same kind of mistakes. One aim is to find out whether their language is influenced by Swedish and whether it is influenced to the same extent. Another aim is to find out whether Tornedalen Finnish (Meänkieli), the local variant of the Finnish language influences their language. The study is based on eight interviews done with Swedish teenagers from Pajala, and the study method is qualitative and descriptive. The study includes morphology, syntax and semantics. The result of the study shows that the influence of Swedish is noticed mainly in the syntax. The influence is not noticed to the same extent in the language of all the informants. The influence of Tornedalen Finnish is noticed mainly in the vocabulary, personal pronouns and morphology. Tornedalen Finnish is not used by all informants and not to the same extent by all of them.

Abstract Bisexuality became a viable identity in Finnish sexual culture in the early 1990’s. Prior to this, bisexuality was not a concept to which identities could be credibly attached. Instead, the concept was used to explain the fundamental nature of human sexuality. This usage also played a role in sexual minority politics, explaining the existence of homosexuality and justifying its acceptance. Bisexuality has helped define the border between comprehensible and incomprehensible sexuality, at certain times strengthening the normal, at other times positioning itself among the weirdest of the weird. The research material of this dissertation includes volumes of publications by the Finnish organizations active in sexual minority politics from the years 1969–1994, volumes of porn magazines from the years 1972–2006, a selection of single articles collected from mainstream press from the years 1993–2012 as well as interviews of 40 Finnish bisexuals from the years 1999, 2005 and 2009–2010. There is a total of 52 interviews, 12 of the informants having been interviewed twice. These interviews form a longitudinal study of Finnish bisexuals and their experiences. This doctoral thesis explores the question of how changes in Finnish legislation, sexual minority politics and media landscape have affected the concept of bisexuality and the experiences of the people who define their sexuality through that concept. This research traces the processes which made bisexuality a viable identity term in Finland after the removal of same-sex fornication from the criminal law. The concept of bisexuality has seen frequent use in porn as well, and the study reflects on how bisexual experiences can be characterized in a situation where the concept of bisexuality has been pornified. This research explains how bisexuality evolved from an instrument of sexual minority politics in the 1970’s and 1980’s to a concept employed by identity politics starting from the 1990’s, and finally to a term which can be used to entice and entertain different audiences in the 2010’s. / Tiivistelmä Biseksuaalisuus identiteettinä on tullut suomalaisessa seksuaalikulttuurissa mahdolliseksi 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Ennen tätä biseksuaalisuus ei ollut käsite, johon identiteettiä olisi uskottavasti voinut kiinnittää, vaan käsite, jonka avulla selitettiin inhimillisen seksuaalisuuden perusluonnetta. Tässä roolissa käsite toimi myös seksuaalivähemmistöpolitiikassa homoseksuaalisuuden olemassaolon ja hyväksyttävyyden oikeuttajana. Biseksuaalisuus on määrittänyt ymmärrettävän ja käsittämättömän seksuaalisen halun rajaa, välillä toimien normaalin vahvistajana, välillä sijoittuen oudoista oudoimman alueelle. Väitöstutkimuksen aineistona on seksuaalivähemmistöpoliittisten järjestöjen julkaisujen vuosikertoja vuosilta 1969-1994, pornolehtien vuosikertoja vuosilta 1972–2006, valtavirtalehdistöstä kerätty, yksittäisistä artikkeleista koostuva aineisto vuosilta 1993–2012, sekä 40 suomalaisen biseksuaalin haastattelua vuosilta 1999, 2005 ja 2009–2010. Yhteensä haastatteluja on 52, eli 12 haastateltavaa on haastateltu kahdesti. Haastattelut muodostavat suomalaisia biseksuaaleja ja heidän kokemuksiaan käsittelevän pitkittäistutkimuksen. Väitöskirjassa vastataan siihen, miten muutokset suomalaisessa lainsäädännössä, seksuaalivähemmistöpolitiikassa ja mediamaisemassa ovat vaikuttaneet biseksuaalisuuden käsitteeseen ja niiden ihmisten kokemuksiin, jotka määrittävät seksuaalisuutensa tuon käsitteen kautta. Tutkimus jäljittää sitä, millaisten prosessien kautta biseksuaalisuudesta tuli mahdollinen identiteettitermi samansukupuolisen haureuden rikoslaista poistamisen jälkeisessä Suomessa. Biseksuaalisuuden käsite on taajaan käytössä myös pornossa, ja tutkimus pohtii myös, miten biseksuaalista kokemusta voi luonnehtia tilanteessa, jossa biseksuaalisuuden käsite on pornoistunut. Tutkimus selvittää, miten biseksuaalisuus muuttui 1970- ja 1980-lukujen seksuaalivähemmistöpoliittisesta välineestä 1990-luvulta alkaen identiteettipoliittiseksi käsitteeksi, ja lopulta termiksi, jonka avulla voi 2010-luvulla viihdyttää ja houkutella erilaisia yleisöjä.

Abstract Becoming involved in war is an experience that has the potential to shape later-life health. The aim of the present study was to explore Finnish Second World War veterans’ health status and the determinants of self-rated health (SRH) and functional capacity, especially the ability to walk, and to identify risk factors and their combinations that predict late-life mortality among veterans. The study population comprised Finnish Second World War veterans who participated in the Veteran 1992 and Veteran 2004 Project surveys. In 1992, a postal questionnaire was sent to all 242,720 war veterans living in Finland. The follow-up survey, the Veteran 2004 Project, was conducted with a randomized sample of veterans who participated in the Veteran 1992 Project. The total number of participants in the baseline survey was 177,989 men and 48,745 women, and in the follow-up survey, 4,348 men and 651 women. The response rate was high in both surveys: 93% in 1992 and 87% in 2004. All analyses were conducted separately for men without disability, men with disability and women. In a cross-sectional study, SRH and functional capacity was found to be better among 80–84-year-old Finnish war veterans in 2004 compared with 1992, although the prevalence of many diseases increased during the follow-up. Among the 4,999 veterans who participated in both surveys, the majority rated their health as improved or unchanged during the follow-up. Walking difficulties and cardiovascular (CVD), musculoskeletal and neurological diseases were found to be predictors of declined SRH. When exploring functional capacity among veterans, neurological and musculoskeletal diseases, but especially walking difficulties, predicted veterans’ future functional impairment as many as 12 years in advance, and worsening of these conditions was associated with impaired activities of daily living. During an average 9.9-year follow-up, walking difficulties alone or together with multimorbidity and/or with a third risk factor was the most important risk factor for total and for CVD mortality among all veteran groups. In conclusion, the majority of veterans rated their SRH as improved or unchanged during the follow-up. The importance of walking difficulties as a determinant of SRH and functional capacity and as a predictor of mortality was confirmed. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida suomalaisten toisen maailmansodan veteraanien terveydentilaa ja tutkia, mitkä tekijät vaikuttavat veteraanien itsearvioituun terveyteen ja toimintakykyyn (erityisesti kävelykykyyn) sekä tunnistaa ne riskitekijät ja tekijäyhdistelmät, jotka ennustavat kuolleisuutta. Tutkimuspopulaationa käytettiin Veteraaniprojekti 1992 ja Veteraaniprojekti 2004 -tutkimuksiin osallistuneita veteraaneja. Vuonna 1992 kysely lähetettiin postitse jokaiselle Suomessa tuolloin asuneelle 242 720 veteraanille. Seurantatutkimukseen valittiin 5 750 veteraanin satunnaisotos vuoden 1992 tutkimukseen osallistuneista. Veteraaniprojekti 1992 -tutkimukseen osallistui 177 989 miestä ja 48 745 naista ja seurantatutkimukseen 4 348 miestä ja 651 naista. Osallistumisprosentti oli 93 % (1992) ja 87 % (2004). Analyysit tehtiin erikseen veteraanimiehille joilla ei ollut invaliditeettia, invalidimiehille ja naisille. Poikkileikkaustutkimuksessa tarkasteltiin 80–84-vuotiaiden veteraanien terveyttä ja toimintakykyä vuosina 1992 ja 2004. Vuonna 2004 veteraanit arvioivat terveytensä ja toimintakykynsä paremmiksi kuin samanikäiset veteraanit vuonna 1992, vaikka monet sairaudet yleistyivät seuranta-aikana. Suurin osa molempiin kyselyihin vastanneista 4 999 veteraanista arvioi terveytensä joko parantuneen tai pysyneen ennallaan seuranta-aikana. Veteraanien kokemat kävelyvaikeudet, sydän- ja verisuonisairaudet, tuki-ja liikuntaelinsairaudet sekä neurologiset sairaudet ennustivat itsearvioidun terveyden heikkenemistä. Sydän- ja verisuonisairauksia lukuun ottamatta edellä mainitut tekijät ennustivat myös toimintakyvyn laskua jopa 12 vuotta etukäteen. Myös kävelykyvyn heikkeneminen ja sairauksien paheneminen seuranta-aikana ennustivat toimintakyvyn laskua. Kävelyvaikeudet joko yksin tai yhdessä multimorbiditeetin ja/tai jonkin kolmannen riskitekijän kanssa oli tärkein sekä kokonaiskuolleisuutta että sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta ennustava tekijä kaikissa veteraaniryhmissä keskimäärin 9,9 vuoden seuranta-aikana. Yhteenvetona voidaan todeta, että enemmistö tutkimukseen osallistuneista veteraaneista arvioi terveytensä joko parantuneen tai pysyneen ennallaan seuranta-aikana. Koetut kävelyvaikeudet ovat erittäin tärkeä itsearvioitua terveyttä, toimintakykyä ja kuolleisuutta ennustava tekijä.

Abstract In recent years in Finland suicide has been discussed in the context of mental health problems. Together with psychiatric disorders, suicide has been seen as a result of adverse social conditions. Occasionally suicide has even been seen as a public health problem. This interpretation has been justified by Finland’s internationally high suicide rates. The inclusion of suicide in medical and psychiatric discussions as well as the production of scientific data on suicide through medical research have resulted in the widely accepted view of suicide as a medical problem. This thesis examines the history of Finnish medical suicide research and the production of psychiatric knowledge on suicide. Finnish suicide research dates back to the middle of the 19th century, when the conception of suicide as a scientific problem arrived in Finland from Continental Europe and the UK. Suicide remained a crime in the Finnish Penal Code until the early 1890s, but the idea of suicide as a medical, rather than moral, legal or theological issue gradually began to gain ground already in the early 19th century. By decriminalizing suicide the Grand Duchy of Finland followed the example set by the Western European countries. The early Finnish suicide research was linked to the French and the English debates on suicide. The emerging European medical conception of suicide was based on social beliefs, psychiatric discussions and early sociological theories rooted in statistical data. As part of the institutional and intellectual development of psychiatry, Finnish suicide research arrived at a new phase after the Second World War. The conception of suicide as an expression of national character or a product of racial characteristics gave way to a new conceptualization based on psychoanalytically oriented psychiatric research. In the 1970s, social psychiatric research began to look for the social determinants behind the suicide rates. This, in turn, prepared the ground for a nationwide suicide prevention project launched in the late 1980s. This thesis aims to shed light on the historical background of this project. The primary source material consists of documents related to Finnish medical suicide research and the discussion about suicide in medical journals in Finland from 1864 to 1985. / Tiivistelmä Itsemurhasta on Suomessa viime vuosina ja vuosikymmeninä puhuttu mielenterveyden ongelmien yhteydessä. Psykiatristen häiriöiden ohella itsemurhat on nähty yhteiskunnallisten olosuhteiden sairastuttavan vaikutuksen tuloksena. Ajoittain itsemurhista on puhuttu jopa kansanterveysongelmana. Tulkintaa on perusteltu viittaamalla kansainvälisesti ja varsinkin länsimaihin verrattuna korkeisiin itsemurhalukuihin. Pelkkiin lukuihin katsominen ei kuitenkaan riitä jonkin ilmiön leimaamiseen terveysongelmaksi. Tulkinnan syntyminen on edellyttänyt lääketieteellisen tutkimuksen kautta syntynyttä tietoa sekä itsemurhailmiön kytkemistä osaksi lääketieteellistä ja psykiatrista keskustelua. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen lääketieteellisen itsemurhatutkimuksen historiaa ja itsemurhia koskevan tiedon tuottamista. Suomalaisen itsemurhatutkimuksen juuret ulottuvat 1800-luvun puoleen väliin, jolloin käsitykset itsemurhasta tieteellisenä ongelmana rantautuivat Suomeen Manner-Euroopasta ja Isosta-Britanniasta. Tulkinta itsemurhasta pikemminkin lääketieteellistä kuin moraalista, juridista tai teologista käsittelyä edellyttävänä ilmiönä alkoi voittaa alaa 1800-luvun kuluessa. Dekriminalisoidessaan itsemurhan 1890-luvulla Suomen suuriruhtinaskunta seurasi Länsi-Euroopan maiden esimerkkiä. Varhainen suomalainen itsemurhatutkimus oli kytköksissä 1800-luvun ranskalaiseen ja englantilaiseen psykiatriseen tutkimukseen, yhteiskunnallisiin teorioihin ja väestötilastotietoihin nojaaviin käsityksiin. Osana psykiatrian institutionaalista ja tieteenhistoriallista kehitystä suomalainen itsemurhatutkimus astui toisen maailmansodan jälkeen uuteen vaiheeseen. Käsitykset itsemurhasta kansanluonteen tai rodullisten piirteiden ilmaisuna väistyivät, kun psykoanalyyttisesti orientoitunut tutkimus alkoi etsiä itsemurhan tiedostamattomia psyykkisiä syitä. 1970-luvulla psykiatrinen itsemurhatutkimus suuntautui yksilön mielen ohella yhteiskunnallisiin taustatekijöihin osana sosiaalipsykiatrista tutkimusta. Näin luotiin pohjaa 1980-luvun lopulla käynnistetylle valtakunnalliselle itsemurhien ehkäisyhankkeelle, jonka tieteenhistoriallista taustaa tämä tutkimus valottaa. Tämän tutkimuksen keskeisimmän lähdeaineiston muodostavat suomalaiset lääketieteellisestä näkökulmasta laaditut itsemurhatutkimukset ja itsemurhia käsitelleet tutkimusartikkelit vuosivälillä 1864–1985.

Abstract The aim of the study is to indicate the role of fiction in the institutionalisation and subsequent developments of the Finnish public library in view of the traditions of literary sociology and organisation studies. To indicate and open this connection, the study depicts the relationship of professional librarianship in the public library to the literary system, and scrutinises the options this cultural and historical connection could provide to both the public library and other agents of the literary system today and in the future. The public library acquires, stores, intermediates, and advances fiction, using methods developed as a kind of innovation, and spread from one country to another as a result of the institutional isomorphic change. The public library emerged in the 19th century to fulfil informational-educational aims, but it developed quickly into the library or the readers. In view of this study, the questions of book selection of fiction in particular became a challenge for the public libraries that had to make compromises demanded by their environments. Later, in the 1960s, the challenges related to fiction in public libraries became more typically social. The library’s functions and tasks started to widen, and fiction became only one type of material among others—though still one favoured by the users of the library. Within the public library too, as well as within the literary field, one still discussed the criteria of fiction selection in the 1980s. The role of the public library as a cultural agency further weakened in the 1990s, when new tasks based on the objectives of the information society were posed to the library. In light of this and in view of the modern hybrid library, fiction and all printed material started to seem old-fashioned. In the 2000s, one indeed started to build the public library as a modern service agency where the significance of the space was emphasised at the expense of the collection. The study indicates that by emphasising the particular role of the public library as an agent of the literary system, one perhaps could enrich the whole literary system and its concept as well as affect the legitimacy and sufficiency of the resources of small libraries especially. / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoitus on osoittaa kirjallisuussosiologisen ja organisaatiotutkimuksen tutkimusperinteitä hyödyntäen, minkälainen rooli kaunokirjallisuudella on erityisesti suomalaisen yleisen kirjaston institutionalisoitumisessa sekä myöhemmässä kehityksessä. Yhteyden osoittamiseksi ja avaamiseksi kuvaillaan yleisen kirjaston ja kirjastoammatillisuuden suhdetta kaunokirjalliseen järjestelmään, sekä tarkastellaan mahdollisuuksia, joita tämä kulttuurinen ja historiallinen sidos voi tarjota tänä päivänä ja tulevaisuudessa sekä yleiselle kirjastolle että kirjallisen järjestelmän muille toimijoille. Yleinen kirjasto hankkii, säilyttää, välittää ja edistää kaunokirjallisuutta käyttäen eräänlaisina innovaatioina kehittyneitä erityisiä menetelmiä, jotka ovat levinneet maasta toiseen yleisen kirjaston ja kirjastoammatillisuuden institutionaalisen samankaltaistumisen seurauksena. Yleinen kirjasto syntyi 1800-luvulla toteuttamaan tiedollis-sivistyksellisiä päämääriä, mutta nopeasti siitä kehittyi lukijoiden kirjasto. Tämän tutkimuksen näkökulmasta erityisesti kertomakirjallisuuden kirjavalinnan kysymyksistä tulikin yleiselle kirjastolle haaste, jossa jouduttiin tekemään toimintaympäristöstä johtuvia kompromisseja. Myöhemmin 1960-luvulla yleisen kirjaston kaunokirjallisuuteen liittyvät haasteet muuttuivat enemmän yhteiskunnallisiksi. Sen toimintoja ja tehtäväkenttää alettiin laajentaa, ja kaunokirjallisuudesta tuli kirjastossa vain yksi – tosin kirjastonkäyttäjien edelleen suosima – aineisto. Tosin sekä yleisen kirjaston sisällä että kirjallisella kentällä keskusteltiin vielä 1980-luvullakin kaunokirjallisen kokoelman valintakriteereistä. Yleisen kirjaston asema kulttuurilaitoksena heikkeni edelleen, kun 1990-luvulla kirjastolle asetettiin tietoyhteiskunnan tavoitteiden mukaisia uusia tehtäviä. Kaunokirjallisuus ja koko painettu kirjallisuus aineistona alkoivat tässä valossa ja modernin hybridikirjaston näkökulmasta näyttäytyä vanhanaikaisina. Yleisestä kirjastosta alettiinkin 2000-luvulla rakentaa modernia palvelulaitosta, jossa tilan merkitys korostui kokoelman kustannuksella. Tutkimuksessa osoitetaan, että korostamalla yleisen kirjaston erityislaatuista roolia kirjallisen järjestelmän toimijana voitaisiin rikastuttaa koko kirjallista järjestelmää ja sen käsitettä sekä mahdollisesti lisätä erityisesti pienten kirjastojen legitimiteettiä ja resurssien riittävyyttä.

Abstract The aim of the present study was to examine the simultaneous acquisition of Estonian and Finnish in Finland by two children, M and H, siblings in a bilingual family in which the parents practise a one person / one language strategy. The study focused on the nature and frequency of language mixing between the ages of 1;2 and 4;0 both in monologues and in monolingual interaction with the parents in the two languages. The basic questions were: how do subjects acquire two languages side by side, how do the languages differentiate, and what kind of language mixing takes place? There are many studies on child bilingualism, but none on Estonian-Finnish bilingualism. Estonian and Finnish are genetically and typologically closely related members of the Finno-Ugric language family. Both languages are agglutinative-inflectional, with rich morphological systems. Despite their numerous similarities, however, Estonian and Finnish are two distinct languages that have become separated through historical development. The prosodic systems of Estonian and Finnish are quite different, resulting in variable locations of primary word stress and differences in the interplay between quantity features and stress patterns. These differences are manifested as a higher overall and a more variable fundamental frequency of speech in Estonian. The other learning problems are related to the differences in consonant gradation, the ways of expressing negation, and the government of cases. The two languages are morphologically similar, but with shortening, lack or fusion of suffixes in Estonian. Mixed forms first appeared before the age 1;10. The results show that language mixing by M and H was more extensive and the mixing stage was longer than in the case of bilingualism involving less similar languages. M and H did not differentiate between the prosodic systems of their two languages at age 4;0. The similarities between Estonian and Finnish probably caused problems rather than facilitated acquisition. / Tiivistelmä Väitöstyöni on pitkittäistutkimus kahden sisaruksen, M:n ja H:n, viron ja suomen rinnakkaisesta omaksumisesta Suomessa kaksikielisessä perheessä, jossa lasten vanhemmat käyttävät yksi kieli - yksi henkilö-menetelmää. Tutkimuksessani keskityn lasten ikävaiheen 1.2 - 4.0 koodien yhdistymisen laadun ja määrän tutkimiseen. Aineistonani on sekä lasten monologeja että dialogeja. Dialogeissa lapsi juttelee joko viroa tai suomea puhuvan aikuisen kanssa. Peruskysymykseni on selvittää, miten kielenoppaani omaksuvat kaksi kieltään rinnakkain, miten kielet eriytyvät ja millaista koodien yhdistymistä esiintyy. Vaikka lasten kaksikielisyydestä on monia tutkimuksia, virolais-suomalaista kaksikielisyyttä ei ole juuri tutkittu. Viro ja suomi suomalais-ugrilaisina kielinä ovat geneettisesti ja typologisesti läheisiä sukukieliä. Molemmat kielet ovat agglutinoivia suffiksikieliä, joissa on runsas morfologia. Vaikka virossa ja suomessa on monia samankaltaisuuksia, ne ovat kaksi eri kieltä, jotka ovat etääntyneet toisistaan historiallisen kehityksensä aikana. Viron ja suomen prosodiset järjestelmät eroavat toisistaan: pääpaino voi esiintyä eri paikoissa ja keston ja painon keskinäiset suhteet ovat erilaisia. Nämä erot ilmenevät viron vaihtelevampana ja korkeampana sävelkulkuna suomen tasaisempaan ja matalampaan verrattuna. Toinen kielten ominaispiirteistä johtuva oppimisongelma ilmenee astevaihtelun, kiellon ilmaisemisen ja rektioiden eroissa. Kielten morfologiassa on myös samankaltaisuuksia, vaikka viro eroaakin suffiksien lyhenemisen, puuttumisen tai sulautumisen takia. Koodien yhdistyminen ilmaantui kielioppaitteni tuotoksiin ennen ikää 1.10. Tutkimustulokseni osoittavat, että M:llä ja H:lla koodien yhdistyminen oli runsasta ja pitkäaikaista verrattuna erityyppisiä kieliä omaksuvien kaksikielisten lasten tutkimustuloksiin. M:n ja H:n prosodinen järjestelmä ei ollut vielä eriytynyt iässä 4.0. Ilmeisesti viron ja suomen samankaltaisuudet aiheuttavat myös ongelmia kielten omaksumisessa eivätkä aina edistä omaksumista.